Oon tässä pyöritelly suomalaisuutta. Tuntuu tärkeältä olla avoin omille juurille.
Monet meiän sukupolven ihmiset - etenki semmoset "ajattelevat nuoret", junou - halveksuu suomalaisuuttansa. Musta siinä menee jotain hukkaan. Isänmaallisuus nähdään synonyymina junttiudelle, kiihkoilevalle patrioottisuudelle ja rasismille. Kovimpaan ääneen isänmaallisuudesta puhuvat ovat usein ilmeisen peloissaan, ja vetävät siksi övereiksi esimerkiksi väkivallan tai naurettavuuksiin menevän suvaitsemattomuuden avulla.
Meillä on joku ihmeellinen kollektiivinen huono itsetunto. Aina kun joku ulkomainen media kirjoittaa mitä tahansa Suomesta, suomalaisuudesta tai suomalaisten valmistamista tuotteista, Suomessa kohistaan. Se tuntuu huvittavalta, mutta asialle lienee syynsä?
Mun ikäisten isovanhemmat oli sodassa, ja se oli traumaattista. Monet meni siitä ihan paskaks, niiden tunne-elämä meni lukkoon sodan takia, ja siksi heidän lapsensa, meidän vanhempamme, eivät myöskään usein ole kaikista etevimpiä tunteiden kanssa. Tämä on luontaisesti välittynyt meihinkin.
Meidän sukupolvellamme on kuitenkin paljon aikaa ja vapautta. Me voimme rauhassa työstää tunnepuoltamme kuntoon, ja sitä kautta avata suhteitamme omiin vanhempiimme ja -isovanhempiimme. Se tuntuu tärkeältä.
Vaikken kannatakaan turhien suojamuurien pystyttelyä tai ylläpitoa, näen tärkeänä sen, että Suomen rajoja on puolustettu. Se mahdollistaa meille tänä päivänä paljon vapauksia ja hyvinvointia tarjoavan maan, jonka kansalaiset voivat tehdä töitä rakentaakseen samanlaisen vapauden ja hyvinvoinnin mahdollisuuksia myös oman maansa rajojen ulkopuolelle. Toki on tahoja jotka tahtovat rajoittaa vapauksiamme, mutta Suomen kaltaisessa maassa laajentuvan vapauden puolesta on vielä suhteellisen helppo taistella.
Ja kyllä, sotiminen on perseestä, mutta niin on myös se että aggressiivisten yksilöiden tai maiden annetaan riehua täysin vapaasti. Kannatan kaikenlaisten väkivaltakoneistojen purkamista, mutta (ainakin tällä hetkellä) luulen että sellainen on tehokkainta toteuttaa askel askeleelta, maiden välisellä yhteistyöllä, sen sijaan että joku yksittäinen maa riisuu itsensä aseista ja kutsuu siten jonkun toisen valtion juoksemaan sisään ja ottamaan vallan.
Maailman rajat näyttävät olevan hälvenemässä. Ihmiskulttuurilla on mahdollisuus uudenlaiseen, maailmanlaajuiseen yhtenäisyyteen. Tuntuu ilmeiseltä että kaikenlaisilla persoonallisuuksilla - niin yksilöiden kuin kansakuntienkin - on paikkansa kokonaiskuvaa rakentavassa palapelissä.
Kutinani kertoo mulle, että Suomalaisuudessa on runsaasti ammennettavia voimavaroja - tietynlainen taipumuksellinen sulkeutuneisuutemme, juroutemme ja takapajuisuutemme voidaan kääntää eduksi siinä missä yksilönkin persoonallisuuden särmät.
Musta meillä on kaunis kieli. Kauniit kollektiiviset arvet. Kaunis luonto. Kaunis kulttuuri, kaikkine puutteineen. Ei sitä poista se, että mun mielestä myös afrikassa on kauniita kieliä ja arpia ja luontoa ja kulttuureja, myöskin omine puutteineen.
Mitä suomalaisuus merkitsee sulle?
Mitä suomalaisuudella voidaan tehdä?
Miten sitä voitaisiin valjastaa kaikkien hyödyksi?