IRC-Galleria

Olen kääntänyt irlantilaisen dokumenttielokuvan The End of Nations suomeksi. The End of Nations käsittelee pääasiassa Euroopan unionia ja Lissabonin sopimusta, eli EU:n perustuslakia, sekä sitä, miten Lissabonin sopimus muuttaa Euroopan unionin liittovaltioksi. Dokumentissa käydään läpi EU:n seurauksia muun muassa rikoslakiin ja maahanmuuttoon, sekä jatkuvasti syventyvän integraation lopullista merkitystä. Elokuva sisältää haastatteluja europarlamentaarikoilta sekä EU-oikeuden tutkijoilta, ja siinä selitetään ansiokkaasti muun muassa mitä Euroopan komissio tekee, ja miten ns. "kvalifioitu määräenemmistöäänestys" toimii. Elokuvassa sivutaan myös randomilla Uutta maailmanjärjestystä ja siinä käsitellään sitä, miten monet EU:n perinteisistä jäsenvaltioista ovat entisiä suurvaltoja, ja miten suurvaltaunelma elää Euroopassa. Elokuvassa on luonnollisesti omat puutteensa, mutta suosittelen sitä erittäin lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneet EU:sta, Lissabonin sopimuksesta tai maailman nykyisestä tilasta, riippumatta suhtautumisesta EU:hun.

Tekstitetty elokuva on nähtävissä YouTubessa, ja siitä löytyy myös torrent The Pirate Bay'stä. Elokuva on jaossa täysin laillisesti ja tekijöiden luvan kanssa, ja sitä saa polttaa DVD:lle, näyttää ja levittää edelleen ilman mitään ongelmia.

Linkit elokuvan YouTube-versioon ja lisätietoja elokuvasta:
http://keronen.blogspot.com/2009/05/end-of-nations-suomeksi-kaannetty.html

Elokuvan torrent-tiedosto:
http://thepiratebay.org/torrent/4917600/The_End_of_Nations_%5BFIN-SUB%5D.avi

Koin poliittisen heräämisen ja liityin keskustapuolueeseen.:)

Lissabonin sopimuksesta ja Euroopan unionista liikkuu paljon väärää tietoa. Monet ihmiset perustavat mielipiteensä luuloille, peloille ja kyseenalaisiin tietolähteisiin vedoten. Jotkut tahot pyrkivät esittämään Euroopan unionin vastaavan entistä Neuvostoliittoa ihmisoikeuksien ja demokratian polkemisessa.

Tämä kirjoitus on vastine Pekka Kortelaisen kirjoitukseen Tiesitkö tämän EU:sta ja Lissabonin sopimuksesta? (Turjalainen). Kortelaisen kirjoitus sisältää paljon asiavirheitä ja epäjohdonmukaisuuksia, sekä huomattavan määrän populismia, ja on tyypillinen esimerkki johdonmukaisesta kansalaisten harhauttamisesta. Väärän tiedon laajan leviämisen ehkäisemiseksi lienee tärkeää käsitellä tällaisia kirjoituksia kriittisesti, koska hiljaisuus koetaan usein myöntymisen merkiksi. Osaksi koostimme vastineemme selvittääksemme, kuinka paljon Kortelaisen alkuperäisessä kirjoituksessa annettiin väärää tietoa ja jakaaksemme tuloksemme muillekin.

Ensinnäkin, Kortelainen sotkee käsitteitä alinomaan. On nimittäin olemassa kolme eri "neuvostoa":

a) Eurooppa-neuvosto, eli Euroopan huippukokous (European Council)
b) Ministerineuvosto (Council of Ministers)
c) Euroopan neuvosto (Council of Europe), jolla ei ole "mitään tekemistä" EU:n kanssa

Sitten vastineet yksittäisiin väitteisiin:

1. Juridisesti ei ole olemassa Euroopan unionia sinällään, vaan kolme pilaria jotka perustuvat omiin sopimuksiinsa; nämä ovat Euroopan yhteisö; poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö; sekä yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Nämä siis korvattaisiin yleiskäsitteellä, joka on Euroopan unioni -niminen valtioliitto.

1.1. Lissabonin sopimuksessa puhutaan nimenomaan uudesta EU-presidentistä, joka on Eurooppa-neuvoston (ei siis edes ministerineuvoston) puheenjohtaja. Tämä VOI mutta ei VÄLTTÄMÄTTÄ OLE myös komission puheenjohtaja.

1.1.1. Ei pidä paikkansa. Eurooppa-neuvosto (huippukokous) valitsee komission puheenjohtajan, ja jäsenmaat esittävät komissaariehdokkaita komissioon; puheenjohtajalla on kuitenkin suuri valta komission koostamisessa. Komission kokoonpano on hyväksytettävä parlamentissa.

1.1.2. Parlamentissa puolestaan tarvitaan Saksa, Ranska, Italia, Iso-Britannia, Espanja ja vielä yksi maa nykyisillä määrillä jotta saavutettaisiin yksinkertainen enemmistö. Mutta parlamentti jakautuu todennäköisemmin ideologisin kuin kansallisin perustein.

Parlamentilla on myös jo nyt suoraa vaikutusvaltaa komission kokoonpanoon - vuonna 2004 Barroson täytyi muuttaa komission kokoonpanoa, koska nais- ja homovastaisia kommentteja mielipiteitä esittänyt italialainen komissaari ei ollut liberaalimpien ryhmien suosiossa. [1] Koko komission nimityksen estivät tiettävästi PSE (demarit), ALDE (kesk, rkp) and Green/EFA (vihreät) - tämä ei siis noudattanut maajakoa. Barroso päätti muuttaa komission kokoonpanoa jo ennen parlamentin luottamusäänestystä, kun oli ilmeistä, että se olisi äänestyksessä kaatunut.

1.1.3. Komission puheenjohtaja ei siis ole sama kuin Euroopan presidentti, vaan nämä ovat kaksi eri virkaa. Toisaalta vahvan presidentin aikana Suomessa pääministerin valinta oli vieläkin epädemokraattisempaa.

1.2. Ei, vaan vain pienessä osassa päätöksentekoa käytetään konsultaatioprosessia, jossa parlamentilta kysytään vain ei-sitovasti mielipidettä. Näistä asioista päätös tehdään ministerineuvostossa, joka siis edustaa itsenäisiä kansakuntia... Lissabonin sopimuksen myötä yhä useampi ala siirtyisi yhteispäätösmenettelyn alaisuuteen.

1.3. Tässä taas sekoitetaan ministerineuvosto (maiden ministerit) ja Eurooppa-neuvosto, (eli Euroopan huippukokous). Eurooppa-neuvostolla EI OLE lainsäädäntövaltaa.

1.3.1. Ks vastaus 1.2. Ei pidä paikkaansa.

1.4. Katso yllä.

1.5. Tässä kohdassa sotketaan etevästi jo neljä käsitettä keskenään - kaikki kolme neuvostoa ja kommunististen puolueiden toimeenpaneva elin. Kohdassa tarkoitetaan kuitenkin ministerineuvostoa. Ministerineuvoston voidaan ajatella muodostavan "ylähuoneen". Kaksikamarisessa edustuksellisessa demokratiassa ylähuone edustaa usein osavaltioita, jäsenvaltioita tai maakuntia ja alahuone kansalaisia. Ministerineuvostossa vaikuttavat ministerit ovat vastuussa kansallisille parlamenteilleen; heistä pääsee eroon yksinkertaisella epäluottamusäänestyksellä.

1.5.1. Miten tämä eroaa nykyisestä suomalaisesta edustuksellisesta demokratiasta, jossa käytännössä eduskunnan hallituspuolueet ovat valtioneuvoston kumileimasin.

2. Kyllä; tosin Lissabonin sopimus sinänsä täydentää vain olemassaolevia sopimuksia. Tälläkin hetkellä Suomen perustuslaki on vasta kolmanneksi korkein laki. Juridisesti sen yläpuolella on Euroopan unionin perussopimukset ja direktiivit. Mutta Lissabonin sopimuksen myötä näiden sopimuksien muuttamisesta tulee entistä kansanvaltaisempaa.

2.1. Ei muuta Euroopan unionia nykyisestä mihinkään, sillä jo nyt 1. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi), ja, 2. EY:n primäärioikeus (perustamissopimukset) ovat perustuslain yläpuolella. Lissabonin sopimus tekee tämän läpinäkyvämmäksi.

2.2. Kortelainen on jälleen kerran väärässä. Tällä kertaa yhtä väärässä on myös Matti Vanhanen. Perustamissopimukset eivät korvanneet Suomen perustuslakia, vaan ovat sen yläpuolella; Suomen perustuslain on oltava linjassa mm. perustamissopimusten kanssa (kuten se jo onkin). Lissabonin sopimus täydentää näitä olemassaolevia perustamissopimuksia.

2.3. Ei, vaan Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen yksittäisillä EU:n jäsennillä on päätäntävaltaa vain niihin omiin sisäisiin asioihinsa, joissa EU:n itsenäiset valtiot EIVÄT OLE ANTANEET MANDAATTIA EU:LLE; näiden LISÄKSI MYÖS neasiat joissa EU ei vielä käytä valtaansa.

2.3.1. Kyllä, näin on, TOSIN näissä sopimuksissa luetellaan nimenomaan ne alat, joissa Euroopan unionilla ON LAINSÄÄDÄNTÖVALTA.

2.3.2. Niiden lukuisten alojen, joita sopimuksissa ei mainita, lisäksi kuuluu yksinomaan jäsenvaltion omaan päätäntävaltaan kuuluu a) terveys, b) teollisuus, c) kulttuuri, d) turismi, e) koulutus, nuoriso, urheilu, f) väestönsuojelu, g) viranomaisyhteistyö.

Näiden lisäksi siis ne asiat, joissa unioni ei ole vielä käyttänyt lainsäädäntövaltaansa, aloina a) sisäiset markkinat, b) sosiaalipolitiikka tietyin osin, c) taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen koheesio, d) maanviljely, kalastus,pl merien suojelu, e) ympäristö, f) kuluttajansuoja, g) kuljetus, h) Euroopan laajuiset verkostot, i) energia, j) vapaus, turvallisuus ja oikeus, ja k) yleiset terveyteen liittyvät turvallisuusuhat.

Euroopan unioni (siis ministerineuvosto+parlamentti) päättää yksin a) tulliliitosta, b) Euroopan laajuisia sisämarkkinoita koskevista kilpailusäännöksistä, c) euroa käyttävien valtioiden rahapolitiikasta, d) merenelävien suojelusta yhteisen kalastuspolitiikan alla, e) yhteisestä kauppapolitiikasta. Näistä ei ole jäsenvaltioilla valtaa poiketa omilla säädöksillä. Emme esimerkiksi saa omin laein pyytää jotain kalalajia sukupuuttoon, tai devalvoida euroa.

2.3.3. Eroaminen ei tapahdu väkivalloin vaan poliittisella prosessilla. Lissabonin sopimus nimenomaan selkeyttää menettelyä; unionista voi erota unionin suostumuksella ja sopimuksella, tai kahden vuoden kuluttua eropyynnöstä automaattisesti. Unionissa Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus on ylin juridinen asiakirja; sen mukaan kyllä voidaan langettaa kuolemantuomioita paikallisen lain mukaisesti; toisaalta Suomen perustuslaki kieltää tämän. Samoin se sallii ehdottomasti välttämättömän VOIMANKÄYTÖN mellakoinnin tai kapinoinnin lopettamiseksi. Toisaalta, tämä on kyseisen valtion sisäinen asia, joten lienee tarpeen, että kyseisen maan laillinen hallitus pyytää unionilta apua tilanteeseen.

2.4. Ks. 1.1.2.; lisäksi ministerineuvosto edustaa jäsenvaltioita. Vertaus maakuntiin ontuu; Suomessa maakunnilla ei ole lainsääntövaltaa; ja Suomen perustuslaki on joka tapauksessa direktiivien ja asetusten yläpuolella; lisäksi on muistettava, että direktiivit jättävät enemmän liikkumavaraa kuin Yhdysvaltojen kaltaisen liittovaltion liittovaltiotason lait.

3., 3.1. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on jo yksi kolmesta EU:n pilarista. "Eurojoukot" eivät sulata kansallisia armeijoita itseensä, eikä varsinkaan ydinaseiden hallinta (valitettavasti) siirry unionille. Puolustuspolitiikasta ON päätettävä yksimielisesti kaikkien jäsenvaltioiden kesken.

Puurot ja vellit siis menivät paljolti sekaisin. Euroopan parlamentin jäsenet edustavat yleiseurooppalaisella tasolla kansalaisia; toki myös omaa kotimaataan, mutta toimivat kansallisten ryhmien sijasta Euroopan laajuisten kattopuolueidensa ryhmissä. Ministerineuvoston jäsenet ajavatjäsenvaltionsa - siis kansallisvaltioiden - etua. Ministerineuvostossa vaikuttavat ministerit ovat suoraan vastuullisia maidensa parlamenteille, ja sitä kautta kansalle. Ministerineuvosto on siis se foorumi, jossa ajetaan kansallista etua. Euroopan komissio on vähän kuin Euroopan unionin valtioneuvosto; tosin sillä erotuksella, että komissaarien ON TOIMITTAVA puolueettomasti. Kehitys kohti liittovaltiota vahvistaisi pienen Suomen kansalaisen valtaa Euroopan unionissa.

Populistis-nationalistinen politiikka, jota Kortelainen edustaa, korostaa kansojen keskinäisiä eroja. Euroopan unioni puolestaan korostaa sitä, mikä kansoilla on yhteistä. Voi olla, että Perussuomalaiset on ainoa varteenotettava puolue Suomessa, joka vastustaa Euroopan integraatiota ja Lissabonin sopimusta. Ääni tulevissa Euroopan unionin vaaleissa Perussuomalaisille ei ole kuitenkaan ääni demokratian puolesta vaan ääni eurooppalaista kansanvaltaa vastaan.

Jos Suomi puolestaan eroaisi unionista, olisimme todella pulassa. Suomen kokoisella pienellä valtiolla ei ole varaa olla yksin - erotessamme olisimme todella markkinoiden armoilla ja suurvaltojen heittopussi.

---

[1] http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/4021499.stm

http://keronen.blogspot.com/2009/04/eu-aikoo-muuttaa-internetin.html
http://keskustelu.plaza.fi/muropaketti/bbs/t539443
http://www.co-ment.net/text/711/

Yhdysvaltojen entiselle ulkopolitiikan merkkihenkilölle, ja useiden presidenttien oikealle kädelle Henry Kissingerille myönnettiin vuonna 1973 Nobelin rauhanpalkinto Vietnamin sodan neuvotteluratkaisusta. Hänen vietnamilainen vastineensa Lê Ðức Thọ kieltäytyi samaisesta palkinnosta siitä yksinkertaisesta syystä että verinen sota riehui Vietnamissa vielä kaksi vuotta ennen todellista rauhaa. Jo edellisen vuosikymmenen lopulla Kissinger oli sabotoinut loppumetreillä olleen rauhanprosessin avittaakseen poliittisen suojelijansa, tuolloisen senaattori Richard Nixonin vaalivoittoon presidentinvaaleissa.

Sodan jälkeen iso osa Kaakkois-Aasiaa oli raunioina. Vietnamin infastruktuuri oli tuhottu maan tasalle, ja sodassa oli kuollut korkeimpien arvioiden mukaan jopa viisi miljoonaa vietnamilaista. Vietnamin maaperästä kolme miljoonaa aaria oli kyllästetty erilaisilla myrkyillä, joiden mukana maahan oli laskeutunut yli 250 kiloa huippuvaarallista dioksiini-myrkkyä. Ravintoketjuun päästessään myrkkymäärä riittäisi tappamaan koko Vietnamin yli 80-miljoonaisen väestön monikymmenkertaisesti. Vietnamin naapurimaihin Laosiin ja Kambodzhaan kohdistettiin ennennäkemättömiä pommituskampanjoita. Pelkästään Laosiin pudotettiin tonnimääräisesti enemmän pommeja kuin Saksaan ja Japaniin toisessa maailmansodassa yhteensä. Terroripommituskampanjat Kambodzhaan olivat niin Yhdysvaltojen oman perustuslain kuin kansainvälisen oikeudenkin mittapuulla rikollisia toimia, mutta sotarikossyytteiden sijaan Richard Nixon laskettiin vuonna 1994 Bill Clintonin sanoin "suurena rauhantekijänä" haudan lepoon, ja yhä elossa oleva Henry Kissinger nauttii Yhdysvalloissa edelleen suurta suosiota kansakunnan omana playboyna. Lupauksistaan huolimatta Yhdysvallat ei ole koskaan osallistunut näiden myrkkyjen ja pommien luomien vahinkojen korvaamiseen, tai poistamiseen luonnosta.

Vietnamin sodan tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Vietnamin sodan rauhanehdoissa ( http://www.aiipowmia.com/sea/ppa1973.html ) Yhdysvallat oli sitoutunut artiklan 21. mukaisesti Indokiinan jälleenrakennukseen, ja sodan jälkeen Richard Nixon vakuutteli sopimuksen käytännössä tarkoittavan sitä että Yhdysvallat sitoutuu Vietnamin jälleenrakentamiseen miljardiluokan tuin ilman poliittisia ehtoja. Kuten arvata saattaa, toisin kuitenkin kävi. Vietnamilaiset eivät ole koskaan saaneet luvatuista rahoista penniäkään. Sen sijaan Vietnam on maksanut - ja maksaa edelleen - vuosittain Yhdysvalloille tähtitieteellisiä summia. Nykyistä Vietnamin hallintoa vastaan taistellut Etelä-Vietnamin hallitus oli nostanut Yhdysvaltojen hallinnolta lainaa, josta suuri osa käytettiin korruptoituneen hallinnon "ylläpitoon". Lopuilla rahoilla etelävietnamilaiset kävivät Yhdysvaltojen puolesta sotaa pohjoisen kommunisteja vastaan. Näin ollen Vietnam maksaa takaisin katteettonta lainaa sodasta joka käytiin sitä itseään vastaan. Kuinka tämä on mahdollista?

Talousuudistuksiaan jatkaakseen Vietnam tarvitsee Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin tukia, ja näiden saamiseksi Yhdysvallat on langettanut Vietnamin rutiköyhälle kansalle tarjouksen josta he eivät voi kieltäytyä. Mikäli Vietnam ei maksa, siltä evätään käytännössä kaikki mahdollisuus maansa infastruktuurin korjaukseen ja maaperän puhdistamiseen. Arkikielessä tällaista toimintaa kutsutaan kiristykseksi.

Kansainvälisen yhteisön tulisi painostaa Yhdysvaltoja voimakkaasti pitäytymään allekirjoittamissaan sopimuksissa, ja pyrkiä varmistamaan, että kansainvälisiä organisaatioita ei käytetä kansainvälisen mafiatoiminnan työkaluina.

Istuin eilen HYKS-lautakunnan kokouksessa, jonka tehtävä on vastat HUS:n yliopistollisten sairaaloiden toiminnasta. Kokouksen ajankohtaisen tilanteen käsittelyn yhteydessä sairaanhoitopiirin johtaja Martti Syrjälä kertoi tai oikeastaan luki HUS:n hallituksen tiedotteen (http://www.hus.fi/default.asp?path=1,46,827,2194,25677) johtamisjärjestelmien muutoksista. Lyhyesti referoiden HUS:n hallitus päätti varatoimitusjohtajien toimien lakkauttamisesta ja yt-neuvottelujen aloittamisesta. Lisäksi hallitus päätti perustaa liiketoimintajohtajan viran sekä HUS:n sairaanhoidollisen palvelutuotannon johtamisjärjestelmän uudistamisen selvitysmiehen toimen. Lisäksi tehtiin muita ylimpään johtoon liittyviä henkilöjärjestelyjä.

Täytyypä sanoa, että huh-huh. HUS:n hallitus esitti näin tukensa toimitusjohtaja Kari Nenoselle. Sijaiskärsijöiksi joutuivat varatoimitusjohtajat, joista toiselle ilmeisesti pedataan liiketoiminnan johtajan virkaa. Kari Nenosen piti saada HUS:n organisaatio uuteen uskoon ja tuottavuus kattoon "Oulun ihmeen" lailla. Management by perkele tai hieman kauniimmin sanottuna my way or highway toimia Oulun kokoisen kaupungin organisaatiossa. Sama toimintamalli ei kuitenkaan toimi vajaan 30 000 henkilön organisaatiossa. Varsinkaan silloin, kun henkilöstöllä on hyvin vahva ammatillinen identiteetti.

Nykyisessä tilanteessa ainoa ratkaisu olisi ollut toimitusjohtaja Kari Nenosen erottaminen. Minusta jopa erorahan maksaminen olisi ollut tässä tilanteessa pieni paha nykyiseen ratkaisuun nähden. Nyt valitettavasti mennään eteenpäin hallituksen tekemän päätöksen mukaan.

Odotan mielenkiinnolla kuinka kauan Nenonen pärjää ilman varatoimitusjohtajia, joita hän käytti ongelmien ilmettyä suojakilpenään.

Mua alkaa huolestuttamaan yks juttu jo ihan todella. Pitää näin aamutuimaan purkaa hieman ajatuksia asiasta.

Kylmä sota numero kaksi? Mielestäni sellaisesta ei olla enää kaukana. Mikä minua asiassa huolettaa, on ydinaseiden mahdollinen hyödyntäminen mahdollisissa sotatoimissa.

Huoleni pohjaa kehitykseen, jota itänaapurimme Venäjä on jo usean vuoden ajan käynyt läpi. Rakkaan naapurimme poliittinen ilmapiiri on muuttunut varsin sulkeutuneeksi, ahdistavaksi ja jopa pelottavaksi. Putin on hieno mies, mutta hänen asemansa Venäjän kärkimiehenä alkaa olla turhan vahva, kyseenalaistamaton ja ehdoton. Hänhän toimi Neuvostoliiton aikana DDR:n lukuun, ja osoitti kykynsä kerätä valtaa vaivihkaa itselleen. Putinin tiedetään olleen erittäin pahoillaan neuvostoliiton romahdettua, enkä yllättyisi, vaikka hänen missionsa olisi entisen mahtivallan palauttaminen muodossa tai toisessa.

Yhdysvaltain ohjuskilpihanke tuo minulle väistämättä mieleen Kuuban ohjuskriisin, joka oli vähällä laukaista kylmän sodan aikaiset jännitteet, muuttaen sen avoimeksi sodaksi kahden supervallan välillä. Kolmas maailmansota oli tuolloin hyvin lähellä. Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet ovat tällä hetkellä varsin tulehtuneet, eikä kriisin poikanen varmasti auta asiaa.

Vasta selvisi, että Yhdysvallat ovat solmineet Puolan kanssa sopimuksen ohjuskilven sijoittamisesta Puolan maaperälle. Tänä aamuna sain lukea, että Venäjä on uhannut Puolaa suoralla ydiniskulla mahdollisen sodan syttyessä, jos ohjuskilpihanke toteutuu sen avustuksella.

Uhkaus suorasta ydiniskusta? Ei hyvä. Puola ei ole kaukana, emme voi ohittaa asiaa olankohautuksella.

Ilmeisesti samaan uhkaukseen perustuu hanke, jonka brittilehti Sunday Times toi tänään julki. Venäjä harkitsee itämeren laivastonsa varustamista ydinkärjillä. Ydinkärjet eivät koskaan ole hyväksi missään päin maailmaa, riippumatta niiden haltijasta, mutta silti itämerellä sijaitseva ydiniskuun kykenevä joukko-osasto on pelottava ajatus. Monella Euroopan keskeisellä maalla on suora yhteys itämereen, Suomesta puhumattakaan.

Onneksi uskon, että kyseinen hanke ei koskaan tule onnistumaan, Euroopan unionin suunnalta tuleva paine projektia vastaan on varmasti valtava. Pelkkä asialla uhkailu antaa kuitenkin aivan tarpeeksi hyvän syyn huolestua.

Niin, unohdin aivan mainita meneillään olevan kahakan Georgian ja Venäjän välillä. En ole varmastikaan ainut, jonka mielestä Venäjä on osoittanut aivan turhan lujaa nationalismia kyseisen kriisin käsittelyssä. Tulitaukosopimus annettiin jo monta päivää sitten, mutta Venäjä ei ole rajoittanut sotatoimiaan käytännössä millään tavalla. Itse asiassa, viimeksi tänä aamuna Venäjä kiisti alkaneensa vetäytyä Etelä-Ossetian alueelta. Toivon hartaasti, että Georgiaa ei miehitetä.

Ruotsin ulkoministeri totesi tiedotteessaan kantansa erittäin selkeästi. Samaa mieltä olen minäkin.

"Yhdelläkään valtiolla ei ole oikeutta hyökätä sotilaallisesti toisen valtion alueelle pelkästään sen vuoksi, että maassa elää ihmisiä, joilla on [hyökkääjä]valtion passi tai jotka ovat [hyökkääjä]valtion kansalaisia"

Kriisihän alkoi siitä, että Georgia hyökkäsi omalle alueelleen, lopettaakseen muutamassa kylässä jatkuneet kapinat ja ammuskelut. Ei Venäjä voi tämän perusteella oikeutetusti käynnistää täyttä liikekannallepanoa itsenäistä valtiota vastaan.

Vielä lopuksi täytyy kiittää tuoretta ulkoministeriämme Alexander Stubbia (jonka olen muuten nähnyt ja kuullut livenä) esimerkillisestä toiminnasta Etelä-Ossetian kriisin aikana. Kumpa muutkin Euroopan maat olisivat yhtä selkeitä kannanotoissaan, ja yrittäisivät samalla intensiteetillä vaikuttaa asioiden kulkuun.

Toivottavasti murehdin turhia.

Yritin etsiä yhteisöä, jossa kannatettaisiin äänioikeusikärajan laskemista 16 ikävuoteen. En kuitenkaan löytänyt sellaista, mikä on mielestäni melkoisen hämmentävää IRC-Galleriassa, jossa valtaosa käyttäjistä on nuoria. Viimeistään IRC-Gallerian ja sen käyttäjien vahva osallistuminen kevään eduskuntavaalikeskusteluun olisi uskonut herättävän jonkun käyttäjän perustamaan yhteisön, joka kannattaa tätä hyvää asiaa.

16-vuotiaille ja sitä vanhemmille täytyy mielestäni antaa äänioikeus jokaisessa Suomessa järjestettävässä vaalissa. Äänioikeusikärajaa voisi laskea kokeiluluonteisesti vain kunnallisvaaleissa, mutta se ei mielestäni saa olla päämäärä, vaan välietappi. Jokaiselle nuorelle pitää antaa todellisia vaikutusmahdollisuuksia hänen elämäänsä nyt ja tulevaisuudessa koskeviin asioihin. Vain äänioikeusikärajaa laskemalla tämä voidaan varmasti taata.

16-vuotiaan oletetaan olevan valmis tekemään päätöksiä tulevasta ammatistaan eli tulevaisuudestaan, joten hänelle täytyy antaa mahdollisuus tehdä päätöksiä myös siitä, millaisessa yhteiskunnassa hän haluaa elää. Äänioikeusikärajan laskeminen ei ole pois kenenkään henkilökohtaisista eduista.

Äänioikeusikärajan laskemisella 16 ikävuoteen olisi myös positiivisia vaikutuksia puolueiden toimintaan. Puolueiden olisi siten pakko ottaa huomioon myös nuoret äänestäjät. Nuoret ovat yhteiskunnamme tulevaisuus, eikä nuorten mielipiteitä saa vähätellä. Se olisi kuin vähättelisimme Suomen merkitystä tulevaisuudessa niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Tule siis mukaan Äänioikeus 16-vuotiaille -yhteisöön ja promoa sitä eteenpäin. Sillä ei ole merkitystä, oletko itse nuori tai kannatatko äänioikeutta 16-vuotiaille vain kunnallisvaaleissa tai kaikissa vaaleissa, kunhan olet mukana hyvän asian puolesta!