IRC-Galleria

Viikonloppu meni aivan sumussa... tällä kertaa eri tavalla kuin yleensä, en ollut kännissä. Ongelman nimi on Depeche Modea lainatakseni "Enjoy the silence". Ei bileitä, ei rakennustyömaata, ei älämölöä, ei kotikaraokea. Säikähdin, onko tänne joku käynyt tuuppaamassa ydinpommin tai jotain kaasua sillä välin, kun olen ollut töissä. Moinen ongelma alkaa heijastua sekä mielenterveyteen että fyysiseen hyvinvointiin; saa nukkua ja hermo lepää... Aina pihalla liikkuessa - esim. tullessa autolla parkkipaikalle - jostain ikkunasta verhojen välistä näkyy vain ruma pärstä - - - tai... en ole kyllä ihan varma onko kyse naamasta...

Viikonlopun ainoa ihmiskontakti oli itseasiassa naapurin kärpäsloukku: käytävän päässä kodin ovi selällään, ja hän itse pari ovea meistä katsottuna toisessa suunnassa, eli kun pääsee tärisevin käsin, kylmä hiki virraten ropaamaan turvalukkoa ja sitten vielä abloy-lukkoa auki, tämä syöksyy takaa kuin Hämähäkkimies pahisten niskaan. Lauantaina näin tapahtui, kun raahasimme paskana olevaa modeemia takaisin kotiin. "Olettekos te ostanu jotain uutta?" Kuului selän takaa juuri kun ovi oli jo melkein auki... Tämmöinen paljon yövartijana yksin työskentelevä parikymppinenkin saa siinä kohtaa vähintään sydänkohtauksen ja paskahalvauksen sekä aivoveritulpan yhtaikaa. (Yhdeksästä elämästäni olen nyt täällä asutun vuoden sisällä menettänyt tällä tavalla ainakin 8 ja puoli)


Tänään kahdeksan pintaan sain vihdoin huokaista onnesta. Kaikki on hyvin. Ei tarvinnut kuluttaa kännykän akkua suotta herätysäänen pirinään: iskelmäradion kotikaraokeen heräsin, nousin ylös porakoneen laulaessa, aamutupakalla parvekkeella kuuntelin vasarasinfoniaa. Voisiko aamu enää kauniimmalla tavalla alkaa?

"You either die a hero or you live long enough to see yourself become the villain"

Törmäsin eräässä toisessa nimeltä mainitsemattomassa yhteisössä (eihän täällä saa mainostaa?),
on muuten aika todenmukainen lausahdus. Kelailin sitä pitkään...

Kaikille on varmasti käynyt joskus niin, että joku tuttu tai ehkä jopa tuntematon kanssaihminen päätyy kertomaan oman elämäntarinansa, vitutuksensa, sattumuksensa tms. sellaisessa ajassa, paikassa tai mielentilassa, ettei millään jaksaisi kuunnella.

Itselläni on kaksisuuntainen taipumus aiheeseen. Ensinnäkin, keväällä, kun reissasin Helsinki-Tampere akselilla ilta-aikaan, keräsin rautatieasemilta kaikki juopot, narkkarit ja muut laitapuolen kulkijat niskaani tahtomattani (jotkut ovat nimenneetkin minut hörhömagneetiksi). Kertaakaan en päässyt junaan ilman, että joku ääliö tuli jotain mongertamaan, vaikka en ehkä näytä siviilipersoonassani yhtään miltään Punaisen Ristin tai YAD:n saati sitten kirkon vapaaehtoistyöntekijältä.

Toinen puoli asiassa on sama harrastus: noin kahden promillen tai kirkkaista juodun humalatilan flouttauksen seurauksena yleensä valitsen saaliikseni jonkun kaveripiiristä tai viimeksi kahdeksan vuotta sitten nähdyn puolitutun. Onko siis niin, että nämä ihmiset tunnistavat kaltaisensa vai lukeeko selässäni kenties jotain, mitä itse en tiedä?

Viimeisin sattumus oli eilisaamuna, kun raahasin persustani rautatietunnelia ylöspäin puoli kahdeksan maissa. Siihen aikaan aseman läheisyydessä on aika vilkasta - kaikki ravaavat kravatit naamalla tupakka suupielessä, vastaan viuhuvia läppärilaukkuja saa väistellä kuin jossain Matrixissa... mutta niin kävi, että joku nainen pysäytti juuri minut pyytääkseen tupakkaa. Onnenpotkuni - aski tyhjä. Vaan eipä katujen kuningatar luovuttanut moiseen takaiskuun. Sain kuulla onnettoman avioliiton, Tanskassa asuvat lasten lapset, joista tämä ressukka oli nähnyt vain valokuvia, yökyläilystä miesystävän luona - molemmilla omat lapset omilla tahoillaan, ei aiettakaan avioitua... Käytin kaikki temput, yskimisen, levottoman tiirailun, kolme hyvästelyä, kellon katsomisen neljä kertaa, päivän jatkon toivotukset, askeleet eteenpäin, mutta siitä huolimatta ajauduin vain väistelemään ohitsemme kiirehtiviä (onnelliset!) ihmisiä. Kuulin vielä tarinat maailmalla matkustelusta ja Marokon naisvankilasta, mihin hän oli päässyt tutustumaan huumeiden käytön seurauksena kultaisina hippiaikoina. Lopulta vaan tylysti päätin lähteä. Elämäni paras päätös tähän asti.

Tämän tyyppisiä ihmisiä on kaikkialla. Kassajonot pidentyvät heidän pakonomaisen tarpeensa vuoksi. Myös omat isovanhemmat, erityisesti mummot ovat näitä. Tällöin tunteja kestävä vuodatus tavallisimmin koskee sairauksia. Avautuminen päättyy yleensä lausahdukseen: "Mikset ole käynyt useammin?" Hmm...!!!

Kesä on kääntymässä syksyyn - ihanaa, nyt loppuu pihoissa ruohonleikkuriralli. Saapuu pimeys ja laskeutuu rauha ja hiljaisuus maan päälle...

Vaan ei - jumalauta, kuka vitun ääliö on keksinyt lehtipuhaltimen?

Tämä suoraan Saatanasta oleva pöristin on riipinyt hermoa jo muutaman viikon, vaikka yksikään lehti ei ole vielä tipahtanut. Huoltoyhtiöiden aivokääpiöt ovat havainneet moisen puhallusputken olevan huippukeksintö myös koivunurpujen "poistoon", ja näinollen pöristin huutaa pihoissa päivittäin tuntitolkulla jo kesän ensimmäisistä urpupäivistä. Voiko tästä valittaa johonkin? Kuinka paljon se saastuttaa? Huoltoyhtiöt laskuttavat hymyssä suin taloyhtiöiltä puhallustyötunteja. Greenpeace, lopettakaa se sademetsien puiden halailu! Tarttukaa maailman suurimpaan epäkohtaan!

Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi lehti-imuri, mutta että sitä paskaa vaan siirrellään paikasta toiseen? Sitten tulee pieni tuulenvire, ja huomenna puhalletaan jälleen roskat takaisin samaan kasaan. Mitä järkeä siinä on? Tänäänkin puhallin laulaa iloisesti pihalla toista tuntia - kaatosateessa! Mitä sillä saa sateessa aikaan, on meikäläinen menettämään järkensä. Yleisön pyynnölläkään ei tunnu olevan mitään vaikutusta, vastahan muutama vuosi sitten Suomen kansa äänesti lehtipuhaltimen pariinkin otteeseen vuoden turhakkeeksi. Silti tämä säkkipilli from Hell on niin suosittu, että jokainen naapuriaan rakastava lähimmäinen saa ostettua sen kotikylänsä Anttilasta. Ja Plussakortilla plussapallot kaupan päälle. Ai että, kyllä omakotitalossa taas kelpaa ja sopukin säilyy, kun piha pysyy siistinä :)

Oikeastaan lehtipuhaltimen keksijä saattaa sittenkin olla nero... miksen itse ole keksinyt moista? Vaan vielähän sitä ehtii patenttitoimistoon. Perheenäideille älyttömän hyvä työkalu on lasten lelu-puhallin. Kaikki leikkien jälkeen keskelle lattiaa jääneet nuket ja legot voi kätevästi puhaltaa huoneen nurkkaan kykkimättä ja rasittamatta enempää selkää tai polvia. Toimistoihin suosittelen asiakirjapuhallinta. Postinjakajillakin ehkä laskupuhallin? Tv-lupatarkastajapuhallin? Itsellä töissä etenkin viikonloppuöinä olisi todella näppärä asiakaspuhallin. Helvetti, tätä asiaahan pitää lähteä viemään eteenpäin!

Festarikesän viimeinen krapula on voitettu - en juo muuten enää ikinä... (saa lainata ihan vapaasti, eikä tarvitse palauttaa) Kyllä se oli taas raahautumisen arvoista, parasta ennen syksyä - PELLAVAROCK.

Korpiklaani näytti taas, kuka on korven kuningas! Ja vähänkö oli humpparingissä mahti meininki, kannatti käydä kaatumassa perseelleen kaikkien jalkoihin :) Isäntä pääsi oikein lehteenkin rumpukapulansa kanssa, ja luultavasti kehystää sen... Lehtikuva ja kuvateksti tulee varmaan näkösälle, kun saan sen skannattua.

Thread my path to summer´s end...

Finlandia-talolle sitten 11.10.2008. CU!!!

"It´s killing me
to be in this room
I´ve got to get out
I´ve got to get out soon...

..it´s too long, too long in this place
I don´t belong, belong in this place..

...we´re counting down
only seconds now
I´ve got to hang on
hang on (to you)..."

-Dave Gahan / Use You-




Sopis tällä hetkellä ainakin töihin..

Festaripaidoista 2 kpl valmiina. Toivottavasti kangastussi pysyy silittämällä tarpeeksi hyvin kiinni, on meinaan lupaillu sadetta. Mutta ehkä näin on tapahduttava, koko kesä on noiden tapahtumien osalta mennyt sään puolesta vähän liiankin hyvin - on jo ehtinyt tottumaan auringonpaisteessa kylpemiseen. Vuoden kysymys on, kenen selästä löytyy tänä vuonna hämähäkki väärinpäin?

Vastaus lisätty kuvallisten todisteiden muodossa 10/08/08...

No huomenta vaan taas. Heräsin tällä kertaa IskelmäJannen ärsyttäviin mainoksiin vähän alle tunti sitten. Brilliant! Ajattelinkin siivota ennen töihin lähtöä, ja nyt ehdin katsomaan Serranon perheenkin sen jälkeen. Voisko ihanammin perjantai-aamu alkaa... Kohta SE menee suihkuun ja sitten loppupäiväksi ulos huutamaan. Opin päivärytmin tällä viikolla, niin on helpompi itse liikkua jäämättä nalkkiin. Pihakeinua oli siirretty eilen...paremmille kyttäysasemille. Purkivat leikkimökin ja keinut pois alkukesästä, nähtävästi syy on se, kun viimeinenkin lapsiperhe muutti pois ja tilalle tuli tosi classy nirppiseläkeläispariskunta. Nyt pihassa komeilee uudistettu ja pienempi hiekkalaatikko (mitäköhän sillä tekee, kun ei ole muuta enää lapsille???) ja puinen mummokeinu sen vieressä.

Eikä hupi jää tähän.
Vastapäisessä talossa on myös kovin kääkkäpainotteista meininkiä. Vanhaherra "haravoi", "pudistelee ja tamppaa mattoja" ja uusin tällä hetkellä: "harjaa urpuja talon edestä". Esimerkkinä: loppukeväästä hän "haravoi", koulut oli loppumaisillaan ja pentuja liikkeellä sankoin joukoin. Jos joku talon ohi kulkevista lapsosista innostui heittelemään kavereitaan jollain, tai vähänkin korottamaan ääntään, herra näki tehtäväkseen tarttua lasten kasvatukseen. Ukko huuteli ohikulkeville lapsille käskyjä ja kieltoja minkä kerkesi. Ja harava osui maahan noin kerran kymmenessä minuutissa. Tehokasta tuo "haravointi".

"Urpujen harjaus" toimii samalla tavalla. Nyt kun lapsia vilistää vähemmän, on hyvä tehdä pari harjanvetoa ja pysähtyä lepäämään harjanvarteen ´bout viideksi minuutiksi kerrallaan. Silloin pitää jähmettyä ja tuijottaa ohiajavaa liikennettä, kävelijöitä, pyöräilijöitä ja jos ketään ei liiku missään, niin meidän taloa. Joku satunnainen parveketupakoitsija varmasti vilahtaa! Urpuja riittää tällä hetkellä joka päiväksi ja useaan otteeseen. Harjan kanssa voi mennä pihasta jopa kadulle asti, jos siltä tuntuu. Kerran "urpujen harjaus"- päivänä otin tuijotuskisan äijän kanssa. Oli juuri tupsahtanut harjansa kanssa pihasta kadulle ja minä matkalla oman talon parkkipaikalle. Pitää myöntää, että hävisin. Ei sitä yksinkertaisesti pysty tuijottamaan vieraita ihmisiä minuuttia kauempaa silmästä silmään. Toisaalta pelkäsin, että se sai jonkun halvauksen, kun jähmettyi siihen kadunvarteen. Kun pääsin autoon, tunsin silmät vieläkin selässäni. Vasta kun auto kääntyi korttelin kulmasta, ukko teki yhden harjausliikkeen katse muualla kuin meikäläisessä. Spooooooooooky...

Ihanaa, kun syksy on pian tulossa! Viime syksynä samainen herra harrasti myös ikkunasta ikkunaan-kyttäystä. Tämä toimii siten, että haetaan keittiön ikkunan ääreen jakkara, vedetään verhoja vähän ikkunan eteen, sytytetään keittiön valo (illallahan on tosi pimeää, ei sitä pimeässä viitsi kytätä) ja sitten vaan annetaan palaa. Miehen silhuetti paistoi tummana läpi kirkkaan taustavalon noin puoli tuntia, aivan liikkumatta. Ajatteli varmaan, että häntä ei voi nähdä, kun on verho edessä... tai sitten vaan näkymättömyyspulveri ei tällä(kään) kertaa toiminut.