IRC-Galleria

Kulunut viikko on pitänyt sisällään itkua, surua, helpotusta, tuskaa, iloa, hämmennystä, vihaa.
Ehkä oudoin viikko ikinä on päättymässä.

Kun rakas ystävä sulkee sut elämästään, ettei satuttais sua, se saa ajattelemaan.
Jos mulla olis samanlainen tilanne, kun sillä mun ystävällä, olisinko mä valmis työntää mun ystävät pois mun elämästä? Olisinko mä valmis kamppaileen yksin niitä kaikenmoisia tuulimyllyjä vastaan?
Mä en usko, että olisin niin vahva. Jos mä joutuisin pahaan jamaan, jossa mahdollisesti satuttaisin itseni lisäks myös läheisiäni ja tietäisin sen, mitä mä tekisin? Mä en edes osais kuvitella, että en vois puhua kenellekään. Mä varmasti olisin niin itsekäs, että en päästäis niitä mun rakkaitani pois. En mä halua niitä ikinä satuttaa, mutta ilman niitä mä en pääsis sieltä pohjalta pois. Ja sinne mä tasavarmasti tippuisin, jos mun kohalle napsahtaa paska flaksi.

Mä olin todella vihanen, kun mulle rakas ihminen heitti mut pois sen sydämestä. Se sattu, se tuntu pahalta, mutta en mä ollu vihanen sen takia, että menetin sen, vaan sen takia, että se halus kamppailla yksin niitä omia tuulimyllyjään vastaan. Mä olin siitä todella huolissani, ajattelin kaikkein pahinta.
Kun sä tiedät, että joku sulle rakas ja läheinen ihminen on vaikeessa tilanteessa, etkä sä voi tehdä mitään, vaikka kuinka yrittäisit, se murentaa.
Mäkin syytin - ja rajusti syytinkin - itseäni siitä, että olin pakosti ollut huono ystävä, kun mut haluttiin pois sen ystävän elämästä niiden tuulimyllyjen kasvaessa liian suuriks.

Mä en voi olla kuitenkaan arvostamatta sen ystävän tekoa. Harvalla tuskin on voimaa, tahtoa ja sydäntä sulkea ne rakkaat ihmiset pois sydämestä ja elämästä. Harva tuskin edes ajattelee sitä vaihtoehtoa suojellakseen niitä läheisiä satuttamiselta.
Mutta silti, älä rakas enää koskaan tee noin!
Mä haluan seistä sun vierellä, olla sun tukena. Vaikka se sattuiskin muhun, mä kestän sen.
Mä haluan olla sun sydämessä, mä haluan ottaa kantaakseni kaikki sun huolet, ei mun omilla väliä, sä merkitset enemmän. Mä oon valmis tekemään rakkaitteni vuoksi kaiken sen mitä se ikinä sitten vaatikaan.

Mä muistan, että ennen kaikkee draamaa mä ärisin tälle ystävälleni ihan turhasta asiasta. Muistan ajatelleeni, että; "eiks tää suhde edes tämmöstä kestä?". Mä en tiennyt, että ongelmat oli paljon syvemmällä, paljon suurempia, anteeksi siitä rakas. Enkä mä tiedä vieläkään, että millasia ongelmia ne mun ystävän tuulimyllyt kantoi sisällään. Enkä mä kysele, en utele. Kun siltä tuntuu, mä kuuntelen. Mutta nyt mä vaan olen sen ystäväni tukena.

Nyt kaikki on hyvin, nyt mäkin oon oppinut asioita.

_ArkiPäivänVaras_

Ps. "Mut en oo kiittämätön siitä mitä kävi, en ois näin vahva jos en olis käyny sitä läpi.
Kävely on vaa hallittuu kaatumista ja oikee suunta hahmottuu vaa kokemuksista.
Ainaki täs oppii avaamaan umpisolmuu ja mitä on elämä ilman arpii ja kolhui" - Iso Hoo<3

"Useemman vuoden ollu täl samalla taipaleella,
mut jokanen reissu alkaa ekalla askeleella.
Ja täs vilinäs ittensä hukkaaminen on helppoo,
ja välillä on vaikee saada mitää selkoo.
Tietysti kävi tavallista huonompi flaksi,
en kadonnu kerta rysäyksellä vaa hitaasti.
Ku jotain puuttuu yleensä sitte vasta herää,
ja jos haluu takas on vaan lähettävä perään" - Iso Hoo<3

"Askel eteenpäin ja kaks taakse,
joskus on välttämätöntä kääntyy vaan jatkaakseen.
Laitettava jalkaa sen toisen jalan eteen,
taakse jääny tulee vastaan vaik toisin kuvittelee.
Ympäri mennään ja yhteen tullaan,
ei auta jäädä tsiigaa liikennettä kadunkulmaan.
Ja vaikka matkalle on äärimmäisen helppo juuttuu,
vasta ku palaa takas, tajuu kui ite muuttuu.
Meil on taipumus ajatukset paikalleen köyttää,
mut josset koskaan eksy, sua ei voi ikin löytää.
Harvemmin sitä kompastuu ensimmäiseen kiveen,
ja tie on kuoppanen, ku kaivoin kuopat iha ite.
Hyvässä lykys välillä me risteyksessä seistään,
pala marmorii joka omaa kuvaansa veistää.
Tekee terää repästä eikä vaa kiertää kehää,
ku kaikki kuollaan joskus, mut harvat oikeesti elää" - Iso Hoo<3