IRC-Galleria

1.1.1 Tacitus

Roomalainen historioitsija Tacitus kirjoitti toisen vuosisadan alkupuolella mainiten kuuluisissa kirjoituksissaan myös Jeesuksen. Tacituksen teoksista ovat kadonneet ne teokset, jotka käsittelevät vuosia 29-32 eli juuri ne kirjat, jotka olisivat käsitelleet Jeesuksen kuulustelua ja kuolemantuomiota.4

Teoksessaan Annaalit Tacitus käsittelee kristinuskoa seuraavasti: "Pysyvä huhu arveli keisari Neroa tämän tulipalon sytyttäjäksi. Voidakseen tukahduttaa huhun, hän syytti rikoksesta lahkoa, jota yleisesti vieroksuttiin sen jumalanpalvelustapojen vuoksi ja jonka jäseniä kutsuttiin kristityiksi. Nimi oli annettu heille erään Kristuksen mukaan, jonka prokuraattori Pontius Pilatus tuomitsi ja naulitsi ristille Tiberiuksen hallitusajalla. Tämä vaarallinen lahko, jota olen kuvannut aikaisemmin, ei ole juurtunut vain Juudeaan, josta se on kotoisin, vaan myös itse Roomaan, jonne kaikki pelättävät ja häpeälliset asiat kerääntyvät ja löytävät sieltä kotinsa5.

Viittaus Jeesuksen on mitä ilmeisemmin aitoa Tacitusta. Se esiintyy kyseisen teoksen kaikissa tunnetuissa kopioissa ja on kirjoitettu Tacituksen kirjoitustyylillä. Sen kristinuskon vastainen tyyli antaa olettaa, etteivät kristityt ole lisänneet kyseistä kohtaa Tacituksen teokseen. Tacitusta tutkivat historioitsijat ylistävät Tämän tarkkuutta, huolellisuutta ja luotettavuutta.6 Tacitus keräsi tietoa mitä ilmeisimmin pääasiallisesti roomalaisista lähteistä. Näin ollen väite, jonka mukaan Tacitus olisi nojautunut kommentissaan kristittyjen omiin käsityksiin, ei ole uskottava. Mitä tietoa saamme Tacitukselta kristinuskoa koskien?7

a) Kristityt saivat nimensä liikkeen perustajan, Kristuksen, mukaan.

b) Roomalainen prokuraattori Pontius Pilatus tuomitsi hänet kuolemaan.

c) Tämä tapahtui keisari Tiberiuksen hallituskaudella (14-37).

d) Hänen kuolemansa lopetti "taikauskon" hetkeksi.

e) "Taikausko" heräsi uudelleen henkiin.

f) Tämä tapahtui Juudeassa, josta liike on lähtöisin.

g) Hänen seuraajansa toivat opin mukanaan Roomaan

h) Kun Rooma tuhoutui suuressa tulipalossa keisari Neron hallituskaudella (54-68), keisari syytti tapahtumasta kristittyjä.



1.1.2 Thallus

Kolmannella vuosisadalla elänyt kristitty historioitsija Julius Africanus kokosi ja kirjoitti viisiosaisen Maailman historian noin vuonna 220 jkr. Julius käsittelee siinä kolmen tunnin pimeyttä, joka tapahtui Jeesuksen kuoleman yhteydessä ja kommentoi tätä ilmiötä seuraavasti:

"Mitä pelottavin pimeys painosti koko maailmaa ja maanjäristys järkytti kallioita ja monet paikat Juudeassa ja muilla alueilla sortuivat. Tätä pimeyttä Thallus kutsuu Historiansa kolmannessa kirjassa auringonpimennykseksi – väärin minun mielestäni."

Thallus kirjoitti Eusebiuksen mukaan kreikaksi maailmanhistorian Troijan tuhosta aina ensimmäisen vuosisadan puoliväliin asti. Thalluksen uskotaan yleisesti kirjoittaneen teoksensa 50-100jkr. Myös juutalainen historioitsija Josefus viittaa mahdollisesti juuri tähän samaan Thallukseen.8 Julius Africanus viittaa myös toiseen historioitsijaan, Phlegoniin, jonka mukaan Tiberiuksen hallituskaudella täyden kuun aikaan oli täysi auringonpimennys, joka kesti kuudennesta hetkestä yhdeksänteen.9 Julius Africanus uskoi Phlegonin kirjoittavan samasta pimeydestä kuin Thallus ja hän itse. Julius käyttää ilmausta "tästä pimeydestä" (touto to skotos), mikä antaa ymmärtää, että Thallus yritti selittää pimeyttä, joka liittyi ristiinnaulitsemiseen ja joka oli sen ajan tähtitieteilijöiden kiihkeän pohdinnan kohteena. Thallus ei siis vain dokumentoinut jotain tiettyä auringonpimennystä, vaan pyrki löytämään kyseessä olevalle pimennykselle nimenomaan luonnollisen selityksen. Näin ollen Julius Africanus ja Thallus näyttävät pitävän itsestään selvyytenä sitä, että Jeesus kuoli (ja näin ollen myös tietysti oli olemassa.)

Historioitsija Paul Meier kirjoittaa tästä pimennyksestä seuraavasti: "Tämä ilmiö näkyi ilmeisesti Roomassa, Ateenassa ja muissa Välimeren kaupungeissa. Tertullianuksen mukaan…se oli kosminen tapahtuma tai "maailman tapahtuma". Phlegon, kreikkalainen kirjailija, joka oli kotoisin Cariasta kirjoitti kronologian noin 137 jkr ja kertoi, että 202. Olympiadina (noin vuonna 33jkr) oli "suuri auringonpimennys" ja että "kuudennella hetkellä tuli yö" niin, että jopa tähdet näkyivät taivaalla.10"

1.1 Jeesus historiallisena henkilönä

Historiallisen Jeesuksen olemassaoloa ei juuri kukaan vakavasti otettava tutkija epäile. Ajoittain joku tutkijaksi luokiteltava radikaali on väläytellyt mahdollisuutta, että tämä maailmanhistorian merkkihenkilö olisikin ainoastaan mielikuvituksen tuote, mutta nämä radikaalit on varsin pian vaiennettu. Syy siihen, että tällainen käsitys edelleenkin elää "kansan keskuudessa", juontaa juurensa mitä ilmeisimmin kommunismin seitsemänkymmenen vuoden kulta-ajalta. Marx ja Engels nimittäin liittivät kehittelemäänsä sosialistiseen ideologiaan teorian, jonka mukaan Jeesus Nasaretilaista ei ole koskaan ollutkaan ja tästä tuli marxilaisuuden virallinen oppi.1 Koska kommunismin vaikutus Länsimaidenkin yliopistomaailmassa oli ainakin vielä 1970-luvulla varsin voimakas, on tämän ajatuksen säilyminen nykypäiviin asti ymmärrettävää. Mm. Suomen vapaa-ajattelijoiden kotisivuilla on käännettynä amerikkalaisen Earl Dohertyn kirjoitus, joka pyrkii perustelemaan Jeesuksen historiallisuuden kieltävän näkökannan.2 Dohertyn esitys on ylhäisessä yksinäisyydessään varsinainen oppikirjaesimerkki ns. hiljaisuudesta argumentoinnista ja johtopäätösakrobatiasta. Lähinnä tästä vapaa-ajattelijoiden suosimasta suuntauksesta tulee mieleen joidenkin natsihenkisten radikaalitutkijoiden väite, jonka mukaan mitään keskitysleirejä ei toisen maailmansodan aikaan itse asiassa ollutkaan. Näin ollen jokainen juutalaisten käsiin tatuoitu numerosarja on vain osa suurta maailmanlaajuista salaliittoa, kuten myös jokainen valokuva, liittoutuneiden sotilaiden todistus, museoina toimivat entiset leirit ja hiusvuoret. Mielipiteeni on valmis - älä sekoita minua tosiasioilla!

Vaikka Raamatun ulkopuolisten lähteiden maininnat Jeesuksesta ovat niukkoja, Jeesuksen historiallisuutta voidaan pitää hyvin perusteluna tosiasiana. Jeesuksen elämä ei nimittäin Rooman valtakunnan perspektiivistä katsottuna ollut niin merkittävä, että siitä voitaisiin olettaa olevan paljoa kirjallisia merkintöjä. Lisäksi historiallisten mainintojen määrä Tiberiuksen hallitusaikaa koskien on yleensäkin ottaen varsin vähäinen. Tietoa kyseiseltä ajalta voidaan löytää vain neljästä roomalaisesta lähteestä, joita ovat Suetonius, Tacitus, Velleius Paterculus ja Dio Cassious.3

Juutalaisessa yhteisössä Jeesuksen merkitys oli luonnollisesti paljon suurempi ja myöhemmin hänen merkityksensä nousi myös koko Rooman valtakunnan alueella, kun kristinusko levisi aina Rooman asti. Jeesuksen vaikutus juutalaisessakin yhteiskunnassa oli suurempi vasta hänen kuolemansa jälkeen, jolloin kristinuskosta alkoi muodostua oma uskontonsa. Babylonian Talmudissa on maininta Jeesuksesta, joskin kyseinen teos on koottu varsin myöhään ja näin ollen sen todistusarvo on kiistanalainen. Kuuluisa juutalainen historioitsija Flavius Josefus puolestaan eli ensimmäisellä vuosisadalla ja hänen kristinuskoon ja Jeesukseen liittyviä mainintoja voidaankin pitää jo paljon tärkeämpinä Jeesuksen historiallisuuden selvittämisessä. Jerusalemin temppelin hävityksen yhteydessä vuonna 70 jkr tuhottiin myös suuri määrä juutalaisia asiakirjoja, joten tämä saattaa osaltaan vaikuttaa siihen, että tietoa Jeesuksesta ei juutalaisistakaan lähteistä juurikaan ole löydettävissä.

Jeesusta koskevista Raamatun ulkopuolisista maininnoista käsittelemme tässä yhteydessä pääasiallisesti vain kolmea: Tacitusta, Thallusta ja Josefusta.

Pedon merkki järjestelmä lähestyy askel askeleelta ja köysi kiristyy, kohti totaalitaarista globaali maailman hallitusta. Näin ennusti Raamattu käyvän ennen Jeesuksen paluuta. (Ilmestyskirja 13). Jännää että artikkeli sattui tälle päivälle, perjantai 13


Matti Tuovinen
23.4.2012 9:53 23.4.2012 9:53
Mikrosiru mahdollistaa niin luottokortin kuin puhelimen toimimisen. Mutta pienelle sirulle kehitetään jatkuvasti lisäulottuvuuksia.

Brasiliassa puolestaan käynnistettiin äskettäin kokeilu, jossa koululaisten liikkumista seurataan koulupukuun ommellun mikrosirun avulla. Jos oppilas pinnaa tunnilta, välittyy tästä tieto koulun lisäksi kotiin, jolloin vanhemmat osaavat puuttua asiaan.

– Nahan alle sijoitettu SIM- ja luottokortti saattaa myös houkutella. Voisit soittaa kaikilla kännyköillä kuin omallasi, ja shoppailu olisi yhtä juhlaa niin kuluttajalle kuin kaupalle: Kävelet vain sisään myymälään, otat tavaran ja marssit ulos. Järjestelmä hoitaa maksupuolen huomaamattasi, visioi laboratorioinsinööri ja erikoistutkija Matti Linnavuo Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulun elektroniikan laitokselta.

Askeleen tähän suuntaan ottavat etäluettavat maksukortit, joita ei tarvitse työntää kaupan kassan maksupäätteeseen. Luottokunta uskoo niiden yleistyvän Suomessa jo ensi vuonna.


http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/ei-enaa-pankkikorttia-mikrosiru-ihon-alle/1186779

JEESUS HISTORIAN HENKILÖNÄ - RAAMATUN ULKOPUOLISET LÄHTEET


Matti Kankaanniemen kirjasta Nasaretilaisen haaste (2000)
© Suomen Helluntainuoret ry.
Tätä artikkelia saa levittää vapaasti ei-kaupallisiin tarkoituksiin.



http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/jeesushi.html

Raamatun historiallinen luotettavuus



http://apologetiikkawiki.fi/wiki/Raamatun_historiallinen_luotettavuus

Ihmisoikeusjärjestö Pro Life Suomi ry on perustettu puolustamaan syntymättömien lasten oikeuksia. Suomessa tehdään vuosittain yli 10.000 aborttia. Alla olevat aborttikuvat ovat lapsista jotka on abortoitu raskauden 1. kolmanneksella jolloin suurin osa aborteista tehdään. Rutiinitoimintaa verovaroin.


Abortoidun lapsen käsi (8 viikko hedelmöityksestä)
Irti repeytynyt käsi - 8 viikkoa hedelmöityksestä (10 raskausviikkoa)
Suomessa abortoitiin vuonna 2006 638 juuri tämänikäistä lasta.

Abortoidun lapsen jalka (8 viikko hedelmöityksestä)
Irti repeytynyt jalka - 8 viikkoa hedelmöityksestä (10 raskausviikkoa)
Suomessa abortoitiin vuonna 2006 638 juuri tämänikäistä lasta

Abortoitu lapsi (11 viikkoa)
Ihmistaimen matka päättyi 11 viikkoa elämänsä alkamisesta hedelmöityksessä (13 raskausviikkoa)
raskausviikoilla 12 tai myöhemmin tehtiin Suomessa vuonna 2006 735 aborttia


Sinunkin verorahoillasi! (kuva on aito, eli suomalainen 20 sentin kolikko on kuvattu abortoitujen lasten keskellä)

http://www.lopettakaatappaminen.tk/

Wilkinson osoittaa Egyptistä puhuessaan, että Osiriksen "mieliuhri" oli "hanhi" ja lisäksi, että "hanhea ei voitu syödä kuin keskitalvella". Mitä Roomaan tulee, toteaa Juvenalis, että "jos Osirista loukkasi, se voitiin hyvittää ainoastaan suurella hanhella ja ohuella kakulla". Meillä on todisteita monista maista siitä, että hanhea pidettiin pyhänä. On tunnettua, että Rooman Capitoliumin pelasti kerran keskellä yötä gallien yllätyshyökkäykseltä Jupiterin temppelissä pidettyjen Junolle pyhitettyjen hanhien kaakatus. Oheinen puuleikkaus

todistaa, että Vähässä Aasiassa oli hanhi Cupidon symboli samoin kuin se Egyptissä oli Sebin symboli. Intiassa oli hanhella samanlainen asema, sillä tuossa maassa voimme lukea pyhistä "brahmihanhista" eli Brahmalle pyhitetyistä hanhista. Lopuksi, Babylonian muistomerkit osoittavat, että hanhilla oli samanlainen mystinen luonne Kaldeassa ja että niitä uhrattiin siellä samoin kuin Roomassa tai Egyptissä, sillä niissä nähdään pappi hanhi toisessa kädessä ja uhriveitsi toisessa kädessä.*
*Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mikä merkitys hanhen uhraamisella on. Wilkinson toteaa: "Hanhi merkitsi hieroglyfeissä lasta tai poikaa"; ja Horapolo sanoo: "se valittiin merkitsemään poikaa, koska se rakastaa poikasiaan ja on aina valmis uhraamaan itsensä metsästäjälle, jotta ne säästyisivät; siitä syystä egyptiläiset pitivät oikeana kunnioittaa tätä eläintä". (WILKINSONin Egyptians). Tässä symbolin oikea merkitys on poika, joka vapaaehtoisesti uhraa itsensä niiden puolesta, joita hän rakastaa -- eli Babylonian Messias.
Ei siis ole epäilystäkään siitä, etteikö pakanallista talvipäivän seisauksen ajan juhlaa -- ts.joulua -- vietetty Babylonian Messiaan kunniaksi.
Seuraavan suuren paavillisen kalenterin juhlan käsittely antaa meille mitä voimakkaimman vahvistuksen siihen, mitä tästä on edellä sanottu. Tuota Marian ilmestyspäivää vietetään Roomassa 25. päivänä maaliskuuta ja samassa yhteydessä muistellaan meidän Herramme ihmeellistä sikiämistä Neitsyen kohdussa sinä päivänä, jona enkeli oli lähetetty ilmottamaan hänelle se erikoislaatuinen kunnia, joka hänen osakseen annettiin Messiaan äitinä. Mutta kuka voi sanoa, milloin tuo ilmoitus annettiin? Raamattu ei anna sen ajankohdasta mitään viitettä. Mutta sillä ei ollut merkitystä. Mutta juuri sitä päivää, jona meidän Herramme joko siitettiin tai syntyi, joka paavillisessa kalenterissa on merkitty "Marian ilmestyspäiväksi", vietettiin pakanallisessa Roomassa Cybelen, Babylonian Messiaan äidin kunniaksi.

*AMMIANUS MARCELLINUS ja MACROB., Sat. Ylläolevassa kappaleessa esitetty tosiasia antaa valaistusta juhlaan, jota vietetään Egyptissä ja josta ei ole tähän mennessä pystytty antamaan tyydyttävää selitystä. Tuota juhlaa vietettiin "Osiriksen kuuhun nousemisen" muistoksi. Osirishan oli samoin kuin Surya Intiassa Aurinko. (PLUTARKHOS, De Iside et Ostride). Kuu oli toisaalta useimmiten Hermes- tai Thoth- jumalan symboli, mutta myös taivaan kunigattaren Isis-jumalattaren symboli. Oppinut Bunsen näyttää olevan tästä eri mieltä; mutta hänen omat lausuntonsaa osoittavat, että hänellä ei ole siihen järkeviä perusteita. Ja Jeremia 44:17 näyttää tuovan ratkaisun tähän kiistaan. Osiriksen kuuhun nousu oli vain sitä, että taivaan kuningatar Isis synnytti auringon, jotta, kuten Intian Surya, hän voisi aikanaan syntyä suurena vapauttajana. Siitä tulee nimi Osiris; sillä samoin kuin Isis on kreikankielen muoto H'ishasta, "naisesta", samoin Osiris, niinkuin se voidaan tänäkin päivänä lukea Egyptin muistomerkeistä, on He-siri, "siemen". Tätä vastaan ei mitenkään todista se, että Osiris esitetään tavallisesti Isiksen aviomiehenä; sillä, kuten olemme jo nähneet, Osiris on yhtä aikaa sekä äitinsä poika että aviomies. Tuota juhlaa siis vietettiin Egyptissä yleensä maaliskuussa samoin kuin Marian ilmestyspäivääkin tai Cybelen ensimmäistä suurta juhlaa, jota pakanallinen Rooma vietti samassa kuussa. Olemme nähneet, että Cybelen tavallinen nimitys Roomassa oli Domina eli "arvon rouva" (OVIDIUS, Fasti) niinkuin se Babyloniassa oli Beltis (EUSEB. Praep. Evang.), ja siitä epäilemättä tulee juhlan englanninkielinen nimi 'Lady-day' (suomeksi Marian ilmestyspäivä), niinkuin me olemme sen perinteenä saaneet.
Nyt on siis tuotu esiin, että Marian ilmestyspäivä (engl. Lady-day) ja joulu liittyvät läheisesti toisiinsa. Maaliskuun 25. päivän ja joulukuun 25. päivän välillä on tarkalleen yhdeksän kuukautta. Jos väärä Messias siis sikisi maaliskuussa ja syntyi joulukuussa, voiko kukaan uskoa hetkeäkään, että oikean Messiaan sikiäminen ja syntymä olisivat tapahtuneet vastaavina aikoina, ei ainoastaan kuukaudelleen, vaan päivälleen? Asia on aivan uskomaton. Marian ilmestyspäivä (engl. Lady-day) ja joulupäivä ovat siis täysin babylonialaiset juhlat.

*Myöhemmin Saturnalian päivien lukumäärä nostettiin seitsemään.
**Jos Saturnus eli Kronos oli Phoroneus, "Vapauttaja", kuten meillä on syytä olettaa, orjien "väliaikainen vapauttaminen" tässä juhlassa sopi hyvin hänen oletettuun luonteeseensa.
Juuri tällä tavoin vietettiin Babyloniassa Berosuksen mukaan meidän joulukuutamme vastaavan Thebeth-kuun juominkijuhlaa, ts. Bacchuksen juhlaa. Hän toteaa, että "Viisi päivää kestävän juhlan aikana oli tapana, että isännät olivat orjiensa alamaisia, joista se, joka hallitsi taloa oli puettu purppuranpunaiseen viittaan kuin kuningas". Tätä purppuranpunaiseen asuun puettua palvelijaa kutsuttiin nimellä "Zoganes", "vallaton pilailija" ja vastasi täysin "Herra Sekasortoa", joka valittiin kaikissa paavinkirkkoon kuuluvissa maissa keskiajalla johtamaan joulun riehakasta juhlintaa. Joulun ryyppäjäisillä oli täsmällinen vastineensa Babylonian "juoppojuhlassa"; ja samoin ovat monet muutkin jouluperinteemme kotoisin samasta lähteestä. Joulukynttilät, jotka sytytetään jouluaattona ja joita poltetaan koko jouluaika, vastaavat täysin pakannallista tapaa sytyttää kynttilät babylonialaisten jumalan kunniaksi vietettävän juhlan aattona hänen kunniakseen: sillä hänen palvontansa erityisiin erikoisuuksiin kuului sytyttää vahakynttilät hänen alttareilleen. Joulupuu, joka nykyään on niin yleinen tapa, oli yhtä yleinen pakanallisessa Roomassa ja pakanallisessa Egyptissä. Egyptissä joulupuu oli palmu; Roomassa se oli kuusi; palmupuu viittasi pakanalliseen Messiaaseen, Baal-Tamariin, kuusi taas häneen Baal-Berith -nimisenä. Adoniksen äidin, auringonjumalan ja suuren välittäjäjumalan sanottiin muuttuneen mystisesti puuksi ja synnyttäneen siinä tilassa jumalallisen poikansa. Jos äiti oli puu, poikaa oli pidettävä "Oksamiehenä". Ja tämä selittääkin täysin, miksi jouluaattona laitetaan takkaan jouluhalko (engl. Yule Log) ja sen, että seuraavana aamuna ilmestyy joulukuusi. Zero-Ashtana, "naisen siemenenä", joka tarkoitti myös Ignigenaa eli "tulesta syntynyttä", hänen oli mentävä tuleen "Äiti-iltana", jotta hän voisi syntyä seuraavana päivänä sieltä "Jumalan Oksana" tai Puuna, joka antaa jumalallisia lahjoja ihmisille. Voidaan kysyä, miksi hän sitten menee tuleen symbolinaan halko? Jotta tämän voisi ymmärtää, on muistettava, että talvipäivän seisauksen aikana syntynyt jumalallinen lapsi syntyi suuren jumalan uutena inkarnaationa (kun tuo jumala oli paloiteltu) tarkoituksenaan kostaa nurhaajilleen. Siispä kesken kaiken voiman ja kunnian paloiteltua suurta jumalaa symboloi valtava puu, jonka oksat oli riistetty pois ja joka oli kaadettu lähes maan tasalta. Mutta suuri käärme, elämän symboli, joka palautti Aesculapiuksen henkiin, kiertyy kuolleen tukin ympärille ja katso, rungon kyljestä puhkeaa nuori puu -- jopa palmupuu, joka on tunnettu voiton merkki. Kuten todettiin, joulupuu oli Roomassa yleensä aivan toinen puu, nimittäin kuusi; mutta aivan sama ajatus, joka sisällytettiin palmupuuhun, sisällytettiin myös joulukuuseen; sillä se symboloi peitetysti uudelleen syntynyttä Jumalaa Bal-berethinä*, "Liiton Jumalana" ja heijasti hänen voimansa jatkuvuutta ja iankaikkista luonnetta eikä sitä, että hän oli noussut voittoon vihollistensa yli niiden surmattua hänet .
*Baal-bereth, joka eroaa ainoastaan yhdellä kirjaimellla sanasta Baal-berith, 'Liiton Jumala', tarkoittaa 'kuusipuun Herraa'.
Siksi joulukuun 25. päivää, päivää, jota Roomassa juhlittiin päivänä, jolloin voittoisa jumala tuli takaisin maan päälle, vietettiin nimellä Natalis invicti solis, 'Voittamattoman auringon syntymäpäivänä'. Jouluhalko on siis auringonjumalana palvotun Nimrodin, jonka viholliset paloittelivat, kuollut tukki; joulupuu on Nimrod redivivus -- tapettu jumala henkiin heränneenä. Sen edellä esitetyn toteamuksen valossa, jossa puhuttiin vanhoista perinteistä, joita edelleen noudatetaan, mutta joiden alkuperä on hukkunut aikojen saatossa, lukija tarkkailkoon erästä sellaista tapaa, jota vielä noudatetaan Englannin eteläosissa, nimittäin mistelinoksan alla suutelemista jouluaattona. Druidien taikauskon mukaan mistelinoksa, joka kuten olemme todenneet on peräisin Babyloniasta, symboloi Messiasta, "Vesaa" tai "Oksaa". Mistelinoksaa pidettiin pyhänä oksana* -- oksana, joka tuli taivaasta ja kasvoi puussa, joka nousi maasta.

*Pohjoismaisessa Balderin tarussa mistelinoksa on erillään jumalasta, jonka kuolemaa itketään. Druidien ja skandinaavien tarut olivat jonkinverran erilaiset; mutta toden totta, jopa pohjoismaisessa tarussa on ilmeistä, että mistelinoksassa oli jotain taianomaista voimaa; sillä se pystyi johonkin sellaiseen, jota mikään koko luomakunnassa ei voinut suorittaa; se surmasi jumalan, josta anglosaksit uskoivat "taivasten valtakuntansa" riippuvan. Ainoa, mitä nyt tarvitaan tämän näennäisen epäjohdonmukaisuuden selvittämiseksi on ymmärtää, että "oksalla" tai "vesalla" oli sellainen voima todellisen Messiaan symbolisena ilmauksena. Kreikkalaisten Bacchusta alettiin ilmeisesti pitää "käärmeen siemenenä: sillä hänen kerrotaan olleen Jupiterin siittämä, kun tuo jumala esiintyi käärmeen muodossa. Jos Balderin luonne oli sama, kertomus hänen kuolemastaan päättyy siten, että "käärmeen siemenen" oli surmannut "naisen siemen". Tämän tarun on tietenkin täytynyt olla alkuisin hänen vihollisiltaan. Mutta epäjumalanpalvelijat omaksuivat sellaista, mitä he eivät pystyneet kokonaan kieltämäänkään, tarkoituksenaan ilmeisesti tehdä se tyhjäksi selityksillään.
Näin synnin runtelema maa ja taivas yhdistettiin jälleen siten, että taivaallinen oksa oksastettiin maalliseen puuhun ja sillä tavoin mistelinoksasta tuli jumalallisen sovinnon merkki ihmiselle, suudelman ollessa tunnettu anteeksiannon ja sovinnon merkki. Mistä sellainen ajatus on voinut tulla? Eikö se ole tullut Psalmista 85:11-12: "Armo ja totuus tapaavat toisensa täällä, vanhurskaus ja rauha ANTAVAT SUUTA toisillensa, uskollisuus versoo maasta [seurauksena luvatun Vapahtajan tulemisesta], ja vanhurskaus katsoo taivaasta"? Varmaa on, että tuo Psalmi on kirjoitettu pian Babylonian vankeuden jälkeen; ja koska suuret määrät juutalaisia jäi vielä Babyloniaan vankeuden jälkeenkin. Heillä oli johtajina hengen täyttämiä miehiä, sellaisia kuin Daniel, ja koska se oli osa Jumalan Sanaa, heille varmasti välitettiin tieto siitä samoin kuin heidän sukulaisilleen Palestiinassa. Babylonia oli siihen aikaan sivistyneen maailman keskus; ja siten pakanuus turmellessaan jumalallisen symbolin, niinkuin se on aina tehnyt, sillä oli tilaisuuksia lähettää eteenpäin sen turmeltunut, valheellinen muoto totuudesta kaikkiin maailman ääriin niiden Mysteereiden kautta, jotka oli otettu osaksi Babylonian suurta keskusjärjestelmää. Näin vielä nykyäänkin säilyneet jouluperinteet antavat hämmästyttävää valaistusta samalla kertaa sekä koko maanpiirille julistetuista armon ilmoituksista, että saatanan ja hänen lähettiläidensä yrityksistä aineellistaa, lihallistaa ja turmella ne.
Monissa maissa uhrattiin jumalalle villisika hyvitykseksi siitä, että se oli vahingoittanut häntä tarujen mukaan. Adoniksen eli Tammusin kuolemaa koskevan tarun erään version mukaan hänen kuolemansa syynä oli villisian torahampaan aiheuttama haava. Cybelen rakastetun, fryygialaisen Atteksen, jonka taru yhdistettiin Adoniksen taruun, kerrottiin menehtyneen samalla tavoin, villisian torahampaan haavoittamana. Siksi Dianalla, joka yleensä esitetään suosituissa taruissa ainoastaan metsästäjätär Dianana, mutta joka oli todellisuudessa jumalten suuri äiti, on aina mukanaan villisian pää sen merkiksi, että hän voitti sen epäjumalanpalvelusjärjestelmän vihollisen, jossa hänellä oli niin huomattava osa -- ei siis pelkän onnistuneen metsästysretken merkkinä. Theocrituksen mukaan Venus teki sovinnon Adoniksen tappaneen villisian kanssa, koska, kun se tuotiin kahlehdittuna hänen eteensä, se vetosi niin pateettisesti siihen, ettei se ollut tappanut hänen aviomiestään pahoin aikein, vaan ainoastaan vahingossa. Mutta siitä huolimatta menetti moni villisika päänsä tai uhrattiin loukatulle jumalattarelle sen teon muistoksi, jonka tuo mystinen villisika oli tehnyt. Smith esittää Dianan villisian pää jalkojen juuressa kivikasan päällä* ja oheisessa puuleikkauksessa,


jossa Rooman keisari Trajanus on esitetty suitsuttamassa samaiselle jumalattarelle, villisian pää on hyvin huomattava hahmo. Mannermaan saksit uhrasivat joulupäivänä villisian uhriksi Auringolle, lepyttääkseen häntä ** hänen rakkaan Adoniksensa menetyksestä.
*SMITHin Class. Dict., s. 112.
**Lukija muistaa, että Aurinko oli jumalatar. Mallet toteaa: "He uhrasivat suurimman syöttökarjun Friggalle" -- ts. itkuvirsien Balderin äidille. Egyptissä uhrattiin sikoja kerran vuodessa Kuun juhlana, Kuulle ja Bacchukselle eli Osirikselle; ja ainoastaan heille oli sallittua uhrata sellaista uhria.(AELIAN)
Roomassa oli ollut ilmeisesti samanlainen tapa; sillä villisialla oli tärkeä sija Saturnuksen juhlassa, kuten käy ilmi seuraavista Martialin sanoista: --

"Tuo villisika tekee sinusta hyvän Saturnalian".
Siksi villisian pää on yhä pysyvä ruokalaji Englannissa joulupäivällisellä, kun syy siihen on jo kauan ollut unohduksissa. Niinpä niin, "Jouluhanhi" ja "joulukakut" (Yule cakes) olivat olennaisia Babylonian Messiaan palvonnassa sellaisena kuin sitä harjoitettiin sekä Egyptissä että Roomassa.

*Sanasta Eol, "pienokainen'. Skotlannissa, ainakin alamailla, joulukakkuja (Yule-cakes) kutsuttiin myös nimellä Nur-cakes. Kaldeankielessä Nour tarkoittaa "syntymää". Siitä syystä Nur-cakes tarkoittavat "syntymäkakkuja". Skandinavialaiset "norneiksi" kutsutut jumalattaret, jotka määräsivät lapsille heidän kohtalonsa heidän syntyessään, saivat ilmeisesti nimensä samaa alkuperää olevasta kaldeankielen sanasta "Nor", 'lapsi'.
Tätä syntymäpäivää vietettiin pakanuuden alueilla laajalti. Tämän juhlan on yleisesti uskottu olevan luonteeltaan astronominen, niin että se viittasi yksinkertaisesti auringon vuosittaisen kierron päättymiseen ja uuden alkamiseen. Mutta on vääjäämättömiä todisteita siitä, että kysymyksessä olevalla juhlalla oli paljon korkeampi merkitys kuin se .. sitä ei nimittäin vietetty ainoastaan auringon kuvaannollisen syntymäpäivän kunniaksi, kun se alkaa uuden kierroksen, vaan suuren Vapauttajan syntymäpäivän kunniaksi. Arabian sabealaisten keskuudessa vietettiin syntymäjuhlana samaa ajankohtaa, vaikka heidän epäjumalanpalveluksensa suosikkikohteen symbolina olikin kuu eikä aurinko. Niinpä voimme lukea Stanleyn teoksesta Sabean Philosophy: "Kymmenenennen kuukauden 24. päivänä" ts, joulukuussa meidän ajanlaskumme mukaan, "arabialaiset viettivät HERRAN SYNTYMÄPÄIVÄÄ-- ts. Kuun syntymäpäivää". Herra Kuu oli arabialaisten suuri palvonnan kohde ja se, että Herra Kuu syntyi heidän mukaansa 24.joulukuuta, osoittaa selvästi, että se syntymä, jota he viettivät ei välttämättä liittynyt millään tavoin auringon kiertorataan. On myös mainitsemisen arvoista, että jos tämän saaren muinaiset saksit viettivät joulua minkä tahansa taivaan Herran syntymän kunniaksi, siinä on täytynyt olla kysymys täsmälleen samasta asiasta. Kuten tunnettua saksien palvoma Aurinko oli naispuolinen jumala, kun taas Kuu oli miespuolinen.*

SHARON TURNER. Turner lainaa arabialaista runoa, joka todistaa, että sekä Arabiassa että anglosaksien keskuudessa palvottiin aurinkoa naispuolisena ja kuuta miespuolisena jumalana.
Joulukuun 25. päivänä on siis palvottu Herra Kuuta eikä Aurinkoa, vaikka arabit viettivätkin saman Herra Kuun syntymäpäivää 24. joulukuuta. Herra Kuun nimi on idässä ollut ilmeisesti Meni, sillä se tuntuisi olevan kaikkein luonnollisin tulkinta Jumalan lausumille sanoille Jesajan kirjan 65. luvun 11. jakeessa: "Mutta te, jotka hylkäätte Herran ja unhotatte minun pyhän vuoreni, jotka valmistatte Gadille pöydän ja vuodatatte uhrijuomaa Menille -- ". On syytä olettaa, että Gad viittaa auringonjumalaan ja että Meni viittaa vastaavasti kuunjumalaan.*

Kts. KITTO, osa iv, s.66, loppuhuomautus. Nimi Gad viittaa ilmeisesti ensiksikin sodanjumalaan, sillä se tarkoittaa hyökkäämistä; mutta se tarkoittaa myös "kokoajaa"; ja molemmat merkitykset sopivat Nimrodiin, joka yleisluonteeltaan oli auringonjumala, sillä hän oli ensimmäinen suuri soturi; ja Phoroneuksen nimellä häntä kunnioitettiin siitä, että hän oli ensimmäisenä koonnut ihmiskunnan yhteisöihin. Nimi Meni, "numeroija" taas näyttää nimen Cush tai Chus (Kuus) synonyymiltä, joka tarkoittaa sekä 'peittää' tai 'kätkeä' että 'laskea' tai 'numeroida'. Nimen Kuus todellinen oikea merkitys on epäilemättä 'laskija' tai 'Aritmeetikko'; sillä vaikka hänen poikansa Nimrod Mahtavana oli babylonialaisen epäjumalanpalvelusjärjestelmän suuri levittäjä, hän itse Hermeksenä oli tuon järjestelmän voimallinen luoja, sillä hänen sanotaan "opettaneen ihmisille oikean tavan lähestyä Jumaluutta rukouksin ja uhrein" (WILKINSON); ja koska epäjumalanpalvelus ja astronomia olivat läheisessä yhteydessä keskenään, oli hänen voidakseen toimia niin, oltava erityisen taitava numeroiden tieteessä. Hermeksen (eli Kuusin) siis sanotaan olleen "ensimmäinen, joka keksi numerot ja laskutaidon, geometrian ja astronomian sekä shakin ja uhkapelin" (Ibid.); ja mitä todennäköisimmin Kuusin nimen merkitykseen viitaten jotkut kutsuivat "NUMEROA jumalten ja ihmisten isäksi" (Ibid.) Nimi Meni on vain kaldealainen muoto hepreankielen sanasta "Mene", 'numeroija', sillä kaldeankielessä tulee viimeisen e-kirjaimen tilalle i. Kuten meillä on syytä tulla samaan johtopäätökseen kuin Gesenius, että Babylonian suuri profeetallinen jumala Nebo oli vain sama jumala kuin Hermes, tämä osoittaa sen erityisen merkittävyyden, joka oli ensimmäisillä sanoilla Jumalan lausuessa Belsassarin tuomion sisällyttäessään siihen muinaisen jumaluuden nimen -- "MENE, MENE, Tekel, Upharsin", jossa sanotaan peitellysti "Numeroija on numeroitu" (eli "Numeroijan päivät ovat luetut" suom. huom.). Koska malja oli erityisesti Kuusin symboli, siksi juomauhri vuodatettiin hänelle maljan jumalana; ja koska hän oli suuri Ennustaja, ennustettiin tulevasta vuodesta. Hänet Jeremia yhdistää siihen jumalaan, johon Jesaja viittaa. Hermes, jota Egyptissä kutsuttiin "numeroijaksi" yhdistettiin siis kuuhun, joka numeroi kuukaudet. Häntä kutsuttiin nimellä "Kuun Herra" (BUNSEN); ja "ajan jakajana" (WILKINSON) hänellä oli kädessään "palmunoksa, joka on vuoden symboli" (Ibid.). Jos siis Gad oli "auringonjumala", Meniä pidettiin luonnollisesti "Kuun Herrana".
Meni tai Manai tarkoittaa "Numeroijaa". Ja kuukaudet numeroidaan kuun eri vaiheiden mukaan. Psalmi 104:19: "Kuun sinä olet tehnyt näyttämään aikoja; aurinko tietää laskunsa." "Kuun miehen " tai tuon valaisevan taivaankappaleen jumalan nimi oli saksilaisten keskuudessa Mane, niinkuin "Edda"-runoelmassa on esitetty ja Mani "Voluspassa". Meillä on merkittävät todisteet siitä, että meidän esi-isämme viettivät jouluna "Herra Kuun" syntymäpäivää siinä nimessä, jota Skotlannin alamaalla käytetään vuoden viimeisen päivän juhlasta, joka näyttää olevan jäänne vanhasta syntymäjuhlasta, sillä silloin tarjoiltavia leivonnaisia kutsutaan nimellä Nur-Cakes (Nur-kakut) tai syntymäpäiväkakuiksi. Tuo nimi on Hogmanay. Sana "Hog-Manai", joka on kaldeaa, tarkoittaa 'Numeroijan juhlaa"; eli toisin sanoen Deus Lunuksen tai Kuun Miehen juhlaa. Osoittaaksemme eri maiden välistä yhteyttä ja vanhojen tapojen sitkeää säilymistä on syytä mainita, että Hieronymus kommentoidessaan edellä lainaamiamme Jesajan sanoja "pöydän kattamisesta Gadille" ja "juomauhrin vuodattamisesta Menille" huomauttaa, että "vielä hänen aikanaan [300-luvulla] kaikissa kaupungeissa varsinkin Egyptissä ja Aleksandriassa oli tapana kattaa pöydät erilaisin herkuin ja uutta viiniä sisältävin maljoin kuukauden ja vuoden viimeisenä päivänä ja että ihmiset ennustivat niistä tulevan vuoden hedelmällisyyden". Egyptissä vuosi alkoi eri aikaan kuin meidän vuotemme; mutta tapa on mahdollisimman (paitsi ainoastaan että viinin sijasta käytetään whiskyä) samanlainen kuin Hogmanay, jota vielä tänäkin päivänä vietetään viimeisen kuukauden viimeisenä päivänä Skotlannissa. En tiedä, ennustetaanko mistään tuolloin tapahtuvasta, mutta jokainen Etelä-Skotlannissa asuva on tietoinen siitä, että Hogmanayna tai uudenvuodenaattona ne, jotka noudattavat vanhoja tapoja, kattavat pöydän pullilla ja hienoilla leivonnaisilla, kenellä on varaa niihin, ohrakakuilla ja juustolla, vaikka niitä muulloin ei nähtäisikään ja että väkijuomat on olennainen osa tarjoilua.
Sielläkin, missä aurinko oli palvonnan suosituin kohde, kuten Babyloniassa ja muualla, tässä juhlassa palvottiin häntä ei ainoastaan päivän kiertokulun kunniaksi, vaan lihaksi tulleena Jumalana. Babylonian järjestelmän olennainen periaate oli, että Aurinko eli Baal oli ainoa Jumala. Siksi Tammusta palvottaessa lihaksi tulleena Jumalana siihen sisältyi myös käsitys siitä, että hän oli lihaksi tullut Aurinko. Tämä käy hyvin selvästi esiin hindumytologiasta, jonka myönsin olevan olennaisilta osiltaan babylonialainen. Siellä Surya eli Aurinko esitetään lihaksi tulleena ja syntyneen alistamaan jumalten vihamiehet, joita ilman sellaista syntyperää ei voisi alistaa.*


*Kts. Eversti VANS KENNEDYn Sanscrit Researches. Eversti Kennedy, joka on mitä huomattavin sanskriitin tutkija, on sitä mieltä, että brahmaanien alkuperä on Babyloniassa (Ibid.). Mainittakoon, että itse nimi Surya, jota kaikkialla Intiassa käytetään auringosta, liittyy tähän syntymään. Vaikka sanan alkuperäinen merkitys oli erilainen, ilmeisesti papit yhdistivät sen kaldean "Zeroon" ja rohkaisivat käsitystä "Auringonjumalan" syntymästä. Prakritien nimitys on vielä lähempänä Raamatun luvatusta "siemenestä" käyttämää nimeä. Se on "Suro". Edellisessä luvussa olemme nähneet, että Egyptissä myös Auringon esitettiin olevan syntynyt jumalattaresta.
Pakanat eivät siis viettäneet pelkästään mitään astronomista juhlaa talvipäivän seisauksen aikaan. Tuota juhlaa kutsuttiin Roomassa Saturnuksen juhlaksi ja se tapa, miten sitä siellä vietettiin, kertoo sen alkuperän. Caligulan ohjeiden mukaan juhla kesti viisi päivää*; juopottelu ja remuaminen päästettiin valloilleen ja orjat saivat väliaikaisen vapauden**, ja saivat kaikenlaisia vapauksia isäntiinsä nähden.

Jos Rooma on todellakin Ilmestyskirjan Babylon ja sen pyhäköissä palvottu Madonna on itse taivaan kuningatar, jonka palvonta herätti Jumalan kiihkeän vihan juutalaisia kohtaan Jeremian aikana, on mitä tärkeintä, että näiden tosiasioiden todenperäisyys vahvistetaan, niin ettei mitään epäilystä niistä voi olla; sillä kun se kerran on todenperäiseksi vahvistettu, täytyy jokaisen, niin yksilön kuin kansakunnankin, joka pelkää Jumalan Sanaa kauhistua jo pelkkää ajatustakin sellaisesta järjestelmästä ja vähäisenkin tuen antamista sellaiselle. Tähän mennessä on jo jotakin sanottu Rooman ja Babylonian järjestelmien yhtäläisyyden todistamiseksi; mutta joka askeleella todistusaineisto tulee yhä musertavammaksi. Erityisen vakuuttavia todisteita syntyy verrattaessa näiden kahden juhlia toinen toisiinsa.
Roomalla on lukemattomia juhlia; mutta niistä voidaan valita viisi tärkeintä antamaan asiaan valaistusta -- ne ovat Joulupäivä, Marian ilmestyspäivä, Pääsiäinen, Johanneksen syntymäpäivä ja Neitsyt Marian taivaaseenastuminen. Jokaisen näistä juhlista voidaan todistaa olevan babylonialainen juhla. Ja käsitelkäämme ensimmäiseksi Kristuksen syntymän kunniaksi vietettävää juhlaa eli Joulua. Mistä syystä tuo juhla on yhdistetty joulukuun 25. päivään? Raamatussa ei ole sanaakaan Hänen syntymänsä tarkasta ajankohdasta tai siitä, mihin aikaan vuodesta Hän syntyi. Se mitä Raamattuun on kirjoitettu muistiin, antaa ymmärtää, että minä ikinä ajankohtana Hänen syntymänsä sitten tapahtuikin, se ei voinut olla joulukuun 25. päivä. Silloin kun enkeli ilmoitti Hänen syntymänsä Beetlehemin paimenille, he olivat syöttämässä laumojaan ulkosalla. On tietenkin totta, ettei Palestiinan ilmasto ole yhtä ankara kuin omassa maassamme; mutta sielläkin on joulukuusta helmikuuhun läpitunkevan kylmää yöllä, vaikka päivällä olisikin kuumaa eikä paimenten ollut tapana paimentaa laumojaan ulkosalla Juudeassa enää lokakuun lopun jälkeen.* GILL toteaa seuraavaa Commentaryssaan Luukkaan 2:8:sta: "Juutalaisilla on kahdenlaista karjaa...on talon karjaa, joka pidetään kaupungissa; erämaakarjaa pidetään laitumella. Siitä eräs kommentaattori (MAIMONIDES, teoksessaan Misn. Betza) toteaa: 'ne pidetään laitumella kylissä kaikkina kylminä ja kuumina päivinä eikä niitä viedä kaupunkiin ennen sateiden tuloa.' Ensimmäiset sateet saapuvat Marchesvan-kuussa, mikä vastaa meidän lokakuumme loppupuolta ja marraskuun alkua...Josta ilmenee, että Kristuksen on täytynyt syntyä ennen lokakuun puoltaväliä, koska ensimmäiset sateet eivät olleet vielä tulleet." KITTO toteaa 5. Mooseksenkirjan 11:14:stä (Illustrated Commentary), että "ensimmäiset sateet tulevat syksyllä", "ts. syyskuussa tai lokakuussa". Sen mukaan laumat siirrettäisiin laitumilta jo jonkinverran aikaisemmin kuin mitä olen edellä todennut; mutta ei ole epäilystäkään siitä, että se ei tapahdu myöhemmin kuin mitä olemme todenneet Maimonideksen todistuksen mukaan, jonka juutalaisten tapojen tuntemus on hyvin tunnettua.

Siksi onkin mitä epäuskottavinta, että Kristuksen syntymä olisi voinut tapahtua joulukuun lopulla. Tästä vallitsee kommentaattoreiden kesken mitä suurin yksimielisyys. Barnesin, Doddridgen, Lightfootin, Joseph Scaligerin ja Jenningsin teoksen "Jewish Antiquities" lisäksi, jotka ovat kaikki sitä mieltä, että joulukuun 25. päivä ei voi olla meidän Herramme syntymän oikea päivä, kuuluisa Joseph Mede lausuu hyvin ratkaisevan samansisältöisen mielipiteen. Hän toteaa seuraavaa pitkän ja huolellisen aihetta koskevan tutkielman lopuksi muiden argumenttien lisäksi: -- "Kristuksen syntymän aikaan jokaisen naisen ja lapsen oli mentävä verollepantaviksi siihen kaupunkiin, mihin he kuuluivat, jonne joillakin saattoi olla pitkä matka; mutta keskitalvi ei ollut sellaiseen sopiva ajankohta, varsinkaan naisille, jotka odottivat lasta ja/tai joilla oli mukanaan lapsia."Molempia näkökantoja* edustavat oppineimmat ja vilpittömimmät kirjoittajat myöntävät siis, ettei meidän Herramme syntymäpäivää voida määrittää** ja että kristillisessä seurakunnassa ei sellaisesta juhlasta kuin Joulu oltu kuultukaan ennen kuin 200-luvulla ja että 300-luvun lopulla sitä alettiin viettää yleisemmin.

*Arkkidiakoni WOOD Christian Annotatorissa, LORIMERIN Manula of Presbytery. Lorimer lainaa Sir Peter Kingiä, joka teoksessaan Enquiry into the Worship of the Primitive Church, jne. toteaa, ettei alkuseurakunta viettänyt mitään sellaista juhlapäivää ja lisää: "Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että he olisivat viettäneet Kristuksen syntymän juhlaa, koska he olivat eri mieltä sekä Kristuksen syntymän kuukaudesta että päivästä". Kts. myös pastori J. RYLEn Luukkaan evankeliumia koskeva Commentary, jossa hän toteaa, että Kristuksen syntymän ajankohta on epäselvä, vaikka hän onkin eri mieltä siitä, ettei lampaita olisi voitu pitää ulkona laitumella joulukuussa vetoamalla Jaakobin Laabanille esittämään valitukseen "Päivällä vaivasi minua helle, yöllä vilu, ja uni pakeni silmistäni". Jaakobin valituksen pääkohta saitaa sukulaistaan kohtaan on se, että Laaban pakotti hänet tekemään sellaista, mitä kukaan muu ei olisi tehnyt ja jos hän puhuu kylmistä talviöistä (joka ei kuitenkaan ole ilmauksen tavallinen tulkinta), se todistaa päinvastaista kuin mitä Ryle sillä haluaa todistaa -- ts. että paimenten ei ollut tapana laiduntaa lampaita öisin kedolla talvella.
**GIESELER, CHRYSOSTOM (Monitum in Hom. de Natal. Christi), joka kirjoittaa Antiokiassa noin A.D. 380, toteaa: "Olemme saaneet tietää tästä päivästä vasta kymmenen vuotta sitten". Gieseler jatkaa: "Seuraavaksi merkittävä kuvaus siitä, miten helposti uusia tapoja aletaan pitää apostolien aloittamina". Chrysostom jatkaa: "Lännen asukkaille se oli tuttu jo muinaisuudesta, ja Traakiasta Cadiziin se tunnettiin varsin hyvin jo ennestään", ts. meidän Herramme syntymäpäivä, jota ei idässä, Antiokiassa tunnettu, vaikka se rajoittuu Pyhään Maahan, missä Hän syntyi, mutta tunnettiin varsin hyvin kaikkialla lännessä, Euroopassa aina Traakiasta Espanjaan!"
Miksi roomalaiskatolinen kirkko sitten päätti, että 25. joulukuuta on joulupäivä? Tästä syystä: jo kauan ennen 300-lukua ja kauan ennen koko kristillistä aikaa viettivät pakanat tiettynä ajankohtana vuodesta juhlaa Babylonian taivaan kuningattaren syntymän kunniaksi; ja voidaan hyvällä syyllä olettaa, että roomalaiskatolinen kirkko omaksui tuon nimenomaisen juhlan lepytelläkseen pakanoita ja lisätäkseen nimikristittyjen määrää ja ainoastaan nimitti sen Kristuksen syntymäjuhlaksi. Tämä kristittyjen tendenssi tulla pakanoita vastaan puolitiehen kehittyi jo hyvin varhain; ja havaitsemme Tertullianuksen valittavan noin vuonna 230 katkerasti Kristuksen opetuslasten epäjohdonmukaisuutta tässä suhteessa ja vertaavan sitä pakanoiden tarkkaan uskollisuuteen omassa taikauskoisuudessaan. "Me, jotka olemme vieraita sapattijuhlille, uusille kuille ja juhlapäiville, kun nyt olemme Jumalan hyväksymiä, vietämme nyt Saturnaliaa, tammikuun juhlia, Brumaliaa ja Matronaliaa; lahjoja annetaan ja vastaanotetaan, uudenvuoden lahjoja valmistetaan touhukkaasti ja urheilujuhlia ja tanssiaisia vietetään meluisasti; oi, miten paljon uskollisempia ovatkaan pakanat omalle uskonnolleen, mutta pitävät tarkasti huolta siitä, etteivät omaksu mitään tapoja kristityiltä." Rehdit ihmiset yrittivät pysäyttää tuota tulvaa, mutta kaikista heidän ponnisteluistaan huolimatta tuo eksytys jatkui, kunnes seurakunta vähäistä jäännöstä lukuunottamatta upotettiin tuohon pakanalliseen taikauskoon. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö joulu ollut alunperin pakanajuhla. Ajankohta ja siihen liittyvät seremoniat, joita jouluna yhä noudatetaan, todistavat sen alkuperästä. Juuri tuohon "talvipäivän seisauksen aikaan" syntyi Egyptissä Isiksen poika -- Egyptissä kutsuttiin taivaan kuningatarta nimellä Isis. Itse 'joulu'-sanakin todistaa välittömästi, että juhlan alkuperä on pakanuudessa ja Babyloniassa. 'Yule' on kaldeankielen sana, joka tarkoittaa 'pienokaista' tai 'pikkulasta'*; ja koska pakanalliset anglosaksiset esi-isämme kutsuivat joulukuun 25. päivää nimellä "Yule-day" (joulupäivä) tai "lapsen päivä" ja sitä edeltävää iltaa nimellä "Äidin yö" jo kauan ennen kuin he olivat missään kosketuksissa kristinuskon kanssa, se riittänee todistamaan sen todellisen luonteen.