"'Tieto hiilidioksidipäästöjen ennustettua suuremmasta kasvusta on kuulunut tämän vuoden huonoihin uutisiin. Tämän lisäksi tilannetta on hämmentänyt tieto ns. hiili-intensiivisyyden kääntymisestä uudelleen nousuun. Pitkään oli totuttu ajatukseen siitä, että maailma tehostuu ja sen myötä tuotantoa kohden tarvitaan yhä vähemmän energiayksiköitä. Kiinan ja Intian voimakas teollistuminen ja kaupungistuminen ovat kuitenkin muuttaneet kehitystä. Kiinan päästöjen kasvu yksin on niin nopeaa, että nykyisellä kasvuvauhdilla vuonna 2030 Kiinan päästöt tulevat olemaan yhtä suuret kuin koko maailman päästöt nyt.
Kioton sopimus on auttamattoman kankea auttamaan asiassa: sillä ei ole keinoja puuttua päästöjen kasvuun kehitysmaissa, joiksi Kiina ja Intia luetaan. Siksi kiireellisempää kuin koskaan olisi myöntää Kioton heikkous, vaihtaa strategiaa ja siirtyä nopeasti suunnitelmiin, jotka vähentäisivät hiilidioksidipäästöjä tehokkaammin.
Mitä tehokas ilmastopolitiikka sitten tekisi? Se aloittaisi olennaisesta. Tehokas politiikka kääntyisi panosten puolelle, keskittyisi ensin tuotantoon ja energian käytön radikaaleihin parannuksiin ja eniten energiaa kuluttaviin sektoreihin: sähkön-, rakennusmateriaalien, sementin- ja metallin tuotantoon.' Pentti Linkolalla tosin muistaakseni saattoi olla tähänkin jotain sanottavaa, mutta tiedä sitten, kumpi on oikeassa. Olennaisinta kuitenkin on, että tämän lisäksi emme laiminlöisi lihavien kaupunkimaastureillaan kaiken maailman Ideaparkeihin päivittäin ajelevien lihavien ja älyllisesti rappeutuneiden idioottien kurittamista. Ainut todellinen syyhän toimia näin olisi se, että se tuntuu hyvältä, ihmiset eivät suutu siitä, se ei loukkaa kenenkään Jumalan sanelemia perusoikeuksia, ja tästä syystä ihmiset pitävät sitä hyvänä ajatuksena. Meillä on tähän lääke: kansanmurha. Kuulitte oikein, kansanmurha. Murhaamalla kansaa pääsemme liikakuluttajista, eikä se suinkaan ole tavoitteena ristiriidassa energian käytön radikaalien parannusten kanssa. Päin vastoin, molempi parempi :)
'Julkista rahaa pitäisi laittaa energia-alan tutkimukseen ja kehitykseen asetutkimuksen lailla – USA:n tapauksessa se merkitsisi 80 miljardia dollaria vuodessa. Silloin maailman hiilestä irrottautuminen voisi olla realismia.
Sopeuttamistoimia tulisi lisätä. Adaptaatio, ilmastonmuutokseen sopeutuminen, oli liian pitkään ympäristöliikkeelle kielletty sana, jota ilmastokokouksissa ei saanut mainita – aivan kuin puhe sopeutumisesta merkitsisi periksi antamista ongelman edessä. Asenne on tappanut ihmisiä etenkin köyhimmissä maissa, koska yhdyskuntien sään- ja myrskynkestävyyttä laiminlyötiin liian kauan. Nyt ymmärretään, että tarvitaan sekä päästöjen vähentämistä että muutokseen sopeutumista: vähentäminen hyödyttää vasta tulevia polvia, sopeutumistoimet jo nykyisiä.' Lapsikin ymmärtää, että vastuullisina ihmisinä kannatamme sopeutumistoimia ainoastaan tilanteissa, joissa sopeutumatta jättäminen aiheuttaisi lisäkulutusta.
'Vaikeuksista huolimatta päästökaupan ideaa ei ole syytä hylätä. Hiilidioksidille muodostuva markkinahinta on oikea ja järkevä tavoite. Se pitäisi vain vapauttaa maakohtaisista rajoista aidoksi globaaliksi markkinamekanismiksi.
Päästöoikeuksien määräytymisen pohjaksi tulisikin laatia maailmanlaajuinen teollisuussektorikohtainen järjestelmä, joka perustuisi energiatehokkuuteen, aina parhaaseen tasoon, jossa kriteeriksi tulisivat päästöt tuotantotonnia kohti. Siten esimerkiksi kaikki maailman terästeollisuus olisi samassa vertailussa, ja se laitos, jolla olisi pienimmät mahdolliset päästöt tuotantotonnia kohti, voisi myydä päästöoikeuksiaan muille. Vasta tämä käynnistäisi bisneksessä todellisen kilpajuoksun päästötöntä maailmaa kohti.
Tällainen järjestelmä kannustaisi vähentämään päästöjä, sillä se palkitsisi aina ja kaikkialla vähäpäästöisintä toimijaa. Se takaisi myös, että päästökauppa ei vääristäisi kilpailua eikä antaisi saastuttajalle kilpailuetua.' Tämä kaikki kuulostaa siltä, kuin tällainen päästökauppajärjestelmä yksinään olisi väistämättä tie kohti katkeamatonta kehitystä kohti alati vähäpäästöisempää maailmaa, eivätkä päästöt asettuisi epätyydyttävälle tasolle. En väitä tietäväni (päästö)markkinoiden lainalaisuuksista riittävästi voidakseni kumota näkemyksen, mutta suhtaudun epäilevästi siihen, etteivätkö kaltaiseni poliitikot käyttäisi juuri tätä tietämättömyyttä hyväkseen, jos vain suinkin voivat. Sanomattakin on selvää, että jos (köhköh) tyydyttävä ratkaisu vaatii ihmisiltä missään vaiheessa todellista luopumista, kaupanteolla ei tavoitteeseen päästä."
Viimeistään lainausmerkit - itse luomaani todellisuuteen viittaaminen - osoittavat, että teksti on fiktiota.