IRC-Galleria

Tinskuukkeli

Tinskuukkeli

Tiina T. on Facebookissa!

Seuraa tähteä!Keskiviikko 13.12.2006 13:40


Eräs pienen pieni enkeli heräsi tänä aamuna kello kuusi. Hänen oli mentävä suihkuun. Eihän enkelillä voi olla likaiset hiukset. Enkeli ei jaksanut hakea ulkoa ovenkahvasta sanomalehteä, vaan katsoi aamutelevisiota. Hän ei jaksanut keittää uutta kahvia, vaan jo eilisiltaista termarista. Kahvi oli pahaa ja aamutelkkarista tuli kahteen kertaan ne samat uutiset.

Enkeli ajoi väsyneenä Raumalle. Hän ei olut saanut unta edellisenä yönä. Päässä pyörivät miljoonat lähtöön liittyvät jutut. Enkeli on lähtenyt ennenkin pitkäksi aikaa pois. Vuodeksi muualle, kauas pois. Hän tietää, etteivät todelliset ystävät unohda. Ne odottavat. Mutta hän pelkää silti, että jotain ikävää tapahtuu sillä aikaa kun hän on poissa. Niinpä enkeli oli siis pyöriskellyt sängyssä pitkään yöhön, nähnyt lopulta hetken kauniita unia, mutta herännyt lopulta ja todennut tekstiviestit uneksi. Sen jälkeen hän olikin nähnyt painajaisia ja miettinyt taas liikaa. Hän välittää vähän liikaa ihmisestä, jota ei edes tunne kunnolla.

Raumalla satoi vettä ja enkelillä oli vääränlaiset kengät. Otsalamppu sentään oli mukana. Tähtisädetikut eivät syttyneet, lyhdyn kynttilä sammui ja aamulla kuivatut hiukset kastuivat. Kaikki lapset eivät kuulleet, mitä Idän viisas tietäjä kertoi kaukana edessä. Väsytti. Riisuttiin enkelin vaatteet. Enkelistä tuli tavallinen pieni tyttö vain. Eipä hän oloaan ollut enkeliksi juurikaan tuntenut.

Piti vielä käydä kaupassakin. Harmitti jotenkin kaikki. Mutta sitten tyttö tuli harjoittelupaikalleen ja tietokoneelle. Hän oli saanut sähköpostia! Eräältä mukavalta pojalta. Luulette ehkä arvaavanne keneltä.. Mutta ei! Sähköposti oli tullut Kanadasta asti. Mutta japanilaiselta pojalta. Nyt osa hymyilee. Sähköpostin lähetäjä oli Ikuma, tytön kaveri Brasilian vuodelta. Ikumalla ja tytöllä oli vähän Brasiliassa ollut erimielisyyksiäkin, mutta eräät osaavat olla herrasmiehiä ja selvittää asiat viellä kotimaahan paluun jälkeenkin. Ja nyt Ikuma oli tytön huomaamatta ollut vaihtareiden listalla, joille tyttö oli lähettänyt sähköpostia uutta vuotta koskien ja sivulauseessa maininnut lähtevänsä Japaniin. Ikuma opiskelee itse Kanadassa, mutta kertoi tulevansa kesäksi Japaniin. Tytölläkin on kai kesälomaa Japanissa. Ja tyttö juuri aamulla sanoi, että voisi kesälomallaan tavata japanilaisia ystäviään. Hän tosin kuvitteli, ettei tapaisi Ikumaa, koska tiesi tämän olevan Kanadassa. Mutta ilmeisesti tyttö tapaakin Ikuman ja Yukarin ensi kesänä. Jos vaan Luoja suo.

Tyttö on loppujen lopuksi kuitenkin aika onnellinen!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.