(jotkut teistä voivat huomata mielentilana tätä kirjoittaessa, eikä se todellakaan jää epäselväksi heille. Aiheesta eksytään ja kerrottavaa olisi näistäkin asioita vielä puhelinluettelon verran, vaan jätänpä tähän. Lopetus ja kiitos, Piste)
Minkälainen shokki olisi täysin yhteiskunnan normeissa arjessa elävälle ihmiselle jokin vahva psykedeeli? Ajatusmaailma muuttuu joka tapauksessa joka kerran jälkeen, mutta tässä tapauksessa se olisi hyvin voimakasta. Periaatteessa ymmärrän LSD:n nousukausihihhuleita 60 luvun Fransiscossa. Tosi asia on kuitenkin se ettemme pysty elämään siinä maailmassa kovinkaan pitkään ilman vakavia seurauksia jollain elämän osa-alueella. Psykedeelit ja skitsofrenia kulkevat käsi kädessä, mutta vain ne kuuluisat "pahat tripit" tuntuvat paranoiaskitsofrenialta.
Ehkä puhun nyt väärillä käsitteillä mutta hallusinaatiot ja aistimuutokset ovat sellainen "mielisairaus" jota en osaa kategorioida muuhunkaan. Kuvitelkaa tavallinen perheenisä joka käy töissä päivittäin materian ja yhteiskunnan hyväksi, hän joka ottaa mallia muista ja miettii miten pitäisi olla. Kerran kun iso Äsidi hyppäisi puikkoihin, niin joko mies tuntisi suunnatonta pakokauhua, hulluksitulemisentunnetta, tai oikealla suhtautumisella hän näkisi kuinka erilainen maailma on mahdollista luoda omaan alitajuntaan (sieluun, kollektiiviseen tiedostomattomaan....?) ja nauttisi siitä täysin siemauksin samalla oivaltaen asioita joita ei arjen keskellä tulisi ikinä ajatelleeksi. LSD tai muut psykedeelit ovat tuskin lääke mihinkään, vaan pikemminkin ajatusta herättävä vaihtoehto luopua "orjuudesta" ja tehdä asiat omalla tavalla, ymmärtää mikä elämässä on tärkeintä.
Se porkkana mitä meille usutetaan on loppupeleissä yhdentekevää todellisen onnellisuutemme kanssa. Miksi keskitymme enää "turhaan" kun maailmassa (päässäsi) on niin suuret voimavarat että jokainen kirjan jumalakin tuntuu lähinnä vitsiltä? Aina voi mennä liian pitkälle, ja tässäkin pätee sama asia mielestäni. Elämme jokatapauksessa yhteiskunnassa kaiken keskellä, ja meidän pitää sopeutua tänne, mutta olisin ikionnellinen jos useampi ihminen löytäisi onnen muustakin kuin näistä markkinatalouden luomista harhakuvista vauraammasta elämästä. Miksi edes koittaa mitään mieltä "laajentavaa"? Siihen ei ole minkäänlaista järkiselitystä, mutta oikea matka syvään sisimpään ja egon häviäminen on sellainen kokemus josta oppii arvostamaan elämää itsessään.
Omien aivojen voimavaroja joilla voimme luoda (kaikessa hulluudessamme) mitä tahansa itsellemme. Psykedeelit ovat arvaamattomia, sillä et voi ikinä olla täysin tietoinen alitajuntasi lukoista ja esim traumoista tai asioista jotka olet sinne sulkenut. Toisaalta psyket voivat avata ja antaa sinun selvittää ne asiat ja yksinkertaisesti hyväksyä, mikä tuo suunnatonta mielihyvää, mutta kokemukseni mukaan ne voivat pahimmillaan avata kaikki ovet auki samaan aikaan jolloin olet yksinkertaisesti hukassa ikuisuudessa, siellä jossa ei ole aikaa eikä paikkaa. On täysin naurettavaa miksi länsimainen lääketiede ei edes yritä antaa ihmisen ymmärtää omaa itseään, vaan lykkää lääkkeitä ja terapioita eri vaivoihin. En sanoisi etteikö niistä olisi hyötyä, mutta olen ainakin itse sataprosenttisen varma että näitä asioita "kelailemalla" pääsee myös itse pitkälle.
Meditaatiohan on oppi tähän, vaan sitä en ole koittanut varsinaisesti. Olen kuitenkin varma että pitkäjänteisyydellä pääset käsiksi juuri niihin alitajunnan syövereihin kuin haluat, eikä sinun tarvitse heittää arpakuutioita psykedeelien kanssa. Kyllä! Minä rakastan psykedeelejä. Rakastan jopa niitä kamalimpia kokemuksia, ehkä jopa eniten jollain sairaalla tavalla. Itse näen ne kokemuksina. Joku viisas mies sanoi vuorikiipeilijälle että "älä syytä vuorta jos epäonnistut ja sinulle tapahtuu jotain", ja sama pätee myös näihin. Se on kuitenkin myönnettävä että psykedeeliset aineet ovat erittäin henkilökohtainen asia, eivätkä kaikki saa niistä irti juuri mitään. Jokunen ihminen ei saa aistiharhoja käytännössä millään, mikä minun mielestäni johtuu pitkälti siitä ettei he ole valmis ottamaan vastaan niitä, taikka sitten vain "olemme erilaisia ihmisiä".
Minusta jokaisen ihmisen pitäisi kuitenkin kokea se "valaistuminen" jossain muodossa. Jotkut saavat sen uskosta ja ovat onnellisia, hyvä heille, mutta minun pääni ei tyydy siihen vaan etsin aina sitä mitä täällä oikeasti tapahtuu vaikken sitä ikinä pysty aivokapasiteetillani selvittämäänkään. Ehkä se tekeekin minulle sen jumalan kun kaikki on niin avointa, ei voi olla mistään varma, paitsi siitä että oma pää tuottaa kaiken mitä tiedät ja tunnet. Se mitä monet uskonnot kutsuvat jumalaksi, on minulle vielä suurempaa, vaikka se on vain minun oma alitajuntani, kollektiivinen tiedostamaton. Se mistä kaikki epämääräinen ja taiteellinen luova ajattelu kumpuaa. On monia ihmisiä jotka eivät ymmärrä pätkääkään tästä tekstistä ja pitävät sitä luultavasti hihhulipaskana, vaan saahan jokaisella olla oma näkemyksensä.
Olen tuntenut kuinka pitkälle pääsen liikkumatta milliäkään profaanissa maailmassa (fyysisessä). Sitä voi verrata etäisesti uniin, jotka kumpuavat myös sieltä jostain syvältä. Uskon että unillakin on tarkoitus, tarkoitus kertoa jotakin hyvin epämääräisesti, sillä epämääräisen alitajuntamme kommunikaatiovälineenä käyttämä kielihän on sitä lähes aina. Pitäisikö meidän sitten perustaa elämä arvoitusten ratkomiseksi? Tiedä vaikka se olisikin pelkkä vitsi? Enneuniin suhtaudun skeptisesti, mutta siitä olen varma että unet muovaavat myös omaa sisintämme, hitaasti ja vähän mutta varmasti. Kemialliset reaktiot ja pinenenpienet sähköpurkaukset antavat meille egon, sen mitä olemme, ajattelemme, toimimme, muistamme, Kaiken!
iksemme maalaisjärjellä sitten pystyisi luomaan keinotekoisesti "mieliä"? Pelkkä ajatuskin on liian hurja mietittäväksi. Välillä on hyvä unohtaa ja tajuta aivokapasiteettimme. Mikä on ääretön? No vittu se vain on ääretön! Älä mietin sen pidemmälle! Se ei vaan pääty ikinä, ok? Älä vaivaa päätäsi tällä tai muilla asioilla johon emme tule ikinä saamaan vastausta. Olemme varmoja vain siitä että ajattelemme ja tunnemme itse, ainakin minä olen. Kenenkään muun päähän emme pääse sisään "tarkistamaan" että ajattelevatko he edes, vai ovatko he kenties käytökseltään ohjelmoituja? Onko tämä kaikki vain omassa päässä oleva illuusio ja loppuuko se koskaan? En käytä sanaa hullu mielellään, mutta näiden asioiden miettimisen lopputulos voisi hyvin olla se. Se mikä minussa palaa ja saa minut syttymään aina uudelleen on rakkaus, loputon voimanlähde. Niin kauan kuin olen onnellinen, niin olen onnellinen. Onnellinen.
Kaikkea pitäisi saada ja muuta, mutta kuinka ihanaa ja autuasta olisi luopua vaatimuksista ja vain rakastaa lähimmäisiä ja olla onnelllinen? Täyttä utopiaa. Mutta pyrkikäämme kaikki siihen ja yritetään tuottaa kaikille muillekkin se hyvä mieli kaikilla pienillä ja isoilla teoilla. Ultimate maximum hippiaate. Vaan kukapa ei olisi tyytyväinen siihen että kaikki eläisivät onnellisina? Niinpä. Mutta me harvat voimme ainakin yrittää, ja tiedän että vaikka eläisimme kompostissa, meillä olisi toisemme. Koko aihe muuttui rakkauden analysoimiseksi... Pitkään en siihen uskonut, vaan nyt olen jo kasvanut henkisesti senverran että osaan rakastaa, ja vaalin sitä. En voisi kuvitellakkaan elämääni ilman omaa rakastani vierelläni. Tässä vaiheessa elämää voin kirjoittaa tunteista täysin niin kuin ne ovat.
Kaiken se kestää kuten sanotaan. Mikään summa rahaa tai yhtään mikään ei saa minua niin onnelliseksi kuin toinen puoliskoni. Puolet minusta, puolet hänestä. Yhdessä me muodostamme kokonaisuuden joka ei tietenkään ole täydellinen (vaan onko koko maailmainkaikkeus? Ei todellakaan. ei mitään logiikkaa) emmekä sitä voi tavoitellakaan. Mitä se mitä kutsumme elämäksi olisi jos emme kohtaisi ikinä vastoinkäymisiä? Täydellistä? Se olisi täysin tasaista matkaa kohti kuolemaa ilman minkäänlaisia käännekohtia, ja ne käännekohdat, vastoinkäymiset ja muut ovat juuri elämässä tärkeitä että sitä osaa arvostaa. Materiaalin suhteen voimme pyrkiä täydellisyyteen monellakin eri tapaa, mutta silloin kun keskitämme voimavaramme siihen, unohdamme itsemme sen kaiken roinan keskelle. Myönnän tietenkin että minussakin elää sika joka haluaa uutta ja uutta tekniikkaa ja tavaraa ja kaikkea muuta vastaavaa, ja sopivassa suhteessa se tuntuukin ihan järkeenkäyvältä kun kerta täällä asumme ja olemme. Etsi sitten se kultainen keskitie. Vaivaudu, hikeenny, yritä liikaa, hutiloi, mieti aivan liikaa, ota muilta oppia, eli tee kaikki väärin. Ole vain ja nauti. Asiat kyllä rullaavat itsestäänkin kunhan keskityt hyvään oloon.
En tiedä kuinka voisin ikinä sanoin tai kuvin kertoa rakkauttani naistani kohtaan. En välitä vaikka se olisi jonkun mielestä sairaalloista, sillä olen löytänyt niin hyvän kumppanin kuin vain mahdollista. Tämä rakkaus oli jo eräänlainen valaistuminen. Olen valmis kuolemaan hänen puolestaan. Päässäni asioiden tärkeysjärjestys, käytösmallit ja ties mikä on muuttunut hänen myötä. Kaikki se paska ja vastoinkäyminen mitä "edellisessä" elämässä oli, johti siihen että tapasin elämäni rakkauden. Jollen olisi tyrinyt joitain asioita, en olisi tavannut prinsessaani ainakaan silloin. Ehkä myöhemmin? Äsh. Uskon että sen piti tapahtua näin. Vuosi takana eikä intohimo ole kadonnut yhtään, pikemminkin lisääntynyt. Se on jo saavutus. Ongelmiahan aina tulee olemaan joissain asioissa, mutta ne ovat niin pieniä etteivät horjuta suhdettamme yhtään.
Mitä minä tein että nyt saan elää onnellisinta aikaa elämässäni? Paljon pahaa ja vähän hyvää, mutta kaikki se mitä olen kokenut, on tehnyt Minut ja vei minut rakkaani luo. En voisi kuvitellakaan erota hänestä ikinä, ja toivon että tämä tunne säilyy ikuisesti. Toivon myös että kaikki osaavat olla onnellisia puolestani.
Jotkut sanovat että tosirakkaus loppuu, intohimo häviää, asiat tulevat arkisiksi, mutta tässä suhteessa tuntuu ettei olla jumitettu paikalleen kertaakaan. Himmeä huumorintaju ja paljon naurua tähän asuntoon mahtuu, toella paljon yhteistä aikaa, kaikenkaikkiaan sitä mitä unelmissani olen aina haaveillut. Onnellisuutta. Kiitos rakkaani kaikesta ymmärryksestä ja rakkaudesta jota olen sinulta saanut. Olet minulle elämää tärkeämpi. Ja se kuka kehtaa sanoa tätä hempeilypaskaksi ja sanahelinäksi, saa vastata seurauksista! Kiitos ja hyvää lauantaipäivää. Metrin matka kokea läheisyttää kiinni kullassani. Taidanpa jättää lässytyksen ja keskittyä olennaiseen, siihen tunteeseen mille mitkään päihteet tai teot eivät vedä vertoja.
Mietin hiljaa itsekseni että koska minusta tuli tällainen lässy, kunnes tajusin että lässyn tilalle sopii paremmin aikuinen ihminen.
