IRC-Galleria

Aamulla en muistanut mitään, ja ilkeä päänsärky esti muutenkin muistelemisen. Siksi soitinkin Kaisulle, joka selosti, että olin aika tiukasti painautunut johonkuhun mieheen. Järkytykseni kasvoi, kun Kaisu alkoi kertomaan tuntomerkkejä. Ei voinut olla totta. Olinko todellakin tanssinut Mikon kanssa? Päänsärkyni vain yltyi, jotenka kävin hakemassa vettä ja särkylääkettä. Kun lopetimme puhelun, palasin takaisin nukkumaan. En voinut käsittää hölmöyttäni. Mutta en jaksanut silti enää ajatella. Nukuin iltaan asti, jolloin ovikelloni pärähti soimaan. Hätkähdin hereille ja katsoin ovisilmästä, kuka minua häiritsee tähän aikaan. Mikko seisoi oveni takana, joten peräännyin hiljalleen kohti olohuonetta. Mikko ei kuitenkaan luovuttanut. Hän rimputti ovikelloa vielä ja lopulta huusi postiluukusta.
’Nea, minä tiedän, että sinä olet siellä. Päästä minut sisälle. Meidän on juteltava.’
En liikkunut hetkeen edelleenkään, vaan katsoin vain kohti ovea. Ovikello soi vielä kerran, ja Mikko potkaisi vielä lopuksi oveen. Hiivin hiljaa kohti ovea. Katsoin uusiksi ovisilmästä, mutta ketään ei näkynyt. Kiljaisin, kun joku kosketti jalkaani.
’Tiesinhän minä, että sinä olet siellä. Päästä minut sisään.’ Mikko oli ujuttanut kätensä postiluukusta ja tarrannut jalastani kiinni. Sydämeni jyskytti kauheasti vieläkin säikähdyksestä, kun avasin oven, mutta en kuitenkaan vielä päästänyt Mikkoa sisälle.
’Mikko, mitä sinä haluat? Emmekö ole jutelleet jo tarpeeksi?’ Katselin Mikkoa väsyneenä tutkien, ja Mikko vastasi tuijotukseeni.
’Eilinen muutti asioita. Ja turha sinun on sanoa, että sinulla olisi joku. Minä tiedän, että sinulla ei ole ketään. Ovessa ei lue toista sukunimeä edes.’ Mikko tuijotti minua.
’Mitä eilen tapahtui sellaista, että sinä et voi vain jättää minua rauhaan?’ Tuijotin Mikkoa takaisin äkäisenä. Minua väsytti, ja tahtoisin vain pois tästä tilanteesta.
’Sinä et häätänyt minua pois, vaikka tulin ylitse henkilökohtaisen alueesi. Ja kerroit ajattelevasi minua vieläkin.’ Mikko katseli minua päästä varpaisiin ja silloin vasta tajusin, että minulla ei ollut ylläni, muuta kuin yöpaitani ja alushousut. Rintani näkyivät kuluneen paidan läpi selkeästi. Ristin kädet rintojeni suojaksi ja piilouduin oven taakse.
’Nea kulta, olen minä nähnyt sinut vähemmissäkin vaatteissa.’ Mikko katsoi virnuillen. Tuijotin häntä vihaisen.
’Lähde pois Mikko. Meillä ei ole mitään puhuttavaa. Sinä tiedät yhtä hyvin, kuin minäkin, että se ei onnistuisi. Meitä ei ole ollut vuosiin. Poistu ole hyvä. Jatka sinä elämääsi, niin kuin minä olen jatkanut omaa elämääni.’ Katsoin Mikkoa anovasti ja pienensin hiljalleen oven rakoa jatkuvasti. Mikko vain katsoi minua ja eikä huomannut, kun yhtäkkiä suljin oven nopeasti kokonaan hänen edestään. Kuulin vain, kun hän potkaisi oveen lujaa ja käytävässä kaikui kirous tulva. Laitoin radioni päälle ja en kiinnittänyt huomiota enää mihinkään. Menin keittiöön tekemään itselleni jotakin pientä syötävää. Mieleeni oli painunut Mikon surullinen katse, kun hän katsoi minuun anovasti. Hän halusi jutella, mutta minusta meillä ei ole enää mitään juteltavaa. Aikaa on kulunut liiankin paljon, enkä tahdo valua takaisin samaan. En tahdo toistaa menneisyyttä. Asiat ei kuitenkaan olisi muuttuneet miksikään. Sari syyttelisi minua milloin mistäkin, minä ja Mikko antaisimme lasten nimeksi Adian Maria Erikson, Mikael Toivo Erikson ja riippuen kumpi kolmas lapsi olisi, hänen nimeksi tulisi joko Amelia Taina tai Oliver Matias. Meillä olisi omakotitalo ja olisimme onnellisia. Katsoisimme maailmaa siirappisen punaisten lasien läpi ja kaikki olisi hyvin.
Minua puistatti. Sitä en haluisi. Sitä minä en toivo enää. Olin typerä 18-vuotias. Luulin olevani aikuinen ja valmis mihin vain rakkaani puolesta. Mutta nyt kymmenen vuotta myöhemmin, tiedän paremmin. Minusta ei ole siihen. En tahdo omakotitaloa johonkin sukulaisten keskelle. Kolmea lasta, joiden nimet ovat kuin raiskatut. Suomalaisuutta ja Saksalaista sekaisin. Sitä me tahdoimme Mikon kanssa yhdessä. Hänen sivistynyt äitinsä oli opiskelemassa Saksassa, kun törmäsi Mikon isään Oliveriin. He rakastuivat ja Oliver muutti Suomeen Sarin takia. Ja minua huvittaa vielä edelleenkin. Jos Sari niin innoissaan haluaa kulta pojalleen sivistyneen naisen, miksi hän itse ei sivistyneenä naisena ottanut itselleen sivistynyttä miestä. Oliver oli ja on edelleenkin duunari. Tekee sijaisuuksia ja on joskus ollut vakituisesti töissä energia laitoksella. Sari on pinnallinen akka, joka on valmis arvostelemaan ketä tahansa toista, mutta ei ole valmis katsomaan omia virheitään.
Onneksi kaikki oli ohitse minun kohdaltani. Nyt vain jatkaisin elämääni niin kuin ennenkin. Mikään ei ole muuttunut. Mikko vain saa sydämeni villiin laukkaan pelkällä läsnä olollaan, en saa mielestäni yhteisiä hetkiämme ja kaipaus kasvaa sisälläni. Mutta en saa antaa periksi. Mikko kuuluu menneisyyteeni.

Päätin lopettaa mietiskelyn ja rentouttaa ajatuksiani kunnon lenkillä. Vaihdoin tuulipuvun päälleni ja tarkistin, että avaimet olivat mukana. Lähdin juoksemaan tutulle reitille, kohti puistoa. Muitakin oli liikkeellä. Vanhoja pariskuntia, nuorisoa nuokkumassa vallaten puiston penkit, urheilemassa olevia ihmisiä. Katselin ympärilleni ja kuuntelin mp3-soittimestani kantautuvaa laulua. En katsonut ajoissa eteeni, jonka seurauksena törmäsin johonkin. Pöllämystyneenä katsoin suoraan eteeni maan tasalta. Edessäni näkyi tumman sinisiin tuulihousuihin verhotut jalat. Nostin katsettani arasti ylöspäin ja kohtasin suklaan ruskeat silmät. Tartuin ojennettuun käteen ja puistelin hiekkoja housuistani.
’Anteeksi. Olin ajatuksissani enkä huomannut teitä.’ Mutisin nolona vieraalle miehelle.
’Ei se mitään. Harvoin sitä törmää noin kauniiseen naiseen kirjaimellisesti.’ Miehen silmissä loisti ja hänen silmäkulmassa oli pieniä naururyppyjä.
’Minun nimi on muuten Nea. Voisinko tarjota kahvit anteeksi pyyntönä?’ Mies katsoi hetken minua huvittuneena ennen kuin vastasi.
’Minun nimi on Niklas. Voit sinä kahvit tarjota, mutta ei ole anteeksi pyytämistä.’ Katsoin miehen silmiin hetken, ja lähdin sitten kohti puiston laidassa olevaa pientä kahvilaa. Mies seurasi perässäni, tunsin hänen katseen tutkivan vartaloani.
Tilasimme kahvit ja istuuduimme pieneen nurkkapöytään. Tutkin vaivihkaa miestä ja koetin keksiä puhuttavaa. Yleensä miehet eivät ole saaneet minua sanattomaksi. Mutta nyt en keksinyt puhuttavaa. Niklaksen komeus salpasi melkein hengitykseni. Hänen tummat hiuksensa olivat poninhännällä, silmät olivat kuin suklaata ja vangitsevat, hänen huulensa täyteläiset ja minun olisi tehnyt mieli suudella häntä. Ravistin hiukan päätäni ja koetin saada ajatukseni kuriin. Niklas katseli minua hymyillen ja koetti saada katsekontaktia. Painoin katseeni kahvikuppiini punastuneena. Hän pitää minua varmaan aivan sekopäisenä.
’Nea, kuulehan. Mitä sinä teet työksesi?’ Katsahdin hämmentyneenä Niklasta.
’Olen Sheik-yhtiön varajohtajan sihteeri. Mitä sinä teet työksesi?’
’Minä olen baarimikkona Wilmassa. Nyt vain olen lomalla, mutta olen nähnyt sinut joskus siellä.’ Niklas vinkkasi silmää hymyillen. Minä punastuin korvia myöten, kuin teinityttö ensimmäisillä treffeillään.
’Ai… En muista nähneeni sinua siellä. Mutta asiaan voi vaikuttaa se, että yleensä Wilma on pääte pysäkki illan juhlinnalle, ja en kiinnitä paljoa huomiota työntekijöihin. Tahdon vain nauttia illasta ystävien kanssa. Pitääpä alkaa tarkkailla baarimikkoja.’ Vastasin Niklaksen hymyyn. Juttelimme siinä jonkin aikaa niitä näitä, ja ainakin minun kahvini kerkisi jäähtymään. Tokaisin Niklakselle vanhan sanonnan kylmästä kahvista.
’Ei noin kaunis nainen tarvitse mitään kylmiä kahveja tullakseen kauniimmaksi.’ Punastuin jälleen. Hän imarteli aivan liikaa. Katsoin Niklasta lumoutuneena, enkä huomannut, että pöytämme äärelle pysähtyi joku. Niklas katsoi ensimmäisenä vieressä seisovaan henkilöön, jolloin minä tajusin nostaa katseeni.
’Mikko.’ Henkäisin. Mikko katsoi meitä vihaisena ja viittoi minua tulemaan mukaansa. Katsoin Niklasta anteeksi pyytävästi, ja sanoin palaavani aivan kohta takaisin. Seurasin Mikkoa ulos kahvilasta.
’Mitä sinä Mikko haluat taas?’ Katsoin häneen haastavasti.
’Nea, mitä sinä yrität? Liehittelet kahvilassa miehiä nenäni edessä!’ Mikko huusi melkein minulle. Katsoin häntä hämmentyneenä ja sanattomana.
’Sinulla ei ole oikeutta määrätä elämästäni. Minulla saa olla ystäviä ja miehiä niin paljon kuin vain huvittaa. Minun asiani ei ole kuulunut sinulle pitkään aikaan Mikko kulta. Joten jos suvaitset palaan takaisin sisälle keskustelemaan Niklaksen kanssa.’ Olin jo kääntymässä kohti kahvilan ovea, kun Mikko riuhtaisi minut kädestä itseään vasten. Hän katsoi hetken silmiini ja sanoa.
’Nea. Sinä teet minut hulluksi. Minä rakastan sinua paljon. Miksi me emme voisi koettaa uusiksi?’ Mikko meinasi suudella minua, mutta minä löin häntä nyrkillä poskeen.
’Mikko ei! Minä en tahdo palata entiseen. En kestä äitisi samaa virttä, ja etenkin kun sinä et tee asialle mitään. Kuuntelet vain kiltisti vieressä, kun Sari nöyryyttää minua. Isäsi vain vieressä nyökyttelee ja mutisee hyväksyvästi. Meitä ei ole, eikä tule enää olemaan Mikko. Yritä hyväksyä tämä tosi asia.’ Irrotin Mikon kädet itsestäni ja palasin kahvilaan sisälle. Niklas katsoi minua kummissaan. Selitin hänelle lyhyesti tilanteen ja pahoittelin välikohtausta. Kävin pyytämässä tarjoilijalta paperia, johon kirjoitin numeroni ja ojensin paperin Niklakselle.
’Soittele, jos haluat. Oli mukavaa jutella. Törmäillään taas joskus, mutta toivottavasti ei enää ihan kirjaimellisesti.’ Hymyilin Niklakselle ja poistuin kahvilasta. Mikko oli pilannut fiilikseni ja hölkkäsin takaisin asunnolleni. Menin käymään suihkussa ja istahdin olohuoneen sohvalle katsomaan ohjelma tarjontaa. Se ei ollut kuitenkaan kovin laaja, joten menin nukkumaan. Huomenna olisi jälleen töitä ja kuulemma kiirettä pitäisi. Uusia sopimuksia pitäisi kirjoittaa puhtaaksi, ja mapitettavia papereita olisi lisää taas. Nukahdin voimattomana.
Uniini tuli käymään Niklas. Hän suuteli hellästi ja hyväili minua.
Mutta kun aukaisin suudelman jälkeen silmäni, edessäni oli Niklaksen sijasta Mikko, joka katsoi minua virne naamallaan. Niklas oli sivussa, ja katsoi meitä vihaisesti. Hän haastoi Mikon kanssa riitaa ja he alkoivat tapella. Koetin mennä väliin, mutta he eivät kuunnelleet minua. Uni päättyi kesken, enkä saanut tietää kumpi voitti.