Nyt kuuluu hyvää. Oikeesti. Ja se on siistiä.
Mä haluaisin puhua. Puhua koko elämä läpi, tai ainakin asiat viimeisen vuoden ajalta. Mä puhun aina, ja kaikki asiat on jo puhuttu, mutta silti. Onneks mulla on ystäviä jotka jaksaa kuunnella. Muuten mä olisin jo seonnut.
Mun elämä on viimeisen vuoden ajan pyöriny ihmissuhteiden ympärillä. Oon vaan miettinyt, keneen oon tutustunut, keneen en ja miksi, kuka on mulle tärkeä, kuka on hyvä ihminen ja kuka ei, kuinka moni vihaa mua ja kuinka moni välittää musta aidosti, miksi mä en osaa toimia, miksi mä en tajua kirjoittamattomia sääntöjä ja miksi yhtäkkiä tajuan, miksi jotkut asiat menee tietyllä tavalla, miksi teen virheitä. Ja miksi puhuminen on niin harvinainen keino toimia.
Lopettaisin jo.