IRC-Galleria

http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=25926&lue=1
meikä vähän vauhdissa

palikat vain hajoittaa oman maailman siinä palapelissä missä ydin oli keskellä, usko häviää
siinä repii raamejansa kumpakin. Armonlahjat on 70/30.

Sinulle suurin rakkauteni
Kallis oli hinta osakkeeni.
Kelaan asumistukea
vuokra-ajalla elämän.
Oravatko nakertavat roskapussia
parvekkeellani.
Syksyiset vaahteranlehdet saisi puhaltaa
Ovesta sisään.
Parvekkeenovi kun on sinulle avoinna.
Jäljelle jäi kauppakassi LIDL´in.
Katselen Matrixia elämäni DVD:tä
keskellä keskikaljapullojen pentagrammin.
Väistellen täällä tyhjiä keiloja.
Siivoan sotkuni myöhemmin.
On se sitten perkele.
Orkkutulilleko tästä pitäisi häippäistä
vai kohti Vantaa-hotellia
ja menoksi
kun Jeesus on ovella.
Sytytän siis kynttilän.
MeditoinÂ…
Laitan uuniin HK sinisen.
Rakkauden krematorion
Lemmenliekki lepattakoon.
Irtokarkkia olkoon se elämän.

Pikku prinssin katoava ruusulinjan,
kukkakedon silmuilla terälehdillä,
nuppu, avoin, viaton, tavoittamaton.
Kimpussa kiteet taiton, värein kaunis:
tähtien silmut,
ruusun värit,
taiton elämänspektrin
okaisen piikit varretÂ…
syvällä leikkokukan juuret unhoitetut…
piilolinssien takana näky;
vihreydenvalo,
taive harhan, illuusion:
lakastuneet lehdet virran
virran huokaus ajaton
säteidenloisto sakaroilla matka valomeren.
Luokoon elämälle jalon
tuokoon valon.
Rakkauden palon.
kipinä

Tulikivillä Felix lintu kevään itkevän näen synkän metsän.
Vire värien kesän jääkiteiden tähtien toiveen rajaton lento.
Karman huuhkaja tiipiin tulessa kuumilla kivillä riimujen,
luuranko menneen syksyn kumiseva vaski,
rummuillansa on alla poroksi palaneen lampaanvuota talven.
Iholla kyynelhelmet ja lumen alla väreet.
Sulan sain elämään.
Kylmää pistelyä iholla kirjavaa on valo avannon.
Tuhkaa toivonkiteet.

Opetellaan ”varauksella” elämän matematiikkaa
(Absoluuttisessa nollapisteessä on Rakkautta tarjolla äärettömästi).

Dynaaminen sydämenhalkaisijantaajuuden, horisontinluonnonvakionsädekö ihmiselon sisällöstäkö jäi puuttumaan?

Jos massankeskihajonnan kokonaisluvunraja-arvonpiste on kosmoksen erotuksen jakojäännös,
summalauseessa yksi plus yksi.

Pirullinen itsenäinen epätosiko, sitten eriytyi vain erilleen?

Onko Rehellinen Totuus = Illusion valheellinen harha?

Rakkaudenhelmitaulussa on usean ainutlaatuisen yksilön nimittäjä: Yksi aito sisäinen osoittaja.

Pyramidinkärjen epäsuora osoite Häneen Rakkaudenenergiaan on negatiivisesti pariton,
pallon alkuluku elämänsumman: Olla Itse Rakkaudelle jaollinen².

Ennusteen yksinkertaisuudenyhtälön syklinkoron määrä Rakkauden jakamisesta, on yhtä pitävä kuin moninkertaisuus sen loppupisteeseen saavuttuaan ajallaan elämänradalla vaiheeseen kaksi.

Rakkaudenneliöjuurien keskeinen varaus kun on keskipisteenasteen positiivisuuden luomisessa.
Sydämensaldonfunktion staattinen maksimi kun on olla ympyränkehä rajaton, taiteellinen, ääretön ulottuvuus, joka elämänkulmassa.

Elämänsivunkaaren voima on luoda parillinen elämänkoodi, Rakkaudenyhteistyö.
Ikuisenelämän itseisarvollisen sisältörikas maailma läpi elämän.

Minimitasoilla Rakkaudenymmärrys on pohjaton, suurin maksimaalisen sisällöllinen lahja,
kun siinä on Rakkauden sisältörikkaudentilavuus ja sen ymmärtämisentaito.

Loppusummanpituus on luomakunnanajatuksena sekunneissa Rakkaudenlämmöllä jaettu, yhtä paljolla kuin tuloksen tosipaino on sydämenvektorin Rakkaudentasapaino.

Valonnopeudenkertova tulos on sitten ikuisuuden vakio: Muutama sisäisenäänen elämänaallon opin rakkaudenvastineen ymmärryksen integroitu pyhäsana.
Sanoa Rakastan Sinua.

Laitan lapun luukulle, katsotaan mitä loppuvuodesta verokortissa lukee.

Terveisin sokea Tahdon Professori elämänsä kuutiosta Tellukselta.
>Joka ikinen elämänhetki on silleen lahja, sen käyttäminen on joskus pienelle ihmiselle opettavaisen itsekästä, toisaalta hyvin kasvattavaa. Kun uskoo asiaansa ja luottaa johdatukseen, sen oikeudessa ja vääryydessä ja kivistä, mitkä tuotu eteen eväiksi on aika rauhan, ja oppivainen aika on. En kapinoi eteen tuotuja eväitänsä ja valintojansa vastaan, jokainen kuitenkin tekee ne kohdallansa, ratkaisut on vain hyväksyttävä, ja oltava niistä kiitollinen mitä ”luojan” kädellesi tarjottiin. Rakkain ihminen teki elämäntyötänsä, tosin ymmärtämättä tunteita, kunnioittamatta näkemystä – oli se sitten itsekäs tai ei.

Ajatuksia 13.3.2007


Silmilläsi katsoit sydämeni lävitse.
Kaukaa horisontin takaa viestin toit muiston puistonpenkiltä edesmenneen rakkaan.
Rannalla kahden makasimme sielun sinfonia rakkauden kosmista energiaa rinnassamme.
Viesti tuoja olit rajan takaa sanoin sanotuin. Katseessasi kasvot oli eiliset edesmenneen.
Kuten Juice lauloi en surusta itke en ilosta itke, itken muuten vain ja muualla olen ennen kuin huomaatkaan.
Carolan kielletyt leikit soi tuo sävel tarkoituksen mielessäni.
Katson käsiäni ja näen tuhkat menneiden elämän arvet vainaan.
Viaton ei ole sydämeni. Hyräilen hetken mielessäni John Lennon Imaginea.
Ajattomuuden merkit kun on minulle näytetty moneen otteeseen.
Ajatuksissaan olin Freebird ja teoissani tuo Simplyman tässä oman elämäni Hotel Californiassa.

Häpeäni virtahepoko kohtasi siis elämäni lohikäärmeen itsessään?
Tunnen syyllisyyttä aikaansaamattomuudesta ja aikaansaannoksista elämänpeilini.
Onko lupaa mennä rajan taakse tässä Matrixissa?
Askel askeleelta katoan elämänpolullani kauemmas.
Kivinen on tieni ja yksinäinen.
Stairway to heaven soi mielessäni, mitä kyselen Oikeesti itseltäni - Mitä Rakkaus on?

Toivon antenni on katkennut tai vastaanotin särkynyt hukkunut elämän taajuuksiin katkennut.
Sielunsilmin lähetin sinulle sanomaa sydämenäänen taajuudella telepatiaa – radio rakkautta?
Ei Sormusten Herra - Ei karhunkynsi voi estää sisäistä lauluani laulamasta sieluni temppelin lohduttomia surusäveliä.
Kuka synnytti kenenkin unelmien elämään, tässä mielen sinfoniassa?
Jos sydämen äänet soivat yhteen sisäkkäin ja rinnakkain, ja sielunsilmin voi nähdä rakkaudella toisen ajatukset, tuntea sen kaipuun ja tuskan, onko siihen lupaa, oikeutta puuttua?
Onko ihmismieli sairas, kun näkee, joku sanoisi kanavoi, korkeamman yhteyden jokapäiväisessä elämässään?
Asioita tuodaan silmille nähtäväksi ja korville kuultavaksi lukemattomien medioiden kautta – Heijastuksia entisistä elämistä. Siinä sitten hölmistyneenä katsoo Totuutta silmästä silmään oman elämänpeilin.
Pakoonkaan ei omia ajatuksiaan pääse, ei vaikka kuinka tahtoisi, siinä on ihmismielen kirous ja siunaus.
Elämän ja kuoleman verho kun on hyvin ohut.
Ihmismielen rajattomuus matkustaa unelmissa, toiveissa ja kaipuussa on hyvin hämmentävää siinä sekoittaa todellisuuden, ja tuohon kun ei ole lääkettä.
Luoko ihminen ajatuksissaan omat demoninsa ja oman taivaansa, kuka tuohon pystyisi vastaamaan?
Voisin väittää, että omilla ajatuksien heijastumilla jokainen ihminen heijastaa vain elämänsä tapahtumia, syitä ja sen seurauksia niin teoillaan, että peloillaan.
Kuinka sitten elää jos ei totuutta pääse pakoon, eikä rajan taakse ole lupaa mennä?
Erakoituako pitää kunnes kuolee?
Maanpäällinen tie kun on niin kivulias ja kivinen ajattelevan ihmisen, miksi - kysyy usein itseltään? Mitä on rakkaus, jos unelmat on verhon takana?

On aika paradoksi ajatus tuntea häpeää, kadehtia, olla omahyväinen – ja luoda pään sisälle lisää omia demoneitansa.
Jos ihmisyydessä on 70% hyvyyttä ja rakkautta, miksi elämän sotkee täydellisesti 30% pahuutta ja katkeruutta?
Mikä ottaa ihmismielestä vallan ennen kuin oppii oman nöyrtymisen taidon Jumalan kasvojen edessä?
Onko parempi sitten olla elävä kuollut vai kuollut elävä?
Elävänä elävä, kuolleena kuollut, mutta kun mikään ei menen niin.
Ihmismieli kun on jatkuvassa elämän kiirastulessa, sidottu aikaan ja paikkaan.
Odottaako sitten jotain ihmettä tapahtuvaksi, toivoa vai mitä ihmisen tulisi tehdä?
Ironisinta on kun kokee ihmeen, mikä on niin inhimillinen ettei ymmärrä ihmeen suuruutta eikä pysty käsittelemään ihmettä oman rajoittuneisuuden vuoksi.
Näin ympyrä ikään kuin kiertyy jälleen itsensä ympäri ja palaa ajatuksen lähtöpisteeseen eikä pääse puusta pitkään.
Onko katkeruuden kyyneliä elämänpuunsa silmut, elämänsilmut puhkeavat kukkaan kunnes lopulta lakastuvat.
Toisaalta miksi perhosten elämä on niin kadehdittavan monivaiheinen.
Juuri kun ovat kotelostaan kohdanneet aurinkonsa on perhosen aika kuolla, hirveää tuhlausta.
Toisaalta järjetöntä on sekin kun mehiläispesässä on vain yksi kuningatar, jolla mieletön määrä työläisiä yhden unelman vuoksi elättääkseen itseään, jotta voisi lisääntyä.
Synnyttääkseen mitä? Lisää kärsiviä ja kärsimystä elämään?

On sanonta ettei universumissa ole uhreja vain ainoastaan luojia, jotenkin järjetön väittämä.
Jos energian määrä on vakio ja energia vain muuttaa muotoaan ja on säilyvyyden laki, mitä järkeä tässä oravanpyörässä on sitten olla keskeneräinen?
Tässä valmiissa maailmassa, jossa Luoja loi ihmisen omaksi kuvakseen? Keskeneräiseksikö? Evoluutiotako on sitten lisääntyä ja täyttäkää maa? Rakkaudellako? Rakkauteni kun on hullujen huoneella. Rakkauteni ei ole silti kuollut tässä hullussa subjektiivisessa maailmassa.

Toivoisin Pyhänvihan kuolevan
Rakkauden voittavan
Elämänlahjaksi

Synnyinlahjana sain kuulla:
Jos et ole enkelien sukua minne syntyisin isä?
Menneiden aikojen tuskaan menneen.
Niin kuin sinä ja minä itken.

Kuten runoilijoiden sielut yhdessä rakkaudessa luovat syntymättömän lapsensa sanoillaan elämänriveilleen,
värittääkseen hiomattoman maailmaamme haaveet timantin.

Olkoon taika sen timantin onnensäkeiden sakaroiden muusa elämässänne.
Loistakoon valo säteillänsä pimeyden pois tieltämme.
Elämänsakaroineen tuokoon kauneuden terälehdillä sen viattomuuden äänen.
Valaiskoon sisäisenvalon ääni ruusuista matkaamme.
Näin sanovat itkullansa alkutaipaleen syntyvät kirkkaat tähdet.

Sydämen yksinkertainen mies kuten hyvä isä, sanalla sanoen sanoo:

Aseenansa vain elämänkirveet ja vuota - ja sen vaade on ymmärryksen.
Karhunvoiman punaisista kivistä, sammalvuoteen teen vuoksen jota ei luode kaada elämän myrskyssä vaikka olisin talviunilla.
Kuule siis lapsiesi ääni, tiipiin tulevien syntymättömien tähtien huuto syntymättömien.

Kova olen elämässänne, kiitos rakkautenne vuota:
Kova olen päältä, pehmeä sisältäni, sydämenäänen kuulen, olemme vain lapsiasi viattomia, kiteitä rakkauden, noiden majakoiden, rakkauden galaktisten tähtien, kuten sinä äiti ja sinä isä.
Opetan ajallani tuulen äänen, kotiinne totuudenteille, enkä rakkaudeton sävel ole.
Kuten sinulla rakkaani on unelmasi, aarteella on unelmansa.
Kaikessa rikkaudessansa Luojan antaman lahjan saat elämääsi.
Vapaina olkoon siis lintuset yksinäiset kevään.
Äänessä on vain sisäinen heijastus ja sen sointu.

Toistan:
Kuulet lapsiesi äänen, tiipiin tulevien syntymättömien, tähtien huudon syntymättömien lapsien.

Heräät sitten kun kevät, kukkasi loistoosi - ajallaan, olet ikuisesti roihuava tähti.
Rakkauden revontulenvärein saa vain kerran osallensa sateenkaaren päästä toivoa.
Kuten omaiset pyyteettä ovat jo tarpeeksi itkeneet.

Sisäinen ääni sanokoon sanani kukkasin, ruusuisen elämäntien totuus on sen alkulähteen, ikuisen.
Kukkien väreineen loistakoon se elämänmetesi.
Olkoon sointu ilman valheitta kuten on - olla puhdas saatuaan sydämeen valonsa sävelen.
Sen valon ja sen rakkauden pyyteetön on sen sinfonia.

Suothan lapsillesi kristallin kirkkain silmin rakkautesi.
Olkoon tahdon voitto kuninkaallinen.
Rakkauden malja - lahja elämän.

aika käy kuin kello kaulassa
seinälle sen ripustaa kuin narun kaulaan
se ajoittain kuristaa
tikittää tuo aikapommi
naulaa reiän sydämeen
nopeutuu elämä kulkee editse
sivuun katsomaan jää sitä hetken
muutaman sekunnin
tunnista tuntiin kituen
katsoen kuin minuutit juoksee
näin itse aika elämä valuu läpi sormien
kohtalon karmaa minuutista minuuttiin
ajatuksissa taistelee
ajatuksia pakoon pääse ei
haluisi olla kuollut
hetket nuo surulliset elää uudelleen
hetket onnelliset
tieni puolitiehen tuotu sen onko elämä suonut
kiitollinenko olla surun hetkestä onnellisen
kaiken ajan vuoksesi annoin
mitättömät minuutit viettää sain
tuskaisissa muistoissa tunnit onnelliset
kaikki vain ajallaan
sekunnista sekuntiin
toteutuu kaikki ajallaan
erilleen vie
viisariemme tie
putoaa kello seinältä ajaton
luotasi minun lähdettävä vain on
minne suuntaa nyt kompassini sitä tiedä en
aika näyttää tieni mikä on niin lohduton
yksin se kohdattava minun on
kierre loputon
maallinen tieni ajaton
pisaran onnea saa maistaa
kunnes pois se jälleen otetaan
itsekäskö - tiedä en
annoin kaiken
itseni mukaan lukien
pois sen sinulta nyt vien
tiedä sitten oletko onnellinen
itse ole en
katseeni on kellossa
taaksepäin uskallanko katsoa aikaa eteenpäin, mihin menen tiedä en
”sanonta minkä taakseen jättää sen edestään löytää”
pelottaa,
en tahdo tulevaisuuteen enää.
mietteeni on syvät surun rikkomat
mietteeni on pysäyttää aika.
elämä, mitä sen suunnaton ajaton ajatus tuskan taival.