IRC-Galleria

Ninnuliina

Ninnuliina

Suojellaan Lapsia ry toiminnanjohtaja, erityisasiantuntija

Auta ystävää <3 !Maanantai 20.01.2014 17:16


”Mun kaveri on käyttäytynyt tosi oudosti ja koulussakin se vaan tuijottelee ulos luokan ikkunasta.
Koko viikon oon kysyny ”Onks kaikki ok”, mut ei se mitään sano. Perjantaina se sit kerto lopulta, et jotain häikkää oli ollut poikaystävän kanssa viikonloppuna. Kysyin siit sit tarkemmin niin se alko itkee ja kerto lyömisestä ja muusta satuttamisesta…ihan järkkyä juttua… mut se vannotti muo moneen kertaan, etten saa kertoo… en kenellekään.
Mä lupasin ja vannoin, mut ….se seurustelee edelleen ja mä luulen, et sillä oli taas musta silmä kun sillä oli niin paljon meikkivoidetta, eikä se saa enää tulla mun kaa leffaan eikä mihinkään… hyvä jos koulussa saa jutella ja mulla on tosi hirvee olo niistä jutuista mitä se kerto…..mut mä vannoin ja lupasin etten kerro kellekkään… ”

Rakkaan tai läheisen henkilön tekemää väkivaltaa on vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampi selittää. Usein väkivallan uhri häpeää tapahtunutta ja hakee sille luonnollista selitystä omasta käyttäytymisestä tai toiminnasta.

Moni nuori tuntee lähipiiristään jonkun, jonka epäilee joutuneen rikoksen uhriksi. Monesti ystävä voi olla ainoa henkilö, jolle kerrotaan väkivallan kohteeksi joutumisesta. Liian moni nuori myös vaikenee, eikä kerro kenellekään kokemastaan väkivallasta.

Miten sinä toimit, jos kuulet ystäväsi joutuneen rikoksen uhriksi?
Tiedätkö miten tosi ystävä toimii kuullessaan kaveriinsa kohdistuneesta väkivallasta?

Auta ystävä avun piiriin!

Oletko tosi ystävä?Maanantai 20.01.2014 17:33, 326 vastaajaa

Nuoret kohtaavat enemmän rikoksia kuin aikuiset. Moni nuori tuntee lähipiiristään jonkun, jonka epäilee joutuneen rikoksen uhriksi. Oletko sinä koskaan joutunut tilanteeseen, missä olet nähnyt, kuullut tai muuten saanut tietää ystävääsi kohdistuneesta väkivallasta/rikoksesta?
Olen nähnyt, kuullut tai muuten saanut tietää ystäväsi joutuneen väkivallan/rikoksen kohteeksi?
Vaikuttiko ystävääni kohdistunut väkivalta/rikos minuun jollain tavalla?
Jos ystävääni kohdistunut väkivalta vaikutti minuun niin millä lailla?
  • Voit valita 3 vastausta.
Kerroitko ystävääsi kohdistuneesta väkivallasta/rikoksesta kenellekkään?
  • Voit valita 3 vastausta.
Miten tosi ystävä toimii tilanteessa, missä näkee, kuulee tai saa muuten tietää kaverinsa joutuneen rikoksen uhriksi?
  • Voit valita 2 vastausta.
Tiesitkö, että RIKU tarjoaa käytännön ohjeita väkivalta/rikosuhriasioissa? RIKUsta ystävälläsi on mahdollista saada apua rikosilmoituksen tekemiseen, kuulusteluihin ja mahdollisesti käynnistyvään rikosprosessiin.
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Uusi vuosi antaa aina mahdollisuuden jättää jotain taakseen ja toisaalta ottaa vastaan jotain uutta. Se, miten asioita jättää taakseen vaikuttaa usein myös tulevaan.

Rikosuhriasioissa rikostapahtuman läpikäyminen ja siihen liittyvien mielikuvien, ajatusten ja tunteiden käsitteleminen on todettu hyväksi keinoksi jättää ikävät tapahtumat taakse. Yritys vain unohtamalla selviytyä rikostapahtumasta ei ole suositeltava tapa toimia. Tällöin on vaarana, että tapahtuma ei unohdu vaan jää eri tavoin vaikuttamaan kielteisesti elämään.

Rikostapahtumasta kerrotaan usein ainoastaan omalle ystävälle tai läheiselle. Tämä asettaa läheiset ja ystävät erittäin tärkeään asemaan uhrin selviytymisen kannalta.

Rikosuhripäivystys aloittaa vuoden 2014 korostamalla ystävien merkitystä uhrin selviytymisessä.
Tiedätkö sinä miten auttaisit ystävääsi tai läheistäsi, joka on joutunut rikoksen uhriksi? Rikosuhripäivystyksen nuorten sivuilla on paljon tietoa miten toimia mahdollisessa rikosuhritilanteessa.

OLE TOSI YSTÄVÄ - Ohjaa rikoksen uhriksi joutunut ystävä avun piiriin. Tuen ja avun kautta ystäväsi voi tehdä sovinnon menneisyyden kanssa niin ettei tapahtuma häiritse tulevaa.




Turvallista Uutta Vuotta 2014

Joulurauhaa vai…Torstai 19.12.2013 14:17

Suomalaiset käyttävät alkoholia eniten lomilla kuten jouluna. Pimeän marraskuun väsyttäminä ihmiset kasaavat joululomaan mittavia odotuksia levosta, onnesta ja rauhasta. Toisaalta idylliseen jouluun liitetään myös odotuksia puhtaaksi kuuratusta kodista, kotiruokaa notkuvista pöydistä, runsaista lahjoista ja yleisesti perheen leppoisesta yhdessäolosta.

Ideaali kuva joulusta sisältää myös vaatimuksen jaksamisesta ja ylimääräisestä rahasta. Väsymyksen ja taloudellisen tilanteen kiristyessä voi harmituksen ja pettymyksen tunteet vaihtua ärsytykseksi ja vihaksi. Tilanteen kärjistymistä lisää entisestään runsas alkoholin käyttö. Näin ollen joulu voi kääntyä kodeissa riitelyksi ja pahimmillaan uhan ja väkivallan täyttämäksi kaaokseksi.

Idylliseen joulukuvaan ei liity poliisiauto kotitalon edessä. Häpeän pelossa väkivallan uhri ei välttämättä hae apua. Lapsiperheissä avun hakemista voi vaikeuttaa entisestään pelko sosiaalitoimen toimenpiteistä.

Väkivallan uhriksi joutumista ei tarvitse hävetä - ei joulunakaan.
Vastuu väkivallasta on aina sen tekijällä.
Väkivaltatilanteessa avun pyytäminen itselle tai lähimmäiselle ei ole heikkouden merkki
vaan osoitus rohkeudesta.

Hälytyskeskukseen 112 soittaminen voi pelastaa paljon. Lisäksi valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää joulupyhinä ja vuodenvaihteessa numerossa 010 195 202
Tarkemmat ajat löydät osoitteesta
Myös turvakodeista suurin osa päivystää ympäri vuorokauden ja auttaa perheväkivaltaa kokeneita joulupyhinä.

Lähimmäisen rakkautta ja lämpöä jouluun!

Nuorten parissa toimivista ammattilaisista koostuva seminaariyleisö istui hiljaa kun kaksi mukavaa ja leppoisaa miestä Odd Sverre ja Jarl aloittivat esittäytymisen. Miehet kertoivat kuuluvansa norjalaiseen utsattmann.no ryhmään, joka koostuu lapsuudessa ja nuoruudessa seksuaalista hyväksikäyttöä ja ahdistelua kokeneista miehistä. Molemmat miehet olivat kokeneet seksuaalista hyväksikäyttöä pienestä pojasta aikuisuuteen saakka ja molempien miesten kohdalla hyväksikäyttäjä oli ollut sukulainen. Miehet olivat kertomassa elämästään, jotta muut seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kokeneet pojat ja nuoret miehet tulisivat paremmin autetuiksi. Puheenvuorossa käsiteltiin aiheita; Miten seksuaalisesta väkivallasta puhutaan, miten siitä kysytään ja miten seksuaalista hyväksikäyttöä kokenut poika tai mies kohdataan.

http://utsattmann.no/ ryhmän jäsenet haluavat jakaa tietoa poikiin ja miehiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Miesten rohkeus tulla esiin ja kertoa elämästään omilla kasvoillaan ja persoonallaan oli pysäyttävää. He kertoivat avoimesti vaikeista, satuttavista ja useimmissa yhteiskunnissa hävettävinä pidettävistä asioista. He puhuivat myös tunteistaan, selviytymiskeinoistaan, saamastaan hoidosta ja ennen kaikkea selviytymisestään.

Puheenvuoron viesti oli selkeä – seksuaalisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä voi ja saa selviytyä.
On tärkeää, että seksuaalista väkivaltaa kokeneet nuoret saavat apua riippumatta siitä miten ovat tilanteeseen ajautuneet. Näistä asioista voi ja on hyvä puhua suoraan. Kukaan ei varmasti mene rikki vaikeiden asioiden esille nostamisesta vaan enemmänkin vaikenemisesta ja kysymättä jättämisestä.

Lämmin kiitos Odd Sverre ja Jarl,
Respect!

Jos olet kokenut seksuaalista väkivaltaa niin keskustele asiasta ihmisen kanssa johon luotat. Jos haluat ensin keskustella kokemastasi asiasta nimettömänä niin voit ottaa yhteyttä RIKUn chatin osoitteessa www.riku.fi/nuoret tai IRC-Gallerian Rikosuhripäivystyksen Rikosuhripäivystys, RIKU chatin kautta.

Iso osa poikiin ja nuoriin miehiin kohdistuvista väkivaltarikosta on fyysisiä väkivallantekoja. Media on viimeaikoina julkaissut myös paljon uutisia poikiin ja nuoriin miehiin kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta.

Väkivaltarikoksen tai -rikosyrityksen kohteeksi joutuneet pojat ja nuoret miehet eivät kuitenkaan aina hakeudu avun piiriin. Tällöin on riskinä, että nuori ei saa apua ja tukea vaikeaan tilanteeseen. Rikosprosessin ja erityisesti oikeusprosessin osalta moni käytännön asia voi ilman ohjeita tulla heikommin hoidetuksi. Tämä voi pahimmillaan johtaa mittaviin taloudellisiin menetyksiin, esimerkiksi oikeudessa haettavien korvausten osalta.

Minkälaista apua ja tukea pojat ja nuoret miehet sinun mielestäsi tarvitsevat jouduttuaan väkvialtarikoksen uhreiksi?
Mitä tekisit jos kaverisi joutuisi väkivallan kohteeksi?
Mihin palveluun tai paikkaan sinä ohjaisit ystäväsi?
Puhuvatko pojat ja nuoret miehet toisilleen tai yleensä kenellekään kokemastaan väkivallasta?

IRC- Galleriassa tehdyn kyselyn mukaan yleisin poikien ja nuorten miesten vastaus kysyttäessä reaktioita esimerkiksi katuväkivaltaan oli ärtyneisyys ja suuttumus.

Kääntyykö poikien tai nuorten miesten hämmennys tai pelko väkivaltatilanteesta helpommin suuttumukseksi tai raivoksi verrattuna tyttöihin ja nuoriin naisiin?
Miten sinä reagoisit jos joutuisit väkivallan kohteeksi?
Saavatko nuoret helposti tarvitsemansa avun rikosuhritilanteessa?
Onko tyttöjen ja nuorten naisten helpompi ottaa yhteyttä terveyspalveluihin ja muihin tukipalveluihin kuin poikien ja nuorten miesten?

Tule antamaan oma ideasi siitä, miten helpotamme nuorten avun ja tuen saamista väkivaltatilanteiden jälkeen!
Ota osaa keskusteluun Rikosuhripäivystyksen työntekijöiden kanssa aiheesta
Pojat ja nuoret miehet rikoksen uhreina.
Teemallinen ryhmächat tiistaina 5.11 klo 14:30-17:30

Jos ystäväsi tai sinä olet joutunut rikoksen tai rikosyrityksen kohteeksi niin hae rohkeasti käytännön neuvoja ja ohjeistusta tilanteeseen. Rikosasian todistaja saat myös ohjeita ja neuvoja Rikosuhripäivystyksestä. Voit myös käydä tutustumassa RIKUn nuorten nettisivuihin osoitteessa: http://nuoret.riku.fi

Tapahtuneesta kertominen auttaa ehkäisemään väkivaltaa ja mahdollisesti myös muita rikoksia. http://nuoret.riku.fi/tietoa-nuorelle-rikoksen-uhrille/milloin-kannatta-hakea-apua/mista-saat-apua/

Vastaa kyselyyn ja tule chattiin sanomaan painava sanasi poikien ja nuorten miesten puolesta!
Iso osa poikiin ja nuoriin miehiin kohdistuvista väkivaltarikosta on fyysisiä väkivallantekoja. Viimeaikoina on mediassa kirjoitettu paljon myös poikiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Minkälaista apua ja tukea pojat ja nuoret miehet tarvitsevat sinun mielestäsi joutuessaan väkivaltarikoksen uhriksi? Mitä tekisit jos kaverisi joutuisi väkivaltarikoksen uhriksi? Mihin palveluun tai paikkaan ohjaisit väkivaltaa kokeneen ystäväsi?
Minkä tyyppisen väkivaltarikosyrityksen tai väkivaltarikoksen kohteeksi sinä olet tai ystäväsi on joutunut?
  • Voit valita 7 vastausta.
Mistä luulet ystäväsi tai mistä sinä hakisit apua, tukea tai neuvoja jouduttuasi väkivaltarikosyrityksen tai väkivaltarikoksen kohteeksi?
  • Voit valita 3 vastausta.
Saavatko nuoret riittävästi ohjeita tai apua kohtaamiinsa väkivaltatilanteisiin?
Mitä arvelet, vaikuttaako poikien tai nuorten miesten avun hakemiseen se, onko auttaja nainen tai mies?
Minkälaista apua ja tukea luulet poikien ja nuorten miesten tarvitsevan jouduttuaan väkivaltarikoksen tai rikosyrityksen kohteeksi?
  • Voit valita 3 vastausta.
Mikä madaltaisi poikien ja nuorten miesten kynnystä hakea apua jouduttuaan väkivaltarikoksen tai rikosyrityksen kohteeksi?
  • Voit valita 2 vastausta.
Tiesitkö, että Rikosuhripäivystys auttaa ja antaa käytännön neuvoja esimerkiksi rikosilmoituksen tekemisessä, tarvittavien viranomaislomakkeiden täyttämisessä ja korvausten hakemisessa ja yleensä monessa rikosprosessiin liittyvässä asiassa?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

KatuväkivaltaTorstai 10.10.2013 14:10


Lehdet ovat täyttyneet viimeisen kuukauden aikana katuväkivallasta kertoviin otsikoihin. Monen nuoren mukava ja iloinen ilta on päättynyt pelkoon ja väkivaltaan. Katuväkivallan uhriksi tai todistajaksi voi joutua kuka tahansa ja yllättävissäkin tilanteissa. Jos tapahtuma etenee poliisille asti ja rikosasiaksi niin nuori saa kutsun kuulusteluihin. Tällöin eteen tulee paljon kysymyksiä ja isoja päätöksiä; suostunko sovitteluun, vaadinko rangaistusta, vaadinko korvauksia jne.
Vieraita termejä vilisevä rikosprosessi ei ole nuorelle helppo ja epävarmuus ja epätietoisuus tulevasta ei tunnu mukavalta. Pelkästään jo kuulustelutilanne on monelle nuorelle vieras ja sinne meneminen voi jännittää, puhumattakaan käräjäoikeuden käsittelystä tai sovittelusta, missä nuori kohtaa väkivallan tekijän uudestaan.

Jos olet joutunut katuväkivallan uhriksi tai todistajaksi niin sinulla on mahdollisuus saada neuvoja ja ohjeistusta Rikosuhripäivystyksestä.

Tänään 10.10 klo 14:30-17:30 chat aiheesta katuväkivalta Tervetuloa!

Rikosuhripäivystyksen chat arkisin www.riku.fi/nuoret ja joka torstai IRC-Galleriassa klo 14:30-17:30

Be kindKeskiviikko 09.10.2013 13:44

Kaikki ihmiset kohtaavat elämässään vastoinkäymisiä. Rikoksen uhriksi joutuminen voi olla yksi vaikeimmista vastoinkäymisistä ja se voi satuttaa syvältä. Haavoittuneena ihmisellä on oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi ja lempeästi kohdatuksi. Kiireinen arki ei saisi työntyä liiaksi tuen ja auttamisen maailmaan.
Työni nuorten parissa on hienointa mitä tiedän.
Kiireisen arjen keskellä katson seinälläni olevaa kuvaa ja pysähdyn <3

Hyvä – paha nettiPerjantai 06.09.2013 17:48


Ihmisillä on luontainen taipumus ja halu olla kontaktissa toisiin ihmisiin. Verkkoympäristö tarjoaakin rajattomat mahdollisuudet vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Erilaisten sivustojen, yhteisöprofiilien, blogien ja keskusteluryhmien kautta moni laajentaa sosiaalista verkostoaan ja luo uusia tuttavuuksia ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa. Parhaimmillaan verkossa toimiminen helpottaa käytännön asioiden hoitamista ja tuo lähelle ihmisiä, joiden kanssa olisi reaalimaailmassa vaikea pitää yhteyttä.
Hyvään ja erinomaiseen liittyy kuitenkin vastakohtina huono ja ikävä. Netissä tapahtuva häirintä, kiusaaminen ja ahdistelu sekä rikollinen toiminta on yleistynyt netin käytön yleistymisen myötä. Mahdollisuus nimettömään tai nimimerkillä kommentointiin on lisännyt ilkeää, vastuutonta ja sääntöjen sekä lain vastaista kirjoittelua. Pahimmillaan hetken mielijohteesta verkkoon ladataan inhottavia kommentteja, äärimmäisiä mielipiteitä, epäsopivia kuvia tai muuta epäasiallista materiaalia.
Esimerkiksi seurustelusuhteen päättyminen on johtanut ex-kumppanin alastonkuvien levittämiseen netissä. Loukkaantumisen ja vihan tunteiden velloessa voi mielen vallata hetkellisesti ajatukset kostosta. Hyvältä tuntunut idea ei hetken päästä tunnukaan hyvältä vaan lähinnä häpeälliseltä. Kuvan lataaminen verkkoon vie kuitenkin vain sekunnin murto-osan. Valitettavasti verkossa leviämään lähteneen kuvan pois saaminen voi olla vaikeaa, jopa mahdotonta. Syyllistyykö kuvan lataaja rikokseen riippuen pitkälti siitä, kuinka laajasti kuvaa on levitetty. Erittäin huonoa ja törkeää käytöstä se on joka tapauksessa.
Netissä ei tarvitse sietää kiusaamista, painostamista, ahdistelua eikä kiristämistä. Jos olet itse tai ystäväsi on joutunut netissä tai reaalimaailmassa jatkuvan kiusaamisen, häirinnän, huijaamisen, varkauden, ahdistelun tai muun mieltä painavan asian kohteeksi niin tule juttelemaan asiasta. Meiltä voit kysyä asioista nimettömästi.

RIKUn chat IRC-Galleriassa torstaisin klo 14:30-17:30.
Tavoitat meidät myös arkisin RIKUn nettisivujen chat linkin kautta www.riku.fi/nuoret

NettirikoksetTorstai 05.09.2013 15:38, 420 vastaajaa

Verkossa käyttäydytään usein toisin kuin reaalimaailmassa. Mahdollisuus nimettömänä tai nimimerkillä kommentointiin lisää vastuutonta ja yleisten normien vastaista käyttäytymistä verkossa. Pahimmillaan tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa hetken mielijohteesta verkkoon ladataan ilkeitä kommentteja, äärimmäisiä mielipiteitä, epäsopivia kuvia tai muuta epäasiallista materiaalia. Toisten ihmisten satuttaminen ja äärimuodoissaan rikollinen toiminta esimerkiksi uhkailu ja kiristäminen ei ole sallittua myöskään virtuaalimaailmassa.
Onko sinulla kaikille avoin profiili tai julkiset tiedot jossain verkon yhteisössä tai kuvagalleriassa?
Oletko saanut riittävästi ohjeistusta tai käytännön harjoittelua yksityisyyden suojien asettamiseksi ja omien tietojesi suojaamiseksi verkossa?
Onko joku ystävistäsi joutunut netissä kiusaamisen, huijaamisen, häirinnän, ahdistelun, varkauden tai muun vakavamman rikosyrityksen tai rikoksen kohteeksi?
Oletko itse joutunut netissä kiusaamisen, huijaamisen, häirinnän, ahdistelun, varkauden tai muun vakavamman rikosyrityksen tai rikoksen kohteeksi?
Jos ystävääsi tai itseesi on kohdistunut rikokseen viittaavaa toimintaa. Liittyikö se?
  • Voit valita 6 vastausta.
Netissä tapahtuneeseen epämääräiseen toimintaan, rikosyritykseen tai rikokseen syyllistyi?
Moni nuori ei ymmärrä joutuneensa rikosyrityksen tai rikoksen kohteeksi. Mikä madaltaisi kynnystä kysyä tai kertoa omakohtaisesta tai ystävän kokemasta kiusaamisesta, huijaamisesta, häirinnästä, ahdistelusta tai painostuksesta netissä?
  • Voit valita 2 vastausta.
Tiesitkö, että Rikosuhripäivystyksen nuorten hankkeen työntekijät ovat tavoitettavissa reaaliaikaisen chatin kautta osoitteessa www.riku.fi/nuoret ja torstaisin IRC-Galleriassa?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Normaaliin seurustelusuhteeseen ei kuulu jatkuva haukkuminen, uhkaaminen, rajoittaminen eikä töniminen, läpsiminen tai lyöminen. Lieväkin uhkaaminen tai väkivalta tuntuu aina pahalta. Ihastumisvaiheessa, suhteen alussa, uutta rakkautta katsotaan usein ruusuisten lasien läpi ja lievää väkivallan uhkaa tai väkivallan merkkejä ei huomata tai haluta huomata. Suhteessa ilmeneviä ongelmia vähätellään ja ihastuksen huonoa tai väkivaltaista käyttäytymistä selitellään itselle ja ystäville.
Poika- tai tyttöystävän osoittama raju mustasukkaisuus, rajoittaminen ja jatkuva perään soittaminen voivat aluksi tuntua rakkaudenosoituksilta ja merkkinä suhteen tärkeydestä ja erityisyydestä. Ystävien näkemisen ja muun elämän rajoittaminen, puhelimen tarkkailu, jatkuva pilkkaaminen tai läpsiminen etenee kuitenkin valitettavan usein yhä satuttavampiin sanoihin, lyönteihin tai muihin väkivaltaisiin tekoihin. Henkilökohtaisten rajojen ylittäminen voi edetä lähes huomaamatta, kunnes tulee tilanne, missä uhkaaminen tai väkivalta pelottaa ja sattuu.
Ihmisillä on luontainen halu löytää järkevä selitys elämässä tapahtuville asioille. Läheisen ihmisen halua satuttaa ja tuottaa kipua on vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampi selittää. Tämän vuoksi on tavallista, että väkivallan uhri häpeää tilannettaan ja alkaa etsiä syitä ja vikoja itsestään, omasta toiminnastaan ja käyttäytymisestään. Vastuu uhkaamisesta ja väkivallasta on kuitenkin aina henkilöllä, joka uhkaa ja satuttaa.
Seurusteluväkivaltaa kokevat yhtälailla sekä tytöt että pojat. Tyttöihin kohdistuva väkivalta näyttää tilastojen valossa yleisemmältä verrattuna poikiin, mutta tulokset ovat osin ristiriitaisia. Pojat, usein fyysisesti vahvempina, häpeävät tilannetta, missä ovat joutuneet oman kumppaninsa pahoinpitelemäksi ja vaikenevat seurusteluväkivallasta.
Seurustelusuhteessa ei kuulu tuottaa kipua toiselle ─ Älä hyväksy uhkailua äläkä väkivaltaa! Jos olet itse tai jos ystäväsi on kokenut lähisuhteissaan henkistä, fyysistä tai seksuaalista uhkaa tai väkivaltaa, niin kerro asiasta ja hae apua.
Seurusteluväkivallasta voit keskustella myös Rikosuhripäivystyksen nuorten hankkeen työntekijöiden kanssa.

Kahdenkeskinen anonyymi chat arkisin www.riku.fi/nuoret
IRC Galleria chat torstaisin 14:30-17:30
Ryhmächat seurusteluväkivallasta käydään 8.8. klo 14:30-17:30
Tule keskustelemaan!
Vastaa myös kyselyyn seurusteluväkivallasta

Kysely seurusteluväkivallastaTorstai 01.08.2013 14:17, 1121 vastaajaa

Normaaliin seurustelusuhteeseen ei kuulu jatkuva haukkuminen, uhkaaminen, rajoittaminen, eikä töniminen, läpsiminen tai lyöminen. Lieväkin uhkaaminen tai väkivalta tuntuu aina pahalta, vaikka sen sanominen toiselle voi olla hankalaa. Väkivallan kohteeksi joutuminen voi hävettää ja aiheuttaa masennusta, hermostuneisuutta, nukkumisvaikeuksia tai itsetuhoisia ajatuksia/käyttäytymistä. Jos olet itse tai jos ystäväsi on kokenut henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa seurustelusuhteessa, niin kerro siitä ja hae apua tilanteeseen. Seurusteluväkivallasta voi keskustella Rikosuhripäivystyksen nuorten hankkeen työntekijöiden kanssa IRC chat to 14.30.17:30 tai RIKU chat http://www.riku.fi/nuoret
Ikä
Onko sinulla ollut seurustelusuhteessa sellainen olo, että teet väärin ja joudut pyytämään anteeksi ilman syytä?
Onko seurustelukumppani koskaan rajoittanut sinua tapaamasta ystäviäsi tai rajoittanut muuten elämääsi?
Onko seurustelukumppani koskaan haukkunut, uhkaillut, tutkinut puhelintasi tai epäillyt tekemiäsi?
Oletko koskaan kokenut seurustelusuhteessa seuraavanlaista väkivaltaa?
  • Voit valita 9 vastausta.
Onko seurustelukumppani koskaan painostanut tai pakottanut sinua?
  • Voit valita 7 vastausta.
Jos olet kokenut seurustelusuhteessa henkistä väkivaltaa, niin kuinka usein?
Jos olet kokenut seurustelusuhteessa fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, niin kuinka usein?
Jos olet kokenut seurustelusuhteessa väkivaltaa, niin liittyikö tilanteisiin päihteiden käyttöä?
Väkivaltainen poika/tyttöystäväni oli iältään?
Jos olet kokenut seurustelusuhteessa väkivaltaa, niin oletko kertonut siitä kenellekään?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.


"...sellasta et oikeesti tuntuu ahdistavalta ja uhatulta"”

Rikosuhripäivystyksen nuorten hankkeen verkkokyselyssä (N=461) kysyttiin seksuaalisesta häirinnästä netissä. Valtaosa nuorista, noin 70 prosenttia, vastasi kokeneensa seksuaalista häirintää netissä ja häirintä tapahtui pääosin tuntemattomien henkilöiden taholta.

Häirintä oli yleisimmin seksuaalisväritteistä ehdottelua tai kommentointia, pyyntöjä esiintymiseen web-kameran kautta ja/tai seksuaalissävytteisten kuvien pyytämistä. Vajaa puolet vastanneista kuvaili häirinnän olevan seksuaalisväritteisten juttujen kertomista yhteydenottajan taholta. Sadallekolmellekymmenelle nuorelle oli tarjottu leffalippuja, rahaa, vaatteita tai päihteitä vastineeksi seksuaalissävytteisten kuvien lähettämisestä.

Virtuaalimaailma on kiinteä osa nuoren sosiaalista elämää. Aktiivisuus niin kuvien lisäämisen kuin keskusteluihin osallistumisen kautta altistaa nuoria seksuaaliselle häirinnälle. Tulee kuitenkin muistaa, että seksuaalista häirintää ei tarvitse sietää, ei reaali- eikä virtuaalimaailmassa.

"...no ei kehtaa"

Seksuaalinen häirintä netissä on varsin yleinen ilmiö. Kuitenkin kaikista kyselyyn vastanneista (N=461) vain 70 nuorta oli kertonut asiasta aikuiselle. Moni nuori häpeää seksuaalissävytteisiä kommentteja ja jää hämmentyneenä yksin häirinnästä aiheutuvan pahan olon kanssa. Rikosuhripäivystyksen chatissä nuoret voivat keskustella kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta RIKUn työntekijöiden kanssa.

IRC-Galleria to klo 14:30-17:30
RIKU chat arkisin www.riku.fi/nuoret

Seksuaalisesta häirinnästä voi laittaa viestiä myös nettipoliisille. Ota yhteys nettipoliisiin viimeistään silloin kun häirintä on toistuvaa. Nettipoliisi arvioi, onko asiassa tapahtunut rikos. He pystyvät myös puuttumaan netissä tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään.
www.poliisi.fi/nettipoliisi

Turvataidot ovat yksi keino ehkäistä seksuaalista häirintää ja väkivaltaa. Reaalimaailman turvataito-ohje toimii myös netissä: sano ei, poistu paikalta (tietokoneen ääreltä) ja kerro asiasta turvalliselle aikuiselle.

Lisää nettiturvallisuudesta ja rikosuhriasioista www.riku.fi/nuoret