IRC-Galleria

Nuoruudestani kirpoaa päällimäiseksi tupakointihistoraani miettiessäni ne lukuisat muistot lähimetsässä, jossa ystävieni kanssa piilottelimme savukeaskeja kivien koloissa. Olimme ala-astelaisia ja tupakointi oli tullut kuvioihin hiljattain. Kukaan ei tupakoinut vain sen takia, että halusi rauhoittavia hermosauhuja tai koska se oli oivaa ajanvietettä, kuten nykyään vaikkapa linja "bussi" autoa odotellessa. Tupakoitiin, koska se oli meidän harrastuksemme ja yhteinen toimemme, jota teimme koulun jälkeen, välitunneilla ja joka oli syy yhteiseen kanssakäymiseen.

Savukkeet varastimme läheisestä kaupasta. Meillä oli tekniikkamme - menimme kolmen hengen ryhmänä sisään kauppaan, ja yksi meistä alkoi kysellä jostain tuotteesta, juuri sellaisella asiantuntemuksella ja vakuuttavuudella kuin nyt ala-astelainen, murrosiän kynnyksellä taisteleva pojankoltiainen voi. Samaan aikaan kaksi muuta menivät makeishyllylle, jonka läheisyydessä myös savukkeet olivat, ja alkoivat valikoida tarkkaan oikeanlaisia BonBon -tikkukaramelleja. Niistä keskusteltiin distraktoivalla äänenvoimakkuudella, ja kun myyjä yritti auttaa tuotetiedoista utelevaa, ja joutui toisella korvalla kuuntelemaan ettei karkkihyllyllä tapahtunut mitään pahaa, yksi hiipparoi tupakkahyllylle ja kaatoi askeja hihoihinsa ja taskuihinsa minkä ehti.

Temppu toimi joka kerta. Yleensä saaliiksi tuli 2-5 askia keltaista Blendiä, mutta silloin tällöin myös eksoottisempaa. Sain paljon suosiota ja mainetta ystävieni keskuudessa kun toin kerran askillisen täysin valkoisina hohtavia Downtown-savukkeita ulos kaupasta.

Yksi pojista - ei niinkään meidän ystäväpiiriämme, mutta likellä kuitenkin - jäi kerran kiinni, ja joutui työskentelemään koulun jälkeen kaupassa apulaisena kahden viikon ajan. Olimme kummissamme, ja jatkoimme entiseen malliin.

Tupakat poltettiin sitten läheisen lastentarhan pihalla. Niitä hiisattiin viimeiseen asti niin, että kosteana syysiltana kädet - ja myöhemmin tumput, kun talvi sai - haisivat vettyneelle savukkeelle. Talvella keinona oli 'tupakkatumput', joita ei koskaan viety kotiin ettei olisi jäänyt kiinni vanhemmille, mutta kesällä täytyi tyytyä luonnon antimiin.

Loistavaa suojaa vanhempia vastaan tarjosi multainen maa, lehdet ja kuusenoksat. Hengenhaju oli tietenkin vaikeampi ongelma, mutta sitä vastaan oli tiettyjen pensaiden lehdet joita kasvoi muuan talon pihalla, syksyisin omenat, joita syötiin kilokaupalla, ja talvella joutui vähillä rahoillaan ostamaan muutaman merkkarin, ufon tai muun makeisen.

Tupakat säilytettiin metsässä, kiven alla muovipussissa, vähän matkan päässä pornolehdistä ja ilmakosta. Meidän porukallamme oli aina tiedossa, paljonko savukkeita oli jäljellä, ja silloin tällöin koulussa joku saattoi kertoa, että oli ottanut esimerkiksi kolme savuketta, ja palautti ne seuraavana päivänä, tai varastetun askin muodossa. Askin varastamisvuoro kiersi, mutta joskus joku yllätti iloisesti ja toi mukanaan uuden askin.

Muut lapset jäivät silloin tällöin kiinni, minä en. Joskus joidenkin isät tai koulun opettajat partioivat lähimetsiä, ja yrittivät metsästää tupakoivia. Olin aina varovainen, ja vanhempani eivät arvanneet tiettävästi koskaan mitään.

Tarinan opetuksena on, että jos varastat kaupasta savukeaskin, se kannattaa kätkeä muovipussiin ja metsään. Pätee myös ruumiisiin.