IRC-Galleria

Nukuin puoli kahteen ja soitin heti herättyäni Tiina K:lle. Aku oli siinä vaiheessa juossut 27km ja tytöt olivat melko hysteerisiä. Se oli hyvä tapa aloittaa päivän, olin itsekin sitten jo heti herättyäni hyvällä tuulella.

Aku juoksi kaikenkaikkiaan 45 km ja iltapäivällä vilkkutaxi haki meidät keskustaan pitämään palaveria. Leikin reporteria, kaivoin vanhan Länskäri-lehtiönkin ollakseni uskottavampi. En tiedä vielä, mihin saan juttuni myytyä. Tuli taas hirveä hinku kirjoittaa.

Olen neulonut sormeni kipeäksi, tehnyt pizzaa Bärren kanssa ja katsellut telkkaria. Ilkka voitti Idolsin ja minä olen iloinen.Koska en ymmärrä juurikaan mitään musiikista, en tiedä, osaako hän laulaa. Mutta ainakin suomalaiset teinit sai hyvää esimerkkiä näyttävän idolin.

Huomenna [tai siis tänään] on pakko lukea taas tenttiin. Koulun tilavarauslista läytti epäinhimillisen tyhjältä tän viikon osalta. Siellä ei käytännössä katsoen ole enää muita kuin me. Miksi muut lomailee, mutta me ei?! Toisaalta, pidän mielelläni nämä hullut ihmiset vielä kolme päivää kauemmin ympärilläni.

Taas kummallinen päivä.

Nukuin melkeen kahteentoista. Söin satunnaisesti, tein taas joululahjoja ja paketoinkin osan. Kattelin telkkarista kaikkea turhaa ja nukuin pulentoistatunnin päiväunet. Hain pyykit kuivaushuoneesta niin, et vedin verkkarit ja hupparin yövaatteiden päälle. Vasta siinä seitsemän aikoihin laitoin fiksummat vaatteet päälle, lähdettiin kuunteleen Prima Vista -kuoroa kirkkoon.

Tiina K [joka muuten kokosi kirjahyllyni perjantaina, on kokonaan unohtunt kertoa!] oli tehnyt ihanaa kakkua, sitä syötiin kirkon jälkeen. Tarkotus oli siellä viettää rauhallista iltaa, mutta jotenki päädyttiinkin Tuusulaan katsomaan lampaita ja paria miestä. Siellä oli jo kovat juoksu-valmistelut menossa. Minä ja Bärre ei luvattu raahautua yhdeksäksi takaisin Tuusulaan, mutta ollaan hengessä mukana ja kysellään puhelimitse väliaikatietoja. Voi kyllä olla, että koko juoksu-rupeama on ohi, ennen kuin huomenna [tai periaatteessa tänään] herään. Pitkästä aikaa en aio laittaa herätyskelloa lainkaan soittamaan.

Jatkuukohan mun elämä vielä seuraavat kolme vuotta tällaisena? En kyllä laittais yhtään vastaan.

Viikko on mennyt hurjan nopeeta. Vaikea uskoa, että on jo perjantai.

Keskiviikkona tiimimme piti jälleen oikein tosi hienon esityksen. Tiedän, ettei kaikki pidä meistä, mutta se on heidän ongelmansa. Me ei tasan tästä muuksi muututa. Saimme koulussa ilmaista jouluruokaa. Ruoka oli hyvää ja koska se tosiaan oli ilmaista, söin itseni ihan ähkyksi. Kotona nukuin heti päikkärit ja illalla oli tarve päästä lenkille. Sain Miran seurakseni ja tutustuttiin taas vähän lähiympäristöön. Pitäis lenkkeillä useemmin nyt, kun kulkee kouluunkin Vilkkutaxilla.

Eilen näin Venlaa ja Reettaa. Jälkimmäinen oli taas niiiin suloinen. Muistan hyvin viime tammikuisen päivän, kun minä selittelin koulussa, että olis kiva, jos joku ystävistäni sais vauvan. Ja iltapäivällä Venla sitten kertoi, että hän on raskaana. Silleen ne asiat menee ihmeellisesti :) Helsingissä satoi ja oli synkkää, mutta V:n & V:n kodissa oli lämmintä ja mukavaa. Siellä on aika kiva käydä kyläilemässä, ja on oikeesti tosi huippua, että yksi "vanha ystävä" asuu vain juna- & metromatkan päässä.


Tänään oltiin Ellin kanssa katsomassa Lupaus-elokuvaa. Eläydyin siihen ihan täysin, välillä meinasin taputtaa esittäjien mukana. Koskettava oli. Sanokoot kriitikot mitä tahansa, mutta minä pidin. Ulkona oli tosi kylmää kävellä takasin, onneksi lämmin vesi suihkussa on ilmaista.

Kolme vuotta sitten tähän aikaan olin Pantanalin matkalla. Lepäilin riippukeinussa, bongailin alligaattoreita ja uin kristallin kirkkaassa vedessä. Ja mietin ruotsalaisvaihtari-Fridan kanssa, että meilläpäin vietetään Lucian-päivää ja täällä me vaan maataan auringossa.

Tänään olen tehnyt tiimityötä, laukonut kaikkea tyhmää ja nukkunut. Mutta taidan olla nyt onnellisempi kuin kolme vuotta sitten. Ja aina hetkittäin tuntuu, että juuri nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Joskus se tuntuu kyllä pelottavaltakin - ei voi olla miettimättä, että kuinka kauan kaikki voi jatkua näin hyvin... Mutta koitan olla ajatelematta sitä. Ja yrittää vaan nauttia tästä niin kauan ainakin sitten kuin tätä riittää.

Pikkujoulut rantasaunalla olivat onnistuneet. Porukkaa ei ollut paljoa, mutta en mä sinne enempää ihmisiä olis tarvinnutkaan. Melkeenvoitettiin Bum'tsi bum, lauleskeltiin, naurettiin poikien balettiesitykselle, koettiin Sallan kanssa ahaa-elämys ja saatiin joulupukki vieraaksemme. Olin kuskina [ihanaa, pitkästä aikaa taas auto hetken käytössä] ja sitämyöden ilta venyi melko myöhäiseen. Mutta en valita. Hihittelimme Tiina K:n savonmurteelle, miehelle, joka aikoo juosta sata kilometriä sunnuntaina, "kaapista ryminällä tulleelle parille" ja muille hassuille ihmisille. Mutta en hihitellyt kellekkään pahalla, vaan ihan hyvällä. Höpsöjä ovat.

Noin kolmen tunnin yöunien jälkeen lähdettiin reippaina tyttöinä kouluun. Olin jotenkin kummallisessa mielentilassa, jaksoin luennolla keskittyä [kirjoittelin vain vähän Tiina K:lle] ja tiimityöskentelyssäkin jaksoin olla mukana, vaikka työskentelytilamme haisikin aika pahalle.

Koulun jälkeen mentiin "käymään" Tiina K:lla. Minä ja Bärre maattiin Tiinan sängyllä ja koitettiin olla antamatta naismaisia vinkkejä Roopelle, joka vaihtoi kahden lampun paikkaa. Ehdotimme ainoastaan leikkuulaudan käyttöä ja jouluvalojen sytyttämistä. Välillä ihmettelen, miten "meidän pojat" jaksaa meitä kaikkia hihitteleviä tyttöjä. Ne on kyllä ihania, todettiin se taas kerran Bärren ja Tiinan kanssa.

Nukuin kahen ja puolen tunnin "päikkärit" siinä puoli kuuden jälkeen, kun olin tullut kotiin ja syönyt. Ja loppuilta ollaan katseltu telkkaria. Keittiössä on puhtaita tiskejä koneessa, mun huone on yhtä kaaosta ja pölypallerot kävelee kohta jo ulko-ovella vastaan. Mutta tänään en ole jaksanut välittää. Onneksi Bärrekään ei välitä. Se vaan toimii apukuskina [mikä mun ajotaidot huomioonottaen onkin tarpeellista] ja keksii uusia sanoja.

On ollut aika hienot kaksi päivää.

Epäviikko sitten loppui. Oli aika ikävä herätä herätyskellon soittoon, kun ulkona oli vielä pilkkopimeää. Mutta koulussa taas lopulta piristyin. Niin siinä usein käy... aika uskomatonta.

Unet olivat taas jääneet vähän lyhyiksi, mutta sainpas analyysin tehtyä! [Jo] puoli kahdelta pääsin nukkumaankin. Onneksi Tiina K:lla oli termarissa kahvia. Salla heitti päivän päätteeksi mut kotiin ja varmaan noin puolen tunnin päästä Tomi ja kumppanit tulee hakemaan pikkujouluihin. Meidän tiimi on aika huippu, uskokaa pois.

Teinpäs sitten väitöskirja-analyysiä viime yönä, kun ilta meni Potterin parissa... Neljään asti jaksoin tehdä, sitten menin nukkumaan. "Aamulla" nousin puol yheltä ja istuin taas hetken koneella näpyttelemässä analyysiä. On jo ihan voittaja-fiilis, ku oon noin puolessa välissä!

Mentiin Bärren ja Tiina K:n kanssa Helsinkiin. Ihmeteltiin Stokan jouluikkunaa, kissa ja kuuseen kiipeävä nalle olivat suosikkini. Aloin jo itsekin odottamaan joulupäivää, jolloin saa kulkea koko päivän yöpaidassa ja lukea jotain hyvää kirjaa. Toivottavasti saan muitakin kirjoja kuin koulukirjoja lahjaksi!

Käytiin syömässä ja laulelemassa kauneimpia joululauluja tuomiokirkossa. Oli taas niin ihanaa. Nautin, kun sai laulaa orkesterin säestämänä. Siellä sitten mietin, että mun joulunodotukseni on kyllä sujunut tosi hyvin. Ei oo ollut tietoakaan mistään stressistä sun muusta. Olen nauttinut jouluvaloista, -lauluista, glögistä ja ennen kaikkea lahjojen tekemisestä ja ostamisesta. Kunpa kaikki joulukuut vois mennä näin hyvin! Ainut miinus tämän vuoden partioadventtikalenterin tekijälle: partio joulukalenterin kuvan kuuluis aina jatkua sieltä luukun takaa, homma ei oo oikeen ain toiminut tämän vuotisessa kalenterissa!

Ilta on taas mennyt telkkaria katsellessa ja yö menee analysoidessa. Onnea vaan mullekin, pikkusen voi huomenna väsyttää koulun pikkujouluissa!

Rapussa tuoksuu vielä vähän piparille. Ripustin meidän oveen (ulkopuolelle siis) Tanjan tuoman jättisydänpiparin.

Lähdin Tiinan ja Eijan mukaan keskustaan, aikaa tuhraantui taas pari tuntia, mutta löysinpä kaikkea pientä ja kivaa. Oli pakko ostaa lähikioskilta iltapäivälehti, jossa oli juttuja Tsunami-uhreista. Halusin kai itkeä hieman ja itkinkin sitten. Höpsö ehkä olen, mutta välillä se tekee ihan hyvää.

Siivoskelin, pesin pyykkiä, laitoin uudet lyhdyt parvekkeelle, paketoin joululahjoja... Eli kaikenlaista hyödyllistäkin tuli tehtyä. Tottakai, kaikkihan kiinnostaa, jos on ei-kiinnostava koulutehtävä odottelemassa.

Nyt illalla katseltiin Harry Potteri -leffaa ja syötiin poppareita. Eihän lauantai-iltana vois mitään väitöskirja-analyysiä tehdä?!

Aika valvomiseksi meni.

Tanja tuli lupauksensa mukaisesti kahdeksan aikoihin, olin sentään jo laittanut kahvin tippumaan. Istuttiin aika kauan keittiössä ihan vaan juttelemassa ja pikkuhiljaa tuli lisää ihmisiä ja Bärrekin heräili.

Tehtiin hirmuisasti joululahjoja. Tarkemmin ei tietenkään vielä voi näin yleisesti kertoa. Sen voin paljastaa, että nakkeja emme tehneet.

Syötiin hyvin ja Tanjan lähdettyä katsottiin vielä The Joulukalenterin [melkein] kaikki jaksot. Päivä on ollu täynnä lapsuuden muistoja: ääniä, makuja ja tuoksuja. Muistin eräänkin kesäisen päivän, jolloin Sakun ja Mikon kanssa tehtiin Nymanien hella-toffeeta meidän keittiössä. Tänään on kyllä ollut melkein yhtä huoleton olo kuin lapsenakin. Hiiteen väitöskirja-analyysit sun muut, olen nauttinut tästä päivästä ihan täysin.

Tai ehkä hetkisen, ihan pienen vain, ajattelin vähän liikaa taas. Muttei tämän lähemmäs lapsuuden huolettomia päiviä voi kai päästä enää.

Huomaan käyttäväni paljon ihana-adjektiivia. Lukion äikänopettajani ei riemastuisi, jos tietäisi. Mutta kaikki vaan on taas niin ihanaa.

Nukuin taas pitkään, mutta aamupalan syötyäni luin [selasin] väitöskirjaa 30 sivua. Huisia. Sen jälkeen olenkin onnellisesti jättänyt sen lukemisen taas tältä päivältä ja tehnyt kaikkea muuta paljon mukavampaa.

Pelastimme Bärren kanssa Ellin kauppamatkallamme. Pikkuinen oli jättänyt avaimensa rappukäytävään, oven ulkolukkoon roikkumaan, eikä päässyt ulos asunnostaan. Onneksi Järvenpää on sopivan pieni kaupunki ja apu on aina lähellä. En voinut miljoonatta kertaa olla ajattelematta sitä, kuinka paljon pidän meidän koulusta ja ihmisistä siellä.

Olen käynyt Prismassa vissiin kerran törmäämättä kehenkään tuttuun. Se ei ollut tänään. Siellä ei vaan voi välttyä näkemästä tuttuja. Mutta ainakin tietää, minne mennä, jos harjottelun aikana tulee ikävä ihmisiä koulustamme.

Tappelimme Bärren kanssa Saiturinpörssissä miehistä. Toivottavasti kukaan tuttu ihminen ei kuullut keskusteluamme. Siitä olisi voinut vetää vähän vääriä johtopäätöksiä. Tai ehkä juuri oikeita johtopäätöksiä. En tiedä enää itsekään.

Paketoin osan joululahjoista ja katselin telkkaria melkein kolme tuntia putkeen. Neuloin samalla, joten en pode tuostakaan huonoa omatuntoa. Oikeastaan olen jo pari päivää ollut jotenkin kumman murehtimatta asioista. Toissayönä neuloessani tulin siihen tulokseen, ettei kannata murehtia turhia. Tottakai tiedän taas jossain vaiheessa aloittavani murehtimisen, mutta juuri nyt pystyn elämään ilmankin.

Joimme glögiä jo ennen puolta yhtätoista. Kummallista. Mutta ehkä olisi syytä mennä jo pian nukkumaan. Tanja on ovellamme jo kahdeksan ja puolen tunnin kuluttua. Ja minä olen viime aikoina tottunut kymmenen tunnin yöuniin...

Etäviikot ovat ihania.

Taas meni seuraavan päivän puolelle tämä kirjoittelu... Mutta leikitään, että on yhä keskiviikko.

Tänään olen ajatellut melko paljon.

Viime yönä näin melko sairasta unta. Ei siitä sen enempää, jotta asianosaiset (ainakaan se yksi) eivät alkaisi pitää minua ihan kummallisena.

Eilen tein kiisseliä, jota sitten tänään ollaan syöty. Kiisseli kuitenkin muistuttaa enemmän mehukeitoa. Järkeilin, ettei siitä voi mitenkään tulla täyteen, koska sehän on kuin mehua, jossa on vähän marjoja joukossa. "Toi on tollasta Tiina-logiikkaa - mehusta ei tule täyteen" tuumasi Bärre siihen. Minä söin sitten vähän täytekakkuakin, jottei koko ajan tulisi nälkä.

Erään ystäväni [ei nimeä tällä kertaa, koska koskaan ei tiedä, ketä tännekin eksyy] kanssa pohdimme sitä, että me naiset osaamme kyllä murehtia turhaan. Tämä keskustelu palautti jälleen mieleeni toisen, jonka kuulin junassa viime maanantaina. Kaksi about kaksvitosta miestä jutteli: "Miehillä on paljon helpompaa, kun meollä on ne putkiaivot. Nasten pitää tehdä kaikesta niin perkeleen monimutkaista." .. "Me otetaan kaljaa saunassa ja tehdään päätöksiä"... Mitä tohonkaan nyt enää sanois. Tiedän tekeväni pienistä asioista suuria ongelmia ja vatvovani joitakin juttuja ihan turhaan. Mutta en kai sitten ole ainut.

Illalla tein joulukortteja ja -lahjoja. Huomenna pitäisi mennä postiin ja lähettää: kirje Yukarille (sain häneltä kortin viime uutena vuotena, vastaus on vähän viipynyt), yo-kiitoskortti parille ihmiselle (eihän mun juhlista vielä niin kauaa ole... osa korteista jää edelleen laatikkoon odottamaan), osoitteenmuutoskortteja (muutostani on kohta kaksi kuukautta) ja joulukortteja (kerrankin ajoissa!). Olen kyllä melko aikaisessa joululahjojeni kanssa. Normaalisti viimeiset on tehty aatonaaton ja aaton välisenä yönä.

Bärren kanssa joimme taas glögiä äskön keittiössämme. Tutkimme Järvenpään kartaa ja totesimme, että täällä on melko hyvä asua. Unirytmiämme miettiessämme tulimme siihen tulokseen, että samakait se on millon nukkuu, kunhan joskus nukkuu. Ikävä vaan, että opiskelu usein vaikeuttaa oman unirytmin valintaa. Ja perjantaina sitä saattavat vaikeuttaa myös ovikelloamme pimpottelevat tytöt. Tanjan lupasin päästää sisään, toiset voivat tehdä lahjat rappukäytävässä. Säälin jo nyt naapureitamme.