IRC-Galleria

Torstaipäivän kauniista auringonpaisteesta nautin suurimmaksi osaksi autossa. Ajelin kaksi kertaa Raumalle ja takaisin. Piti mennä lenkille, mutta istuinkin sitten vinttihuoneessani koneella. Langaton netti on pahasta.

Perjantaina oli pitkä päivä töissä. Antoisa myös. Tulin siihen tulokseen, että tärkeintä on olla oma itsensä. Kunpa aina vain pystyisi siihen ja jaksaisi uskoa itseensä. Ja samalla olla uskomatta itsestään liikoja. Huoh. Ostin äidin kanssa verhot mun vintin ikkunaani ja kävin Jonskun kanssa syömässä. Jonsku on niin paras, koska se on aina mukana kaikessa hauskassa. Ajelin vasta myöhään yöllä kotiin. Lumiset tiet ovat kauniita.

Lauantaina lähdin Järvenpäähän. Ajoin reittiä Rauma-Espoo-Järvenpää, koska Kati tuli mun kyydissä. Matka kului paljon paremmin, kun oli seuraa. Katin kanssa on helppo puhua. Ja maisemat olivat hienoja. Majotuin Kutrolle. Vietimme sellaista Tiina-iltaa. Puhuimme, neuloimme ja söimme sivistyneesti. Menimme taas liian myöhään nukkumaan, mutta oli ollut ikävä. Aamulla heräsimme ja lähdimme lähijunalla Helsinkiin. Hassua, että lähijuniakin voi olla ikävä. Olin vapaapäivänäni töissä Kutron harkassa, mutta voin kuvitella itseni joskus tulevaisuudessakin vapaaehtoisesti samanlaisiin hommiin. Nuoret ja lähetysihmiset yhdessä järkkäämässä kirkkokahveja. Voi kun se voisi useammin mennä niin!

Kotimatkalla löysimme vaunun, jossa oli kaksi pientä ystäväämme. Bärre ja Tove palasivat Haminasta. Tove istui hetken sylissäni, vaikka mustaan villakangastakkiini jäiki paljon Toven karvoja. Se on maailman suloisin koira. Jäimme pois MSO:n pysäkillä ja kävelimme peltojen poikki. Sunnuntaikävely maalla. Koira sai juosta vapaana ja ihmetellä hevosia. Haettin mun tavarat ja mentiin kaupan ja videovuokraamon kautta Jamppaan. Oveen oli vaihdettu toinen nimi ja vessassa oli uudet, siniset hammasmukit. Mutta olin silti sielä kuin kotonani. Teimme herkkuhömppäruokaa ja söimme ähkyiksi. Minä, Vilkku ja Bärre nukuimme tunnin päikkärit ja Kutro valvoi yksikseen. Anteeksi Kutro, mutta väsytti niin. Veerakin tuli. Neuloimme, katsoimme maajussiohjelmaa [olen jäänyt koukkuun] ja leffan. Yöllä lähdimme pulkkamäkeen. Koko naapurusto ehkä heräsi, mutta minä viihdyin niin.

Tänään [tai eilen] heräsin Bärren herätyskellon ääneen. Joimme aamukahvit, otimme vähän unohtuneita tavaroitani mukaan ja lähdimme kaupan kautta koululle. Käytiin syömässä Kelan tukemat ruuat. Ei ollut kinkkuhaukipihvejä onneksi. Ajoimme takaisin Jamppaan ja minä sain kuin sainkin peräkoukun, pyörätelineen ja pyörän paikoilleen. Vilkku ja Bärre lähtivät harkkaan ja minä jäin yksin parkkipaikalle. Jouduin ajamaan huoltoasemalle, jotta pääsin vessaan. Silloin tajusin, ettei minulla oikeasti ole enää kotia Järvenpäässä, vaikka hetkittäin rappukäytävässä Toven kanssa siltä tuntuikin.

Ajokeli oli kehno ja Huittisissa loppui ikkunanpesuneste tai mikä lie. Ostin uutta, sain konepellin auki ja täytin säiliön. En tulisi toimeen ilman isääni, ja kun minulla joskus ei enää ole isää, on minulla pakko olla mies, joka osaa kaiken minkä isänikin.

Kotona jaksoin purkaa auton, mutta tavarat eivät päätyneet vielä eteistä pidemmälle. Olen käynyt saunassa, neulonut ja katsonut vanhempien kanssa telkkaria. Minä, äiti ja isä mahdumme kolmestaan meidän takkahuoneeseen paljon paremmin kuin uskalsin ennen muuttoa toivoa.

Päiväkirjaa ei saisi päivittää silloin, kun on väsynyt, eikä jaksa kertoa kaikkea sitä, mitä haluaisi kertoa. Ja samaan aikaan tulee kirjoittaneeksi liikaa sekavia ajatuksia.

Menen huomenna hammaslääkäriin ja aina kun muistan sen, alkaa pelottaa. Olen kuitenkin suuremmaksi osaksi onnistunut unohtamaan sen ja murehtinut muita asioita. Toivon, että osaan unohtaa ne muut asiat yhtä hyvin kuin hammaslääkärini. Jonnekin mielen perukoille vain. Alan keskittyä harkkaan, opiskeluun, ystäviin ja Japaniin lähtöön.

Voin aivan hyvin olla purkamatta kaikkia pahvilaatikoitani, koska pian lähden taas kuitenkin.