IRC-Galleria

On maailman kääntynyt kohti talvea ja lumi lukitsee maan jotta kevät sen saisi aukaista, auringon noustessa pimeyden maista. Niin on myös talvi astunut sydämeeni, olen menettänyt sen ilon joka minua helli lempeydellään usean kuunkierron ajan ja olen entistä väsyneempi kuin kuolema juoksisi kintereillä ja haluaisi avata minulle oven jotta voisin astua tyhjyyteen ja antautua lopullisesti. Tämä kaikki olisi ihana lohdutus mutta ehkä kaikesta huolimatta pelkään olla vahva elämän edessä.

Olen löytänyt paljon asioita sydämestäni jotka ovat saattaneet minut häpeään, itseinhoon ja syyllisyyteen. Mutta on jo ammoisina aikoina tiedetty että kukaan ei täysin ymmärrä sydänten teitä ja emme voi kahlita sydäntä jotta se jättäisi ihmisraunion kuten minut, rauhaan ja tyyneyteen vaan sydän tekee niin kuin parhaakseen näkee eikä kuuntele kantajaansa.

Vaikeroin tätä elämääni joka minulle on lahjoitettu mutta miksi niin teen? Eikö tämä ole lahja vai jumaliin eikö ole luottamista että he rakastaisivat minua ja uskonkin että ei ole kuin tyhjää kun viimeisen kerran suljen silmäni ja poistun ruumistani sillä ihminen ei ole arvoisensa vaikka niin monet niin luulevat. Kai tämä häpeän lävistys on tehnyt minusta uuden, erinlaisen ihmisen joka ei ymmärrä omaa olemassaoloaan tai on kadottanut ja uhrannut kaiken elämän tuolta puolta.

Jos rakkauteni on totta, on se elämäni lapsi joka minut tuntee ja tietää ja näin tiedän että hengitän ja kärsin ja olen olemassa.

Muista lapsi kuolevaisuutesi ennen sotaa sydänten.

Forever Yours,

Antracon

Kun aika tuntuu tyhjältä, niin olen aina tuntenut palon kirjoittaa elämästäni, joka on mahdollinen ja mahdoton. Se kiista sisälläni, se sota vie voimiani ja nyt se huomaan.

Elämäni joka kääntyi päälaelleen, on nyt silmieni edessä. Tämä kaikki on ihanaa valoa silmiini, sellaista kiintymystä jonka pitäisi pitää elämäni täyteläisenä, haluttuna. Mutta tämä kaikki on sitä ikuista tomua jalkojeni alla että vielä hukun siihen. Miksi minun pitää satuttaa ihmiskuntaa vaikka sitä en ole koskaan halunnut? Olen aina halunnut vain ikuistaa rauhaa sydämessäni ja muille sydämille ja ettei kukaan riko sydäntään teoistani tai teoistani jotka olen jättänyt taakseni ilman omantunnon ääntä kuuntelematta. Haluan olla hyvä, vaan en paha. Ikuinen kysymys elämäni tuolla puollen.

Toivottavasti pystyn joskus elämään elämääni tuntematta yksinäisyyttä syvällä sydämessäni koska se kipu joka aiheutuu sydämestäni, ei helpota tunteitten hyökkäystä jotka repivät sydämeni kappaleiksi.

Minä haluan elää, olla hyvä, rakastettava vaan en vihattava enkä halua että joku tuntee vihamielisyyttä tai kaunoa minun sieluani kohtaan...sitä niin syvästi haluan minä, Antracon

Forever Yours,

Antracon

Kaikki ympärillämme oleva elämä, joka on jo aikoja sitten luotu, jatkaa matkaansa kohti kaaosta ja ikuista pimeyttä. Sen joudun mina, Antracon, myöntämään vaikka haluni olisi olla kuolematon ja ehyt.

Mutta en ole muuta kuin hauras ja tyhjä sielu nyt. Unelmat, jotka häikäisivät kirkkaudellaan jo ennen syntymääni tähän maailmaan, ovat taas kuihtuneet syyslehtien lailla ja minun on noustava solasta uuteen maailmaan ja ymmärrettävä sattuman seuraamukset.

Kuten olen jo ammoin sanonut, katson tyhjyyteen ja tiedän että tyhjyys katsoo minua takaisin vihollisen silmin. Milloin on minun aikani? milloin uskallan katsoa tyhjyyteen ilman pelkoa? milloin voitan tyhjyyden? nämä kysymykset, jopa tarpeettomat sellaiset, syövät aivojani ja haluni astua viisauden kartanoon viivästyy kuin vaellus erämaassa hiekkadyynejä vastaan. Ehkä minunkin olisi aika kohdata heikkouteni, hiekkadyynini, sillä tiedän että olen heikko ja heikkona hänestä, jonka nimeä kutsun vain omassa yksinäisyydessäni.

Kaipaus - minun pyhä veteni nyt. Ihmettelen, jos kaipaan itsensä rikki, voiko kukaan muu minua korjata kuin kaipaus itse? olenko siis pyörässä, joka vie minut kohti omaa kaaostani? en tiedä, en vain tiedä, minun suurin rikokseni.

Ehkä löydän vastaukset, ehkä en. Ehkä luovun kaipuusta, ehkä en. Ehkä koko maailma on vain arvoitus minulle, jota yritän ratkaista jotta löytäisin mielenrauhan sisimmässäni. Mutta jos sen joskus löydän, onko enää millään merkitystä kun kaikki on tyydytetty? ken aikaa palvoo, antaa ajan tehdä merkkinsä hänessä. Ehkä aika polttomerkkaa minutkin, heikon, jonain päivänä.

Forever Yours,

Antracon

Jotkut ihmisparat elävät elämänsä silmänräpäyksessä, jotkut eivät siihen pysty vaikka tähdet taivaalla kertoisivat muuta. Mutta minä, Antracon, raunio, ei ole edes päässyt nauttimaan elämästä, unelmasta, viisaudesta mitä olen aina himoinnut kuin viinipisaraa erämaassa olon jälkeen. Vaikka moni väittää että tieto kävelee yhdessä tuskan kanssa, olen vastavirtaankulkija. Tämä tiedon puute on tuonnut sellaisen rotkonsyvän surun sydämeeni että en saa ilmaa sieraimieni kautta.

Tämä syövyttävä käänne, tulevaisuuden muutos, Orionin syöksyminen pois radaltaan, on imenyt toivon viimeisimmätkin houkuttelevat tuoksut lähettyviltäni. Silti sydämeni pohjalta yritän anoa uutta ja aurinkoisempaa aamunsarastusta mutta nyt en siihen voi, ehkä myöhemmin. Olen syyllinen mies ja niin kuin kaikki tietävät, syyllinen mies ammutaan aina ja aina.

Sääli, ystäväni, tämä on oodi sinulle. Kaikki kirjaimet omistettuna sinulle. Onnenpensaani, forsythiani palaa erämaan yksinäisillä dyyneillä. Sääli hyvästäolosta täynnä.

En voi kuin kysyä miksi kaikki kävi niin kuin kävi alla Orionin. Tämä kaikki ei ole kohtaloni koska kohtaloa ei ole. Tämä ei ole Jumalan laki koska Jumalaa ei ole. On vain tämä väsymys, ihmetys, hämmästys, pettymys ja anteeksiantamattomuus. Viimeisen henkäykseni kaikotessa kysyn:

Onko toivoa lainkaan?

Forever Yours,

Antracon

Aika on kuluva. Yöt ja päivät yhtyvät ja eroavat ja minä, Antracon, yritän ymmärtää maailmaa joka
niin kauniina verhoaa smaragdisia silmiäni. Niin paljon on taas tapahtunut ja jäänyt tapahtumatta että voin vain olla avoin ja ponnistella syntieni erämaassa.

En haluaisi loukata ympärilläni olevia mutta niin vain tapahtuu. Minulla on kylmä vaikka kesäinen aurinko koittaa sydäntäni sulattaa. Tästä olen koittanut irtautua, virheiden verkosta.

Epäselvä mielentilani tekee minusta heikon. Heikkous ei houkuttele luokseen vaan tarttuu sielustani leijonan voimin enkä minä, Antracon, mitään voi. Kuitenkin kuiskaan pimeyteen ja yritän vain ymmärtää itseäni, maailmaa ja taivasta yläpuolellani. En ole silti menettänyt toivoa sillä elämää vastaan on kenenkään turha käydä taistoon.

Forever Yours,

Antracon

Kuin sudeksi erämaahan olisin syntynyt koska tunteet niin sekavat vaivaavat palaavaa sydäntäni, öisin etenkin. Nämä ajatukset ovat kuin kutsumattomia vieraita joiden kanssa yrittäisi elää varjoissa alla setripuun. Mutta kun syvemmin pohdin, ehkä ei kuitenkaan, ajatukseni ole kutsumattomia eikä niin vieraitakaan. Kyllä elämän pimeäkin puoli kelpaa elämänfilosofiaksi juuri ja juuri, silloin tällöin.

Silti lopulta: harharetkiltäkin voi palata kotiin. Olen välitestamentin tehnyt - edelleen raskain ja mustin kirjaimin - ja kohta saan levätä mutta en vielä sillä vesikellossa on aikaa ja se aika on hyväkseni, vielä. Silti lopulta: harharetkiltäkin voi palata kotiin.

Sidotut silmäni ovat loppujen lopuksi valoisat sillä kevään lämpö tuo tullessaan vehreyden ja on aika muistella talven synkkyyttä kaihomielellä sillä mikään tuoksu maailmassa ei voita lumen ihanaa tuoksua.

Vielä näemme kaiken kaunein kirjaimin ja voimme levätä varjoissa alla kukkivan setripuun.

Forever Yours,

Antracon

On jo kulunut aikaa tuhansia ja miljoonia vesikellon mitallisia kun viimeksi jätin jälkiä päiväkirjaani mutta aika on hyvästä ja aina ei ole hyväksi kirjoittaa jos ei ole mitään sydämellään.

Minun sydämelläni on paljon. Paljon mistä pitäisi puhua, paljon mistä ei pitäisi lausua ääneen mutta edelleen, vieläkin edelleen ne sanat ovat yhtä minun kanssani, niistä sanoista olen aloittanut uuden sivun elämässäni ja sydämessäni ja paperilla. Vesikellon solina tulee olemaan tuttua minulle koska ei elämässä ole kiire mihinkään vaikka joskus se näyttää tietä edessämme ja on julma jalkojemme edessä päivänpaahteessa.

Olen jo useaita auringonkiertoja unelmoinut paikasta veden äärellä jossa voisin olla kahden yksinäisyyteni kanssa ja kirjoittaa elämästä ja kuolemasta, vihasta ja rakkaudesta, ei minun vaan jonkun muun ihmisen silmin. Totisesti, sydämeni on väsynyt ja kaipaa lepoa ja rauhaa sillä ihminen ei ole terästä vaan on heikko. Minä olen heikko nyt.

Toivon että näkisin pitkästä aikaa erästä ystävääni, joka on ollut poissa silmistä jo niin kauan että en halua muistaa moista. Mutta kyllä me vielä tapaamme ja vietämme aikaa yhdessä ja jaamme ilot ja viinin yhdessä. Totisesti, Ystävä on kuin ihanin helpotus kun taakka harteilla on liian raskas.

Forever Yours,

Antracon

Auringonkehrä on polttanut silmiäni useina päivinä ja kuunkehrä on parantanut ne joka ikinen yö. On aikaa kulunut useita kiertoja ja olen vaeltanut läpi vaikeiden sanojen ja mielikuvien. Olen edelleen tehnyt tiliä tekojeni ja tuottamuksieni kanssa. Olen useaan otteeseen maininnut että elämäni on sinetöity kultaisin kirjaimin jasmiinin tuoksuessa sieraimissani. Joskus en ymmärrä ajatuksiani päässä koska minun pitäisi hyvin tietää että ihminen kaikessa mahtavuudessaan ja kaikessa pienuudessaan ei pysty saamaan elämäänsä täytetyksi. Ei sanoin, ei teoin, ei testamenteillaan itseään, ystäviään eikä edes jumalia kohtaan. Sillä kohtaloa ei ole vaan jokainen on oman vaistonsa ja näennäisen elämänsä varassa. Ei kukaan elävä voi uhmata elämän vettä sillä se, joka sitä maistaa, on janoinen aina ja himoitsee sitä kuolemaan asti ja senkin jälkeen. Emme ole muurahaisia parempia sen minä, Antracon sydämestäni sanon.

Forever Yours,

Antracon

On maailmamme - jona minä, Antracon sen tunnen - kiertänyt aurinkoa jo useita vuorokausia kun viimeksi jätin sanoja muille nähtäväksi ja luettavaksi vaikka siltikin edelleen kirjoitan vain itseni takia ja itseeni uskoen.

Viimekertaiset sanat ovat osoittautuneet uudeksi taakaksi ja työ, minkä piti tulla jo päätökseen, on alkanut vaivaamaan ja vainoamaan minua. Kirjaimet jotka paperille piirsin raskain sanakääntein tulevat olemaan kivenä hartioillani ikuisesta ikuiseen. Silti toivon tuon kiven painon heltiävän silloin tällöin jotta en vajoasi alas Haadekseen, missä liekit nuolisivat ja kutsuisivat minua ottamaan vastaan tulen, joka polttaisi silmäni sokeiksi ja ruumiini harmaaksi, kuolevaksi tomuksi. Siis luulemani helpotus on vain Saharan hiekkaa jalkojeni alla ja tulen kohtaamaan sanani joka ikinen päivä haamaan loppuun asti.

Kuitenkin yritän imeä kaiken voiman taivaalta jotta päivien virta ei myrskyisi tai pauhaisi vaan solisisi kauniina, helmiväisenä purona jonka laulu pitäisi aivoni kirkkaana ja sydämeni keveänä kuin kolibrin siivet.

Tyhjyyteen minä, Antracon katson ja tiedän, että tyhjyys katsoo minua.

Forever Yours,

Antracon

Viime päiväkirjani merkinnät ovat nyt tomua jalkojeni alla sillä olen löytänyt sanat ja voiman olla ja nauttia tajunnanvirtani intohimosta. Kuitenkin elämäni suurin, uuvuttavin ja raskain työni on valmis ja olen myös valmis ottamaan huomisen vastaan toisenlaisin värein. Olen sinetöinyt raskain sanoin oman elämäni toden ja fantasian ja niin mieleni uuvuttava kivi on vierähtänyt olkapäiltäni jalkojeni juureen. Olen helpottunut nyt.

Toivottavasti te kaikki vielä voitte nauttia tajunnanvirrastani mutta huomisesta ei koskaan tiedä ja mitä se tuo tullessaan. Maailma ei ole niin painava kuin aikaisemmin.

Forever Yours,

Antracon