IRC-Galleria

torstai, 12. huhtikuuta 2007 klo 10:05

Vaalea, ehkä 50-vuotias nainen, istuu junaan toisen luokan paikalle, mustan miehen viereen.
Häntä selvästi vaivaa jokin, joten hän kutsuu junan konduktöörin paikalle.
"Onko täällä joku hätänä?" Kysyy konduktööri.
"Mutta ettekö näe?" Nainen vastaa. "Olette laittaneet minut mustan miehen viereen! Tämä on sietämätöntä. Antaaka minulla jokin toinen paikka":
"Rauhoittukaa, rouva hyvä" Konduktööri sanoo. "Kaikki paikat ovat varattuja, mutta voin vielä tarkistaa, josko joku paikka löytyisi."
Konduktööri lähtee ja palaa muutaman minuutin päästä.
"Rouva hyvä, kuten luulinkin, toisen luokan vaunuissa ei ole yhtään paikkaa vapaana. Puhuin johtajan kanssa ja hän varmisti asian. Paikkoja on vapaana vain ensimmäisessä luokassa."
Ennenkuin naiselle on mahdollisuutta vastata konduktööri jatkaa:
"Näettekö, on hyvin epätavanomaista meidän yhtiöllemme päästää henkilö toisen luokan lipulla istumaan ensimmäiseen luokkaan. Mutta, kun tilanne kerran on tämä, niin johtaja ajattelee että olisi skandaalimaista pakottaa joku istumaan noin sietämättömän ihmisen vieressä".
Ja, kääntyen mustan miehen puoleen, konduktööri jatkaa: "Siispä, herra, jos haluatte, voitte ottaa laukkunne ja siirtyä ensimmäiseen luokkaan"
Ja kaikki lähellä istuvat matkustajat, jotka olivat kuunnelleet koko kohtauksen, nousivat seisomaan taputtaen käsiään.
Jos olet rasismia vastaan, kopioi ja liitä tämä tarina blogiisi
"Ainoa rotu, jonka tunnen, on ihminen"

Sain tänään viikon sijaisuuden, tarkkailuluokalle. Hirvittää mutta samalla olo on kuin lottovoittajalla. Tarkoittaa kahta viikkoa pois yliopistolta - toisen kun möllötän Prahassa. Hirvittää sekin, mutta ehkä erittäin terveellistä priorisoida oma elämänsä. Huolestuttava merkki että moinen edes huolestuttaa.

Tiedättekö mitä?
On maailman suurin ilo, kun on ystäviä jotka soittavat, vain tietääkseen miten voit, ja voi rauhassa vastata "huonosti".

Nukun tai jotain, elämä lipuu ohi ilman minua, niin paljon tapahtuu ilman että olen läsnä, ilman että jaksan huomata. Myöhemmin voi tutkia valokuvia tai lukea päiväkirjaa, ja huomaan että juu, olisin voinut tuollakin elää, jos olisin osannut olla hereillä, tuntea sen ihollani ja sielussani, olisi varmaan ollut hienoa.

Kerron että olen rakastunut Jyväskylään. Koulumatkani ovat taivaallisen kauniita, ilma on raikasta ja auringonlaskut näen ikkunastani.

Enpä ole tätä kirjasta juuri harrastanut, miksipä toisaalta pitäisi.
Palasin juuri matkalta, kaukaa Lontoosta sekä Italian tuulista. Tutkin Veronan ja Bolognan, molemmat mukavia, Verona ehkä turhan kapitalistinen. Gardajärvelläkin kävin. Se oli... järvi.
Bologna oli boheemi mutta kaduilla kävellessä tuntui siltä ettei saisi henkeä, niin kapeita olivat kadut ja niin korkeita rakennukset. Ja piazzat totaalisen pieniä. Bussiliikenne tosin toimi kiitettävästi ja kirjastossa oli ilmainen netti.

Reissun antoisin oli tietysti taas ihmiset, tapasin outoja ihmisiä, uusia ihmisiä, ihmisiä jotka olivat kokeneet kovia ja ihmisiä joiden kaltaisia en ollut koskaan ennen tuntenut, ihmisiä jotka jättivät jälkiä ja ennen kaikkea ihmisiä jotka yritän oppia tuntemaan uudestaan, liian erityisiä menetettäväksi.



Tuska on sitä, kun katsoo silmiin eikä näe enää sieluun.
Ystävyys on sitä, kun ei tiedä mitä kieltä puhuu, mutta ymmärtää silti.

Nämä kaksi viimeistä eivät liity mitenkään toisiinsa, kai. Yrittäkään ymmärtää =)

Näinä päivinä olen taas herännyt siihen etten osaa lukea ihmisiä. Sitten taas muistin, ettei kukaan osaa. Että toisen ihmisen tulkitseminen on mahdollista vain pienissä hetkissä, ja koska kaikkien käytös kuitenkin on ristiriidassa sen puhtaimman minuuden kanssa, on mahdotonta ennustaa tulevaa käytöstä, vaikka sisimmän tuntisikin. Sanoilla tai käytöksellä on kuitenkin mahdotonta koskettaa varsinaista totuutta, kaikkein vähiten tunteista. Sen lähestyminen on toki suositeltavaa. Silti; samalla kun kriisini ihmisten tulkitsemisen virheistä ratkesi, huomasin että on kuoren pitäminen itsensä päällä on täysin hyödytöntä. Koska en tunne itseäni, "omana itsenäni" olo on mahdotonta. Hyödytöntä siis teeskennellä tarkoituksella, herkinkin käytös on aina valheellista, tiedostettua tai tiedostamatonta. Olen vain miten olen, lopputulos on aivan yhtä hyvä. Ja niin se ihmisten tunteminen; en tunne ketään, tulkitsen aina väärin vaikka käytöstä osaisinkin ennustaa. Samapa tuo siis, stressata menetettyjä mielikuvia.

Anteeksi uberfilosofointi. Jos kyllästyit tai putosit, voi olla että eksyin taas subjektiivisuuteeni.