IRC-Galleria

http://www.independent.co.uk/news/world/australasia/teen-gets-sex-change-parents-retract-newspaper-birth-announcement-in-heartwarming-fashion-9898188.html


Välillä tekee kivaa kuulla esimerkkejä siitä, miten ihmiset käyttäytyvät järjellisen kivasti.

http://verkkolahetys.eduskunta.fi/webtv.case#c=40799798&v=41441422&p=0&l=fi&t=0

Ja tämmöisen joku linkitti irkissä, voi tehdä seuraamisesta hauskempaa:


Itselläni ei ole kärsivällisyyttä niin bingoon kuin istuntojen katseluunkaan, mutta tulen kyllä nyppimään viiksiäni oikeamielisesti närkästyttyäni päätöksestä.

edit klo 19:00
Tulihan tätä sittenkin katsottua kun kukaan ei muusta puhu. Hauska maailma tuo eduskunta. Lempipuheenvuoroni piti tosi pahiksen näköinen viiksimies joka selitti öljyisellä äänellä, miten lainsäädännöllä voisi määrätä auringon nousemaan yöllä, mutta on mahdollista ettei se kuitenkaan nousisi.

Suurin osa puhujista on ollut aika järkeviä, mutta ehkä aloitin katsomisen liian myöhään - pahimmat rällääjät taisivat esiintyä alkupuolella.

edit klo 19:32

Synkkä haudankaivajapastori saapui tulevaisuudesta jossa tuomiopäivä on jo tapahtunut, ja kertoili synkein äänenpainoin miten perinteinen avioliiittokäsitys on nyt murtumassa.
Kaverin nimi taisi olla Tapani Tölli - en oikeastaan kuullut hirveästi mitään, mitä hän sanoi, koska hänellä oli aivan hemmetin upea ääni. Hänen pitäisi laulaa surullista bluesia.

Viiksimies palasi myös toistamaan teoriansa taivaankappaleiden suhteesta lainsäädäntöön.

edit klo 20:42
Väsymys alkaa jo painamaan, alan hourailemaan... luulen että Einstein nousi juuri haudastaan ottamaan kantaa, mutta hän puhuu niin hiljaa etten ole varma, mitä hän haluaa.

Yhteenveto tähänastisista: Lakialoitteen kannattajilta on paljon hyvää asiaa, vastustajilta taas ei niinkään, mutta eipä sitä voi ihmetellä. On aika vaikea keksiä miten tasa-arvoista avioliittoa voisi järkevästi vastustaa, ja ei ole näköjään kukaan muukaan keksinyt. Hienoja esiintymisiä muutamalla vastustajallakin on kuitenkin ollut, kuten Tuomiopäivän Tapanilla synkkine äänineen.

Vaikea sanoa miten huominen menee. Voi olla että moraalinvartijat onnistuvat toistaiseksi viivyttämään homosaation aiheuttamaa maailmanloppua, mutta se näkyy kyllä sitten ensi vaaleissa. Olisi kyllä toisaalta ihan hauska seurata miten perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit pyörtävät vaalien alla kantojaan, mutta toivon silti että menisi jo huomenna läpi.

Tulosta odotellessa.

Kadonnut kaupunki... kadonnut kaupunki...

Vihdoin olen taas siellä, ja se on yhtä ankea kuin muistelinkin. Eksyttäviä kujia, murhanhimoisia tulielementaaleja, laavaa joka paikassa. Ja ylimääräisenä kiusana velhojen killan retkikunta jotka etsivät luultavasti samaa kuin minäkin.

Velhot ovat vielä vartijoita ikävämpiä, koska suhtautuvat minuun yhtä nuivasti mutta sattuvat sen päälle olemaan vielä velhoja. Joten tietysti otin asiakseni ottaa heidät hengiltä yksi kerrallaan. Selkäänpuukotusyritykseni epäonnistuttua jouduin lähtemään karkuun ja jättämään miinoja jälkeeni, ja pari ensimmäistä jeppeä kaatuikin niihin. Viimeisen tainnutin kaasunuolella, mutta koska olen häiriintynyt, pelkkä tainnuttaminen ei riittänyt joten nostin ukon olalle ja lähdin etsimään lähintä laavakuoppaa.

Yhden kulman takaa tuli miellyttävää hehkua joten käännyin siitä ympäri.

Siellä oli portaat jotka johtivat laavaan...

Ja laavassa vyötäröään myöten seisoi hyvin vihaisen näköinen velho...

Ja hän lausui, "The blood of my brother stains your hands. Now your blood will stain mine!"

Olin niin järkyttynyt etten muistanut edes juosta karkuun kun hän loitsi minut muussiksi.

Kadonnut kaupunki... se tietää etten pelaa ensimmäistä kertaa, että tämä kerta saattaisi olla helpompi kun olen valmistautunut, joten se heittää eteeni uusia, ahdistavia tilanteita.

Kadonnut kaupunki on enemmän kuin vain kenttä vanhassa pelissä. Se on henkilökohtainen nemesikseni, ikuinen haastajani. Tylsien ihmisten arkkiviholliset ovat ihmisiä - minua vainoaa kokonainen haudattu kaupunki.

Seikkailen juuri mitä kauheimmassa kartanossa. Normaalistikin kehnosta suuntavaistostani on entistä vähemmän hyötyä, kun paikan pohjapiirustuksessa ei ole mitään tolkkua. On ylösalaisin olevia huoneita, joskus ovia ja ikkunoita lattiassa, talonsisäinen puutarha ja joki, sekä kätkettynä miniatyyrimaailma ja jättimaailma, ja minne menenkin, ympärilläni kuuluu hermostuttavaa naurua.

Sitä olisi tosi rentouttava ja hauska tutkia, jos vartijat eivät hengittäisi niskaan ja jostain syystä pelkään vartijoita tässä tosi paljon. Tekee mieli sulkea peli ja sammuttaa silmät jos joku huomaa minut. x__x

Ja juuri äsken, varastettuani etsimäni esineen ja etsiessäni nyt tietä ulos, saavuin alueelle jota kautta uskoin tulleeni sisään. Olin myös kohtalaisen varma ettei siellä ole vartijoita. Siksi minua häiritsikin että kuulin askeleita.
Askeleet tuntuivat kuuluvan suunnasta josta juuri tulin! Mahdotonta! Mutta kun katsahdin taakse, niin vartijan hahmohan siellä oli juuri tulossa kulman ympäri. Pinkaisin juoksuun.
"Hmh? I thought I saw something", sanoi vartija hajamielisellä sävyllä joka juuri ja juuri kätki hänen murhanhimoisuutensa.

Löysin lupaavan näköisen oven, mutta eih, se oli lukossa! Aloin tiirikoimaan. Tiirikointi thiefissä on tosi simppeliä ja kuitenkin yllättävän tyydyttävää, paitsi jos pahantahtoiset askeleet lähestyvät kuten nyt oli, ja sekunnit tuntuivat ikuisuudelta, askeleet voimistuivat, vartija selvitteli äänekkäästi kurkkuaan ja kuulosti kuin olisi aivan takanani...

Ja ovi aukesi. AAH. Juoksin äkkiä siitä avautuvaan portaikkoon ja ihan takaa kuului "What was that noise?"

Vartija ei kuitenkaan seurannut minua, ja hyvä niin, yläkerrassa oli nimittäin vain ovi joka johti umpiseinään. Ja sitä vastapäätä oli sammaleen peittämä, epäilyttävän ovaalimainen tunneli joka johti minut.... paikkaan josta olin juuri tullut, jossa vartija yhä astelee jossain lähellä.

En ole ihan varma, onko minulla kivaa. Mutta jatkan silti pelaamista koska en voi lopettaakaan. Ehkä rankaisen itseäni jostain.

Palasin pitkästä aikaa Thief: The Dark Projectin pariin. Viime kerrasta onkin muutama vuosi, enkä tainnut kirjoittaa siitä paljoakaan vauhtiin päästyäni. Ei ihmekään.

Trauma on ehkä hitusen liian vahva sana - mutta hilkusti - kuvaamaan jälkeä, jonka peli minuun silloin jätti. Dark Project on sarjan ensimmäinen, mutta pelasin sen viimeisenä, ja kaksi muuta osaa olivat totuttaneet minut hiiviskelyyn jossa kauhuosuudet olivat vähemmällä sijalla ja enimmäkseen vapaaehtoisia. Ja, etenkin kolmosessa kentät olivat jo aika suppeita kokonaisuuksia. Niinpä en ollut lainkaan valmistautunut Dark Projectin jättimäisiin labyrintteihin, joista vain muutamat olivat normaaleja murtokeikkoja ihmisten ilmoilla, ja loput sijoittuivat toinen toistaan kauheampiin luolastoihin. Oli kummittelevaa kaivosta ja vieläkin kummittelevampaa katedraalia, oli muinaisia hautaluolia jonka käytävillä tuuli soitti aavemaista musiikkia... ja sitten oli maanalainen kadonnut kaupunki jossa harhailin tuntikausia, TUNTIKAUSIA, koska en löytänyt tietä pois. Se taisi pahiten horjuttaa mielenterveyttäni, ja, masokisti kun olen, se myös varmisti että koukutuin loppupelin ajaksi.

Tai ehkä loppuelämäni ajaksi. Tällä pelikerralla olen jo selvinnyt kummituskaivoksesta ja ehtinyt hautakammiohin asti, ja nyt olen taas eksyksissä ja peloissani. Kaikkialla on zombeja, ja maassa lojuvat ruumiitkin örisevät minulle vaikka eivät aikoisi nousta kävelemään, ja ansojakin täällä on ja voi helvetti taisin juuri nähdä jonkinlaisen palavan henkilön jollaista en muista viime pelikerralla nähneeni lainkaan. Voikohan sitä ampua.

Kävi ilmi että palava henkilö juoksee hyvin hyvin nopeasti. Onnistuin kuitenkin hyppäämään alas tasanteelta, mutta huono uutinen on se, että pelin vihollisilla on täydellinen suuntavaisto, ja se näki minne hyppäsin, joten nyt se tulee minua kohti jotain vaihtoehtoista reittiä pitkin.

Pelottaa. Tekisi mieli sammuttaa peli ja tehdä jotain muuta. Mutta tiedän etten kuitenkaan tee niin. Jatkan pelaamista ja joka tehtävän jälkeen kadonnut kaupunki on yhä lähempänä.... pääsenkö tälläkin kertaa pois, vai jäänkö jo ikuisesti vaeltamaan sen käytävillä?

Olen äänifiili. En tiedä onko tuolle olemassa oikeaa tieteellistä nimitystä, mutta pitäisi olla. Saan valtavaa, toisinaan jopa seksuaalista mielihyvää persoonallisten ja voimakkaiden ihmisäänten kuulemisesta. Blacklist on lempisarjojani pääasiassa James Spaderin upeam mörinän takia. Jatkoin jopa umpitylsän The Officen katsomista kun hän oli siinä yhden kauden ajan. Muutenkin hienosti kirjoitetussa Deep Space Ninessa minua viehätti kaikista eniten Avery Brooksin sielukkaat puheet ja intohimoiset karjumiset, puhumattakaan muista törkeän upeista äänistä. Lääh.

Tässä jää mainitsematta miljoona esimerkkiä, etenkin musiikin puolelta, mutta tein jo ensimmäisen pointtini selväksi. Jos joku jaksoi klikkailla kaikki linkit, yksi asia saattoi tulla selväksi: kaikki esimerkit ovat miehiä. Se on hyvin valitettavaa. Monilla naisnäyttelijöillä ja -laulajilla on jumalattoman upea ääni, mutta he ovat vahvasti aliedustettuina, keskimäärin sitä enemmän mitä valtavirtaisemmasta teoksesta on kyse. Tähän on luultavasti monia syitä ja epäilemättä ne kaikki syyt ovat äärimmäisen typeriä. Voisin vaahdota niistä erikseen joskus, mutta se ei ole tällä kertaa pointti.

Minun oikeastaan piti vaahdota disneystä, mutta yksi ajatus tuo aina mieleen toisen ja en ole hyvä tiivistämään ajatuksiani järkevästi, joten hyppään suoraan seuraavaan.

Törmäsin nimittäin kahteen järjettömän upeaan disney-coveriin kahdesta kaikkien aikojen parhaasta pahislaulusta:





Ja huomasin että ne toimivat helvetin paljon paremmin naisen laulamina. Varsinkin tuo be prepared aiheutti tuntemuksia joita en oikeastaan kehtaa kuvailla jotta en järkyttäisi herkempien lukijoiden mieltä. Alkuperäisetkin kappaleet aiheuttivat samanlaisia tuntemuksia, mutta lievempinä.

Eikä ole ensimmäinen kerta kun haaveilen disney-leffoista jossa kaikki sukupuoliroolit olisi käännetty ympäri. Ne muuttuisivat niin monin tavoin hienommiksi.

Samaa on oikeastaan kiva ajatella melkein minkä tahansa leffan kohdalla. Tulos olisi aina vähintäänkin virkistävä, sen verran ummehtuneesti hollywood on jumittunut rooleihinsa. Eikä vain se, vaan oikeastan kaikki fiktio. Jopa fantasia, joka määritelmällisesti voi olla ihan mitä tahansa, toistaa useimmiten samoja vanhoja kuvioita. (tähän sivuun pitää muuten jälleen kerran mainostaa Tulen tyttäriä, jossa rooleja ei ole niinkään käännetty, ne on vain hylätty kokonaan. Ja se on muutenkin järjettömän hieno teos.)

Harmi että keskittymiskykyni on niin heikko. Piti oikeastaan vain mainostaa noita disney-covereita, mutta tässä tul sivuttua kaikkea mielenkiintoista josta pitäisi kirjoittaa enemmänkin, paitsi että tiedän etten kuitenkaan kirjoita, kun en pysty pysymään samassa ajatuksessa muutamaa minuuttia kauempaa. (tähän meni kyllä vitu pitkä aika linkkejä etsiessä, joten klikkailkaa nyt edes muutamaa.)

http://elitedaily.com/news/technology/masks-will-let-hide-public-surveillance/756500/

Chicago meinaa asentaa kasvontunnistuskameroita joka paikkaan, joten kaveri alkaa valmistamaan (pelottavia) naamioita niiden hämäämiseksi. Paksu kommandopipohan ajaisi osin saman asian, mutta naamion etuna on se että kamera luulee näkevänsä ihan oikean naaman.

Hirveän moni ei luultavasti jaksa nähdä vaivaa kameroita hämätäkseen, mutta sydäntäni lämmittää silti että jotkut jaksavat keksiä uusia keinoja valvontayhteiskuntaa vastaa, vaikka sitten kuinka hassuja. Saa ajattelemaan että ihmiskunnalla on ehkä vielä jotain toivoa.

Kaupallisuus on inhaa, paitsi silloin kun minä harjoitan sitä - silloin se on okei.

Tänään haluaisin mainostaa kirjaa. Maria Carole - Tulen Tyttäriä (e-kirjana) Yksi hienoimmista fantasiateoksista joita olen lukenut, ja etenkin kotimaisen fantasian saralla. Tarina on jollain tapaa erittäin suomalainen, vaikka myös fantasiamaisen vieras ja romanttinen. Suosittelen oikeastaan kaikille fantasian ystäville.

Minulla oli suuri kunnia lukea käsikirjoitusta sen valmistumisen aikana ja seurata kirjailijan tuskallista työtä, ja siksikin mainostan tätä; haluan että tämä kirja saa tilaisuutensa, ja se on mahdollista vain jos potentiaalisesti kiinnostuneet lukijat tietävät sen olemassaolosta. Mainostakaa eteenpäin jos tiedätte jonkun jota saattaisi kiinnostaa.

On se aika vuorokaudesta (minun vuorokaudestani, jossa nukkuma-aika lähenee nyt) kun kaikki paitsi suomalainen tv-viihde naurattaa. Cracked.com - jota olen viime aikoina alkanut arvostamaan yhä enemmän syistä joita tulen vielä käsittelemään paremmilla aivoilla - tarjoaa viihdytystä kaikkiin mielentiloihin, ja tämänhetkisessä mielentilassa roskapostien otsikot muuttuvat korkeakulttuuriksi: http://www.cracked.com/article_17270_100-unintentionally-hilarious-spam-subject-lines.html

Kyllä, tarkoitan mitä sanoin - ei, älkää viekö pois Kultivoituneen Herrasmiehen sertifikaattiani--! No, viekää sitten, en tarvitse sitä kun minulla on penishuumoria.