IRC-Galleria

Mua on alkanu pelottaa ihan ihme asiat viime aikoina. Pelkään pimeetä, ääniä rappukäytävässä, vaikka tiiän oven olevan kiinni, pelkään olla yksin, pelkään jopa X-filesejä. Välillä pelkään nukahtaakin. Kuuntelen musiikkia, etten kuulis hajanaisia kerrostalon ääniä tai hiljaisuutta.

Mä olen muuttunu. Se tuntuu erikoiselta, kun huomaa muuttuneensa. Ihan ku joku ois justiinsa niksauttanu selän tai jotain. Tiiät, et kyl kaikki on ihan ok, mut silti voit viel kuulla sen naksahduksen, ku joku vaihto paikkaa. Katon maailmaa eritavalla nykyään. Katon itteäni ihan uudella tavalla. Mut on tärkeetä muistaa, miks oli ennen semmoin ku oli. En haluis ikinä unohtaa sitä, kuka olin ennen.
Vaikka kai niin tulee kuitenkin tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin.

PS: Jopas mun kaverit on alkanu valittaa kuvien vähyydestä. Saatan koittaa poseerata useammin tai sit pistän joitain randomei kuvii tänne ihan muuten vaan. Huomenna vaikka, jos jaksan. Mutta nyt nukkumaan. Öitä.

Kaverilla iltaa istumassa. Kaikki muut on keittiössä ja mä istun yksin olohuoneessa, sombailen koneella ja kuuntelen omaa musaa kuulokkeilla. Jesh.

Siskon mies totes äskön tuosta mun kuvasta, että se on kovan näkönen. Kaipa se on vähäsen. Mut en itte tykkää omista kuvistani, joissa koitan hymyillä kauniisti. Toi on enemmän asennekuva. Uu mama...

Huomenna punkkuiltaa kaverilla. Taino, mä varustaudun valkkarilla. Kiinnostava ilta tulossa. Luulen. Älkää huoliko, tuhannet lukijani. Tiedän, että te pidätätte hengitystä kuullaksenne lisää mun miesseikkailuista etc. Saatte varmasti oman osanne sunnuntaina. Paljastin yhelle kaverille tästä profiilista. Nyt vähän jänskittää, että se lukee todella henk. koht. juttui täältä. Nojaa.. Itepähän olen omista jutuistani tänne vuodattanu. Olikohan se kauheen fiksua?

Kävin entisessä koulussa kattomassa wanhojen tansseja tänään. Hitto, että se oli sulosta. Okei, kauniiks sitä ei voi sanoa, ne vaan törmäili ja hikoili ja mokaili siel, mut se oli niin sulosta. Tytöt oli laittanu ittensä kauniiks, osa oli jopa onnistunukin tässä tehtävässä ja pojilla oli puvut päällä. Pääsin minäkin muuten tanssimaan pukumiesten kanssa hetkisen. Kiitokset, Olli ja Matias. Olitte komeita. Oikeesti.

Ja sit tosiaan saman koulun penkkariporukan kanssa vietin iltaa. Eka Maskotissa ja myöhemmin Harry'silla. Oli ihan normi ilta oikeestaan. Ei mielettömästi innostanu niitten jutut jostain syystä, mut koska ne ois innostanukaan. Harrysissä sitten eräs Ilmari alko jutteleen. Sano, että näytin niin kyrsiintyneeltä seuraani, että mun ilme huus: "tulkaa joku ny hitos pelastamaan mut!" Kai se sit päätti uhrautua. Se oli todella kiva jätkä, oisin voinu ihan enemmänkin tutustua, mut se ei kysyny mun numeroa! Tiiän, tiiän. Helvetin kliseistä, mut... En sano ny varmaks, mut jos se ois kauniisti pyytäny, oisin mä kenties ehkä jopa saattanu hetken mielijohteesta lähtä sen kämpillekin. Tosin kiltissä mielessä. Oon päättäny, etten enää harrasta yhenyönjuttuja. Niissä vaan repii itteänsä hajalle.

Oisko mun pitäny tarjota sille numeroani? Tiiän, et se ois sen ottanu, se koko aika vähäsen niinku nojaili siihen suuntaan, mut ei sit kuitenkaan ite kysyny. Se vaan sotii vähän mun omia periaatteita vastaan. Se ei vaan voi olla naisen hommaa kysyy numeroa. Mä ainakin haluan miehen, joka uskaltaa pistää ittensä sen verta alttiiks, että kysyy numeroa.

Vai olikohan vika sittenkin mussa? Ego alkaa täs pikkuhiljaa rapistua tätä miettiessä... Jos mä en ollukaan "tarpeeks" sille. Tarpeeks kaunis, tarpeeks fiksu tai tarpeeks hauska...
No, jos näin oli asian laita, ni sitten parempi, etten tutustu siihen enempää. En haluu ihastua, jos toinen vaan huolii mut, mut ei tosissaan halua. Siinä polttaa näppinsä liian äkkiä.
Kaipa mä jollekin olen tarpeeks näin. Kyllä tuolla jonku täytyy olla, joka haluaa mut.

Noh, ystävänpäivä tuli ja meni. Tän kauempana seuraavasta ei vois olla. Tuntuu taas paremmalta. Ei harmita niin paljon sekään, että on yksin. Alkaa taas mun tuittupäisyys ja arvaamattomuus nostaa päätään... On hyvä olla yksin, niin voi koska tahansa ottaa ja lähtä minne tahansa.

Eilen oltiin Kalliossa pelaamas bilistä... Noh, ollaan nyt rehellisiä ja paljastetaan, että olen täysin saamaton biljardinpelaaja. Mutta hauskaa se oli silti. :) Sai hetkeks ajatukset pois kaikesta muusta. Tänää, oijoi, oli nannaa, kattelin olympialaisia koko päivän! Ja illaks menin Jykän luo, kateltiin leffaa ja sit Dr. Philissä (ei, en katso sitä. Oikeesti!) oli semmoin vinkki, et pakastais viinirypäleitä, ni me päätettiin kokeilla sitä. Oli hyvää.

Talviloma lähestyy. Tällä hetkellä mulla ois Tuupovaaraan kutsu n. 10 hlön porukalla, punkkuiltaa ja muuta kivaa Hesassa ja sit voisin lähtä myös faijan kanssa Oulun viereen. Mun mummin perinnönjakoon. Se ois kivaa. Näkis taas sukulaisia. Ja pääsis käymään mummin haudalla. Se kuoli, ku olin Espanjassa. Iski aika hiton kovaa. Ainoo isovanhempi, ketä oon tuntenu. En päässy ees lähtemään hautajaisiin. Ja nytte ku tulin takasi Suomeen, ni oon vähän välttelly sinne menemistä. Vähän epätodellinen fiilis. Tyhmää, mut jotenkin se on helpompi pitää elävänä mielessä, kun ei oo nähny hautaa tai mitään. Vaikka kaikki sukulaiset on toistensa kurkussa tappelemassa perinnöstä, joka ei kuitenkaan loppujen lopuks ole suuri. Onhan sitä sentään 10 sisarusta jakamassa. Ja tonttikin sun muut on pistetty jo aikasemmin osakkeiks. Mut jaksavat viel riidellä. Hävettää ihan niiden puolesta. Miltähän mummistakin tuntuis, jos se näkis lapsensa nyt...

Huomenna penkkarit. Täytyy mennä hurraamaan kavereiden rekoille. Ja ois kyllä jo korkee aika vetää pahat perskännit.

Tein äskön jotain, mitä en olis uskonu tekeväni. Pistin jolleki mallipojulle kommenttia, että "heheeh, jopas on kuumaa tavaraa" tai jotain tuon tyylistä. Olen saavuttanu typeryyden huipun. Luoja mut armahtakoon, kuolasin tusinatavaran perään, ja vielä kerroin sen sille...

Mussa asuu sitkeä kuvitelma, että kauniit ihmiset on tyhmiä. Kivahan niitä on kattoa, mutta en usko, että jaksaisin niitten kanssa kauaa keskustella. Eikä se niinkään voi olla sitä, että ne oikeesti olis tyhmiä, mut kaipa sitä uskoo, että ne saa elämässään asiat helpommalla.

Okei, kyllähän mäkin oon joskus käyttäny ulkonäköäni joissain tilanteissa saadakseni, mitä halusin. Viimeks eilen sain kahvin huoltsikalta ilmatteeks. Ja lauantaina baarimikko tarjos lonkun. Eka sitä aattelee, et hei siistii! Vähä kivaa.. Mut sitte 2min myöhemmin tulee ihme olo. Syyllinen jotenkin. Sit pitää koittaa olla ystävällinen jne. ettei tuntuis niinku ois huijannu. Niinno, nii kaua ku on meikkiä naamassa ja pukeutuu vähä paremmin, ni eiks se oo huijaamista? Tuskin ne tälle tahrasessa T-paidassa ja verkkareissa hengaavalle meikittömälle otukselle mitään tarjois.

Mut kauniit naiset on muutes ihan eri juttu ku kauniit miehet. Naiset saattaa olla mukavia ja niitten kanssa vois ajatella ystävyyttäkin enemmän. Mut kauniit miehet on semmosia, et ei niitä välttämättä jaksais edes kaverina. Musta kauniille ihmisille pitäis perustaa joku saarivaltio. Sit me tavalliset ihmiset voitais jatkaa elämää paljon helpommin.

Tulin justiinsa kotia. Vein kannettavani Lukelle korjattavaks ja jäin sinne sit Tompan ja Luken kanssa hengaamaan hetken. Saatan pistää poikien kuvat tänne kohta, mikäli jaksan.

Ystävänpäivä on taas. Koitin aiemmin tänään miettiä, että kenen kanssa haluisin viettää sen. Enkä keksiny ketään. Luuseri? Näköjään... Ongelma on, että mulla on kasapäin kavereita, mut oikeestaan ei paljoakaan ystäviä. Moisia ainakaan, joille vois soittaa, että "Hei, en taho olla yksin ystävänpäivänä. Hengaa mun kanssa koko päivä ja leikitään, että oltais bestiksii." Itseasiassa on mul ystävii, joille voisin noin soittaa. Mut niillä varmaan on jo muuta tekemistä. Enkä mä tiiä, uskaltaisinko sittenkään olla noin suora.

Ajoin kotia päin äskön ja näin jäniksen. Tai jonku hiton pupujussin. Se oli hieno. Ja todella kesykin vielä. Pääsin autolla hurjan lähelle. Pysähdyin keskelle katua (ei ollu ketään muuta liikenteessä) ja otin hetken tuijotuskisaa jänön kanssa. Tuli ihan mieleen Ultra Bran biisi, jossa laulettiin unettomuudesta. ".. ja jäniksiä voi nähdä hyvin yllättävissä paikoissa. Ja jonkun toisen joka ei ole saanut unta..." Nojaa, en kyllä toisia unettomia oo vielä kohdannu.

Tavote huomiseks: Olla koko päivä sängyssä ja rypeä itsesäälissä, koska olen onneton kurja, joka on yksin ystävänpäivänä. Tai sit vaihtoehtosesti suunnata jonnekin ja iskee mun tuleva aviomies. Hmm... Taidan kallistua ekan puolelle, mutta ilmottelen myöhemmin, miten kävi.

Jaahas, vilkasin toistamiseen tota tekstiäni, ni jopas mä puhun ristiriidassa lauantaiaamuiseen postailuuni. Anteeks vaan kaikille tuhansille lukijoilleni. Sattuu sitä näköjään paremmissakin piireissä.

Eilen illalla oltiin siinä sitten kavereiden kanssa viettämässä lauantaita ja taksijonossa kävi hassusti.l Kaverit meni ja mä jäin siihe seisoskelee neljän jätkän kanssa, joita en kauheesti tunne oikeestaan. Koti ei kauheesti houkutellu, kun en oo viel alottanu vakituista duunia Espanjasta paluun jälkeen ja asun vanhempien kanssa. Päätin sitten jäädä näiden kanssa olemaan.

Nukuin yhen jätkän vieressä sitten. Ihan kiltisti, tai ainakin suurimmaks osaks. Mut mitään dramaattista ei käyny, onneks. Kyseinen jätkä ei todellakaan herätä mitään tunteita mussa ja tuskin mäkään sen enempää siinä. Mutta tuntu hyvältä pitkästä aikaa vaan nukkua miehen vieressä. Siihen on helppo nukahtaa, kun joku pitää susta kiinni.
Pieni osa musta välillä heittäytyy typerään haaveiluun ja odottaa ja toivoo, et ois joku, jonka viereen vois tehä pienen tilan itelleni joka yö.
Yks toive on lähetettävä suurelle kohtalon jumalalle, joka tiettävästi lueskelee nettipäiväkirjoja: ens kerraks, oisko mahollista järkätä niin, että mä itseasiassa tykkäisin siitä jätkästä?

Nyt nukuttaa jo, mut tyhjä sänky ei oo järin kutsuva. Hmph...

Mä en pidä itteäni mitenkään empaattisena ihmisenä, osaan olla aika kylmäkin omasta mielestäni. Mutta jostain syystä tää ei vaan oo uponnu mun kavereihin. Tykkään analysoida muita kavereiden kanssa, mut en millään jaksa istua ja kuunnella toisten vuodatusta. Ja silti lähes jokainen ihminen, jonka kanssa vietän aikaa kahden kesken alkaa tilittää mulle rakkaushuolistaan. Rahahuolet, opiskeluvaikeudet, työpaineet, ne mä voin viel handlaa, mut lemmenosasto ei oo mua varten. Ja pahinta on, kun ihmiset samasta kaveripiiristä tunnustaa ihastuneensa samoihin ihmisiin! Ja sitten taas nää ihmiset tunnustaa käyttävänsä näitä muita, jotka on ihastuneita niihin. Tsiisös! Tekis välillä mieli ravistella ihmisiä ja kovaa: "Etkö sä ny mitenkään tajua, että toi on täysidiootti ja teet itestäs vaan pellen juoksemalla sen perässä?!"

Luoja mut varjelkoon tuommoselta kohtalolta.

Oleskelijan elämä on erikoista. Meen nukkumaan, kun nukuttaa (tahtoo sanoa siinä kahden jälkeen) ja heräilen kymmenen maissa. Koska televisiosta ei tuu mitään, rantaudun lopulta tietokoneen ääreen odottamaan iltapäivää. Pelaan miinaharavaa ja kirjottelen esim. päiväkirjaa. Huono puoli tässä hommassa on se, että ajatukset liukuu pohdintoihin ja mietiskelyyn.

Kaipaan kesää. Kun aurinko paahtaa niin kuumasti, että ei voi kävellä paljainjaloin asfaltilla. Ottaisin pyörän varastosta, lähtisin painaa täysillä rantatietä pitkin kauppatorille. Tuoreita porkkanoita ja puol litraa kirsikoita ja sitte Espalle. Istuisin pitkään paikoillani sulautuakseni katukuvaan niin hyvin, että kun mä lopulta lähtisin, niin muut ihmiset jäis kattomaan mun tyhjäks jättämää paikkaa niinku siitä puuttuis jotain oleellista.

Illalla kun tulis pimee, niin menisin Hietsuun uimaan. Jos jaksais, nii vois ottaa auton ja ajaa vaiks jonnekin pidemmälle syrjäsemmälle rannalle ja mennä kuutamouinnille.