IRC-Galleria

Saatuaan näin vaimennettua palvelijansa Johanneksen pelon Herra antaa hänelle tehtävän: "Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva." Nämä sanat luonnehtivat epäilemättä koko Ilmestyskirjan sisältöä. Johanneksen on kirjoitettava "mitä olet nähnyt", ts. se näky, jota olemme käsitelleet. "Mikä nyt on" tarkoittaa senhetkisiä asioita, jotka ovat samalla tulevien tapahtumien perusta, ja samalla siis aina läsnäoleviin asioihin. Ja "mitä tämän jälkeen on tapahtuva" tarkoittaa tulevia tapahtumia, jotka kehittyvät Jumalan neuvon mukaan lähtien siitä, "mikä nyt on". Tämän perusteella on selvää, ettemme usko, että mitään Ilmestyskirjan mekaanista jakoa voitaisiin johtaa tästä raamatunkohdasta, niin että seuraavat kaksi lukua sisältäisivät sen, "Mikä nyt on" ja että kolmannesta luvusta eteenpäin esitettäisiin, "mitä tämän jälkeen on tapahtuva". Ja sama koskee Ilmestyskirjaa sen muiltakin osin. Sillä vaikka "Mikä nyt on" tarkoittaisi ainoastaan ensisijaisesti Aasian seitsemää seurakuntaa, ei voida kieltää, etteikö noiden seurakuntien saama seitsenkertainen sanoma koskisi myös seurakunnan tulevaisuutta maailmassa. Sillä, kuten olemme todenneet, nuo seitsemän seurakuntaa edustavat seurakuntaa maailmassa koko tämän armotalouskauden aikana. Kolme ensimmäistä lukua käsittelevät siis sekä sitä, "Mikä nyt on" että sitä, "mitä tämän jälkeen on tapahtuva". Sama koskee Ilmestyskirjaa sen muiltakin osin. Koko Ilmestyskirja valaisee siis ylhäältä käsin, tulevan Herran valoa siihen, "Mikä nyt on" ja siihen, "mitä tämän jälkeen on tapahtuva" niiden orgaanisen historiallisen kehityksen mukaisesti, kunnes tulemme Uutta Jerusalemia ja uutta luomusta koskevaan näkyyn. Tulemme huomaamaan, että tulevissa luvuissa esiintyy toistoa, mutta samanaikaisesti tapahtuu toistoissa etenemistä. Samat voimat toimivat kautta koko tämän armotalouskauden; samoja asioita tapahtuu ihmisten maailmassa, maailmankaikkeudessa ja seurakunnassa; mutta niiden laajuus ja intensiteetti kasvavat aikaa myöten. Ja aina on näköpiirissä loppu ja Herran tulemus kirkkaudessa ja seurakunnan täydellinen pelastus, Jumalan asumus ihmisten keskellä. Kaikki etenee Alfasta Omegaan suorassa linjassa ilman mitään taantumista tai rajoitusta. Sillä kaiken takana ja kaikessa on liikkeellepanevana voimana ainoan väkevistä Väkevimmän neuvo, Hänen, joka on taivaissa ja tekee kaiken hyvään tahtonsa mukaisesti!

Kirkastetun Herran ilmestymisellä on kauhistuttava vaikutus Johannekseen. Hän kertoo meille jakeessa 17: "Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen." Niin valtavan majesteettiuden ja kirkkauden näkeminen täyttää hänet kauhulla. Jotkut käsittävät tämän niin, ettei Johannes tunnistanut Herraa ja ettei hän tunnista Häntä ennenkuin Vapahtaja puhuttelee häntä sanoilla, jotka tätä seuraavat. Mutta edellisten jakeiden valossa tämä ei ole kovinkaan luultavaa. Sillä hän oli jo saanut kehotuksen kirjoittaa ja hän oli jo saanut nähdä "Ihmisen Pojan kaltaisen". Mutta vaikka hän tietää, että se on Herra, hänet täyttää pelko Herran olemuksen suorastaan pelottavan kirkkauden takia. Johannes oli kerran aikaisemmin saanut nähdä häivähdyksen tästä voimasta ja kirkkaudesta, kun hän ja Pietari ja Jaakob olivat Herran kanssa pyhällä vuorella; mutta nyt hän saa katsella "Hengessä" tuon valtavan majesteettiuden todellisuutta ja hän suorastaan pökertyy ja kaatuu Herran jalkojen juureen kuin kuolleena. Kaiken tämän on käsitettävä olevan osa näkyä ja se tapahtuu "Hengessä". Nyt saamme kuulla Herran lohduttavat sanat, jotka Hän osoittaa Johannekselle, mutta myös seurakunnalle kaikkina aikoina. Sillä mekin vapisemme Hänen kirkkautensa edessä. Kun me, kuten Johannes, seisomme kasvokkain tämän mahtavan ja vanhurskaan taivaan ja maan Tuomarin edessä, me käsitämme oman syntisen tilamme ja me haluamme kaatua Hänen eteensä ja huutaa yhdessä profeetan kanssa: "Voi minua [sillä minä olen hukassa engl Raamatussa "Woe is me for I am undone!"]!" Jopa nytkin, kun tutkimme näkyä tästä kirkastetusta ja majesteettisesta Tuomarista, me käsitämme, ettemme kykenisi seisomaan Hänen läsnäolossaan. Meillä on pikemminkin pelkoa Hänen tulemustaan kohtaan kuin toivoa siitä. Ja sentähden me tarvitsemme sekä nyt että Hänen tulemuksensa päivänä Hänen lohduttavia sanojaan: "Älä pelkää!"

Jeesus laski tietenkin oikean kätensä Johanneksen päälle näyssä ja "Hengessä" ja sanoi sitten hänelle: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet." Tässä on lohdutuksen sanoma meille kaikissa meidän peloissamme ja miten täydellisen lohdutuksen se sisältääkään! Huomatkaamme, että se haluaa kiinnittää koko huomiomme Kristukseen ja siihen, mitä Hän nyt on. Ja mikä muu voisikaan olla lohdutuksemme elämässä ja kuolemassa kuin tämä Kristus, meidän Herramme, johon me uskomme,jolle me kuulumme ruumiinemme ja sieluinemme, joka on ensimmäinen ja viimeinen, Hän, joka elää, vaikka oli kuollut, Hän, jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet? Hän on Alfa ja Omega (jae 11), ensimmäinen ja viimeinen (jakeet 11 ja 17). Jakeessa 8 sanottiin näin Jumalasta; tässä Kristus kuvaa näillä sanoilla itseään. Tässä ei ole kuitenkaan mitään ristiriitaa. Sillä Kristus ei ole ainoastaan tosi Jumala; vaan Hän on myös Välittäjä, Jumalan Poika, joka tuli lihaksi, esikoinen kuolleista herätettyjen joukosta, Hän on kaikkien olentojen esikoinen, jonka kautta ja jota varten kaikki luotiin. Ja Hän on Ylösnoussut! Huomaa sanojen järjestys. Hän ei sano: "Minä olin kuollut ja nyt minä elän", vaan "minä elän; ja minä olin kuollut"! Hän on Elävä! Tämä lause pitäisi esittää yksinään. Se on ensimmäinen. Siihen perustuu kaikki, mitä seuraa. Hän on elämä! Hänellä on elämä itsessään, sillä Hän on iankaikkinen Jumala, joka tuli lihaksi! Ja Hän kuoli! Elävä astui kuolemaan, meidän kuolemaamme, ihmisluontonsa puolesta, niin että Hän voisi Ylimmäisenä pappina suorittaa loppuun uhrin syntien edestä. Mutta kuolemalla ei ollut valtaa Häneen: sillä Hän on Elävä! Ja niin Hän nousi kuolleista kirkastettuun ylösnousemukseen ja nyt Hän elää iankaikkisesti! Ja Hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet. Tuonela tarkoittaa kuolleiden olinpaikkaa, hautaa, mätänemisen tilaa. Tässä se esitetään mahtavana linnoituksena: kaiken kuoleman voimana. Ja Jeesuksella on avaimet, valta avata, eikä kukaan voi sulkea, ja valta sulkea, eikä kukaan voi avata. Hänellä on voima ja auktoriteetti avata kuoleman kita, pimeyden portit, niin että Hänen omansa voivat astua iankaikkisen elämän kirkkauteen! Älä pelkää! Todellakin, kaikkien pelkojemme varsinainen syy ja sisältö on kuolema. Mutta niiltä, jotka luottavat tähän kirkastettuun Herraan, tämä pelko on poistettu ja muutettu varmaan iankaikkisen elämän toivoon ja Jumalan iankaikkisen asumuksen toivoon ihmisten keskellä! Siunattuja ovat ne, jotka panevat toivonsa Häneen!

Yrittäkäämme nyt tarkastella koko tuota merkittävää kuvaa. Kristus, joka kävelee seitsemän kultaisen kynttilänjalan keskellä, ihanteellisen seurakuntansa Pää, seurakunnan, jonka Isä on Hänelle antanut, on myös seurakuntansa keskellä tässä maailmassa. Hän on sen valo ja elämä. Ilman Häntä se ei ole mitään eikä voi tehdä mitään. Hän on sen keskellä armollisena ylipappina, joka rukoilee sen puolesta ja siunaa sitä kaikilla pelastuksen siunauksilla. Hän on sen keskellä mahtavana Kuninkaana, joka hallitsee sitä armollaan ja Hengellään ja suojelee sitä vihamielisten vihollisten keskellä ja johtaa sen voittoon ja kirkkauteen. Hän tulee sen keskelle myös vanhurskaana Tuomarina, kehuen sitä kaikesta siitä hyvästä, mitä siinä havaitaan, nuhdellen ja varoittaen sitä sen synneistä ja heikkouksista, kehottaen sitä parannukseen ja uhaten sitä vihallaan ja tuomioilla. Juuri siksi, että Kristus on maailmassa olevan seurakuntansa keskellä sen Tuomarina, on seurakunnan koko ajan uudistuttava, vaikka seurauksena olisikin erottautuminen sen tietystä ilmenemismuodosta. Ja Hän on sen keskellä sen ainoana profeettana, joka antaa sille sen tähdet, joka ohjaa sitä Sanansa ja Henkensä avulla ja antaa sille tiedon niistä asioista, joiden pitää pian tuleman. Katso Häntä ja täyty sillä pelolla ja kunnioituksella, jossa sinun on tehtävä työtä pelastuaksesi! Katso Häntä, ja ole varma, että seurakunta ei voi koskaan tuhoutua; se on turvassa, vaikka koko helvetti raivoaisi sitä vastaan!

Ja näin me tulemme seurakuntaan sellaisena kuin Aasian seitsemän seurakuntaa sitä edustavat.
Luku seitsemän ilmaisee, että niiden ja seitsemän kynttilänjalan välillä on olennainen yhteys. Tämä luku esiintyy jatkuvasti. Johanneksen on kirjoitettava seitsemälle seurakunnalle; Herra ilmestyy seitsemän kynttilänjalan keskellä; Vapahtajan oikeassa kädessä on seitsemän tähteä; ja, kuten jo olemme todenneet, myös Jumalan valtaistuimen edessä on seitsemän Henkeä, valtaistuimen edessä palaa seitsemän palavaa lamppua, Karitsalla on seitsemän silmää (4:5; 5:6). Seitsemän merkitsee armon täydellisyyttä ja täyteyttä. Siihen sisältyvät luvut kolme ja neljä, ja se on myös lukujen kuusi ja yksi summa. Viimeksimainitussa merkityksessä se symboloi kaiken sen täydellisyyttä, mitä Jumala tekee ajassa, mitä tulee iankaikkiseen sapattiin ja se mukaanlukien, lepoa, joka annetaan Jumalan kansalle, kaiken täyttymystä Jumalan iankaikkisessa valtakunnassa ja ilmestysmajassa. Edellisessä merkityksessä se Jumalan (kolme) ja kosmoksen (neljä) symboloi täydellistä yhteyttä, Jumalan täydellistä ystävyysliittoa Kristuksessa, Jumalan asumista ihmisten keskellä. Ja samasta syystä se merkitsee sen hengen täyteyttä, joka asuu seurakunnassa, armon ja hengellisten siunausten täyteyttä ja itse seurakunnankin täydellisyyttä Kristuksen ruumiina. Tämä on se olennainen yhteys seitsemän kynttilänjalan ja Aasian seitsemän seurakunnan välillä. Ne eivät ole sama asia. Edellinen symboloi seurakuntaa sen ihanteellisessa olotilassa ja iankaikkisessa täydellisyydessä, sen olennaisinta olemusta, sellaisena kuin se on Jumalan iankaikkisessa neuvossa ja sellaisena kuin se tulee kerran olemaan iankaikkisessa valtakunnassa. Jälkimmäinen symboloi seurakuntaa maailmassa, olennaisilta osiltaan samanlaisena kuin seitsemän kynttilänjalan symboloima seurakunta, mutta jälkimmäisen maallista manifestaatiota, historiallista seurakuntaa maan päällä pyhyydessään ja epätäydellisyydessään ja puutteineen: tosiaankin Kristuksen seurakuntaa, mutta seurakuntana, joka tarvitsee jatkuvasti tukea ja rohkaisua, kehotusta ja nuhdetta, Jumalan huonetta, josta tuomion tulee alkaa.

Se, että on valittu täsmälleen seitsemän seurakuntaa, osoittaa, että ne symboloivat koko seurakuntaa sellaisena kuin se on maailmassa minä tahansa tämän armotalouskauden hetkenä. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö ne todella olleet olemassa tuohon aikaan. Ne eivät ole kuvitteellisia, vaan historiallisia seurakuntia. Ja ne mainitaan tässä maantieteellisen sijaintinsa mukaisessa järjestyksessä: Ne sijaitsivat Vähä-Aasiassa, pohjoisessa Efesosta Pergamoon, ja sieltä Laodikeaan etelässä. Nämä seurakunnat oli kuitenkin valittu niin, että ne yhdessä muodostaisivat kuvan koko seurakunnasta maailmassa kaikessa täydellisyydessään ja vikoineen, vahvuuksineen ja heikkouksineen, koettelemuksissaan ja kiusauksissaan. Ja nyt sattuu olemaan niin, että näille Vähän Aasian seurakunnille kirjoitetussa seitsenkertaisessa sanomassa meillä on Kristuksen Sana seurakunnalleen maailmassa minä tahansa aikana ja kaikissa maissa, aina Herran tulemukseen saakka. Nämä sanomat on siis tarkoitettu meille yhtä hyvin kuin ne oli tarkoitettu niille seitsemälle seurakunnalle, joille ne oli osoitettu.

Seitsemässä tähdessä, joita Jeesus pitää oikeassa kädessään siirrytään seurakuntaan sellaisena kuin se on maailmassa, jota edustavat Aasian seitsemän seurakuntaa. Sillä nämä seitsemän tähteä edustavat epäsuorasti myös seurakuntaa. Vapahtajan oman tulkinnan mukaan ne ovat seitsemän seurakunnan enkeleitä, jae 20.

Raamatunselittäjät ovat kuitenkin eri mieltä siitä, mitä nuo seitsemän enkeliä tarkoittavat. Jotkut selittävät, että sanalla tarkoitetaan todellisia enkeleitä, taivaallisia olentoja ja katsovat niiden olevan näiden eri seurakuntien suojelusenkeleitä. Mutta tämä selitys ei vaikuta kovin vakuuttavalta: sillä Johanneksen käsketään lähettää kirjeet näille enkeleille, ja tuntuu todella vaikealta käsittää, että näille suojelusenkeleille voisi lähettää kirjeitä. Toiset taas hengellistävät ja antavat sanalle idealisoidun merkityksen väittäen, että ilmauksella tarkoitetaan kunkin seurakunnan erityistä "henkeä" kussakin tilanteessa hieman samantapaisessa merkityksessä kuin nykyään puhumme "ajan hengestä". Mutta tällainenkin selitys on hylättävä, kun otetaan huomioon, että tällaiselle "seurakunnan hengelle" on vaikea lähettää kirjettä. Tämän lisäksi ovat toiset oikeammin tulkinneet sanojen tarkoittavan seurakuntien vanhimpia tai johtajia, varsinkin niitä, jotka ahkeroivat "sanan ja opin" puolesta.

Pitäkäämme ensiksikin mielessämme, että tähti-symboli viittaa valoon, joka on näkyvä ja kuitenkin samanaikaisesti riippuvainen ja alistettu. Meidän tulisi myös muistaa, että Jumalan Sanassa alkuperäinen enkeliä tarkoittava sana (hepreaksi malak, kreikaksi anggelos) ei tarkoita aina Jumalan taivaallisia avustavia henkiolentoja, vaan sana voi myös tarkoittaa sanansaattajaa tai palvelijaa, ihmistä, joka on kutsuttu täyttämään jonkun tärkeän tehtävän Jumalan seurakunnassa tai valtakunnassa. Malakia profetoi Johannes Kastajasta: "Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni". Ja lopuksi, kuten jo olemme huomauttaneet, meidän on muistettava, että Johannesta käsketään kirjoittamaan näille seitsemän Aasian seurakunnan enkeleille. Kaikki tämä vahvistaa varmuudella, että seurakunnan enkeli tarkoittaa tässä tapauksessa Jumalan palveluksessa olevaa ihmistä, kaitsijaa tai vanhinta, joka opettaa ahkerasti Sanaa ja oppia, Jumalan Sanan palvelijaa. Heitä kutsutaan yksinkertaisesti "enkeleiksi", koska he ovat Jumalan palvelijoita ja sanansaattajia. Ja heitä symboloivat tähdet, ei siksi, että seurakunnat saisivat valonsa ainoastaan heiltä, vaan koska Jumala haluaa valaista ja ohjata maailmassa olevaa seurakuntaansa heidän palvelutyönsä kautta. Kristus haluaa nimenomaan saarnata Sanaa ja säilyttää Sanansa heidän kauttaan.

Ja samalla tarkoitetaan epäsuorasti kirkastetun Kristuksen kädessä olevilla tähdillä itse seurakuntiakin. Toisaalta ei näitä "tähtiä" voida erottaa Kristuksesta. Hän pitää niitä oikeassa kädessään. Ne eivät ole mitään ilman Häntä. Ne eivät pysty toimimaan, ellei Kristus itse toimi niiden kautta. Tämä näiden tähtien ja ja seurakuntien läheinen yhteys käy ilmi niistä seitsemästä kirjeestä, jotka sisältyvät seuraaviin kahteen lukuun. Sillä on ilmeistä, ettei Johannes ole osoittanut niitä ainoastaan enkeleille, vaan hän kirjoittaa heidän kauttaan heidän edustamilleen seurakunnille, joita he palvelevat. Kirkastettu Herra pitää noita seitsemää tähteä kädessään. Se ei symboloi pelkästään sitä, että Hän hallitsee noiden seitsemän seurakunnan enkeleitä ja pidä niitä voimassaan, vaan myös epäsuorasti sitä, että koko seurakunta pysyy ja säilyy ainoastaan Hänen voimastaan. Kukaan ei voi temmata Hänen omiaan Hänen kädestään!

Nämä seitsemän kynttilänjalkaa symboloivat seurakuntaa sen ihannetilassa ja suhteessa Herraansa, ikäänkuin valona, joka loistaa Jumalan kunniaksi Kristuksessa. Ne edustavat seurakuntaa täydellisessä pyhyydessä ja vanhurskaudessa, sellaisena kuin se on Jumalan neuvossa ja sellaisena, jollaisena se kerran tulee olemaan, kun Herra esittelee sen täydellisenä ja kirkastettuna morsiamenaan, jossa ei ole tahraa eikä ryppyä. Tämä symboliikka muistuttaa meitä tietenkin seitsenhaaraisesta kynttilänjalasta tai lampusta, joka aikanaan seisoi Jerusalemin temppelin pyhässä paikassa. Tuossa pyhäkössä oli suitsutusalttari, näkyleiville tarkoitettu pöytä ja kultainen kynttilänjalka. Viimeksimainittu temppeliin kuuluva esine oli suora varsi, josta lähti molemmille puolille kolme haaraa, jotka kaartuivat niin, että haarojen yläosa oli samassa tasossa keskimmäisen jalan kanssa. Lamppuja oli pidettävä palamassa jatkuvasti ja ne symboloivat sitä totuutta, että Israel oli Jumalan valo, joka loistaa maailman pimeydessä heidän Jumalansa Jehovan kunniaksi. Näyssämme eivät seitsemän kynttilänjalkaa symboloi vanhan armotalouskauden Israelia, vaan kaikkien aikojen seurakuntaa sen ihanteellisen täydellisyyden tilassa. Ne välittävät sen totuuden, että seurakunta on valo, niinkuin Jumala on valo eikä Hänessä ole mitään pimeyttä. Seurakunta on valo, ei itsestään, vaan niinkuin selvästi käy ilmi siitä, että Kristus seisoo tai kävelee seitsemän kultaisen kynttilänjalan keskellä, ainoastaan siten, että sillä on yhteys Kristukseen Hengessä. Herra on sen valo ja ilman Kristusta se on pimeydessä ja keskellä kuolemaa.

Huomaamme kuitenkin, että temppelissä olevan kynttilänjalan ja tämän näyn seitsemän kynttilänjalan välillä on kaksi tärkeää eroa. Ensiksikin on huomattava, että edellisessä olivat kaikki haarat suorassa linjassa, kun taas näyssämme seisovat kynttilänjalat ilmeisesti piirissä Vapahtajan ympärillä: sillä luemme, että Kristus seisoi niiden keskellä ja seuraavan luvun ensimmäisestä jakeesta luemme, että Hän "käy seitsemän kultaisen kynttiläjalan keskellä" (Biblia). Tämä ero on sopusoinnussa vanhan armotalouskauden seurakunnan ja seurakunnan ihannetilan tai uudessa armotalouskaudessa jo toteutuvan seurakunnan välisen eron kanssa. Israelissa rajoittui seurakunta vain yhteen kansakuntaan: liitto rajoittui Aabrahamin jälkeläisiin lihan mukaan. Mutta seurakunta kootaaan kaikista kansakunnista ja kielistä ja sukukunnista. Ja tämä toteutuu jo nyt, sillä seurakunta koostuu niin juutalaisista kuin pakanoistakin. Toiseksi huomaamme, että temppelin kynttilänjalka oli yksi esine, niin että seitsemän haaran välillä oli materiaalinen ja näkyvä yhteys, kun taas näyssämme on seitsemän erillistä lamppua, joiden välillä ei ole näkyvää yhteyttä. Tämän merkitys on selvä. Israelissa oli seurakunnan yhdistävänä tekijänä kansakunta ja teokratia; mutta seurakunnan ja sen Herran ja uskovien välinen todellinen ja iankaikkinen keskinäinen yhteys on täysin hengellinen. Me muodostamme yhden seurakunnan Hengessä ja uskon kautta, jonka pyhäin yhteyden Pää on Kristus. Se, että kynttilänjalat ovat kultaa, tarkoittaa täydellisyyttä ja puhtautta, Kristuksen seurakunnan turmeltumattomuutta ja kallisarvoisuutta, jonka Hän on ostanut omalla kallisarvoisella verellään. Seurakunta on kallisarvoisempi kuin hienoin kulta. Se on puhdas ja pyhä ja kirkkaampi kuin jaloimmat metallit. Ja se on turmeltumaton ja katoamaton, koska sillä on yhteys Herraan, lihaksi tulleeseen Jumalan Poikaan, joka kuoli ja nousi ylös ja elää iankaikkisesti: kuolemalla ei ole mitään valtaa Häneen!

Seitsemässä tähdessä, joita Jeesus pitää oikeassa kädessään siirrytään seurakuntaan sellaisena kuin se on maailmassa, jota edustavat Aasian seitsemän seurakuntaa. Sillä nämä seitsemän tähteä edustavat epäsuorasti myös seurakuntaa. Vapahtajan oman tulkinnan mukaan ne ovat seitsemän seurakunnan enkeleitä, jae 20.

Hän ei kuitenkaan paljasta itseään ainoastaan Kuninkaana ja Tuomarina tässä näyssä. Hän on myös suuri Ylimmäinen pappi, joka toimii ahkerasti seurakuntansa hyväksi Jumalan pyhäkössä. Se käy ilmi Hänen asustaan: sillä Hänet on puettu jalkoihin asti ulottuvaan vaatteeseen ja sidottu rinnalta kultaisella vyöllä. Israelin ylipapilla oli päällään vanhan armotalouskauden aikana pitkä vaate tai kaapu, jota kutsuttiin papinviitaksi. On ilmeistä, että Herra ilmestyy Johannekselle tässä näyssä tässä pitkässä ylimmäisen papin asussa. Se, että vaatteen kuvataan ulottuvan jalkoihin asti, osoittaa, ettei Hän toimi tässä uhraamassa veriuhreja, sillä siinä tapauksessa vaate olisi nostettu vyön avulla ylös. Suuri, lopullinen uhri on jo uhrattu. Se on täytetty. Toisaalta se, että Hänellä on edelleen kultainen vyö, osoittaa, että vaikka veriuhri on täytetty, tämä Ylimmäinen pappi palvelee silti aktiivisesti pyhäkössä: sillä vanhan armotalouskauden ylimmäinen pappi piti yllään tätä vyötä vain niin kauan kuin hän palveli pyhäkössä ja välittömästi sen jälkeen, kun hänen palvelutyönsä oli suoritettu loppuun, hän riisui vyön yltään. Ja niin meillä on tässä kaunis kuva Vapahtajasta, kun Hän on suorittanut loppuun Golgatan uhrityön, mutta palvelee yhä meidän Ylimmäisenä pappinamme ja esirukoilijanamme rukoillen Isää pyhäkössä ylhäällä. Siellä Hän rukoilee meidän puolestamme ja sieltä Hän siunaa meitä kaikkia hengellisin siunauksin taivaassa.

Joidenkin mielestä tässä on ero verrattuna Vanhan Testamentin ylipapin asuun siinä, että Herran vyö on sidottu rinnalta. Mutta tällainen väite ei perustu tosiasioihin. Sekä ylipapit että tavalliset papit sitoivat vyönsä rinnan korkeudelta eivätkä lanteelta. Mutta eräs todellinen ero on siinä, että tämän näyn Ylipappimme vyö on kultainen, kun taas pappien tavalliset vyöt oli punottu hienosta pellavasta ja purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista. Tämä muistuttaa meitä jälleen tämän Melkisedekin järjestyksen mukaisen Ylipapin kuninkuudesta ja arvokkuudesta.

Lopuksi on myös selvää, että Herra paljastaa itsensä tässä näyssä myös profeetan virassa. Sitä ei voida päätellä Hänen asustaan sinänsä, ellei sitä symboloi terävä kaksiteräinen miekka, joka lähtee Hänen suustaan. Sillä vaikka pitääkin paikkansa, että tämä miekka symboloi ensisijaisesti Hänen auktoriteettiaan ja voimaansa suorittaa tuomio, se saattaa myös viitata Hänen voimaansa profeettana. Sillä, kuten olemme jo todenneet, tuo miekka on Sana, jonka Hän puhuu; ja tuo Sana on "elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija". Profeettana Hän puhuu myös vaikuttavan Sanansa. Lisäksi on huomattava, että Kristuksen virat voidaan erottaa, mutta niitä ei voida koskaan erottaa toisistaan erilleen. Kuitenkin riippumatta mistään Hänen ulkoisen olemuksensa yksityiskohdasta, paljastaa Hänen puhumansa Sana Hänet profeetaksi. Ennenkaikkea Hän puhuttelee näyssä Johannesta ja kehottaa Häntä kirjoittamaan. Hänen on kirjoitettava kaikki, mitä Hän on nähnyt ja ne asiat, jotka ovat, ja ne asiat, jotka tämän jälkeen tapahtuvat. Hän esiintyy lisäksi profeettana Johannekselle ja seurakunnalle antamassaan vahvistuksessa jakeissa 17 ja 18. Ja seuraavissa luvuissa Hän toimii varmasti seurakuntansa profeettana puhutellessaan Aasian seitsemää seurakuntaa ohjaten, vahvistaen, rohkaisten, kehottaen ja nuhdellen niitä. Päättelemme siis, että kirkastettu Herra ilmestyy näyssä kolminkertaisessa profeetan, papin ja kuninkaan virassaan. Ja sellaisena Hän seisoo tässä seitsemän kultaisen kynttilänjalan keskellä.

Toinen tärkeä piirre tässä näyssä on, että huomaamme Hänen päänsä ja hiustensa valkeuden. Tämäkin yksityiskohta viittaa vääjäämättä Danielin 7. lukuun. Sen yhdeksännestä jakeesta luemme: "Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa." Viittaus on selvä. Hiusten valkoisuus viittaa Vanhaikäisen ikään; ja se symboloi Hänen jumaluuttaan, koska se kuvaa Hänet Iankaikkisena olentona. Käsittelemässämme raamatunkohdassa Vapahtajan hiusten valkeus kuvaa sentähden Hänen iankaikkisuuttaan tosi Jumalana: sillä vain tällaisena Hän on Iankaikkinen olento, "jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista" (Miika 5:2). Danielin kirjassa puhutaan Vanhaikäisen hiuksista, ei "jumalanpojan muotoisen" hiuksista, jotka ovat valkeat. Tässä kuvataan kuitenkin kirkastettua ihmisen Poikaa tällä tavoin. Danielin kirjassa ovat siis Vanhaikäinen ja Ihmisen POika kaksi eri henkilöä; käsittelemässämme raamatunkohdassa heidät esitetään yhtenä ja samana henkilönä. Ja tässäkin on tämä ero sopusoinnussa kahden eri armotalouskauden kanssa: kun Daniel kirjoitti profetiansa, Sana ei ollut vielä tullut lihaksi; kun Johannes sai näkynsä, inkarnaatio oli jo tapahtunut. Jumala ja ihminen, Jumalan ja ihmisen luonto oli yhdistetty Immanuelin persoonassa. Immanuel tarkoittaa 'Jumala meidän kanssamme'. Ja Vanhaikäinen voi sentähden ilmestyä näyssä yhtä aikaa "Ihmisen Pojan kaltaisena". Kirkastettuna Kristuksena, Ihmisen Poikana ja samalla myös Jumalan Poika ilmestyy tässä Patmoksen näyssä kirkastettuna Kuninkaana, joka on saanut perintönsä Jehovalta, saanut hallintavallan, ja Hänellä on auktoriteetti ja valta suorittaa tuomio ja toteuttaa valtakuntansa.

Suurin osa näyn muista symbolisista yksityiskohdista palvelee vahvistamalla tätä Kristuksen olemusta voimallisena Kuningas-Tuomarina.

Tämä koskee esimerkiksi Hänen silmiään, jotka kuvataan tulen liekkien kaltaisiksi. Tämä tarkoittaa sekä Hänen pyhää vihaansa että Hänen kaikkinäkevää voimaansa. Tämän mahtavan tuomarin silmät tunkeutuvat katseellaan ihmissydänten syvimpiin syvyyksiin; ne löytävät salattuja asioita. Niiden edessä on kaikki kuin avoin kirja, jopa ihmisten salaiset ajatukset ja aikeet. Noiden silmien edessä paljastetaan jokainen paha ajatus ja teko, jokainen ilkeä suunnitelma. Ja Hän tulee tuomitsemaan ja rankaisemaan pahuuden voimat, olkoot ne sitten Hänen seurakunnassaan, joka on maailmassa tai maailmassa itsessään. Hän paljastaa pahan ilman kompromisseja, mistä ikinä Hän sitä sitten löytääkin; seurakunnasta ensin (sillä tuomio on aloitettava Herran huoneesta) ja sitten myös maailmasta. Ja paljastettuaan sen todellisen luonteen ja määrän, Hän rankaisee siitä oikeudenmukaisesti. Sillä nuo liekehtivät silmät ilmaisevat myös pyhyyttä ja vanhurskasta suuttumusta ja vihaa.

"Kiiltävää vaskea" muistuttavat jalat symboloivat samantapaisia asioita. Ne ovat kuin kuumuuden valkaisema, kirkas messinki, joka palaa uunissa; ja niillä Hän polkee maahan pimeyden voimat, kaikki vihollisensa, kunnes ne tuhoutuvat.

Huomaamme myös, että Hänen äänensä on kuin paljojen vetten kumu, ts. syvien vesien pauhu myrskyn pauhatessa, kun aalto toisensa jälkeen lyö vasten kalliota. Se on ukkosenjyrinän ääni, Voiman ääni, mahtavan Kuninkaan kauhistuttava ääni, kun Hän on tullut suorittamaan tuomionsa vanhurskaudessa.

Ja lopuksi, tähän yleiskuvaan Kristuksesta kirkastettuna Kuningas-Tuomarina on myös lisättävä terävä kaksiteräinen miekka, joka lähtee Hänen suustaan. Raamatussa symboloi miekka auktoriteettia ja voimaa rangaista pahantekijät. Roomalaiskirjeen 13:ssa luvussa apostoli Paavali sanoo hallitsemaan asetetuista voimista: "Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee" (jae 4). Tämä terävä kaksiteräinen miekka, joka lähtee Kristuksen suusta symboloi voimaa kostaa ja osoittaa vihaa kaikkia pahuuden tekijöitä vastaan. Se lähtee Kristuksen suusta osoittaen, että Hän toteuttaa vihansa ja kostonsa mahtavan Sanansa voimalla. Kaikki nämä yksityiskohdat antavat yhdessä sen yleiskuvan, että kirkastettu Vapahtaja ilmestyy tässä Johannekselle suurena ja mahtavana Kuninkaana, joka tulee tuomitsemaan seurakuntansa ja maailman, kunnes kaikki pimeyden voimat on tuhottu ikuisiksi ajoiksi.

Alkaaksemme viimeksimainitusta elemetistä, miten ihmeelliseltä Hän näyttääkään! Yleisvaikutelmana on ylitsevuotavainen kirkkaus ja kunnia: sillä Hän oli niinkuin aurinko, joka loistaa täydellä voimallaan. Vasta kun Johannes on hiukan tottunut tämän ihmeellisen näyn kirkkauteen, hän kykenee kiinittämään huomiotaan yksityiskohtiin. Vähitellen hän huomaa, että tämä olento muistuttaa yleisolemukseltaan ihmisen poikaa, ihmisolentoa. Sitten hän huomaa lisäksi, että Hänen päänsä ja hiuksensa ovat valkoiset kuin villa tai lumi. Hänen suustaan etenee terävä kaksiteräinne miekka; ja Hänellä on oikeassa kädessään seitsemän tähteä. Hänen jalkansa olivat kuin kiiltävää messinkiä. Hänen silmänsä muistuttivat leimuavaa tulta, ja Hänen äänensä oli kuin mahtavien aaltojen pauhu kallioita vasten, kun myrsky puhaltaa ne hurjiksi. Hän oli pukeutunut pitkään, majesteettiseen kaapuun, joka ulottui Hänen jalkoihinsa asti; ja Hänet oli vyötetty rinnan kohdalta kultaisella vyöllä, joka kimalteli Hänen olemuksensa kirkkaudessa ja loistossa.

Tällainen on näyn yleiskuvaus. Ja me kysymme luonnollisesti: mikä on sen merkitys?

Jotta voisimme tulkita kokonaisuuden oikein, on välttämätöntä, että tutkimme ensiksi huolellisesti kaikki näyn yksityiskohdat voidaksemme sitten yhdistää ne oikeaksi synteesiksi ja saada siten niiden varsinaisesta merkityksestä oikean käsityksen. On varmaa jo heti alkuun, että me näemme tässä Vapahtajan olemuksen tietyltä näkökannalta katsottuna. Näyllä on tietty merkitys, sen tarkoituksena on esittää Ihmisen Poika tietyssä valossa; ja sentähden on näyn jokaisen yksityiskohdan epäilemättä palveltava tuon tietyn idean korostamista.

Voimme ottaa nuo huomattavat piirteet lähtökohdaksemme alkaessamme selittää näkyä.

Se kiinnittää ensiksikin huomiomme siihen, että tuota loistavaa olentoa kuvataan "ihmisen pojan kaltaiseksi". Tämä ilmaus on tuttu meille kaikille: sillä Jeesus käytti sitä mielellään itsestään julkisen maanpäällisen vaelluksensa aikana. Nimitys tulee mitä luultavimmin Danielin 7:13:sta ja 14:sta. Niistä me luemme: "katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä".

Jos me vertaamme tätä Danielin kirjan kohtaa käsittelemäämme raamatunkohtaan, seuraavat päätelmät vaikuttaisivat oikeutetuilta. Ensiksikin ilmauksessa "Ihmisen Pojan muotoinen" viitataan ihmiseksi tulleeseen Herraan. Hän oli tosi ihminen ja sellaisena Häntä kutsutaan Ihmisen Pojaksi. Se, ettei Häntä näyssä kutsuta suoraan Ihmisen Pojaksi, vaan Hänen kuvataan olevan "Ihmisen Pojan muotoinen", ei muuta asiaa. Ilmauksen tarkoituksena ei suinkaan ole kieltää Hänen tosi ihmisyyttään ja sanoa, että Hän vain muistutti olemukseltaan ihmistä. Pikemminkin johtuu ilmauksen epämääräisyys siitä, että Hänen olemuksensa ylitsevuotava kirkkaus teki Johannekseen valtavan vaikutuksen. Loistavassa kirkkaudessa näkee Johannes ihmisen pojan muotoisen olennon. Tässä ilmauksessa viitataan Kristukseen erityisesti Ihmisen Poikana, Jehovan ihmiseksi tulleeseen Palvelijaan. Hän ei kuitenkaan esiinny tässä kärsivänä Palvelijana, vaan kirkastettuna Herrana. Jos on oikein olettaa, että nimitys ihmisen Poika tulee Danielin profetiasta, jota edellä lainasimme, on ilmeistä, ettei se viittaa ainoastaan Hänen nöyrtymisen tilaansa, vaan pikemminkin Kristukseen, joka perisi valtakunnan...tosiaankin Ihmisen Poikaan Hänen nöyryytyksensä tilassa, mutta ainoastaan välttämättömänä tienä Hänen korottamiseensa Messiaan kirkkauteen. Danielin kohta viittaa nimenomaan tähän kirkkauteen ja hallintavaltaan. Siinä esitetään "ihmisen Pojan kaltainen" lähestymässä Vanhaikäistä, Jumalaa, että Hän saisi iankaikkisen valtakuntansa. Vanhan testamentin profetiassa esitetään Hänen saavuttavan tulevaisuudessa kirkkauden ja kunnian. Mutta Johanneksen saadessa tämän näyn kirkastetusta Kristuksesta, oli Danielin profetia jo toteutunut. "Ihmisen Pojan kaltainen" oli lähestynyt Vanhaikäistä kärsimyksensä ja kuolemansa, ylösnousemuksensa ja Jumalan oikealle puolelle korottamisensa kautta; ja Hän oli jo saanut iankaikkisen hallintavaltansa. Ja sellaisena, kirkastettuna Herrana, joka on saanut valtakunnan ja hallintavallan Vanhaikäiseltä, Hän ilmestyy tässä näyssä. Ja kolmanneksi, verratessamme tekstiä Danielin kirjan tekstiin voimme vetää sen johtopäätöksen, että Hän esiintyy tässä sellaisena, jolla on auktoriteetti ja voima toimia Tuomarina. Kun Daniel katselee Häntä, asetetaan valtaistuimet ja tuomitseminen alkaa; "Ihmisen Pojan kaltainen" saa voiman ja hallintavallan juuri ennenkuin tuomitseminen alkaa. Näiden kahden raamatunkohdan vertailu johtaa meidät siihen yleiseen johtopäätökseen, että Kirkastettu Vapahtaja esiintyy tässä mahtavana Kuningas-Tuomarina.

Mutta Herralla, joka on kaikkien maan hallitsijoiden ruhtinas ja joka saa jopa heidän yhteiset suunnitelmansa toimimaan seurakuntansa hyväksi, oli omat tarkoituksensa palvelijansa Johanneksen karkoituksessa. Ja vaikka maallinen valta oli karkottanut iäkkään apostolin vaientaakseen lopullisesti hänen uskollisen todistuksensa, Herra muutti tämän yksinäisen ja kaukaisen saaren paikaksi, joka palveli ikäänkuin oraakkelina paljastaessaan erään kauneimmista ja tärkeimmistä Raamatun osista. Epäilemättä oli apostolin karkotuspaikka, jossa häntä ympäröi ainoastaan villi luonto päivästä toiseen, jossa hän oli erossa maailman humusta ja hälinästä, jossa hän voi todistaa rauhattoman meren hirvittävää symboliikkaa, kuunnella mahtavien aaltojen monotonista pauhua niiden lyödessä hänen olinpaikkansa kalliorannoille ja jossa hänellä oli lisäksi häiriintymätön näkymä taivaalle ja jossa hänen tarkatessaan maan neljää suuntaa, hänen katseensa kohtasi horisontin, jossa taivas ja meri yhtyivät—tämä hylätty paikka sopi epäilemättä luonnollisesti profeetan näkyjen ja ilmestysten näyttämöksi tarjoten luonnollisen taustan niille ja auttaen profeettaa kykenemään hengellisesti vastaanottamaan ne.

Sinne Johannes siis oli karkotettu; ja hän kertoo meille, että hän oli Hengessä Herran päivänä. Herran päivällä meidän ei pidä tässä yhteydessä ymmärtää viimeistä tuomiopäivää. Sillä vaikka se saattaakin olla sanan merkitys, tällainen tulkinta ei mitenkään sovi yhteen sen kanssa, mitä seuraa. Paljon luonnollisempaa on selittää, että Johannes tarkoittaa Herran päivällä Herran ylösnousemuksen päivää, viikon ensimmäistä päivää, jonka seurakunta oli apostolien johdolla asettanut erityiseksi jumalanpalveluspäiväksi ja pyhäpäiväksi vanhan armotalouskauden sapatin sijasta. Ilmaus "Hengessä" ei tarkoita ainoastaan sitä, että hän mietiskeli hengellisiä asioita, vaan pikemminkin sitä, että hän oli profeetallisessa, hengellisessä ekstaasissa, niin että hän oli erossa aistien ja kokemusten maailmasta ja valmistautunut saamaan näkyjä hengellisistä asioista. Me uskomme, että näyissä, jotka apostoli on etuoikeutettu näkemään, on todella jotakin objektiivisen todellista. Ne eivät olleet vain subjektiivisia, niin että ne olisivat olleet vain näkijän hengellisiä tiloja; vaan ne asiat, jotka esitettiin hänen nähtäväkseen, olivat luonteeltaan sellaisia, että niitä ei olisi voitu nähdä pelkästään luonnollisilla silmillä ja sentähden oli siirtyminen Hengessä olemisen tilaan tarpeen, jotta Johannes voitiin valmistaa näkemään näkynsä.

Tässä tilassa ollessaan Johannes sitten kuuli kovan äänen, mahtavan ja selvän pasuunan kutsun. Ja kuullessaan takaansa äänen hän kääntyy ympäri ja katselee näkyä, josta tutkimamme raamatunkohta kertoo: kirkastettu Kristus kultaisten kynttilänjalkojen keskellä.

On heti huomautettava, että tässä näyssä on kaksi elementtiä. Ensiksikin siinä on kultaisten kynttilänjalkojen elementti ja on mitä luonnollisinta olettaa, että ne seisovat piirissä Vapahtajan ympärillä. Ja toiseksi ilmestyy kirkastettu Vapahtaja, jota Johannes kuvaa yksityiskohtaisesti.