IRC-Galleria

Hetki on kaunis
sekunti sen silmäniskun
jokainen minuutti sen tunteen,
tunnista toiseen lähemmäksi päivästä päivään,
liekki palaa sydämen tahdissa joka sekuntiin,
minuutti minuutilta eheydyn
sinut tuntien
lähempänä todellista aikaa rakkauden.

Luovuus on hulluus
JosÂ…
Picasso värittäisi pianolla sanattoman sävelen sutimalla sinne tänne freskojansa sotkeutuisiko hänkin omaan maalipurkin sävytyksen mahdollisuuksiin flyygelinsä kannen alla siinä moni kirjavassa viimeisessä teoksessaan, minkä on varpaillansa värittäen säveltänyt mestariteoksenaan sormivärein, kuten näkijät voisi tulkita kaiken haluamansa näkemyksin omintakeisesti tuntemattomasta aistimuksesta, joka soi kuin sävel päässä ja on aistiharha katsojan silmien edessä.
JosÂ…
Dalin viisauden kivi onkin vain Goljatin ja Daavidin taistelu Mooseksen kivitauluissa tuhansien tuntemattomien inkarnoitujien sielun vuosien takaa taottu mielen fresko, harha todellisuuden vastauksista ihmisen henkisyyden olemassaolosta kaikessa viisaudessaan, jota luulemme aistivamme ja jossa luulemme elävämme ylpeinä omasta sisäisestä tietoisuudessa psykoeettisessä todellisuuden maailmassa, jota luulemme hallitsevamme itsenäisesti ajatusten ja tekojemme sinfonian voimalla, jota kutsumme elämäksi.
JosÂ…
Totuus onkin vain illuusio valheesta, mielenharhan vertaileva uskomus, minkä sävel tuntuu vain mielestämme pursuavan oikein sävelasteikolla, jonka olemme kasvatuksella itselle luoneet silloin kun olimme itse enkeleitä olevinaan ajattomina maailmankaikkeuden historiassa, jota luulemme luovamme päivittäin todellisuuden harhassa aamusta iltaan.
JosÂ…
Sinäkin luojasi luoma luit tätä jumalallista tekstiä tunnetko itsesi olevan lähempänä todellista minuuttasi, ymmärrystä itsestäsi miksi sinut on luotu lukeaksesi tätä, kysyäksesi itseltäsi onko tässä mitään järkeäkö, koska ymmärsit jokaisen sanan irrationaalisen merkityksen vailla järkeä, eikö niin? – mieti sitä hetki ja kerro kuka on hullu ja sen jälkeen perustele se itsellesi ja sitten vaikka minulle. Minä myönnän olevani hieman luova hullu tässä hullussa maailmassa – entä sinä?
Sävelsin vain tällaisen mietteen pohdittavaksi.

>

Saatte ristiinnaulita minut jos siltä tuntuu...

Enkelini syntymäpäivänä
Lokakuisen harmauden arjen sait väistymään silmilläsi syntymälläsi.
Elit vuotesi valossasi kylpien keskellä harmauden maallisen.
Katsoit silmin viattomin maailmaasi.
Salaman lailla suljit silmäsi.
Elit yli talven siivilläsi.

Kevät sai sinut viedä valkea kyyhkyseni.
Siivilläsi nousit korkeuksiin lentäen ylitse tämän maallisen harmauden.
Syntymästäsi kuolemaan oli lentosi kehto.
Rakkauden siivittämä tiesi ilmojen halki.

Surun viattoman kanssakulkijan kyyneleet harmaat pyyhit kirkkain siivin valkoisin.
Lokakuusi syntymä oli vain hetki.
Elämän rikkauden hetki.
Viettää saimme yhteisen rakkauden retken.
Hetki sen ikuinen on sateenkaaren liekki.
Niin monivärinen kuin enkelini syntymäni elämä.

Tiedän
Kirkas on valosi lempeä hymysi elämän.
Sinulle siellä lähinnä kaukana jossain.
Olet lähempänä kuin kaukaisin ajatus.
Viestintuoja siivin valkein,
kerroit vastauksen kysymättömän kysymyksen.

Teen nenäliinoista paperiveneitä.
Katso kuinka ne lipuvat merivirran mukana elämänvirrassa viattomina.
Näen syntyvän merituulen aallot hiljaiset kuiskaukset elämän.

Karikoille aallot lyövät maininkeina saaren rantaan,
terävistä rantakivistänsä, sametin pehmeitä tähtiä aution hiekkarannan.

Kuu saa kosken kuohumaan sydämen kyyneleet taittuvat meren pinnasta.
Harhaillen hullussa maailmassa kilvan kyynelmeren.
Rakkauden lipuessa nenäliinan kiteytyneillä pisaroilla.
Usvaisessa pellossa elämänpeilin lumihiutaleita ikkunan.

Sateenkaarenvärein eteeni tippuilevat palikat menneisyyden.
Syksyn kirjavat tapahtumat, aarteeni matkan vaiheet, tippuilevat lehdet.
Elämänkaaren monivärisen elämän aarteellensa päättyvät.

Astelen sateenkaaren polulla, havisevia tuulia puhallan elämään.
Aurinkoni huotrasta Amorin nuolet tehtaan varjoista uudelleen syntyvät.

Mikähän nimeksi tulee...

Kaksi viivaa syksyn kevättä odotellessa.
Kastepisaroita tikulla takulla taskussa nyt.
Tammenterhoja odotellessa talven yli uudensyntymän kevääseen.
Testissä elämän ensimmäisen menneen ja toisen elämän tulevan.

Kaksi viivaa Oman.

Toivonne siemenet itäköön
Kolme siementä sanomatonta sanaa itää
Sulon siemen sinussa toivon sulan.
Höyhen tuo hento viaton untuvan.
Kasvakoon siitä onnellinen puu.
Latvoille tuulen onnen ahavan.
Juuriltansa vakaa olkoon onnensiemen.
Kaste rakkauden pisaran elämän vakaan.
Hennot kädet siivet ojentuvat.
Rakkauden kietomat.
Siivillä uskon huomisen jaksamme kantaa.
Kaiken rakkaudella se antaa.
Toivonne siemenet itäköön.

Ravustus
Krapula lähtee siitä, missä rakkaudenmerta on täynnä saksiniekkoja
Onneksi rapurutto ei ole elävänä keitettynä tarttuvaa.
Ajetaan me hummerilla.

>

Hieman eläimellistä huumoria, äyr äyr naur naur :D

Kalavaleita
Mitä sitä onkimaan kun voi olla netissä.
Täytyy vain varoa ettei jää rysän päältä kiinni kun on katiskassa.
Nuottaa voi vetää silloin tällöin pilkkeet silmissä.
Mitä sitä matoja kaivamaan kun voi kaivaa nenääkin.
Mitähän elämää saisi virvelillä aikaiseksi.
Olisiko umpikela vai avokela parempi?
Ei kun uistelemaanÂ…
>

Vaihtaisiko otsikon vielä "Kalavalheita haaveilijoille"

Modernia taidetta
Sielullisesti ruma näköispatsas lentää korokkeeltansa pois ja antaa siipiensä kantaa betoni bunkkerista ylevästi narsistiseen nirvanaan.
Pois aurojen nuoskalumelta vajoten keskitysleirin eroottiseen trilleriin.
Itsetyydytys ”hän” on vain omien siipien kantama poronkusema.
Aivan samaa materialistista lapioimista puutarhasta paskaa jos toiseen, missä sammal on vallannut nurmikon on jokseenkin turhaa lapioida. Laskeutumistelineitä ei vesitaso kaipaa.
Totuushan on ajatus raketilla pääsee universumista jos toiseen.
Kuun mitta on jokseenkin lähes pyöreä vaikka on haulikolla ammuttuja reikiä täynnä.
Istutetaan viiri siihen liehumaan mihin jäi muisto ruman patsaan ja tuikataan se tuleen roihuamaan.
Jäljelle ei kuitenkaan paikoilleen jää kuin jäniksen papanoita.
Mutta kuka voi neroa hullua syyttää.
- Arvostelijat ja kriitikot korkeintaan, mutta kysehän on vain näkemyksestä.
Kiesman pihalle voi ajaa rekkatolkulla ruusun terälehtiä, ja peittää sillä pudonneet syksyn vaahterat, mutta mitä iloa siitä olisi, kun ei uskoa ole vaan tulevan talven lumia odotellessa sulaa kiteet.