Olen huomannut, että ilman aktiivista juomista, savukkeiden polttaminen ei ole lainkaan mukavaa. Kurkkuni kipeytyy helposti kuivasta savukkeensavusta, tästä syystä juon usein esimerkiksi kahvia tupakoidessani. Tämä kuitenkin johtaa uudenlaiseen ongelmaan, joka keskittyy hampaisiin, kitalakeen, kurkunpään alkuosaan ja yleiseen hengityksen hajuun. Valvottuani pitkään suuni alkaa tuntua kuin se olisi täynnä jonkinlaista murua tai peitettä. Peitteen lisäksi tuntuu, kuin hampaisiini olisi kertynyt pieni kerrostuma epätasaista mutta sitäkin tiiviimpää rakennetta.
Uskon, empiiristen tutkimusten perusteella, että tällä tavalla ei kuitenkaan voi rakentaa uutta hammaskalustoa edellisen eteen. Jos näin olisi, monet olisivat jo näin tehneet.
Inhottavimmillaan savuke on silloin, kun sitä ei tee mieli.