IRC-Galleria

Samoin jatkui asiaintila kuten jo aikaisemmin on todettu, vielä jopa nk. kristittyjen keisatienkin aikana; jotka omantuntonsa takia määräsivät jonkun pakanan sijaisekseen ylipapin räikeimmin pakanallisissa toimituksissa (jolloin tuo sijainen toimi heidän nimissään ja heidän auktoriteetillaan) aina Gratianuksen hallintoon saakka, joka, kuten Gubbon osoittaa, oli ensimmäinen, joka kieltäytyi esiintymästä pakanallisen ylipapin epäjumalanpalvelukseen kuuluvaan rekvisiittaan sonnustautuneena tai toimimaan ylipapin ominaisuudessa. Kaikesta tästä käy nyt ilmi, että pakanuus hävitettiin Rooman valtakunnasta, kun Pontifex Maximuksen virka häivytettiin, ja kaikki pakanuuteen kuuluvat arvohenkilöt sysättiin alas vaikutusvaltaisilta istuimiltaan, joilta käsin he käyttivät voimaa, jota heidän oli vielä sallittu jossain määrin harjoittaa, ei se merkinnyt ainoastaan sitä, että Rooman tulinen lohikäärme oli nyt syösty alas, vaan alas oli syösty itse Babylonian tulinen lohikäärme. Tässä oli kysymys siitä, että symbolisessa mielessä Nimrodin todelliselle ja lailliselle seuraajalle tapahtui uudelleen se sama, joka oli antanut alunperin aihetta huudahdukseen "Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika!" [Engl Raamatussa: "How art thou fallen from heaven, O Lucifer, son of the morning!"]

Samoin kuin Zarathustra oli tulenpalvojien pää, samoin oli ilmeisesti Tammuskin. Olemme jo nähneet riittävästi todisteita, jotta voimme tunnistaa Tammusin ja Nimrodin; mutta muutama sana vielä, jotka antavat lisävalaistusta alkuperäiseen tulenpalvontaan. 1. Ensiksikin Tammusin ja Adoniksen on todistettu olevan sama jumala. Hieronymus, joka eli Palestiinassa, kun Tammusin rituaaleja noudatettiin aina siihen saakka, jolloin hän kirjoitti teoksensa Commentary on Ezekiel, ilmaisee erityisesti, että Tammus ja Adonis olivat sama ja kuvailee, miten juutalaiset naiset itkivät Tammusta; ja Hieronymuksen todistusta tästä asiasta pidetään yleisesti luotettavana. Tammusin eli Adoniksen rituaalit olivat Syyriassa olennaisilta osiltaan samanlaiset kuin Osiriksen rituaalit. Tämän osoittaa hätkähdyttävällä tavalla Lucian (De Dea Syria) ja Bunsen tavallaan yhtyy siihen. Tässä teoksessa on todistettu laajasti Osiriksen ja Nimrodin henkilöys. Kun siis todistetaan, että Tammus tai Adonis on sama kuin Osiris, siitä seuraa vääjäämättä, että Tammus on tietenkin sama kuin Nimrod. Ja tämä käykin täysin yksiin Bionin sanojen kanssa hänen teoksessaan Lament for Adonis, jossa hän esittää Venuksen joutuvan suunniltaan surusta, niinkuin bakkantti, Adoniksen kuoltua ja syöksyneen halki metsien ja laaksojen ja "huutaen assyrialaista aviomestään". Se käy täysin yksiin Maimonideksen lausunnon kanssa, jonka mukaan silloin kun Tammus tapettiin, tapahtui tuon kuoleman suuri valittamisnäytös Babylonian temppelissä. 2. Jos siis Tammus on sama kuin Nimrod, osoittaa nimen merkityksen tutkiminen Nimrodin yhteyden ensimmäiseen tulenpalvontaaan. Sen perusteella, mitä olemme tähän saakka esittäneet, ei tarvita sen enempää perusteluja osoittamaan, että kaldealaiset olivat ensimmäisiä, jotka ottivat k'yttöön kuninkaiden nimien voiman (SYNCELLUS), ja koska Nimrod oli vastaansanomattomasti ensimmäinen noista kuninkaista ja siten myös ensimmäinen, joka käytti arvonimeä Molok eli kuningas, joten hänen kunniakseen tapahtui se, kun "he laittoivat lapsensa kulkemaan tulen läpi Molokille" [Engl Raamatussa "children were made to pass through the fire to Moloch" (Chron.32:35)]. Mutta tuon tulen läpi kulkemisen tarkoituksena oli epäilemättä puhdistus. Nimi Tammus viittaa selvästikin tähän, sillä se tarkoittaa "tehdä täydelliseksi", ts. "puhdistaa"* "tulella"; ja jos Nimrod oli tulenpalvonnan alkuunpanija, kuten Paschal Chronicle ja historian yleinen mielipide hänen esittävät olleen, ilmaisee tuo nimi täsmälleen hänen ominaisuutensa siinä suhteessa.

myös omansa (tiewtäjänsä).* Arabian historiasssa kerrotaan myös, että zaradussit eli zerdushtit eivät alun perin perustaneet tietäjien ja persialaisten uskontoa, vaan (ainoastaan) uudistivat sen sen oltua jakautuneena useisiin lahkoihin."
* Sen, että tietäjäinstituutio on peräisin muinaisuudesta, todistaa Aristoteleen lausunto, johon jo olemme viitanneet, joka on säilynyt Theopompuksella, minkä perusteella niitä voidaan pitää "vieläkin vanhempina kuin egyptiläisiä", joiden historia on tunnetusti vanha. (Theopompi Fragmenta MULLERilla).
Agathias antaa samanlaisen todistuksen. Hän esittää käsityksenään, että tulen palvonta tuli persialaisille kaldealaisilta. Curtiuksen perusteella voidaan päätellä, että persialaiset tietäjät olivat "pyhän ikuisen tulen" vaalijoita. Hän toteaa, että heidän edessään kannettiin tulta "hopeisilla alttareilla"; Strabon tekstistä (Geograph.)taas käy ilmi, että "tietäjät pitivät alttarilla tuhkaa ja kuolematonta tulta", ja Herodotus puolestaan kertoo, että "ilman heitä ei mitään uhria olisi voitu uhrata". Tulenpalvonta oli olennainen osa persialaisten tietäjien järjestelmää (WILSON, Parsee Religion). Persialaiset tietäjät eivät esittäneet keksineensä tätä tulenpalvontaa; mutta heidän tunnetun tarinansa mukaan se on peräisin aina Hoshangin, Babylonian perustaneen tahmureiden isän päiviltä (WILSON)—ts. Nimrodin ajoilta. Tätä vahvistaa, kuten olemme todenneet, että eräässä Apollodoruksen katkelmassa Ninus esitetään tulenpalvojien päänä. Tätä kohtaa lainatessaan Layard esittää olettamuksen, että Ninus ei ole sama kuin Zarathustra (Nineveh and its Remains); mutta voidaan todistaa, että vaikka monia muitakin kutsuttiin nimellä Zarathustra, viittaavat kaikki todisteet yhdessä siihen, että Ninus ja Nimrod ja Zarathustra olivat yksi ja sama. Zarathustrasta kerrotut tarut osoittavat, että hän oli tietäjä (magus) ja lisäksi taistelija (ARNOBIUS). Plato sanoo, että Eros Armenius (jonka CLERICUS teoksessaan Di Chadaeis toteaa olleen sama kuin neljäs Zarathustra) kuoli ja nousi ylös kymmenen päivän kuluttua kuoltuaan taistelussa; ja että sen, mitä hän väitti saaneensa tietää Hadeksessa, hän uskoi ihmisille uudessa elämässään (PLATO, De republica). Olemme todenneet, ettei alkuperäisen Zarathustran, Nimrodin kuolema ollut seurausta kaatumisesta taistelussa; mutta silti tämä taru taistelija-Zarathustrasta tukee täysin sitä olettamusta, että alkuperäinen Zarathustra, alkuperäinen tietäjien pää ei ollut ainaoistaan pappi, vaan taistelija-kuningas. Kaikkiallla kutsutaan zarathustralaisia eli tulenpalvojia nimituksellä Guebres tai Gabrs. 1.Mooseksenkirjan 10:8 todistaakin, että Nimrod oli "gabreista" ensimmäinen.

**Pergamon kuninkaat, joiden alueilla kaldealaisilla tietäjillä oli ollut turvapaikkansa, perivät ilmeisesti heidän asemansa heidän valtuuttaminaan ja heille myötämielisen pakanuuden yleisen mielipiteen ansiosta Belsassarin ja hänen edeltäjiensä jälkeen jääneessä tyhjiössä. Heidät nostettiin Babylonian muinaisen jumalan edustajiksi. Tämä käy ilmi Pausaniaan lausunnoista. Ensiksikin hän lainaa seuraavia Phaennis-nimisen naisoraakkelin lausumia sanoja puhuessaan gallialaisista: "Mutta jumaluus tulee rankaisemaan vieläkin ankarammin niitä, jotka asuvat lähellä merta. Kuitenkin pian sen jälkeen tulee Jupiter lähettämään heille puolustajan, rakastetun Jupiterin ruokkiman härän pojan, joka tuo tuhon kaikille gallialaisille." Sitten hän kommentoi tätä seuraavasti: "Tässä oraakkelilauseessa tarkoittaa Phaennis härän pojalla Pergamon kuningasta Attalusta, jota Apollon oraakkeli kutsui Taukorenopksi", eli häränsarveksi. Tämä Delfoin jumalan antama arvonimi osoittaa, että Attalus, jonka alueella tietäjillä oli istuimensa, oli tunnistanut Bacchuksessa tietäjien johtajan ja vakiinnuttanut hänne asemansa. Tällä tavoin täytettiin Belsassarin jättämä tyhjä paikka ja kaldealaisten katkennut ketju oli korjattu entiselleen.
Aluksi ei Rooman ylipapilla ollut mitään välitöntä yhteyttä Pergamoon ja sen hierarkiaan; aikaa myöten Rooman pontifikaattia ja Pergamon pontifikaattia alettiin pitää samana. Itse pergamosta tuli osa Rooman maailmanvaltaa, kun sen viimeinen kuningas Attalus III testamenttaso kuollessaan kaikki alueensa Rooman kansalle v. 133 e.Kr. Jonkin aikaa sen jälkeen kun Pergamon kuningaskunta oli yhdistetty Rooman alueisiin, ei kukaan kyennyt avoimesti käyttämään kaikkea sitä arvovaltaa, joka kuului alkujaan Pergamon kuninkaille. Siihen aikaan näytti jopa Rooman ylipappienkin valta olleen rajallista, mutta kun Julius Caesarista, joka jo aikaisemmin oli valittu Pontifus Maximukseksi, tuli nyt keisarina myös roomalaisten ylin maallinen hallitsija, yhdistyivät hänessä nyt Rooman valtakunnan päämiehenä ja Rooman uskonnon päämiehenä kaikki todellisen ja laillisen Babylonian ylipapin valta ja toiminta ja hän havaitsi olevansa asemassa, jossa h'n voi käyttää kaikkea sitä valtaa. Sitten hän näyttää ottaneensa itselleen Atttaluksen jumalallisen auktoriteetin samoin kuin valtakunnan, jonka Attalus oli roomalaisille hankkinut keskittäen sen kaiken itsellee; sillä tunnetun tunnuslauseen "Venus Gentrix", joka tarkoitti sitä, että Venus oli juliaanisen suvun äiti, tarkoituksena näytti olleen tehdä hänestä tuon suuren jumalattaren "Poika" samalla tavoin kuin "sarvipäistä" Attalustakin oli pidetty hänen poikanaan.*

*Divus Juliuksen eli "jumalaksi korotetun Juliuksen" päivistä alkaen jatkuneen keisarien korottamisen jumalan asemaan voidaan katsoa alkaneen mitä ilmeisemmin siitä, että he edustivat "sarvipäostä" Attalusta sekä ylipappina että yksinvaltiaana.
Niinpä hän korkeaa ylipapin virkaa toimittaessaan tietyissä tilanteissa esiintyi tietenkin kaikessa babylonialaisessa loistossaan niinkuin itse Belsassar ikään helakanpunaisessa viitassaan, kädessään Nimrodin käyräsauva ja päässään Dagonin hiippa ja kupeillaan Januksen ja Cybelen avaimet.*

*Lukija huomaa, että Mysteereissä käytettiin avainten symbolia tutkiessaan TAYLORin teosta Note on Orphic Hymn to Pluto, jossa tuosta jumalasta puhutaan "avainten h altijana". Nyt myös Pontifex-ylipappo "hierofantin" ominaisuudessa varustettiin "suuren maailman luojan symboleilla, sillä juuri mysteerit olivat toimivat hänen sijaisenaan." (MAURICAn Antiquities) Maailman luomista edeltävä Luoja-jumala esitettiin mystisesti Androgynenä, jossa yhdistyvät molemmat sukupuolet (Ibid.), ollen siten yhtä aikaa sekä Janus että Cybele. Avatessaan siis tämän mystisen jumalan Mysteerit, oli luonnollista, että Pontifex-ylipappi kantoi näiden molempien jumalien avaimia. Kuitenkin myös Janus samoin kuin Plutokin esitettiin usein useamman kuin yhden avaimen kanssa.

Rooman tulenpalvonnan ja käärmeenpalvonnan kohdetta sekä yhdessä että erikseen. En voi tässä käsitellä tarkemmin syytä tuon epäjumalan kaksinkertaiseen symbolismiin, mutta on ilmeistä Vergiliuksen sanojen perusteella edellä, että hahmojen päitä ympäröivät säteet symboloivat tulenjumalaa eli auringonjumalaa; ja mikä ansaitsee erityismaininnan on se, että nämä tulenjumalat ovat mustia*, mikä väri yhdistää ne etiopialaiseen eli mustaan Faethoniin; samalla kun nämä samaiset mustat tulenjumalat esitetään kahtena suurena käärmeenä kuten itse Pompeiin kirjoittaja myöntää.
*"Kaikki kasvot hänen (MAZOISin) kaiverruksissa ovat aivan mustia." (Pompeii) Intiassa Crishna-pienokainen (nimenomaan musta jumala) Devaki-jumalattaren käsivarsilla esitetään afrikkalaiselle rodulle eli neekereille tyypillisillä villamaisilla hiuksilla ja piirteillä.



Jos kerran suuren tulenjumalan, pyhän aurinkokäärmeen palvonta oli niin yleistä Roomassa, mikä muu symboli kuvaisi parhaiten pakanallisen Rooman maailmanvallan ep'jumalanpalvonnan voimaa kuin "Suuri tulinen käärme"? Epäilemättä se tekisi siitä maailmanvallan viirin—pakanallisen Rooman keisarin, Pontifex maximuksen, suuren tulenpalvontajärjestelmän ja käärmeenpalvontajärjestelmän pään viirin—joka oli korkeaan paaluun kiinnitetty käärme, joka on maalattu niin, että se tunnistetaan tulenpalvonnan symboliksi (kts. jäljempänä esitettyä huomautusta)

Sitä mukaa kuin kristinusko levisi Rooman valtakunnassa, valon ja pimeyden voimat iskivät vastakkain (Ilm.12:7-9): "Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme...heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa." "Suuri tulinen käärme" heitettiin ulos. kun Gratianuksen määräyksestä pakanuus poistettiin koko Rooman valtakunnasta—kun Vestan tulet sammutettiin ja Vestan neitsyeiden ansiot lakkautettiin—kun Rooman keisari (joka oltuaan yli vuosisadan ajan "Pontifex maximus", itse Rooman pakanauskonnon pää, joka siinä ominaisuudessa esiintyi suurissa juhlatilaisuuksissa koristautuneena kaikkiin pakanuuden tunnusmerkkeihin), hävitti oman virkansa omantuntonsa voimasta. Nimrodhan tapettiin henkilökohtaisesti ja kirjaimellisesti miekalla, mutta Seem voitti hengen miekalla tulenpalvontajärjestelmän ja taivutti siten ihmissydämet luopumaan siitä kokonaan joksikin aikaa. Samalla tavoin tulinen lohikäärme sai Rooman valtakunnassa kuoettavan haavan miekasta, joka oli Hengen miekka eli Jumalan Sana. Tähän saakka näemme vallitsee siis täsmällinen analogia esikuvan ja symbolin välillä.

Mutta niiden välillä ei vallitse ainoastaan analpgia. Ilmenee, että kun historiankirjat tutkitaan pohjia myöten, kun Rooman pakanallisen epäjumalanpalveluksen pää lyötiin poikki miekalla hävittämällä Pontifex maximuksen virka, oli Rooman viimeinen Pontifex maximus ITSE ASIASSA TODELLINEN, LAILLINEN, AINOA NIMRODIN EDUSTAJA ja hänen epäjumalanpalvelusjärjestelmänsä silloin olemassaoleva järjestelmä. Lyhyt katsaus Rooman historiaan on tarpeen, jotta tämä tulisi täysin selväksi. Niinkuin koko muukin maailma Rooma oli juonut jo varhaisena esihistoriallisena aikana syvän kulauksen Babylonian #kultaisesta maljasta". Mutta sen yhteys Babylonian epäjumalanpalvelukseen suuremmassa määrin kuin millään muulla valtakunnalla asetti sen erityisasemaan tässä suhteessa niin että se oli omaa luokkaansa. Jo kauan ennen Romuluksen päiviä oli Babylonian Messiaan edustaja, jota kutsuttiin samalla nimellä, korottanut temppelinsä jumalan asemaan ja palatsinsa kuninkaan asemaan eräälle niisät kulkkuloista, jotka aikanaan kuuluivat sen kaupungin muurien sisäpuolelle, joka Remuksen ja hänen veljensä kohtalona oli perustaa. Capitolin kukkulalle, josta tuli aikanaan niin kuuluisa roomalaisten suurena epäjumalanpalvelöuspaikkana, Saturniana eli suuren kaldealaisen epäjumalan Saturnuksen kaupunkina, oli pystytetty hämärässä ja kaukaisessa muinaisuudessa. Sitten oli tapahtunut jonkinlainen vallankumous—Babylonian epäjumalankuvat oli hävitetty—kaikkien epäjumalankuvien pystyttäminen oli ankarasti kielletty* ja kun maailmankuulun kaupungin perustaneet kaksospojat olivat rakentaneet sen vaatimattomat muurit, olivat heidän babylonialaisten edeltäjiensä kaupunki ja palatsi olleet jo kauan raunioina.

*PLUTARKHOS (teoksessa Hist.Numoer) toteaa, että Numa kielsi epäjumalankuvien tekemisen ja että 170 vuotta Rooman perustamisen jälkeen ei sallittu minkäänlaisia epäjumalankuvia Rooman temppeleissä.
Vergilius puhuu tämän pyhän kaupungin rappeutuneesta tilasta jopa Evanderin ajan kaukaisessa menneisyydessä. Puhuessaan ajasta, jolloin Aeneaksen kerrotaan vierailleen tuon muinaisen italialaisen kuninkaan luona, hän lausuu näin:—


"Sitten näki kaksi rauniokasaa; kerran seisoi
kaksi komeaa kaupunkia virran kummallakin puolella;
Saturnian ja Janiculan jäännökset;
Ja kummallakin paikalla on säilynyt sen perustajan nimi."
Oli kuitenkin tapahtuva niin, että kaldealaisen järjestelmän tällä tavoin saama kuolettava haava oli paraneva. Kaldealaisesta järjestelmästä tosissaan kiinni pitävien etruskien siirtokunta oli muuttanut joidenkin mukaan Vähästä Aasiasta, toisten mukaan Kreikasta asumaan Rooman välittömään läheisyyteen. He sulöautuvuivat lopulta täysin Rooman valtioon, mutta jo kauan ennen kuin tämä poliittinen liitto tapahtui, heillä oli mitä voimallisin vaikutus roomalaisten uskontoon. Aivan alusta pitäen heidän taitavuutensa ennustamisessa, selvänäkemisessä ja kaikessa niin todellisessa kuin kuvitellussa tieteessäkin, jota ennustajat eli selvänäkijät monopolisoivat, oli sellainen, että he saivat sillä itselleen roomalaisten kunnioituksen. Kaikilla tahoilla on myönnetty, että roomalaiset olivat saneet ennustamistaitonsa, jolla oli niin merkittävä asema kaikissa roomalaisten julkisissa toimituksissa, ensisijaisesti toscanalaisilta, ts. Etruskian asukkailta ja aluksi ainoastaan tuon maan asukkailla oli lupa toimia Haruspexeina, joiden toiminta liittyi kaikkeen uhraamiseen. Rooman ja etruskien välillä käytiin sotia, mutta silti lähetettiin Rooman korkeimman ylimystön nuoreukaiset Etruriaan saamaan opetusta siellä kukoistavan pyhän tieteen alalla. Sen seurauksena roomalaiset ohjattiin takaisin siihen epäjumalanpalvelukseen, josta he jo aikaisemmin olivat luopuneet ja jonka he olivat hyljänneet, koska vaikutusvaltaiset miehet olivat saaneet tällä tavoin vaikutteita muinaisesta epäjumalanpalveluksesta kiinni pitäviltä miehiltä. Vaikka siis Numa uskonnollista järjestelmäänsä pystyttäessään noudatti jopssain mielessä aikansa mielialaan ja kielsi kuvainpalvonnan, kumoutui tuo kielto aikaa myöten Rooman ja Etruskian välisen pyhällä alueella voimassa olevan liiton takia. Ylipapin pystyttämästä kollegiosta muotoutui aikaa myöten pohjimmiltaan etruskilainen kollegio ja sitä johtavasta ylimmäisestä papista, joka hallitsi kaikkia Rooman kansan julkisia ja yksityisiä uskonnolisia rituaaleja kaikissa olennaisissa suhteissa, tuli hengessä ja käytä'nnössä etruskilainen ylipappi.

Senkin jälkeen kun Rooman järjestelmä oli omaksunut etruskilaisen epäjumalanpalveluksen oli Rooman ylipappi edelleenkin vain suuren alkuperäisen babylonialaisen järjestelmän yksi haara. Hän oli tosinomistaautunut Babylonian epäjumalan palvelukseen; mutta hän ei ollut tuon Jumalan laillinen edustaja. Todellisen laillisen Babylonian ylipapin istuin ulottui Rooman maailmanvallan ulkopuolelle. Belsassarin kuoleman jälkeen ja sen jälkeen kun Meedia-persian kuninkaat olivat karkottaneet kaldealaisen papiston Babyloniasta, sijaitsi tuo istuin Pergamossa, jossa oli myöhemmin yksi Ilmestyskirjan seitsemästä aasialaisesta seurakunnasta.* Sen seurauksena oli siellä useiden vuosisatojen ajan "Saatanan valtaistuin" (Ilm.2:13). Siellä oli hänen lempipaikkansa Pergamon jumalina palvottujen kuninkaiden suosimana, siellä palvottiin Aesculapiusta käärmeen hahmossa hurjin orgioin ja menoin, jotka muualla pidettiin sentääön jonkinlaisissa aisoissa.

*BARKERin ja aINSWORTHin Lares and Penates of Cilicia. Barker lausuu: "Hävittyään taistelun kaldealaiset pakenivat Vähään Aasiaan ja pystyttivät tärkeimmän korkeimman opinahjonsa Pergamoon." Fryygia, jolla oli huomattava asema Cybelen ja Atysin palvonnassa, oli osa Pergamon valtakuntaa. Toinen oli Myysia ja Paschal Chroniclessa kerrotaan myysialaisten polveutuvan Nimrodista. Sananmukaisesti "Nebrod, metsästäjä ja jättiläinen—josta polveutuvat myysialaiset". Nyös Lyydia, josta Livy ja Herodotus sanovat etruskien polveutuvan, kuului osana samaan valtakuntaan. Myysia, Lyydia ja Fryygia muodostivat yhdessä Pergamon valtakunnan, kts. SMITHin Classical Dictionary.

Jos kerran suuren tulenjumalan, pyhän aurinkokäärmeen palvonta oli niin yleistä Roomassa, mikä muu symboli kuvaisi parhaiten pakanallisen Rooman maailmanvallan ep'jumalanpalvonnan voimaa kuin "Suuri tulinen käärme"? Epäilemättä se tekisi siitä maailmanvallan viirin—pakanallisen Rooman keisarin, Pontifex maximuksen, suuren tulenpalvontajärjestelmän ja käärmeenpalvontajärjestelmän pään viirin—joka oli korkeaan paaluun kiinnitetty käärme, joka on maalattu niin, että se tunnistetaan tulenpalvonnan symboliksi (kts. jäljempänä esitettyä huomautusta)

Sitä mukaa kuin kristinusko levisi Rooman valtakunnassa, valon ja pimeyden voimat iskivät vastakkain (Ilm.12:7-9): "Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme...heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa." "Suuri tulinen käärme" heitettiin ulos. kun Gratianuksen määräyksestä pakanuus poistettiin koko Rooman valtakunnasta—kun Vestan tulet sammutettiin ja Vestan neitsyeiden ansiot lakkautettiin—kun Rooman keisari (joka oltuaan yli vuosisadan ajan "Pontifex maximus", itse Rooman pakanauskonnon pää, joka siinä ominaisuudessa esiintyi suurissa juhlatilaisuuksissa koristautuneena kaikkiin pakanuuden tunnusmerkkeihin), hävitti oman virkansa omantuntonsa voimasta. Nimrodhan tapettiin henkilökohtaisesti ja kirjaimellisesti miekalla, mutta Seem voitti hengen miekalla tulenpalvontajärjestelmän ja taivutti siten ihmissydämet luopumaan siitä kokonaan joksikin aikaa. Samalla tavoin tulinen lohikäärme sai Rooman valtakunnassa kuoettavan haavan miekasta, joka oli Hengen miekka eli Jumalan Sana. Tähän saakka näemme vallitsee siis täsmällinen analogia esikuvan ja symbolin välillä.

Mutta niiden välillä ei vallitse ainoastaan analpgia. Ilmenee, että kun historiankirjat tutkitaan pohjia myöten, kun Rooman pakanallisen epäjumalanpalveluksen pää lyötiin poikki miekalla hävittämällä Pontifex maximuksen virka, oli Rooman viimeinen Pontifex maximus ITSE ASIASSA TODELLINEN, LAILLINEN, AINOA NIMRODIN EDUSTAJA ja hänen epäjumalanpalvelusjärjestelmänsä silloin olemassaoleva järjestelmä. Lyhyt katsaus Rooman historiaan on tarpeen, jotta tämä tulisi täysin selväksi. Niinkuin koko muukin maailma Rooma oli juonut jo varhaisena esihistoriallisena aikana syvän kulauksen Babylonian #kultaisesta maljasta". Mutta sen yhteys Babylonian epäjumalanpalvelukseen suuremmassa määrin kuin millään muulla valtakunnalla asetti sen erityisasemaan tässä suhteessa niin että se oli omaa luokkaansa. Jo kauan ennen Romuluksen päiviä oli Babylonian Messiaan edustaja, jota kutsuttiin samalla nimellä, korottanut temppelinsä jumalan asemaan ja palatsinsa kuninkaan asemaan eräälle niisät kulkkuloista, jotka aikanaan kuuluivat sen kaupungin muurien sisäpuolelle, joka Remuksen ja hänen veljensä kohtalona oli perustaa. Capitolin kukkulalle, josta tuli aikanaan niin kuuluisa roomalaisten suurena epäjumalanpalvelöuspaikkana, Saturniana eli suuren kaldealaisen epäjumalan Saturnuksen kaupunkina, oli pystytetty hämärässä ja kaukaisessa muinaisuudessa. Sitten oli tapahtunut jonkinlainen vallankumous—Babylonian epäjumalankuvat oli hävitetty—kaikkien epäjumalankuvien pystyttäminen oli ankarasti kielletty* ja kun maailmankuulun kaupungin perustaneet kaksospojat olivat rakentaneet sen vaatimattomat muurit, olivat heidän babylonialaisten edeltäjiensä kaupunki ja palatsi olleet jo kauan raunioina.

*Myytin mukaan tapahtui Aesculapiuksen syntymä samoin kuin Bacchuksenkin syntymä. Salama poltti hänen äitinsä ja pienokainen pelastettiin salamaniskusta, joka tuhosi äidin samoin kuin Bacchuskin temmattiin liekeistä, jotka kuluttivat hänen äitinsä.—LEMPRIERE
Tämän suhteen symboloimiseksi Aesculapiuksen kuvan pää ympäröitiin tavallisesti säteillä. Samoin paavi ympäröi Kristusta esittävien kuvien päät; mutta noiden säteiden todellinen lähde on selvä kaikille niille, jotka ovat tutustuneet aiheeseen kirjallisuuden tai Rooman taiteen avulla. Näin lausuu Vergilius Latiunuksesta:—


"Ja nyt, kaikessa loistossaan esiintyvät rauhanomaiset kuninkaat,
Neljä ratsua vetää Latinuksen vaunuja,
Kaksitoista kultaista sädettä leikittelee hänen temppelinsä ympärillä,
Osoittaakseen hänen olevan päivän jumalan sukua."
Aesculapiuksen pään ympärillä olevien "kultaisten säteiden" tarkoitus oli sama, osoittaa hänen olevan Auringon lapsi tai itse auringon inkarnaatio. Kristuksen nimeä kantavien kuvien ja patsaiden pään ympärillä olevien säteiden tarkoituksena oli osoitaa pakanoille, että he voivat luottavaisin mielin palvoa niitä, samoin kuin omia tunnettuja jumaliaan, vaikka tällä olikin erilainen nimi. Aesculapius oli kutsuttu suuren kulkutaudin aikana Epidauruksesta Roomaan. Tämä jumala meni nyt laivaan suuren käärmeen hahmossa tarkoituksena matkustaa Roomaan ja saavuttuaan turvallisesti Tiberin rannalle hänet kruunattiin juhlallisesti roomalaisten suojelusjumalaksi. Tästä ajasta alkaen tuli Epidauruksen käärmeestä, joka symboloi inkarnoitunutta auringonjumalaa, eli toisin sanoen "Tulisesta käärmeestä" niin yksityisesti kuin julkisuudessakin yleismaailmallinen palvonnan kohde. Lähes joka talossa oli pyhä käärme, joka oli vaaratonta lajia. "Nämä käärmeet pesivät kotialttarien läheisyydessä", kertoo Pompeiin kirjoittaja, "ja tulivat esiin kuin koirat tai kissat ikään vierailijoiden taputeltaviksi ja kerjätäkseen jotain syötävää. Jopa ruokapöydässä, kuten voimme päätellä yksittäisistä kappaleista, ne ryömivät vieraiden kulhojen seassa ja kuumalla säällä käyttivät naiset niitä kaulansa ympärillä viilentävinä "puuhkina"...Nämä pyhät eläimet kävivät sotaa hiiriä ja rottia vastaan ja pitivät siten niiden kannan minimissään; mutta koska ne saivat viettää näin ylellistä elämää eikä kukaan tehnyt niille väkivaltaa, ne lisääntyivät niin nopeasti, että niistä tuli lopulta sietämättömiä kiusankappaleita niinkuin Benaresin apinoista aikoinaan. Rooman alituiset tulipalot olivat ainoa asia, joka piti ne aisoissa". Lukija voi tarkastella oheisesta puuleikkauksesta



Rooman tulenpalvonnan ja käärmeenpalvonnan kohdetta sekä yhdessä että erikseen. En voi tässä käsitellä tarkemmin syytä tuon epäjumalan kaksinkertaiseen symbolismiin, mutta on ilmeistä Vergiliuksen sanojen perusteella edellä, että hahmojen päitä ympäröivät säteet symboloivat tulenjumalaa eli auringonjumalaa; ja mikä ansaitsee erityismaininnan on se, että nämä tulenjumalat ovat mustia*, mikä väri yhdistää ne etiopialaiseen eli mustaan Faethoniin; samalla kun nämä samaiset mustat tulenjumalat esitetään kahtena suurena käärmeenä kuten itse Pompeiin kirjoittaja myöntää.
*"Kaikki kasvot hänen (MAZOISin) kaiverruksissa ovat aivan mustia." (Pompeii) Intiassa Crishna-pienokainen (nimenomaan musta jumala) Devaki-jumalattaren käsivarsilla esitetään afrikkalaiselle rodulle eli neekereille tyypillisillä villamaisilla hiuksilla ja piirteillä.

*Edellä kuvattu poikalapsen syntymä eroaa tavallisesti esitetystä: mutta lukija pohtikoon, täyttääkö käsitykseni kaikki vaaditut edellytykset tässä tapauksessa.

Uskoisin, että on vain harvoja, jotka kallistuvat herra Ellisin kannalle, jonka sisältö voidaan esittää tiivistetysti sellaisena, että poikalapsi oli Konstantinus Suuri ja että kun kristikunta hänen persoonassaaan istui Rooman maailmanvallan valtaistuimelle, silloin toteutui sanonta, jonka mukaan naisen sellaisten synnytystuskien jälkeen synnyttämä lapsi "temmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö".

Kun Konstantinus nousi valtaan, kirkolle todellakin "suotiin pieni menstys", niinkuin Daniel ennustaa 11:34ssä; mutta siinä kaikki. Konstantinuksen kristinusko oli laadultaan epäilyttävää eivätkä pakanat nähneet siinä mitään estettä, niin että kun hän kuoli, hänet luettiin jumalten joukkoon (EUTROPIUS).

Mutta joka tapauksessa kuvaus naisens ynnyttämästä lapsesta on aivan liian korkea tarkoittaakseen Konstantinusta tai ketään muutakaan kristittyä keisaria, joka seurasi häntä Rooman valtaistuimella.


"Poikalapsi, joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla" on vastaansanomattomasti kristus (kts. psalmi 2:9; Iolm.19:15).

Tosi uskovat, jotka ovat yhtä hänen kanssaan, vaikkakin hänen alapuolellaan, saavat jakaa hänen kanssaan tuon kunnian (Ilm.2:27); mutta mutta tuo kunnianimi kuuluu oikeastaan ainoastaan Kristukselle; ja ajattelen, että on ilmeistä, että tässä viitataan Hänen syntymäänsä. Mutta ne, jotka ovat puoltaneet tätä käsitystä, ovat tehneet hallaa asialleen esittämä'llä, että tässä kohdassa viitataan Hänen kirjaimelliseen syntymäänsä Beetlehemissä. Herodes yritti tosiaankin saada Kristuksen tapetuksi heti hänen synnyttyään Beetlehemissä ja Herodes oli Rooman maailmanvallan kansalainen.

Mutta hän ei tehnyt sitä millään tavoin kunnioituksesta Caesaria kohtaan, vaan ainoastaan peätessään oman arvovaltansa menetystä Juudean kuninkaana. Caesar osoitti niin vähäistä myötätuntoa Beetlehemin lastenmurhaa kohtaan, että Augustuksen on merkitty muistiin sanoneen sen kuultuaan, että "on parempi olla Herodeksen villisika kuin lapsi". (MACROBIUS, Saturnalia).

Vaikka siis myönnettäisiinkin, että roomalainen lohikäärme symboloi Herodeksen veristä yritystä tappaa vastasyntynyt Vapahtaja, "nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi", missä siinä sitten on mitään, mikä vastaisi tuota lausumaa, että "hänen lapsens atemmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaisutimensa tykö" turvaan lohikäärmeeltä? Joosefin ja Marian pakomatka Egyptiin lapsen kanssa ei voisi kmitenkään vastata tuota lausumaa.

Lisäksi on erityisesti huomattava, että kun Herra Jeesus syntyi Beetlehemissä, Hän syntyi hyvin merkittävässä mielessä ainoastaan "juutalaisten kuninkaaksi". Itämaan tietäjät kysyivätkin: "MIssä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas?" heidän tultuaan Idästä häntä etsimään. Koko elämänsä ajan Hän esiintyi ainoastaan siinä ominaisuudessa; ja kun Hän kuoli, luki kirjoitus Hänen ristinsä yläpuolella: "Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas".

Tämä ei ollut tosiaankaan vain sattumaa. Paavali kertoo (Room.15:8), että "Kristus on tullut ympärileikattujen palvelijaksi Jumalan totuuden tähden, vahvistaakseen isille annetut lupaukset".Meidän Herramme Jeesus Kristus julisti itsekin samaa sanoessaan kanaanilaiselle vaimolle: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadinneitten lammasten tykö"; ja lähettäessään opetuslapsensa palvelutyönsä aikana Hän antoi heille tällaisen ohjeen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menlö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö".

Vasta "noustuaan ylös kuolleista" ja "kun hänen oli julistettu olevan Jumalan Poika voimassa" ja Hän oli saavuttanut voiton kuolemasta, Hänen julistettiin olevan "poikalapsi, joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla". Sitten Hän sanoi opetuslapsilleen, kun Hän oli noussut ylös ja oli juuri nousemaisillaan taivaaseen: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni".

Meidän Herramme itse viittasi tähän ihanaan haudasta "syntymiseen" ja seurakuntansa synnytyskipuihin, jotka sitä edelsivät, sanoessaan sinä iltana, jona Hänet kavallettiin (Joh.16:20-22): "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te joudutte itkemään ja valittamaan, mutta maaioma on iloitseva; te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne on muuttuvaa iloksi. Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että IHMINEN on syntynyt maailmaan.

Niin on myös teillä nyt murhe; mutta minä olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva." Tässä apostolien surua ja tietenkin koko totisen seurakunnan surua sen myötäeläessä heidän kanssaan tuona pimeyden hetkenä, verrataan synnyttävän vaimon kipuihin; ja heidän iloaan heidän saatuaan jälleen nähdä Vapahtjansa ylösnousemuksen kälkeen äidin iloon, kun hän on synnyttänyt turvallisesti Ihmislapsen. Voiko siis olla epäilystäkään siitä, mitä edessämme oleva symboli tarkoittaa, kun vaimo esitetään synnytyskivuissa olevana vaimona, joka on synnyttämäisillään "poikalapsen, joka on kaitseva kaikkia kansoja" ja kun hänestä sanotaan, että "hänen lapsensa temmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö"? [Suom. huom. Kaikissa tässä yhteydessä käytetyissä lasta kuvaavissa kohdissa on englanninkielisessä Raamatussa käytetty sanaa 'Man-child', jolloin on helpompi nähdä, että puhutaan samasta asiasta.]


Mikään ei voisi osoittaa sitä enää selkeämmin. Rooman monista palvonnan kohteista olivat "Ikuinen tuli", jota pidettiin jatkuvasti palamassa Vestan temppelissä ja Epidauruksen pyhä käärme erityisen tärkeitä. Pakanallisessa Roomassa olivat tulen palvonta ja käärmeen palvonta erillisiä, toisinaan ne esiintyivät yhdessä; mutta molemmilla oli tärkeä sija roomalaisten arvostuksessa. Vestan tulta pidettiin eräänä tärkeimmistä turvallisuuden takaajista valtakunnassa. Kerrottiin, että Troijasta sen olisi tuonut Aeneas, jonka haltuun sen oli uskonut Hectroin varjo ja siitä huolehtivat suorastaan mustasukkaisesti Vestan neitsyet, joille osoitettiin siitä hyvästä mitä korkeinta kunnioitusta. Augustinus kertoo, että temppeli, jossa sitä säilytettiin oli "oli kaikista Rooman temppeleistä pyhin ja arvokkain".

Tulta, jota niin mustasukkaisesti vartioitiin tuossa temppelissä, ja josta niin paljon uskottiin riippuvan, pidettiin samassa asemassa kuin babylonialaiset tulenpalvojatkin sitä pitivät. Sitä pidettiin puhdistajana ja joka sen takia pantiin joka vuosi huhtikuussa niin ihmiset kuin karjakin kulkemaan tulen läpi "paalujuhlassa", josta käytettiin nimitystä Palilia. Epidaurukselasita käärmettä, jota roomalaiset palvoivat yhdessä tulen kanssa, pidettiin Auringon lapsen Aesculapiuksen jumalallisena edustajana. Aesculapius, jota tuo pyhä käärme symboloi, oli ilmeisesti juuri tuon suuren babylonialaisen jumalan toinen nimitys. Hänen kohtalonsa oli täsmälleen sama kuin Faethonilla. Kerrotaan, että salama iski häneen, koska hän heärtti kuolleita.

On selvää, ettei sellainen olisi konkreettisesti mahdollista eikä sellaista olisi helppo uskoa. Mutta asiaa tarkastellaan hengellisessä mielessä, tarkoittaa tuo väittämä pelkästään sitä, että hänen uskottiin herättävän uuteen elämään ihmisiä, jotka olivat kuolleet synteihinsä ja rikoksiinsa. Babylonialaisessa järjestelmässä oli olemassa symbolinen kuolema, jonka läpi kaikkien järjestelmään vihittävien oli mentävä, ennenkuin he saivat uuden elämän, jota uudestisyntyminen edellytti ja että he voisivat julistaa siirtyneensä kuolemasta elämään. Koska tulen läpi kulkeminen tapahtui sekä synnistä puhdistumiseksi että uudestisyntymiseksi, samassa mielessä iski salama Faethoniin kuolleitten herättämisen takia tässä mielessä. Lisäksi, samoin kuin Aesculapius oli Auringon lapsi, samoin oli myös Faethon.*

Tässä tapahtui täsmälleen sama kuin Ilmestyskirjan perikuvalle (Ilm.12:9): "Suuri lohikäärme" eli tulikäärme "heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa"; ts. tulenpalvojien pää ja kaikki hänen liittolaisensa ja alamaisensa heitettiin alas siitä voimasta ja kunniasta, mihin he olivat nousseet.

Se oli aika, jolloin koko klassisen Kreikan Pantheonin kaikki jumalat joutuivat pakenemaan ja kätkeytymään vihollistensa vihalta. Silloin tapahtui se, kun jumalten kuningas Indra Intiassa, auringon jumala Surya, tulen jumala Agni ja koko hindujen Olympoksen litania ajettiin alas taivaasta ja pakotettiin vaeltamaan maan päällä tai piiloutumaan metsiin epätoivoisina ja lähes "kuolemaan nälkään".

Silloin tapahtui se, kun ylin Jumala löi Faetonin tämän ajaessa auringon rattailla ja aikoessa sytyttää koko maailman palamaan ja syöksi hänet maan päälle, jolloin hänen sisarensa auringion tyttäret valittivat häntä lohduttomasti samoin kuin "naiset valittivat Tammusia". Silloin tapahtui se, niinkuin lukija jo varmaankin aavistaa, kun klassinen "tulen jumala" Vulkanus eli Molk-Gheber syöstiin niin häpeällisesti taivaasta alas maan päälle, niinkuin hän itse kertoo Homeroksen sanoin puhuessaan Taivaan kuninkaan vihasta, minkä tässä yhteydessä täytyy tarkoittaa Kaikkein Korkeinta Jumalaa:

Kerrankin, kun puoltaa koin sua, hän mua jalkaan tarttui,
kynnykselt' alas viskasi valtahiselta.
Noin alas kuukuilin koko päivän; ol' ilta jo mailla,
Lemos-saaren maalle kun maiskahdin vähin hengin.
Turvaan korjasivat minut siell' urot sintialaiset.
Homeros, Ilias, suom Otto Manninen, 1.laulu, 590
Jakeet, joilla Milton kuvaa tätä samaa syöksyä, vaikka hän tulkitseekin sen toisin, kuvaa vieläkin kauniimmin tuon alassyöksemisen suuruutta:


Ausonian maassa
häntä kutsuttiin nimellä Mulciber; ja kerrottiin, miten
hän syöksyi alas taivaasta. Hänet syöksi alas vihainen Jupiter
suoraan alas kristallilinnoitusten harjalta;
hän syöksyi aamun ja syöksyi illan hämyyn asti,
koko kesäisen päivän se kesti; ja auringon laskiessa
hän putosi taivaan laelta kuin tähdenlento.
Aigeian saarella Lemnoksella.
Kadotettu paratiisi
Nämä sanat osoittavat osuvasti "Mahtavan kuninkaan" Molk-Gheberin eli Molokin hirvittävän alassyöksemisen, kun hänet äkkiä heitettiin alas valtansa huipulta ja häneltä otettiin pois samalla kertaa sekä hänen valtakuntansa että hänen elämänsä".*

*Kreikkalaiset runoilijat puhuvat Vulcanuksen kahdesta eri alassyöksystä. Toisella kertaa hänet syöksi alas Jupiter, toisella kertaa Juno. Kun Jupiter syöksi hänet alas, sen syynä oli kapina; kun Juno teki sen, eräs erityisesti mainitusta syistä oli hänen "epämuodostuneisuutensa", toisin sanoen hänen rumuutensa. (HOMEROKSEN Hymni Apollolle). Miten tarkasti tämä käy yksiin Nimrodin tarinan kanssa: Ensiksikin hänet syöstiin alas henkilökohtaisesti, kun hänet Jumalan auktoriteetilla tapettiin. Sitten hänen kuvansa poltettiin Junon toimesta, kun hänen kuvansa oli riistetty Taivaan kuningattaren käsivarsilta vaaleamman lapsen tieltä.


Tästä alassyöksemisestä on hyvin selvä viittaus Jesajan profetiassa Babylonian kuninkaalle, jossa mässäillään hänen tulevalla alassyöksemisellään: "Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika!" Babyloninan kuningas esitti olevansa Nimrodin eli Faethon; ja profeetta ilmoittaa hänelle näillä sanoilla, että samoin kuin se jumala, jota hän ylisti, oli heitetty alas korkeasta asemastaan, samoin heitettäisiin hänetkin. Antikkin tarussa Faetonin kerrotaan tuhoutuneen salamaniskusta (ja niinkuin tulemme aikaa myöten huomaamaan, Aesculapius kuoli myös samalla tavalla); mutta salama on ainoastaan metafora Jumalan vihasta, jonka alla sekä hänen elämänsä että hänen valtakuntansa olivat päättyneet. Kun historiaa tutkitaan ja ulkokuori riisutaan pois, käy ilmi, niinkuin jo olemme nähneet, että oikeudellisesti hänet tappoi miekkka.*

*Vaikka Orfeuksen esitetään yleensä tulleen raadelluksi kappaleiksi, hänenkin kerrotaan saaneen surmansa salaman iskusta. (PAUSANIAS, Boeotica). Kun Zarathustra kuolli, hänenkin kerrotaan tarun mukaan saaneen surmansa salaman iskusta (SUIDAS); ja sentähden, tuon myytin mukaisesti, hänen esitetään velvoittaneen maanmiehensä, ei säiöyttämäöän hänen ruumistaan, vaan hänen "tuhkansa".

Salamaniskun aiheuttama kuolema on kuitenkin ilmeisesti vain kuvaannollinen ilmaus.
Tällaista on profetian kieli ja niin täsmälleen se sopii tuohon henkilöhahmoon ja hänen tekoihinsa ja myös tuon muinaisen henkilöhahmon olemukseen. Miten se sitten sopii itse esikuvaan? Kykenisikö pakanallisen Rooman imperiumin voima—voima, joka heti aluksi vainosi Kristuksen seurakuntaa, jonka sotilaat seisoivat itse Jumalan Pojan haudalla, tuhoamaan Hänet jopa sittenkin, mikäli mahdollista, kun Hän olisi ylösnoussut ensimmäisenä kuoloon nukkuneista* ja noustessa hallitsemaan kaikkia valtakuntia— jota kuvaa "Tulinen käärme"?

Tässä ja muissakin myöhemmin esitettävissä suhteissa on täsmällinen yhteensattuma roomalaisten tulenjumala Vulcanuksen ja Babylonian tulenjumalan Nimrodin välillä. Mitä tulee klassiseen Vulcanukseen, hänet esitetään yleisesti ainoastaan tulenjumalana ja tulen fyysisenä välittäjänä. Mutta tulenpalvonnan vaikutus maailmaan ilmeni voimakkaimmin hänen hengellisissä ominaisuuksissaan ihmissielujen puhdistajana ja uudestisynnyttäjänä.

Nimrodin valta ja suosio sekä taidokkuus samoin kuin itse järjestelmän eksyttävyys auttoivat Nimrodia levittämään tuota eksyttävää oppia laajalle, kun hänet esitettiin kuuluisan Phaethonin nimellä (kts. allaoleva huomautus) "sytyttämässä koko maailman tuleen" tai (ilman runollista metaforaa) syyllistämällä koko ihmiskunnan tulenpalvontaan. Maailman alkuaikojen tulenjumalan palvonnan levinneisyydestä todistavat legendat ja tosiseikat, joita löytyy kaikkialta maailmassa.

Niinpä Meksikon alkuperäisasukkaat kertovat, että muinaisina aikoina heti ensimmäisen aikakauden jälkeen maailma paloi tulessa. Koska heidän historiansa samoin kuin egyptiläisten historia on kirjoitettu hieroglyfeillä, on selvää, että se on ymmärrettävä symbolisesti. Intiassa kerrotaan samantapaista legendaa. Baramiinit sanovat, että hyvin kauan sitten menneisyydessä yksi jumalsita loisti sellaisella sietämättömällä kirkkaudella, että se sai aikaan "maailmankaikkeudessa sellaista ahdistusta voimakkailla säteillään, jotka olivat kirkkaampia kuin tuhat maailmaa". * ja ellei eräs toinen voimakkaampi jumala olisi puuttunut siihen katkaisemalla hänen kaulansa, tulokset olisvat olleet vieläkin tuhoisammat.

*SKANDA PURAN, ja PADAM PURAN, apud KENNEDYn Hindoo Mythology, s. 275. Tässä myytissä jumala esitetään Brahman viidentenä päänä; mutta koska tämän pään esitetään saaneen tietoa, joka teki hänestä niin sietämättömän ylpeän muiden neljän pään laatimaien vedojen tutkimisesta, se osoittaa, että häntä on pidetty eri persoonana.


Brittiläisten runoilijoiden druidilaisissa triadeissa viitataan selvästi samaan tapahtumaan. He sanovat, että muinaisina aikoina "nousi tulimyrsky, joka halkaisi maan syvältä" ja josta kukaan ei päässyt pakoon paitsi "valittu joukko, jtoka oilvat sulkeutuneet vahvaoviseen linnoitukseen", jossa "suuri patriarkka kunnostautui uskollisuudellaan", joka tapahtui ilmeisesti uskollisten johtajan Seemin avulla—joka säilytti heidän "uskollisuutensa", kun niin moni koärsi haaksirikon uskossaan ja hyvässä omassatunnossaan.

Kaikki nämä tarut viittaavat samaan aikakauteen ja ne osoittavat, miten voimallinen tuo luopumus oli luonteeltaan ollut. Niin paavillinen kiirastuli kuin juhannusaaton kokot, joista olemme jo keskustelleet ja monet muutkin tarut ja yhä vallalla olevat käytänteet, ovat kaikki jäännöksiä samasta muinaisesta pakanallisesta taikauskosta.

On kuitenkin huomattava, että Suuri punainen lohikäärme eli Suuri tulinen käärme esitetään seisomassa Naisen edessä päässään kahdentoista tähden muodostama kruunu, ts. Jumalan tosi seurakunta. "Nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi". Tämä sopiikin täsmälleen yhteen tulenpalvontajärjestelmän Suuren Johtajan luonteeseen. Edustaessaan kaikkinielevää tulta, jolle uhrattiin ihmisuhreja ja varsinkin lapsia Nimrodia pidettiin suurena lapsennielijänä. Kun hänet ensi kertaa korotettiin jumalaksi, hän esiintyi Ninuksena eli lapsena ja samalla ollessaan ihmiskunnan ensimmäinen jumalaksi korotettu, hän oli itse asiassa tietenkin kaikkien Babylonian jumalien isä; ja sentähden häntä pidettiin myöhemmin yleisesti siinä hahmossa olevana.*

Vaikka Faethon olikin auringon lapsi, häntä kutsuttiin myös jumalten isäksi. (LACANTIUS, De Falsa Religione) Myös Egyptissä oli Vulcanus jumalten isä. (AMMIANUS MARCELLINUS)
Kuten olemme nähneet, kutsuttiin häntä jumalten isän ominaisuudessa Kronokseksi; ja jokainen tietää, että Kronoksen klassinen taru oli juuri tämä, että "hän nielaisi poikansa niin pian kuin ne olivat syntyneet".

Tällainen on esikuvan ja vertauskuvan välinen analogia. Tällä legendalla on myös syvällisempi, kehittyneempi markitys; mutta Nimrodiin eli "sarvipäähän" sovellettuna se viittaa ainoastaan siihen tosiasiaan, että Molokin eli Baalin edustajan olivat lapset hänelle mieleisimmät uhrit hänen alttarillaan. Meillä on tästä runsaasti surullisia esimerkkejä muinasiten aikojen historiassa. Eusebius toteaa: "Foinikialaiset uhrasivat joka vuosi rkakkaita ja ainokaisia lapsiaan Kronokselle eli Saturnukselle ja rhodoslaiset tekivät usein samoin".

Diodorus Siculus toteaa, että erään kerran kun karthagolaiset olivat sisilialaisten piirittämiä ja äärimmäisen painostettuja, "valitsivat kiireesti kaksisataa ylhäisintä lastaan ja uhrasivat heidät julkisesti" tälle jumalalle korjatakseen olettamansa erheen, kun olivat poikenneet tästä muinaisesta karthagolaisesta perinteestä. On syytä olettaa, että sama tapa oli vallalla omassa maassamme druidien aikaan. Me itedämme, että he uhrasivat ihmisuhreja verisille jumalilleen.

Meillä on todisteita siitä, että he "panivat poikansa ja tyttärensä kulkemaan tulen läpi Molokin kunniaksi" ja sen takia on hyvin luultavaa, että he myös uhrasivat heitä; sillä Jeremia 32:35:n ja 19:5:n perusteella huomaamme, että nämä molemmat olivat osa samaa järjestelmää. Druidit palvoivat Baalia niinkuin lpomuavat Baalin kokot osoittavat ja viimeksi mainittu raamatunkohta osoittaa, että Baalille uhrattiin lapsia. Kun "ruumiin hedelmä" näin uhrattiin, tapahtui se "sielun synnin takia".

Ja Mooseksen lain periaate oli—epäilemättä peräisin kantaisien uskosta—ettäpapin oli nautittava osa kaikesta siitä, mitä uhrattiin syntiuhrina (4.Moos. 18:9,10). Niinpä Nimrodin eli Baalin pappien oli välttämättä syötävä ihmisuhreja; ja siitä johtuu, että sana "Cahna-Bal"*, "Baalin pappi" on vakiintunut tarkoittamaan kielessämme ihmisen lihan syöjää.**

* Sana Cahna on sanan Cahn painotettu muoto. Cahn on "yleensä/joku pappi", Cahna on "määrätty/tietty pappi".

**Historiankirjoittaja Castor (EUSEBIUKSEN armeniankielisessä käännöksessä) kertoo, että kykloopit elivät Belin eli Beluksen ts. Baalin alaisuudessa; ja Aishkyloksen skoliasti toteaa, että nämä kykloopit olivat Kronoksen veljiä. Kronoshan oli myös Bel eli Bal, niinkuin olemme aikaisemmin nähneet.

Heidän otsassaan oleva silmä osoittaa, että tuo nimi oli alunperin tuon suuren jumalan nimi; sillä sekä Intiassa että Kreikassa otsassa oleva silmä on nimenomaan korkeimmalle jumaluudelle kuuluva ominaisuus. Kykloopit olivat siis olleet tuon Jumalan edustajia—toisin sanoen pappeja, ja siis Belin eli Balin pappeja.

Huomaamme nyt, että kykloopit olivat tunnettuja kannibalismistaan, Referre ritus Cyclopum, "palauttaakseen kyklooppien rituaalit", tarkoittaen ihmislihan syömisen palauttamista. (OVID,Metam.)
Muinainen perimätieto kertoo tosiaankin, että ne luopiot, jotka liittyivät Nimrodin kapinaan taistelivat Nooan poikien uskollisia vastaan.

Sekä voima että lukumäärä olivat tulenpalvojien puolella. Mutta Seemin ja uskollisten puolella oli Jumalan Hengen mahtava voima. Sentähden monet saatiin synnintuntoon ja kääntymään pois pahalta tieltään; ja pyhät saivat voiton, kuten jo olemme todenneet. Nimrodin voima päättyi* ja samalla joksikin aikaa myös auringon ja siihen liittyvän tulisen käärmeen palvonta.

Jättiläisten sodat taivasta vastaan, joihin pakanakirjailijat viittaavat, tarkoittivat alunperin tätä sotaa, jota käytiin pyhiä vastaan; sillä ihmiset eivät voi käydä sotaa Jumalaa vastaan paitsi hyökkäämällä Jumalan kansaa vastaan. Muinainen kirjailija Eupolemus, jota Eusebius lainaa (Praeparatio Evang.), toteaa, että Baabelin tornin rakentajat olivat näitä jättiläisiä; mikä merkitsee lähestulkoon samaa, mihin johtopäätökseen me jo olemmekin tulleet, sillä olemme nähneet, että Nimrodin "mahtavat" olivat muinaisuuden "jättiläisiä".

Epifanus kirjoittaa historiassaan, että Nimrod oli näiden jättiläisten johtaja, ja että "hänen johdollaan harjoitettiin juonitteluja, kapinaan lietsomista ja tyranniaa". Pelkästään kaiken tämän perusteella voidaan olettaa, että uskolliset kärsivät eniten, koska he vastustivat eniten hänen kunnianhimoisia ja Jumalaa häpäiseviä suunnitelmiaan. Meillä on runsaasti syytä vetää se johtopäätös, että Nimrodin hallinto päättyi johonkin huomattavaan katastrofiin.

Seuraava Syncelluksen lausunto vahvistaa ne johtopäätökset, joihin jo olemme tulleet sen suhteen, mikä tuo katastrofi oli; viitaten torninrakennusprojektin lopettamiseen Syncellus (Chronographia)päättelee seuraavaa: "Mutta Nimrod jäi itsepäisesti paikalle, (vaikka muut torninrakentajat olivat hajaantuneet) ja jäi asumaan sinne; häntä ei saatu myöskään lähtemään tornista, sillä hänen johdossaan oli vielä huomattava joukko miehiä.

Meille kerrotaan, että sen jälkeen, kun voimakkaat tuulet olivat murskanneet tornin, ne murskasivat myös hänet palasiksi Jumalan vanhurskaana tuomiona." Vaikka tämä ei ehkä olekaan kirjaimellisesti totta, sillä torni seisoi paikoillaan vielä kauan, pitää perimätieto siinä mielessä paikkansa, että Nimrodin ylpeilemä torni tuhoutui tuulen voimasta, mikä antaa aihetta ymmärtää, että oikein ymmärrettynä oli tällä tarinalla myös todellinen merkitys.

Kuvaannollisesti ymmärrettynä ja muistaen, että sama sana, joka tarkoittaa tuulta merkitsee myös Jumalan Henkeä, on hyvinkin luultavaa, että Jumalan Henki tuhosi tuossa vaiheessa hänen suunnitelmansa "astua ylös taivaaseen" ja "rakentaa pesänsä tähtien väliin" Raamatun sanoja käyttääksemme, niinkuin jo olemme päätelleetkin ja että hän itse tuhoutui tuossa katastrofissa.