Lähdettiin Luton kanssa nauttimaan ensimmäisestä oikeasta kevätsateesta. Pihassa iski naamalle sellanen ihmeellisen tuttu ja silti erilainen tuoksu. Märkä maa. Mätänevät lehdet. Muta. Kevät.
Siinä kujaa pitkin kävellessäni elin yhtäkkiä jotain vuotta 1990 ja risat. Minä olin pikkupentu, ja kävelin samalla lailla sitä samaa rapaista kujaa pitkin. Pyörätie oli kadonnut, tie oli muuttunut asfaltista hiekkaan ja isoihin kuoppiin, jotka pistivät autojen iskarit koville. Ja siinä me tassuteltiin Napin kanssa kohti suuria seikkailuja, jotka minä elin meidän molempien puolesta. Nappi tyytyi haistelemaan metsän tuoksuja, kun minä matkasin mielikuvitukseni mukana kaukaisiin maihin joita ei ole olemassa kuin unissa ja haaveissa. Ja niin minä lensin taas noihin maisemiin, joissa en ole käynyt ainakaan kymmeneen vuoteen.
Heräsin kun sade valeli kasvojani. Ja siinähän minä olinkin. Tylsällä asfalttitiellä katuvalojen yrittäessä epätoivoisesti taistella vastaan alkavan kevään vielä pimeää yötä. Minä kysyin metsältä, että mihin sinä menit. Miksen minä enää nähnyt sinua? Ja miksi minä en nyt syöksy syvyyksiisi, koska ajattelen kenkieni kastuvan.
Metsä ei vastannut.
Ehkä se on kuollut.
Mutta kun jatkoin matkaani, kuulin rapinaa ja tuulen laulun oksissa.
Upposin takaisin mietteisiini murehtien metsääni, ja sen suuria salaisuuksia. Ääni veti minut taas jonnekin, en ole varma mihin.
"No mutta Nyytihän se siinä. Pitkästä aikaa!"
Niin minä käännyin. Voi, Oja minua puhutteli! Kuinka minä nauroin kun taas pitkästä aikaa kuulin sen kutsuvan. Siinä ojassa ui kerran piisami, ja Nappi meni sitä haistelemaan. Piisami sukelsi tien alta menevään putkeen, ja kun Nappi yritti mennä perässä, se putosi Ojaan.
"Niin.. pitkästä aikaa", vastasin, ja lähdin taas eteenpäin.
Pitkän matkaa muistelin, miten tämän saman lenkin kiertämiseen saatoin joskus kuluttaa viisikin tuntia, ja nyt voisin kävellä sen 45 minuutissa. Polku tuli vastaan. Se pyysi minua mukaansa. Mutta minähän tiesin, että Polku ei ole enää kokonainen, sen päälle oli vedetty pyörätie. Lasten piti päästä koteihinsa turvallisesti. Mutta minä muistin toisen polun, joka vielä oli olemassa.
Juoksutin Luton tutulle ojanpenkalle, jonka toiselta puolelta lähti ikivanha lenkkireittini. Vaikka en minä silloin kutsunut sitä lenkkeilyksi. Silloin minä vielä lähdin matkalle.
Voi, se oli juuri kuten ennenkin. Ja minä kuvittelin, että olimme suorittamassa salaista tehtävää, eikä kukaan saisi nähdä meitä. Syöksyimme polun toiseen päähän, ojan ylittävän sillan luo, pikainen tarkistua ettei meitä seurata, ja metsän suojaan.
Tulin vanhan kouluni pihaan. Sivelin kädelläni koulun ympäröivää valkoista aitaa. Hyppäsin sen päälle istumaan, ja mietin, kuinka se joskus oli yltänyt minua melkein kaulaan asti. Minä vihasin sitä koulua. Lähdimme Luton kanssa kohti uusia muistoja.
Aloitin uuden pelin. Asfalttiin ei saa koskea, koska se on laavaa. Laava on kuumaa, ja jos siihen koskee, kuolee. Hyppelin varmasti typerän näköisenä eteenpäin, ja ennen pitkää olimme vanhalla kokoontumispaikallamme. Täällä pidettiin kesäöisin nuotiota ja parannettiin maailmaa. Etsin taas yhden piilossa olevan polun, ja taistelimme Luton kanssa itsemme sen lävitse. Selvästikään sitä ei käytetty enää niin paljon kuin ennen. Tai sitten minä olen vain isompi ja kömpelömpi, ja arempi ja ainakin tziljoona kertaa tylsempi.
Siinä rannalla seistessäni minä ihmettelin, kuinka jaksoin kävellä niitä samoja pusikoita, joita ei enää ole olemassakaan, päivästä toiseen, monta tuntia. Ja kun annoin katseeni kiertää pellolla, niityllä ja pienessä metsikössä, joka on aina tuonut mieleeni vanhat elokuvat, minä tiesin, etten koskaan kävellyt sitä samaa reittiä. Vaikka pieni ruumiini saattoi olla siellä, mieleni käyskenteli jossain toisessa ulottuvuudessa, tuhansien kilometrien päässä, eikä se koskaan ollut samanlaista.
Vanha aita tervehti minua iloisesti kävellessäni ohi. Ja minä taputin aitaa, ja sanoin, että minullakin on ollut ikävä.
Minä juoksin ja hyppelin varoen koskemasta polttavaan laavaan, joka hiljaa velloi ohitse, kiinnittämättä tyttöön ja tämän koiraan sen kummemmin huomiota.
Voi.. tämä kaikki oli niittyä. Eikä kukaan muu koskaan ollut täällä. Ehkä joku tiesi, että tämä niitty oli täällä metsän keskellä, mutta en koskaan nähnyt siellä ketään. Vain minä, Nappi, keijut ja menninkäiset. Se oli meidän niittymme. Ja sen vierellä kulkevassa metsässä meni vanha kärrytie kohti tuntematonta määränpäätään.
Polku, missä sinä olet?
Polku ei vastannut.
Polku! Missä sinä olet?
Polku ei vastannut vieläkään.
Voi minun polkuani..
Oletko sinä tyhmä sokeaksi tullut? Tässähän minä olen.
Ja minä nauroin, ja minä itkin, enkä minä osannut päättää olinko iloinen vai surullinen. Koska kun suljin silmäni, minä olin täydellisessä pimeydessä keskellä villiä erämaata. Mutta katsellessani ympärilleni, näin vain tylsät lamput ja rumat talot pienillä tonteillaan.
Tulin ulos metsästä. Tässä oli pellon reuna. Ja kävelin entistä pellon reunaa pitkin.
Minä annoin katseeni kiertää, ja minä ymmärsin, ettei mitään niistä paikoista, joissa minä silloin vietin päiväni, ole enää olemassa. Ei ole sitä suurta hevosta jolla minä ratsastin ympäriinsä, ei niitä olentoja joiden kanssa juoksin kilpaa, ei ole enää Nappiakaan. On vain minä. Enkä edes minä ole sellainen kuin ennen.
Ja minä tiedän miksi.
Kun traktorit kaatoivat minun puuni, ja tuhosivat minun polkuni, joutuivat keijut ja menninkäiset etsimään itselleen uuden kodin. Niiden piti muuttaa idyllisten omakotitalojen tieltä, sillä ne eivät ikinä voisi elää onnellisina betonin keskellä. Ja kun ne menivät, katosi niiden maailmakin. Keijujen ja menninkäisten maailma.
Mutta silti minä muistin kuinka siinä parin metrin päässä oli ollut puu, jota minä jostain tuntemattomasta syystä rakastin kuin parasta ystävääni, vaikka se oli laho, ruma, ja täynnä ötököitä.
Aukaisin kotipihan portin, ja käännyin vielä viimeisen kerran katsomaan taakseni.
Tämä ei ollut enää minun kotini. Ehkä se joskus oli, ja ehkä siellä vieläkin oli jotain niin kovin tuttua, mutta silti niin erilaista. Minä kysyin vielä varovasti metsältä, että miksi sinä katosit, mutta metsä pysyi hiljaisena. Murheellisena kävelin kohti taloa, ja sanoin: "minä etsin keijut ja menninkäiset, ja muutan niiden luokse". Ehkä minä kuvittelin, mutta kuulin taas tuulen ja metsän yhteisen dueton, joka kertoo tarinaa kaukaisista maista ja suurista salaisuuksista.
Aukaisin oven, pyyhin Luton tassut, ja huomasin, että kenkäni olivat märät.
Uusimmat blogimerkinnät
- Valinta se on huonokin valinta 11.01.
- Vitutuksen multihuipennus 16.11.
- Yksi arvaus 23.10.
- Tribute 21.09.
- Takaisin luontoon 18.09.
- Nalle Puh on saatanan maanpäällinen ru... 13.08.
- Olipa taas paska läppä 20.06.
- Kaikkea sitä 06.06.
- A pint of Guinness, part I 28.05.
- A pint of Guinness, part II 28.05.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2009 (1)
-
▼
2008 (19)
- ▶ marraskuu 2008 (1)
- ▶ lokakuu 2008 (1)
- ▶ syyskuu 2008 (2)
- ▶ elokuu 2008 (1)
- ▶ kesäkuu 2008 (2)
- ▶ toukokuu 2008 (3)
- ▶ huhtikuu 2008 (7)
- ▶ maaliskuu 2008 (1)
- ▶ helmikuu 2008 (1)
- ▶ 2007 (3)
- ▶ 2006 (6)
Blogi
Ei pidä vangita vapauden lastaMaanantai 28.04.2008 03:32
Nyt mulle nauraa jo koneetkiPerjantai 25.04.2008 16:36
Siis aivan käsittämätön juttu sattui tuossa hetki sitte.
Mää kirjottelin sähköpostia tuonne ameriikan maalle, ja piti sitten tarkistaa pari sanaa nettisanakirjasta. Pahaa-aavistamattomana avasin sivun, ja just aloin kirjottaa sitä sanaa, kun mun läppäri päästi oikein paskasen röhönaurun.
No minä siinä totta kai miettimään että mitä vittua, enhän mää voinu kuulla oikein. Sitten aattelin, että en mää sitä oikeesti kuullu, ja rupesin kirjottamaan uudestaan sitä sanaa. Eiköhän tuo helkkarin rakkine ruvennu taas hirnumaan. Mulla rupesi sitten jo keittämään, saatanan paskaromu rupee mulle avautumaan, kun hoksasin, että yleensäkään koneet ei kauheasti hihittele. Hetken epäilin omaa mielenterveyttäni, ja ehdin kehitellä jos vaikka minkälaiset sci-fi tarinat päässäni, että kuin mun aceri herää eloon ja vallottaa koko maailman.
Sitten siirsin taas hiirtä, ja silmät sattui Saunalahden mainokseen: "Kutita saunaa kyljestä". Taas lipsahti koneelta röhkäisy. Minä siinä sitten ittekki räjähin nauramaan, mainoshan tuo olikin.
Seuraavat pari minuuttia räkätettiin läppärin kanssa kilpaa. Että huvinsa kullakin.
Mää kirjottelin sähköpostia tuonne ameriikan maalle, ja piti sitten tarkistaa pari sanaa nettisanakirjasta. Pahaa-aavistamattomana avasin sivun, ja just aloin kirjottaa sitä sanaa, kun mun läppäri päästi oikein paskasen röhönaurun.
No minä siinä totta kai miettimään että mitä vittua, enhän mää voinu kuulla oikein. Sitten aattelin, että en mää sitä oikeesti kuullu, ja rupesin kirjottamaan uudestaan sitä sanaa. Eiköhän tuo helkkarin rakkine ruvennu taas hirnumaan. Mulla rupesi sitten jo keittämään, saatanan paskaromu rupee mulle avautumaan, kun hoksasin, että yleensäkään koneet ei kauheasti hihittele. Hetken epäilin omaa mielenterveyttäni, ja ehdin kehitellä jos vaikka minkälaiset sci-fi tarinat päässäni, että kuin mun aceri herää eloon ja vallottaa koko maailman.
Sitten siirsin taas hiirtä, ja silmät sattui Saunalahden mainokseen: "Kutita saunaa kyljestä". Taas lipsahti koneelta röhkäisy. Minä siinä sitten ittekki räjähin nauramaan, mainoshan tuo olikin.
Seuraavat pari minuuttia räkätettiin läppärin kanssa kilpaa. Että huvinsa kullakin.
Ei mikään valtaisa verbaalisen lahjakkuuden osoitusPerjantai 25.04.2008 04:00
Ihan pakko kirjotella muuten vaan ku en keksi muutakaan tekemistä. Tuskinpa näitä mun turhia jorinoita kukaan ees lukee, joten sama kai se mitä mää tänne laitan.
Tänään sain melko paljon aikaseksi. Siis poistuin talosta, kävin otattamassa passikuvan (näytin ihan joltain haudasta potkastulta ojamonnilta), kävin hallilla treenaamassa Samban kanssa ja tein päättötyötä vaikka kuinka paljon. Sain jopa ekan osan lähetettyä ammattilaisen tarkastukseen. Nyt mää harrastan painonhallintaa öisellä jäätelönsyönnillä.
Siis passi pitäisi olla kätösessä viimeistään viikon päästä perjantaina. Aina vaan mennään lähemmäs sitä tosiasiaa, että mää ihan oikeesti pääsen sinne Irlantiin. Mutta eipä vielä nuolasta, tässähän ehtii mennä pieleen vielä ...öö... kaikki. Tai jos ei ihan kaikki, niin ainaki aika moni asia.
Nyt tuli totaaliblackoutti, en sitte niin millään muista minkä hellkarin takia mää tätä rupesin kirjottamaan.
Ai niin, mun piti vinettää.
Tuo koiranpurema käsi on taas ottanu rajusti takapakkia. Mää jo ehin aatella, että ehkä se sittenki joku päivä tulee ihan kokonaan kuntoon, mutta nyt en taas tiiä. Peukalosta meni tänään tunto kokonaan, ja auton ajaminenkin alkaa jo teettää ongelmia. Ranne ei kestä juuri minkään nostamista, ja saati minkäänlaista vääntöliikettä. Itseasiassa tämä jätskin tuhoaminenkin on aika kivuliasta. Peukalo sätkii ihan omia aikojaan, eikä taivu mihinkään suuntaan. On se kumma miten niin pieni koira voi saada noin isot vauriot aikaan. Jänteet ja hermot on menny ihan miten sun sattuu, ja samalla koko käsi toimii vähän miten toimii. Ja sillä on vissiin ihan oma tahto tullu samassa rytäkässä. Mutta pakko myöntää, että ne mustelmat oli aika katu-uskottavat..
Nyt ei oo enää ku tosi köyhät arvet, vammanen kirjotuskäsi ja varsin tylsä tarina. Ois paljo kivempi kertoo miten juoksin monta kilometria pakoon venäläisiä mafiapomoja, ja satuin siinä kiipeemään yhen romuvaraston aidan yli, ja sen romuvaraston vartiokoira hyökkäsi mun kimppuun.
No, aina ei voi voittaa. Ja jos tuosta ees puolet olis totta, niin se tarina ois päättyny siihen, että mulla ois loppunu kunto sadan metrin jälkeen, ja joku niistä ilkeistä mafiapomoista ois passittanu mut suoraa tietä lautturin pysäkille.
Mistähän mää vielä vinettäsin..
Ai joo. Kävin tuossa eilen kutsunnoissa. Eihän ne pitäny mua yhtään minään. "Ai nää sessejä kävelytät." Joopa joo. Vaikka tottahan se osaltaan on. Pakkohan niitä on välillä kävelyttääkin. Vaikka eilen sitte käytiin pyöräilemässä. Hu0h.
Tänään sain melko paljon aikaseksi. Siis poistuin talosta, kävin otattamassa passikuvan (näytin ihan joltain haudasta potkastulta ojamonnilta), kävin hallilla treenaamassa Samban kanssa ja tein päättötyötä vaikka kuinka paljon. Sain jopa ekan osan lähetettyä ammattilaisen tarkastukseen. Nyt mää harrastan painonhallintaa öisellä jäätelönsyönnillä.
Siis passi pitäisi olla kätösessä viimeistään viikon päästä perjantaina. Aina vaan mennään lähemmäs sitä tosiasiaa, että mää ihan oikeesti pääsen sinne Irlantiin. Mutta eipä vielä nuolasta, tässähän ehtii mennä pieleen vielä ...öö... kaikki. Tai jos ei ihan kaikki, niin ainaki aika moni asia.
Nyt tuli totaaliblackoutti, en sitte niin millään muista minkä hellkarin takia mää tätä rupesin kirjottamaan.
Ai niin, mun piti vinettää.
Tuo koiranpurema käsi on taas ottanu rajusti takapakkia. Mää jo ehin aatella, että ehkä se sittenki joku päivä tulee ihan kokonaan kuntoon, mutta nyt en taas tiiä. Peukalosta meni tänään tunto kokonaan, ja auton ajaminenkin alkaa jo teettää ongelmia. Ranne ei kestä juuri minkään nostamista, ja saati minkäänlaista vääntöliikettä. Itseasiassa tämä jätskin tuhoaminenkin on aika kivuliasta. Peukalo sätkii ihan omia aikojaan, eikä taivu mihinkään suuntaan. On se kumma miten niin pieni koira voi saada noin isot vauriot aikaan. Jänteet ja hermot on menny ihan miten sun sattuu, ja samalla koko käsi toimii vähän miten toimii. Ja sillä on vissiin ihan oma tahto tullu samassa rytäkässä. Mutta pakko myöntää, että ne mustelmat oli aika katu-uskottavat..
Nyt ei oo enää ku tosi köyhät arvet, vammanen kirjotuskäsi ja varsin tylsä tarina. Ois paljo kivempi kertoo miten juoksin monta kilometria pakoon venäläisiä mafiapomoja, ja satuin siinä kiipeemään yhen romuvaraston aidan yli, ja sen romuvaraston vartiokoira hyökkäsi mun kimppuun.
No, aina ei voi voittaa. Ja jos tuosta ees puolet olis totta, niin se tarina ois päättyny siihen, että mulla ois loppunu kunto sadan metrin jälkeen, ja joku niistä ilkeistä mafiapomoista ois passittanu mut suoraa tietä lautturin pysäkille.
Mistähän mää vielä vinettäsin..
Ai joo. Kävin tuossa eilen kutsunnoissa. Eihän ne pitäny mua yhtään minään. "Ai nää sessejä kävelytät." Joopa joo. Vaikka tottahan se osaltaan on. Pakkohan niitä on välillä kävelyttääkin. Vaikka eilen sitte käytiin pyöräilemässä. Hu0h.
Itku lyhyestäkin ilostaTiistai 22.04.2008 18:10
Niin.. mitäpä menin tuossa äsken hehkuttamaan.
Äiti: Sait ne liput varattua?
Nyyti: Joo, ja kyllähän siinä kesti.
Ä: No entä se passi?
N: Passi?
N: Voi vittu...
Äiti: Sait ne liput varattua?
Nyyti: Joo, ja kyllähän siinä kesti.
Ä: No entä se passi?
N: Passi?
N: Voi vittu...
Selätysvoitto!Tiistai 22.04.2008 18:09
Onnistuinpahan! Siis nyt on lentoliput varattu, ja matka kohti Irlantia voi alkaa tuossa x-määrän aikaa jälkeen. Juuri tänä samaisena päivänä olin menettää viimeisenkin epätoivoni tuon lippuhässäkän kanssa, voitte lukea tästä yhden otsikon alempaa, mutta nyt voin kuitenkin ylpeänä ilmoittaa, että tällainen yksinkertainen maalaistyttö voitti ties minkä insinöörin keksimän ohjelman, silkalla tuurilla.
Siis..
internetissä tapahtuva lentolippujen varaus 100
Nyyti 1
Okei, okei, ottelut meni lentoyhtiölle, mutta eikös sitä sanota että se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.
Siis..
internetissä tapahtuva lentolippujen varaus 100
Nyyti 1
Okei, okei, ottelut meni lentoyhtiölle, mutta eikös sitä sanota että se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.
AngstailuaTiistai 22.04.2008 16:52
Mun on nyt aivan pakko vinettää mun paskaa elämää ja ku oon niin ruma ja lihava ja vielä vitun tyhmäkin. Ihan pakko illalla kuunnella HIMiä, itkee pimeässä sängyn alla ja viillellä ranteita visa electronilla.
Tää kaikki lähti siitä, kun mää yks ilta tuossa taannoin päätin lähteä Irlantiin. Älkää kysykö miksi just Irlantiin, en nyt jaksa sitä selostaa, sitäpaitsi se on aivan sivuseikka tässä tarinassa.
Niin, takas asiaan. Eli mää siis päätin lähteä Irlantiin. Siinä innoissani sitten aloin miettiä vaihtoehtoja, että milläkä sinne päästään. Norjasta lautalla Englantiin, Englannin läpi Walesiin, Walesista lautalla Irlantiin ois ollu aika HC vaihtoehto, mutta lopulta päädyin kuitenkin halpislentoyhtiön tarjontaan. Mainittakoon, että tässä asiassa lompakon paksuudella (tai kapeudella) oli melkoisen suuri sananvalta.
Minä sitten pätevänä rupesin netistä varailemaan lentolippuja. Varmaan uskotte kuin siinä kävi. Eka mää olin että mitä vittua, sitte mää olin että voi helevetti, ja sen jälkeen laitoin Uniklubia soimaan. Eli en saanu lippuja en, ties mistä tuntemattomasta syystä. Sitten mää kirosin kaikille, jotka ees hetken jakso kuunnella, ihmisten täydellistä kykenemättömyyttä tehdä jostain fuckin' lentolippuvarausjutusta sellaista, että tällainen yksinkertainen naishenkilökin sen ymmärtäisi. Joo joo, ohjeet for dummies, kiitos, kaikki ei voi olla maailmankansalaisia.
Siis tässä ollaan kohta itkupotkuraivarin partaalla "ÄÄÄÄÄÄÄMÄÄÄHALUAAAANNELIPUUUT!!!!". Ja voin kertoa, että vaikka kuinka heikkohermoinen olenkin, en harrasta tuollaisia kovin heppoisista syistä. Tässä sitä nyt ollaan vajoamassa synkkyyteen ja syvään apatian suohon, ja minkä takia?!
-koneen.
Sen lisäksi, että voisin kohta syöksyä pää edellä tiiliseinään, tekisi mieleni viiltää kurkku auki siltä mieheltä, joka tuon ohjelman on keksinyt. Sillä hyvät siskot, nainen ei ikinä onnistuisi tekemään asioita noin vaikeaksi.
Tää kaikki lähti siitä, kun mää yks ilta tuossa taannoin päätin lähteä Irlantiin. Älkää kysykö miksi just Irlantiin, en nyt jaksa sitä selostaa, sitäpaitsi se on aivan sivuseikka tässä tarinassa.
Niin, takas asiaan. Eli mää siis päätin lähteä Irlantiin. Siinä innoissani sitten aloin miettiä vaihtoehtoja, että milläkä sinne päästään. Norjasta lautalla Englantiin, Englannin läpi Walesiin, Walesista lautalla Irlantiin ois ollu aika HC vaihtoehto, mutta lopulta päädyin kuitenkin halpislentoyhtiön tarjontaan. Mainittakoon, että tässä asiassa lompakon paksuudella (tai kapeudella) oli melkoisen suuri sananvalta.
Minä sitten pätevänä rupesin netistä varailemaan lentolippuja. Varmaan uskotte kuin siinä kävi. Eka mää olin että mitä vittua, sitte mää olin että voi helevetti, ja sen jälkeen laitoin Uniklubia soimaan. Eli en saanu lippuja en, ties mistä tuntemattomasta syystä. Sitten mää kirosin kaikille, jotka ees hetken jakso kuunnella, ihmisten täydellistä kykenemättömyyttä tehdä jostain fuckin' lentolippuvarausjutusta sellaista, että tällainen yksinkertainen naishenkilökin sen ymmärtäisi. Joo joo, ohjeet for dummies, kiitos, kaikki ei voi olla maailmankansalaisia.
Siis tässä ollaan kohta itkupotkuraivarin partaalla "ÄÄÄÄÄÄÄMÄÄÄHALUAAAANNELIPUUUT!!!!". Ja voin kertoa, että vaikka kuinka heikkohermoinen olenkin, en harrasta tuollaisia kovin heppoisista syistä. Tässä sitä nyt ollaan vajoamassa synkkyyteen ja syvään apatian suohon, ja minkä takia?!
-koneen.
Sen lisäksi, että voisin kohta syöksyä pää edellä tiiliseinään, tekisi mieleni viiltää kurkku auki siltä mieheltä, joka tuon ohjelman on keksinyt. Sillä hyvät siskot, nainen ei ikinä onnistuisi tekemään asioita noin vaikeaksi.
Hengaillaan, soitellaan ja svengaillaanPerjantai 04.04.2008 00:52
Taas on kulunut pari viikkoa tien päällä. Kylmästä pohjolasta (heh heh) ensin Venäjän rajamaille ja sieltä etelän metropolin sykkeeseen. Tämä on elämää isolla E:llä. Maalliset murheet unohtuu, ja reilu kaksikymmentäkiloinen rinkka tuntuu suorastaan kevyeltä asfalttipölyä hengitellessä.
Kyllä. Asfalttipölyä. Varsinainen shokki.
Odottelin vanhaa ystävääni lapsityövoimalla valmistetun valtavirtamuodin jälleenmyyjien kulmassa, ja katselin ohivellovaa ihmisvirtaa. Yhtäkkiä kiinnitin huomioni erään nuoren naisen kenkiin, ja ajattelin, että kyllä on tytöllä jäänyt silmät kotiin hakiessaan kaupasta mokomia ronttosia. Huomasin miettiväni, että kummatkohan minua naurattavat enemmän, keski-ikäiset naiset jotka epätoivoisesti yrittävät edes pukeutumisellaan pysyä ikuisesti nuorina, vai ne teini-ikäiset pikku primadonnat kireissä makkarankuorissaan. Aloinkin aikani kuluksi tarkkailla pahaa-aavistamattomia kulkijoita. Mietin mitä vaatteet kertovat kantajistaan, ja mitä kantajat vaatteistaan. Tuhahdin kahdelle viimeisen päälle laitetulle tyttöselle, ja totesin mielessäni, että siinäpä on taas heitetty aikaa ja aivosoluja hukkaan.
Puhelimeni soi.
Kampesin verrattain ison rinkkani selkääni, ja samassa jouduin naurahtamaan itselleni ääneen. Kukapa olisi uskonut, että sorrun juuri sellaiseen elitisti-snobi-diivailuun, ihmisten ulkonäön arvosteluun, jopa suoranaiseen tuomitsemiseen, joita pidän ihmiseläimen suurimpina virheinä. Röhkäisyni sai pari päätä kääntymään. Taisivat siltä seisomalta tuomita minut hulluksi. Niin se vain menee. Hukumme kaikki omiin inhimillisiin ja eläimellisiin virheisiimme. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Jatkoimme ystäväni kanssa matkaamme kumpikin omiin suuntiimme. Lipunmyynnissä puhuin kännykkään maailmannaisen elkein, ja puhelun loputtua huomasin erään nuoren miehen tarkkailevan minua hyvin huvittunut ilme kasvoillaan. ”Tais levvee oulu’mmurre iskee kaverila korvaa”. Leiskautin kaverille leveän, luultavasti vähemmän säkenöivän virneen. Siinä oli sellaista hyväntahtoista vahingoniloa.
Asemalaiturilla valitsin itselleni paikan auringosta. Uutisten mukaan pienhiukkaset ynnä muut nevahöörd saasteet olivat himmentäneet Tampereen ilmastoa, mutta mukavasti se aurinko lämmitti paksunkin ilman lävitse. Ihmiset seurasivat kun parkkeerasin ruhoni keskelle laituria. Kiireiset pukumiehet ja salkkunaiset vilisivät suuntaan jos toiseen. Hetken päästä eräs tyylikkäästi pukeutunut tyttö nousi penkiltä, keräsi kassinsa ja kahvikuppinsa, ja istui samaisen aurinkoläikän alle parin metrin päähän minusta. Hymy levisi tummatukkaisen suusta silmiin asti. Täydellinen rauha lepäsi aseman yllä. Tunsin suunnatonta sielunveljeyttä täysin tuntemattomaan ihmiseen, ja tiesin, että hänen täytyy olla todella erityinen. Siinä me kaksi asemalaiturin auringonpalvojaa istuimme -ja odotimme.
Kyllä. Asfalttipölyä. Varsinainen shokki.
Odottelin vanhaa ystävääni lapsityövoimalla valmistetun valtavirtamuodin jälleenmyyjien kulmassa, ja katselin ohivellovaa ihmisvirtaa. Yhtäkkiä kiinnitin huomioni erään nuoren naisen kenkiin, ja ajattelin, että kyllä on tytöllä jäänyt silmät kotiin hakiessaan kaupasta mokomia ronttosia. Huomasin miettiväni, että kummatkohan minua naurattavat enemmän, keski-ikäiset naiset jotka epätoivoisesti yrittävät edes pukeutumisellaan pysyä ikuisesti nuorina, vai ne teini-ikäiset pikku primadonnat kireissä makkarankuorissaan. Aloinkin aikani kuluksi tarkkailla pahaa-aavistamattomia kulkijoita. Mietin mitä vaatteet kertovat kantajistaan, ja mitä kantajat vaatteistaan. Tuhahdin kahdelle viimeisen päälle laitetulle tyttöselle, ja totesin mielessäni, että siinäpä on taas heitetty aikaa ja aivosoluja hukkaan.
Puhelimeni soi.
Kampesin verrattain ison rinkkani selkääni, ja samassa jouduin naurahtamaan itselleni ääneen. Kukapa olisi uskonut, että sorrun juuri sellaiseen elitisti-snobi-diivailuun, ihmisten ulkonäön arvosteluun, jopa suoranaiseen tuomitsemiseen, joita pidän ihmiseläimen suurimpina virheinä. Röhkäisyni sai pari päätä kääntymään. Taisivat siltä seisomalta tuomita minut hulluksi. Niin se vain menee. Hukumme kaikki omiin inhimillisiin ja eläimellisiin virheisiimme. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Jatkoimme ystäväni kanssa matkaamme kumpikin omiin suuntiimme. Lipunmyynnissä puhuin kännykkään maailmannaisen elkein, ja puhelun loputtua huomasin erään nuoren miehen tarkkailevan minua hyvin huvittunut ilme kasvoillaan. ”Tais levvee oulu’mmurre iskee kaverila korvaa”. Leiskautin kaverille leveän, luultavasti vähemmän säkenöivän virneen. Siinä oli sellaista hyväntahtoista vahingoniloa.
Asemalaiturilla valitsin itselleni paikan auringosta. Uutisten mukaan pienhiukkaset ynnä muut nevahöörd saasteet olivat himmentäneet Tampereen ilmastoa, mutta mukavasti se aurinko lämmitti paksunkin ilman lävitse. Ihmiset seurasivat kun parkkeerasin ruhoni keskelle laituria. Kiireiset pukumiehet ja salkkunaiset vilisivät suuntaan jos toiseen. Hetken päästä eräs tyylikkäästi pukeutunut tyttö nousi penkiltä, keräsi kassinsa ja kahvikuppinsa, ja istui samaisen aurinkoläikän alle parin metrin päähän minusta. Hymy levisi tummatukkaisen suusta silmiin asti. Täydellinen rauha lepäsi aseman yllä. Tunsin suunnatonta sielunveljeyttä täysin tuntemattomaan ihmiseen, ja tiesin, että hänen täytyy olla todella erityinen. Siinä me kaksi asemalaiturin auringonpalvojaa istuimme -ja odotimme.
Girl gotta get her acidsMaanantai 17.03.2008 23:30
Alkaa tässä vähitellen pahin krapula irrottaa otetta. Väsyttää ihan kerpeleesti, muuten menee jo ihan hyvin. Hirveetä kun heräsin aamulla, eikä ollut juuri minkäänlaista muistikuvaa oikein mistään, ja päälle jumalaton päänsärky. No senhän tietää mistä tuo johtuu, varsinkaan mun toleranssilla ei olis paljo varaa kiskoo tiliä kurkusta alas.
Vesi maistu yllättävän pahalle, mutta oli pakko vetää jotain, ettei kieli jää loputtomiin kiinni kitalakeen. Jääkaapissa purkki maitoo ja valo. Maitohan on pelkästään niin hirveen hajusta ettei sitä kukaan ees puoliksi täyspäinen voi juoda. Tässähän meillä olikin jo iso ongelma.
No, pakko oli päätyä kompromissiin ja vetää lärvään litra piimää.
Sellanen uskomaton autuas olo levis päästä varpaisiin asti. Unbe-fukin-leavable. Oli vielä jotain halpispiimää lähisalesta, ei ees mitään nevahöörd maitohappobakteerimyrkkyä.
Mää oon myyty, täysin.
Vesi maistu yllättävän pahalle, mutta oli pakko vetää jotain, ettei kieli jää loputtomiin kiinni kitalakeen. Jääkaapissa purkki maitoo ja valo. Maitohan on pelkästään niin hirveen hajusta ettei sitä kukaan ees puoliksi täyspäinen voi juoda. Tässähän meillä olikin jo iso ongelma.
No, pakko oli päätyä kompromissiin ja vetää lärvään litra piimää.
Sellanen uskomaton autuas olo levis päästä varpaisiin asti. Unbe-fukin-leavable. Oli vielä jotain halpispiimää lähisalesta, ei ees mitään nevahöörd maitohappobakteerimyrkkyä.
Mää oon myyty, täysin.
Etsin elämääPerjantai 29.02.2008 03:00
ja vannoin kerran etten koskaan täytä tämmösiä.
1.Syntyikö parhaat alasti?
- niinhän ne kaikki
2.Saako sua halata?
- ei kovin mielellään
3.Ajatteletko kaiken kaksimielisesti?
- en, ehkä joskus
4.Onko pervoilla aina hauskempaa?
- ainaki paskat jutut
5.Pidentääkö nauru ikää?
- toivottavasti
6.Oliko se vaan läppä?
- osaksi
7.Onko veljet apinoita?
- ei mun ainakaan
8.Etkö saa yhtä ihmistä mielestäsi?
- siellä mitään ihmisiä oo
9.Pannaanko menemään vai mennäänkö panemaan?
- ei mennä
10.Puhutko unissasi?
- en tietääkseni
11.Oletko matemaattisesti lahjaton?
- totaalisen
12.Tappaako tupakka?
- millä? kirveellä?
13.Onko #&%£$!* taitolaji?
- en tiiä
14.Oletko tupakan viaton uhri?
- en niinkään viaton
15.Odottaako kirves kaapissa?
- tuskin
16.Laulatko suihkussa?
- kovaa ja korkealta
17.Kuittaako kuolema univelat?
- en tiiä, mutta tällä hetkellä ei lämmitä vaikka niin tekiski
18.Onko rokkipojat lääh?
- riippuu rokkipojasta
19.Dokaatko,mut et oo kännikala?
- en ja en
20.Tekeekö pitkä letti miehen?
- ainaki parantaa ulkoista olemusta, näin sanoakseni
21.Eikö räppi ole musiikkia?
- on
22.Onko koulu #&%£$!*?
- en käy
23.Tietääkö äitisi, ettet ole ihan normaali lapsi?
- tietää
24.Onko seksi harrastuksista paras?
- en harrasta
25.Pelastiko musiikki sinut urheilulta?
- urheilen ja musisoin joo joo
26.Ajaako Batman Ladalla?
- ei kun batmobiililla
27.Amisko se vaan tienaa enemmän?
- taitaa riippua työpaikasta
28.Pelastaako jeesusteippi?
- aina ja ikuisesti
29.Jeesus tulee, otatko kopin?
- en
30.Oletko angstinen taiteilijapaska?
- usein
31.Panisitko?
- en
32.Lyötkö?
- en uskalla, saan itte turpaan
33.Elätkö vain kuollaksesi?
- en
34.Sitten kun rumat on in, oletko kuumaa kamaa?
- en varmaan sittenkään
35.Onko nukkuminen kivaa?
- välttämätön paha
36.Raiskaatko mieluusti veitsellä?
- kovin mielellään en millään
37.Onko maailma paha?
- paha paha
38.Meikkaako pojatkin?
- onhan noita nähty
39.Oletko 100% hetero?
- toistaiseksi
40.Onko sinulla aina nälkä?
- ehkä usein
1.Syntyikö parhaat alasti?
- niinhän ne kaikki
2.Saako sua halata?
- ei kovin mielellään
3.Ajatteletko kaiken kaksimielisesti?
- en, ehkä joskus
4.Onko pervoilla aina hauskempaa?
- ainaki paskat jutut
5.Pidentääkö nauru ikää?
- toivottavasti
6.Oliko se vaan läppä?
- osaksi
7.Onko veljet apinoita?
- ei mun ainakaan
8.Etkö saa yhtä ihmistä mielestäsi?
- siellä mitään ihmisiä oo
9.Pannaanko menemään vai mennäänkö panemaan?
- ei mennä
10.Puhutko unissasi?
- en tietääkseni
11.Oletko matemaattisesti lahjaton?
- totaalisen
12.Tappaako tupakka?
- millä? kirveellä?
13.Onko #&%£$!* taitolaji?
- en tiiä
14.Oletko tupakan viaton uhri?
- en niinkään viaton
15.Odottaako kirves kaapissa?
- tuskin
16.Laulatko suihkussa?
- kovaa ja korkealta
17.Kuittaako kuolema univelat?
- en tiiä, mutta tällä hetkellä ei lämmitä vaikka niin tekiski
18.Onko rokkipojat lääh?
- riippuu rokkipojasta
19.Dokaatko,mut et oo kännikala?
- en ja en
20.Tekeekö pitkä letti miehen?
- ainaki parantaa ulkoista olemusta, näin sanoakseni
21.Eikö räppi ole musiikkia?
- on
22.Onko koulu #&%£$!*?
- en käy
23.Tietääkö äitisi, ettet ole ihan normaali lapsi?
- tietää
24.Onko seksi harrastuksista paras?
- en harrasta
25.Pelastiko musiikki sinut urheilulta?
- urheilen ja musisoin joo joo
26.Ajaako Batman Ladalla?
- ei kun batmobiililla
27.Amisko se vaan tienaa enemmän?
- taitaa riippua työpaikasta
28.Pelastaako jeesusteippi?
- aina ja ikuisesti
29.Jeesus tulee, otatko kopin?
- en
30.Oletko angstinen taiteilijapaska?
- usein
31.Panisitko?
- en
32.Lyötkö?
- en uskalla, saan itte turpaan
33.Elätkö vain kuollaksesi?
- en
34.Sitten kun rumat on in, oletko kuumaa kamaa?
- en varmaan sittenkään
35.Onko nukkuminen kivaa?
- välttämätön paha
36.Raiskaatko mieluusti veitsellä?
- kovin mielellään en millään
37.Onko maailma paha?
- paha paha
38.Meikkaako pojatkin?
- onhan noita nähty
39.Oletko 100% hetero?
- toistaiseksi
40.Onko sinulla aina nälkä?
- ehkä usein
Isona minusta tulee terroristi!Keskiviikko 13.06.2007 04:08
Rupesin tässä ihan oikeesti funteeraamaan mitä sitä tekis sitten isona. Tai tällasesta persjalasta tuskin voi käyttää sanaa iso, mutta ymmärrätte pointin. Tai siis onhan mulla niitä hienoja ja hohdokkaita suunnitelmia ollu tulevaisuuden varalle, mutta jos kerranki olis rehellinen itselleen ja jättäis ne pilvilinnat niille paremmille ihmisille. Mitä nyt tällanen työläisperheen epäonnistunu tuotos sais aikaan..
Kaikkee sitä tietysti kannattaa aina yrittää.
Pienenä mää halusin asianajajaksi. Ajatus lähti luultavasti siitä että olin helvetin kiero ja aivan suunnattoman lahjakas valehtelija jo pentuna.
"En mää oo lintsannu koulusta! Mulla on OIKEESTI paha olo ja meijän opettaja vihaa mua, tottakai se heti syyttää mua kaikesta ku mulla on sellanen pitkä nahkatakki ja se pitää mua ihan hirveenä lapsirikollisena ja sitäpaitsi mää en oo tehny mitään, kaikki on sen yhen tytön vikaa, se aina sanoo että mää kiusaan sitä, mutta kyllähän sää äiti tiiät että mää en KOSKAAN tekis mitään sellasta ku mää oon kuitenki tällanen kiltti koiratyttö." (feat. krokotiilinkyyneleet ja koiranpentuilme)
"Siis enhän mää ollu välitunnilla tupakalla, miten voit ees väittää sellasta! Se, että mun kaverit polttaa, ei tarkota sitä että mää tekisin niin. Just tollanen leimaaminen vituttaa, anteeks opettaja, mua niin saatanasti, hups sori, mutta mun mielestä opettajien pitäis olla puolueettomia ja näyttää nuorille hyvää esimerkkiä. Sää kuitenki vaan syytät mua aiheetta ilman todisteita, arvaa tuntuuko se pahalta."
Just joo.
Vaikka oisin miten hyvä, niin silti musta ei tuu asianajajaa. Ehkä mää oon vähän liian kaikkee tuollaseen tarkkuutta ja paneutumista vaativaan työhön.
Jossain välissä mää halusin tarjoilijaksi. Tämän ihmeellisen ajatushäiriön syntyä en voi ihan noin tarkkaan määritellä kuin edellisen, mutta ehkä ajattelin sen olevan hohdokasta hommaa johon ei kyllästy.
"Missä se Halme oikein viipyy, paikka on ihan täynnä?!"
"Se meni jo tunti sitte tuonne viinavarastoon."
Sehän selittääki.
Okei, ehkä mun hermot ja henkinen sietokyky ei oo tuota hommaa varten, parempi pysytellä tiskin toisella puolen.
Mutta se niistä lapsuuden haaveista. Tällä hetkellä mulla toki on niitä uusiakin, joista varmaan jossaki tuun vielä tunaroimaan. Se nyt kuitenki on päätetty, että kun oon epäonnistunu kaikessa mitä haluan tehdä, niin mää alan rikolliseksi. Se on kuitenki ehdottomasti järkevin vaihtoehto sitten ku mikään ei enää kiinnosta. Suomessa kun tuomiot on suhteellisen lyhyitä, eikä kuolemantuomio oo käytössä, niin mikäpä siinä ruveta vähän rettelöitsemään. Hommassa on jännittävä kiinnijäämisen pelko, mutta kun jää kiinni, niin kiltti poliisisetä vie valtionhotelliin lepäämään. Ja jos siellä tulee tylsää, niin voi kuluttaa aikansa karkaamisen suunnitteluun ja yritykseen nostattaa muita vankeja kapinaan.
Ei ollenkaan huono vaihtoehto.
Kaikkee sitä tietysti kannattaa aina yrittää.
Pienenä mää halusin asianajajaksi. Ajatus lähti luultavasti siitä että olin helvetin kiero ja aivan suunnattoman lahjakas valehtelija jo pentuna.
"En mää oo lintsannu koulusta! Mulla on OIKEESTI paha olo ja meijän opettaja vihaa mua, tottakai se heti syyttää mua kaikesta ku mulla on sellanen pitkä nahkatakki ja se pitää mua ihan hirveenä lapsirikollisena ja sitäpaitsi mää en oo tehny mitään, kaikki on sen yhen tytön vikaa, se aina sanoo että mää kiusaan sitä, mutta kyllähän sää äiti tiiät että mää en KOSKAAN tekis mitään sellasta ku mää oon kuitenki tällanen kiltti koiratyttö." (feat. krokotiilinkyyneleet ja koiranpentuilme)
"Siis enhän mää ollu välitunnilla tupakalla, miten voit ees väittää sellasta! Se, että mun kaverit polttaa, ei tarkota sitä että mää tekisin niin. Just tollanen leimaaminen vituttaa, anteeks opettaja, mua niin saatanasti, hups sori, mutta mun mielestä opettajien pitäis olla puolueettomia ja näyttää nuorille hyvää esimerkkiä. Sää kuitenki vaan syytät mua aiheetta ilman todisteita, arvaa tuntuuko se pahalta."
Just joo.
Vaikka oisin miten hyvä, niin silti musta ei tuu asianajajaa. Ehkä mää oon vähän liian kaikkee tuollaseen tarkkuutta ja paneutumista vaativaan työhön.
Jossain välissä mää halusin tarjoilijaksi. Tämän ihmeellisen ajatushäiriön syntyä en voi ihan noin tarkkaan määritellä kuin edellisen, mutta ehkä ajattelin sen olevan hohdokasta hommaa johon ei kyllästy.
"Missä se Halme oikein viipyy, paikka on ihan täynnä?!"
"Se meni jo tunti sitte tuonne viinavarastoon."
Sehän selittääki.
Okei, ehkä mun hermot ja henkinen sietokyky ei oo tuota hommaa varten, parempi pysytellä tiskin toisella puolen.
Mutta se niistä lapsuuden haaveista. Tällä hetkellä mulla toki on niitä uusiakin, joista varmaan jossaki tuun vielä tunaroimaan. Se nyt kuitenki on päätetty, että kun oon epäonnistunu kaikessa mitä haluan tehdä, niin mää alan rikolliseksi. Se on kuitenki ehdottomasti järkevin vaihtoehto sitten ku mikään ei enää kiinnosta. Suomessa kun tuomiot on suhteellisen lyhyitä, eikä kuolemantuomio oo käytössä, niin mikäpä siinä ruveta vähän rettelöitsemään. Hommassa on jännittävä kiinnijäämisen pelko, mutta kun jää kiinni, niin kiltti poliisisetä vie valtionhotelliin lepäämään. Ja jos siellä tulee tylsää, niin voi kuluttaa aikansa karkaamisen suunnitteluun ja yritykseen nostattaa muita vankeja kapinaan.
Ei ollenkaan huono vaihtoehto.