IRC-Galleria

Ahtaasti on minun sydäntäni säilytetty kapeassa rotkossa,
kaukana on minun sydämeni,
etäisellä saarella.
Valkoiset linnut lentävät edestakaisin
tuoden viestejä, että minun sydämeni elää.
Tiedän – kuinka se elää
hiilestä ja hiekasta
terävillä kivillä.

Makaan koko päivän ja odottelen yötä,
makaan koko yön ja odottelen päivää,
makaan sairaana paratiisin puistossa.
Tiedän, että en tule terveeksi,
ikävä ja kaipaus eivät koskaan parane.
Olen kuumeinen kuin suokasvi,
uhoan makeaa hikeä niinkuin tahmea lehti.

Puutarhassani nukkuu unelias järvi.
Minä, joka rakastan maata,
en tiedä mitään vettä parempaa.
Veteen vajoavat kaikki ajatukseni,
joita ei kukaan ole nähnyt,
joita en uskalla näyttää kenellekään.
Vesi on salaisuuksia täynnä.

Ole rauhassa, lapseni, ei ole olemassa mitään,
ja kaikki on niinkuin näet: metsä, savu ja pakenevat kiskot.
Jossakin kaukana täältä, etäisessä maassa
on sinisempi taivas ja ruusujen peittämä muuri
tai palmu ja leudompi tuuli –
ja siinä kaikki.
Ei ole mitään muuta kuin lumi kuusen oksalla.
Ei ole mitään, mitä voisi suudella lämpimin huulin,
ja kaikki huulet jäähtyvät ajan mittaan.
Mutta sanot, lapsi, että sydämesi on väkevä
ja että turha elämä on kuolemaa vähemmän.
Mitä sinä tahdot kuolemasta? Tunnetko hänen vaatteittensa inhan löyhkän,
eikä ole mitään tympäisevämpää kuin kuolema oman käden kautta.
Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka ovat sairautta täynnä,
ja ahtaita ikävän vuosia
niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii.

En ole mitään muuta kuin määrätön tahto,
määrätön tahto, mutta mihin, mihin?
Kaikki on pimeää ympärilläni,
en voi nostaa oljenkortta.
Tahtoni tahtoo vain yhtä,
mutta tätä ainoaa en minä tunne.
Kun tahtoni syöksyy esiin, olen minä kuoleva:
ole tervehditty, elämä, kuolema ja kohtalo.

Miten voisit ymmärtää,
kun en itsekään siihen pysty?
Helvetin tulen riivaama,
yöllinen painajainen.
Haluan herätä elämään,
karkuun juoksen kuolematonta varjoa.

Kuinka voisit rakastaa,
kun en edes minä tunne sitä tunnetta?
Ikuisuuden kiusaama,
heikkojen olematon johtaja.
Pelkään pimeneviä iltoja,
yksinäisiä kyyneleitä.

Mä olin vielä nuori,
sä katsoit sinisilmiin.
Mä uskoin enkeleihin
kunnes tuli tarttui siipiin.

Yhdellä siivellä ei lentää
enkelit voi milloinkaan.
Niiden kohtalo on jäädä
ikuisesti päälle maan.

Enkä pääse minäkään
koskaan täältä lentämään,
kun syntymässä selkään vain
mä yhden siiven sain.

Mä astuin sirpaleihin,
mutta jalat vielä kantaa.
Mun kuului jäädä tänne,
en ollut lapsi taivaan.

Mä nostin hieman uuden sivun kulmaa mun elämässäni eilen. Uusi alku kaikelle, se alkoi nyt... Toisaalta on hieman helpottunut olo ja toisaalta ehkä vähän pelottaakin, vaikka tie johtaakin tuttuun ja turvalliseen. Tuntuu vaan oudolta jättää yksi ajanjakso elämästä, vaikka se olikin ehkä elämäni vaikein... Mä käännän selkäni ja juoksen pakoon, just niin ku en sais, mutta se tuntuu olevan ainut ratkasu... Päätöksen helpottaviakin asianhaaroja löytyy ja nyt viikonloppu vain vahvisti kaiken. Kiitos vaan kaikille, jotka osaltaan oli tekemässä mun viikonlopusta mielettömän =) "I'm back in the business", niin kulunut kun toi lause onkin ;) Muutenki, tuli jotain edistystä eilen, vihdosta viimein sain ääneni kuuluviin, vaikka toissapäivänen ja ehkä vähän eilinenki meni toipuessa lauantaista... hui... oikeen taas naurattaa ne kivat flashbackit :D
Paperit tossa edessä odottaa postiin pääsemistä, sillä mä sinetöin päätökseni lopullisesti... Ainii, Suvi pitää itteensä amorina, sori Suvi tuttaa sulle pettymys, mut mua sä et taida asiakkaakses saada, tai voithan sä aina yrittää, mut pahoin pelkään, et mun suhteeni ei ainakaan oo mahdollista ratkasta rakkauselämää... Tosin en pistäis pahakseni, jos onnistuisitkin, mitä ikinä yritätkään =)
Sellanen olo, et olis lähössä jonnekin pidemmällekin matkalle, pieniä perhosia vatsassa, ehkä se kuuluu asiaan... En mä silti halua unohtaa tai mitään, kaikestahan oppii jotain, ainakin toivottavasti... Oon vaan tullu sellaseen tienristeykseen ja valitsin sen toisen tien... En voi ennustaa, mitä eteen tulee, kun näin tein, mut nyt tällä hetkellä se tuntuu oikeelta ja hyvältä... Mä en ikinä uskonu, et oisin ottanu takapakkia elämässäni, mut nyt tein niin, ja kaikki vain koska se on tuttua ja turvallista ja nyt sen tein itteni takia, en kenenkään muun! Mä oon kuitenkin vielä nuori ja ehdin kyllä muuttaa mieltäni monenkin asian suhteen vielä moneen kertaan... Enhän mä tähänkään asti ole vielä pystynyt asettuun aloilleni, joten miksi tekisin niin nytkään? En kiellä, etteikö muiden mielipiteet ois auttanu mua tähän, itseasiassa niillä oli tosi iso arvo, mut samalla tajusin ite, et ei mulla ois enää mitään annettavaa, jos en tee asialle jotain... Toivottavasti tein oikean siirron... Onpa sekavaa tekstiä, no se kai onkin tarkotus, jotta kaikki ei tajuais, pitäähän mullakin salaisuuksia olla ;)
Aika on kulunut ihan mielettömän nopeesti, mut nyt kun jotain odottaa, ni aika matelee, mut kyl se sit H-hetkellä varmaan tuntuu, et onpa aika menny nopeeta...
Kohta on joulu ja uusivuosi ja sit voi sanoo hyvästit tälle vuodelle, se jää historian kirjoihin musta-valkosena vuoristoratana, ehkä vuosi 2007 on vähän värikkäämpi, vaikka tää vuosi tarjosikin tuhansia eri harmaan sävyjä, ni jotain muitakin värejä sateenkaareen kiitos... Kokemuksena vei kyllä ykköspallin paikan, mut niin ku jo aiemmin kirjotin, ni toivottavasti opin tästä jotain... PMMP:kin laulaa, ett oot oman elämäsi Kristus ja se mä aion ollakin, mä oon luvannu ton aiemminkin, mut sitä ei kukaan voi viedä multa pois!
Noora hoki koko ajan, et nyt kyllä sit pidät sen platonisena, voin mä yrittää, mut sen verran hyvinhän sä Noora mut tunnet, et siinä mä en todennäkösesti tuu onnistuun, en mä kaikkee voi kuitenkaan oppia, vaikka kuinka hakkaisin päätäni seinään... Se on ehkä se kaikkein vaikein opittava :S
Mä oon kääntäny katseeni jo ens vuoteen, vaikka välillä vilkuilenkin taakseni, ei kaikkee tarvikaan jättää kokonaan unholaan, en edes halua... Jotkut asiat on kuitenkin niin kauniina muistoina mun sydämessäni, et mä suojelen niitä siellä, ne saa hymyn huulille kaiken sen kaaoksen keskellä =)
"Kato nyt ittees, sä oot täydellinen!", niinhän se Noora meni, vai kuinka? :P

On vain kyyneleet,
särkyneen sydämen verta vuotavat haavat.
Sieluni on pirstaleina,
yksinäisyys vie unelmilta kasvot.
Sä sait kaiken näyttämään valoisammalta,
tulevaisuuden tumman pilviharson repeytymään.
Kun sun sylissäs tänään istuin,
ymmärsin kaiken olevan liian myöhäistä.
En halunnut päästää sua lähtemään,
ikävä korvaan unelman.
Olen ikuisesti sinun,
vaikka tiedän sinun olevan vain myytti.
Luotin hellään kosketukseesi,
annoin rakkauden vallata ruumiini.
Haluan sinun olevan onnellinen,
vaikka en saa ollakaan vierelläsi.
En syytä sua rikkinäisistä arvista,
suojelen sua pilvenreunalta.
Et saa mua unohtamaan,
rakkaus on ikuista.

Polttava tuli nuolee haavojani,
tuhka jättää jälkeensä viiltoja.
Polvet pettävät alta,
kristillisyyden symboli nauraa heikkoudelleni.
Vaikka kuinka kaukana olisin,
pimeät muistoni vievät elämääni kohti tuonelaa.
Millään ei ole enää merkitystä,
en voi uskoa kaikkea tätä todeksi.
Ikuinen painajainen nauttii esityksestään,
se on kietonut itsensä ruumiiseeni.
Usko paremmasta on hiipunut,
heikko on sieluni ilman turvaa.
Joudun taistelemaan yksinäisyyttä vastaan,
se on kuitenkin liian voimakas.
Tuutulaulu soi mielessäni,
olen vapauttanut itseni elämän vankilasta.

Pitele minua vielä hetki sylissäsi,
turvaa matkani kohti tulevaa.
Jätä jälkeesi vain muistot kauniit,
auta minua unohtamaan kyyneleet.
Tekisisn mitä vain saadakseni sinut,
jään odottamaan rakkauttasi.
Kuinka voin ajatella ikuisesti,
kun sinun tiesi kulkee erisuuntaan?
Jos kaiken lopuksi saan sinut,
otan riskin, jonka elämä minulle tarjoaa.
Vaikka sydämeni särkyykin,
kukaan ei voi viedä paikkaasi elämässäni.
Varjosi hehkuu silmissäni,
tunnen sieluni käpertyvän surusta.
Jokainen askel, jonka otan,
vie mukanaan palan ruumiistani.
Jos taakseni vilkaisen,
huomaan tuijottavani veristä vanaa.
Menneisyyteni on sota pyhyyttä vastaan,
taistelua pienestä toivosta,
unelmista, jotka ilkkuvat naiviudelleni.
En pakota sinua jäämään,
tai tuntemaan, niinkuin sinua kohti tunnen,
uskallanko edes pyytää toivoa?
Lähtemällä luotani,
tapat kaiken, mitä minulla on koskaan ollut.
Riuhtomalla itsesi irti,
tukehdun polttavaan kipuun rinnassani.
Savu vuolee ruumiini tuhkasta,
piirtää raunioista arven elämääni.
Rakkaus satuttaa.

Salaisuus itkee surulleni,
yksinäisyys on turvanani.
Te idiootit,
naivius ei ole pelkkää lumetta.
Hiljaisuus on musiikkia korvilleni,
pimeys ruokkii synkkää sieluani.
Te itserakkaat,
onni tulee ostamalla.
Peitto vapauttaa minut todellisuudelta,
lämpö karkaa ulottumattomiin.
Te pieksijät,
lyömällä lyötyä vahvistatte itseänne.
Piikki sydämessä,
Suru sielussa.