IRC-Galleria

Tekko

Tekko

http://tekkomus.blogspot.com/
Aamulla heräsin noin 3 tunnin yöunien jälkeen, pistin näytön päälle ja suoraan galleriaan. Hyvinkää yhteisössä juttua Hyvinkäällä tapahtuneesta ammuskelusta. Hyvä tapa alottaa aamu. Aamupala kuitenkin naamaan ja pajalle.

Siellä sitten istuskelin ja ihmettelin, että miten mä voin jaksaa koko päivän muutaman tunnin yöunilla. No, sieltä työnjohtaja tuli sanomaan, että voisin lähtee keikalle Paavolaan. Lastattiin tavarat autoon ja matka kohti Paavolaa alko rattosasti kylmässä pikkubussissa.

Siel oli maalaushommia ja sit semmosta vasaran heilutusta. Ite en päässy maalaamaan ja tavallaan en ees ois halunnu. Oishan se voinu olla kivaa, mutta kun oli kalliit kledet päällä ni ei viittiny lähtee sotkee niitä. Vasarointi onnistu ihan kivasti ja saatiin listat paikalle Pajakouluun(?). Listat tosin loppu kesken ja jouduttiin lähtee pois sieltä siten, että työt oli vielä kesken. Onpahan sitten seuraavalla kerralla taas tekemistä. Ette muuten uskokaan miten nopeesti meni päivä siinä kun oli mukavaa puuhaa. No kuitenkin, takaisin pajalle.

Just alko kahvitauko sopivasti ku saavuttiin paikalle. Ainut ongelma oli, että kahvimukit oli loppu. Meiän piti oikeesti hakee niitä lisää, mutta mä jäin siitä porukasta pois, koska Tytti ja Susa tuli käväseen siinä pihalla ja me mentiin sitten Anttilaan. Pikanen kierros ja sitten takasin pajalle kahvia juomaan.

Oli ihan lepposa loppupäivä. Istuttiin vaan ja juotiin kahvia. Mä siinä kuuntelin ku nää juorus maailman menosta ja kaikesta muusta turhasta. Sitten päästiinkin kotiin ja täällä sitä sit ollaan.

Vuodatus.Maanantai 26.01.2009 01:35

Ja tiedättekö mitä? Mua ärsyttää kaikki karkkipussit. Niihin on aina pakattu sitä pahinta karkkia kaikkein eniten ja sit kaikki hyvät loppuu samantien kesken.

Tuli tossa eilen kokeiltua tota Dumle Stars-pussia. Mainoksessa sanotaan, että kolme uutta herkullista makua, mutta kun maistoin niin ei siellä ollu kun yksi maku mitä pysty syömään vikisemättä. Ja sekin maistu ihan tavalliselta Dumlelta ja niin mä jäin ihmettelemään, että missä se uus maku sitten on? Siinä pussissa ei siis ole kun kuun muotoset namit joita pystyn syömään ja niitä oli kaikista vähiten. Sitten oli vaalee tähti, mitä pysty syömään, mutta vähän piti kyllä vikistä.. Niitä oli sitten toisiksi eniten. Sitten tuli tää tumma tähti, hyi. Tummaa suklaata ja se sisälmys ei maistunu miltään.. Ja tietenkin niitä oli sitten eniten.

Konehan sen pakkauksen vissiin suorittaa, mutta kai nekin on jotenkin viritetty sitten, että kaikkiin pusseihin menee aina sitä pahinta kaikkein eniten. Miksi?

Onneks on vielä turvalliset irtokarkit mihin voi vielä luottaa. Saa päättää mitä pussiinsa haluaa ja miten paljon. Ei tarvii ottaa yhtään pahaa jos ei tykkää. Jumalalle kiitos irtokarkeista.

Salaisuus.Maanantai 26.01.2009 01:19

Kerron teille yhen hauskan jutun. Aina kun Tytti on meillä yötä niin se pelailee täällä kaikenlaisia pelejä mitä mä oon sille ladannut. Mallien pukemisesta, vauvojen vahtimiseen.

Katon aina kun Tytti pelaa tässä ja mietin, että miten ton vois tehdä toisin ja voisinko ite olla nopeempi tossa. Sitten kun Tytti lähtee niin mun on pakko käynnistää peli ja kattoa, että osaanko mä pelata sitä ollenkaan - ja jos onnistuu vähänkin niin sitten jään koukkuun ja saatan pelata monta tuntia.

Tässä näpyttelin nyt monta tuntia yhtä peliä missä piti pukea malleille vaatteet sellasten korttien avulla. Hauskaa ajanvietettä vaikka se pelin opastaja tai joku vastaava hahmo sanookin mua kokoajan jollain tapaa tytöksi, koska kyseessähän on tyttöjen peli.

Tämä oli pienikokoinen luuranko minun kaapissani.
Aamuherätys oli erikoinen. Heräsin about minuutin ennen herätyskelloo ja sit mä herätin herätyskellon, eikä silleen ku normaalisti, että herätyskello herättää mut - jos herättää. Otin vissiin aamupalan yhteydessä ensimmäisen kerran lääkkeen ja sit ennen kun lähin pajalle niin erehdyin ottamaan toisen lääkkeen. No mut kumminkin, matka pajalle voi alkaa.

Pajalla sit keitettiin kahvit ja rupateltiin niitä näitä. No okei, muut rupatteli ja mä kuuntelin. Sit piti tehä viikkoarviointi tai joku semmonen ja mä heitin lapun täyteen: "Linnunpönttöjä, linnunpönttöjä.." No, onneks perjantai oli niin lepponen päivä, että ei tarvinnu ku nähä linnunpönttöjä. Käytiin kaupassa safkiksella ja mun rahat riitti just yhteen mehuun, tilille jäi vissiin sentti. Safkiksen jälkeen lähettiin sit UUMO(uudenmaan maaseutuoppilaitos tms.)lle liikkumaan.

Eka vähän korista ja mä osallistuin niinkin aktiivisesti kun että mä olin kokoajan korin alla ihmettelemässä, että missä se pallo menee.. Kyl mä sit vähän osallistuin peliin ku sain sen pallon jollain konstilla käteeni. Koriksen jälkeen vähän sählyä ja siinä mä olin sit vähän aktiivisempi kun joukkueet pieneni 3 vs 3-kokosiks. No, tulihan sitä ainakin liikuttua, sitä ette voi kieltää.

Himaan kun pääsin ni jotenkin alko olee nuppi hieman sekasin. Mutsi ja Jouni siitä mulle huomauttikin pariin kertaan. Tiedättekös mistä johtuu sekopääsyyteni? No mainitsin aikasemmin, että otin lääkkeen vahingossa kahteen kertaan. Yliannostettuna se tekee vähän tyhmäks. Mutsi viel yhes vaihees sano, et: "Uskaltaako tota jättää yksin kotiin?" Sitten mä vaan datasin ja sekoilin jonku aikaa himassa ja lähin Villelle.

Täällä me ollaan nyt näpytetty Super Smash Bros.-peliä ihan olan takaa. Hirvee näpytys ja hakkaaminen. Mun pitääkin kohta mennä takasin kun mulla on edessä ottelu ulkopaikkakuntalaista vastaan. Turpaan tulee, mutta tuleepahan sekin koettua.

p.s. Turpaan tuli.
Heräsin aamulla ihan kivasti kun mutsi tuli meuhkaa, että nyt ylös, et kello on jo 8. Mä sit pomppasin pystyyn ja ampasin aamupalalle, mutta jostain kumman syystä mulle jäi vielä 20 minuuttia aikaa siihen, että ois pitäny lähteä. No mä tulin hetkeks tietokoneelle ja sit makasin sängyllä ja kattelin kattoon. Sitten pimeni ja hetken päästä mutsi tuli taas huutaan: "Mitä sä vielä nukut?" siitä sit taas pomppasin pystyyn, kledet niskaan ja pajalle.

Linnunpönttöjen pariin taas niinkun jokaisena aamuna. Hion, hakkasin ja porailin tarvittavia juttuja ja sit sieltä tulee tää työnjohtaja ja sanos mulle, että: "Kyllä sen huomaa, että sulla on puualan kokemusta." ja hipelöi sileäpintasta linnunpönttöä. Sitten tää samanen kaveri rupes leikkii rälläkällä siellä ni koko paja oli savun peitossa ja sit joutu hengaamaan pihalla ku se savu kävi keuhkoihin. Savu hälveni ja sit mä meninkin kahville ja laitoin mun kengät patterille kuivumaan. Hetken päästä sieltä tuli tää toinen bossi ja sano: "Veskun kenkien ominaishajuko se täällä leijailee?" No siinä annoin ominaishajujen leijailla ja hetken päästä meiät päästettiin kotiin.

Kotiin ku pääsin nii ai että mikä helpotus taas kun oli joutunu päivän pidätteleen pissaa. Sit mä vedin siin jotain pientä safkaa mitä mutsi just vartavasten mua varten oli valmistanu. Oli muuten hyvää, mutta ei se mihinkään riittäny.

Tässä illemmalla Ville tuli hakee mua himasta, koska meiän piti lähtee kantaa jotain saatanan pesukonetta. No tapani mukaan mulla kesti ja kesti, mutta päästiin sit kumminkin lähtemään. Perillä Ville irrotti pesukoneesta letkut ja sit lähettiin kantaa, mutta mun selkä paukahti kipeeks heti ensimetreillä. Saatiin me se kumminkin sitten alakertaan ja omalle paikalleen muutaman kolhun ja rikkinäisten osien jälkeen. Selkä vaan on ihan julmetun kipeenä.

Nyt en jaksanu odottaa pidempään, koska en usko, että mulle enää tän päivän aikana mitään kirjotettavaa tapahtuu. Joten adios.
Okei nyt tehdään yksi asia samantien selväksi: Mun yöunet ei vaikuta mitenkään siihen, että millasena herään aamulla. Oon nyt tätä aikasemmin kirjottanu kaks tällästä vähän pidempää tekstiä ja molemmissa kertonut jonkinlaisen tarinan unen määrästä ja tällein. Ensimmäinen yöhän oli niin, että nukuin vähän, mutta herärin aamulla tosi vilppaana. Toisin kun toisena yönä kun nukuin monta tuntia ja aamuherästys oli mahdottoman vaikee. No, nyt mä nukuin vähän enkä ois jaksanu millään nousta ylös.

Meinasin lähtee pyörällä pajalle, mutta älysin tarkistaa Jounilta, että onko siellä satanut lunta ja tää siihen vaan tokas, että joo. No 20 minuuttia aikaa ja jäi n. 5 minuuttia aikaa istua siellä turhanpanttina kun kävelin niin nopeesti.

Pajalla mun amiskokemusta taas kaivattiin. Mut nimittäin laitettiin taas sirkkelöimään puita pienemmiksi palasiksi. No nopeestihan siinä aika meni, mutta ehkä mulla on skilssejä vähän parempaankin, joten osotin sitten myöhemmin mieltä kun tein kaikkein hienoimman linnunpöntön. Tää työnjohtaja tuli siihen mun luokse ja sano suoraan näin: "Ai sä panostat siihen noin paljon.. Se on vitun hienoa!" Mitä sitä siistimään toisen sanomisia, noin se nimittäin sano.

Niin tuli semmonen juttu mieleen, että mä ilmottauduin vapaaehtoselle piirustus-kurssille. Alkaa vasta vissiin joskus tulevina kuukausina.

No päästiin sit himaan ja mä kävelin sitten pikapikaa kotia kohti, koska oli tosi hirvee kusihätä kun siel pajalla ei toimi putket ja sen seurauksena siellä ei siis saa käydä vessassakaan. Oli oikeesti niin rentoutunu olo ku oli puoltoist tuntii pidätelly ja sai viimein rakon tyhjäks. Vetäsin safkat naamariin ja lähin Lidlin kautta Tytille.

Perillä mä sit kerroin Tytille vähän päivästä ja tein omia päteviä palkkalaskelmiani. Sit kateltiin vähän Pasila-materiaalia netistä ja Tytti teki jotain. Kyllä, se on kivaa. Tytti pääsee näppärillä joillakin sellasille alueille, joille tämmönen nakkijokin ei pääse. Mielenkiintosta, eikö? Sit Pasi/Paula juoksenteli hetken vapaana kunnes halus vapaaehtosesti takasin häkkiin. Sit jossain vaiheessa katottiin Salkkarit ja vähän ennen ku lähin ni mää harjailin Tytin hiuksia vastapalvelukseks jostain.

Polkasin kotiin ja haistan rappukäytävässä hyvän hajun ja luulen, että pizzamies on käyny naapurissa, mutta tiedättekö mitä? Haju vaan vahveni ku avasin huoneen oven. Jouni saatana oli syöny täällä pizzaa ja jättäny mulle hajut. Ehkä valkosipulin oli tarkotus piilottaa muut hajut? No mut anyway, tää kirjotus oli tässä.
Mulla menee nukkumisen kanssa sukset jotenkin ristiin. Jos nukun liian vähän nii nousen aamulla paljon helpommin kun sillon kun oon nukkunut paljon. Mun siis pitää valvoa myöhään, herätä aikasin ja vetää monta pannuu kahvia, että mulla ois hyvä päivä.

Oli tänään hurja työpäivä. Pajalla tää tyyppi joka huolehtii näistä työasioista ni anto mulle vähän työtä. Ihan vaan sen takia, että mulla on pari vuotta puusepän koulutusta alla. Pääsin sahailemaan mölkky-palikoita 120 kappaletta! Ensin sahasin ne määrämittaan ja sit tää leaderi tuli takasin ja sanos, että nyt niistä pitää sahata vielä päät viistoon. No ei siin mitään, koska kyl mä tiesin et siin tulee käymään niin. Siitä sitten vaan sahailemaan.

Onneks työstä tuli valmista muutamassa tunnissa ja pääsin viettää rentoa vapaa-aikaa. Tyypit keitti kahvia ja hörpittiin niitä sitten siinä. Ja sen kerran kun mä käyn Galleriassa työpäivän aikana ni eikö sieltä tule tää toinen leaderi sanomaan, että nyt kaikki pois niistä gallerioista - mun tuuria.

Sitten me siinä jossain vaiheessa päästiin ja lähettiin käväsemään KELAssa. Hain sieltä semmosen lapun, että sen avulla mun pitäs saada vähän rahaa, massii, pätäkkää, tuohta. Sitten kotona mua odotti lämmin pasta ja jauhelihakastike. Ai että! Siinä kyllä palkittiin rankka työpäivä. Ku olin saanu syötyä niin siitä sitten taas liikenteeseen, Tytille nimittäin.

Saatiinhan me jotain ihan järkevääkin Tytin kanssa aikaseks. Me nimittäin vaihdettiin järjestystä siellä. Kämppä meni ihan mullin mallin eikä sitä tunnistanu enään samaks huoneeks. Oli ihan uudenlainen järjestys mitä en ollu koskaan aikasemmin nähnykkään. Sit tiettekö mitä? Tytillä on Tekkonahka-tuoli.. Mä siis lisäsin siihen yhen koon lisää, koska mulla sattu olemaan tylsää.

Kotimatka olikin sitten vaativampi. Avasin pyörän lukon ihan normaalisti, olin lähössä ja rengas lyö lukkoon. Katoin, että avasinko lukon oikeesti ja kyllä se oli auki. Otin kuulokkeet pois ja aloin miettimään, että mitäs pirua ja sit kuulin naisen puhetta. Ajatelkaa, mä juttelin sille sit ihan normaalisti takasin, mikä ei olis ennen ollu mitenkään mahdollista. Juteltiin siinä sen aikaa, et se oli saanu tupakkansa poltettua ja meni sisään. Jos oikein kuulin, ni se sano sisään mennessään, että: "kaikenlaisia tapauksia sitä näkee tapahtuvan.."

No mä lähin siitä pihasta taluttaa sitä pyörää ja sit ku olin jonkun matkaa taluttanu sitä ni meinas palaa kiinni, koska ei olis mitenkään jaksanu enää alkaa säätään pyörän kanssa. No mä pamautin pari kertaa pyörän renkaan viistossa maahan ja sit se lähti rullaamaan. Polkasin kotia ja tulin kirjottaa teille tarinaa.
Olipas väsynyt päivä taas vaihteeks. Aamulla seittemän jälkeen kuulin kun mun puhelimen herätyskello huusi ni mä pongahdin heti herättyäni pystyyn ja menin suihkuun. Ette oo varmasti koskaa aikasemmin nähny multa niin ripeetä toimintaa. Suihkusta pois, aamupala naamaan, hetken datailu ja matkalle kohti pajaa.

Siellä istuin ja ihmettelin maailman menoa. Kattelin ku yhet juoksee joka 5 minuutti tietokoneelle ja käväsee gallerias kattoo, että onko tullu uusii kommenttei. Sit meille jaettiin tehtävät ja melkein kaikki pistettiin väkertämään linnunpönttöjä. Siellä mä nakuttelin puuta ja mietin vaan JugiStylen "Tänään tehään pönttö"-sketsiä.

Sain masterpiecen valmiiks ennätysajassa ja menin sohvalle nukkumaan. No en mä oikeesti nukkunu, mut meinasin nukahtaa kokoajan. Pilkin siinä 15-30 minuuttia ja sit meille ilmotettiin, että voidaan painua syömään. No mä oikopäätä Prismasta hakemaan Potkua elämään ja Juissin siihen rinnalle. Oli hyvä eväsretki.

Sitten mä taas vaan istuin siellä. Istuin ja odotin. Sitten leaderi tuli kopistaan ulos ja sano, että nyt lähetään työkkäriin. Hypättiin autoon ja köröteltiin työkkärin pihaan. Tultiin aika viimesten joukossa, ellei viimesinä. Siellä oli joku arpajaisjuttu kans johon kaikkien halukkaiden piti kirjottaa nimensä, jotain loppuarvontaa varten. Sitten sinne tuli ensimmäinen höpöttäjä ja höpötti 30 minuuttia ja sen jälkeen toinen höpöttäjä puhu toiset 30 minuuttia. Sit pidettiin 10 minuutin tauko ja mä vaan istuin siellä tyhmällä tuolilla ja yritin olla aloillani.

No sieltä tuli vielä yks rouva joka höpötti sitten 45 minuuttia nuorisoasunnoista. Kuuntelin ihan tohkeissani - no tuskin. Mietin vaan asioita, mutta en niitä asioita mistä ne siellä puhu. Olin ihan ajatuksissani sen loppuajan siellä. Sitten tuli loppuarvonnan aika ja laiska arpoja nappas päälimmäisen lapun sieltä ja mitähän siellä luki? Jos arvasit, että "Vesa-Matti" niin olit yhtä onnekas kun minä, mutta et saa palkintoa. Sain jonkun tilauslahja-laskimen ja poltettavia cd-levyjä, jee.

Kun nää olin saanu ni rupesin pukemaan, heitin laukun olalle ja lähin taapertamaan pois sieltä. En ollu ees varma, että oliko se tilaisuus kokonaan loppunut, mutta lähin silti. Ihan ajatuksissani ja tiedättekö mitä? Kyllä, mä unohdin mun Juissin työkkäriin. Nyt saa ahkerat työmiehet ilmasta mansikkamehua.

Sitten näin Tytin matkalla kotia kohti. Se vilkutti mulle ihan tohkeissaan. Mä en vilkuttanut, koska ei kuulu tapoihin. Pusut vaihdettiin ja jatkettiin matkaa - Tytti toiseen ja mä toiseen suuntaan. Sit tulin kotiin ja täällä odotti pinaattikeitto, nam.

p.s. Laskin jonka nimesin "Tilauslahja-laskimeksi" onkin taikalaskin. Tää on jotenkin eriskummallisesti toteutettu, että mä olen ihan kysymysmerkkinä.

Huomenna se sitten alkaaSunnuntai 18.01.2009 23:38

.. Kauan odotettu Pasilan toinen tuotantokausi! Ai että tätä on kyllä odotettu. Muistakaa maanantaisin, Yle TV2 ja kello 21:20.

http://ohjelmat.yle.fi/pasila/etusivu <- Sivutkin auennut. ;)

p.s. Tein ihan juhlan kunniaks Pasila -modauksen.

[Ei aihetta]Lauantai 17.01.2009 20:46

Ärsyttää. Kuinka moni tämänkin lukijoista on joskus ollut etusivulla? Tarkoitan "oma kuva"-paikalla? Nykyään se ei kannata yhtään. Ei sieltä tuu ainuttakaan asiallista kommenttia, vaan teinit heittää viestiä tyyliin: "Mun ihq boksissa on ilmasia poletti koodeja", "Ette uskalla sanoo mulle moi" ja "liittykää ylimainostetutyhteisötonperseestä-yhteisöön!".

Ja jos vähänkin poikkee niiden "täydellisestä" kauneusihanteesta niin heti ollaan haukkumassa. Eihän sitä pitäs ottaa näin vakavasti, että joku random teinipelle käy heittää herjaa, mutta kun ei siinä etusivulla ollessaan saa mitään muutakaan kommenttia.

Saatanan tenavat on ymmärtäny idean ihan väärin. Jos haluaa huomioo niin pitää tilata ittensä siihen, eikä käyttää toisten rahoja hyväkseen. Ihan uskomatonta pelleilyä oikeesti.

Tiiän, että ei oo pakollista tilaa itteään sinne jos tällästä käy, mutta joskus ois ihan kiva saada random ihmisiäkin sanomaan jotain, koska ei juttuseuraakaan löydy jos vaan on, eikä tee sen eteen mitään. Tähänhän auttais semmonen juttu, että pistetään ikäraja. Päivänkuvassa se on 18 vuotta, NYT!-yhteisössä se on 17 vuotta, niin näihin vois pistää vaikka 16 vuotta? Kyllä mä olen saanut semmosen käsityksen, että 16-vuotias osaa käyttäytyä.

- Seuratkaa "mun kuva"-kohtaa ja laskekaa vaikka tunnin ajan, että monta asiallista viestiä siinä olevat saa ja jos menee yli 10 ni voin sanoa, että aika hurjiin lukuihin pääsitte.