IRC-Galleria

Ninnuliina

Ninnuliina

Suojellaan Lapsia ry toiminnanjohtaja, erityisasiantuntija

Blogi

- Vanhemmat »
Väkivaltarikoksen kohteeksi joutuminen on usein järkyttävä tapahtuma ja tuottaa epämiellyttävän ja joskus kestämättömän ahdistavan tunnetilan. Rikostapahtuman aiheuttama tunnetila voi johtaa tilanteisiin, missä rikoksen uhri käyttäytyy ajattelemattomasti tai äkkipikaisesti. Uhri hakee joskus helpotusta olotilaansa myös päihteiden kautta.

Päihteiden käyttö heikentää itsesäätelykykyä, vähentää itsekontrollia ja vääristää tulkintoja ympäristöstä. Päihteiden vaikutuksen alaisena on vaikea seurata ihmisten välistä kanssakäymistä ja keskustelua. Humalatila lisää erilaisten viestien, eleiden ja ilmeiden väärintulkintaa, joka johtaa usein lisäongelmiin ihmissuhteissa. Ihmiset ottavat päihtyneenä enemmän riskejä kuin selvin päin, mikä altistaa erilaisille tapaturmille.

Väkivaltarikoksen mahdollisesti herättämät häpeän, syyllisyyden ja vihan tunteet vaikuttavat mielialaan ja tapahtumasta selviytymiseen. Päihteiden käyttö voi näyttää helppona vaihtoehtona vaikeaan tilanteeseen, mutta tuottaa usein vain lisää ongelmia. Vanha sananlasku sanoo, että mikään asia ei yleensä ole niin huonosti, ettei sitä päihteillä saisi vieläkin huonommaksi.

Väkivallan uhriksi joutuminen voi olla odottamatonta ja järkyttävää tai ei aluksi välttämättä tunnu miltään. Riippumatta siitä onko tapahtuma vaikuttanut sinuun tai ei, kerro siitä turvallisen ja luotettavan oloiselle aikuiselle.

Jos epäilet tai olet joutunut rikoksen uhriksi älä kännää vaan hae rohkeasti apua!
Rikosuhripäivystys www.riku.fi/nuoret

Moni kokee lähisuhdeväkivallasta kysymisen vaikeaksi. Kanadalaisen tutkimuksen mukaan tunnistamisen esteiksi koettiin ajan, tiedon ja koulutuksen puute sekä epämukavuus. Kysymysten esittämiseen liittyi usein myös pelkoa yksityisyyden rikkomisesta ja mahdollisesta väärintulkinnasta. Näiden vuoksi lähisuhdeväkivallasta puhuminen koettiin hämmentävänä.

Lähisuhdeväkivallasta kysyminen koetaan ammattilaisten keskuudessa asiakkaan henkilökohtaisten rajojen yli astumiseksi. Ystävänä, sukulaisena tai läheisenä asian esiin nostaminen voi olla vieläkin vaikeampaa. Lähisuhdeväkivaltaan liittyvät häpeän kokemukset estävät sekä uhria kertomasta, että läheisiä ja ammattilaisia kysymästä väkivallasta. Usein väkivallan tunnistaminen kestää liian kauan ja avun saanti viivästyy. Väkivallan uhri tarvitsee apua, tukea ja rohkaisua selviytyäkseen tapahtumasta tai irrottautuakseen väkivaltaisesta parisuhteesta. Väkivaltaa kokenut tarvitsee kuulluksi ja ymmärretyksi tulemista ja hänen on saatava kertoa tapahtumasta rauhalliselle kuuntelijalle. Tukeminen ei aina edellytä erityiskoulutusta.

Miten sinä voit auttaa? Lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuminen aiheuttaa usein voimakkaita syyllisyyden, häpeän, pelon ja epävarmuuden tunteita. Äkilliset merkittävät muutokset ystävän tai läheisen käyttäytymisessä tai psyykkisessä voinnissa viestivät usein ongelmista ja voimavarojen uupumisesta. Ikävistä ja vaikeista elämäntapahtumista sekä mahdollisesta lähisuhdeväkivallasta voi ja kannattaa kysyä rohkeasti. Läheisen rooli on kuunnella, tukea ja ohjata väkivallan uhriksi joutunutta palvelujen piiriin.
Mitä ammattilaisen on tärkeää muistaa? On muistettava, että väkivaltaa kokenut pitää itseään usein osavastuullisena tapahtuneeseen. Väkivaltatapahtuman perusteellinen käsittely, konkreettinen ja yksityiskohtainen tapahtumien läpikäyminen voi auttaa väkivallan uhria ymmärtämään, että vastuu väkivallasta on sen käyttäjällä. Asianmukainen tieto luo myös turvallisuuden tunnetta, rauhoittaa ja edistää toipumista. Totuuden kohtaaminen on yksi toipumisen lähtökohdista. Ammattilaisten tulee säilyttää toivon näkökulma ja muistaa, että traumaattisen tapahtuman onnistunut läpikäynti vahvistaa mielenterveyttä ja edesauttaa psyykkisen kestävyyden kehittymistä. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla tulee huomioida lieväkin oireilu, sillä sen vaikutukset normaaliin kehitykseen, koulunkäyntiin ja opiskeluun ovat pääsääntöisesti kielteisiä.
Lähisuhdeväkivallan uhrien tukemisessa tulee aina korostaa väkivallan tekijän vastuuta. Mikään ongelma tai tapahtuma läheisissä suhteissa ei oikeuta väkivallan käyttöön. Yksikin lyönti on liikaa.
Jos epäilet asiakkaasi, ystäväsi tai läheisesi joutuneen väkivallan uhriksi, ole rohkea ja kysy asiasta ― VÄLITÄ!

Rikosuhripäivystys, RIKU
Rikoksen uhrille, heidän läheisilleen ja rikoksen todistajille ― Tukea ja neuvoja sinun ehdoillasi
• Auttava puhelin 0203 16116
• Juristin puhelinneuvonta 0203 16117
• www.riku.fi
- Vanhemmat »