IRC-Galleria

PAASTONAIKA

Pääsiäissunnuntaita edeltävää neljänkymmenen päivän jaksoa kutsutaan paastonajaksi. Roomalaiskatolinen kirkko määräsi aikoinaan paastonajan katumuksen ja paaston ajaksi, jota alun perin kutsuttiin latinaksi "Quadragesimaksi" ("neljäskymmenes").10 Monet kirkot edellyttävät -- tai ainakin toteuttavat -- tuona aikana paastoa ja kieltäymystä. Vaikka roomalaiskatolinen kirkko on näiden rajoituksien alkuupanija, ne ovat tunkeutuneet myös protestanttisiin kirkkoihin, vaikkakin vähemmän sitovina. On selvää, ettei paastossa ja kieltäymyksissä ole sinänsä mitään pahaa. Mutta jos kirkko vaatii niiden toteuttamista uskonnollisina velvoitteina, se sotii Kristuksessa olevaa vapauttamme vastaan (Kol. 2:16).

The Catholic Encyclopedia toteaa paastonaikaisesta ja tiettyinä muinakin aikoina noudatettavasta kieltäymyksestä seuraavaa:

Kieltäymyksen laki sitoo kaikkia yli 14-vuotiaita; kieltäymyksen, ts. paaston velvoitus,
joka tarkoittaa vain yhteen täyteen ateriaan ja kahteen kevyempään ateriaan pitäytymistä
vuorokauden aikana, sitoo kaikkia katolisia 21 ikävuodesta 59 vuoteen. Se kieltää
lihan, lihakeittojen ja lihasta valmistettujen kastikkeiden syömisen. Täydellistä
kieltäymystä noudatettaessa näitä ruokia ei syödä ollenkaan. Osittaista
kieltäymystä noudatettaessa näitä ruokia voidaan syödä pääaterialla.11
Koska roomalaiskatolinen kirkko ei usko, että Jeesuksen ristinkuolema poistaa täydellisesti synnin rangaistuksen12, katumusta (itsensä kuolettamista hurskauden ja itsensäkieltäymyksen kautta) harjoitetaan erityisesti paastonaikana. Toinen roomalaiskatolisia koskeva kielto paastonaikana on naimisiinmeno, sen sijaan on murehdittava Kristuksen kuolemaa.

Roomalaiskatolisen kirkon mukaan paastonaika on säädetty Herran katkeamattoman neljäkymmenpäiväisen paaston (Matt. 4:3-4) muistoksi ja "pääsiäismysteeriin" valmistautumiseen.13 Mutta koska Raamattu tai edes traditio ei yhdistä Jeesuksen paastoa ja Hänen ylösnousemustaan, on syytä olettaa, että paaston juuret ovat syvemmällä.

Kirkkohistorian alkuvaiheessa ei noudatettu neljänkymmenen päivän pituista paastonaikaa pääsiäiseen valmistautumiseksi, vaikka kristillistä pääsiäistä kyllä vietettiin samanaikaisesti juutalaisen pääsiäisen kanssa. Vasta 500-luvulla roomalaiskatolinen kirkko velvoitti jäsenensä paastoon ja kieltäymykseen ennen pääsiäistä. Ei siis ole hämmästyttävää, että havaitsemme samanlaisen neljänkymmenen päivän pituisen, kevään alkaessa tapahtuvan itsensäkieltäytymisen jakson monissa pakanakulttuureissa.

Muinaiset egyptiläiset noudattivat neljäkymmentä päivää kestävää paastoa Osiriksen kunniaksi. Osiriksen sanottiin olevan Isiksen aviomies ja poika.14

Kreikkalaiset viettivät merkittävää neljänkymmenen päivän suruaikaa Cereksen tyttären Proserpinen muistoksi, kun Pluto, helvetin jumala, vei hänet pois.

Tämä kreikkalainen taru käy yksiin Ishtarin kanssa, joka etsiessään pyhää eliksiiriä poikansa Tammuksen henkiinherättämiseksi astuu alas Hadekseen. Talven kuollut tila symboloi Ishtarin maan alla elävien ruhtinattarien vankina oloaikaa. Kun jumalat havaitsivat Ishtarin poissaolon merkityksen luonnolle, he lähettivät sanansaattajia Hadeksen valtiattarelle vaatien Ishtarin vapauttamista. Hänen oli myönnyttävä, ja Ishtar sai palata maan päälle tuomaan tullessaan kevään runsauden.15

Alexander Hislop kertoo, että "Yezidit eli Kurdistanin pakanalliset paholaisenpalvojat noudattivat sellaista neljänkymmenen päivän keväistä paastoa ja olivat perineet tavan muinaisilta opettajiltaan babylonialaisilta".16

Huomaamme siis, että tällaisesta ennen kevätpäiväntasausta pidettävästä neljänkymmenen päivän paastosta on tietoja kautta koko maailman jo kauan ennen kristillistä aikaa. Juuri ennen tällaisen pakanallisen paastonajan alkua vietettiin remujuhlia, joihin kuului mitä hedonistisimpia tapoja. Pidettiin karnevaaleja, joissa ihmiset esiintyivät erilaisiksi jumaliksi pukeutuneina ja harrastivat näissä paraateissa avoimesti seksuaalisia perverssioita.

Tänään sitä vastaa (tavallisesti kolmen päivän pituinen) laskiaisaika juuri ennen tuhkakeskiviikkoa ja paastonajan alkua. Laskiainen huipentuu erilaisiin juhliin, joista tunnetuimpia ovat Mardi Gras (ransk. sananm. rasvatiistai), jolloin remutaan ja juodaan ennen paastonajan kieltäymyksiä.

PÄÄSIÄISEN AIKA

Tutkikaamme nyt, mistä syystä kristityt muistelevat Jeesuksen ylösnousemusta nimenomaan samaan aikaan vuodesta kuin babylonialaiset viettivät "Taivaan kuningattaren" kunniaksi vietettävää juhlaa (engl. easter).

Koska eri nimillä eri kulttuureissa esiintyvä Ishtar oli nimenomaan hedelmällisyyden jumalatar, hänen nimensä yhdistettiin kevätpäiväntasauksen aikaan tapahtuvaan maan henkiin heräämiseen. Kevään myötä kuolleelta näyttänyt luonto herää elämään. Pakanuuden aikana oli yleistä palvoa tuona aikana tiettyjä hedelmällisyyden jumalia.

Nikean kirkolliskokouksessa (311 jKr) määrättiin, että Kristuksen ylösnousemusta oli vietettävä kevätpäivän tasauksen aikaan ja pääsiäissunnuntaiksi määrättiin ensimmäinen sunnuntai kevätpäivän tasauksen jälkeen. Koska astrologinen ajanlasku ei käy yksiin nykyisen (paavi Gregorius XIII:n v. 1582 käyttöönottaman) gregoriaanisen kalenterimme kanssa, kevätpäivän tasauksen ajankohta vaihtelee vuosittain. Se vaihtelee tavallisesti maaliskuun lopusta huhtikuun loppupuolelle. Siten pääsiäinen on liikkuva juhla, ja pääsiäissunnuntain ajankohta vaihtelee 12 vuoden jaksoissa.7 Tämä Nikean kirkolliskokouksen määräys oli ainoastaan jo jonkin aikaa jatkuneen Rooman kirkon käytännön vahvistamista.

100-luvun lopulla esiintyi kiistaa siitä, milloin Kristuksen ylösnousemusta olisi vietettävä. Aasian seurakuntien vanhimmat vastustivat roomalaisten tapaa viettää Kristuksen ylösnousemusta ensimmäisenä kevätpäivän tasauksen jälkeisenä sunnuntaina sen sijaan, että sitä olisi vietetty Nisan-kuun 14. (vanhan heprealaisen kalenterin mukaan Aviv-kuu). Nisan-kuun 14. päivä on juutalaisten pääsiäispäivä -- eli Happamattoman leivän juhlan valmistuspäivä. Koska Jeesus kuoli 14. Nisan-kuuta, Hän nousi ylös 17. Nisan-kuuta, joka olisi siis oikea päivä Kristuksen ylösnousemuksen viettämiselle. Mutta siihen aikaan roomalaiskatolisessa kirkossa esiintyi juutalaisvastaisuutta, jonka takia vaadittiin juhlien muuttamista mieluummin roomalaisten pakanallisten juhlien mukaan, sen sijaan, että ne olisi sijoitettu Jumalan sanan mukaisiin aikoihin. 8

Pääsiäissunnuntai on vain yksi niistä monista juhlapäivistä -- "pakollisista juhlapäivistä" -- jotka roomalaiskatolinen kirkko on asettanut. Roomalaiskatolisten on kuolemansyntiin syyllistymisen uhalla (iankaikkisen kadotuksen ansaitseva synti) suoritettava pakollisina juhlapäivinä tiettyjä, kirkkolaissa määrättyjä toimituksia.9 Tärkeimmät näistä juhlapäivistä alkavat jo edellisen illan vigilialla.

Kristuksen ylösnousemuksen juhlapyhä on "velvoittava", mikä tarkoittaa ehtoolliseen osallistumisvelvoitetta vähintään kerran pääsiäisen aikana "kuolemansyntiin" syyllistymisen uhalla. Monet katoliset täyttävät tänä aikana velvollisuutensa tunnustaa vähintään kerran vuodessa syntinsä "papille".

Apstoli Paavalilla oli sanansa sanottavana erityisten päivien vieton pakottamisesta:


Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan
eivät jumalia ole.
Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala
tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien
puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?
Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.
(Gal. 4:8-11)
Jopa näinkin varhaisessa vaiheessa kirkon historiaa Paavali katsoi tarpeelliseksi nuhdella seurakuntia uskonnollisten rituaalien noudattamisesta ja sellaisten lakien noudattamisesta, joita he pakanuutensa aikana noudattivat. Nämä lait koskivat tiettyjä juhlapäiviä, joita yritettiin Kristukseen uskovien vapaudessa elävät pakottaa noudattamaan ja siten viettämään pakanallisia juhlapäiviä. Tänäkin päivänä monet kirkot velvoittavat edelleen jäseniään noudattamaan Rooman ihmistekoisia lakeja tiettyjen "päivien, kuukausien, juhla-aikojen ja vuosien" vietosta, kun samanaikaisesti ollaan piittaamatta Jumalan säätämistä juhlista.

NIMI

Suomenkielen sana "pääsiäinen" on lähtöisin juutalais-kristillisestä pascha-juhlasta (lat., kreik. ja hepr. pesach). Sen sijaan englanninkielen sana "easter" tarkoittaa jotain aivan muuta. Se tulee sanasta Eostre tai Ostara, joka on anglosaksilaisen kevään jumalattaren nimi. Huhtikuu oli omistettu hänelle.¹ Ostaraa palvottiin muinaisessa germaanien mytologiassa. Hän oli alunperin Babylonian "Taivaan kuningatar" Ishtar, joka oli suosituin babylonialaisten ja assyrialaisten jumalista.² Ishtaria vastasi Egyptissä Isis, Foinikiassa Astarte, Kreikassa Afrodite ja Roomassa Venus -- he kaikki olivat hedelmällisyyden jumalattaria. Raamatussa häntä kutsutaan Astarteksi (1.Kun. 11:33).

Babylonialaisen perimätiedon mukaan Ishtar oli sekä Tammuksen vaimo että äiti.³ Heidän tarunsa perustuu Semiramiksen ja hänen poikansa Nimrodin, Baabelin perustajan elämään (1. Moos. 10:6-10). Semiramiista kertovat tarut ovat täynnä irstautta ja seksuaalisia perverssioita.

Samoin kuin Egyptin Isiksellä tälläkin jumalattarella oli mm. seuraavia arvonimiä: "Meidän valtiatteremme", "Meren tähti", "Ruusu, taivaan kuningatar", "Jumalan äiti", "Esirukoilija" ja "Tahraton neitsyt".4

Roomalaiskatoliset tunnistavat nämä arvonimet samoiksi, joita heidän kirkkonsa käyttää Mariasta, Jeesuksen maallisesta äidistä. Roomalaiset, jotka olivat tottuneet pitämään Ishtaria Venus-jumalattarena, käyttivät hänestä monia niistä arvonimistä, joita heidän esi-isänsä olivat käyttäneet naispuolisista jumalistaan.

Ishtar roomalaiskatolisuudessa

Jo vuosisatojen ajan roomalaiskatolinen kirkko on kuvannut Marian synnittömäksi, ikuiseksi neitsyeksi. Mutta Paavi Pius IX julisti hänen synnittömän "saastattoman sikiämisensä" uskon kannalta tärkeäksi opiksi vasta joulukuun 8. 1854. Vielä tänäänkin tuon kirkon mielestä avioliitto ei ollut sopiva naiselle, joka oli kantanut ja synnyttänyt Jeesuksen. Roomalaiskatolinen kirkko opettaa, että Maria säilyi neitsyenä vielä avioiduttuaan Joosefin kanssa.
Pakanallisen Rooman villitys luoda jumala tai jumalatar joka tarkoitukseen, vaikutti siihen, että papit keksivät "suojeluspyhimykset", joiden puoleen voi kääntyä tärkeissä asioissa. Siihen perustuu myös Marian palvonta "Kanssavapahtajana, kaikkien armojen välittäjänä".5 Kuitenkaan ei Raamatussa missään kohdin edes viitata ajatukseen "Taivaan kuningattaresta", "Jumalan äidistä", "Kanssavapahtajasta" tai "Välittäjästä". Jumalan sana sanoo, että "yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus". (1. Tim. 2:5) Ainoastaan Jeesus on meidän pelastuksemme välittäjä. Hänen sanansa Joh. 16:23-30:ssä vakuuttavat meille, että uskovina me emme tarvitse edes Jeesusta rukoilemaan Isää puolestamme. Koska olemme Jumalan lapsia, Hän käskee meidän rukoilla suoraan Isää.

Roomalaiskatolinen kirkko työntää Raamatun sivuun ja samalla kiilan taivaallisen Isän ja Hänen lastensa väliin pakanallisen filosofian muodossa ja kutsuu noita Mariaa koskevia oppeja "traditioiksi". Roomalaiskatolinen kirkko opettaa, että sen perinteet yhdessä sen opettamisauktoriteetin kanssa ovat samanarvoiset Jumalan sanan kanssa.6 Vaikka on totta, että nämä Mariaa koskevat myytit perustuvat traditioon, ne eivät kuitenkaan ole kristillistä perinnettä, vaan pikemminkin Ishtar-myyttiin perustuvaa traditiota.

Pääsiäistraditiot
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kuolemaa, hautaamista ja ylösnousemusta koskevia myyttejä

Kirkoissa ja seurakunnissa on monia traditioita, joiden alkuperä on ajan mukana hämärtynyt ja jotka perustuvat pikemminkin kulttuuriin kuin Jumalan sanaan. Suuri osa näistä traditioista esiintyy tiettyinä juhla-aikoina ja juhlapäivinä. Nimenomaan joulu ja pääsiäinen ovat täynnä tuhansia vuosia vanhasta Babylonian mysteeriuskonnosta lähtöisin olevia traditioita.

Kirkko on saanut näitä pakanallisia vaikutteita erityisesti roomalaiskatolisen kirkon kautta. Rooman uskonnollinen järjestelmä on vain muutaman askeleen päässä Babylonian uskonnollisesta järjestelmästä. Roomalaiskatolinen kirkko omaksui tiettyjen kompromissien seurauksena monia rituaaleja ja symboleja Rooman pakanauskonnoista -- ja siis Babylonian mysteeriuskonnosta.

Eräs tuon prosessin käännekohtia oli, kun Rooman keisari Konstantinus I (s. 280? k. 337) julisti kristinuskon Rooman valtakunnan viralliseksi uskonnoksi. Konstantinuksen kautta kirkko sai otteeseensa vahvan sotilasmahdin, jonka avulla se pyrki laajentamaan valtapiiriään koko tunnettuun maailmaan.

Ikivanhat traditiot eivät hevillä kuole, ja niinpä ihmiset pitivät kiinni epäjumalistaan ja taikauskostaan. Itse asiassa monet kirkon hierarkiassa uskoivat itsekin noihin epäjumaliin ja taikauskoon. Niinpä he siirsivät pakanalliset traditionsa uuden "uskontonsa" liturgiaan. Sen sijaan, että kirkko olisi opettanut kansalle Jumalan sanaa, kirkko omaksui erilaisia pakanallisia tapoja ja varjeli kansaa Jumalan sanalta, paitsi kirkollisen hierarkian opettamana ja tulkitsemana. Paavinvallan alaisena kristinuskosta tuli itse asiassa uudenlainen mysteeriuskonto.

Kaikki roomalaiskatolisessa kirkossa eivät kuitenkaan olleet näin jumalattomia. Monet sen piirissä nousivat kapinaan. Roomalaiskatolisen kirkon aggressiivisimmat opportunistit vaiensivat kuitenkin vastaansanojat tehokkaasti. Kautta aikojen on kuitenkin ollut niitä, jotka ovat pitäytyneet puhtaasti Jumalan sanaan ja vastustaneet eksytyksiä vainoista huolimatta. Monet ovat oikeaa tietoa saatuaan kieltäytyneet noudattamasta pakanallisia traditioita, jotka vaarantavat heidän uskonsa.

Isis
Nämä tosiasiat mielessämme tutkimme seuraavaksi joitakin pääsiäiseen liittyviä pakanallisia traditioita. Vaikka saatkin näihin traditioihin liittyvää tietoa tästä artikkelista ja muualtakin, viisauden siihen mitä näillä tiedoilla teet, saat Jumalalta (Jaak. 1:5, 2. Kor. 6:14-18).






Isis, Egyptin hedelmällisyysjumalatar. Häntä palvottiin tyypilliseen naisjumalille osoitettuun tapaan. Monissa kulttuureissa naisjumalat olivat kaikkein korkeimpia. Isis oli alunperin Ishtar, babylonialaisten "Taivaan jumalatar".

Rakas veli Kristuksessa,

Tämä rajoitettu painos artikkelia "Totta ja tarua ylösnousemuksesta" on lähetetty
sinulle samoin kuin lukuisille muillekin erilaisia kirkollisia suuntauksia edustaville
papeille, teologeille, raamatullisten kielten asiantuntijoille ja
kirkkohistorioitsijoille pyytäen, että voisit analysoida sen huolellisesti, niin että
mahdolliset virheet löydettäisiin. Artikkeli on lähetetty myös niille rakkaille pyhille,
jotka ovat pyytäneet tätä tutkielmaa, jotkut jopa jo kaksikin vuotta sitten.
Käsitän, että tämä sisältää runsaasti epäsovinnaista ainesta. Siitä syystä on
äärimmäisen tärkeää, että se arvioidaan mitä ankarimmin. Jos tämä vaatimaton
tutkimukseni kauhistuttaa sinua, pyydän kärsivällisyyttä. Olen käyttänyt tietämykseni
mukaan parhaimpia tietolähteitä.
Käännynkin nyt puoleesi toivoen, että jos sinulla on mielipiteitä, jotka
vahvistavat, heikentävät tai tuhoavat jonkin argumenteistani, voisit esittää ne minulle
ja merkitä sivun ja kappaleen, johon viittaat. Voit vapaasti tehdä merkintöjä tähän
kappaleeseen ja palauttaa sen minulle, jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Haluan
korostaa sitä, että minua kiinnostavat lähinnä lausunnot, jotka perustuvat selkeästi
Raamattuun tai jotka ovat historiallisesti todistettavissa. Ihmisten omat kehitelmät tai
traditiot eivät kelpaa sen paremmin tukemaan kuin kumoamaankaan mitään.
Ottaen huomioon kiireiset aikataulunne ymmärrän, että tämä on melkoisen työläs pyyntö
ja olen hyvin kiitollinen kaikista vastauksista. Arvostan erityisesti mahdollisimman
nopeita vastauksia.
Kiitos siitä, että otatte huomioon tämän pyynnön. Herra teitä siunatkoon Hänen
palveluksessaan.

Hänen nimessään

Albert James Dager
toimittaja&kustantaja
Maaliskuuhun 1985 mennessä (seitsemän kuukauden kuluttua) en ollut vielä saanut ainuttakaan vastausta. Enkä ole saanut vastauksia senkään jälkeen. Rukoiltuani paljon asian puolesta päätin, että jos kenelläkään näistä oppineista teologeista ei ole esittää laillisia todisteita tämän tutkimuksen kumoamiseksi ennen pääsiäisen 1985 deadlinea esitän sen lukijoilleni silloin. Toimin niin, vaikka minua olikin varoitettu siitä, että Media Spotlight saattaa siinä tapauksessa menettää lukijoitaan.

Tämä artikkeli kannattaisi lukea kahteen kertaan. Teologiset näkemyksemme saavat meissä usein aikaan puolustuskannan. Lukiessamme jotain osaa, saatamme keskittyä johonkin argumenttiin, jolla kiistämme edellä esitetyn väitteen emmekä huomaa, että parhaillaan lukemamme aineisto saattaa olla vastaus mielessämme olevaan vasta-argumenttiin.

Jotkut ihmiset saattavat myös loukkaantua, kun heille esitetään kovia faktoja. Heistä saattaa tuntua, että heidän kirkkoaan kohtaan hyökätään epäoikeudenmukaisesti. Mutta minä en hyökkää mitään kirkkoa tai seurakuntaa vastaan; tuon ainoastaan totuutta sinne, mistä sitä puuttuu. Tärkeintä ei ole se, mikä kirkko tai seurakunta -- olkoon roomalaiskatolinen tai protestanttinen -- on eksytyksen alkulähde tai levittäjä. Jumalaa kiinnostaa pikemminkin se, sallimmeko Pyhän Hengen herättää meidät totuuden tuntemiseen ja kun olemme tulleet sen tuntemaan, sen tottelemiseen.

Totta ja tarua
Ylösnousemuksesta


ESIPUHE

Ylösnousemus on uskomme elintärkein tekijä. Jos panemme luottamuksemme ainoastaan Jeesuksen kuolemaan, Hän ei ole meidän kannaltamme sen merkittävämpi, kuin kuka tahansa maan päällä elänyt ihminen. Ilman Kristuksen ylösnousemusta meillä ei ole toivoa (1. Kor. 15:12-19). Kuitenkin kirkon käsitys ylösnousemuksesta on täynnä väärinkäsityksiä, pakanallisia vaikutteita ja teologisia ennakkokäsityksiä.

Syksyllä 1981, kun ensi kertaa aloin tehdä tätä tutkimusta, tarkoitukseni oli laatia kaksisivuinen analyysi tietyistä pääsiäistraditioista, joilla ei todellakaan ole mitään tekemistä meidän Herramme ylösnousemuksen kanssa. Odotin saavani sen valmiiksi hyvissä ajoin pääsiäiseksi 1982.

Tutkimusta tehdessäni aloin vähitellen ymmärtää, että minulla oli ollut koko elämäni ajan vääriä käsityksiä Vapahtajamme ylösnousemuksesta. Näiden väärien käsitysten seurauksena monet valtavat siunaukset puuttuivat elämästäni.

Herääminen ei ollut miellyttävä, varsinkaan kun ottaa huomioon roomalaiskatolisen kasvatukseni. Mutta totuus on totuus, ja on aikoja, jolloin meidän on myönnettävä Jumalalle, itsellemme ja muillekin, että olemme uskoneet vääriä asioita ja toimineet siitä syystä tietyissä suhteissa väärin.

Sitä mukaa kuin Herra avasi minulle Raamattua, kaksi sivua kasvoi neljäksi, sitten kahdeksaksi ja lopulta kuudeksitoista sivuksi. Luettavanasi on nyt kolmen vuoden osa-aikaisen, mutta intensiivisen tutkimustyön moneen kertaan kirjoittamani tulos.

Tarkoitukseni ei ollut "todistaa" mitään paitsi se, että meidän kristittyjen pitäisi olla huolellisia siinä, miten ilmaisemme uskoamme traditioissamme (tässä tapauksessa pääsiäistraditioissa). Mitä enemmän tutkin Raamattua ja objektiivista, tosiasioihin perustuvaa historiankirjoitusta, sitä selvemmin ymmärsin, että muutamat kristilliseen "intelligentsiaan" kuuluvat ovat jakaneet meille väärää tietoa, eivätkä ole harjoittaneet todellista tieteellistä tutkimusta. He ovat kuulleet toinen toisiltaan virheellistä opetusta, jota opetetaan edelleen, kyselemättä totuuden perään. En tarkoita, että tutkijat olisivat epärehellisiä tai että he eivät etsisi totuutta. Mutta heillä ei ole opiskeluaikanaan paljonkaan aikaa tehdä omaa, oman uskonnollisen oppilaitoksensa käyttämistä oppikirjoista riippumatonta tutkimusta. Tämän seurauksena ne meistä, jotka ovat vähemmän oppineita, ovat ottaneet kyselemättä vastaan "teologisten asiantuntijoiden" teorioita.

Näin ollen mielestäni oli elintärkeää antaa kristillisen älymystön edustajille mahdollisuus kritikoida johtopäätöksiäni minkä tahansa raamatullisen tai historiallisen todistusaineiston avulla.

Käännyin ensiksi kolmea eri teologista oppilaitosta edustavan kolmen kreikankielen professorin puoleen. He suhtautuivat puhelinsoittoihini myönteisesti ja suostuivat arvioimaan ensimmäistä versiota artikkelistani. Kaksi heistä (Tri Dennis Hutchison Talbot Theological Seminarystä, ja Tri David Clark Southern California Collegesta) palauttivat saamansa artikkelit korjauksin ja kommentein varustettuina. Olen kiitollinen heille siitä, että he uhrasivat aikaansa kiireisistä aikatauluistaan huolimatta tarjotakeen apuaan, vaikka kumpikaan ei ollut samaa mieltä johtopäätöksistäni.

Heidän esittämiensä argumenttien ansiosta ryhdyin entistä perusteellisempiin tutkimuksiin, ei siksi, että olisin halunnut todistaa teesini oikeiksi, vaan koska halusin todella löytää totuuden. Käyttäen pelkästään perinteistä roomalaiskatolista ja protestanttista tutkimusaineistoa uskon voineeni todistaa tyydyttävällä tavalla löytämäni totuudet.

Ollakseni mahdollisimman objektiivinen ja voidakseni korjata mahdolliset virheet, painatin tästä artikkelista rajoitetun painoksen ja lähetin ne yli 800:lle professorille, jotka edustavat yli 100 kristillistä yliopistoa, korkeakoulua ja raamattukoulua. Ne kuuluvat eri uskontokuntiin ja suuntauksiin, osa on jopa roomalaiskatolisia. Koska uskon, että kristillisissä opinahjoissa on monia rehellisiä totuuden etsijöitä, liitin artikkelin kansilehdelle seuraavansisältöisen kirjeen:

Jotta voisimme nähdä selkeästi kristinuskon suhteen sen syntyä edeltävään ihmissuvun historiaan ja kyetäksemme arvostamaan sen valtavaa vaikutusta kaikkiin tuleviin aikakausiin, meidän on ensin luotava silmäys siihen, miten maailman poliittinen, eettinen ja uskonnollinen tila valmistettiin meidän Vapahtajamme ilmestymiselle.
Koska uskonto on ihmiselle merkitykseltään syvin ja pyhin asia, kristinuskon ilmaantuminen historiaan on kaikista maailman tapahtumista tärkein. Se on vanhan maailman loppu ja uuden alku. Dionysius "Pienen" keksintö aloittaa aikakautemme ajanlasku Kristuksen syntymästä oli suurenmoinen. Jumalihminen, profeetta, pappi ja ihmiskunnan kuningas Jeesus Kristus on itse asiassa ei ainoastaan ajanlaskun, vaan kaiken historian käännekohta ja avain sen kaikkiin salaisuuksiin. Hän on ikäänkuin eettisen universumin aurinko, jonka ympärillä pyörivät eri etäisyyksillä kaikki kansakunnat ja kaikki tärkeät tapahtumat maailman uskonnollisessa elämässä; ja kaikkien on osallistuttava suoranaisesti tai epäsuorasti, tietoisesti tai tietämättään hänen nimensä kirkastamiseen ja hänen asiansa ajamiseen. Hänen syntymäänsä edeltävä ihmiskunnan historia on nähtävä valmistautumisena hänen tuloonsa ja hänen syntymänsä jälkeinen historia hänen henkensä asteittaisena leviämisenä ja hänen valtakuntansa etenemisenä. "Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten." Hän on "Kaikkien kansakuntien kaipaus". Hän ilmestyi "ajan täyttyessä"1, kun valmisteluprosessi oli loppuun suoritettu ja maailman pelastuksen tarve tuotu esiin täydellisesti.
Tämä valmistautuminen kristinuskoon alkoi varsinaisesti ihmisen luomisesta, joka luotiin Jumalan kuvaksi ja olemaan yhteydessä häneen hänen iankaikkisen Poikansa kautta; ja lupauksella pelastuksesta, jonka Jumala antoi ensimmäisille esi-isillemme ikäänkuin toivon kipinänä ohjaamaan heitä synnin ja eksytyksen pimeyden halki.2 Jopa pakanauskonnoissa on säilynyt vaimeita muistoja muinaisesta paratiisista ja sitä seuranneesta syntiinlankeemuksesta ja tulevan pelastuksen toivosta.
Noin 1900 vuotta ennen Kristusta ihmiskunnan uskonnollinen kehitys jakautuu Aabrahamin myötä kahdeksi erilliseksi ja alueellisesti hyvin erikokoiseksi haaraksi, jotka ovat juutalaisuus ja pakanuus. Ne kohtaavat toinen toisensa jälleen ja yhtyvät lopulta Kristuksessa, joka on molempien Vapahtaja, joka on muinaisen maailman typologioiden ja profetioiden, kaipauksen ja toiveiden täyttymys; samanaikaisesti liittoutuvat molempien leirien jumalattomat ainekset kuolemanvakavaan vihollisuuteen häntä vastaan ja tuovat siten ilmi täydellisesti hänen kaikenvoittavan totuuden ja rakkauden voimansa.
Koska kristinusko on Jumalan ja ihmisen suhteen sovitus ja yhteys jumalihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen kauttaan, sitä on täytynyt edeltää kaksinkertainen valmisteluprosessi, niin että Jumala on lähestynyt ihmistä ja ihminen on lähestynyt Jumalaa. Juutalaisuudessa tuo valmistelu on suoraa ja positiivista ja tapahtuu ylhäältä alaspäin ja päättyy Messiaan syntymään. Pakanuudessa se on epäsuoraa ja pääasiassa, vaikkakaan ei täysin negatiivista ja suuntautuu alhaalta ylöspäin ja päättyy ihmiskunnan avuttomaan huutoon sen tavoitellessa pelastusta. Juutalaisuudessa näemme ainoan tosi Jumalan ilmoittavan itsensä erityisellä tavalla sanoin ja teoin, niin että se tulee koko ajan selkeämmäksi ja selvemmäksi, kunnes viimein jumalallinen Logos ilmestyy ihmisenä luodakseen yhteyden Jumalan ja ihmisen välille; pakanuudessa Jumalan sallimus on ohjannut ihmisiä ja valaissut heitä heidän pimeydessään Logoksen loisteella3, kuitenkin vielä ilman suoraa ilmoitusta ja jätettynä "vaeltamaan omien teittensä mukaan"4, "että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää..." 5 Juutalaisuudessa on ihmiselle valmistettu tosi uskonto; pakanuudessa ihminen valmistetaan tosi uskontoa varten. Edellisessä luodaan jumalallinen sisältö; jälkimmäisessä ihminen muokataan vastaanottamaan se. Juutalaisuus on kuin tuhlaajapoikavertauksen vanhempi poika, joka asui isänsä talossa; pakanuus taas niinkuin tuhlaajapoika, joka haaskasi omaisuutensa, mutta lopulta kauhistui tilaansa kadotuksen kuilujen äärellä ja palasi katuvaisena isänsä rakkaudelliseen helmaan.6 Pakanuus on tähtinen yö, joka on täynnä pimeyttä ja pelkoa, mutta myös mystistä aavistusta ja päivän valkenemisen innokasta odotusta; juutalaisuus on kuin aamun sarastus, joka on täynnä tuoretta toivoa ja lupausta auringonnoususta; molemmat sulautuvat kristinuskon päivänvaloon ja julistavat, että se on ainoa tosi ja täydellinen usko ihmissuvulle.
Pakanuus taas valmistautui osittain älyllisesti ja kirjallisesti, osittain poliittisesti ja sosiaalisesti. Edellistä edustavat kreikkalaiset, jälkimmäistä roomalaiset.
Pyhä kaupunki Jerusalem, kulttuurin kaupunki Ateena ja voiman kaupunki Rooma voivat edustaa niitä kolmea tekijää valmistavassa historiassa, joka päättyi kristinuskon syntymiseen.
Tämä maailmanhistorian valmisteluprosessi pelastusta varten, pakanuuden kurottautuminen "tuntematonta Jumalaa" ja sisäistä rauhaa kohti ja juutalaisuuden kamppailu lain kanssa ja sen lohduttava toivo toistuvat jokaisen yksilön elämässä; sillä ihminen on luotu Kristusta varten ja "hänen sydämensä on levoton, kunnes se löytää levon Kristuksessa".7

IV.Yeshuan syntymä/Luukas 2
Nisan-kuu, jossa Yochanan syntyi, on heprealaisen vuoden ensimmäinen kuukausi. Kuten olemme osoittaneet, Mara hedelmöittyi kuusi kuukautta Elishevan hedelmöittymisen jälkeen, mikä merkitsee sitä, että Yeshuan syntymän pitäisi tapahtua kuusi kuukautta Johanneksen syntymän jälkeen, heprealaisessa Tishri-kuussa. Koska me tiedämme, että Johannes syntyi pääsiäisenä/happamattoman leivän juhlan aikana, saamme tietää Yeshuan syntymäajan laskemalla kuusi heprealaista kuukautta pääsiäisestä. Happamattoman leivän juhla alkaa Nisan-kuun 15. päivänä ja siitä kuusi kuukautta myöhemmin on Lehtimajanjuhla, joka alkaa Tisri-kuun 15. päivänä. Sen tähden Yeshua syntyi Sukkotin (Lehtimajanjuhlan) ensimmäisenä päivänä.
Herra määräsi Lehtimajanjuhlasta, että Israelin piti viettää sitä kahdeksan päivää. Heidän oli rakennettava väliaikaiset asumukset, joita kutsuttiin nimellä sukkah ja asua niissä [3.Moos. 23:34-43]. Sukkahit pystytettiin perheiden asumuksiksi, joissa oli alkeelliset mukavuudet ja ruokaa kahdeksaksi päiväksi. Ruoka varastoitiin ilmestysmajassa pilttuuseen tai seimeen. Tätä ruokaseimeä kutsutaan Raamatussa seimeksi. Yeshua ei syntynyt ladossa, vaan sen sijaan väliaikaisessa ilmestysmajassa, joka oli rakennettu lehtimajanjuhlaa varten. Hänet laitettiin "seimeen", joka oli esikuva siitä, että Hän on taivaasta tullut Elämän Leipä.
Kahdeksantena päivänä Yeshua ympärileikattiin Raamatun määräysten mukaisesti [Luukas 2:21]. Miespuoliselle heprealaiselle se merkitsi syntymän loppuunsaattamista. Lehtimajanjuhla kestää täsmälleen kahdeksan päivää. Sekä juhlan ensimmäinen että viimeinen päivä ovat sapatteja. Yeshua syntyi ensimmäisenä päivänä, joka oli pyhä sapatti ja hänet ympärileikattiin kahdeksantena päivänä, joka myös oli pyhä sapatti. On ilmeistä, että Jumala tarkoitti koko tämän Lehtimajanjuhlan olevan pyhitetty sen takia, että niin saatettiin päätökseen Yeshuan syntymä maailmaan ja juhlittiin sitä.
Huomaa, että Jumala on luonut kaksi pyhää juhlaa, jotka kestävät kahdeksan päivää, jotka ovat pääsiäinen/Happamattoman leivän juhla ja Lehtimajanjuhla. Johannes Kastaja, joka oli Messiaan edelläkävijä, syntyi ja hänet ympärileikattiin ensiksimainitun kahdeksan päivän aikana ja sitten kuusi kuukautta myöhemmin Yeshua, Messias, syntyi ja hänet ympärileikattiin viimeksimainitun juhlan kahdeksan päivän aikana. Johannes syntyi vuoden ensimmäisessä kuussa ja Yeshua syntyi vuoden seitsemännessä kuussa. Palvelutyössä Johannes aloitti sen ja Messias Yeshua saattoi sen loppuun, jota ensimmäinen ja seitsemäs kuukausi edustavat.

V.Johtopäätös
Mielestäni tämä ajanlasku antaa meille Yeshuan syntymän tarkan ajankohdan, joka on Tishri-kuun 15. päivä heprealaisen kalenterin mukaan. Heprealainen kalenteri on pysynyt voimassa aina meidän päivillemme asti ja joka vuosi Lehtimajanjuhlaa vietetään täsmälleen Tishri-kuun 15. päivästä Tishri-kuun 22. päivään. Koska heprealainen kalenteri perustuu kuun kiertoon ja nykyaikainen kalenteri perustuu auringon kiertoon, ne molemmat liikkuvat suhteessa toisiinsa. Tämä tarkoittaa sitä, että Lehtimajanjuhla osuu aina jonnekin syyskuun puolivälin ja lokakuun puolivälin välille, mutta päivämäärät eivät ole aina samat gregoriaanisen kalenterin mukaan. Esimerkiksi vuonna 1995 Lehtimajanjuhla oli lokakuun 9. - lokakuun 17. päivä, mutta vuonna 1996 Lehtimajanjuhla oli syyskuun 28. - lokakuun 5. päivä. Vaikka tämä saattaakin aluksi tuntua asiaan tottumattoman mielestä sekavalta, gregoriaanisen/heprealaisen kalenterin yhdistelmä selventää, miten nämä ajankohdat suhtautuvat toisiinsa. Monet paikalliset hautaustoimistot antavat ilmaiseksi heprealaisen kalenterin joka vuosi, josta näkee pyhät juhla-ajat nykyajan päivämäärinä (pyydä juutalaista kalenteria).
Ehä ymmärrät helpommin Yeshuan syntymäpäivän näennäisen liikkuvuuden tarkastelemalla omaa syntymäpäivääsi. Vaikka syntymäpäiväsi pysyy samana joka vuosi, viikonpäivä vaihtelee vuosittain. Samalla tavoin Yeshuan syntymäpäivä on aina sama Tishri-kuun 15. päivä joka vuosi, mutta suhteessa gregoriaaniseen kalenteriin sen sijainti vaihtelee.
Voit kuitenkin tietää etukäteen Hänen syntymäpäivänsä osuvan aina syyskuun loppupuoliskon ja lokakuun alkupuoliskon välille.
Lehtimajanjuhla on mitä tärkein juhlapäivä. Sakarja 14:16, 17 kertoo meille, että jonain päivänä kaikkien kansakuntien on vietettävä sitä lakimääräisesti. Mikä voisikaan olla suurempi syy kuin se, että se on kuninkaiden Kuninkaan syntymäpäivä! Miksi viivyttelisimme?
Meidän toivomme ja rukouksemme on, että Ekklesia palaisi takaisin uskonsa juurille ja opettelisi rakentamaan jälleen kaikki sortuneet perustukset. Toimikaamme kaikki siinä tarkoituksessa, että päästäisiin pakanallisista tavoista juhlapyhiä viettäessämme ja erottautuisimme maailmasta pyhänä kansana pyhän Jumalamme edessä.

I. Yochananin (Johannes Kastajan) sikiäminen / Luukas 1: 5-25
Kun enkeli Gavri-El (Gabriel) ilmestyi Zachar'yahille (Sakariaalle) hänen ollessaan palvelemassa temppelissä, se tapahtui Abiyahin (Abian) osaston ollessa palveluvuorossa. Tämä pappissuku palveli temppelissä heprealaisen vuoden kahdeksantena viikkona 1. Aikakirjan 24:10 määräysten mukaisesti (ja Talmudin mukaisesti). Kahdeksas viikko osuu osittain heprealaisten vuoden toisen kuun viimeiselle viikolle ja osittain heprealaisten kolmannen, Sivan-kuun ensimmäiselle viikolle, joka osuu Shavuotin (helluntain) aikaan. Tämä on se ankkuripiste, johon tukeutuen Messiah Yeshuan täsmällinen syntymäajankohta voidaan löytää. Enkeli lupasi Zachar'yahille, että hänen rukoukseensa vastattaisiin ja kun hän meni kotiin vaimonsa Elishevan (Elisabetin) luokse, tämä hedelmöittyi ilmeisesti lähes välittömästi. Tämän perusteella Yochananin (Johannes Kastajan) sikiäminen tapahtui hyvin lähellä Shavuotia, helluntaita, joka on heprealaisten kolmannen kuukauden, Sivan-kuun toisella viikolla.

II.Yeshuan (Jeesuksen) sikiäminen / Luukas 1:26-55
Sitten, Elishevan raskauden kuudennen kuukauden lopulla enkeli Gavri-El ilmestyi Maralle (Marialle). Gavri-El kertoi Maralle Elishevasta ja sanoi, että "tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi". Tämä tapahtui heprealaisten yhdeksännen kuukauden, Kislev-kuun lopulla ja Chanukah-(Hanukka)juhlan aikaan. Abyiahin osaston palveluvuoron lopun ja Hanukan alkamisen välillä on 27 viikkoa. Hanukkaa vietetään kahdeksan päivää, Kislev-kuun 25. ja Tevet-kuun 2. päivän välillä.
Mara hyväksyy enkelin sanan siitä, että Messias sikiäisi hänessä ja hän kiiruhtaa heti Natseretista (Nasaretista) Elishevan ja Zachar'yan kotiin Juudean vuoristoon lähelle Yerushalayimia, noin kolmen päivän matkan päähän Natseretista. Mara matkusti sinne luultavasti viettämään Chanukahia (Hanukkaa) ja auttamaan Elishevaa hänen raskautensa aikana ja myös puhumaan Elishevan kanssa enkelin vierailusta.
Maran tervehtiessä Elishevaa tämä vastaa Marian tervehdykseen kutsumalla häntä "minun Herrani äidiksi". Tämä osoittaa, että Mara odotti jo Yeshuaa. Näin Yeshua sikisi Chanukahin, Valon juhlan, aikana, sillä Hän on Maailman Valkeus.
Joskus Chanukah osuu lähelle joulua. Rooman luopiokirkko yhdisti keskiaikana pakanallisen talvipäivän seisauksen, joka on joulukuun lopulla, Kislev-kuun 25. päivään, Chanukahiin, saadakseen joulun (Kristuksen messun, josta tulee sana Christmas, 'joulu') joulukuun 25. päivälle. Se tapahtui nähtävästi Kristuksen syntymän viettämiseksi.
Johannes 10:22, 23:ssa näemme Yeshuan viettävän Chanukahia. Tämän juhlan aikan Hän julistaa: "Minä ja Isä olemme yhtä" [Joh. 10:30], mikä todistaa Hänen sikiämisensä olleen jumalallista alkuperää. Sekin vahvistaa Chanukahin olevan Hänen sikiämisensä ajankohta.
Siten on historiallisesti oikeampaan osuvaa viettää Yeshuan tuloa maailmaan Hänen Chanukahina tapahtuneen sikiämisensä muistona kuin viettää Hänen syntymäänsä jouluna. Kuten tulemme osoittamaan, joulu ei ole Kristuksen syntymäpäivä. (Oikeastaan joulu on keksintö, jossa uskonto tekee kompromissin pakanallisen perinteen kanssa. Joulu on ainoastaan siinä mielessä sopusoinnussa totuuden kanssa, että se osuu suurin piirtein siihen aikaan vuodesta, jolloin Yeshua sikisi Pyhästä Hengestä.)

III.Yochananin syntymä / Luukas 1:56-80
Mara viipyi Elishevan luona kolme kuukautta, eli Yochananin syntymään saakka. Koska täysi raskaus kestää 41 viikkoa ja ensimmäiset kuusi kuukautta 27 viikkoa, joka on tarkalleen se aika, joka kuluu Abyiahin palveluvuorosta Chanukahiin, jolloin jäljelle jää 14 viikkoa siihen, että koko raskausaika on täysi. Chanukahista on täsmälleen 14 viikkoa pääsiäiseen (Nisan 14-22). Siksi Johannes Kastaja syntyi pääsiäisenä. Hänet ympärileikattiin kahdeksantena päivänä, joka oli pääsiäisjuhlan /happamattoman leivän juhlan viimeinen päivä. Gavri-El oli sanonut, että Johannes ilmestyisi Eliaan voimassa ja hengessä [Luukas 1:17]. Juutalaisen opetuksen mukaan Elia ilmestyisi uudelleen pääsiäisenä (tämä on nykyäänkin edelleen perimätieto juutalaisuudessa).

Tawfik Hamidin tulkinta on, että muslimit ottivat seuraavan jakeen (ymmärrettyään sen väärin) ja sovelsivat sitä kaikkiin uskottomiin (ei-muslimeihin) sen sijaan että olisivat soveltaneet sitä niihin, jotka ovat julistaneet sodan heille. {9:5}. Mutta kun kielletyt kuukaudet ovat kuluneet, tappakaa ja teurastakaa uskottomia missä ikinä heitä kohtaatte. Kuten tulemme huomaamaan tutkiessamme käyttäytymistä menneisyydessä, käymme keskustelua aivan toisin argumentein. Itse asiassa useimmat huomioijat eivät nykyään kykene tunnistamaan laajempaa jihadistista kulttuuria, joka ei suorita hyökkäyksiä, vaan teeskentelee ikäänkuin toimivansa Euroopan tai/ja Yhdysvaltojen lakien puitteissa tai väittävät olevansa todellakin ihmisoikeusväärinkäytösten uhreja, vaikka he todellisuudessa ovatkin kääntäneet koko moraaliyhtälön ylösalaisin.
Niinpä pehmeän jihadin tai jihadkulttuurin tunnistaminen on ongelmallista, vaikka se on valloillaan niinkuin kävi ilmi muslimien mielenosoituksista, jotka oli suunnattu tanskalaisia vastaan pilapiirrossodassa. Ja siten ainoita maltillisia islaminuskoisia ovat ne, jotka tuomitsevat jihadin kokonaan ja jotka eivät pelkää, kuten Tawfik Hamid, myöntää sitä tosiasiaa, että islamilainen ekstremismi hallitsee islamilaisten järjestöjen järjestäytynyttä hierarkiaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja muissa ei-muslimimaissa.
Sotaisa islamilaisuus -- 2000-luvun kaikkein dynaamisin ja vaarallisin totalitarismin muoto -- pyrkii vetoamaan 1,2 miljardiin muslimiin, jotka asuvat yli sadassa eri maassa. Ei-muslimeja yritetään käännyttää islaminuskoon. Osama bin Laden odottaa monien kääntyvänkin niin pian kun käy ilmi, kummalla puolella on voimakkaampi vallanhimo.