Minulle siis tuli (lääkärin mukaan) mitä ilmeisimmin selkään paha venähdys, joka paranee tässä vaiheessa parhaiten ihan tulehduskipulääkkeillä (Burana 600) sekä kevyellä venyttelyllä.
Olenhan siis jo hoitanut viikonlopun itseäni kylmägeelillä ja Burana 400:silla.
Tämä asia huojentaa mieltäni melkoisesti.:)
Kipu mistä kärsin oli jotain aivan kauheaa, nyt pahin kai jo takana päin, vaikka välillä vielä särkeekin.
Lenkille en saa lähteä, ennen kuin vasta sitten kun en enää kävellessäni tunne mitään kipua selässäni.
Ja lisäksi tulisi juosta lähiaikoina vain pehmeällä alustalla.
Käsittääkseni minun tulee pitää taukoa juoksemisesta ja syödä Burana 600:sia ja vasta aikaisintaan sunnuntaina tai ensi viikon alussa mennä lenkille ja silloinkin vain muutama kilometri pehmeällä alustalla, mikä pätee myös ainakin pariin sitä seuraavaan lenkkiin.
Revähdytin selkäni keskiviikko-iltana ja mä kärsinyt ankarasta selkäsärystä viimeiset päivät, niin kovista kivuista että niitä ei pysty sanoin kyllin kuvaamaan.
Buranaa on kulunut. Maanantaina lääkäriin sitten, siihen asti on selvittävä buranalla ja kylmägeelillä.
ÄÄÄÄÄÄ ärsyttää jo nyt toi liikka kielto.
Haluun treeneihin treenaamaan.
Nyt heti.
Jos ne ei viel saa selville sitä mikä tos mun seläs on meen suoraan yksityislääkärille.
Julkises ne vaa sanoo: oo treenaamat kolme viikkoo, käy verikoikeis saat tulokset, jonku kahen vuoden päästä.
Yksityises kaikki käy nopeemmin.
Paitsi et sielki pitää venaa verikokeiden tuloksii.
Selkä niiiii vitu kippee et ei vois kipiämpi ol 8<
Kokaika sattuu, ja välil vihlasee sillee ilkeest, et o vaikee henkittää 8''<
Pieniki kumartumine, käden nostamine, pään kääntämine sattuu ;___;
Yhyy 8< ja koht pitäs terapiaa lähtee =___________='
Taksi tuloo 15.15 hakee pihast 8''''<
Anksti. Ehk puol kuude aikaa kotoo? ôwo'
Tai myöhemmi ..
Mu homo menee korjaa meikit [ku ei aamul kyenny meikkaa hyvi >XD]
nostelin sit lihoi ja lajittelin ja men selkä niin kippeeks et nyt tuntuu maitopurkin nostoki pahalt.. :/ ei kettu.. ja sitte ku lihat olinnostellu ja lajitellu niin piti men maitoo.. no siel kauhee kaaos.. ja loppu päiväst hanna tuli että katoitko nollaukset.. _ niiin että mitkää..?---_ eli en tietenkää ollu kahtonnu enkä kerinny ees paljoo maijos olee ku koko ajan kututtiin kassalle ja yks mehiläinen koko ajan kuhtu.. ja lopult meinas pinna palaa että joo että ei muit näin huuel ku ne maijos.. no sen jälkeen ei onneks kuhtunna.. ei kiesus tään selän kaa.. :( ja että. aina ku teroo nään... ja jos se avaa suunsa.. se osaa pilata mun päivän. että vihaan teroa! se on nyt yleistetty... viha-rakkaus suhe.. ilman rakkautta.. kaikki menee hyvin jos ei kysy yms mitään ja ei nähä..menee hyvin! mut ei kiesus sen kanssa.. en taho nähä en.. joku tosiaan piäsee hengestään joku kerta... kaikel rakkaudel tero jos luet tämän :D ihan ku ees tietäsit mikä galleria on :P mut kyl mä suoraan sanoinki tunteeni mut eipä paljoo auta..tunne molemmin puolinen..
ja totesin että hanna ja sen äiti ei oo mitään sukuu toisilleen.. :P ihA ERI maaTA