IRC-Galleria

Illuminated

Illuminated

ye iknwo¨

Egon ValtakausiLauantai 25.07.2009 07:39

Mikä on ego? Miksi kaikki valaistuneet gurut kiinnittävät niin paljon huomiota egoon, ja kehottavat murtautumaan ulos sen vallasta?


Ego on hyvin pieni osa tietoisuudesta. Se on kuitenkin anastanut tietoisen mielen kaiken huomion, joten suurin osa ihmisistä uskoo olevansa yhtä kuin egonsa. He samastavat itsensä kehoonsa ja tietoiseen mieleensä. Ego on lyhyesti määriteltynä samastumista. Ja siellä missä on samastumista, ei voi olla vapautta.

Ego on ajatustoiminnan ja muistin kasauma, joka on syntynyt kulttuurisen ja henkilökohtaisen ohjelmoinnin seurauksena. Kulttuuri opettaa, mihin uskoa, miten uskoa ja miten tehdä asioita. Jokainen lisää tähän soppaan vielä omat mausteensa, omat pienet variaationsa, jotka syntyvät omakohtaisten kokemusten myötä. Tuloksena on elämää hallinnoiva ohjelma, joka jauhaa päivästä toiseen samoja ajatuskaavoja. Egon vallassa elävältä jää näkemättä ja kokematta olemassaolon rajattomuus, sillä ego on aina rajallinen. Se ei voi koskaan nähdä rajojen ulkopuolelle.




Egon tarkoitus

Ego ei kuitenkaan ole tuholainen, joka on tukahdutettava, kontrolloitava ja nujerrettava lopullisesti. Se on myös tarpeellinen. Meidän ei tarvitse ohjelmoinnin ansiosta jokainen kerta erikseen miettiä, miten kuoria perunoita, ajaa autoa, asioida kaupan kassalla tai sitoa kengännauhoja. Egon tarkoitus on huolehtia kehon tarpeista ja elämän jatkuvuudesta. Ego etsii jatkuvasti ympäristöstä uhkia, jotka voisivat vaarantaa olemassaolon. Se etsii jatkuvasti myös tyydytyksen kohteita, jotka tuottavat mielihyvää. Siksi pelkän egon varassa eläminen on ainaista tasapainottelua pelon ja halun välillä.

Kärsimyksen alkulähde

Egosta on muodostunut kärsimyksen alkulähde. Ongelma syntyy siinä vaiheessa, kun ohjelmointi alkaa pyörittää meitä, emmekä me ohjelmaa – silloin kun samastamme itsemme ohjelmaan ja luulemme itseämme ohjelmaksi.

Tyypillisiä samastumisen eli ohjelmoitumisen kohteita ovat keho, nimi, ikä, ammatti, koulutus, suku, sukupuoli, rotu, ulkonäkö, varallisuus, yhteiskunnallinen asema, maine, työpaikka, uskonto, kansallisvaltio, puolue ja niin edelleen.

Ohjelmoitu elämä on jatkuvaa rutiinia vailla todellista iloa, luovuutta, rakkautta, kauneutta ja spontaanisuutta. Teemme asioita niin kuin muut tekevät, ajattelemme asioista niin kuin muut ajattelevat. Elämä vain lipuu ohitse ilman, että itse otamme siihen osaa. Päivät ja vuodet lipuvat ohitse, kunnes jossain vaiheessa huomaamme, että olemme vanhoja ja elämä ei koskaan alkanutkaan, vaikka onnen piti aina olla aivan nurkan takana.

hminen joka elää egonsa pauloissa, ei koskaan kyseenalaista kulttuurisia ajattelutapoja. Se saattaa kritisoida ankarastikin osaa niistä, mutta suurimman osan se ottaa annettuina tosiasioina, ”ainoina mahdollisina ajattelutapoina”, jotka tuntuvat omilta ajatuksilta, omalta itseltä.

Ego on aina uskovainen

Ego on ajatusta, joka saa alkunsa muistista. Muisti taas on menneisyyttä, eikä menneisyys voi koskaan kokea nykyhetkeä. Se mikä on, on aina nykyhetkessä – tässä ja nyt. Ego voi ainoastaan jälkeenpäin analysoida sitä, mikä on jo tapahtunut. Se ei voi kokea, sitä mikä on nyt. Ja se mikä on nyt, on ainoaa todellisesti olemassa olevaa. Kaikki muu on illuusiota.

Silmät ovat kykenemättömiä näkemään, ja korvat kuulemaan, totuutta. Aistit ainoastaan välittävät impulssin aivoihin, jotka muodostavat siitä ymmärrettävää informaatiota ohjelmoinnin määräämällä tavalla nimeten ja tunnistaen sen. Jos impulssia ei pystyä tunnistamaan tai nimeämään, niin aivot jättävät noteeraamatta sen, tai sitten ne vääristävät impulssin, jotta se sopii ohjelmoinnin johonkin lokerikkoon.

Ego ei siis näe sitä, mikä on, vaan sen, mitä se uskoo näkevänsä. Se mihin ego ei usko, jää siltä havaitsematta. Usko ohjaa niin ateistia, kristittyä, muslimia, hindua, satanistia, aktivistia, kommunistia, kapitalistia, newageriä kuin kaikkia muitakin egon varassa eläviä. Usko määrittää asenteen elämään. Usko ohjaa kokemista.

Ajatus on erinomainen renki, mutta huono isäntä. Jos tarkastelee todellisuutta kielellisten konstruktioiden eli rakennelmien kautta, ei voi koskaan nähdä todellisuutta, vaan ainoastaan sitä puutteellisesti jäljittelevän kangastuksen. Kieli on sidottu kulttuurisiin ajatustapoihin. Se on ohjelmointi jo sinällään, eikä ohjelmoinnin takaa voi kokea totuutta.

Luokittelu ja jaottelu

Ego on varjo todellisesta itsestä, joka on ajan ja muodon ulottumattomissa ja joka odottaa kärsivällisenä etsijää löytämään itsensä. Ego haluaa aina luokitella, erotella, jaotella ja vertailla, koska sen olemassaolo on riippuvainen näistä tekijöistä. Ego yrittää jähmettää ja jakaa elämänvirran erilliseksi muodoksi, johon se haluaa samastaa itsensä.

Mutta kaikki virtaa ja kaikki muuttuu, ja virtaamisen estäminen on elämisen estämistä. Kaikki muodot ovat katoavaisia ja jatkuvassa muutoksessa. Ego on kuin virtaan muodostunut pato, joka julistaa, että ”tämä on minun, tämän minä omistan.” Ihminen ei kuitenkaan omista edes kehoaan, joka on vain käyttöväline lihallisen elämän mahdollistamiseksi ja joka käytön jälkeen palautuu maahan ja vaihtaa muotoaan. Omistusasenne tuottaa aina kärsimyksen alkuhuuman jälkeen – kohdistui se mihin tahansa – kehoon, omaisuuteen, maahan, aviopuolisoon, lapsiin.

Ego pyrkii kasaamaan ja kokoamaan lisää, koska se tietää olevansa vain illuusio. Se kuvittelee, että rakentamalla itsestään mahdollisimman suuren ja mahtavan, se voi ehkä siten huijata kuolemaa ja jatkaa vain kasvuaan. Jatkuvan talouskasvun varaan rakentuva talousjärjestelmämme on heijastus tästä harhaluulosta. Tien päässä ei kuitenkaan siinnä onni ja autuus, vaan lisääntyvä kärsimys ja lopulta väistämätön romahdus. Näin on juuri parhaillaan käymässä taloudelle ja sen rakentaneelle egolle.

Erillisyyden tunne

Kokonaisuuden jaottelu, erottelu ja luokittelu tuottavat erillisyyden tunteen, mikä on kaikkien ongelmien ja kärsimyksen alkulähde. Ego tuntee olevansa muista erillinen, mikä tuo väistämättä mukanaan yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen kokemuksen. Universumi alkaa vaikuttaa kylmältä, vieraalta ja välinpitämättömältä paikalta, jonka armoille ihminen on paiskattu taistelemaan yksin vailla tarkoitusta ja päämäärää. Tätä voi kutsua alkuperäiseksi haavaksi tai sisäiseksi lapseksi, joka odottaa kaitsemistaan ja parantamistaan.

Erillisyys on kasvualusta vihalle, kateudelle, ylpeydelle, vallanhimolle, mustasukkaisuudelle ja muille negatiivisille tunteille. Kaikki nämä pohjimmiltaan rakentuvat pelolle, joka on erillisyyden kokemuksen kaikkein tuhoisin tuotos. Ego uskoo, että on olemassa jotain muuta itsen ulkopuolella. Se ei koe ykseyttä vaan jaon subjektiin ja objektiin. Tällöin automaattisesti seuraa pelko, että tuo itsen ulkopuolinen on todellisempi ja pysyvämpi kuin itse, ja se muodostuu siten uhaksi olemassaololle. Alati taustalla vaanii pelko katoamisesta, häviämisestä eli kuolemasta. Siksi ulkopuolista vastaan on taisteltava, sitä on lepyteltävä, kadehdittava, kunnioitettava, palvottava, halveksittava tai sorrettava. Tämä asenne heijastuu persoonallisessa jumalkäsitteessä. Jumala ei luonut ihmistä omaksi kuvakseen, vaan ihminen loi Jumalan omaksi kuvakseen.

Erillinen ego pyrkii aina vertaamaan itseään ulkopuolisiin, jolloin se asennoituu heihin joko ylemmyyttä tai alemmuutta tuntien.

Onnellisuuden saavuttaminen

Jatkuva suorittaminen on pelkoa – pelkoa siitä, että ei koskaan ole kyllin hyvä, vaan aina vain uusilla suoritteilla on lunastettava muiden ja ensisijassa itsensä hyväksyntä. Etenkin länsimainen yhteiskunta on suorittamisen ja suorituspaineiden riivaama. Tällöin myös onnellisuuden kuvitellaan olevan suorituksella saavutettavissa.

Ego on aikaa ja ajallisuuteen sidottu eikä se pysty koskaan ymmärtämään ikuisuutta. Se tarvitsee aikaa ollakseen olemassa. Minuuttiaikataulut, täyteen ahdetut kalenterit ja jatkuva kiire luovat illuusion tärkeydestä ja merkityksellisestä elämästä, mutta vain kätkeäkseen sen totuuden, että tämä kaikki on varsin merkityksetöntä. Kiire peittää alleen kärsimyksen, joka hiljaisina hetkinä nousee pintaan. Siksi kiireeseen on niin helppo heittäytyä.



Ego ei voi koskaan kokea onnellisuutta, vaan ainoastaan mielihyvää, joka on mielen rakennelma. Onnellisuus ei ole saavutus eikä suoritus. Onnellisuuteen ei ole tietä eikä kaavaa. Onnellisuus on aina tässä hetkessä. Jos ei pysty olemaan onnellinen tässä hetkessä, ei pysty olemaan seuraavassakaan, koska ei ole olemassa muuta kuin tämä hetki. Ego huijaa aina katsomaan nurkan taakse tai aidan toiselle puolelle, jossa se kuvittelee onnellisuuden odottavan. Ongelma on juuri siinä, että se odottaa, mutta ei ole läsnä. Ego pyrkii etsimään onnellisuutta aina ulkoisista tekijöistä, mutta ei koskaan löydä sitä pysyvästi.

Onnellisuus on jo läsnä, joten sitä ei tarvitse etsiä. Onnellisuus on ihmisen perusolotila, jonka virtaamista estävistä tekijöistä täytyy ensin luopua. Sisään katsomalla voi sulautua ikuisuuden virtaan, jossa mieli lepää hiljaisena ja tyynenä. Kun ihminen tulee onnelliseksi ulkoisista olosuhteista huolimatta, niin myös ulkoiset olosuhteet alkavat vähitellen muuttua. Mutta jos ihminen on levoton, vihainen ja katkera, niin myös ulkoiset olosuhteet alkavat heijastaa tätä sisäistä maailmaa. Jos syleilet elämää, niin elämä syleilee sinua. Jos vihaat elämää, niin elämä vihaa sinua. Ihminen luo oman todellisuutensa. Kaltainen vetää puoleen kaltaistaan.

Egon vallasta irtautuminen

Kaikkein suurimman palveluksen ihmiskunnalle voi tehdä luopumalla egon ylivallasta. Kaikki egosta lähtien tapahtuva aktivismi tai muu uudistustyö pohjautuu vanhaan tietoisuuteen. Vanha tietoisuus, joka loi ongelmat, on kykenemätön ratkaisemaan ne. Se luo vain uusia ongelmia vanhojen tilalle. Yhteiskunta on kollektiivinen heijastus egosta. Kun ego muuttuu, muuttuu yhteiskunta.

Ego on illuusio, joka ei kestä tietoisuuden valoa, läsnäolon voimaa. Tie ikuiseen elämään kulkee itsensä tuntemisen kautta. Totuudenetsijän ensimmäinen ja viimeinen tehtävä on kysyä itseltään: kuka minä olen? Ylösnousemus tarkoittaa egon vallasta vapautumista, kuolemista vanhalle ja täysin uuden syntymistä. Tähän viittasi mestari Jeesus, kun hän sanoi, että itsensä löytääkseen on ensin hävitettävä itsensä. Kuolema on peloista suurin, mutta kuolemisen kautta avautuu portti ikuiseen elämään. Kuolema ei tarkoita fyysisen kehon kuolemaa, vaan egon vallan kuolemaa ja siitä seurauksena tulevaa uudestisyntymistä ja ikuista elämää – ei ikuista elämää yhdessä ja samassa kehossa vaan ajan ulkopuolella.

Vuosi 2012 tarkoittaa erillisyyden ja egon valtakauden loppua. Täysin uusi maailma on syntymässä, kun yhä useampi saa oman henkisen työnsä päätökseen ja uskaltaa astua toiseen todellisuuteen. Ylösnousemus ja sadonkorjuu eivät kuitenkaan tapahdu vuonna 2012 vaan nyt. Raamatussa mainittu kuuluisa Harmageddon – viimeinen lopunaikojen taistelu hyvän ja pahan välillä juuri ennen tuomiopäivää – on parhaillaan käynnissä. Taistelu käydään jokaisen mielen sisällä. Tässä kamppailussa ego yrittää viimeisen kerran säilyttää valtansa. Taistelun ulkoisia manifestaatioita ovat kaikki kaaoksen elementit, joita uutisia seuraamalla voi päivittäin havaita.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.