IRC-Galleria

Katy Perry esiintyi entisessä high schoolissaan, näki kouluaikaisen ihastuksensa yleisössä, laitoksen suosituimman pojan joka ei koskaan kiinnittänyt huomiota häneen, ja omista tälle biisinsä "Ur So Gay".

Fiksua Katy. Käytä ihmeessä gay-sanaa haukkumamielessä amerikkalaisten high schoolilaisten edessä. Siksihän se sana on olemassa, piikittelyä ja toisten mollaamista varten.

Stupid bitch.

Viime viikolla koettiin paljon idioottimaisia lausumia. Michael Catherwood "vitsaili" televisiossa Adam Lambertin nauttivan, jos tulisi raiskatuksi vankilassa. Myöhemmin tweettasi anteeksipyynnön, "If offense was taken I'm sincerely sorry." IF offense was taken. Tuollainen puolivillainen anteeksipyyntö ei oikein osoita katumusta ja pahoillaan olemista, enemmänkin "no sori nyt hirveästi, jos se jotakuta sattui loukkaamaan."

Stupid dick.

Lila Culpepper: You know, the day I did it, I took two razorblades to the bathtub. You know why? Because I knew that once I started to bleed, I'd get weak. And I didn't wanna drop one blade and leave myself half done. Can you imagine that? Can you imagine hating your life so much that you'd wanna bring a backup razor?


Satakunnan Kansan pääkirjoituksessa oli tämän päivän lehdessä aiheena suomalaisten itsemurhat. Artikkelin mukaan Suomessa tapahtuu n. 1000 itsemurhaa vuodessa, meidän nuoret on irlantilaisten ohella EU-maiden itsetuhoisempia ja itsemurhien kokonaismäärällä rankkaudutaan kolmanneksi heti Unkarin ja Liettuan jälkeen.

Kyllähän se tiedetään, että suomalaiset on helvetin pahoinvoiva kansa, mutta harvoja se kiinnostaa isommassa mittakaavassa. Päättäjät välittää enemmän yleisestä imagosta, jonka ansiosta Suomi todettiin maailman parhaaksi maaksi asua. Onhan se hienoa että meillä on kaikki näennäisesti hyvin; ilmainen koulutus ja kouluruoka, valtiontuet, keltään ei evätä pääsyä sairaalaan rahanpuutteen takia. Mutta paljonko nämä seikat sitten painaa, kun itse ihmiset on masentuneita ja ketään ei voi hyvin?

Meidän mielenterveydenhoito on alaluokkaista. Tunsin joskus itseäni vuoden vanhemman tytön, joka kärsi anoreksiasta ja sille oli lähes mahdotonta päästä minnekään hoitoon. Sitten vasta alettiin välittämään, kun se oli niin huonossa kunnossa että sen sydän pysähtyi, kun elimillä ei ollut enää energiaa toimia.

Ja toinen esimerkki alaikäisestä tytöstä joka kärsi bulimiasta ja sen vanhemmat pisti sen terapiaan. Terapeutin neuvo oli tämä: "Sä olet vain huomionkipeä. Lopeta se."

Kyyninen välinpitämättömyys on yleinen tapa jolla mielenterveyshäiriöistä kärsivät nähdään ja siksi moni ei edes viitsi hakea apua huonoon oloonsa. Kuka haluaa sanoa "vihaan elämääni ja haluan tappaa itseni", jos siitä seuraa vain ylenkatsetta ja olankohautuksia?

Ylpeä olo, kun olin jo niin aikaisin hereillä, että näin aamupiirrettyjä (tai siis, no, valvoin koko yön, mutta silti...). En muistanutkaan, että Muumit on niin hervottoman hauskoja. Ei niitä kaikkia juttuja tajua lapsena, mutta vanhempana kun katsoo, niin nehän on ihan mahtavia.

Tänään tulleessa jaksossa Niiskuneiti menetti muistinsa, luuli olevansa prinsessa ja lähti jakamaan keittoa valtakuntansa köyhille. Rouva Viljonka ei arvostanut sen elettä; "Miten sinä rohkenet kutsua minua köyhäksi! Sinä, joka et omista edes puseroa!" Saattaa johtua unenpuutteesta, mutta nauroin itseni kipeäksi tosta kommentista.

Ja sitten vaihdoin musiikkikanaville (virhe). Musiikkimaailma on aika helvetin epäreilu nykyään; kuka tahansa voi olla menestyvä pop-tähti, koska Auto-Tunen ansiosta kenenkään ei tarvitse enää edes osata laulaa. Käyttikö Elvis Auto-Tunea? Tai John Lennon? Freddie-vitun-Mercury? Ian Curtis? Ei, ja siksi ne jää ikuiseisti elämään ja ihmiset muistaa ne nerokkaina muusikkoina joilla oikeasti oli lahjoja, kun taas nämä muoviset konemusiikki-otukset vaipuvat unholaan kymmenen vuoden sisällä ilmestymisestään.

Mä en ymmärrä, miten kukaan löytää mitään viehätystä esim. Lady Gagasta. Siis, eihän se ihminen edes tee mitään; joku tyyppi kirjottaa sille biisin sanat, joku toinen luo musiikin ympärille ja Gagalle itselleen jää tehtäväksi päästellä epämääräisiä ääniä suustaan (jotka korjataan tietysti Auto-Tunella) ja riisua itsensä puolialasti (tai vaihtoehtoisesti pukeutua omituisesti). Jestas, mäkin osaisin ton.

... onko tää jo toinen vai kolmas kerta kun käytän kirjotuksissani esimerkkinä Lady Gagaa? Alkaa käymään liian helpoksi. Pitää pian keksiä jotain uutta.

Mutta positiivisempaan: Kävin Green Riverissä ja ostin HIMin "Love Metal Archives Vol. 1" DVD:n käytettynä (siellä on -30% ale) ja katselin sitä tossa yöllä. Palautu taas mieleen, kuinka paljon pidän HIMin alkupään tuotannosta.

Olin kerran pikkujoulupippaloissa ja kämpän omistajalla oli korkea lasikaappi joka oli piukassa kaikkea HIM-kamaa. Se siis todella rakasti sitä yhtyettä ja palvoi Ville Valoa ja maata jolla se käveli. Tehän tiedätte sanonnan "Ville Valo on Suomen Johnny Depp"? Ja että kaikki haluaa panna Deppiä? No me humalapäissämme sovellettiin sitä Valoon, ja päädyttiin siihen, että kaikki haluaa panna sitäkin. Yksi jätkistä näki heti tarpeelliseksi alkaa kovaan ääneen puolustamaan heteromiehen-statustaan: "Vittu minä ainakaan panisi! Sehän on ihan vitun rumakin!"
Tämä fanaatikko sitten siihen: "Väitätkö sä tosissas, että jos Ville Valo nyt tällä sekunnilla kävelis tosta ovesta sisään ja tarjoutus ottamaan sulta suihin, niin sä kieltäytyisit?"
Meidän heteromiehemme käytti muutaman hetken asian miettimiseen ja totesi sitten: "No, mutta eihän sitä lasketa jos se noin päin menisi..."
I think we proved our point.

"Mikset sä ole Facebookissa?"
"Sua saa vittu mitenkään kiinni."
"En tajunnu ilmottaa erikseen sulle, ku laitoin vaan julkisesti naamakirjaan."

Okei. Ennen kuin kukaan teistä oli Facebookissa (suurin osa on liittynyt viimeisen puolentoista vuoden sisällä), niin mulla oli jo valmiiksi käyttäjätilejä monilla sosialisointiin perustuvilla sivustoilla.
Jos on asiaa, niin mut löytää näistä paikoista:

Livejournal
Buzznet
Twitter
YouTube
Last.fm
Irc-galleria (ylläri-pylläri)
Sähköposti (jonka tarkistan päivittäin)
Puhelimitse

Jollei noi nyt jumalauta riitä, niin sitten vika on kyllä teissä.

Tuli ostettua neljä lippua Roger Watersin toiselle keikkapäivälle. Fiilis on melkoisen mahtava.


Muisto:
Olen 14-15-vuotias ja vietän helvetin kylmää (-25 C) talvi-iltaa kaverin luona. Sen mutsi on poissa, joten (luonnollisesti) käydään varkaissa sen viinakaapilla, jotta saadaan jotain vahvempaa muutaman kaljamme seuraksi (paristakymmenestä pullosta kun ottaa jokaisesta vähän, niin saalis on jo melko hyvä).

Tällä kaverilla on vihaan-auringonvaloa-asenne, joten sen huoneen ikkunassa roikkuu nastoilla kiinnitettynä paksu musta lakana, jottei katulamppujenkaan surullisen ankea valo pääsisi heijastumaan lumihangen kautta sisälle. Se sanoo saaneensa isosiskoltaan lainaksi levyn, joka on totaalinen mind-fuck, ja että mun on pakko kuulla se, mutta ilmapiirin tulee olla oikea. Niinpä me sammutetaan valot, sytytetään tusinan verran kynttilöitä pitkin huonetta (lipaston päälle, tietokonepöydälle, lattialle, ja päämme sisällä toivotaan ettei kumpikaan onnistu kaatamaan niitä promillien lisääntyessä) ja käydään ameeban laiskuudella makaamaan lattiatyynyjen ja säkkituolien päälle, samalla kun In The Flesh? täyttää rummuillaan ja kitaroillaan muuten hiljaisen asunnon.

Kun levy on loppu me ollaan onnistuttu saamaan itsemme melko mukavaan humalatilaan. "Tiedätkö, tähän konseptialbumiin on tehty elokuvakin. Se kertoo jätkästä jonka elämä on yhtä helvettiä, ja pikkuhiljaa se alkaa hajoamaan, nupistaan." En tiennyt. Joten me pistetään rätisevä VHS-kasetti videonauhuriin ja katsotaan Pink Floyd The Wall, paitsi ettei katsota, koska alkoholihuurujen läpi nähtynä kaikki on niin helvetin omituista ja ahdistavaa siinä että mulla alkaa pää hajoamaan, joten me päätetään lykätä elokuvan katsominen toiseen kertaan.

Ja näin Yhdysvalloissa 11.5 miljoonaa myynyt ja 11 vuotta ennen mun syntymääni tehty albumi ryömi tuskaisen tiensä mun maailmaani. Ja seitsemän kuukauden päästä pääsen todistamaan koko eepoksen livenä. Itseäni toistaakseni: Fiilis on melkoisen mahtava.

Reason why I DO NOT post full frontal pictures of my face (It's the nose, if you didn't quess). The first and last time this happens, I swear.

Album of the week: The Best of Nick Cave & The Bad Seeds (1998) 2LP

Song of the week: Nine Inch Nails - God Given (from the album Year Zero [2007])

Lyric of the week: I live to fall asleep / It's when I stop the hate / I never want to dream / It infiltrates beauty (song I Live To Fall Asleep from Manic Street Preachers' album Lifeblood [2004])

Book of the week: Jeff Apter - Never Enough: The Story of The Cure (2005)

Magazine of the week: Uncut (September 2010 Issue)

Best new song of the week: Hobart Smith and Texas Gladden - Down In the Willow Garden (somewhere from the '40s)

Movie of the week: The Boondock Saints (1999) (written and directed by Troy Duffy)