Kalevalan naishahmoista sinua eniten muistuttaa: AINO
Tulkinta
Ainon rooli perheessä on kuuliaisen tyttären. Hänen merkittävin ihmissuhteensa on äitisuhde aikuisuuteen asti ja äidin hyväksyntä on hänelle tärkeä. Aino on se lapsista, joka jää huoltamaan ikääntyviä vanhempiaan. Myös suhteessa miehiin Aino omaksuu tyttären aseman. Hän kokee seksuaalisuuden pelottavana ja kiellettynä. Äidin hahmo on ikään kuin aina Ainon ja hänen rakastettunsa välissä.
Ainoa on helppo käyttää välineenä valtapelissä, sillä hän on taipuvainen täyttämään toisten tarpeita eikä uskalla tuoda esiin omiaan. Tiedostamattaan Aino arvelee, että hyväksyntä loppuu heti, kun hän alkaa esittää omia toiveitaan. Ainon on ylipäänsä vaikea määritellä, mistä hän pitää tai mitä hän tahtoo.
Merkittävä hetki Ainon elämässä on, kun hän ymmärtää tulevansa hyväksikäytetyksi ja oivaltaa, ettei häntä rakasteta omana itsenään.
Mutta Ainon on vaikea ilmaista vihaa. Viha kääntyy häntä itseään kohtaan. Aggressio muuttuu depressioksi ja itsetuhoksi. Tajuamisen hetki antaa mahdollisuuden myös uuteen elämään.
Ainolla on mahdollisuus murtautua ulos perheestä ja elää omaa, erilaista elämäänsä. Se merkitsee usein sairaiden perhesuhteiden täydellistä katkaisemista ja se saa ilmaisunsa seksuaalisen identiteetin etsimisenä, uuden viiteryhmän löytämisenä, kenties muuttona eri kulttuuriin tai siirtymisenä aivan toisenlaiseen elämäntapaan kuin lapsuudenkodissa.
Uuden identiteetin löytävä Aino vapautuu masennuksestaan. Oman elementtinsä - oli se sitten urheilu, taide, politiikka, toinen kulttuuri tai seksuaalisuus - löytänyt Aino on vapautunut ja iloinen.
Kehityssuunta: Ainon masennukset hellittävät, kun hän opettelee tuntemaan, mitä itse asiassa haluaa ja mistä pitää.
Ainon veli Joukahainen häviää kilpalaulannassa Väinämöisen kanssa ja pelastuakseen lupaa tälle sisarensa puolisoksi. Pelastuttuaan Joukahainen katuu lupaustaan, mutta sisarusten äiti on tyytyväinen. Hän on aina halunnut mahtavaa vävyä. Äidin into ei laannu, vaikka tytär itkee kohtaloaan eikä ole naimakauppaan halukas. Väinämöinen tapaa Ainon vihtoja tekemässä ja esittää tälle kosintansa. Aino riistää korut yltään, torjuu kosinnan ja lähtee itkien kotiin.
Äiti kehottaa Ainoa kaunistautumaan ja noutamaan aitasta heleät helmet, kullankääryleet ja silkkivyöhyt. Aino ei tee näin, vaan alkaa itkeä ja ilmoittaa suoraan äidilleen itkunsa syyn: lupasit oman lapsesi vanhalle varaksi, ikäpuolelle iloksi. Olisit mieluummin käskenyt syvien aaltojen alle.
Kun äidin mieli ei muutu tyttären tuskasta, tämä menee aittaan, pukeutuu parhaimpiinsa ja lähtee itkien meren rantaan. Aino itkee perheensä rakkaudettomuutta: kukaan ei itkisi vaikka hän hukkuisi. Meren rannalla Aino on näkevinään niemen kärjessä kolme neitoa ja riisuutuu mennäkseen heidän joukkoonsa. Hän lähtee uimaan kivelle ja istuu sille, mutta kivi kilahtaa veteen ja Aino hukkuu. Nyt Ainon äiti kauhistuu sydämettömyyttään ja hänen kyynelistään alkaa virrata kolme jokea.
Mutta Aino jatkaa elämäänsä lohena. Kun Väinämöinen on kalastamassa, hän saa saaliikseen oudon kalan. Väinämöinen ihmettelee, mikä kala mahtaa olla, miettii jopa, olisiko se ihminen.Väinämöinen ei kuitenkaan tunne Ainoa, vaan tarttuu puukkoonsa leikatakseen kalaa. Silloin kala ponkaisee pakoon hänen purrestaan ja paljastaa olevansa Väinämöisen himoitsema tyttö. Kun Väinämöinen ei häntä uudessa muodossaan hyväksynyt, Aino ei aio näyttäytyä enää koskaan. Väinämöinen anoo Ainolta toista mahdollisuutta, mutta kala on jo mennyt.
Aino itkee perheensä rakkaudettomuutta:
"Syäntäni tuimelevi,
Päätäni kivistelevi.
Eikä tuima tuimemmasti
Kipeämmästi kivistä,
Jotta, koito, kuolisinki,
Katkeaisinki, katala,
Näitä suurilta suruilta,
Apeilta miel'aloilta.
Jo oisi minulla aika
Näiltä ilmoilta eritä,
Aikani Manalle mennä,
Ikä tulla Tuonelahan:
Ei mua isoni itke,
Ei emo pane pahaksi,
Ei kastu sisaren kasvot,
Veikon silmät vettä vuoa,
Vaikka vierisin vetehen,
Kaatuisin kalamerehen,
Alle aaltojen syvien,
Päälle mustien murien."