Aika on kuluva. Yöt ja päivät yhtyvät ja eroavat ja minä, Antracon, yritän ymmärtää maailmaa joka
niin kauniina verhoaa smaragdisia silmiäni. Niin paljon on taas tapahtunut ja jäänyt tapahtumatta että voin vain olla avoin ja ponnistella syntieni erämaassa.
En haluaisi loukata ympärilläni olevia mutta niin vain tapahtuu. Minulla on kylmä vaikka kesäinen aurinko koittaa sydäntäni sulattaa. Tästä olen koittanut irtautua, virheiden verkosta.
Epäselvä mielentilani tekee minusta heikon. Heikkous ei houkuttele luokseen vaan tarttuu sielustani leijonan voimin enkä minä, Antracon, mitään voi. Kuitenkin kuiskaan pimeyteen ja yritän vain ymmärtää itseäni, maailmaa ja taivasta yläpuolellani. En ole silti menettänyt toivoa sillä elämää vastaan on kenenkään turha käydä taistoon.
Forever Yours,
Antracon