Täällä minä istun yksin hiljaa ja odotan... Tiedän sen tulevan minä hetkenä hyvänsä... Olen odottanut jo monta tuntia... En saanut nukutuksi kunnolla tämän asian vuoksi.. Minua pelottaa selviänkö... Tässä maailmassa on loppujen lopuksi kyse selviytymisesta joten minun pitää yrittää...
Mutta loppujen lopuksi minulla ei ole tulevaisuudelle mitään annettavaa... 2010. 2011. 2012. The end. Mutta aina on toivoa.. Jos en nyt selviä minulla on vielä pari vuotta jäljellä... Pari vuotta... Mutta mitä teen niillä kahdella vuodella? Haluanko taas kokea saman joskus uudestaan? Haluanko enää paeta? Haluanko jatkaa tätä? Tänään se kaikki on kohdattava.. Tänään on se päivä... Tänään ystäväni krapula hiipii vierelleni ja kietoo kätensä ympärilleni. TÄNÄÄN ON LUVASSA TAPPOKRAPULA. Ellen... Ellen.... Ellen missä sinä olet?. Ok. Selvä? Moi. Eiku päevvöö. Auttakaa en saa sammumaan maksani paloa. Auttakaa en voi estää sortumasta sortuvaa taloa. Vajoan suohon. Tuohon. Siihen ihan viereen. Tipun sängyn lävitse ja menetän järkeni.