Mutta jos ihminen parannuksensa ja palaantumisensa kautta lähestyy Jumalaa ja kristillisen elämänsä kautta saapi ne voimat, joita Vapahtaja lupasi seuralaisillensa, nimittäin: "ajaa ulos käärmeitä, parantaa sairaita ja ajaa pois perkeleitä", ja että hän antaa sitä voimaa samassa määrässä kuin sitä hänellä itselläkin on (Joh. 14-12), ja jos sellainen kristitty ihminen työllä ja totuudella tekee suurempia ihmeitä kuin se, joka synnissä elää (seikan olemme huomanneet ei ainoastaan apostoleissa, mutta kaikissa jumalisissa miehissä kaikilla aikakausilla), niin myöntäkäämme ihmiselle se kuin inhimillistä. on. Minä olen jo puhunut kristittyin parannustavasta ja vaikka tulen samaan aineeseen takaisin, niin asian totuus ei entisestään muutu, vaan ne parannukset, joita Kristus ja Hänen apostolinsa tekivät, olivat ikäänkuin taikavoiman tai magneetisen voiman aikaansaamia. He eivät etsineet lääkkeitä rohtolasta, eikä myöskään heillä ollut mitään salaisia rohtoaineita; heillä oli vaan sellainen sisällinen voima, jonka kautta he tauteja paransivat, ja sanoillaan karkoittivat pois perkeleitä, herättivät kuolleita, paransivat käsien päälle laskemisella ja rukouksella ontuvia ja rampoja, ja saivat sokeat näkemään ja mykät puhumaan. Todistukseksi siitä, ei kuitenkaan esittääkseni niitä magneetisina parannuksina, mutta tarkastellessanne inhimillisinä ja jumalallisina ihmeinä, mainitsen tässä moniaita parannuksia, joita Kristus ja Hänen apostolinsa tekivät niinkuin ne on kirjoitettu evankelistain ja apostolein kirjoissa.
"Koska hän astui alas vuorelta, seurasi häntä paljon kansaa. Ja katso, niin tuli spitaalinen mies, kumarsi häntä ja sanoi: Herra, jos sinä tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa. Niin Jeesus ojensi kätensä ja rupesi häneen, sanoen: minä tahdon, ole puhdas. Ja hän puhdistettiin kohta spitaalistansa." (Matt. 8; 1, 3.)
"Mutta koska Jeesus meni Kapernaumiin, tuli sadanpäämies hänen tykönsä ja rukoili häntä ja sanoi: Herra, minun palvelijani sairastaa kotona halvattuna ja kovin vaivataan. Jeesus sanoi hänelle: minä tulen ja. parannan hänet. Niin sadanpäämies vastasi ja sanoi: Herra, en ole minä mahdollinen, että sinä tulet minun kattoni alle; vaan sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee. Kun Jeesus tämän kuuli, ihmetteli hän ja sanoi heille, jotka seurasivat: totisesti sanon minä teille: en ole minä löytänyt senkaltaista uskoa Israelissa. Mene, ja niinkuin sinä uskoit, niin sinulle tapahtukoon. Ja sillä hetkellä parani hänen palvelijansa." (Matt. 8; 5-13.)
"Ja koska Jeesus tuli Pietarin huoneeseen, näki Hän hänen anoppinsa makaavan ja sairastavan vilutautia. Niin hän tarttui hänen käteensä, ja vilutauti luopui hänestä; ja hän nousi ja palveli heitä." (Matt. 8; 14-15.)
"Mutta koska ehtoo tuli, niin he toivat hänen tykönsä monta pirulta riivattua; ja hän ajoi ulos sanalla henget ja teki kaikkinaisia sairaita terveiksi." (Matt. 8; 16.)
"Ja katso, he toivat hänen eteensä halvatun, joka makasi vuoteella. Ja koska Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: poikani, ole yvässä turvassa, sinun syntis annetaan anteeksi sinulle." (Matt. 9; 2.)
"Ja katso, vaimo, joka oli punaista tautia sairastanut kaksitoistakymmentä ajastaikaa, kävi takana ja tarttui hänen vaatteensa liepeeseen; sillä hän oli itsellensä sanonut: jos minä ainoastaan rupeen hänen vaatteeseensa, niin minä tulen terveeksi. Niin Jeesus käänsi hänensä, näki hänen ja sanoi: ole hyvässä turvassa tyttäreni! Sinun uskos on sinut terveeksi tehnyt. Ja vaimo tuli sillä hetkellä terveeksi." Matt. 9; 20- 22.)
"Ja koska Jeesus tuli päämiehen huoneeseen, ja näki huiluinsoittajat ja kansan hymisevän, sanoi hän heille: menkäät pois; sillä ei piika ole kuollut, vaan hän makaa. Ja he nauroivat häntä. Mutta koska kansa oli ajettu ulos", meni hän sisälle ja tarttui hänen käteensä, ja piika nousi."
"Ja koska Jeesus sieltä läksi, seurasi häntä kaksi sokiata huutaen ja sanoen: Davidin poika, armahda meitä. Ja koska hän tuli huoneeseen, tulivat sokiat hänen tykönsä, ja Jeesus sanoi heille: uskotteko minun sen voivan teille tehdä. He vastasivat hänelle: Herra, me uskomme. Niin Hän rupesi heidän silmiinsä, sanoen: tapahtukoon teille teidän uskonne jälkeen. Ja heidän silmänsä aukenivat." (Matt 9; 23-30.)
Sanoilla paransi hän myöskin miehen, jolla oli kuivettunut käsi: "Ojenna kätes, ja hän ojensi, ja se tuli terveeksi niinkuin toinenkin." (Matt. 12; 10-13.)
"Ja koska sen paikan miehet tunsivat hänet, lähettivät he ympäri kaikkea sitä maata, ja toivat hänen tykönsä kaikkinaisia sairaita; ja rukoilivat häntä, että he ainoastaan hänen vaatteensa palteeseen saisivat ruveta. Ja kaikki, jotka siihen rupesivat, tulivat terveeksi." (Matt. 14; 35-36.)
"Niin pelasti Hän Kananean vaimon tyttären, joka perkeleeltä vaivattiin, sentähden kun vaimon usko oli niin suuri Häneen." (Matt. 15; 22-28.)
"Ja paljon kansaa tuli Hänen tykönsä ja toivat kanssansa ontuvia, sokeita, mykkiä, raajarikkoja ja paljon muita, ja laskivat Jeesuksen jalkain eteen, ja Hän paransi heidät." (Matt. 15; 30.)
Kuutaudillinen, joka usein lankesi tuleen ja veteen ja jota eivät apostolit voineet parantaa, niin Jeesus paransi ajamalla ulos perkeleen hänestä. Jeesus sanoi sitten opetuslapsillensa: "Teidän epäuskonne tähden ette voineet häntä parantaa. Sillä totisesti sanon minä teille: jos teillä olis usko niinkuin sinapin sienien, niin te taitaisitte sanoa tälle vuorelle: siirrä sinus tästä sinne, niin se siirtyis; vaan tämä suku ei mene muutoin ulos kuin rukouksella ja paastolla." (Matt. 17; 14-21.)
Hän paransi ontuvia ja sokeita Jerusalemin temppelissä ja kaikki, jotka vaan hänen tykönsä tulivat. (Matt. 21; 14.)
"Ja synagogassa oli yksi ihminen, jolla oli riettaan perkeleen henki, ja Jeesus nuhteli häntä, sanoen: vaikene ja mene ulos hänestä. Ja perkele jätti hänet, eikä häntä yhtään vahingoittanut." (Luuk. 4: 33.)
"Mutta kun aurinko laski. niin kaikki, joilla oli sairaita moninaisissa taudeissa, menivät ne hänen tykönsä. Ja hän pani jokaisen päälle kätensä ja paransi heidät." (Luuk. 4; 40.)