IRC-Galleria

Oli kiva ilta huuuuuuiippua! Mentiin Marijon kans eka karaokebaariin ja olin siel ihan fiiliksis! Bailasin ja lauloin ja nauroin ja olin onnellinen. Sit käytiin Härmikses kattoos jos olis lyhyemmät laulujonot, mutta illan tähdet vasta soitti ekaa settiä, joten mentiin sitten Onnelaan. Sielki jaksoin upeasti, mutta ku Katja lähti autolla himpeen päin ni otin saman kyydin. Hyvä niin, koska olinkin jo aika hyväs kunnos... Muistan matkasta sen, että yhtäkkiä aloin itkemään ja lopetin sen ihan yhtä nopeeta ja tilitin jotain, kukaan ei kommentuinu eikä nostanu mua pystyyn ku lensin autosta maahan meidän pihas... Kait näytin sitlä, että selviän. Sit painelin suoraan almost naked nukkumaan. Toivottavasti oon pysyny siel sängys, koska sitten ku pystyin liikuttamaan vartaloani aamulla ja nousin juomaan löysin täältä vieraita. En oo vielkään ihan varma onko Marijo kotona, ainaki senkin sänky on täynnä:D
Nyt vaan kuuntelen Egotrippiä ja vaellan ympyrää. Mikss kukaan ei nuku sohvalla?? Se on hyvä sohva. Mä tykkään muuten toella paljon tästä Egotripin levystä, hyvä hyvä. Oon vieläkin väsynyt ja tämä sopii siihenkin mielentilaan.

Juhlat kotona meni loistavasti. Tarjottavat piisas, käykää syömäs voileipäkakkua. Tytöt oli ihania, ku hoiti tarjoiluhommat ja me saatiin laiskotella. Mä pidin porukoille puheen ja sej ännitti hyvin paljon. Mutta porukka kehu ja pystyin pitämään sen rääkymättä!! Jee. Ja porukat tykkäs meidän lahjasta jne.

Keittäjä kysyi tänään töissä, joko on joulumieli. Jouduin vastaamaan, että se vähän jo meni... Pari viikkoa sitten olin ihan innoissani, mutta nyt on hiipunut. Ehkä se tästä taas nousee.
Oon nyt kotosalla järkkäämäs porukoitten juhlia. Nooh, ajauduin menneisyyteen. Pengoin vanhoja rojujani, yritin selvittää poisheitettävät ja Seinäjoelle lähtevät. Hankalaa! Osa saa jäädä vielä(kin). Nyt pitäis syöksyä leipomaan, mutta mumma häärää keittiössä. Ja mä ku en halua sinne muita. Mietin töissä työkaverille, että koskahan annan jonkun tehdä mulle ruuan. Siihen voi mennä aikaa. Niin, että oon itte samas tilassa. Se ei varmaan onnistuisi, olisin koko ajan häärimäs mukana:D Ja mua itteä ärsyttää, jos joku tulee häirittemään, ku teen keittiös jotain. Kun yritän tehdä jotain tehokkaasti, haluan tehdä sen rauhassa.
Juoksu teki taas hyvää. Ja ihan hyvin meni, vaikka eilen kävin luovuttamas verta. Ei se hirveesti näköjään voimia vieny. Saa kyl nähä miten käy huomisen pumpin. Sunnuntaina pyrin siihen, että en pääse sählyyn. Että oon niin väsyny ja huonovointinen, että sählyssä ennen pyörtymistä oksentaisin. Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan;) No, jos me päivä tääl riehutaan juhlia valmistaen ja kahdelta alkaa vieraita tulemaan, niin eiköhän sitä irrotteluhimoa illalla löydy! Tai sit meen nukkumaan ajoissa, että jaksan sunnuntai-sählyyn... Pah. Bileet la ja sillä selvä.
Kyllähän se tästä, kiire on kova ettei asioita ehdi miettiä. Se on hyvä. Toisaalta ei ehdi miettiä niitä kivoja tulevaisuuden juttuja, uusia tuttuja ja kokemuksia ja kaikkee mahtavaa mitä tää elämä tuo tullessaan!
P.S. Kiva Katja nähdä sua. Oot aika ihana, muista tykätä musta<3

Oon ehtiny lukea monta lehteä viikon aikana. Nyt kun oon muuttanut päiväjärjestystäni, niin illalla on aikaa kattoa tv:tä!! Sinänsä se on paha, mut kyl mä muutakin puuhaan. Luen pitkästä aikaa. Se autto eniten, ku hoitaa treenit heti töiden jälkeen. Eilen oli taas pumpis ja ihastuin siihen uuteen ohjelmaan! Onneks ehdin tällä viikolla kaks kertaa. Ja enää pumpin jälkeen en oo seuraavana päivänä ihan jumis, joten painojen lisäämisen aika on ehkä koittanut:) Nyt vaan pitäis saada verenluovutus mahtumaan jollekin päivälle. Porukoitten juhlat sotkee pahasti, mun pitää nyt ajella sinne iltasin, äääääh. Muutenkin ärsyttää toi matka ajella, ja nyt vielä töiden lisäksi.
Onneksi oon saanu levähtää täs ennen juhlahälinöitä. Kun mä oon väsyny fyysisesti, näen huonommin kauas. Iltasin en näe enää tarkasti monenkaan metrin päähän. Se on ihan sama, kun on loppu henkisesti. Ei jaksa kattoa kauas. Hyvä kun jaksaa katsoa tarkasti lähelle ja selvittää sen tilanteen. Sitten vasta voi alkaa kattomaan tulevaisuuteen. Anni mulle muistutti lauantaina, kun valitin tylsyyttä tulevia bileitä, Talvipäivät esimerkiksi. Iiik, nyt jo jännittää miten niis käy! Mutta eihän se voi mennä muuten kuin hyvin! Vähän hassua mennä Savonlinnaan juhlimaan, siitä on muka jo niin paljon aikaa! No, sitten on helmikuun lopussa sieltä muutosta vähän vajaa kaks vuotta. Voi voi ku se aika kiitää. Ja mitä kaikkea se aika vielä tuokin tullessaan! Puhuttiin serkun kans siitä, miten uhkarohkeaa mun on sanoa, että mahdollisuuksia on niin paljon, että en osaa päättää. Mulla on perusasiat niin hyvin, että todella moni ovi on tulevaisuudessa auki. Mä voin valita monesta eri vaihtoehdosta... Mahtavaa elämää:)

Menin serkun kans juoksemaan, vedettiin reilu kymppi! En oo juossu moneen viikkoon yli seiskaa.. Ja oli niin mukavaa, vaikka aluks meinasin perua huonon sään takia ja ja ja .. Oishan noita syitä. Mut onneks mentiin, teki hyvää kropalle ja mielelle. Juteltiin koko matka. Sain välillä vaikeitakin kysymyksiä pohdittavaksi, mutta miten ne auttoikaan selvittämään omaa oloa ja mieltä. Ratkaisua ei löytynyt, mutta onnellisuutta ja tyytyväisyyttä omaan elämään sain lisää. Miten pienistä asioista se onni onkin kiinni... Tai se, että sen löytää ja sitä varjelee. Että pitää kiinni niistä ittelleen rakkaista asioista ja osaa välillä hengähtää ja antaa aikaa. En muuten tajua mikä tää mun juoksutauko on taas ollu??! Mähän rakastan sitä puuhaa! Pitäis vaan välillä pysähtyä ja rikkoa sitä arkea ja kurkata tarkemmin päänsä sisälle, että missä mennään ja mikä olo. Tunnustella, että ollaanko nyt oikealla tiellä. Sillä, jolla ollaan onnellinen vai sillä helpommalla, mutta tylsällä vai ollaanko ojassa rypemässä. Niin, kyllähän siel ojassakin pitää välillä käydä. Sen kautta pääsee oikaisemaan sille tielle, jolle haluaa. Ei kannata turhaan odottaa tiehaaraa, ties kuinka pitkä sinne on! Ojan kautta on raskaampi, mutta saavutat hyvänolos ja onnes nopeammin. Etkä ehdi nääntyä matkalla kohti tiehaaraa, joka kenties löytyy vie onnen tielle... Kun se näkyy ojan ja puiden takana, ei muuta ku matkaan. Ota vauhtia ja hyppää. Notkista polvia, kun osut maahan, ettei mee polvet pilalle. Päätä selvitä märistä mättäistä ja kiemurtelevista juurista. Katse kohti määränpäätä niin et eksy. Rankka matka, mutta varmasti voittajafiilis perillä.
Niin, voihan se kiertotie joskus olla nopeempi, totta. Kait se joskus on turhaa rämpiä mettäs, ku tieki menis vieressä. Mutta kokemus sekin mettäurheilu, vahvistaa pakaroita ja reisiä. SItten jaksaa ponnistaa korkeammalle ja pää saa olla pilvissä kauemmin(:

Oon herkutellu koko aamun(: Soijajäätelöä, karkkeja, suklaata, tacolastuja... Että ehkä en saakaan tänään tehtyä mitää ihanaa ruokaa, ku on vähän huono olo eikä tee niin mieli. Eli tulkaa joskus toiste syömään:)
Katoin kaks leffaa putkeen!! Oli kivaa, mut nyt on hyvät leffat loppu. Toki täältä koneelta vois kattoo viime aikojen tv-tarjonnan. Mut pitäiskään rehata sohva tähän eteen.. Cross Traineri on nyt siinä kunniapaikalla. Tv:n edes saa töllötellä hyvällä omallatunnolla, ku samalla vispaa tolla vehkeellä. Mulla on aikaa vaan olla, kummallista. Nyt voisin lukea ton viikkojen lehtivyöryn läpi. Ja ne kauan sitten lainaamani kirjat! Kuuntelen Egotrippiä ja fiilistelen. Mutta esimerkiksi Mustat varjot ei saa nyt multa kannatusta. Ei mua mustat varjot löydä käsiinsä, harvemmin. Mutta Gloria on mahtava kipale! Jotenkin siitä huokuu positiivisuutta, vaikka yksin Gloria onkin. Ne soitti tän vipana(??), on muuten kiva biisi. Jää kevyt tunnelma:) Mikä mulla ei nyt oo tän mahan kans:D

Marjokin on poissa, yhyy. Tais muuten olla varmasti eka lauantai, jonka herään täällä yksin. Vai olisko eka aamu kokonaan... En tiedä, mut aion pohtia sitä tän päivän. Tälle päivälle ei oo muita suunnitelmia, ku syöminen ja löhöäminen. Se kaikki piti tapahtua krapulas, mutta taaskaan en saanu juotua niin paljon, että olisin sen tilan saavuttanu.
Egotrippi oli ihana!! Onhan ne jotkut laulut liian hepposia iltaan, jonka piti olla hurjaa biletystä, mutta silti se vei taas mun sydämen! Tällaisena ilta... Mikä biisi antaa enemmän voimia. Mä en nyt keksi, päiväkoti tosin on vieläkin cool, mut jotenkin Tällaisena iltana hekuu sitä, että onni pitää löytää itte ja pitää huoli siitä, että toimii oikein onnensa eteen. Rytmikorjaamolla en sitten hengaillu muuta kun sen keikan.
SItten menin Onnelaan yhden upean juhlijaystäväni kanssa:) VIime kerrasta on aikaa! Hmmm, reilu vuosi, mun läksiäisbileis. No, heti tietysti törmätään surun murtamaan tuttuun, joka on juuri eronnut. Pelastetaan sen ilta, ööö. Ei ku jos pelastettais mun ilta ja hoidettais mulle krapula huomiseksi?? No, ystäväni kyllä osas juottaa, mutta ku ei laske ni en uskaltanu ottaa oskennusriskiä. Yäk. Näin muuten siellä kivoja tuttuja! Hassua! Mutta muuten se oli aika lattea reissu... Ei edes Zen Cafeen Talo saanu onneks mua herkistymään vaikka silloin tunnelma oli niiiiin maassa. Se ilta onneks loppu ja käpsyttelin kämpille. Siinä vaihees tosin oli niin tyhjä olo, että en jaksanu enää nakertaa haaveilemaani iltapalaa. Hinkkasin huonoilla eko-vauvanpeppupyyhkeillä naamaani ja nyt sitä kiristää. Silmameikit ei lähteny. Rastaväkerrykset on miten sattuu ja näytän aika kurjalta. Pää on kipee ja niskat jumis. Että on se krapula olo aika lähellä, toisaalta.

Niinhän sitä luulisi, että onneton olisin vuoksesi.

Pah, vuoksesi olen onnellinen. Ehkä tänään on sellainen ilta, kun voisin itseeni rakastua. Se on kuitenkin parasta, löytää onnellisuus elämästään ilman tulevaisuuden haaveiluita ja odottamisia. Onni on siellä missä mäkin, jos niin päätän. Täs elämäs on niin paljon kauniita ja iloisia asioita, ne vaan on vähän paskan peitos... Pitää laittaa kumihanskat käteen ja heitellä paska sivuun, ei sitä muut sun puolesta nosta. Ja jos nostais, löytyiskö se onni sieltä sulle?

Täällä on niin kaunista!! Lunta ja pakkasta. Nyt on kiva, että Seinäjoki on pieni kaupunki. Talvinen kauneus pääsee rauhallisuudessa paremmin esille. Rakastuin kävelemiseen talven myötä. A) En tarkene juosta ja B) Se on paras tapa alottaa tai lopettaa päivä. Se rentoutus on uskomatonta!
Oon nyt urheillu taas ahkerasti. Ja kyl rentoutunutki. Oltiin viikonloppuna kattoos Apulantaa ja CMX:ää, eli nukkuminen on vähän jääny. Nyt olin toista kertaa sählys, Marjo tuli kans, ja meil oli kivaa! Kauhees tuiskus poljettiin sinne ja takas, aika viikinkejä;)
Sellasta. Elämä rullaa hyvin. Välillä oon tosi väsyny, töis tulee joitakin rankkoja juttuja eteen. Mutta tykkään ja rakastan ja elän.

http://www.tp2009.fi/ Sinne siis! Me tehään upee paluu Savonlinnaan, mahtavaa! Taidetaan toistaa kaikki typeryydet ja ilot ja meriaamiaiset ja kaatuilut .... Olen innoissani:)

mä en haluakaan lapsia?
Tai jos mä haluankin vielä lähteä ulkomaille asumaan, yksin?
Tai jos alankin syömään lihaa?
Entä jos mun pitäiskin ostaa auto?
Tai jos menettäisin parhaan ystävän?
Mitä mä sitten tekisin, jos en pystyisi enää puhumaan?
Tai näkemään?
Kuinka mun henkinen terveys selviäis, jos en voisi enää juosta?
Mitä jos mä en enää alkaisikaan nauraa, kun mokaan?
Entä jos masentuisin?
Tai jos en pääsisi enää edes matkustamaan ulkomaille?

Mulla on paljon itsestään selvyyksiä, niin kuin kaikilla. Ja miten isoja ne asiat onkin, ja miten paljon itsestäänselvyyksien muutuminen muuttaisi koko elämää. Ehkä jokaisen pitäis joskus koittaa tehdä ratkaisu, joka yllättää -itsensäkin. Ei täällä saisi mennä suunnitelmien mukaan. Miten hyvältä tuntuukaan, ku suunnitelmat menee pilalle ja silti selviää. Kaikki meneekin paremmin. Isä on opettanut omalla esimerkillään, että ei kannata olla liian mustavalkoinen. Ehkä sen takia oonkin kapinoinut paljon ja joka asiasta, ollu eri mieltä eläinten oikeuksista ja lävistyksistä, poiken luona yöpymisestä ja pukeutumisesta. Mutta sen vuoksi oon onneksi oppinut katsomaanasioita aika monelta suunnalta ja hyväksymään muidenkin mielipiteitä -vaikka ne olis mun mielestä ihan tyhmiä ja vääriä.
Mutta vaikeinta on kuitenkin hyväksyä toiseten erilainen tapa toimia ja elää, varsinkin jos se on valtavirrasta poikkeavaa. Kuitenkin jokainen saa elää elämänsä vapaasti niin kuin haluaa, joko töitä paiskoen tai ympäri maailmaa kierrellen. Kuhan siinä sivussa ei vahingoita muita. Kai se jokaisen oma panos yhteiskunnalle on erilainen aina, ei se voi koskaan olla yhtä painava. Jokainen taaplaa tyylillään... Ja se on vaan pakko hyväksyä. Pitää keskittyä siihen omaan tyyliin, ja välillä aina varmistaa, että se on itselle oikea. Että nauttii omasta elämästään ja siitä mitä tekee. Ei kannata ottaa turhia rasitteita ja leikkiä martyyria. Lapsellista ja typerää, vie elämänilon ja on vain haitaksi kaikille. Elämä pitää rakentaa itse mieluiseksi. Joillakin se käy helpommin, toisille se on hankalampaa. Uhrauksia täytyy tehdä, jotta olisi onnellinen ja jaksaisi paremmin.
Pitää osata luopua.

Tänään viel Jari-Matti vähän taistelee hepan kans (tai ne on vissiin ihan kavereita nykyään) ja mä käyn laittaas paikat kuntoon ja ruokkimas koirat. Sit onkin maajussihommat ohi. Haikeeta, vähän joo. Olis niin kiva olla tuolla ihan vaan lomalla, nää omat kiireet ja työt vähän ärsytti. Mut ehkä me jouluna ehditään. Toki sillon siel on kaikki muutkin, hurraa... :D No, me voidaan erakoitua mökillä, tai sit porukat valtaa sen. Joulu, ihanaa tuu jo!!
Eilen olin aika haikealla mielellä. Ihanaa palata normaaliin omaan kiireiseen arkeen mihin ei kuulu niin paljon yllätyksiä, ku tohon eläinten kans vietettävään. Mut jotenki.. Oli niin mukava herätä aamuisin Jari-Matin vierestä, käydä lenkittämäs koirat, illalla yhes lenkille ja nukahtaa tv:n ääreen toisen viekkuun. Pidin loppuviikon treeneistäkin vapaata, otin elämän rennosti toisia elämyksiä ja kiireitä kahmien. Ja ne tuoksut (joo joo hajut), ne toi mieleen niin lapsuuden! Joko kesän ja paljaat jalat navetan likaisella lattialla tai talven kylmät pakkaset, ku pihalla on lunta ja navetas kostea ilma. Lehmät on rauhallisia ja työt hoituu hitaasti, mutta varmasti. Kaikki toimii seesteisesti. Kyllä sitä on hieman ikävä. Eilen tunsin pitkästä aikaa, montakaan vuotta on edellisestä kerrasta! ku lehmän karhea kieli raapii sormia ja kuolaa tulee tuhat litraa. Tai miten pehmeä on niiden turpa. Viketin karvat ja tönäsy silmäkulmaan, painavat kottikärryt mutaisella tiellä ja heinien haalea tuoksu.
Nii, eilen itkin eka ku katottiin Simpsonien leffaa. Se on jotenkin niin surullinen!! Se isä-poika-suhde! Ja entä kun Homer lähtee vaan pelailemaan, ku Marge pyytää siltä apua ja tukea. Toisen kerran itkin Idolsin aikana. Ei, ei ollu niin hyviä laulajia. Eikä ne sais mua itkeen huonoudellakaan. Mutta jotenki vaan siinä toisen sylis loikoilles tuli haikea olo. Sitä kaikkea mennyttä ikävä, ja tulevaa myös. Sitä, ku ei pysty koko ajan olla raikkaittensa kyljes kiinni ja sitä, ku ei enää juokse paljain jaloin lehmien aitaukses kesällä tai jaksa olla mukava lähimmäisilleen. Ja ikävä sitä, ku meillä on joskus oma koti. Ihana koti, päätettiin niin eilen:) Ja hän sanoi, että "asutaankaan me ulkomailla". Kyllä varmasti jossain vaiheessa. Ku toisaalta en halua luopua tästä hetkestä ja näistä ajoista, mutta voi miten ihanaa oliskin jo laittaa se oma koti ja järjestää se oma yhteinen arki. Viikonloppureissut koiran kans mökille ja päivälliset kavereille ison ruokapöydän ääres. Kaikki aikanaan, tiedän. Ja tämä nykyinen tilanne on hyvä, joten jaksan kyllä odottaa tuon - ja tiedänhän mä sen tulevan.