IRC-Galleria

Maailmallisista huvituksista pidättäytyminen

Mitä tulee sapatinvieton toiseen vaatimukseen -- maailmallisista huvituksista pidättäytymiseen -- huolellinen analyysi paljastaa, että useimmat länsimaiden kristityt käyttävät enemmän aikaa television katsomiseen, elokuvissa käymiseen ja urheilutapahtumiin osallistumiseen sekä muunlaisiin maallisiin harrastuksiin kuin Jumalan ja muiden kristittyjen kanssa yhteydenpitoon. Tämä koskee yhtä hyvin sapattia kuin kaikkia muitakin viikonpäiviä.

Ja kuitenkin monet näistä samoista kristityistä valittavat, ettei heillä ole aikaa tutkia Raamattua tai rukoilla kovin pitkään. Jos he pyhittävät sapatin, he tulevat huomaamaan, että muut kuusi päivää ovat tuotteliaampia ja palkitsevia samoin kuin on taivasten valtakunnan hyväksi uhratun rahan kohdalla, heidän aikansa (ja rahansa) riittää kaikkeen tarpeelliseen elämässä ja kaiken hyvän tekemiseen. Heillä tulee olemaan myös aikaa hyviin huvituksiin.

Emme väitä, että ihmiset käyttävät aikansa jumalattomiin huvituksiin. On asioita, jotka eivät ole sen enempää jumalattomia kuin jumalisiakaan. Esimerkiksi jalkapallo-ottelun katsominen ei ole jumalatonta. Mutta ei se ole jumalistakaan. Se on maallinen huvitus, josta voimme nauttia tekemättä kompromissia omantuntomme kanssa. Mutta tällaisetkin "neutraalit" huvitukset voivat viedä mielenkiintomme yhteydenpidosta Jumalan kanssa ja sellaisia tulisi välttää ainakin jossain määrin, jos haluamme omistaa sapatin Hänelle.

Mutta onko huvituksia, joista voimme nauttia ja kuitenkin pitää sapatin Jumalan tarkoittamalla tavalla? Koska meillä on vapaus Kristuksessa, voimme joskus nauttia huvituksista, kunhan emme joudu syrjään sapatin tarkoituksesta. Jotkut huvitukset ovat rauhoittaviakin.

Vanhan testamentin aikoina viihde ei ollut kovin huomattava tekijä. Se oli usein maailmallista ja luonteeltaan pahaa. Sellaista tulisi välttää nyt niinkuin ennenkin.

Jumalan yhteydestä iloitseminen

Kun otamme kaiken tämän huomioon, meidän tulisi varoa, ettei sapatista tule ensisijaisesti viihteellistä, ei edes pääasiassa "kristillistä viihdettä". Meidän ensisijaisen päämäärämme tulisi olla vetäytyä lähemmäs Jumalaa. Tämä tapahtuu parhaiten rukouksessa ja Hänen sanansa henkilökohtaisella tutkimisella ja kokoontumalla yhteen uskovien kanssa ja tekemällä palvelutyötä toisten hyväksi.

Mutta meidän tulisi myös varoa israelilaisille tyypillistä lakihenkisyyttä. Legalismi saa aikaan vain kiistoja. Kaikkein tärkeintä on sydämen asenne. Niinkuin kaikessa Jumalan palvelemisessa, tässäkin on tärkeintä ettei toimita pakosta.

Tässä ei todellakaan ole kysymys pelastuksesta, vaan pikemminkin syvemmän yhteyden löytämisestä Jumalaan vaelluksessamme. Oikeastaan sapatin pyhittäminen on optimaalinen tapa iloita Herrassa. Kaikki kristityt eivät siihen pääse, mutta älkäämme silti pitäkö heitä jumalattomina tai pelastumattomina. Sallikaamme Pyhän Hengen tehdä työtään omalla ajallaan.

Mutta älkäämme myöskään olko tuomatta tätä vakaumustamme esiin. Enemmän kuin koskaan meidän pitäisi juuri nyt tehdä kaikkemme, jotta suhteemme Jumalaan kehittyisi läheisemmäksi. Sapatti on erinomainen tilaisuus erottautua maailmasta ja kaikista sen houkutuksista ja etsiä läheistä yhteyttä Jumalaan.

Näin voimakkaan kannan ottaminen saattaa aiheuttaa pilkkaa ja jopa vainoa joidenkin kohdalla. Maailma, perheemme ja ystävämme -- ehkä jopa seurakuntamme ja sen johtajat -- eivät ehkä hyväksy näin totaalista asialle omistautumista. Kirkko haluaa sanoutua irti "legalismiksi" kutsumastaan liian totaalisesta uskolle omistautumisesta. Ja maailma tarjoaa kaikenlaisia huvituksia, jotka vievät huomiomme -- varsinkin perjantain auringonlaskusta myöhään lauantai-iltaan. Meidän on tehtävä valinta vastustaa näitä houkutuksia ja kerrottava niille, jotka ovat eri mieltä kanssamme, että sapatti on Herran, ei heidän.

Jeesus sanoi:

Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole
maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
(Joh. 15:18-19)
Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos
te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.
(Joh. 16:33)
Herra teki erotuksen maailmassa olemisen ja maailmasta olemisen välillä:


Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole
maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät
pahasta.(Joh. 17:14-15)
On totta, että tämä saattaa aiheuttaa vainoa. Se saattaa aiheuttaa myös pilkkaa. Se voi todellakin merkitä työpaikan menetystä. Totta, että se saattaa tietää jonkun "hauskan" menettämistä. Mutta Jeesus sanoi:


"Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja
veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
(Luuk. 14:26)
Kuvitelkaamme sitä hengellistä voimaa, joka saisi seurakunnan kykenemään vastustamaan pahaa, jos huomattava määrä kristittyjä päättäisi pyhittää sapatin! Kuvitelkaamme sitä hengellistä voimaa, joka olisi meidän, jos omistaisimme yhden kokonaisen päivän viikossa ainoastaan Jumalalle! Eikä ainoastaan meidän valitsemaamme päivää, vaan Hänen valitsemansa päivän!

Rakastammeko Häntä tarpeeksi tehdäksemme sen? Jokaisen meistä on vastattava tähän kysymykseen omasta puolestamme. Minä haluan lausua Joosuan kanssa:



Niin peljätkää nyt Herraa, palvelkaa häntä nuhteettomasti ja uskollisesti ja poistakaa
ne jumalat, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran ja Egyptissä, ja
palvelkaa Herraa.
Mutta jos pidätte pahana palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte
palvella, niitäkö jumalia, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran, vai
amorilaisten jumalia, niiden, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni
palvelemme Herraa."(Joos. 24:14-15)

MITEN SAPATTIA ON VIETETTÄVÄ?

Sapattia ei pyhitetä minkään erityisen rituaalin avulla. Kuitenkin on joitakin asioita, jotka on otettava huomioon, jos haluamme pyhittää sapatin niinkuin Jumala sen on tarkoittanut pyhitettäväksi.

Juutalainen traditio antaa meille ymmärrystä siihen, miten sapattia on vietettävä. Mutta meidän on erotettava toisistaan uskoon ja Jumalan sanaan perustuva traditio juutalaisten uskonnollisten johtajien siihen lisäämistä perinnnäissäännöistä, joiden tarkoituksena oli pitää kansa itselleen alamaisena. Juutalaiset kirjanoppineet pystyttivät lain ympärille aitoja, jotta varmistettaisiin, etteivät ihmiset tulisi lähellekään lain rikkomisen rajaa. Tästä syystä he laativat sääntöjä ja määräyksiä, jotka rajoittivat Jumalan ihmisten vapautta.
Aikaa myöten näistä kielloista tuli keino, jonka avulla uskonnolliset johtajat voivat löytää vikaa vihollisistaan -- varsinkin Jeesuksesta -- ja pöyhkeillä omasta kuvitellusta vanhurskaudestaan. Jotta välttäisimme samat ansat, joihin tällainen inhimillinen hairahdus johtaa, käytämme Jumalan sanaa ensijaisena tietolähteenämme koskien sapatin pyhittämistä.

Jumalan sana antaa kolme perusvaatimusta sapatin pyhittämiselle. Ensimmäinen on pidättäytyminen kaikesta työstä (2. Moos. 20:8-11). Toinen on maailmallisista huvituksista pidättäytyminen (Jes. 58:13). Kolmas on Jumalassa iloitseminen (Jes. 58:14).

Työstä pidättäytyminen

Kaikesta työstä pidättäytyminen tarkoittaa ansiotyöstä tai sellaisesta työstä pidättäytymistä, joka häiritsee lepoamme Herrassa. Sapatti ei ole tarkoitettu rahan ansaitsemiseen tai rasittavien tehtävien suorittamista varten. Voimme kuitenkin tehdä mitä muiden palvelemiseen ja elämän ylläpitämiseen tarvitaan. Jeesus selvensi tämän toteamalla, että sapatti on ihmistä varten; ihmistä ei ole tehty sapattia varten (Mark. 2:23-28). Mutta meidän tulisi välttää tehtäviä, jotka ovat ristiriidassa sapatin tarkoituksen kanssa, joka on lepo ja virkistyminen Herrassa.
Tiedämme, että jotkut kristityt ovat palveluksessa sellaisessa työssä, jota tehdään myös viikonloppuna. Mitä näiden kristittyjen olisi tehtävä? Ensiksikin, heidän tulisi etsiä ohjausta Jumalalta lähestymällä Häntä ja luottamalla Hänen voimaansa. Toiseksi, he voisivat pyytää muutosta työtehtäviinsä sillä perusteella, että he uskovat, että sapatti pitäisi pyhittää Herralle. Useimmat työnantajat kunnioittavat "uskonnollisia" vakaumuksia ja tulevat yleensä työntekijöitä vastaan tällaisissa asioissa, varsinkin niiden työntekijöiden kohdalla, joiden työn laatua he arvostavat.

Kristukseen uskovien kuuluisi olla korkeimmalle arvostettuja työntekijöitä, koska meidän pitäisi olla parhaita työntekijöitä. Jos meitä ei arvosteta korkealle, meidän tulisi kysyä itseltämme, teemmekö työmme todella niinkuin Herralle eikä niinkuin ihmiselle. Joka tapauksessa, jos työnantajamme ei tule meitä vastaan tässä asiassa, meidän täytyisi Jumalan armosta olla valmiit etsimään muuta työtä.

Minkä vakaumuksen Jumala sitten onkin asettanut sydämellemme (koskien sapattia tai jotain muuta uskonasiaa), meidän tulisi olla valmiit niihin uhrauksiin, joita totteleminen edellyttää. Meidän tulee olla valmiit kohtaamaan kärsimys, jonka aiheuttaa Jumalaa vihaava maailma, jolle on tärkeämpää se työpanos, jonka se meiltä saa kuin auttaa meitä jumalasuhteessamme.

Tämä on lopultakin omantunnonkysymys, mutta Jumalan sanalle alistetun omantunnon kysymys. Jeesus osoitti, että laki on ymmärrettävä elämän ylläpitämisen ja hyvän tekemisen kontekstissä (Matt. 12:1-8; Mark. 2:23-28; Luuk. 6:1-10).

Meidän on lisäksi otettava huomioon se, että Israelin oli pysyteltävä erillään pakanakansoista, kun taas seurakunnan tehtävä on mennä kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumia.

Israelin kohdalla Jumalan tarkoituksena oli suojella sitä maailman saastutukselta aina Messiaan tuloon saakka. Seurakunnan kohdalla Jumalan tahto on, että me vaikuttaisimme maailmaan evankeliumin avulla. Niinpä meillä on vapaus liikkua ja toimia sellaisilla tavoilla, joita Israelilla ei ollut. Olemme vapaat matkustamaan ja jopa tekemään työtä ja ottamaan osaa huvituksiin tarpeen tullen. Mutta kaiken lain kirjaimesta poikkeamisen tulee perustua rakkauteen Jumalaa ja ihmistä kohtaan.


joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen,
vaan hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
(2. Kor. 3:6)
Tämän huomioonottaen meidän tulisi tehdä kaikki voitava muuttaaksemme olosuhteemme Jumalan kutsumuksen mukaiseksi. Meillä on tosin vapaus Kristuksessa totella Pyhän Hengen johdatusta, mutta meidän tulisi ponnistella pysyäksemme korkean kutsumuksemme tasolla, joka meillä on Kristuksessa.

Jos meiltä puuttuu uskoa muuttaa olosuhteitamme, voimme etsiä uskoa Jumalalta. Tässä ei ole kysymys pelastuksesta; tässä on kysymys Jumalan palvelemisesta ja halusta olla tottelevaisia lapsia. Palvelutyö, jos se tehdään Hänen tahtonsa mukaisesti, tuottaa kultaa, hopeaa ja jalokiviä; lihassa tehty palvelutyö tuottaa puuta, heinää ja olkia, vaikka sen kulmakivenä olisikin Kristus.


Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan
rakennus.
Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin
pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille
rakentaa.
Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä,
puusta, heinistä tai oljista,
niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa
ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva,
kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.(1. Kor. 3:9-15)
Ehdotan, että ne kristityt, jotka omistavat liikeyrityksen ja joiden mielestä sapatti on eräs heidän tuottoisimmista päivistään, rukoilevat vakavasti voimaa Jumalalta muuttaakseen elämänsä Hänen sanansa mukaiseksi.

Tämä ei tarkoita myöskään sitä, että kristitty työnantaja voisi vaatia muita tekemään työtä itselleen sapattina, vaikka he eivät olisikaan kristittyjä (2. Moos. 20:9-11). Jumala edellyttää meidän elävän uskosta. Tämä tarkoittaa usein sitä, että meidän on joskus toimittava tietyllä tavalla, vaikka se näyttäisikin järjenvastaiselta. Jos meidän turvamme on siinä mitä omistamme, niin itse asiassa emme omistakaan sitä, vaan se omistaa meidät. Kummassakin tapauksessa -- jos työskentelemme toisten palveluksessa tai jos työllistämme itse itsemme meidän on luotettava Jumalaan huolenpitäjänämme:



Älkää siis murehtiko sanoen: 'mitä me syömme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'
Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän
kaikkea tätä tarvitsevan.
Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä
teille annetaan.
Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään.
Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."(Matt. 6:31-34)
Tässä ei ole oikeastaan kysymys sen kummemmasta, kuin silloin kun joudumme tekemään eettisiä valintoja. Jos olemme uskollisia, Jumala pitää huolen meistä.

Apostoli Paavali kehoittaa meitä:


Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä,
jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
(Kol. 3:1-3)
Tätä Jeesus tarkoitti kehottaessaan meitä etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, luottaen siihen, että meille annetaan kaikki mitä me tarvitsemme (Matt. 6:33).

Koskeeko se tätä päivää?

Jos epäraamatulliset rajoitukset jätetään pois, niin koskeeko sapatti Uuden testamentin uskovia? Jotkut sanovat, että me olemme armon, emme lain alla, joten tämä laki ei koske meitä.

Mutta kaikki, jotka ovat pelastuneet kaikkina aikoina, ovat pelastuneet armosta uskon kautta -- eivät lain kautta. Kaikki Jumalan liitot ihmisen kanssa ovat perustuneet Hänen armoonsa. Heprealaiskirjeen 11. luku vahvistaa tämän.

Toisin sanoen, laki ei voi pelastaa. Kuitenkin lain tahallinen rikkominen voi tuomita meidät (Hebr. 6:4-6; 10:26-31).

Laki on meidän oppimestarimme, joka tuo meidät Krsituksen luo (Gal. 3:24-25). Kun tulemme Hänen tykönsä uskossa, laki ei enää voi tuomita meitä niin kauan kuin vaellamme Jumalan Hengen mukaan (Room. 8:1). Kuitenkin se säilyy meille uskomme mittana osoittamalla meille miten kuuliaisia Vapahtajallemme olemme.

Jaakobin kirjeen 2. luku kuvaa miten armo ja laki yhdessä saavat aikaan uskovan vanhurskautumisen:



Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.'
Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman
tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja
vapisevat.
Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin
uhrialttarille?
Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli
täydelliseksi;
ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle
vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.
Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät
luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?
Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.
(Jaak. 2:17-26)
Ja mitä sanoo 1. Joh. 3:4?


Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.

Miksi Johannes puhui lain rikkomisesta, jos Uuden Testamentin pyhiltä ei vaadita lain pitämistä?


Sentähden kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois
kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme
kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa(Hebr. 12:1)
Vielä on syntiä, ja jokainen, joka sanoo, ettei hän tee syntiä, tekee Jumalasta valehtelijan (1.Joh. 1:10). Ja jos syntiä vielä on, on lakikin vielä voimassa:


Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa
pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa
ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä
noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
(Matt. 5:18-20)
Se, että meidät on vapautettu lain taakasta tarkoittaa, että laki ei voi enää tuomita meitä sen paremmin kuin vanhurskauttaakaan. Meidät on jo tuomittu ilman lakia niin kauan, että Jeesus vapauttaa meidät. Jeesus selitti, että vanhurskautta ei saavuteta lain kirjainta noudattamalla, vaan niin, että sydämemme asenne on oikea. Oikea asenne on mahdollinen vain, jos sallimme Pyhän Hengen hallita elämäämme. Ja mitä Pyhä Henki tekeekään ellei hän johda meitä pitämään lain, ei pakosta, vaan uskosta?


Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys,
uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Sellaista vastaan ei ole laki.
Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.(Gal. 5:22-25)
Sapatti oli osa Jumalan lakia jo ennen Moosesta. Se ei ole juutalainen instituutio; se on Jumalan instituutio (2. Moos. 20:8-10). Ja se pidetään myös uudessa maassa (Jes. 66:22-24).

Mutta entä ne, jotka sanovat: "Minä en tarvitse sapattia; minulla on täydellinen lepo Jeesuksessa joka päivä"? Tämä kuulostaa hyvältä, mutta tällaisessa järkeilyssä on puutteita, joiden pitäisi olla itsestään selviä.

Vaikka Raamattu sanookin, että olemme päässeet Jeesuksen lepoon (Hebr. 4:1-11), ei se silti tarkoita sitä, että sapatti olisi poistettu. Me olemme päässeet Hänen lepoonsa hengessä, mutta ruumiimme ja mielemme ovat yhä kiinni tämän maailman asioissa.

Jos me emme tarvitse sapattia, emme tarvitse myöskään sunnuntain viettoa. Ja vaikka meillä on (tai pitäisi olla) hengellinen lepo Jeesuksessa joka päivä, meillä ei ole lepoa jokapäiväisistä töistämme.

Sapatti on päivä, jona voimme päästä maallisista huolistamme ja ruumiimme ja mielemme saa levätä. Se on Jumalan yhteydelle omistettu aika -- aika, jolloin voimme tutkia Hänen sanaansa, ilman että arjen vaatimukset keskeyttäisivät meitä. Jos me pyhitämme sapatin, voimme yhtyä Daavidin sanoihin: "Minä kätken sinun sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan" (Ps. 119:11).

Niille, jotka rakastavat Jumalaa, sapatti on ilo, siunaus, sielun virkistyksen aika. Se on myös aika, jota sellaiset kristityt pelkäävät, jotka nauttivat työstään ja huveistaan enemmän kuin Herrassa iloitsemisesta.

Ne, jotka rakastavat Jumalaa, rakastavat myös Hänen sapattiaan, koska se suo heille mahdollisuuden etsiä läheisempää yhteyttä Hänen kanssaan. Niistä, jotka eivät rakasta Jumalaa, sapatti tuntuu taakalta -- "lailta", joka keskeyttää heidän omien asioidensa tekemisen.

Tieto tuo vastuun. Jos me tiedämme, että Jumala haluaa meidän pitävän sapatin, niin meidän velvollisuutemme on tehdä niin. Jopa ne, jotka pitävät sunnuntaita sapattina, ovat yleensä yhtä mieltä siitä, että sunnuntai olisi omistettava Jumalalle. Kysymys ei siis kuulukaan pitäisikö meidän pitää sapatti, vaan miten ja koska sitä olisi vietettävä?

MITÄ SAPATTI TARKOITTAA

Sana "sapatti" (hepr. "shabbath" tai "shabbat"; kr. "sabbatou") tarkoittaa kirjaimellisesti "luopua", "lakata", "levätä".53 Se esiintyy ensimmäisen kerran Raamatussa 2. Moos. 16:23:ssa israelilaisten mannankeruusta puhuttaessa:



Niin hän sanoi heille: "Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan; huomenna on levon päivä,
Herralle pyhitetty sapatti. Mitä leivotte, se leipokaa, ja mitä keitätte, se keittäkää;
mutta kaikki, mitä tähteeksi jää, pankaa talteen huomiseksi."
Ja he panivat sen talteen huomiseksi, niinkuin Mooses oli käskenyt, eikä se ruvennut
haisemaan, eikä siihen tullut matoja.
Ja Mooses sanoi: "Syökää se tänä päivänä, sillä tänä päivänä on Herran sapatti; tänään
ette löydä kedolta mitään.
Kuutena päivänä on teidän sitä koottava, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti; silloin
sitä ei ole."
Kuitenkin muutamat kansasta lähtivät seitsemäntenä päivänä kokoamaan sitä, mutta he
eivät löytäneet mitään.
Niin Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan aiotte kieltäytyä noudattamasta minun
käskyjäni ja lakejani?
Katsokaa, Herra on antanut teille sapatin; sentähden hän antaa teille kuudentena päivänä
kahden päivän leivän. Olkoon jokainen alallaan, älköönkä kukaan lähtekö paikaltansa
seitsemäntenä päivänä."
Ja kansa lepäsi seitsemäntenä päivänä. (2. Moos. 16:23-30)
Haluamme muistuttaa siitä, että tämä taphtui ennen kymmenen käskyn ja Mooseksen lain antamista. Tätä ennen Herra kertoi Moosekselle, että Hän antaisi sataa mannaa taivaasta ihmisille koottavaksi kaikkina päivinä paitsi ei seitsemäntenä "Näin minä koettelen heitä, vaeltavatko he minun lakini mukaan vai eivät".(2. Moos. 16:4)

Jakeesta 28 voimme päätellä, että israelilaiset olivat ottaneet tavakseen olla tottelematta Jumalan lakia. Mutta mihin lakiin Herra viittasi? Mooseksen laki annettiin vasta lähes kuukautta myöhemmin, kun Israel oli leiriytyneenä Siinain erämaassa (2. Moos. 19:20 - 24:3).
Jumalan lakien täytyi olla ilmoitettuina jo kauan ennen Moosesta; sillä Hänen lakiensa rikkominen sai aikaan sen, että Jumala tuomitsi maan lähettämällä vedenpaisumuksen (1. Moos. 6:5 - 7:24) ja Sodoman ja Gomorran Aabrahamin aikana (1. Moos. 18:20-23; 19:24-25).

Ja se, että Aabraham noudatti Jumalan lakeja, osoitti hänen vanhurskautensa (1. Moos. 17:1-19; 18:1-3; 26:5). Ja kuitenkin sekä hän että kaikki Vanhan testamentin pyhät vanhurskautettiin uskosta (1. Moos. 15:6; Hebr. 11).

Mihin lakiin Jumala siis viittasi 2. Moos. 16:4:ssä? Hän vetosi tietenkin sydämeen kirjoitettuun lakiin (Ps. 37:30-31; 40:8, Room. 1:18-25; 2:15). Jumalan lait oli ilmoitettu ainakin puhutussa muodossa ennen Moosesta. Raamattu näyttää viittavan siihen suuntaan.

Kun Jumala myöhemmin kirjoitti kymmenen käskyä kivitauluille, Hän asetti sapattilain neljänneksi -- välittömästi kolmen ensimmäisen käskyn jäkeen, jotka koskevat ihmisen velvollisuuksia Jumalaa kohtaan ja ennen kuutta viimeistä, jotka käsittelevät ihmisen velvollisuuksia toisia ihmisiä kohtaan. Voimme sanoa, että sapatti on linkki ihmisen ja Jumalan välillä, samoin ihmisten välillä. Viimeksimainitussa linkissä toteutuu käsky työnantajille suoda lepo työntekijöille.

Laki (ja erityisesti sapatti) todistaa Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan. Sillä lakiin sisältyy varoituksia, joiden tarkoitus on suojella ihmistä niiltä kärsimyksiltä, jotka synti meille aiheuttaa. Laki opettaa meille, miten voimme nauttia yhteydestä Jumalaan ja elää siunausten täyttämää elämää.

Sapatti antaa meille sen levon ja virkistyksen, jota tarvitsemme raadettuamme koko viikon. Ihmiset ovat kärsineet synnin kirouksesta aina Aatamin tottelemattomuudesta lähtien. Osa tuota kirousta oli se, että maa ei antanut satoa helpolla; ihminen joutui tekemään työtä kuusi päivää ansaitakseen leipänsä otsansa hiessä (1. Moos. 3:17-19). Mutta jo ennen syntiinlankeemusta Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän muistoksi Hänen rakkaudellisesta luomistyöstään (1. Moos. 2:2-3). Historialliset todisteet osoittavat, että jo varhaisimmista ajoista alkaen ihminen on levännyt seitsemäntenä päivänä työstään. Tämä on siirtynyt muinaisiin pakanakulttuureihin ja säilynyt niissä aivan Jumalan ensimmäisestä kanssakäymisestä asti ihmisen kanssa.54

Jumalan säätämä sapatti muistuttaa siitä, että Hänen kansansa on kutsuttu tiettyä tarkoitusta varten. Ja sapatin pitäminen uskossa todistaa heidän tottelevaisuudestaan ja siten myös heidän rakkaudestaan.

Tässä on erityinen merkitys. Koska Jumala tietää ihmissydämen kapinallisuuden, Jumala osoitti erityisen ajan, joka tulisi omistaa Hänelle. Hän tiesi, että jos Israel todella rakastaisi Häntä, he kunnioittaisivat sapattia Hänen määräämällään tavalla. Itse asiassa he rakastaisivat sapattia ja iloitsisivat siitä:


Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi
minun pyhäpäivänäni, vaan kutsut sapatin ilonpäiväksi, Herran pyhäpäivän
kunnioitettavaksi ja kunnioitat sitä, niin ettet toimita omia toimiasi, et aja omia
asioitasi etkä puhu joutavia,
silloin on ilosi oleva Herrassa, ja minä kuljetan sinut maan kukkuloitten ylitse, ja
minä annan sinun nauttia isäsi Jaakobin perintöosaa. Sillä Herran suu on puhunut.
(Jes. 58:13-14).
Sapatti saa aikaan sen, että uskova erottautuu maailmallisista vaikutuksista. Kuusi päivää käytetään oman työn tekemiseen ja omiin huvituksiin, kun taas sapatti on omistettu Herran mielihyväksi.

Meidän on tietysti erotettava toisistaan sapatti sellaisena, joksi Jumala sen tarkoitti ja se, millaiseksi juutalaiset johtajat olivat sen rappeuttaneet. Jumala perusti sapatin sielun virkistykseksi -- ei taakaksi, vaan iloksi. Hän käytti sitä myös erottaakseen Israelin pakanakansoista.

Juutalaiset johtajat tekivät siitä ihmisten tekemien rajoitusten orjuutta. Samalla kuin Jeesus tunnusti sapatin oikeellisuuden, Hän tuomitsi nuo rajoitukset ja osoitti, että sapatti (niinkuin muukin laki) on korkeamman rakkauden käskyn ja elämän säilyttämisen alainen. Jumala rakastaa niin paljon kansaansa, että Hän on suunnitellut ihmisille ilon ja levon työstä. Ja antamalla poikansa, koska emme totelleet Hänen lakiaan, Hän ilmoitti täydellisen rakkautensa.

Huomaa sanat "pysyvästi paikkansapitäviä" viitattaessa kymmeneen käskyyn erotuksena väliaikaisista määräyksistä "väliaikaisissa olosuhteissa, joissa vaadittiin niiden täydellistä ja ehdotonta tottelemista".

Ei kukaan rehellinen kristitty ole niin röyhkeä, että hän väittäisi voivansa tahallaan rikkoa Jumalan käskyjä ilman rangaistusta. Kuitenkin monet on saatu uskomaan, että neljännellä käskyllä ei ole paljonkaan merkitystä.

"Sapatit", joista Paavali puhui Kol. 2:16-17:ssä ovat erityisiä juhla-aikoja, jotka ennakoivat Messiaan tuloa. Siitä syystä Paavali sanoi seurakunnalle, ettei kukaan saa tuomita heitä noiden juhla-aikojen viettämättä jättämisestä, koska ne ovat täyttyneet Kristuksessa eikä niillä ole enää laillista merkitystä.

Herran seitsemännen päivän sapattia ei ole koskaan pidetty Messiaan tuloa ennakoivana ennenkuin vasta apostolien jälkeisen ajan teologien perusteluna sen kumoamiselle. Sen sijaan Jumala pyhitti seitsemännen päivän luomistyönsä muistoksi (1. Moos. 2:3).Myöhemmin Hän määräsi sapatin myös Israelin Egyptistä lähdön muistopäiväksi.

Seurakunta peri Israelille luvatut siunaukset (Room. 9:24-26). Uskon kautta Jeesukseen Kristukseen meidät on adoptoitu Jumalan perheeseen (Room. 8:15, 23; 9:4;Gal. 4.5; Ef. 1:5). Mutta tuohon asemaan liittyvien siunausten mukana tulee myös muutamia velvollisuuksia. Monet kristityt haluavat vaatia itselleen kaikki Vanhan Testamentin siunaukset, mutta mitä tulee Jumalan käskyjen tottelemiseen ehtona noiden siunausten saamiselle, he vetoavat Uuden Testamentin immuniteettiin.

Samanaikaisesti kuin monet opettajat halveksivat sapatin aiheuttamaa "taakkaa", koska se kuuluu "lakiin", jonka alla seurakunta ei heidän mukaansa ole, he asettavat empimättä syyllisyyden taakan niiden niskaan, jotka eivät maksa kymmenyksiä heidän uhriarkkuihinsa. Jumala ei siunaa meitä ellemme tottele tuota Vanhan testamentin lakia (vaikka he johtaisivat kristillisiä järjestöjä, joiden uhriarkut eivät sijaitse paikallisseurakunnissa).

Ei ole mitään raamatullista perustetta seitsemännen päivän sapatin hylkäämiselle ja sen korvaamiselle sunnuntailla. Ainoa syy tuon tavan noudattamiselle on paikkansapitämätön perinteinen uskomus, että Jeesus olisi noussut ylös sunnuntaina. Jos Hän siis nousi myöhään sapattina (joko ennen tai jälkeen auringonlaskun) niinkuin Raamattu antaa ymmärtää, Hän ei noussut ylös meidän sunnuntainamme, vaan lauantai-iltana. Joten niiden, jotka haluavat korvata sapatin sunnuntailla, pitäisi kutsua lauantaita "Herran päiväksi".

Erimielisyys, joka vallitsee niiden välillä, jotka pitävät sunnuntaita "Herran päivänä" ja niiden välillä, jotka pitävät sapatin, perustuu pikemminkin perimätietoon kuin Raamatun auktoriteettiin. Monet sunnuntain pyhittäjät puhuvat halventavasti seitsemännen päivän sapatin pyhittäjistä ja syyttävät heitä "sabbataareiksi" kutsutuiksi legalisteiksi. Monet seitsemännen päivän sapatin pyhittäjät sanovat sunnuntain pyhittävien ottaneen pedon merkin, koska sunnuntain vietto on roomalaiskatolinen instituutio.

Molemmat syytökset osuvat harhaan ja vain hämärtävät itse asiaa.

Voidaksemme päättää oman kantamme meidän olisi ensin ymmärrettävä, mistä sapatissa on kysymys -- ja mistä siinä ei ole kysymys.

Herran päivä

Miten sunnuntaita alettiin kutsua "Herran päiväksi"? Termi perustuu Ilmestyskirjan 1:10:ssä esiintyvään kohtaan:


Minä olin hengessä Herran päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan
äänen.
Mutta tarkoittaako se viikon ensimmäistä päivää vai jotain aivan muuta?

Sanoilla Herran päivä" käännetyt kreikankielen sanat ovat "te kuriake hemera": kirjaimellisesti "suurenmoinen päivä"50 On ainutkertista, että sana "kuriake" on käännetty tässä kohdassa "Herran". Kaikki muut "Herran" sanat on käännetty possessiivipronominista "kurios", paitsi 1. Kor. 11:20ssä, jossa se on käännetty sanasta "kuriakon" kohdassa "Herran ehtoollinen".

Ilmestyskirjan 1:10 näyttää olevan poikkeustapaus, "te kuriake hemera" ei esiinny missään muualla Raamatussa. Siksi ei ole muuta raamatunkohtaa, johon tätä voitaisi verrata.

Se, että oletetaan Ilmestyskirjan 1:10:ssä esiintyvien sanojen "suurenmoinen päivä" tarkoittavan "viikon ensimmäistä päivää", perustuu perimätietoon. Kuitenkin kun tutkimme kohtaa tarkemmin ottaen huomioon kontekstin, näemme, että Johannes kertoo meille, että hänet siirrettiin hengessä tulevaan aikaan: "suurenmoiseen päivään" tai "Herran päivään", jolloin tämän aikakauden viimeiset tapahtumat ovat käsillä.

"Suurenmoinen päivä" ei ole tavallinen 24 tunnin aikajakso. Se tarkoittaa aikaa, jolloin Jumalan lopullinen maata ja ihmiskuntaa koskeva tuomio tapahtuu.

Vaikka Arndt and Gingrich toteaa, että Ilmestyskirjan 1:10:ssä mainittu päivä "on varmasti sunnuntai"51, se on vain arvailua. Tämä toteamus perustuu ainoastaan perimätietoon, sillä mitään tätä otaksumaa tukevaa aineistoa ei ole olemassa. Toisin sanoen kuriake hemera":n oikea käännös ei ole "sunnuntai".

Huomaamme siis, ettei Raamatussa ole mitään kohtaa, jonka perusteella voisimme otaksua, että apostolit olisivat korvanneet seitsemännen päivän sapatin sunnuntailla. Ja jos Johannes tarkoitti jotain erityistä päivää, jolloin taivaat avautuivat, "Herran päivä" olisi mitä todennäköisemmin ollut sapatti, koska Jeesus on sapatin Herra.

Mutta onko sillä väliä? Entä Ap.t. 15:19-21, Room. 14:4-6 ja Kol. 2:16-17? Eivätkö nämä raamatunkohdat osoita, ettei sapatin ja muiden päivien välillä ole eroa?

Tutkikaamme niitä yksitellen. Ensimmäinen niistä, Ap.t. 15:19-20 kertoo meille, että Jaakob puhui apostoleille ja vanhimmille Jerusalemissa:


Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät
Jumalan puoleen,
vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja
haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
Tässä Jaakob kehottaa apostoleita ja vanhimpia olemaan taakoittamatta pakanuudesta kääntyneitä uskovia, paitsi että näiden tulee olla noudattamatta tiettyjä pakanallisia tapoja, jotka ovat osa heidän pakanallista perintöään. Ne hän luetteli, niin ettei pakanuudesta käntyneille uskoville jäänyt mitään epäselväksi.

Jos me otaksumme, että koska hän ei maininnut sapattia, neljäs käsky on mitätöity, meidän täytyy olettaa johdonmukaisesti, että kaikki käskyt on mitätöity, paitsi käsky, jossa käsitellään epäjumalia, koska muitakaan käskyjä ei mainita. Sen mukaisesti pakanuudesta kääntyvät uskovat olisivat vapaat murhaamaan, varastamaan, kiroamaan isänsä ja äitinsä jne.

Todellisuudessa on niin, että nämä jakeet on irrotettava asiayhteydestään, jotta niitä voitaisiin käyttää tukemaan sapatin syrjäyttämistä. Heti seuraavassa, 21. jakeessa Jaakobin kanta käy selväksi:


sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan
häntä synagoogissa jokaisena sapattina."
Jaakob muistutti muita siitä, että pakanuudesta kääntyneillä uskovilla oli tilaisuus saada opetusta synagoogissa jokaisena sapattina. Hän vain tähdensi sitä, että pakanallisten traditioiden hylkääminen oli heille asetettava lisävaatimus heidän uudessa uskonnossaan. Sen sijaan, että tässä olisi todiste sapatin syrjäyttämisestä, nämä jakeet osoittavat, että uskovien edellytettiin kokoontuvan saamaan opetusta sapattina.


Toinen tutkittava raamatunkohta on Room. 14:4-6:


Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai
kaatuu: mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä
pitämään.
Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä;
kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä
hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
Paavali kirjoitti niistä, jotka olivat heikkoja tai vastauskoontulleita (jakeet 1-3). Hän totesi, että heitä ei pitäisi halveksia tai syrjiä, koska he kiinnittävät huomiota tiettyjen ruokien ja juomien syömiseen ja juomiseen tai erityisiin päiviin. Hän ei mainitse sapattia. Koska muita raamatunkohtia ei ole, joiden perusteella voisimme selkeästi vetää sen johtopäätöksen, että Paavali olisi luopunut sapatin pyhittämisestä, emme voi mielivaltaisesti olettaa, että tässä raamatunkohdassa puhuttaisiin sapatista luopumisesta. Tällaista asiaa ei voida vain kevyesti työntää syrjään.

On paljon mielekkäämpää olettaa, että Room. 14:4-6 viittaa juhlapyhien viettoon, niinkuin monet kristityt nykyään viettävät joulua ja pääsiäistä, toiset taas eivät vietä. Jos nämä raamatunjakeet tarkoittaisivat sapattia, niin sanat "toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä" (jae 5) tarkoittaisi sitä, että jotkut ovat tekemättä työtä jokaisena päivänä. Monien mieleen se varmastikin olisi, mutta se ei olisi varmastikaan käytännöllistä tai hyödyllistä tai edes raamatullista. Emme voi pitää jokaista päivää sapattina.

Kolmas tutkittava raamatunkohta on Kol. 2:16-17:


Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan
tai uudenkuun tai sapatin [p.o.sapattien suom.huom] johdosta,
jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
Tämä on ainoa mahdollinen raamatunkohta, joka voitaisiin ymmärtää siten, että seitsemännen päivän sapatin vietosta on luovuttava. Ne, jotka ovat hylänneet sapatin, käsittävät tämän raamatunkohdan ahtaasti niin, että heitä ei voida tuomita siitä, etteivät he pyhitä sapattia. Mutta samalla se tarkoittaisi myös sitä, ettei heitä voitaisi tuomita siitäkään, että he pitäisivät sapatin.

Paavali sanoi, että koska Jumala oli tehnyt niistä, jotka olivat kuolleet synteihinsä eläviä Kristuksessa ja oli pyyhkinyt pois ne kirjoitukset, jotka olivat heitä vastaan (jakeet 13-14), he eivät saisi antaa kenenkään tuomita itseään lain pitämisestä koskien juutalaisten juhlia, uuden kuun viettoa tai erityisiä juhlapäiviä (sapatteja). Tästä syystä Paavali käytti monikkoa sabbaton eikä yksikköä sabbato tässä mainituista sapateista.

On sanottu, että yksikköä ja monikkoa käytetään vaihdellen, esimerkiksi Matt. 12:2 ja Mark. 2:24:ssä, joissa puhutaan samoista tapahtumista. Se on totta. Markus käyttää kuitenkin yksikköä ja monikkoa johdonmukaisesti. sabbaton -sanaa ei käytetä koskaan tarkoittamaan yksikköä. Pikemminkin käytetään "sabbasin" -muotoa tarkoittamaan sekä yksikköä että monikkoa.

Monikkomuotoa "sabbaton" käytetään Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen viikosta, jolloin oli kaksi sapattia (Matt. 28:1; Mark. 15:42; Luuk. 23:54-56). Ainoa poikkeus on Johannes 5:9-10. Ap.teoista 13:27; 17:2 ja 18:4 löytyvät sanonnat "kunakin sapattina" ja kolmena sapattina sekä jokaisena sapattina, jotka viittaavat useampaan sapatinpäivään.

Ainoastaan yksikkömuotoista "sabbasin"-sanaa käytetään säännöllisesti tarkoittamaan sekä yksikköä että monikkoa, mutta ei koskaan viittaamaan niihin kahteen sapattiin, jotka olivat Herran kuoleman viikolla.

Juutalainen seremonialaki, joka oli vain varjo siitä, mitä Kristus toisi tullessaan ja ne Jumalan lait, jotka koskevat meitä, ovat kaksi eri asiaa. Kymmentä käskyä ei ole koksaan peruutettu. Ne eivät ole "se kirjoitus säädöksineen, joka oli meitä vastaan", vaan itse Jumalan kivitauluille kirjoittama -- kivihän korostaa niiden pysyvyyttä. Viittaako joku nykyään "yhdeksään käskyyn"?

The International Standard Bible Encyclopedia toteaa:


Kymmenessä käskyssä, tai oikeammin sanoen kymmenessä sanassa...on kiteytettynä muutama
pysyvästi paikkansapitävä ohje, joiden varaan jokainen ihmiseltä vaadittava velvollisuus
perustuu. Tietyt ajallisesti rajatut ohjeet, kuten jumalanpalvelusta koskevat ja
oikeudelliset ohjeet, ovat näiden "sanojen" sovelluksia väliaikaisissa olosuhteissa,
joissa vaadittiin niiden täydellistä ja ehdotonta tottelemista.52

RAAMATTU

Samoin kuin historia, myös Raamatun tulkinta perustuu usein ennakkokäsityksiin, jotka ovat kotoisin uskonnollisista perinteistä. Jos asettaisimme ihmisten opetukset syrjään ja uskoisimme Raamattua niinkuin se on kirjoitettu, saattaisimme löytää jotain aivan muuta, kuin mitä etukäteen odotamme löytävämme. Ikävä kyllä monet kirkkojen ja seurakuntien opettajat tulkitsevat Raamattua raamatunselitysteosten perusteella, sen sijaan että tutkisivat itse Raamattua syvällisesti.

On hyvin tärkeätä, että Kristuksen ruumis saa ohjeensa Jumalan miehiltä, jotka ovat oppineet ymmärtämään Raamattua ahkeran työn tuloksena. Kuitenkin jokaisen uskovan tehtävänä on koetella jokaisen opettajan sanat (Ap.t. 17:11). Uskovalla ei ole lupa kieltäytyä omakohtaisesta Raamatun tutkimisesta ja kaiken kuulemansa koettelemisesta: onko hänen kuulemansa totta.

Tutkimuksessamme meidän on asetettava objektiivisesti kaikki sellaiset mielipiteet syrjään, jotka saattavat perustua ennakkokäsityksistä johtuvaan tulkintaan, joka on peräisin uskonnollisista opinnoista, ja koetella ne Jumalan sanan valossa, niin että ne kaikki ovat sopusoinnussa. Lukijaa kehotetaan tällaiseen objektiiviseen lähestymistapaan varsinkin tutkimuksemme tässä vaiheessa, kun käsittelemme niitä raamatunkohtia, joiden ajatellaan tukevan seitsemännen päivän sapatin korvaamista "Herran päivällä" sunnuntailla.

Raamatunjae, jota käytetään usein todistamaan, että apostolit kokoontuivat sunnuntaina sapatin sijasta on Ap.t. 20:7:


Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali,
joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa...
Oletetaan, että tässä jakeessa mainittu "viikon ensimmäinen päivä" on meidän sunnuntaimme. Mutta itse asiassa tämän jakeen konteksti paljastaa, että kokous alkoi meidän lauantai-iltanamme, jolloin Paavali puhui keskiyöhön asti. Herätettyään Eutykuksen kuolleista jossain vaiheessa puheensa aikana Paavali mursi leipää veljiensä kanssa ja jatkoi puhettaan aamun valkenemiseen saakka. Viikon ensimmäinen päivä, johon viitataan alkoi siis lauantai-iltana, ei sunnuntaiaamuna.

Oletetaan myös, että tämän raamatunkohdan sanat "olimme kokoontuneet murtamaan leipää" tarkoittavat ehtoollisainesten nauttimista. Tästä vedetään se johtopäätös, että tuona päivänä apostolinen seurakunta kokoontui jumalanpalvelukseen. Uudessa Testamentissa on kuitenkin kuusitoista kohtaa, joissa puhutaan leivän murtamisesta, eikä mikään niistä tarkoita mitään muuta kuin aterian nauttimista. Ainoat mahdolliset poikkeukset ovat viisi viimeistä ehtoollista koskevaa kohtaa (Matt. 26:26; Mark. 14:22; Luuk. 22:19; 1. Kor. 10:16; 11:24), ja viimeinen ehtoollinenhan oli myös ateria. "Ehtoollis"osuus oli osa ateriaa, jonka aikana Jeesus paljasti leivän ja maljan merkityksen Hänen ruumiinsa ja verensä symboleina. Monet tutkijat ovat itse asiassa sitä mieltä, ettei ehtoollista mainita lainkaan Apostolien teoissa.

Tarkoitetaan sitten sanoilla "murtamaan leipää" ehtoollisen viettoa tai tavallista ateriaa, kysymys kuuluu: oliko viikon ensimmäisellä päivällä erityinen sija Uuden Testamentin seurakunnassa.

Toisessa kohdassa luemme opetuslasten koontumisesta murtamaan leipää:

Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja
nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
Tämän jakeen mukaan opetuslapset mursivat leipää yhdessä joka päivä. Se, että "viikon ensimmäisenä päivänä" on mainittu Ap.t. 20:7:ssä ei tarkoita, että tuo päivä olisi poikennut mitenkään muista päivistä. Kirjoittaja, Luukas, mainitsee vain ajankohdan, jolloin Paavali lähti matkalle.

Edellämainitun raamatunkohdan lisäksi ainoa kohta, joka jotenkin viittaa siihen, että apostolinen seurakunta olisi pitänyt sunnuntaita erikoisasemassa sapatin sijasta, koskee päivää, jolloin Paavali kehotti Korinton seurakuntaa laittamaan syrjään pyhille kerättäviä varoja:


Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen,
säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani.
(1. Kor. 16:2)
Tämä jae ei kerro mitään muuta kuin, että korinttilaisten uskovien piti laittaa syrjään kotonaan uhreja, jotka lähetettäisiin Jerusalemin puutteessa oleville veljille. Siinä ei sanota, että viikon ensimmäisenä päivänä olisi kokoonnuttu yhteen sapatin sijasta tai edes sapatin lisäksi. Ja jos he kokoontuivat yhteen päivittäin, ei mikään päivä olisi ollut parempi kuin joku toinen rahan syrjään laittamiselle. Miksi siis viikon ensimmäisenä päivänä? Koska juutalaiset eivät saaneet osallistua kaupankäyntiin tai edes toisten palvelemiseen sapattina. Jos uhrit olisi kerätty sapattina, se olisi herättänyt pahennusta heidän keskuudessaan. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä Paavali oli sapattina myös synagoogassa eikä pelkästään kotikokouksessa.

Itse asiassa on useita tapauksia, joissa apostoleiden kerrotaan osallistuneen synagoogajumalanpalvelukseen ja opettaneen siellä sapattina. On selvää, että se oli nimenomaan juutalainen tapa, ja monet katsovatkin, että ne olivat vain yrityksiä todistaa juutalaisille. Apostolien tekojen 13:14-44:n mukaan Paavali saarnasi pakanoille Antiokiassa kahtena eri sapattina. Miksi näillä tapauksilla ei ole vähintään yhtä suurta painoarvoa kuin parilla kyseenalaisella viittauksella viikon ensimmäisenä päivänä kokoontumiseen?

Lopullisessa analyysissä ei ole todellakaan mitään vankkaa raamatullista todistetta siitä, että apostolit olisivat korvanneet seitsemännen päivän sapatin viikon ensimmäisellä päivällä.

Tuo tilanne on pysynyt samanlaisena jo vuosisatoja. Nykyään kirkkojen -- niin katolisten kuin protestanttistenkin -- maailmallisuus on nähtävissä enemmän kuin koskaan. Ei tarvita paljon mielikuvitusta ymmärtämään sunnuntai sapatiksi. On selvää, että se on erityinen jumalanpalveluspäivä, jolloin kristityt kokoontuvat yhteen muutamien tuntien ajaksi. Mutta suurimmalle osalle kirkkokansaa se on yleensä ottaen huvituksille ja henkilökohtaisen mielihyvän tavoittelulle omistettu päivä, joka on täydellinen vastakohta Herran määritelmälle sapatista Jesajan 58:13-14 mukaan.

Lähes tuhat vuotta lakihenkisyyttä, verenvuodatusta ja maailmallista mielihyväntavoittelua erottaa meidät niistä hämäristä olosuhteista, jolloin siirryttiin sapatista "Herran päivän" viettoon. Ainoat seikat, jotka tukevat sapatin korvaamista sunnuntailla, ovat historiallisten kirjoitusten katkelmat, joista suurin osa on joko epäluotettavaa aineistoa tai Rooman vaikutuksen alla syntynyttä ja kirjoitettu useita vuosisatoja sen jälkeen, kun seurakunta alkoi toimintansa. Ja itse asiassa huomaamme, että tämä sapattia koskeva kiista on ollut seurakunnassa vähintään apostolien jälkeiseltä ajalta lähtien.

Koska mitään historiallista todistusaineistoa ei ole, ei ole myöskään mitään oikeutusta korvata seitsemännen päivän sapatti "Herran päivällä" sunnuntailla. Ja vaikka sellaista löytyisikin, se vain todistaisi eksytyksestä, ei "uudesta ilmestystiedosta".

Mutta eikö sunnuntain viettämisellä ole raamatullisia perusteita? Eivätkö apostolit kokoontuneet sunnuntaisin murtamaan leipää?

Tämä vie meidät seuraavaan (ja tärkeimpään) "todisteeseen" siitä, onko mitään oikeutusta pyhittää sapatin sijasta sunnuntai.

Antisemitismi

Historia paljastaa katkeran riidan, joka puhkesi seurakunnassa seitsemännen päivän sapatista kiinni pitävien ja niiden välillä, jotka halusivat hylätä sen, koska he tunsivat vastenmielisyyttä juutalaisia juuriaan kohtaan. Tämä riita koski suurimmaksi osaksi lähinnä itäistä kirkkoa, joka piti kiinni seitsemännen päivän sapatista ja Rooman latinalaista kirkkoa, joka hylkäsi sen.42

Rooman kirkon motiivina ei niinkään ollut halu pyhittää sunnuntai Herran ylösnousemuksen päiväksi, vaan pikemminkin sanoutua irti kaikesta, minkä juuret olivat juutalaisuudessa.43 Tämä oli mitä hatarin peruste muuttaa sitä, minkä Jumala on säätänyt ja pyhittänyt ihmisen parhaaksi (Jes. 58:13-14).

Tämän seurauksena sunnuntaista on tehty pakollinen jumalanpalveluspäivä, jota kutsutaan "Herran päiväksi" sen sijaan, että vietettäisiin seitsemännen päivän sapattia.

Rooma pani alulle "Herran päivän" saadakseen huomion kääntymään pois juutalaisesta sapatista ja pääsiäisjuhlasta. 44Mutta on selvää, ettei Rooman kirkon kannan taustalla ollut rakkaus, Raamattu tai Pyhän Hengen innoitus. Sen motivoijana oli sen sijaan antisemitismi (ja käytännöllinen poliittinen myönnytys pakanalliselle auringonpalvonnalle, jota käsittelemme seuraavassa luvussa).

Olkoot syyt mitkä tahansa, joka tapauksessa siinä vaiheessa, kun kirkko oli alkanut edes jossain määrin luopua sapatinvietosta, vähintään sata vuotta kirkkohistoriaa oli kulunut. Kun vertaamme sitä niihin lähes kahteen vuosituhanteen, jotka ovat kuluneet tähän päivään tultaessa, tuo aika näyttää lyhyeltä. Mutta sata vuotta riittää varsin hyvin vallanpitäjien tihutöihin (2. Tess. 2:7).

Auringon päivä

Neljännelle vuosisadalle tultaessa kirkosta oli tulossa huomattava poliittinen voimatekijä. Rooman keisarin Konstantinuksen tuella laillistettiin sunnuntai jumalanpalveluspäiväksi; Rooman valtakunnasta poistettiin seitsemännen päivän sapatin pyhittäminen. Mutta Konstantinuksen julistus ei määrännyt sapatinviettoa tai edes "Herran päivän viettoa", vaan pakanallisella nimellä kutsutun "Dies Solis" -päivän = Auringon päivän:

Kunnioitettavana Auringon päivänä levätkööt kaupunkien maistraatit ja asukkaat, ja
olkoot kaikki työpajat kiinni. Sen sijaan maaseudulla voivat maanviljelystä harjoittavat
ihmiset vapaasti ja laillisesti harjoittaa työtoimiaan; koska usein tapahtuu, ettei joku
muu päivä sovi yhtä hyvin kylvötöihin tai viinirypäleen istutukseen; niin ettei oikean
hetken käyttämättä jättäminen saisi aikaan taivaan runsaiden antimien
menettämistä.45
Tällä tavoin roomalaiskatolinen kirkko otti käyttöön "Auringon kunnioitettavan päivän" viettämisen roomalaisen tavan mukaisesti, jossa aurinkoa palvottiin erityisesti viikon ensimmäisenä päivänä. Siksi ei olekaan hämmästyttävää, että Rooman kirkon ehtoollisleipä oli muodoltaan samanlainen pyöreä kiekko kuin muinaisten egyptiläisten auringonjumala Osiriksen palvonnassa käytetty.46 Nyt eivät leipä ja viini olleet enää Herran ruumiin ja veren symboleja; maagisten loitsujen avulla nämä ainekset muuttuivat muka Hänen ruumiikseen ja verekseen kirjaimellisesti, joita on palvottava kuin Jumalaa:


Vastaten väitteisiin, joiden mukaan oli kysymys ainoastaan symbolisesta tai
hengellisestä läsnäolosta kirkko tuomitsi "jokaisen, joka kieltää, että meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri yhdessä, samoin kuin Hänen sielunsa ja jumaluutensa,
ja siitä syystä koko Kristus todellisesti ja aineellisesti sisältyy Pyhän ehtoollisen
sakramenttiin, ja sanoo, että Kristus on läsnä sakramentissa ainoastaan kuvaannollisesti
tai voimallaan".
...Siksi ei voida sanoa, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri ovat
läsnä "ainoastaan sakramentissa ja sitä vastaanotettaessa, mutta ei sitä ennen eikä sen
jälkeen, ja että Herran todellinen ruumis jää pyhitettyihin ehtoollisleipiin tai niiden
osiin, jotka jäävät yli ehtoollisesta".
Kun käsitetään Kristuksen läsnäolon jäävän tällä tavoin ehtoollisaineksiin, on vain
loogista, että kirkko palvoo "siunattua sakramenttia" [ehtoollisleipää] samoin kuin
se palvoo itse Jeesuksen persoonaa. Näin ollen Häntä on palvottava pyhässä ehtoollisen
sakramentissa kaikkein korkeinta kunnioitusta (latria) osoittaen myös ulkonaisin menoin.
Konkreettisesti tämä tarkoittaa, että "siunattua sakramenttia" on kunnioitettava
ainutlaatuisen juhlallisin menoin" ja "kannettava juhlallisesti paikasta paikkaan" ja
"asetettava julkisesti nähtäville ihmisten palvottavaksi".47
Vahvistaen Trenton kirkolliskokouksen ehtoollista koskevan päätöslauselman (Istunto 13: Decree on the Eucharist, luku 5; Denz. 878 [1648]), Vatikaani II totesi vuonna 1972:

Kenenkään mielessä ei pitäisi olla epäilystäkään siitä, etteikö uskollisten tulisi
osoittaa tälle kaikkein pyhimmälle sakramentille ["pyhitetylle" ehtoollisleivälle] sitä
palvontaa, mikä kuuluu todelliselle Jumalalle niinkuin aina on ollut tapa katolisessa
kirkossa ja sitäkin suuremmalla syyllä, koska Kristus itse asetti sen
syötäväksi.48
On totta, että nämä opilliset virheellisyydet kehittyivät ajan myötä, mutta ne kaikki ovat seurausta Rooman alulle panemasta, auringonjumalan kunniaksi pyhitetyn sunnuntain viettämisestä "Herran päivänä", joka on hyvin kaukana Jumalan perustamasta sapatin perinnöstä, jonka tarkoituksena oli vetää ihmisiä lähemmäs Jumalaa. Itse asiassa Rooman auktoriteetin alla sunnuntaina vietettävästä pyhäpäivästä tuli aivan yhtä orjuuttava kuin se ikinä oli juutalaisten tulkitsemana ollut. Kummassakaan tapauksessa ei ollut kysymyksessä kääntyminen rakkauden Jumalan puoleen, vaan alistuminen vihamieliselle hierarkialle, joka uhkasi iankaikkisella kadotuksella kaikkia, jotka eivät totelleet sen käskyjä.

Mutta messuun osallistumisen ja uhraamisen lisäksi ei uskovalta vaadittu kovinkaan paljon sunnuntaisin. Hän saattoi viettää suurimman osan päivää mielensä mukaan. Viidennelle vuosisadalle tultaessa monet kirkon piirissä valittivat uskovien maailmallisuutta ja heidän mieltymystään teatteriin ja muihin huvituksiin tuona päivänä.49

Justinus Marttyyri
Myös Justinus Marttyyrin kirjoitukset kuuluvat varhaiseen kirkkohistoriaan -- tällä kertaa lähempänä toisen vuosisadan keskivaihetta. Tästä kristitystä apologeetasta ei tiedetä kovinkaan paljon historiallisesti paitsi hänen omista kirjoituksistaan, joista noin puolet on alkuperältään epäselviä.37Dialogissaan juutalaisen Tryfon kanssa, jota pidetään Justinus Marttyyrin kirjoittamana, kirjoittaja käsittelee jatkuvaa sapattia ja erityisesti sunnuntaina vietettävää sapattia. Schaff toteaa tästä esityksestä:

Hän esittää syynä siihen, miksi viikon ensimmäinen päivä on valittu kristilliseen
jumalanpalvelukseen sen, että sinä päivänä Jumala karkotti pimeyden ja kaaoksen, ja
koska Jeesus nousi kuolleista ja ilmestyi yhteenkokoontuneille opetuslapsille, mutta ei
viittaa mitenkään neljänteen käskyyn.38
Monet huomattavat historioitsijat pitävät epävarmana sitä, että Justinus Marttyyri olisi kirjoittanut tämän tekstin, vaikka tekstiä itseään pidetään kyllä historiallisena.39

(Meidän pitäisi myös pitää mielessä, että Justinus Marttyyri oli ensimmäinen, joka käytti kirkosta määritettä "katolinen", ts. "universaalinen". Tässä vaiheessa kirkko oli jo alkanut muotoutua pappien organisaatioksi, joiden tarkoituksena oli levittää roomalaiskatolisen kirkon auktoriteetti koskemaan kaikkia maailman kirkkoja. Monet Rooman keisarillisessa palatsissa olivat kääntyneet kristinuskoon, ainakin nimellisesti, samoin kuin monet kaupan, taiteiden ja tieteen alalla. Nämä tukivat kirkkoa. He olivat aikansa poliittisia vaikuttajia, jotka todennäköisesti vaikuttivat siihen, että roomalaiskatolisesta kirkosta tuli huomattava maailmanvalta. Tässä näemme esimerkin siitä, että mitä maailmallisempia ja vaikutusvaltaisempia kirkon vaikuttajat ovat, sitä kauemmas Jumalan totuudesta kirkko ajautuu.)

Samoin kuin Barnabaksen ja Ignatiuksen kohdalla, huomaamme historiallisten todisteiden puuttuvan, jotta voisimme lopullisesti osoittaa Justinus Marttyyrin puoltavan sapatin korvaamista "Herran päivällä" sunnuntailla. Ainoa teksti, jossa tuo kanta on tuotu esille, on "Dialogi juutalaisen Tryfon kanssa", jonka kirjoittajasta ei ole varmuutta.

Jos joku ihmettelee kuinka kukaan toisella vuosisadalla olisi voinut erehtyä näin tärkeässä asiassa, meidän on vain ajateltava, miten eri mieltä oman aikamme historioitsijat ovat vain muutama vuosikymmen sitten tapahtuneista asioista, vaikka nykyään on saatavilla historiallista tietoa aivan eri mittasuhteissa kuin tuona aikana, samoin on käytettävissämme aikamme tietotekniikka. Olisiko Justinus Marttyyri tai joku hänen aikalaisensa voinut tulkita edellisen vuosisadan tapahtumia? Tämä on melko varmaa. Koska mitään konkreettisia todisteita ei ole, jotka tukisivat näinkin huomattavaa Raamatusta poikkeamista, kirkon on perustettava käytäntönsä johonkin enempään kuin vain mahdollisuuksiin. Täten -- samoin kuin Barnabaan ja Ignatioksen kohdalla -- on Justinus Marttyyrin tekstit hylättävä sunnuntaita lepopäivänä tukevana todistusaineistona.

Tertullianus

Vaikka näiden varhaisten tekstien epäselvä alkuperä ei sinänsä anna syytä torjua ajatusta siitä, että seurakunta olisi alkuvaiheessa alkanut pitää sunnuntaita jumalanpalveluspäivänä, katsotaan, että Tertullianus antoi "ensimmäisen selkeän todisteen sunnuntain viettämisestä lepopäivänä kristittyjen keskuudessa" kolmannen vuosisadan alkupuolella.40

Alkuvaiheessa Tertullianus oli kiinteässä yhteydessä roomalaiskatoliseen kirkkoon ja hän onkin kirjoittanut sille runsaasti latinankielistä kirjallisuutta ja liturgiaa. Hän kirjoitti De Orationen tuossa vaiheessa, ollessaan yhteydessä Roomaan. Siinä hän esittää sunnuntain jumalanpalveluspäivänä seitsemännen päivän sapatin sijasta.41

Kaiken tämän todistusaineiston pohjalla voimme todeta, ettei sunnuntain pyhittämisellä sapatin sijasta ole luotettavaa historiallista näyttöä ennen kolmatta vuosisataa, jolloin tuo käytäntö oli puhtaasti roomalaiskatolinen. Mitään luotettavaa apostolista todistusaineistoa siitä, että seurakunta olisi ensimmäisellä vuosisadalla pyhittänyt sunnuntain sapatin sijasta ei ole. Jos sellaista on, sunnuntaita kannattavat tutkijat eivät ole sitä esittäneet missään olemassaolevissa teoksissa. Tästä syystä, koska ennen Nikean kirkolliskokousta olevaa lähdeaineistoa ei ole, ei ole riittävästi historiallista todistusaineistoa, joka tukisi käsitystä siitä, että seurakunta olisi apostolien jälkeisenä aikana pitänyt sunnuntaita "Herran päivänä".