Käytävillä ja korvissa soi koko ajan tuon demonieläimen saatanallinen huuto. Se näyttää just siltä että öisin sille kasvaa torahampaat, ja sen silmät muuuttuu punaiseksi ja se alkaa syökseä tulta kauheasta kidastaan. Kyllä, koira se on, vaikkei välttämättä ekana uskois.
Joo, kaikki koirat haukkuu, mutta tuo mielipuolinen rääyntä tekee kunniaa jopa sen oletetulle isännälle. Niinku siinä ei olis vielä tarpeeksi että vihaa joulua jo valmiiksi. Jos aikasemmat on ollu perseestä, niin tänä vuonna voi käydä, että kun Mira tulee kämpille tammikuussa, niin sieltä löytyy muumioitunut Nyyti suihkuverho kaulassa.
Nään ehkä vielä vuoden päästä painajaisia, ja öisin herään tuohon kammottavaan ääneen ja paniikissa juoksen ympäri kämppää etsien kiiluvia, pullottavia silmiä. Lopulta kaiken kärsimyksen jälkeen mut määrätään mielentilatutkimukseen, ja joudun syömään diapameja ja valiumia lopun ikäni. Kaikista lääkehuuruista huolimatta tuo ääni edelleen öisin herättää mut, valkotakkinen mies juoksee viereen ja loilottaa "se ei oo todellista, se on sun mielikuvituksen tuotetta". Mutta mä en kuule mitä se sanoo. Kauhea kieunta peittää kaiken: "päästä minuuuut poiiiis tääältäääää tai minä TAPANN sinuuuuuuttt...."
Jopa mun hulluus kärsii tästä.