IRC-Galleria

IslamoFASISMIA! AnarkistiFASISTIT! FASISTINEN Suomen hallitus!

Pyydän, lopettakaa poliittisten ideologioiden (erityisesti fasismin) yhdistäminen liikkeisiin ja prosesseihin, joilla on hyvin vähän tai ei mitään tekemistä em. poliittisten ideologioiden kanssa. Fasismi on kaikessa mielipuolisuudessan kuitenkin poliittinen ideologia, jolla on selvä aatteellinen "minimiydin". Se, että muslimifundamentalistit käyttävät väkivaltaa politiikan välineenä, ja Suomen valtio rajoittaa sananvapautta on toki ikävää, mutta se ei vielä tarkoita, että olisi heti syytä puhua fasismista. Jos Suomen hallitus olisi fasistinen, sinä et juuri nyt lukisi tätä tekstiä. Minä istuisin todennäköisesti jossain vankilassa odottamassa niskalaukausta.

Herättäähän ko. sanan käyttö toki meissä useimmissa vahvoja antipatioita, mutta se ei missään oikeuta niputtamaaan kaikkea negatiiviseksi kokemaansa yhteen erään maailmanhistorian väkivaltaisimman, repressiivisimmän ja totalitäärisimmän hallintomuodon kanssa. Fasismi on vähän muutakin kuin sananvapauden rajoittamista ja väkivallan käyttöä legitiiminä politiikan keinona. Fasismi-sanan käyttö sille kuulumattomissa yhteyksissä (oman agendansa tukemiseksi) ei ole ainoastaan historiallisesti kestämätöntä, vaan myös moraalitonta. Se kertoo kyvystä olla käsittelemättä omia aattellisia vastustajiaan rationaalisesti (mikä muuten sinällään on yksi fasismin keskeisistä piirteistä) ja siitä, että edellämainitun kömpelön assosioinnin käyttäjä ei selvästikään tunne argumentoinnin sääntöjä (syyllistäminen assosiaatiolla jne).

Edellämainittu pätee toki myös moniin muihin ideologioihin ja liikkeisiin, joskin fasismi-assosiointiin törmää selvästi useimmin. New Right -uraohjusten puheissa tosin kaiken vertaaminen Staliniin ja Neuvostoliittoon (http://firstfriday.files.wordpress.com/2008/03/obama-socialist.jpg) on toki myös valitettavan yleistä. Lopettakaa sekin, olkaa niin hyviä.

Yksi oikeusvaltioon olennaisesti liittyvä ajatus on lainsäädäntövallan ja tuomiovallan erottelu toisistaan. Lainsäädäntövaltaa käyttää yleensä parlamentti ja tuomiovaltaa käyttävät puolueettomat tuomioistuimet. Idea tässä erottelussa on se, että politiikka ei sotkeutuisi lakiin, vaan ihmisiä kohdeltaisiin samalla tavalla riippumatta siitä, sattuvatko he olemaan milloinkin valtaa pitävän poliittisen eliitin mielestä epätoivottuja vai eivät. Tämän lisäksi lainsäädäntövallan erottaminen tuomiovallasta pyrkii siihen, että poliittisia kysymyksiä käsiteltäisiin poliittisina asioina ja oikeudellisia kysymyksiä käsiteltäisiin oikeudellisina asioina.

Suomessa asiat eivät ole näin. Suomessa politiikka ja oikeuslaitos ovat kiinteästi kietoutuneet toisiinsa, ja lakia tulkitsevat pitkälti tasan samat tahot, jotka sitä lakia tekevät. Poliitikot päättävät, miten lakia tulkitaan, ja poliitikot päättävät sen, ketkä lakia tulkitsevat. Tällaiset päätöksensä poliitikot tekevät täysin poliittisin perustein, eikä heillä ole juuri minkäänlaista vastuuta kenellekään näistä tekemistään päätöksistä. Niin sanottua "poliittista vastuuta" ei lasketa, koska oikeasti siinä on kysymys vain siitä, valitaanko poliitikko uudestaan vai ei, eikä siitä, joutuuko poliitikko edesvastuuseen vai ei.

Monissa sivistys- ja oikeusvaltioissa on käytössä erillinen perustuslakituomioistuin. Yksi tämän perustuslakituomioistuimen tärkeimmistä tehtävistä on valvoa, että parlamentti ei säädä perustuslain kanssa ristiriidassa olevia lakeja. Esimerkiksi Saksassa on perustuslakituomioistuin, joka pisti parlamentille stoppia katsoessaan parlamentin hyväksymän Lissabonin sopimuksen olevan ristiriidassa Saksan perustuslain kanssa, ja siirtävän valtaa kansalta EU:n byrokraateille. Suomesta perustuslakituomioistuin puuttuu kokonaan, mutta sen sijaan Suomessa on erityinen eduskunnan perustuslakivaliokunta. Perustuslakivaliokunta, kuten kaikki valiokunnat, koostuu kansanedustajista. Nämä kansanedustajat valitaan siihen poliitikkojen neuvottelupöydissä ja grillibileissä vähintään parin promillen humalassa pelkästään poliittisilla sopupelisopimuksilla.

Perustuslakivaliokunnan pääasiallisena tehtävänä on valvoa lakien perustuslainmukaisuutta. Suomeksi tämä merkitsee sitä, että jos eduskunta on säätämässä lakia, joka saattaa olla ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa, tulee perustuslakivaliokunnan tutkia tämä asia. Teoriassa perustuslakivaliokunta ei toimi tätä tehtävää suorittaessaan poliittisena porukkana, vaan puhtaasti puolueettomana elimenä, joka pyrkii tarkistamaan lakien perustuslainmukaisuuden objektiivisesti. Päästäkseen tähän, perustuslakivaliokunta kuulee asiantuntijoita, kuten esimerkiksi yliopistojen oikeustieteen professoreja, ja heidän mielipiteitään. Kyse on kuitenkin vain teoriasta, sillä jutun juju piilee siinä, että perustuslakivaliokunnan ei tarvitse kiinnittää näihin mielipiteisiin minkäänlaista huomiota, jos heistä ei tunnu siltä.

Se, että lakien perustuslaillisuudesta päättää perustuslakivaliokunta, merkitsee sitä, että kansanedustajat itse saavat päättää, onko heidän keksimänsä lakiehdotus vastoin perustuslakia vai ei. Jos poliitikot tahtovat tehdä lain, joka on vastoin Suomen perustuslakia, he voivat tehdä sen täysin vapaasti. Mikään asia ei estä heitä tekemästä sitä. Kun Suomen merkittävimmät oikeustieteen asiantuntijat sanoivat sekä Lex Nokiasta että uudesta yliopistolaista, että lait ovat vastoin Suomen perustuslakia, ei se hetkauttanut poliitikkoja mihinkään suuntaan.

Oikeusjärjestelmän puolueellisuus näkyy myös suoraan tuomioistuinten työskentelyssä. Suomessa käräjäoikeudet käsittelevät asioita niin sanotuissa lautamieskokoonpanoissa. Näihin kokoonpanoihin kuuluu yleensä yksi lainoppinut puheenjohtaja, eli varsinainen tuomari, sekä kolme maallikkojäsentä, eli lautamiestä. Lautamiehet valitsee kunnanvaltuusto. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että puolueet tekevät keskenään lehmänkauppoja, kunnes lautamiesten määrä on jaettu puolueiden kesken siten, että suurimmat puolueet ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen ja pienet puolueet ovat saaneet muruja pöydältä.

Suomen asukkaista arviolta noin 5,6% kuuluu puolueisiin. Koska puolueet käyttävät niille myönnettyjä lautamiespaikkoja yleensä palkitakseen poliittisia aktiivejaan, eli puolueen jäseniä, valitaan lautamiehet liki poikkeuksetta aina tästä alle kuuden prosentin osuudesta kaikista Suomen kansalaisista. Lautamiehellä ei tarvitse olla minkäänlaista osaamista minkään asian suhteen, eikä minkäänlaatuista periaatteellisuutta tai edes kunniantuntoa. Käytännössä ainoat asiat, mitä lautamieheltä vaaditaan, on sopiva ikä, Suomen kansalaisuus ja se, että hän ei satu edustamaan muutamia tiettyjä ammattikuntia, kuten kyttiä. Plus tietty se, että hän on hyvää pataa asian päättävien poliitikkojen kanssa.

Oikeusjärjestelmän mädännäisyys näkyy luonnollisesti suoraan siinä, miten oikeusjärjestelmä toimii. Tamperelainen elämäntapataiteilija Seppo Lehto sai 2 vuotta ja 4 kuukautta ehdotonta vankeutta siitä, että hän kirjoitteli Internetiin rumia poliitikoista ja valtion virkamiehistä. Liki samoihin aikoihin savolainen valtion virkamies sai 6 kuukautta ehdollista vankeutta siitä, että hän raiskasi alaikäisen lapsen. Tässä koko hommassa ei ole yksinkertaisesti pienintäkään järkeä.

Koko Suomen oikeusjärjestelmä tarvitsisi peräruiskeen. Suomeen tulisi perustaa puolueeton ja täysin kansanedustajista riippumaton perustuslakituomioistuin, jonka tehtävänä on valvoa, että eduskunta ei pelleile perustuslain, demokratian ja ihmisten perusoikeuksien kanssa. Käräjäoikeuden lautamiehet taas voitaisiin valita kaikista vapaaehtoisista, edellytykset täyttävistä kansalaisista puhtaasti vaikka arvan perusteella. Tuomioiden taas tulee olla suhteessa rikoksiin siten, että väkivallasta ja seksuaalirikoksista saa ehdottomasti enemmän kuin rumasta kielenkäytöstä tai siitä, että sattuu loukkaamaan jotain sellaista abstraktia ja epätodellista asiaa kuin "kunnia". Näillä eväillä päästäisiin jo pitkälle.

[ Alkuperäinen teksti viitteineen osoitteessa http://keronen.blogspot.com/2009/07/suomen-lapimadasta-ja-puhtaasti.html ]

Helsingin Sanomat pamauttaa oikean uutispommin; Suomessa on korruptiota! Kuka olisikaan arvannut! Tämä huolestuttava fakta on saanut myös vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvin ottamaan asiaan kantaa. Kasvin mielestä kansanedustajien palkkaa pitäisi nostaa, koska suurempi palkka vähentää kansanedustajien korruptoitumista ja houkuttelee kansanedustajiksi osaavampaa väkeä.

En tiedä, tajuaako Jyrki Kasvi sitä itse, mutta se, mitä hänen sanomansa tarkoittaa, on että "jos me kansanedustajat emme saa enemmän rahaa, me tulemme tekemään rikoksia saadaksemme lisää rahaa". Käytännössä Kasvin käsitys kansanedustajasta on ihminen, jota kansan pitää lahjoa tekemään työnsä, johon hän vapaaehtoisesti lähti, tai sitten otetaan lahjuksia vastaan muualta. Ei siinä, Kasvi voi olla oikeassakin, etenkin kun katsoo nykyistä eduskuntaa ja heidän selkärankaisuuttaan, mutta muuten kasvin logiikassa on hevosenmentäviä aukkoja.

Jyrki Kasvi on huolissaan, että eduskuntaan ei hakeudu lahjakasta väkeä talouden ja tekniikan aloilta. Todellisuus ei kuitenkaan vastaa Jyrki Kasvin mielipidettä, minkä huomaa jo hänestä itsestään. Kasvi on tekniikan tohtori ja toisen kauden kansanedustaja, joten ainakaan häntä ei kansanedustajan pieni, ainoastaan noin 5800 euron kuukausipalkka näyttänyt haittaavan, vaikka onkin peräisin tekniikan alalta. Vastaavasti eduskunnasta löytyy myös ekonomiasta tajuavia ihmisiä, kuten supersankari Markku Uusipaavalniemi, joka pystyy ratkaisemaan Rubikin kuution 25 sekunnissa ja joka osaa ulkoa piin 250 ensimmäistä desimaalia. Markku Uusipaavalniemi ennusti heti kansanedustajakautensa aluksi tämän nykyisen laman, siinä missä ministeri Katainen ei ollut siinä vaiheessa edes sitä vertaa perillä taloudesta, että hän olisi osannut sanoa, ettei talouden taantuma koske Suomea.

Kasvin oletus, että kansanedustajan pieni palkka ei houkuttelisi lahjakkaita, ei näytä saavan tukeaan alleen myöskään sen takia, että monet huippukoulutetut kansanedustajat ovat hakeutuneet eduskuntaan aloilta, joilla palkat ovat joko yhtä suuret kuin kansanedustajilla tai jopa suuremmat. Tästä hyvänä esimerkkinä Kokoomuksen kansanedustaja Eero Akaan-Penttilä, joka on kirurgian tohtori, tai vasemmistoliiton Pentti Tiusanen, joka on kirurgian erikoislääkäri. Tämä kaikki johtunee siitä, että todellisessa maailmassa ihmiset valitsevat työpaikkansa myös muilla perusteilla kuin puhtaasti rahan ja palkan takia. Erityisen hyvin tämä näkyy tutkijoissa, joiden palkka pyörii yleensä akselilla 1500-2500 euroa kuussa. Palkan pienuudesta huolimatta tutkijoiksi hakeutuu suuri osa Suomen älyllisestä ja huippukoulutetusta eliitistä. Palkan pienuus ei näyttäisi ajavan fiksuja ja koulutettuja ihmisiä pois tutkijan uralta.

Eniten Kasvin logiikassa kuitenkin kusee se, että vaikka kansanedustajien palkka olisi kymmenen triljoona minuutissa, ei se pysty siitä huolimatta "houkuttelemaan" yhtään ketään kansanedustajaksi. Tämä johtuu siitä, että kansa valitsee kansanedustajat, ja kansa voi valita eduskuntaan aivan ketä tahansa riippumatta siitä, minkälaista huippukoulutettua ultrajuristipsykologia sinne on tyrkyllä. Jos kansa tahtoo äänestää Juha Miedon eduskuntaan, kansa äänestää Juha Miedon eduskuntaan. Siinä eivät paljoa tutkinnot tai älykkyysosamäärä vaa'assa paina. Eikä ole erityisen järkevää olettaa, että suurempi palkka jotenkin mystisesti ei houkuttelisi fiksujen asiantuntijoiden lisäksi myös entistä enemmän onnenonkijoita.

Suuremman palkan suurempi houkuttelevuus ei kuitenkaan ole se pahempi noista kahdesta argumentista, jolla kansanedustajien toistuvia palkankorotuksia jopa laman äärellä perustellaan. Se, missä mennään pahasti metsään, on oletus siitä, että suurempi palkka vähentäisi korruptiota.

Matti Vanhasen palkka on 13 950 euroa kuukaudessa, plus erilaiset edustus- ja kulukorvaukset. Tästä huolimatta Matti Vanhanen ramppaa liikemiesten saunotettavana, kuittaa puolueelleen epäilyttäviä summia Kehittyvien maakuntien Suomelta ja ryhtyy vaalien jälkeen hommailemaan puolueensa rahoittajille vuorineuvoksen arvonimeä. Jos suurempi palkka vähentää korruptiota, niin kuinka vitusti sitä rahaa pitää näille sankareille oikein syytää, että he lopettavat olemasta korruptioalttiita? Ilmeisesti aivan vitusti, kun edes noin 14 000 euroa PLUS edut JOKA IKINEN KUUKAUSI ei riitä.

Ihmisillä joko on moraalista selkärankaa tai heillä ei ole sitä. Heille ei kasva lisää moraalia ja eettistä silmää, vaikka he voittaisivat miljoonan lotossa. Ihmiset eivät ole myöskään mitään koiria, jotka yksinkertaisesti toimivat ulkoisten ärsykkeidensä perusteella pystymättä itse vaikuttamaan päätöksiinsä. Ihmisillä on vapaa tahto valita, ottavatko he houkuttelevankin kuuloisen tarjouksen vastaan vai eivät. Jokainen lahjuksen vastaanottanut kansanedustaja tekee sen omasta tietoisesta päätöksestään, eikä siinä auta surkuttelu, että "nyyh, kun tämä kuuden tonnin kuukausipalkka oli niin pirun pieni!" Korruptio elää sydämessä, ei lompakossa.

Jos korruptiota tahdotaan kitkeä, olisi minulla siihen vähän parempi idea. Nimittäin vastaavan tyyppinen suoran ja edustuksellisen demokratian yhdistelmä kuin Sveitsissä. Eli Suomeen laitettaisiin laki, jonka ansiosta jos 35 000 äänioikeutettua kansalaista keräisi nimensä paperiin, voitaisiin mistä tahansa yksittäisestä asiasta tai lakiuudistuksesta järjestää kansanäänestys. Tällä tavalla kansa voisi milloin tahansa astua esille ja ottaa kansalle itselleen jo perustuslain tasolla kuuluvan vallan käyttöönsä ilman, että yhdelläkään presidentillä tai ministerillä olisi asiaan yhtään minkäänlaista urputtamista.

Nokioiden ja muiden vastaavien ei olisi enää mitään järkeä lahjoa jyrkikataisia tai mattivanhasia, koska lahjonnasta huolimatta ei olisi mitään takeita, että asiat kävisivät heidän haluamallaan tavalla. Vaikka pääministerille olisi livautettu miljoona euroa taskuun, ei pääministerin valta olisi pohjimmiltaan yhtään sen suurempi kuin kenelläkään toisella kansalaisella, mikäli kansa vain sattuisi saamaan päähänsä järjestää asiasta kansanäänestyksen. Tämän lisäksi suora demokratia pakottaisi päättäjiä ottamaan suuremman vastuun toimistaan, koska jos kansaa ryhtyisi liikaa vituttamaan, kansa voisi äänestää eduskunnan ja hallituksen kumoon.

Jos kansanedustajista tahdotaan koulia kunnon kansalaisia, heidät pitää laittaa vastuuseen. Kansanedustajien lahjominen ei ole mikään ratkaisu mihinkään suuntaan. Jos kansanedustajat tahtovat suurempaa palkkaa, he voisivat tehdä työnsä hyvin, eli ajaa Suomen ja suomalaisten asioita hyvin. Missään muussakaan työssä ei saa palkankorotuksia, jos hoitaa työnsä päin helvettiä. Palkankorotus pitää ansaita.

[ Alkuperäinen kirjoitus viitteineen osoitteessa: http://keronen.blogspot.com/2009/07/kansanedustajien-suurempi-palkka-ei.html ]

Vuoden 2009 eurovaalit ovat ohitse. Europarlamenttiin valittiin 13 suomalaista edustajaa ja kuusi varajäsentä. Äänestämässä kävi 40.3 % äänioikeutetuista. Äänestysprosentti oli alhainen, ja laskua edellisiin eurovaaleihin oli 0.9 prosenttiyksikköä.

VAALITULOS JA UUDET SUOMALAISET MEPIT
Alla on esitetty paikkojen jakautuminen puolueiden välillä ja suluissa on muutos edellisen kauden paikkojen määrään. Valitut jäsenet on nimetty puolueittain, suurimman äänisaaliin kerännyt ensin. Varajäsenet on mainittu erikseen aakkosjärjestyksessä.

Kansallinen Kokoomus: 3 paikkaa (-1)
* Itälä, Ville
* Pietikäinen, Sirpa
* Korhola, Eija-Riitta

Suomen Keskusta: 3 paikkaa (-1)
* Jäätteenmäki, Anneli
* Takkula, Hannu
* Manner, Riikka

Suomen Sosialidemokraattinen puolue: 2 paikkaa (-1)
* Repo, Mitro
* Jaakonsaari, Liisa

Vihreä Liitto: 2 paikkaa (+1)
* Hautala, Heidi
* Hassi, Satu

Perussuomalaiset: 1 paikka (+1)
* Soini, Timo

Ruotsalainen kansanpuolue: 1 paikka (ei muutosta)
* Haglund, Carl

Suomen Kristillisdemokraatit: 1 paikka (+1)
* Essayah, Sari

Vasemmistoliitto: Ei paikkaa (-1)

Varajäsenet:
* Cronberg, Tarja (vihr.)
* Hautala, Lasse (kesk.)
* Kiljunen, Kimmo (sd.)
* Penttilä, Risto E.J. (kok.)
* Terho, Sampo (ps.)
* Torvalds, Nils (r.)

Olen kääntänyt irlantilaisen dokumenttielokuvan The End of Nations suomeksi. The End of Nations käsittelee pääasiassa Euroopan unionia ja Lissabonin sopimusta, eli EU:n perustuslakia, sekä sitä, miten Lissabonin sopimus muuttaa Euroopan unionin liittovaltioksi. Dokumentissa käydään läpi EU:n seurauksia muun muassa rikoslakiin ja maahanmuuttoon, sekä jatkuvasti syventyvän integraation lopullista merkitystä. Elokuva sisältää haastatteluja europarlamentaarikoilta sekä EU-oikeuden tutkijoilta, ja siinä selitetään ansiokkaasti muun muassa mitä Euroopan komissio tekee, ja miten ns. "kvalifioitu määräenemmistöäänestys" toimii. Elokuvassa sivutaan myös randomilla Uutta maailmanjärjestystä ja siinä käsitellään sitä, miten monet EU:n perinteisistä jäsenvaltioista ovat entisiä suurvaltoja, ja miten suurvaltaunelma elää Euroopassa. Elokuvassa on luonnollisesti omat puutteensa, mutta suosittelen sitä erittäin lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneet EU:sta, Lissabonin sopimuksesta tai maailman nykyisestä tilasta, riippumatta suhtautumisesta EU:hun.

Tekstitetty elokuva on nähtävissä YouTubessa, ja siitä löytyy myös torrent The Pirate Bay'stä. Elokuva on jaossa täysin laillisesti ja tekijöiden luvan kanssa, ja sitä saa polttaa DVD:lle, näyttää ja levittää edelleen ilman mitään ongelmia.

Linkit elokuvan YouTube-versioon ja lisätietoja elokuvasta:
http://keronen.blogspot.com/2009/05/end-of-nations-suomeksi-kaannetty.html

Elokuvan torrent-tiedosto:
http://thepiratebay.org/torrent/4917600/The_End_of_Nations_%5BFIN-SUB%5D.avi

Koin poliittisen heräämisen ja liityin keskustapuolueeseen.:)

Lissabonin sopimuksesta ja Euroopan unionista liikkuu paljon väärää tietoa. Monet ihmiset perustavat mielipiteensä luuloille, peloille ja kyseenalaisiin tietolähteisiin vedoten. Jotkut tahot pyrkivät esittämään Euroopan unionin vastaavan entistä Neuvostoliittoa ihmisoikeuksien ja demokratian polkemisessa.

Tämä kirjoitus on vastine Pekka Kortelaisen kirjoitukseen Tiesitkö tämän EU:sta ja Lissabonin sopimuksesta? (Turjalainen). Kortelaisen kirjoitus sisältää paljon asiavirheitä ja epäjohdonmukaisuuksia, sekä huomattavan määrän populismia, ja on tyypillinen esimerkki johdonmukaisesta kansalaisten harhauttamisesta. Väärän tiedon laajan leviämisen ehkäisemiseksi lienee tärkeää käsitellä tällaisia kirjoituksia kriittisesti, koska hiljaisuus koetaan usein myöntymisen merkiksi. Osaksi koostimme vastineemme selvittääksemme, kuinka paljon Kortelaisen alkuperäisessä kirjoituksessa annettiin väärää tietoa ja jakaaksemme tuloksemme muillekin.

Ensinnäkin, Kortelainen sotkee käsitteitä alinomaan. On nimittäin olemassa kolme eri "neuvostoa":

a) Eurooppa-neuvosto, eli Euroopan huippukokous (European Council)
b) Ministerineuvosto (Council of Ministers)
c) Euroopan neuvosto (Council of Europe), jolla ei ole "mitään tekemistä" EU:n kanssa

Sitten vastineet yksittäisiin väitteisiin:

1. Juridisesti ei ole olemassa Euroopan unionia sinällään, vaan kolme pilaria jotka perustuvat omiin sopimuksiinsa; nämä ovat Euroopan yhteisö; poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö; sekä yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Nämä siis korvattaisiin yleiskäsitteellä, joka on Euroopan unioni -niminen valtioliitto.

1.1. Lissabonin sopimuksessa puhutaan nimenomaan uudesta EU-presidentistä, joka on Eurooppa-neuvoston (ei siis edes ministerineuvoston) puheenjohtaja. Tämä VOI mutta ei VÄLTTÄMÄTTÄ OLE myös komission puheenjohtaja.

1.1.1. Ei pidä paikkansa. Eurooppa-neuvosto (huippukokous) valitsee komission puheenjohtajan, ja jäsenmaat esittävät komissaariehdokkaita komissioon; puheenjohtajalla on kuitenkin suuri valta komission koostamisessa. Komission kokoonpano on hyväksytettävä parlamentissa.

1.1.2. Parlamentissa puolestaan tarvitaan Saksa, Ranska, Italia, Iso-Britannia, Espanja ja vielä yksi maa nykyisillä määrillä jotta saavutettaisiin yksinkertainen enemmistö. Mutta parlamentti jakautuu todennäköisemmin ideologisin kuin kansallisin perustein.

Parlamentilla on myös jo nyt suoraa vaikutusvaltaa komission kokoonpanoon - vuonna 2004 Barroson täytyi muuttaa komission kokoonpanoa, koska nais- ja homovastaisia kommentteja mielipiteitä esittänyt italialainen komissaari ei ollut liberaalimpien ryhmien suosiossa. [1] Koko komission nimityksen estivät tiettävästi PSE (demarit), ALDE (kesk, rkp) and Green/EFA (vihreät) - tämä ei siis noudattanut maajakoa. Barroso päätti muuttaa komission kokoonpanoa jo ennen parlamentin luottamusäänestystä, kun oli ilmeistä, että se olisi äänestyksessä kaatunut.

1.1.3. Komission puheenjohtaja ei siis ole sama kuin Euroopan presidentti, vaan nämä ovat kaksi eri virkaa. Toisaalta vahvan presidentin aikana Suomessa pääministerin valinta oli vieläkin epädemokraattisempaa.

1.2. Ei, vaan vain pienessä osassa päätöksentekoa käytetään konsultaatioprosessia, jossa parlamentilta kysytään vain ei-sitovasti mielipidettä. Näistä asioista päätös tehdään ministerineuvostossa, joka siis edustaa itsenäisiä kansakuntia... Lissabonin sopimuksen myötä yhä useampi ala siirtyisi yhteispäätösmenettelyn alaisuuteen.

1.3. Tässä taas sekoitetaan ministerineuvosto (maiden ministerit) ja Eurooppa-neuvosto, (eli Euroopan huippukokous). Eurooppa-neuvostolla EI OLE lainsäädäntövaltaa.

1.3.1. Ks vastaus 1.2. Ei pidä paikkaansa.

1.4. Katso yllä.

1.5. Tässä kohdassa sotketaan etevästi jo neljä käsitettä keskenään - kaikki kolme neuvostoa ja kommunististen puolueiden toimeenpaneva elin. Kohdassa tarkoitetaan kuitenkin ministerineuvostoa. Ministerineuvoston voidaan ajatella muodostavan "ylähuoneen". Kaksikamarisessa edustuksellisessa demokratiassa ylähuone edustaa usein osavaltioita, jäsenvaltioita tai maakuntia ja alahuone kansalaisia. Ministerineuvostossa vaikuttavat ministerit ovat vastuussa kansallisille parlamenteilleen; heistä pääsee eroon yksinkertaisella epäluottamusäänestyksellä.

1.5.1. Miten tämä eroaa nykyisestä suomalaisesta edustuksellisesta demokratiasta, jossa käytännössä eduskunnan hallituspuolueet ovat valtioneuvoston kumileimasin.

2. Kyllä; tosin Lissabonin sopimus sinänsä täydentää vain olemassaolevia sopimuksia. Tälläkin hetkellä Suomen perustuslaki on vasta kolmanneksi korkein laki. Juridisesti sen yläpuolella on Euroopan unionin perussopimukset ja direktiivit. Mutta Lissabonin sopimuksen myötä näiden sopimuksien muuttamisesta tulee entistä kansanvaltaisempaa.

2.1. Ei muuta Euroopan unionia nykyisestä mihinkään, sillä jo nyt 1. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi), ja, 2. EY:n primäärioikeus (perustamissopimukset) ovat perustuslain yläpuolella. Lissabonin sopimus tekee tämän läpinäkyvämmäksi.

2.2. Kortelainen on jälleen kerran väärässä. Tällä kertaa yhtä väärässä on myös Matti Vanhanen. Perustamissopimukset eivät korvanneet Suomen perustuslakia, vaan ovat sen yläpuolella; Suomen perustuslain on oltava linjassa mm. perustamissopimusten kanssa (kuten se jo onkin). Lissabonin sopimus täydentää näitä olemassaolevia perustamissopimuksia.

2.3. Ei, vaan Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen yksittäisillä EU:n jäsennillä on päätäntävaltaa vain niihin omiin sisäisiin asioihinsa, joissa EU:n itsenäiset valtiot EIVÄT OLE ANTANEET MANDAATTIA EU:LLE; näiden LISÄKSI MYÖS neasiat joissa EU ei vielä käytä valtaansa.

2.3.1. Kyllä, näin on, TOSIN näissä sopimuksissa luetellaan nimenomaan ne alat, joissa Euroopan unionilla ON LAINSÄÄDÄNTÖVALTA.

2.3.2. Niiden lukuisten alojen, joita sopimuksissa ei mainita, lisäksi kuuluu yksinomaan jäsenvaltion omaan päätäntävaltaan kuuluu a) terveys, b) teollisuus, c) kulttuuri, d) turismi, e) koulutus, nuoriso, urheilu, f) väestönsuojelu, g) viranomaisyhteistyö.

Näiden lisäksi siis ne asiat, joissa unioni ei ole vielä käyttänyt lainsäädäntövaltaansa, aloina a) sisäiset markkinat, b) sosiaalipolitiikka tietyin osin, c) taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen koheesio, d) maanviljely, kalastus,pl merien suojelu, e) ympäristö, f) kuluttajansuoja, g) kuljetus, h) Euroopan laajuiset verkostot, i) energia, j) vapaus, turvallisuus ja oikeus, ja k) yleiset terveyteen liittyvät turvallisuusuhat.

Euroopan unioni (siis ministerineuvosto+parlamentti) päättää yksin a) tulliliitosta, b) Euroopan laajuisia sisämarkkinoita koskevista kilpailusäännöksistä, c) euroa käyttävien valtioiden rahapolitiikasta, d) merenelävien suojelusta yhteisen kalastuspolitiikan alla, e) yhteisestä kauppapolitiikasta. Näistä ei ole jäsenvaltioilla valtaa poiketa omilla säädöksillä. Emme esimerkiksi saa omin laein pyytää jotain kalalajia sukupuuttoon, tai devalvoida euroa.

2.3.3. Eroaminen ei tapahdu väkivalloin vaan poliittisella prosessilla. Lissabonin sopimus nimenomaan selkeyttää menettelyä; unionista voi erota unionin suostumuksella ja sopimuksella, tai kahden vuoden kuluttua eropyynnöstä automaattisesti. Unionissa Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus on ylin juridinen asiakirja; sen mukaan kyllä voidaan langettaa kuolemantuomioita paikallisen lain mukaisesti; toisaalta Suomen perustuslaki kieltää tämän. Samoin se sallii ehdottomasti välttämättömän VOIMANKÄYTÖN mellakoinnin tai kapinoinnin lopettamiseksi. Toisaalta, tämä on kyseisen valtion sisäinen asia, joten lienee tarpeen, että kyseisen maan laillinen hallitus pyytää unionilta apua tilanteeseen.

2.4. Ks. 1.1.2.; lisäksi ministerineuvosto edustaa jäsenvaltioita. Vertaus maakuntiin ontuu; Suomessa maakunnilla ei ole lainsääntövaltaa; ja Suomen perustuslaki on joka tapauksessa direktiivien ja asetusten yläpuolella; lisäksi on muistettava, että direktiivit jättävät enemmän liikkumavaraa kuin Yhdysvaltojen kaltaisen liittovaltion liittovaltiotason lait.

3., 3.1. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on jo yksi kolmesta EU:n pilarista. "Eurojoukot" eivät sulata kansallisia armeijoita itseensä, eikä varsinkaan ydinaseiden hallinta (valitettavasti) siirry unionille. Puolustuspolitiikasta ON päätettävä yksimielisesti kaikkien jäsenvaltioiden kesken.

Puurot ja vellit siis menivät paljolti sekaisin. Euroopan parlamentin jäsenet edustavat yleiseurooppalaisella tasolla kansalaisia; toki myös omaa kotimaataan, mutta toimivat kansallisten ryhmien sijasta Euroopan laajuisten kattopuolueidensa ryhmissä. Ministerineuvoston jäsenet ajavatjäsenvaltionsa - siis kansallisvaltioiden - etua. Ministerineuvostossa vaikuttavat ministerit ovat suoraan vastuullisia maidensa parlamenteille, ja sitä kautta kansalle. Ministerineuvosto on siis se foorumi, jossa ajetaan kansallista etua. Euroopan komissio on vähän kuin Euroopan unionin valtioneuvosto; tosin sillä erotuksella, että komissaarien ON TOIMITTAVA puolueettomasti. Kehitys kohti liittovaltiota vahvistaisi pienen Suomen kansalaisen valtaa Euroopan unionissa.

Populistis-nationalistinen politiikka, jota Kortelainen edustaa, korostaa kansojen keskinäisiä eroja. Euroopan unioni puolestaan korostaa sitä, mikä kansoilla on yhteistä. Voi olla, että Perussuomalaiset on ainoa varteenotettava puolue Suomessa, joka vastustaa Euroopan integraatiota ja Lissabonin sopimusta. Ääni tulevissa Euroopan unionin vaaleissa Perussuomalaisille ei ole kuitenkaan ääni demokratian puolesta vaan ääni eurooppalaista kansanvaltaa vastaan.

Jos Suomi puolestaan eroaisi unionista, olisimme todella pulassa. Suomen kokoisella pienellä valtiolla ei ole varaa olla yksin - erotessamme olisimme todella markkinoiden armoilla ja suurvaltojen heittopussi.

---

[1] http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/4021499.stm

http://keronen.blogspot.com/2009/04/eu-aikoo-muuttaa-internetin.html
http://keskustelu.plaza.fi/muropaketti/bbs/t539443
http://www.co-ment.net/text/711/

Yhdysvaltojen entiselle ulkopolitiikan merkkihenkilölle, ja useiden presidenttien oikealle kädelle Henry Kissingerille myönnettiin vuonna 1973 Nobelin rauhanpalkinto Vietnamin sodan neuvotteluratkaisusta. Hänen vietnamilainen vastineensa Lê Ðức Thọ kieltäytyi samaisesta palkinnosta siitä yksinkertaisesta syystä että verinen sota riehui Vietnamissa vielä kaksi vuotta ennen todellista rauhaa. Jo edellisen vuosikymmenen lopulla Kissinger oli sabotoinut loppumetreillä olleen rauhanprosessin avittaakseen poliittisen suojelijansa, tuolloisen senaattori Richard Nixonin vaalivoittoon presidentinvaaleissa.

Sodan jälkeen iso osa Kaakkois-Aasiaa oli raunioina. Vietnamin infastruktuuri oli tuhottu maan tasalle, ja sodassa oli kuollut korkeimpien arvioiden mukaan jopa viisi miljoonaa vietnamilaista. Vietnamin maaperästä kolme miljoonaa aaria oli kyllästetty erilaisilla myrkyillä, joiden mukana maahan oli laskeutunut yli 250 kiloa huippuvaarallista dioksiini-myrkkyä. Ravintoketjuun päästessään myrkkymäärä riittäisi tappamaan koko Vietnamin yli 80-miljoonaisen väestön monikymmenkertaisesti. Vietnamin naapurimaihin Laosiin ja Kambodzhaan kohdistettiin ennennäkemättömiä pommituskampanjoita. Pelkästään Laosiin pudotettiin tonnimääräisesti enemmän pommeja kuin Saksaan ja Japaniin toisessa maailmansodassa yhteensä. Terroripommituskampanjat Kambodzhaan olivat niin Yhdysvaltojen oman perustuslain kuin kansainvälisen oikeudenkin mittapuulla rikollisia toimia, mutta sotarikossyytteiden sijaan Richard Nixon laskettiin vuonna 1994 Bill Clintonin sanoin "suurena rauhantekijänä" haudan lepoon, ja yhä elossa oleva Henry Kissinger nauttii Yhdysvalloissa edelleen suurta suosiota kansakunnan omana playboyna. Lupauksistaan huolimatta Yhdysvallat ei ole koskaan osallistunut näiden myrkkyjen ja pommien luomien vahinkojen korvaamiseen, tai poistamiseen luonnosta.

Vietnamin sodan tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Vietnamin sodan rauhanehdoissa ( http://www.aiipowmia.com/sea/ppa1973.html ) Yhdysvallat oli sitoutunut artiklan 21. mukaisesti Indokiinan jälleenrakennukseen, ja sodan jälkeen Richard Nixon vakuutteli sopimuksen käytännössä tarkoittavan sitä että Yhdysvallat sitoutuu Vietnamin jälleenrakentamiseen miljardiluokan tuin ilman poliittisia ehtoja. Kuten arvata saattaa, toisin kuitenkin kävi. Vietnamilaiset eivät ole koskaan saaneet luvatuista rahoista penniäkään. Sen sijaan Vietnam on maksanut - ja maksaa edelleen - vuosittain Yhdysvalloille tähtitieteellisiä summia. Nykyistä Vietnamin hallintoa vastaan taistellut Etelä-Vietnamin hallitus oli nostanut Yhdysvaltojen hallinnolta lainaa, josta suuri osa käytettiin korruptoituneen hallinnon "ylläpitoon". Lopuilla rahoilla etelävietnamilaiset kävivät Yhdysvaltojen puolesta sotaa pohjoisen kommunisteja vastaan. Näin ollen Vietnam maksaa takaisin katteettonta lainaa sodasta joka käytiin sitä itseään vastaan. Kuinka tämä on mahdollista?

Talousuudistuksiaan jatkaakseen Vietnam tarvitsee Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin tukia, ja näiden saamiseksi Yhdysvallat on langettanut Vietnamin rutiköyhälle kansalle tarjouksen josta he eivät voi kieltäytyä. Mikäli Vietnam ei maksa, siltä evätään käytännössä kaikki mahdollisuus maansa infastruktuurin korjaukseen ja maaperän puhdistamiseen. Arkikielessä tällaista toimintaa kutsutaan kiristykseksi.

Kansainvälisen yhteisön tulisi painostaa Yhdysvaltoja voimakkaasti pitäytymään allekirjoittamissaan sopimuksissa, ja pyrkiä varmistamaan, että kansainvälisiä organisaatioita ei käytetä kansainvälisen mafiatoiminnan työkaluina.

Istuin eilen HYKS-lautakunnan kokouksessa, jonka tehtävä on vastat HUS:n yliopistollisten sairaaloiden toiminnasta. Kokouksen ajankohtaisen tilanteen käsittelyn yhteydessä sairaanhoitopiirin johtaja Martti Syrjälä kertoi tai oikeastaan luki HUS:n hallituksen tiedotteen (http://www.hus.fi/default.asp?path=1,46,827,2194,25677) johtamisjärjestelmien muutoksista. Lyhyesti referoiden HUS:n hallitus päätti varatoimitusjohtajien toimien lakkauttamisesta ja yt-neuvottelujen aloittamisesta. Lisäksi hallitus päätti perustaa liiketoimintajohtajan viran sekä HUS:n sairaanhoidollisen palvelutuotannon johtamisjärjestelmän uudistamisen selvitysmiehen toimen. Lisäksi tehtiin muita ylimpään johtoon liittyviä henkilöjärjestelyjä.

Täytyypä sanoa, että huh-huh. HUS:n hallitus esitti näin tukensa toimitusjohtaja Kari Nenoselle. Sijaiskärsijöiksi joutuivat varatoimitusjohtajat, joista toiselle ilmeisesti pedataan liiketoiminnan johtajan virkaa. Kari Nenosen piti saada HUS:n organisaatio uuteen uskoon ja tuottavuus kattoon "Oulun ihmeen" lailla. Management by perkele tai hieman kauniimmin sanottuna my way or highway toimia Oulun kokoisen kaupungin organisaatiossa. Sama toimintamalli ei kuitenkaan toimi vajaan 30 000 henkilön organisaatiossa. Varsinkaan silloin, kun henkilöstöllä on hyvin vahva ammatillinen identiteetti.

Nykyisessä tilanteessa ainoa ratkaisu olisi ollut toimitusjohtaja Kari Nenosen erottaminen. Minusta jopa erorahan maksaminen olisi ollut tässä tilanteessa pieni paha nykyiseen ratkaisuun nähden. Nyt valitettavasti mennään eteenpäin hallituksen tekemän päätöksen mukaan.

Odotan mielenkiinnolla kuinka kauan Nenonen pärjää ilman varatoimitusjohtajia, joita hän käytti ongelmien ilmettyä suojakilpenään.