Kaiken tarkoitus on sisäinen ääni, mille luottamus on ensimmäiseen ääneen, pyhimmillään suoraan.
Kallioita ei voi ukkonen särkeä murskaamatta kiviä.
Ei kimalaisen lentoa paikoillaan tarkoituksetta käskeä.
Roudalle ei tilaa voi tekemällä tehdä.
Rapakivilläkin on tarkoitus tasoittaa laaksoja.
Yhdenkään dundran laet ei ole kivetön.
Yhdenkään siemenen elämän eväät ei ole jossittelua.
Harjujen lumilla lintujen kaihoisa pyyde ei ole kerjäläinen, vain elämänjanoinen laupeus.
Kirkkain katse on elämän viisaus, roimasti enemmän kuin kivitetty kukka.
Sulilla näytetty tienviitta on tahdon sanomaton ranta.
Yhdenkään uurteen vuo ei ole jokea kauniimpi, missä ei kukintoa lumpeidenjuurelle ei saisi majaansa. Oravienjuoksu kiiman on vain uuhen salaisuus, mistä kurin voi laeillansa riipii.
Luopion salat on kohtalonsa surullinen viitta tietämättömyyden lakien mukainen.
Anteeksiannon lahja ei ole kovin maustettu tahdotta tabascon, se on vain hedelmät surunsiipien tilintekojen lahjojen kristallin kirkkaiden timanttien hiiltymä, kivien jättämä viisauden jälki Amorin.
Pilvilinnoilla unelmien on kaihoisa kiekua kuin riekot sateessa.
Ken on syytön lakeuden lailla rummut kun soi rinnassa tasan oikeuden?
Ken sen on sanomaan ken kysymään jos ken vastaamaan, tunturit kituen kasvaa viisautta korkeuksissansa omillaan.
Se ei ole surullista vanhan kilpikonnan kasvattaa 5000 vuotta kilpeänsä jalostuakseen, se on vain suhteellista ken on viisaudessa sanomaton viisaudessansa, nuoremman ymmärtämättä. Kilpi on kuitenkin kova kuin kallio, mutta pehmeä sisältä, kuten elämä on.
Elämän routa on elontie, nuoruus on muisto kuin kimalaisenlento.