IRC-Galleria

En osaa sanoa mikä hermostuttaa enemmän: se, kun savuke maistuu pahalta vaikka ennen tupakointia tuntuisikin siltä, että se voisi maistua todella hyvältä, vai se, että mielihalu polttaa menee pois liian pian, ja lopulta päätyy polttamaan savukkeen vaikka ei teekään mieli, ja suuhun jää inhottava maku.

Tämä talvi on ollut merkillinen. Asun kerrostalossa, ja tupakoin kotona ollessani - silloin harvoin, kun sitä teen - parvekkeella. Tänä talvena olen tupakoinut tavallista enemmän, ja ulkona on ollut niin lämmintä, että sinne on voinut mennä vain alushoususillaan ja takki päällä, ongelmitta. Takkini on kuitenkin niin pitkä, että se peittää bokserinlahkeet alleen, ja näyttänen ulospäin siltä, että tupakoin alastonna. Tämä ei toki ole tarkoitukseni! Kauhistuin kun ymmärsin, että minua saatetaan tarkkailla, samoin kuin tarkkailen naapureitani usein tupakoidessani. Ymmärsin, että reitenin saattavat olla joidenkin ihmisten ruokapöytäkeskustelu, aivan kuten naapurimme 'tupakkapariskunta' on minun ja erään henkilön, jonka kanssa vietän paljon aikaa, kanssa.

Tupakkapariskunta on taas keittiön ikkunasta katsottuna asuntoani vastapäätä toisessa talossa asuva pariskunta, jotka tupakoivat. He tupakoivat todella, todella paljon. Valehtelematta voin sanoa, että aamiaisen - jonka tapaan syödä nopeasti, ehkä hieman lukien lehteä ja kahvia särpien joskus vähemmän nopeasti - pariskunta saattaa käydä tänä aikana tupakalla peräti kolme kertaa.

Miehellä on tapana juoda olutta. Hänellä on kehkeytynyt tämän piirteen vuoksi rehevä ulkomuoto. Naisella taas on tapana roikkua parvekkeelta ja roikottaa pitkää sylkeä alas parveketta pitkin. Tämän toimenpiteen katseleminen on oudolla tavalla hypnoottista. Nainen on muutoin varsin ruma.

Silloin tällöin näen heidät linja-autopysäkillä. Miehellä on aina olutpullo kädessään, molemmat tupakoivat ahkeraan. Mieleni tekisi tervehtiä heitä kohteliaasti, sillä niin usein, likipitäen joka aamu kohtaan heidät aamiaispöydässä, mutta sitten muistan, että hehän eivät tiedä, että minä katselen heitä, sillä ikkunat rakennuksessamme heijastavat sen verran voimakkaasti, että yhtään pidemmälle sisälle huoneistoihin on vaikea nähdä. Outoa, kuinka läheisesti heidät tunnen tuntevani, vaikka todellisuudessa he eivät tunne minua lainkaan. Sanonta kertoo, että kyllähän apinan kaikki tuntevat, mutta apina ei ketään.

Vastapäisessä asunnossamme asuu siis apinapariskunta.

Ajatus viehättää minua niin paljon, että kerään esineitä hetken lattialta ja laitan ne sitten järjestykseen muuan tasolle.

Tämä tekee asunnostani siistimmän oloisen.