IRC-Galleria

tyttö istuu ikkunalaudalla ja katselee ulos pimeyteen.
kyyneleet poskillaan,
tyhjyys silmissään muistelee eilistä.
iloisia kasvoja,
aurinkoista säätä,
hellää kosketusta.

mutta se kaikki onkin eilistä.
kyynel vierii poskelta rinnalle.
tyttö ojentaa kämmenensä ikkunaa vasten.

huokaisee syvään ja kääntää katseensa pois.
kulkee läpi sotkuisen lattian sängylleen,
ja vaipuu polvilleen sängyn äärelle.
katseen nostaa kattoon ja sulkee silmänsä lopulta.

itkee hetken pienen ja nukahtaa.
unet kamalat herättää ja huuto kirpoaa tytön huulilta.
huokaisee helpotuksesta.
unta kauheaa se vain oli.
käpertyy kietoen kädet polvien ympärille.
lattialla hiljaa makaa ja sulkee silmät.

kyyneleet kastelee lattiaa.
tyttö on yksin.
liian yksin.
ei iloisia kasvoja,
ei hyväilyn kaltaista puhetta,
hellät kosketukset muistona eilisen.

värähtää kylmästä.
kietoutuu varovasti päiväpeittoon kermanvalkoiseen.
vaipuu lopulta sikeään uneen ja siihen jää.
tuska sisältä siirtyy hetkisen viipyväksi pois.

ihmisellä voi olla tylsää!
keksikää hyvät ihmiset miulle tekemistä.
yksi o kyl hiton tylsää keksiä mitään kehittävää.
ja miut tuntien en keksi mitään tekemistä,
vaikka kovasti jotain tahtoisinki tehä.
kait se ois si pakko alkaa siivoilemaa, jotta kotini olisi asuttavassa kunnossa :D

JOS OLET SYNTYNYT...
TAMMIKUUSSA, sinua käytetään seksuaalisesti hyväksi koko loppuelämäsi.
HELMIKUUSSA, näet kuinka joku tekee itsemurhan.
MAALISKUUSSA, jäät auton alle.
HUHTIKUUSSA, loukkaannut vakavasti ja vammaudut.
TOUKOKUUSSA, psykopaatti ampuu sinut.
KESÄKUUSSA, pedofiili raiskaa sinut.
HEINÄKUUSSA, joku lähimmäisistäsi kuolee.
ELOKUUSSA, joudut vangiksi 23 vuodeksi ja kahdeksi päiväksi.
SYYSKUUSSA, sekoat ja tapat parhaan ystäväsi.
LOKAKUUSSA, joudut orjaksi.
MARRASKUUSSA, hukut heikkoihin jäihin.
JOULUKUUSSA, sinulta joudutaan leikkaamaan sormesi pois ilman puudutusta.

MUTTA jos ehdit laittaa tämän omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä, olet turvassa. Jos epäröit hetkenkään ja aikaa kuluu 2 minuuttia, tämä tapahtuu ystävällesi. Eli, pidä kiirettä

Meillä oli hyvin hauskaa yhdessä. Kävimme elokuvissa, ulkona toisinaan syömässä jossain pienessä ravintolassa, vietimme ihania yhteisiä kesäöitä vain oleskellen. Vuodenaika vaihtui syksyksi ja sitä myötä talveksi, joulu oli tulossa ja Taneli oli luonani yötä. Ulkona oli kylmä ja monen vuoden jälkeen kunnon talvi. Pakkanen paukkui ulkona ja tuuli ujelsi nurkissa. Katsoimme vuokrattua elokuvaa olohuoneessa ja minä painauduin Tanelin kylkeen tiiviisti. Puolet elokuvasta tosin jäi näkemättä, kun katselimme toisiamme ja aloimme suudella kiihkeästi. Päädyimme hiljalleen toisiamme riisuen lopulta makuuhuoneen puolelle. Rakastelimme intohimoisesti, ja nukahdimme sylikkäin myöhään yöllä.

Uutena Vuotena menimme kihloihin ja keväällä muutimme yhteen. Vuodet vierivät ja olimme onnellisia. Tai ainakin niin minä luulin. Jouluaattona kerroin Tanelille odottavani lasta ja hän vaikutti onnelliselta. Illalla availimme paketteja ja Taneli silitteli mahaani hellästi. Hän suunnitteli jo hieman tulevaa, vaikka raskauteni oli liian alussa, jolloin kaikki olisi mahdollista. Mahani alkoi kasvaa kesää kohden mentäessä ja eräänä päivänä tullessani töistä, huomasin jo eteisessä, että kaikki ei ollut ihan kohdallaan. Menin olohuoneeseen ja huomasin, että Tanelin tavarat puuttuvat. Katsoin makuuhuoneestakin. Hänen puolensa vaatekaapista oli tyhjä. Kiersin asunnon kokonaan järkyttyneenä. Menin keittiöön siinä toivossa, että löytäisin edes jonkin merkin Tanelista, mutta ei. Taneli ei ollut jättänyt viestiä, eikä tosin edes omia asunnon avaimiaan. Istuuduin ruokapöydän äärelle ja aloin itkeä hysteerisesti.
Maailmani tuntui romahtavan. Taneli oli jättänyt minut, poistunut kokonaan elämästäni.
En kyennyt menemään töihin seuraavana päivänä. En vastannut edes puheluihin joita minulle tuli päivän mittaan paljonkin. Itkin vain ja makasin sängyssä tekemättä mitään. Päiväni kuluivat näin jonkin aikaa, ennen kuin ryhdistäydyin. Palasin taas töihin siksi aikaa ennen, kuin jäisin äitiyslomalle.
Elokuussa syntyi pieni poika. Äitini oli tullut hoitamaan ja auttamaan minua viimeisen kuukauden ajaksi, ja pikkusiskonikin kävi Jacobin kanssa muutaman kerran. Jacob oli kasvanut valtavasti taas viime näkemältä. Olihan viime kerrasta aikaa vuosi. Ja Jacob täytti tänä vuonna jo 9 vuotta. En ollut päässyt hänen synttäreilleen, kun minulla oli ollut silloin vielä Tanelin kanssa yhteinen lomamatka.
En ole kuullut Tanelista mitään hänen lähdön jälkeen. Ja enää ei ole niin väliäkään, vaikka en kuulisi hänestä enää koskaan.
Pieni poikani ristittiin syyskuun loppupuolella Sauli Mikko Nipulaksi. Ristiäisjuhlat pidettiin Varpaisjärvellä vanhempieni luona. Olin ylpeä äiti ja aidosti onnellinen sinä päivänä. Vietin Saulin kanssa viikon verran aikaa Varpaisjärvellä, ennen kuin palasimme takaisin Kotkaan. Koti ovella odotti yllätys. Oveen oli sidottuna kukkapaketti ja kirje. Keplottelin Sauli sylissäni ensin oven auki ja laitoin hänet sitteriin istumaan. Hain kukat ja kirjeen ovesta ja järkytyksekseni huomasin kirjeen ja kukkien olevan Tanelilta. Kirjeessä ei lukenut muuta kuin, että:

Onnittelut synnyttämästäsi pojastamme. Olen onnellinen ja toivon, että et ole kauhean vihainen, kun lähdin puoli vuotta sitten pois yhteisestä asunnostamme. Olen pahoillani siitä, mutta en ollutkaan valmis perheeseen ja sen tuomaan vastuuseen.
Onnittelut myös syntymäpäiväsi johdosta. 33 vuotta. Onnea kultaseni.
Olet elämäni nainen, mutta en voinut jäädä.
Toivon onnea ja kaunista tulevaisuutta sinulle ja pojallemme. Näemme ehkä vielä.

T. Tanelisi

Kyyneleet vierivät poskelleni ja rutistin paperin palloksi. Miten se mies kehtasi?
Sauli ilmoitti nälästä, joten nostin hänet syliin. Minun elämässäni ei ole enää ketään muuta miestä, kuin Sauli ja se saa riittää minulle. En minä tarvitse Tanelia. Minulla on sukuni ja perheeni tuki. Minä tulen pärjäämään Saulin kanssa hyvin.
Ainakin toivon niin.





Epilogi
5 vuotta myöhemmin:
’Äiti, äiti! Tule katsomaan. Tule katsomaan, mitä me löydettiin naapurin Titan ja Tauskin kanssa.’ Sauli juoksi luokseni huudellen. Oli kaunis kesäpäivä ja olimme ulkona Saulin kanssa, joka oli halunnut käydä pyytämässä naapurin lapset kanssaan leikkimään.
’Mitä te Sauli olette löytäneet?’ Hymyilin pojalleni ja seurasin häntä, kun hän alkoi nyhtää minua hameen helmasta pienelle purolle. Lapsista näki, että he olivat tutkineet puroa lähemminkin. Vaatteet olivat hieman kuraiset ja märät. Sauli osoitti innoissaan purossa olevaa pientä lammikkoa, johon oli jäänyt sammakonpoikasia.
’Ettehän Sauli ole koskeneet niihin?’ Kysyin hymyillen, mutta toruvasti. Sauli painoi päänsä ja kaivoi kengän kärjellä kosteaa hiekkaa. Koppasin pojan syliini ja lennätin häntä.
’Voi sinua hassua poika kultaa. Sammakoita ei saisi häiritä, mutta en minä ole vihainen jos te olette koskeneet niihin.’ Sauli nauraa kikatteli, ja Titta sekä Tauski katsoivat hieman ihmeissään meitä. Hymyilin lapsille.
’Mitä sanoisit Sauli jos menisimme kotiin ja te lapset pesisitte kurat ainakin käsistänne, sekä naamasta ja minä sillä aikaan tekisin teille pienet jäätelöannokset?’ Lapset hurrasivat ja juoksivat nopeasti kohti kerrostalon alaovea. Minua hymyilytti.
Sauli ei ole kysynyt paljoa isästään, josta olen vain tyytyväinen. Mutta kyllä minä hänelle Tanelista kertoisin, jos hän kysyisi. Taneli yritti takaisin elämääni pari vuotta sitten, mutta torjuin hänet. Kuulin Tanelista viimeksi vuosi sitten ja silloin hän oli jossain ulkomailla töissä. Tarkemmin en tiedä. Joskus kortteja tullut, mutta ne olen pitänyt visusti poissa äitini ulottumattomissa.
Äitinihän on toivonut, että löytäisin miehen itselleni, mutta paras olisi jos Saulin oma isä palaisi elämäämme.
Mutta sitä taas minä en toivo. Olemme pärjänneet Saulin kanssa mainiosti näinkin.

Illalla Sauli meni kiltisti nukkumaan, pitkän ja touhukkaan päivän vuoksi. Peittelin hänet ja hiivin pois hänen huoneesta. Ovelta vielä katsoin sikeästi nukkuvaa pientä pörröpäätä. Minun poikani. Minun elämäni. Huokasin haikeudesta ja menin olohuoneeseen katsomaan televisiota.
Elämämme oli mallillaan ja muuta en tähän tarvitsisi.
Olimme vain minä ja Sauli. Pieni perhe.

Työpäivä sujui ongelmitta ja ihan normaaliin tapaansa. Olin saanut kampaajalle ajan samalle päivälle töitteni jälkeen. Ja se oli ihme sinänsä. Tähän aikaan vuodesta ei oikein mistään meinannut saada kampaaja aikaa. Olin onnekas, kerrankin.
Odotellessani parturissa omaa vuoroani lueskelin lehtiä, kunnes paikalle tuli nuori ja hauskan näköinen miesparturi. Hän kyseli minulta millaista mahdoin haluta.
Aluksi haluisin hieman lyhyemmän hiustyylin ja ehkäpä jonkin uuden hiussävyn. Hän antoi minulle yhden mallikuvasto kirjan ja aloin selailemaan. Vilkaisin kuin ohi mennen miehen nimen hänen paidassa olevasta pienestä nimilapusta.
Taneli Vuori. Aika mielenkiintoinen sanoisinko. Jatkoin kuitenkin kuvaston katsomista ja lopulta löysin mieleisen hiustyylin. Taneli alkoi leikkelemään hiussaksillaan hiuksiani uuteen uskoon ja samalla ehdotteli joitakin hiusvärejä minulle. Sanoin miettiväni vielä hetken, ja lopulta tulin tulokseen, että jokin punertava sävy olisi hyvä. En halunnut kuitenkaan mitään radikaalia sävyä, mutta kuitenkin sellaisen joka erottuisi punertavan ruskeista hiuksistani. Taneli toi minulle muutamia hiusväri näytteitä katsottavaksi ja löysin mieleiseni. Kampaajalla meni jonkin verran aikaa värjätä hiukseni ja puolen tunnin päästä hän pesi hiukseni kunnolla. Se tuntui ihanalta, aivan kuin olisin ollut päähieronnassa. Ja rahaa kului kirpaisevasti, mutta olin tyytyväinen lopputulokseen ja sehän oli tärkeintä. Sain päähän pistoksen lähteä kiertämään vaatekauppoja, joissa oli jo jonkinlaisia alennuksessa olevia hienoja vaatteita. Mukaani kaupoista lähti pari uutta vaatekertaa ja ei ostokset rokottaneet kovin paljoa rahapussiani. Palasin mielivirkeänä asunnolleni ja selasin päivän postin. Päätin lähteä illalla joko Kaisun kanssa tai sitten yksin baari kierrokselle. Nyt alkaisi uusi aikakausi elämässäni. En voisi jäädä murehtimaan loppu iäkseni Mikon kuolemaa. Hän on mennyttä ja minä olen vielä tässä, koko elämä edessä.
Kävin vielä lyhyellä lenkillä ja menin sen jälkeen suihkuun. Aloin valmistautua iltaa varten. Tänä iltana voisi katsella tarjontaa. Kaisu ei päässyt irtautumaan lapsistaan, koska hänen miehensä oli ylitöissä tänään. Lähdin sitten yksikseni kahdeksan aikoihin baariin. Ilta sujui hyvin ja kävin välillä tanssimassa. Viennistä ei ollut puutetta ja kun kävin naistenhuoneessa, silmäni oikein loistivat kirkkaina ja poskeni punoittivat. Olin kuin teinityttö ensimmäistä kertaan baarissa. Tunnelma oli katossa, vaikka iltaa yksikseni lähdinkin viettämään.
Kun siirryin seuraavaan baariin, näin siellä Taneli Vuoren. Hän katsoi minua kiinnostuneena ja taisi tunnistaa. Ensimmäisen drinkin eteeni saatuani, hän siirtyi pöytääni istumaan ja alkoi jutustella. Juttelimme ja kävimme välillä lattialla pyörähtämässä. Katselin vapautuneesti Tanelia ja hänen piirteensä miellyttivät minua kovasti. Tanelikin katsoi minua kiinnostuneena. Lopulta päädyimme asunnolleni omille pienille jatkoillemme. Avasin kaapista löytämäni pienen viini pullon ja joimme lasilliset. Tunnelma oli tiivistä ja suutelimme kiihkeästi.
Mutta aloin toppuutella, kun Tanelin käsi hivuttautui toppini helman alle. Hän katsoi minua ihmeissään ja tunsin olevani hänelle jonkin selityksen velkaa. Ja parhaakseni näin sanoa, että en harrasta yhdenyön juttuja enää. Niistä ei jää kovin hyvää mieltä jäljelle, vaikka yö olisikin ollut ihana. Taneli sanoi ymmärtävänsä, mutta hänen katseensa oli kuitenkin pettynyt ja hän taisi olla hieman suuttunutkin. Ehdotin arasti hymyillen hänelle, että voisimme tapailla ja sillein. Seurustella. Taneli katsoi eteenpäin miettiväisen näköisenä. Ymmärtäisin kyllä, jos hän ei haluaisi aloittaa mitään vakavanlaista suhdetta, koska hän oli minua muutaman vuoden nuorempi. Vasta 26 vuoden ikäinen, ja minä täyttäisin 29 loppu kesästä. Taneli kuitenkin nyökkäsi ja suuteli minua hellästi. Hän jäi viereeni nukkumaan.
Hänen kainalossaan oli turvallista olla. Aamulla heräsin ja Taneli oli poissa. Yöpöydälläni oli kuitenkin pieni paperi. Taneli oli jättänyt minulle viestin:

’Huomenta Nea. Olen lähtenyt pois, kun luet tätä. Minun oli lähdettävä töihin, ymmärräthän? Voisin soittaa sinulle illalla, mutta en muistanut kysyä numeroasi. Joten jätin oman numeroni sinulle. Aamupusuja.
T. TaneliÂ’

Hymy nousi huulilleni ja luin paperin päivän mittaan uudestaan ja uudestaan. Myöhästyin jopa hieman töistä, mutta kukaan ei huomannut sitä. Kuljin koko päivän pilvissä, mutta sain silti työni tehtyä melkein ajallaan. En tuntenut Tanelia kovin hyvin, vaikka olimmehan tietenkin jutelleet hieman viime yönä. Mutta silti taisin olla rakastunut korviani myöten. Tai no, pikemminkin ihastunut, katsoo rakkautta sitten myöhemmin. Toivon tämän onnistuvan, mutta sitä ei koskaan tiedä.

Illalla soitin Tanelille ja hän vastasi melkein heti. Keskustelimme kaikesta mukavasta ja siinä vierähti melkein tunti. Sovimme viikonlopuksi ”treffit” ja iloisissa tunnelmissa päätimme puhelumme. Yöllä en saanut unta moneen pitkään hetkeen, mutta lopulta aamuyöstä sain unenpäästä kiinni. Aamulla heräsin kuitenkin pirteänä uuteen päivään ja hoidin työni tunnollisesti. Työkaverit huomasivat minussa muutoksia, mutta kovin harva uskaltautui tulemaan juttusille. Iloisesti vain vastailin heille ja kyselin heidän omia kuulumisia. Yksi mies oli saanut pitkään odotetun esikoisen minun sumu kautena, eräs ystävällinen nainen oli päässyt odottamalle lomalle ja lähtisi pian eläkkeelle, mutta sitä hetkeä hän onkin odottanut jo jonkin aikaa. Nyt hänelle jäisi aikaa järjestää kotiaan ja auttaa miestään joka on ollut pyörätuolissa pitkän aikaa, lupatoimistomme nuorin ja uusin juoksutyttö on muuttanut tyttöystävänsä kanssa yhteen asumaan ja ovat menneet kihloihinkin. Onnittelin ja toivotin hänelle hyvät jatkot. Sitä alkoi nyt vasta huomaamaan, että työpaikallanikin oli ihmisiä, jotka välittivät minusta ja olivat olleet huolissaan minusta kuluneen vuoden ajan.
Mutta he ymmärsivät kuitenkin. Sain kutsun grillijuhliinkin ja itse pyysin muutamia ihmisiä jo ajoissa loppukesällä vietettäviin synttäreihini. Halusin juhlistaa nyt synttäreitäni myös työporukalla. Viime kesänä kun se oli jäänyt. Ajatukseni liitivät vuoden aikana tapahtuneisiin asioihin, mutta kauhukseni minun oli myönnettävä, että en muista paljoakaan tapahtumia. Se oli hyvin surullista mielestäni, mutta katsoin hymyillen tulevaa. Huomenna menisimme Tanelin kanssa ensin kahville ja sitten elokuviin. Taneli sanoi, että saisin valita elokuvan, mutta luulenpa että hän haluaisi valita itse elokuvan. Paras kai antaa hänen valita, minulle kun on aivan sama minkä elokuvan menemme katsomaan. Kunhan saan olla Tanelin vieressä.

Kommentoi tähän NÄHTY, jos oot nähny mut joskus reality maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä ja lisää omaan blogiisi ja katso ketkä ovat bonganneet sinut !

Aamulla nukuin pitkään ja heräsin tuoreen kahvin tuoksuun. Äiti tarjoili aamupalan minulle sänkyyn, niin kuin kotonakin. Hän katsoi minua myötätuntoisesti ja sanoi soittaneensa Sarille. Äitini oli keskustellut pitkän aikaa Sarin kanssa puhelimessa ja luuli tämän tajunneen, että minun syyttäminen Mikon kuolemasta olisi aivan turhaa.
Olin koko päivän vain sängyssä, enkä vastannut kenenkään soittoihin. Vaikka olin sanonut Mikolle, että meidän pitää jatkaa omia polkujamme, silti rakastin Mikkoa. Ja hänen kuolemansa sattui. Se todellakin sattui kauhean paljon. Tuijottelin sängystäni käsin vain seiniä ja kattoa. En puhunut paljon mitään. Muistelin vain kymmenen vuoden takaisia tapahtumia ja Mikon kanssa vietettyjä yhteisiä hetkiä.
Illalla tulin siihen tulokseen, että minun pitäisi perua Niklaksen kanssa sopimani treffit. Äiti lupautui jäämään luokseni täksi viikoksi ja hän myös jäi. Äiti hoiti asiani tällä viikolla. Soitti töihin, että en tulisi enää tällä viikolla töihin, kävi kaupassa, pesi pyykkinä ja teki kaikkea muutakin, mitä hänen ei olisi tarvinnut. Niklas oli ymmärtävinään ainakin syyni perua lauantai-ilta. En ole kuitenkaan varma ymmärsikö hän täysin. Hän lupautui tulemaan luokseni käymään, mutta sanoin, että äitini on täällä. Lupasin tavata Niklaksen ensi viikolla. Luulen ainakin olevani silloin paljon paremmassa kunnossa.

Viikko kului nopeasti. Minä vain makasin kotona tekemättä mitään muuta, kuin itkin ja keskustelin äitini kanssa asioista ja aloin tuntemaan äitini uudestaan todella läheiseksi ihmiseksi elämässäni. Emme olleet jutelleet pitkään aikaan kunnolla, ja nyt siihen oli erittäin hyvä tilaisuus. Perjantaina lähdimme yhdessä lenkille. Kyllästyin olemaan neljän seinän sisässä koko aikaa, ja äitini huomasi sen ennen minua. Lähdimme kiertämään kaupunkia ja äitini yritti houkutella minua shoppailemaan. Se kuulemma piristäisi mieltä, mutta minä olin erimieltä. Pitäisikö minun lompakkonikin kuolla Mikon lisäksi? En ollut säästellyt rahojani turhaan. Halusin tehdä niillä jotain muuta, kuin ostaa vaatteita joista puoliakaan en sitten käyttäisi laisinkaan. Tai käyttäisin ehkä kerran kaksi, mutta se siitä sitten. En tarvinnut suruterapiaani ostelua. Sarin soitto riitti tähän kauheuden lisäksi. En vastannut hänelle maanantain jälkeen. Hän oli yrittänyt tavoittaa minua tässä parina päivänä, mutta en halunnut kuunnella hänen huutoja sekä haukkumisia. Niitä olin kuullut yli yhden ihmiselämän tarpeiksi. Äitini lähti takaisin Varpaisjärvelle sunnuntaina illalla ja minä makasin koko illan sängyssäni viltin alla. En tehnyt mitään, olin vain. Ja tämän viikon aikana olin laihtunut kauheasti. En ollut syönyt puoliakaan ruuista, mitä äitini oli tehnyt ja tuonut eteeni. En mennyt vielä maanantaina enkä tiistaina töihin. Tajusin sentään ilmoittaa siitä pomolleni. Hän ymmärsi kyllä. Tästä päättelin, että äitini oli tainnut selittää ummet ja lammet hänelle, mutta annoin asian olla. Keskiviikkona kuitenkin palasin töihin ja pöydälläni oli kauhea kasa mapitettavia papereita ja puhtaaksi kirjoitettavia sopimuksia ja muita tehtäviä. Pomoni ilmeisesti oli tuonut joka aamu minulle tehtäviä, unohtaessaan että en tulisi töihin. Aloitin kuitenkin rutiinilla työni ja sain paperi pinosta osan katoamaan työpäivän päätteeseen mennessä.
Illalla Sari soitti minulle jälleen ja uskaltauduin vastaamaan tällä kertaa. Tulkoon mitä tulee. Kestäisin sen, kuten kaiken muunkin.
’Hei Nea. Anteeksi viime viikkoinen soittoni. Ei ollut tarkoitukseni purkaa tätä sinuun, mutta sinua on ollut niin helppo syyttää kaikesta. Olen pahoillani ja tiedän kyllä, että tämä järkytti sinuakin paljon. Minussakin on virheeni, myönnän sen nyt. Olen todella pahoillani, että en antanut sinulle mahdollisuutta silloin vuosia sitten. Mutta halusin rakkaalle pojalleni parasta ja luulin tietäväni mikä tekisi hänet onnelliseksi. Sinä vain et mielestäni ollut sopiva nainen tekemään hänestä onnellista. Tiedän, että nämä puheet tulevat myöhässä, mutta tahdon sinun tietävän, että olen erittäin pahoillani kaikesta. Annathan anteeksi?’ Olin hetken aikaa hiljaa järkytyksen vuoksi. En ollut enää varma, että soittaja todellakin oli Sari.
’Sari, suotta pyydät anteeksi. Me ihmiset olemme erehtyväisiä, ja puheesi todellakin tulevat aika myöhässä. Mutta ei muistella pahalla. Epäilen kyllä oletko täysin vilpitön, vai vaatiko joku sinua soittamaan minulle. Sama se minulle on, mutta annetaan menneitten olla menneitä.’ Lopetin puhelun, ennen kuin Sari sanoisi muuta. Tässä oli jo tarpeeksi sulattelua. Olihan se törkeää vain sulkea puhelin kesken keskustelun, mutta en jaksanut jutella tänään enempää Sarin kanssa. Niklas soitti minulle myöhemmin illalla ja sydäntäni riipaisi, kun sanoin hänelle, että me emme voisi enää tavata. Jotenkin minusta se tuntui väärältä aloittaa jotain uutta Niklaksen kanssa, kun Mikko oli kuollut. Niklas tietenkään ei ymmärtänyt kantaani, mutta hyväksyi sen lopulta. Toivotimme toisillemme hyvää jatkoa elämässä ja onnea jonkun toisen kanssa. Sitä minä todellakin toivoin Niklakselle koko sydämestäni, vaikka olikin vaikea päästää irti ihanasta miehestä, jonka kanssa en saanut edes kunnollista alkua aikaiseksi. Turha sitä oli kuitenkaan murehtia. Kaikki kaunishan päättyy aikanaan ja onni on katoavainen luonnon vara.
Aikaa kului ja minä olin jäänyt kiinni muistoihini.
Huomasin kesän vaihtuvan talveksi ja taas kesäksi, kunnes Kaisu soitti minulle ja käski mukanaan baariin. Kaupunkiimme oli avattu uusi meno paikka keväällä.
Lähdimme Kaisun kanssa siis sinne sitten. Yritin pitää hauskaa ja ilta alkoi yöhön vaihtuessaan ja drinkkien vaikuttaessa vaikuttaa jopa siedettävältä. Tanssimme Kaisun kanssa paljon ja hiki virtasi jo iholla. Katselin baarissa olevia ihmisiä ja näin tanssilattian laidalla olevassa pöydässä istuvan muutamia miehiä. Pari heistä katsoi minua kiinnostuneena. Otin Kaisua kädestä kiinni ja poistuimme lattialta naistenhuoneeseen. Kaisu katsoi minua kummissaan ja sitten vain kerroin hänelle, että halusin pois virkistäytymään ihmisvilinästä. Kaisu katsoi minua edelleen oudoksuen, jotenka sanoin hänelle, että miehet eivät tänä iltana kiinnostaneet minua. Halusin pois baarista ennen, kuin joku yrittäisi tulla iskemään minua.
Poistuimme baarista ja kävelimme koteihimme. Minä ajatuksiini vaipuneena toivotin hyvät yöt Kaisulle ja kävelin vielä viimeiset pari sataa metriä omalle asunnolleni. Pusikosta kuului risujen risahtelua ja se säikäytti minut. Ripein askelin kuljin loppumatkan asuntooni turvaan. Pesin meikkini ja menin nukkumaan. Tänä yönä painajaiset eivät ahdistelleet minua. Aamulla herätessäni olin jopa virkeä ja valmis siivoamaan asunnossani. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen siivonnut ja pessyt pyykkiä. Päivä sujui rattoisasta ja ajatukset kurissa. Huomenna olisikin jälleen työpäivä, ja saisin ajatukseni taas muualle. En ollut ajatellut Mikkoa pitkään aikaa, ja Niklasta olin nähnyt vain toisinaan Wilmassa käydessä. Baari reissut tosin olivat harventuneet vuoden aikana paljonkin. Mikään ei ollut kiinnostanut laisinkaan minua, mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja järjestäisin elämäni uusiksi. Huomenna varaisin ajan kampaajalle ja tekisin hiuksilleni jotain. Oli aika uudistua ja tuhlata rahaa vähän itsensä hemmotteluun.

Aamulla heräsin ennen herätyskelloa, ja unestani en muistanut paljoakaan. Taidan olla kahden miehen loukussa. Mikko rakastaa minua yhä, ja minulla on vielä joitakin tunteita häntä kohtaan. Mutta Niklakseen olen juuri tutustunut ja hän vaikuttaa ihanalta mieheltä. Häneen olen ihastunut korviani myöten. Ja Niklas vaikutti olevan kiinnostunut myös minusta. En halunnut tällaiseen tilanteeseen, mutta nytpähän sitten tiedän, miltä tuntuu naisista, jotka ovat kahden miehen loukussa. Tunteitaan ei voi määrätä. Mikon kanssa oli monia ihania yhteisiä päiviä ja yhteinen turvallinen menneisyys, mutta Niklaksen kanssa kokisin jotain uutta, jotakin toisenlaista ja merkityksellistä.
Pukeuduin ja laitoin itseni ihmismäiseen kuntoon. Otin laukkuni ja kiiruhdin töihin. Olin lähtenyt liikkeelle silti normaalia myöhempään, vaikka olinkin herännyt ennen herätys kelloani. Kuitenkin olin ajoissa työpisteelläni, mutta pomoni oli kerinnyt tuomaan jo kauhean kasan papereita.
Kun olin jo kerinnyt istumaan ja aloittamaan papereitten järjestämisen, pomoni pyysi minua huoneeseensa.
’Huomenta Nea. Eikö tänään olekin kaunis aamu?’ Katsoin pomoani epäluuloisena.
’Kyllä, hyvin kaunis aamu. Mitä pomoni tänään tarvitsee?’ Halusin nopeasti päästä jatkamaan töitäni. Riittäisi täksi päiväksi paljon töitä muutenkin.
’Ajattelin vain, voisitko mitenkään järjestää puolestani tämän vuotuisen kesäjuhlan? Minulla kun ei aikaa liikene mitenkään, ja nehän ovat sentään perinne. Varaisit pitopalvelun ja juhlapaikan. Ei se paljoa vaadi. Ja kyllä sinä näpsäkkänä tyttönä kerkiä muiden töidesi lomassa järjestämään tämän juhlan.’ Pomoni vinkkasi silmäänsä. Väristykset kulkivat kehoni lävitse. Melkein viisissäkymmenissä oleva pomoni on osoittanut kyllä kiinnostusta minua kohtaan aikaisemminkin, mutta minua hän ei oikeastaan paljoa sytytä. Enkä tahdo kuulua siihen lukuisaan sihteeri määrään, jotka ovat langenneet pomonsa polvelle istumaan. Mieluummin olen yksin, kuin aloitan suhteen pomoni kanssa. Ällöttää pelkkä ajatuskin.
Poistuin huoneesta ja palasin paikalleni jatkamaan töitäni. Katsoin tietokoneen kautta sopivaa juhlapaikkaa ja edullista pitopalvelua. Huokasin syvään ja yritin saada tämän työn sovitettua kiireiseen päivääni. Paras saada tämä pois alta pian.
Lounas aikaan jäin paikalleni istumaan ja hoidin töitäni edelleen. Varjo lankesi pöytäni ylle ja kohotin katseeni kysyvänä ylöspäin. Järkytyksekseni huomasin Niklaksen olevan pöytäni äärellä hymyillen valloittavaa hymyään.
’Hei Nea. Miten on päiväsi sujunut?’ Vastasin hänen hymyynsä.
’Ihan hyvin. Miten sinä tänne eksyit? Haluatko rakennus luvan vai?’
’En minä mitään rakennus lupaa tarvitse. Ajattelin tulla pyytämään sinua syömään kanssani lounasta, mutta näytät kiireiseltä. Mutta sopisiko sitten illallinen tänään? Voisin kokata jotain hyvää syötävää luonani?’ Katsoin hämmentyneenä Niklasta. Komea, mukava mies joka osaa kokata. Mahdotonta! Huusi aivoni.
’Tämä tuli vähän nurkan takaa.’ Hymyilin arasti. ’Minulla todellakin on paljon töitä nyt. Ja tänään tahtoisin rentoutua omissa oloissani. Olen pahoillani, mutta kävisikö jokin muu päivä sinulle? Huomenna tai vaikka viikonloppuna?’
Â’Viikonloppuna lauantai-iltana klo. 18.00 sopisi parhaiten.Â’
’Selvä. Näemme silloin. Annat osoitteesi, niin minä yritän löytää ajoissa luoksesi sitten lauantaina illalla.’ Soin Niklakselle vielä pienen hymyn, ennen kuin hän poistui. Jatkoin töitäni hymyillen ja ajattelin aivan kaikkea muuta, kuin olisi pitänyt. Sain kuitenkin työni hoidetuksi ajoissa loppuun ja pääsin lähtemään töistä.
Illalla kävin vielä lenkillä ja katselin ilta tarjonnan televisiosta.
Tämän yön nukuin ilman unia ja muita vaikeuksia. Aamulla heräsin ajoissa ja hain postin eteisestä. Laskuja ja päivänlehti.
Lueskelin paikallislehteä ja eräs otsikko sai huomioni.
’Yksityislääkärin vastaanotolla riehunut humalainen puukotti vakavasti nuorta lääkäriä. Lääkäri kuoli muutamia tunteja myöhemmin vammoihinsa illalla.’
Luin jutun loppuun ja vilkaisin kelloa. Minun olisi lähdettävä, jotta olisin ajoissa töissä. Kertaakaan en ole myöhästynyt, ja en ajatellut aloittaa sitä edelleenkään.
Päivä sujui normaalisti, kunnes kännykkäni soi. Ihmettelin kuka se mahtaisi olla. Vanhempani tietävät työaikani, eivätkä häiritse minua siksi tähän aikaan. Kukaan ystävänikään ei soita minulle tähän aikaan päivästä. Katsoin kännykän ruutua ja numero oli tuntematon. Katsoin numeroa hetken ja tajusin sen Mikon äidin Sarin numeroksi. Mitä hän minulle soittaa ja tähän aikaan?
Â’Haloo. Nea Nipula puhelimessa.Â’
’Sinä itsekäs lumppu sait vihdoinkin voittosi. Olet vienyt lopullisesti minulta poikani!’ Siirsin puhelimen kauemmas korvastani, kun Sari huusi minulle.
’Mit.. Miten niin? En ole ollut yhteyksissä Mikkoon omasta halusta Varpaisjärveltä lähtöni jälkeen.’ Puolustauduin.
’Etkö sinä lue edes lehtiä? Vai eikö sinun taitosi edes lehden lukemiseen riitä?’
’Nyt Sari lopetat tuon avautumisen ja kerrot minulle, mistä tämä kunnia minulle on suotu, että sinä soitat minulle. Alat huutamaan puhelimessa, vaikka minulla olisi töitä vielä tekemättä ja sinä häiritset pahasti.’ Vastasin Sarille kylmästi.
’Minun poikani on kuollut! Ilman sinua hän ei olisi hakenut siirtoa Kotkaan ja kuollut. Sinä olet vienyt poikani. Minun oman poikani.’ Sarin puheet kuulostivat mielipuolisilta ja kuulin hänen alkavat itkeä. En voinut uskoa korviani. Mitä Sari oikein puhui? Mikko kuollut? Miten se oli mahdollista?
Lopulta muistin aamulla lukemani artikkelin. Sarin sanat lopulta sulivat tajunnassani ja puhelin tippui kädestäni. Katsoin järkyttyneenä eteeni ja happi tuntui loppuvan. Katsoin eteeni mitään näkemättä vielä senkin jälkeen, kun pomoni tuli pöytäni äärelle.
’Nea? Mikä hätänä?’ Nostin katseeni pomooni ja lopulta aloin itkeä. Pomoni näytti järkyttyneeltä ja meni sanattomaksi.
’Minun on lähdettävä nyt. Anteeksi. En pysty olemaan tänään töissä. Olen pahoillani, mutta minun on pakko poistua.’ Pakkasin laukkuni ja jätin pomoni katsomaan ihmeissään perääni. Kaivoin kännykän laukustani ja soitin äidilleni.
’Äiti? Oletko kuullut jo? Mikko on kuollut.’ Ääneni murtui ja aloin itkeä. Äitini itki myös toisessa päässä puhelinta, mutta yritti silti lohduttaa minua.
’Nea kulta. Ei mitään hätää. Minä kuulin asiasta myös hetki sitten. Pitäisikö minun tulla sinne? Vai tuletko sinä tänne? Taitaa olla parempi, että minä tulen sinne. Ethän sinä voi tuossa tilassa ajaa autolla.’ Mumisin vain äidille vastaukseksi ja lopetimme puhelun. Kiiruhdin asunnolleni ja lysähdin sohvalle itkien. Itkin ja itkin, siitä ei meinannut tulla loppua. Havahduin ovikellon soimiseen iltasella. Raahauduin avaamaan oven, ja kun huomasin äitini olevan oveni takana, kaaduin häntä vasten itkien. Äitini hyssytteli ja piti sylissään. Hän ohjasti minut takaisin olohuoneeseen ja kävi sulkemassa ulko-oveni. Hän tuli viereeni ja minä nojasin häneen nyyhkyttäen. En saanut sanaakaan suustani moneen tuntiin. Valvoimme äitini kanssa myöhään yöhön ja juttelimme lopulta paljonkin asioista. Hän oli kuullut kylässämme ensimmäisten joukossa asiasta, mutta ei ollut kerinnyt varoittamaan minua, että Sari soittaa minulle. Hän ei edes tajunnut, että Sari soittaisi ja syyttäisi minua tapahtuneesta. Äiti kuunteli minua ja kun olin lopen uupunut, hän peitteli minut sänkyyn ja tuli itse viereeni nukkumaan ja piti sylissä, niin kuin aina lapsena ollessa. Äiti nukkui vieressäni ja rauhoitteli minua, kun olin nähnyt painajaisia. Siinä oli turvallista olla, ja nukahdinkin aika pian.

Aamulla en muistanut mitään, ja ilkeä päänsärky esti muutenkin muistelemisen. Siksi soitinkin Kaisulle, joka selosti, että olin aika tiukasti painautunut johonkuhun mieheen. Järkytykseni kasvoi, kun Kaisu alkoi kertomaan tuntomerkkejä. Ei voinut olla totta. Olinko todellakin tanssinut Mikon kanssa? Päänsärkyni vain yltyi, jotenka kävin hakemassa vettä ja särkylääkettä. Kun lopetimme puhelun, palasin takaisin nukkumaan. En voinut käsittää hölmöyttäni. Mutta en jaksanut silti enää ajatella. Nukuin iltaan asti, jolloin ovikelloni pärähti soimaan. Hätkähdin hereille ja katsoin ovisilmästä, kuka minua häiritsee tähän aikaan. Mikko seisoi oveni takana, joten peräännyin hiljalleen kohti olohuonetta. Mikko ei kuitenkaan luovuttanut. Hän rimputti ovikelloa vielä ja lopulta huusi postiluukusta.
’Nea, minä tiedän, että sinä olet siellä. Päästä minut sisälle. Meidän on juteltava.’
En liikkunut hetkeen edelleenkään, vaan katsoin vain kohti ovea. Ovikello soi vielä kerran, ja Mikko potkaisi vielä lopuksi oveen. Hiivin hiljaa kohti ovea. Katsoin uusiksi ovisilmästä, mutta ketään ei näkynyt. Kiljaisin, kun joku kosketti jalkaani.
’Tiesinhän minä, että sinä olet siellä. Päästä minut sisään.’ Mikko oli ujuttanut kätensä postiluukusta ja tarrannut jalastani kiinni. Sydämeni jyskytti kauheasti vieläkin säikähdyksestä, kun avasin oven, mutta en kuitenkaan vielä päästänyt Mikkoa sisälle.
’Mikko, mitä sinä haluat? Emmekö ole jutelleet jo tarpeeksi?’ Katselin Mikkoa väsyneenä tutkien, ja Mikko vastasi tuijotukseeni.
’Eilinen muutti asioita. Ja turha sinun on sanoa, että sinulla olisi joku. Minä tiedän, että sinulla ei ole ketään. Ovessa ei lue toista sukunimeä edes.’ Mikko tuijotti minua.
’Mitä eilen tapahtui sellaista, että sinä et voi vain jättää minua rauhaan?’ Tuijotin Mikkoa takaisin äkäisenä. Minua väsytti, ja tahtoisin vain pois tästä tilanteesta.
’Sinä et häätänyt minua pois, vaikka tulin ylitse henkilökohtaisen alueesi. Ja kerroit ajattelevasi minua vieläkin.’ Mikko katseli minua päästä varpaisiin ja silloin vasta tajusin, että minulla ei ollut ylläni, muuta kuin yöpaitani ja alushousut. Rintani näkyivät kuluneen paidan läpi selkeästi. Ristin kädet rintojeni suojaksi ja piilouduin oven taakse.
’Nea kulta, olen minä nähnyt sinut vähemmissäkin vaatteissa.’ Mikko katsoi virnuillen. Tuijotin häntä vihaisen.
’Lähde pois Mikko. Meillä ei ole mitään puhuttavaa. Sinä tiedät yhtä hyvin, kuin minäkin, että se ei onnistuisi. Meitä ei ole ollut vuosiin. Poistu ole hyvä. Jatka sinä elämääsi, niin kuin minä olen jatkanut omaa elämääni.’ Katsoin Mikkoa anovasti ja pienensin hiljalleen oven rakoa jatkuvasti. Mikko vain katsoi minua ja eikä huomannut, kun yhtäkkiä suljin oven nopeasti kokonaan hänen edestään. Kuulin vain, kun hän potkaisi oveen lujaa ja käytävässä kaikui kirous tulva. Laitoin radioni päälle ja en kiinnittänyt huomiota enää mihinkään. Menin keittiöön tekemään itselleni jotakin pientä syötävää. Mieleeni oli painunut Mikon surullinen katse, kun hän katsoi minuun anovasti. Hän halusi jutella, mutta minusta meillä ei ole enää mitään juteltavaa. Aikaa on kulunut liiankin paljon, enkä tahdo valua takaisin samaan. En tahdo toistaa menneisyyttä. Asiat ei kuitenkaan olisi muuttuneet miksikään. Sari syyttelisi minua milloin mistäkin, minä ja Mikko antaisimme lasten nimeksi Adian Maria Erikson, Mikael Toivo Erikson ja riippuen kumpi kolmas lapsi olisi, hänen nimeksi tulisi joko Amelia Taina tai Oliver Matias. Meillä olisi omakotitalo ja olisimme onnellisia. Katsoisimme maailmaa siirappisen punaisten lasien läpi ja kaikki olisi hyvin.
Minua puistatti. Sitä en haluisi. Sitä minä en toivo enää. Olin typerä 18-vuotias. Luulin olevani aikuinen ja valmis mihin vain rakkaani puolesta. Mutta nyt kymmenen vuotta myöhemmin, tiedän paremmin. Minusta ei ole siihen. En tahdo omakotitaloa johonkin sukulaisten keskelle. Kolmea lasta, joiden nimet ovat kuin raiskatut. Suomalaisuutta ja Saksalaista sekaisin. Sitä me tahdoimme Mikon kanssa yhdessä. Hänen sivistynyt äitinsä oli opiskelemassa Saksassa, kun törmäsi Mikon isään Oliveriin. He rakastuivat ja Oliver muutti Suomeen Sarin takia. Ja minua huvittaa vielä edelleenkin. Jos Sari niin innoissaan haluaa kulta pojalleen sivistyneen naisen, miksi hän itse ei sivistyneenä naisena ottanut itselleen sivistynyttä miestä. Oliver oli ja on edelleenkin duunari. Tekee sijaisuuksia ja on joskus ollut vakituisesti töissä energia laitoksella. Sari on pinnallinen akka, joka on valmis arvostelemaan ketä tahansa toista, mutta ei ole valmis katsomaan omia virheitään.
Onneksi kaikki oli ohitse minun kohdaltani. Nyt vain jatkaisin elämääni niin kuin ennenkin. Mikään ei ole muuttunut. Mikko vain saa sydämeni villiin laukkaan pelkällä läsnä olollaan, en saa mielestäni yhteisiä hetkiämme ja kaipaus kasvaa sisälläni. Mutta en saa antaa periksi. Mikko kuuluu menneisyyteeni.

Päätin lopettaa mietiskelyn ja rentouttaa ajatuksiani kunnon lenkillä. Vaihdoin tuulipuvun päälleni ja tarkistin, että avaimet olivat mukana. Lähdin juoksemaan tutulle reitille, kohti puistoa. Muitakin oli liikkeellä. Vanhoja pariskuntia, nuorisoa nuokkumassa vallaten puiston penkit, urheilemassa olevia ihmisiä. Katselin ympärilleni ja kuuntelin mp3-soittimestani kantautuvaa laulua. En katsonut ajoissa eteeni, jonka seurauksena törmäsin johonkin. Pöllämystyneenä katsoin suoraan eteeni maan tasalta. Edessäni näkyi tumman sinisiin tuulihousuihin verhotut jalat. Nostin katsettani arasti ylöspäin ja kohtasin suklaan ruskeat silmät. Tartuin ojennettuun käteen ja puistelin hiekkoja housuistani.
’Anteeksi. Olin ajatuksissani enkä huomannut teitä.’ Mutisin nolona vieraalle miehelle.
’Ei se mitään. Harvoin sitä törmää noin kauniiseen naiseen kirjaimellisesti.’ Miehen silmissä loisti ja hänen silmäkulmassa oli pieniä naururyppyjä.
’Minun nimi on muuten Nea. Voisinko tarjota kahvit anteeksi pyyntönä?’ Mies katsoi hetken minua huvittuneena ennen kuin vastasi.
’Minun nimi on Niklas. Voit sinä kahvit tarjota, mutta ei ole anteeksi pyytämistä.’ Katsoin miehen silmiin hetken, ja lähdin sitten kohti puiston laidassa olevaa pientä kahvilaa. Mies seurasi perässäni, tunsin hänen katseen tutkivan vartaloani.
Tilasimme kahvit ja istuuduimme pieneen nurkkapöytään. Tutkin vaivihkaa miestä ja koetin keksiä puhuttavaa. Yleensä miehet eivät ole saaneet minua sanattomaksi. Mutta nyt en keksinyt puhuttavaa. Niklaksen komeus salpasi melkein hengitykseni. Hänen tummat hiuksensa olivat poninhännällä, silmät olivat kuin suklaata ja vangitsevat, hänen huulensa täyteläiset ja minun olisi tehnyt mieli suudella häntä. Ravistin hiukan päätäni ja koetin saada ajatukseni kuriin. Niklas katseli minua hymyillen ja koetti saada katsekontaktia. Painoin katseeni kahvikuppiini punastuneena. Hän pitää minua varmaan aivan sekopäisenä.
’Nea, kuulehan. Mitä sinä teet työksesi?’ Katsahdin hämmentyneenä Niklasta.
’Olen Sheik-yhtiön varajohtajan sihteeri. Mitä sinä teet työksesi?’
’Minä olen baarimikkona Wilmassa. Nyt vain olen lomalla, mutta olen nähnyt sinut joskus siellä.’ Niklas vinkkasi silmää hymyillen. Minä punastuin korvia myöten, kuin teinityttö ensimmäisillä treffeillään.
’Ai… En muista nähneeni sinua siellä. Mutta asiaan voi vaikuttaa se, että yleensä Wilma on pääte pysäkki illan juhlinnalle, ja en kiinnitä paljoa huomiota työntekijöihin. Tahdon vain nauttia illasta ystävien kanssa. Pitääpä alkaa tarkkailla baarimikkoja.’ Vastasin Niklaksen hymyyn. Juttelimme siinä jonkin aikaa niitä näitä, ja ainakin minun kahvini kerkisi jäähtymään. Tokaisin Niklakselle vanhan sanonnan kylmästä kahvista.
’Ei noin kaunis nainen tarvitse mitään kylmiä kahveja tullakseen kauniimmaksi.’ Punastuin jälleen. Hän imarteli aivan liikaa. Katsoin Niklasta lumoutuneena, enkä huomannut, että pöytämme äärelle pysähtyi joku. Niklas katsoi ensimmäisenä vieressä seisovaan henkilöön, jolloin minä tajusin nostaa katseeni.
’Mikko.’ Henkäisin. Mikko katsoi meitä vihaisena ja viittoi minua tulemaan mukaansa. Katsoin Niklasta anteeksi pyytävästi, ja sanoin palaavani aivan kohta takaisin. Seurasin Mikkoa ulos kahvilasta.
’Mitä sinä Mikko haluat taas?’ Katsoin häneen haastavasti.
’Nea, mitä sinä yrität? Liehittelet kahvilassa miehiä nenäni edessä!’ Mikko huusi melkein minulle. Katsoin häntä hämmentyneenä ja sanattomana.
’Sinulla ei ole oikeutta määrätä elämästäni. Minulla saa olla ystäviä ja miehiä niin paljon kuin vain huvittaa. Minun asiani ei ole kuulunut sinulle pitkään aikaan Mikko kulta. Joten jos suvaitset palaan takaisin sisälle keskustelemaan Niklaksen kanssa.’ Olin jo kääntymässä kohti kahvilan ovea, kun Mikko riuhtaisi minut kädestä itseään vasten. Hän katsoi hetken silmiini ja sanoa.
’Nea. Sinä teet minut hulluksi. Minä rakastan sinua paljon. Miksi me emme voisi koettaa uusiksi?’ Mikko meinasi suudella minua, mutta minä löin häntä nyrkillä poskeen.
’Mikko ei! Minä en tahdo palata entiseen. En kestä äitisi samaa virttä, ja etenkin kun sinä et tee asialle mitään. Kuuntelet vain kiltisti vieressä, kun Sari nöyryyttää minua. Isäsi vain vieressä nyökyttelee ja mutisee hyväksyvästi. Meitä ei ole, eikä tule enää olemaan Mikko. Yritä hyväksyä tämä tosi asia.’ Irrotin Mikon kädet itsestäni ja palasin kahvilaan sisälle. Niklas katsoi minua kummissaan. Selitin hänelle lyhyesti tilanteen ja pahoittelin välikohtausta. Kävin pyytämässä tarjoilijalta paperia, johon kirjoitin numeroni ja ojensin paperin Niklakselle.
’Soittele, jos haluat. Oli mukavaa jutella. Törmäillään taas joskus, mutta toivottavasti ei enää ihan kirjaimellisesti.’ Hymyilin Niklakselle ja poistuin kahvilasta. Mikko oli pilannut fiilikseni ja hölkkäsin takaisin asunnolleni. Menin käymään suihkussa ja istahdin olohuoneen sohvalle katsomaan ohjelma tarjontaa. Se ei ollut kuitenkaan kovin laaja, joten menin nukkumaan. Huomenna olisi jälleen töitä ja kuulemma kiirettä pitäisi. Uusia sopimuksia pitäisi kirjoittaa puhtaaksi, ja mapitettavia papereita olisi lisää taas. Nukahdin voimattomana.
Uniini tuli käymään Niklas. Hän suuteli hellästi ja hyväili minua.
Mutta kun aukaisin suudelman jälkeen silmäni, edessäni oli Niklaksen sijasta Mikko, joka katsoi minua virne naamallaan. Niklas oli sivussa, ja katsoi meitä vihaisesti. Hän haastoi Mikon kanssa riitaa ja he alkoivat tapella. Koetin mennä väliin, mutta he eivät kuunnelleet minua. Uni päättyi kesken, enkä saanut tietää kumpi voitti.

Kun olimme syöneet minä päätin lähteä takaisin Kotkaan. Pitkä ajomatka edessä, ja halusin vielä pestä pyykkiä, ennen kuin menisin nukkumaan.
Kun olin hyvästellyt pikkusiskoni ja kummipoikani, kuulin pihatieltä auton äänen. Käännyimme katsomaan lähestyvää autoa, ja minut täytti kauhu. Tunnistin auton Mikon autoksi. Tai ei se hänen autonsa ollut, vaan hänen äitinsä, Sarin auto. Kauhuissani katsoin sen lähestymistä, enkä pystynyt liikkumaan. Tuuli katsoi minuun oudosti ja käskin häntä menemään sisälle Jacobin kanssa. En halunnut Tuulin kuulevan keskusteluamme. Ja siitä huolimatta, vaikka Mikko tuli kutsumatta aioin päästä hänestä eroon mahdollisimman nopeasti. En haluisi viivytellä lähtöäni laisinkaan. Mikko nousi rennosti autosta ja käveli minua kohti.
’Hei Nea. Ajattelinkin sinun vielä olevan täällä. Voimmeko jutella? Se jäi eilen hieman kesken.’ Mikko tarttui minua kädestä ja katsoi anoen. Hän hyvin tietää, etten pysty vastustamaan hänen koiran ilmettä. Mutta tällä kertaa suljin silmäni, ennen kuin puhuin.
’Mikko hyvä. Minulla on kiire palata Kotkaan. Ajomatka on pitkä ja tahdon palata rakkaani luo.’ Valhe lipui huuliltani huomaamatta. Avasin silmäni ja katsoin Mikkoa kohden. Hänellä meni jonkin aikaa tajuta sanomani.
’Vai niin. Ei sinulla miestä ollut mukana, kun baarissa olit.’ Mikko kurtisti kulmiaan ja katsoi minua mietteliäänä.
’Olin ystäväni kanssa, ja se on minusta sallittua. Avopuolisoni oli töissä siihen aikaan. Valitettavasti.’ Miten minä lähdinkään tähän leikkiin mukaan? Minä olen typerä. Pitäisi käydä vielä sisällä kertomassa Jukalle ainakin asiasta, koska Mikko takuulla kyselisi minusta heiltä. Ja jos he eivät tietäisi valheestani, he paljastaisivat tietämättään minut.
’Mikko, käyn vielä sisällä ja jos et ole poistunut siihen mennessä autoinesi tieltäni, minun on sitten varmaan vahingoitettava rakkaan äitisi kultaista autoa. Minulla on kauhea ikävä rakkaani luo ja en tahtoisi odottaa yhtään pitempään. Ja minulle olisi nautinto tehdä vahinkoa äitisi autolle. Tiedäthän sen.’ Katsoin Mikkoa hetkisen ja käännyin kohti taloa. Jukka olikin eteisessä ja kerroin hänelle äkkiä tilanteesta. Jukka katsoi minua ymmärtävästi ja katsoi puolestani pihalle. Mikko oli juuri poistumassa autoineen, joten minä palasin pihalle ja lähdin kohti Kotkaa.

Matka sujui ongelmitta muutaman tunnin. Ei olisi enää pitkää matkaa Kotkaan, ja pääsisin suihkuun. Mutta huomasin tien varrella tutun ihmisen, ja kilttinä tyttönä en voinut vain ajaa ohitse. Mikko seisoi tien varressa autoon nojaten. Nousin omasta autostani ja menin Mikon luokse.
’Onko auto jättänyt tien päälle?’
’Niin kuin näkyy. Bensa pääsi loppumaan. Muistatko, onko tässä lähellä huoltoasemaa josta saisin edes sen verran bensaa, jotta pääsisin tankkaamaan sitten tankin täyteen.’ Mietin hetken aikaa ja muistin, että lähellä olisi Teboil. Bensa olisi kallista, mutta kyllä se varmaan Mikolle kelpaisi. Pyysin häntä tulemaan kyytiini ja laitoin musiikin soimaan, jotta Mikko ei pystyisi puhumaan kanssani. Halusin välttää sen. Mikko katsoi minua koko ajomatkan, jolloin kiiruhdin Teboilille. Jätin Mikon ottamaan bensaa, ja itse kävin sisällä ostamassa jäätelön. Minun oli kuuma. Pelkkä Mikon katse sai ihoni kuumottamaan. Ja sama kaipaus oli palanut.
Mikko nousi autooni, täytettyään bensakanisterinsa. Kävin viemässä Mikon autonsa luokse ja lähdin jatkamaan omaa matkaani. Ajatukseni risteilivät ja minun oli pakko pysähtyä parin kilometrin päässä olevalle levähdys paikalle. Koetin kasata ajatuksiani ja viilentää tunteita. Mikko oli saanut mieleni järkkymään, aivan niin kuin vuosia sitten.
Kun olin mielestäni taas jälleen ajokunnossa, lähdin jatkamaan matkaani.
Asunnolle päästyäni, en jaksanutkaan laittaa pyykkiä peseytymään, vaan menin suihkun kautta melkein heti nukkumaan. Lueskelin kirjaa hetken ja sitten sammutin valot. Näin unta Mikosta.
Olimme kesämökillä. Sillä samalla, missä olimme parina kesänä seurustelumme aikana käyneet. Se oli Mikon vanhempien kesämökki. Istuimme laiturilla ja Mikko hyväili niskaani. Otimme aurinkoa ja suutelin Mikkoa kiihkeästi. Kävimme uimassa ja myös saunassa. Roiskimme vettä toistemme ylle ja Mikko heitti minut laiturilta järveen parikin kertaa.

Aamulla kun heräsin, muistin unen. Se oli niin toden tuntuinen. Mutta unessa olimme samanlaisia kuin nyt. Joten se ei voinut olla muistoja menneisyydestä. Siirsin unen syrjään ajatuksistani ja lähdin kohti työpaikkaani. Pöydälläni oli jälleen muutama sopimus ja kasa mapitettavia papereita. Huokasin syvään ja aloin töihin. Iltapäivällä pöydälleni ilmestyi kukkalähetys. Kortissa ei lukenut nimeä, mutta runosta tunnistin lähettäjän Mikoksi. Hän oli ilmeisemmin laittanut viime perjantaina sen ruusunkin autoni pyyhkijän alle. Heitin ruusut roskikseen, mutta ohitse kulki juuri pomoni ja hän pelasti ruusut kohtaloltaan.
’Mitä sinä Nea teet? Kaunis kukkakimppu ja sinä meinaat heittää sen pois. Jos sinä et halua pitää niitä, niin voit viedä ne jonnekin muualle. Ne toisi varmasti iloa tähän synkeään toimistoon. Ei ihmiset halua koko aikaa nähdä valkoisia seiniä ja tietää tekevänsä vain työtä työn perään.’ Katsoin pomoa ihmeissäni, mutta tottelin kuitenkin hänen pyyntöään. Hän oli oikeassa. Täällä ihmiset näyttivät olevan piristyksen tarpeessa. Kevät tuli ja ihmiset hakivat jälleen rakennus lupia. Vein ruusut eteisaulaan, jossa ne olisi kaikkien nähtävillä. Palasin pöytäni taakse ja jatkoin töitäni. Päivä sujui ongelmitta ja päättyi ajallaan. Huokasin helpotuksesta ja pakkasin laukkuni. Kävin sanomassa pomolleni hyvät illan jatkot ja menin parkkipaikalle. Katsoin ympärilleni vaivihkaa. Minulla oli tunne, aivan kuin joku tarkkailisi minua. Mutta en nähnyt ketään, vaikka kuinka vilkuilin. Otin autonavaimet laukustani ja avasin ovet. Lähdin parkkipaikalta ja kävin kaupassa. Pitäisi ostaa jälleen viikon ruokatarpeet, mutta tarkkaan valiten. Ei ollut varaa tuhlata.
Palasin asunnolleni ja vietin yksinäisen illan taas vaihteeksi. Viikonloppuna onneksi lähtisimme tyttöjen kanssa ensiksi syömään ja sitten baari kierrokselle.
Tiina täytti 29 ja sai miehensä ansiosta vapaa-illan lapsista. Lapset olisivat viikonlopun isovanhemmilla ja Tiina sai siksi viettää aikaa ystäviensä kanssa pitkästä aikaa. Kaisu pääsi myös mukaan, mutta se oli vaatinut hieman suostuttelua. Pari muutakin kaveria olivat päässeet mukaan juhlimaan. Aloitimme Nigth life:stä ja päädyimme loppu yöstä Wilmaan. Olimme siinä vaiheessa jo melko päissämme, mutta meno vain jatkui. Kävimme jopa nolaamassa itseämme tanssilattialla, mutta ei sitä takuulla kukaan huomannut. Kun olimme jonkin aikaa tanssineet, tunsit kädet lanteillani. Humala tilastani johtuen liikkeet oli hitaita. Katsoin olkani yli taakseni ja näin tutut jäänsiniset silmät. Aivoni eivät totelleet laisinkaan, joten nojasin Mikkoa vasten. Hidas biisi alkoi soida, jonka seurauksena keinuimme vain toisiimme nojaten. Ystäväni katsoivat tanssilattian laidalla olevasta pöydästä meitä. Hymyilin vain typerää hymyä ja kuiskasin Mikolle jotain käsittämätöntä. Mikko vain hymyili ja puraisi hellästi korvastani. Kaisu tuli luokseni ja sanoi: ’ Eiköhän Nea meidän ole aika jo lähteä. Yö on ollut pitkä ja sinä näytät väsyneeltä.’ Mikko katsoi Kaisua.
’Minä voin saattaa Nean kotiinsa aivan hyvin.’ Kaisu katsoi takaisin Mikkoon.
’Se on kuule jätkä nyt sillä lailla, että minä huolehdin, että tämä neiti selviää kotiinsa hengissä, jotenka en jätä häntä sinun huoleksi.’ Hän katsoi vielä merkitsevästi kohti Mikkoa ja alkoi raahata minua pois tanssilattialta. Kaisu soitti taksin ja lähdimme pois Wilmasta.