IRC-Galleria

- Kotoutumisaikaa on pidennettävä

- Kotoutumiseen liittyvä suomen kielen koulutus pois työvoimatoimistoilta

Maahanmuuttajaperheiden kotona olevat vanhemmat oppivat suomen kielen huonommin ja hitaammin kuin heidän koulussa olevat lapsensa. Moni äiti ei ole vuosienkaan Suomessa oleskelun jälkeen ollut kielikurssilla. Vaikka siihen olisi kotoutumisaikana ollutkin mahdollisuus, moni ei ole pienten lasten hoidolta päässyt kielikurssille. Työttömät vanhemmat eivät ole päässeet osallistumaan yhteiskunnan toimintaan ja oppimaan yhteisiä pelisääntöjä suomen kielen lisäksi.

Yksinhuoltajuus on erittäin yleistä maahanmuuttajaperheissä. Yksinhuoltaja- yleensä äiti- elää eristäytyneenä ja lähes kielitaidottomana kotona monen pienen lapsen kanssa. Pienille lapsille päivähoidolla saattaisi olla merkittävä rooli niin lapsen kasvatuksen tukemisen kuin äidin jaksamisen kannalta. Suurin syy, miksi päivähoitoa ei käytetä niin paljon, ovat ennakkoluulot päivähoidon työskentelymenetelmiä kohtaan. Luullaan mm. , että lasten on syötävä sianlihaa ja että lapset kasvavat pois omasta kulttuurista, jos he ovat päiväkodissa.

Myös käytännönongelmat, kuten monen lapsen hoitoon kuljettaminen, saattaa olla ylivoimaisen vaikeata ratkaista. Samoin monen lapsen saaminen samaan päiväkotiin voi olla tosi vaikeata. Lyhyellä varoitusajalla järjestetty kielikurssi voi johtaa äkilliseen päivähoidon tarpeeseen viidelle, kuudelle lapselle. Käytännön ongelmat voivat johtaa äidin hylkäämään kielikurssin ja jäämään kotiin lastensa kanssa.

Tilanne asettaa lapsen perheessä rooliin, joka ei hänelle luonnostaan kuuluisi; lapsista tulee perheen asiamiehiä. Kielitaitoon tiivistyy yleisimmän tason ristiriita, jossa lapset tulkitsevat vanhemmilleen yhteiskunnan toimintatapoja. Roolien sekoittuminen aiheuttaa perhedynamiikassa jännitteitä. Vanhemmat saattavat menettää auktoriteettiasemansa ja joutua riippuvaisiksi lapsistaan. Lapset ja nuoret taasen kokevat usein ristiriitaa erilaisten kulttuuristen odotusten välillä. Vanhemmat saattavat kadottaa vanhemmuuden roolin.

Lapselle ei ole hyväksi, jos ympärillä on vain työttömiä, toimettomia aikuisia. Aikuisten tulisi voida näyttää esimerkkiä olemalla aktiivisia ja osallistuvia. Heidän tulisi yrittää saada keskusteluyhteys valtaväestön kanssa ja keskustella kulttuurieroista ja tutustua toisiinsa. Jos lapset näkisivät vanhempansa aktiivisina toimijoina passiivisen uhrin roolin sijasta, toisi tämä tasapainoa lasten ja vanhempien kanssakäymiseen.

Hyvä tapa kotoutua Suomeen ja oppia suomen kieli, on toiminta, jossa on yhdistettynä työnteko ja suomen kielen opetus. Puolet päivästä maahanmuuttajataustainen henkilö voisi tehdä töitä esim. vanhainkodissa ruokkien vanhuksia ja toisen puolikkaan päivästä hän olisi kielikurssilla. Kun kielitaito lisääntyi, voisi hän alkaa opiskella muitakin kouluaineita ja ammatillisia aineita.

Myös monet muut ihmisryhmät, kuten vammaiset, työrajoitteiset ja yrittäjät jäävät vaille riittävää suomen kielen koulutusta. He eivät ole työttömiä työnhakijoita; ja siksi heille ei tehdä aktivoimissuunnitelmaa, jonka perusteella heidät ohjattaisiin suomen kielen kursseille. Siksi työvoimatoimisto ei ole oikea instanssi hoitamaan suomen kielen kursseille ohjaamista.

Kotoutuminen on toiminnan ja tiedon tasolla myös todella heikolla pohjalla nykyään. Monet maahanmuuttajat eivät usein tiedä riittävästi itseään koskevista asioista vielä vuosienkaan Suomessa oleskelun jälkeen. He ovat sitä mieltä, että neuvontaa ja ohjausta tarvitaan paljon enemmän kuin mitä sitä saadaan.

Sosiaalipalveluilla olisi siis iso ja tärkeä tehtävä hoidettavana maahanmuuttajien kaikenlaisessa neuvonnassa ja opastuksessa Suomessa elämisessä. Kirjallisen materiaalin jakaminen koetaan melko hyödyttömäksi. Maahanmuuttajien kulttuuri on pitkälti henkilökohtaiseen kontaktiin perustuvaa. Sosiaalipalveluiden tulisi järjestää tarpeeksi usein keskustelu- ja tiedotustilaisuuksia ja koulutusta yhteiskunnallisista ja kulttuurillisista asioista palveluneuvontaa, palveluohjausta, keskusteluja sosiaalityöntekijöiden kanssa jokapäiväisten asioiden hoitamisesta ja lasten kasvatuksesta. Maahanmuuttajaperheet ilmeisesti odottavat ”yhdessä tekemisen ja olemisen” - meininkiä; lasten kuljetuspalveluja ja erilaisia toiminnallisia kerhoja

Suomessa on jokaisella oikeus harjoittaa omaa uskontoaan vapaasti. Yleensä maahanmuuttajat, jotka kieltäytyvät tietynlaisista työtehtävistä, käyttävät sitä poliittisiin tarkoitusperiin ja vallankäytön välineenä. Jos ihminen haluaa käyttää toista hyväkseen, sen voi aina selittää kätevästi sanomalla, että uskonto kieltää. Uskontoon tukeutuvat henkilöt ovat useimmiten pakolaistaustaisia. Uskonto sulkee heidän silmänsä; ja he eivät pääse tutustumaan suomalaiseen yhteiskuntaan omaehtoisesti. Useimmiten heidän mielipiteensä ja mielikuvansa Suomesta on vääristynyt. Uskontoon tukeutuvilla henkilöillä on suuria vaikeuksia sopeutua Suomeen. Pahimmillaan se saattaa aiheuttaa jopa yhteiskunnasta eristäytymisen.

Suomessa sosiaalipalvelut ovat liian pirstaloituneita ja lokeroituneita. Jo kantaväestön edustajan on vaikeata hahmottaa, mitä palveluita on saatavilla ja mistä luukulta. Tiukasti eri sektoreille hajautetut palvelut ja eri hallintokuntien välinen yhteistyö hajottavat auttamistyön palasiksi, eikä kenelläkään ole kokonaiskäsitystä autettavan henkilön/perheen tilanteesta ja avuntarpeesta.

Palvelujen sektorirajat ylittävä koordinaatio ja selkeä työnjako puuttuu. Tästä kärsivät eniten maahanmuuttajat, joiden auttamiseen ei löydy tehokkaita keinoja ajoissa. Vasta kun ongelmat kärjistyvät erityis- ja kriisipalvelujen avun tarpeeksi, alkaa maahanmuuttaja saamaan apua itselleen ja perheelleen. Kotoutumispolitiikan ja sosiaalipolitiikan kosketuspinta on vielä melko vähäinen. Vuorovaikutusta eri sektoreiden ja palveluketjujen välillä tarvittaisiin. Maahanmuuttajien palveluohjaus voisi olla henkilökohtaista ohjausta, joka olisi joustavaa, uusia muotoja etsivää; ja sen tulisi kyetä ylittämään virastorajat helposti.

Maahanmuuttajien; samoin kuin monietnisten perheiden ( toinen puolisoista on kantaväestön edustaja ) tarpeisiin vastaamiseksi tarvittaisiin matalan kynnyksen palvelupisteitä, joista voisi sada henkilökohtaista ohjausta jopa ilman ajanvarausta. Perhekahvilat, erilaiset ryhmätoiminnot, avoimet päiväkodit ja tuettu lomatoiminta ovat tällaisia toimintoja. Lisäksi näissä toimipisteissä tulisi olla asiointiavustamista; henkilö, joka auttaisi täyttämään lomakkeita ja hakemuksia ja laatimaan valituksia tehdyistä päätöksistä. Näin maahanmuuttajataustaisen henkilön oikeusturva voitaisiin oikeasti taata.

Tällaisessa avoimessa konttorissa voisi olla mukana myös maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä. Nämä tilat voisivat olla sekä neuvontapisteitä että ihmisten omaehtoiseen yhdessä olemiseen tarkoitettuja. Niissä voisivat lapset ja vanhemmat yhdessä ja erikseen harrastaa ja toimia. Suomen kielen kurssien ohella voitaisiin pitää myös oman äidinkielen kursseja maahanmuuttajille. Lisäksi voitaisiin järjestää suomalaistaustaisille puolisoille kursseja heidän ulkomaalaistaustaisen puolisonsa kielellä. Eri kielien keskustelukerhot olisivat kielikurssien luonnollinen jatkumo.