IRC-Galleria

Kuten monilla, minullakin loppui harkka. Olli ja Jani lauloi bussissa meidän lumettoman lasketteluleirin päätteeksi jäähyväislaulun leiriläisille. Olo ei ollut haikea, vaan nauroin.. Jäi hyviä muistoja harkasta.

Torstaina kävin Suskilla ja juhlin nuorten kanssa joulua. Meriristissä oli paljon nuoria ja kokonainen poikasoittokunta soittamassa messussa.

Perjantaina lähdimme sitten siis leireilemään. Laskettelun olimme jo unohtaneet, mutta meillä oli mukava viikonloppu. Leirikeskus sijaitsi saaressa ja siellä oli kaunista. Auringonpaiste ja järvi ympärillä - ei tarvittu edes lunta. Juoksentelin lauantaina ulkona katselemassa yhdessä sun toisessa paikassa nuorten hurjapäisyyttä ja olin onnellinen. Lauleskelin itsekseni toisinaan.

Yksi nuorista sanoi lauantai-iltana saunassa ajatelleensa ihan hirveesti sen päivän aikana. Minäkin ajattelin melkoisesti. Toi viikonloppu oli hyvä päätös harjottelulle. Toivon osaavani siirtää ajatukseni paperille, harkkaraporttiin. Olla ihminen ihmiselle - sanoivat Jani ja Olli. Siinä on tavoitetta, mutta siihen haluan pyrkiä.

Meri haki mut linja-autolta. Käytiin kaupassa ja Lajolla. Käveltiin kirkolle, pihassa tavattiin Veera ja Suski. Mentiin laulamaan kauneimpia joululauluja. Mä olin adhd-yliväsynyt-kahvia-juonut, mutta osasin istua paikoillani yli tunnin. Lauloimme kauniisti.

Mikko haki mut Raumalta. Olen polttanut cd-levyjä ja kynttilöitä. Ja katsoin Maajusseja taas. Kauhee ohjelma, kun saa mut aina niin haikeaksi. Onneksi melkein jo loppui.

Nyt on jo maanantai, joten tänään matkustan Mikon kyydillä Raumalle, sieltä busilla Raisioon ja Sallan kyydillä Järvenpäähän. Huomenna ilmeisesti pakataan Veeran tavaroita.

Tänään on ihan eri fiilis kuin eilen. Olen saanut nukkua paljon paljon enemmän ja paremmin. Illalla on nuorten joulujuhlat. Sitä ennen pitäisi askarrella joulukortteja, polttaa levyjä ystäville ja tehdä enkun essee. Olin unohtanut koko enkun esseen, mutta Salla muistutti. Puhuin S:n kanssa puhelimessa jotain puolitoistatuntia tiistaina. Edellisestä kerrasta oli niin paljon aikaa, että oli hirmuisasti asiaa..

Eilen kävin triljoonatta kertaa hammaslääkärissä. Tai no se oli röntgen. Ottivat sellaisella kummallisella laitteella kuvan mun suusta. Yksi viisaudenhammas on kummallisesti vinossa ja se pitää leikata. Sen kyllä tajus paljaalla silmälläkin, mutta lääkäri tarkastaa, pystytäänkö se tekeen kunnallisella puolella vai pitääkö mennä osaavamman kirurgin puheille. Hui. No, enää se viisaudenhammas ja oon hampaiden puolesta vihdoinkin valmis lähtemään Japaniin, jossa meidän xylitoliamme onneksi arvostetaan. Ei siis tarvitse käyttää xylitolittomia hammastahnoja, kuten Brasiliassa.

Röntgenin jälkeen menin kihartamaan Suskin hiuksia. Ikuman lisäksi Suski oli mun eilisen päiväni pelastaja. Se keitti mulle kahvia ja jaksoi ymmärtäen kuunnella kaikkia edellisiltaisia pohdiskelujani. Suskista tuli siinä sivussa nätti joulujuhlaesiintyjä.

Illalla oli teemailta [ns teemallinen nuortenilta]. Se on ollut ihan mun lempparijuttuja tän harjottelun aikana. Pidän keskusteluista nuorten kanssa. Ne ei päästä helpolla. Ja pidän niistä tyypeistä, jotka siellä käy.

Kotona käytiin äitin kanssa saunassa. Uni maistui hyvin.

Eräs pienen pieni enkeli heräsi tänä aamuna kello kuusi. Hänen oli mentävä suihkuun. Eihän enkelillä voi olla likaiset hiukset. Enkeli ei jaksanut hakea ulkoa ovenkahvasta sanomalehteä, vaan katsoi aamutelevisiota. Hän ei jaksanut keittää uutta kahvia, vaan jo eilisiltaista termarista. Kahvi oli pahaa ja aamutelkkarista tuli kahteen kertaan ne samat uutiset.

Enkeli ajoi väsyneenä Raumalle. Hän ei olut saanut unta edellisenä yönä. Päässä pyörivät miljoonat lähtöön liittyvät jutut. Enkeli on lähtenyt ennenkin pitkäksi aikaa pois. Vuodeksi muualle, kauas pois. Hän tietää, etteivät todelliset ystävät unohda. Ne odottavat. Mutta hän pelkää silti, että jotain ikävää tapahtuu sillä aikaa kun hän on poissa. Niinpä enkeli oli siis pyöriskellyt sängyssä pitkään yöhön, nähnyt lopulta hetken kauniita unia, mutta herännyt lopulta ja todennut tekstiviestit uneksi. Sen jälkeen hän olikin nähnyt painajaisia ja miettinyt taas liikaa. Hän välittää vähän liikaa ihmisestä, jota ei edes tunne kunnolla.

Raumalla satoi vettä ja enkelillä oli vääränlaiset kengät. Otsalamppu sentään oli mukana. Tähtisädetikut eivät syttyneet, lyhdyn kynttilä sammui ja aamulla kuivatut hiukset kastuivat. Kaikki lapset eivät kuulleet, mitä Idän viisas tietäjä kertoi kaukana edessä. Väsytti. Riisuttiin enkelin vaatteet. Enkelistä tuli tavallinen pieni tyttö vain. Eipä hän oloaan ollut enkeliksi juurikaan tuntenut.

Piti vielä käydä kaupassakin. Harmitti jotenkin kaikki. Mutta sitten tyttö tuli harjoittelupaikalleen ja tietokoneelle. Hän oli saanut sähköpostia! Eräältä mukavalta pojalta. Luulette ehkä arvaavanne keneltä.. Mutta ei! Sähköposti oli tullut Kanadasta asti. Mutta japanilaiselta pojalta. Nyt osa hymyilee. Sähköpostin lähetäjä oli Ikuma, tytön kaveri Brasilian vuodelta. Ikumalla ja tytöllä oli vähän Brasiliassa ollut erimielisyyksiäkin, mutta eräät osaavat olla herrasmiehiä ja selvittää asiat viellä kotimaahan paluun jälkeenkin. Ja nyt Ikuma oli tytön huomaamatta ollut vaihtareiden listalla, joille tyttö oli lähettänyt sähköpostia uutta vuotta koskien ja sivulauseessa maininnut lähtevänsä Japaniin. Ikuma opiskelee itse Kanadassa, mutta kertoi tulevansa kesäksi Japaniin. Tytölläkin on kai kesälomaa Japanissa. Ja tyttö juuri aamulla sanoi, että voisi kesälomallaan tavata japanilaisia ystäviään. Hän tosin kuvitteli, ettei tapaisi Ikumaa, koska tiesi tämän olevan Kanadassa. Mutta ilmeisesti tyttö tapaakin Ikuman ja Yukarin ensi kesänä. Jos vaan Luoja suo.

Tyttö on loppujen lopuksi kuitenkin aika onnellinen!

Olen syönyt paljon jouluruokaa. Edelleenkään ei ole lohen, kinkun ja lanttulaatikon voittanutta. Mutta en tarvitsisi lisää jouluruokaa enää ennen joulua, kiitos.

Perjantaina lähti Kati. Se pääsi autokyydillä Espoon Ikealle asti. Rauman seurakunta on täynnä hulluja tyyppejä. Hulluja, mutta mukavia. Ei valittamista. Kati palaa tammikuussa, mutta eri leirille kuin mä. Ja kesällä, mutta silloin minä olen jo kaukana. Ikävää. Mutta ehkä jonain päivänä löydetään itsemme jostakin tekemässä yhteistyötä tavalla tai toisella. Toivon ainakin niin.

Perjantai-ilta vietettiin tyttöjen kanssa Merillä. Pelattiin junapeliä, juotiin glögiä, kudottiin ja lopulta kaikki taas kääntyi hillosormien evätretkeksi Heseen. Jotenkin niin meidän ilta taas. Rauhallista, mutta mukavaa. Lauantaina shoppailtiin Merin kanssa Turussa. Löydettiin paljon lahjoja. Myös itsellemme. Sovittiin, että mä annoin Merille Madagaskar-elokuvan ja Meri mulle Ylpeys ja ennakkoluulo -leffan. Ei liikaa lahjoja itselleen.

Nyt olen lippukuntaillut muutamien kuukausien tauon jälkeen. Sunnuntaina kahvitettiin kauneimmissa joululauluissa. Nauroin paljon. Nuoremmat johtajat on huippuja ja viihdyn niiden kanssa. Tänään joulujuhlailtiin. Pukkia ei tullut, mutta lahjoja juu. Ja sai taas laulaa ja olla Tiina. Yllättäen ei ehditty kaikkea mitä oli suunniteltu. Niin käy aina. Mutta ei se haittaa. Sarin ja Heidin kanssa hihitettiin ei-millekään vielä viimeiseksi keittiössä. Harmittaa, etten ole ollut partio-kuvioissa viime aikoina oikein mukana. Mutta sitten taas kun palaan...

Juha Tapio jaksaa taas laulaa auton stereoissa. MullOnIkäväSua.

Hymyni on vino ja hengittäminen outoa. Kävin hammaslääkärissä ja laittoivat kaksi puudutuspiikkiä. Ensi kerralla kuulemma puutuu puolet alaleuasta, niska ja ehkä kielikin. Mutta sitten on vihdoin hoidettu Tiinan hampaat kuntoon.

Olen juhlinut itsenäistä Suomea. Tiistaina mentiin Katin ja Emman kanssa lapsityön toimistoon vietäämään iloista varttia itsenäisyydelle. No oltiin vartin sijaan siellä tunti, viihdyttiin niin hyvin. Koko päivän söin koktailpiirakoita. Illalla vielä jatkettiin Emmalla läksiäis-itsenäisyyspäivä-pikkujouluja. Eilen katsottiin Narniaa ja vietettiin seurakuntakodilla (vai oliko se -talo?!) kansainvälistä itsenäisyyspäiväjuhlaa. Illalla kotona syötiin pizzaa ja katsottiin linnanjuhlia. Päätin itsenäisyyspäivän Hovimäen katseluun. Läpi koko päivän; Narnian, juhlien, linnanjuhlien ja Hovimäen mietin sodan mielettömyyttä. Onneksi meillä on rauha.

Olen viettänyt hienon viikonlopun, siitä kiitos ystäville ja perheelle.

Torstai-iltana lähdin ajamaan Järvenpäähän. Oli synkkää ja pimeää, enkä ois yhtään jaksanut ajaa. Soitin Outille ja puhuimme Salkkareiden alkuun asti. Piristyin. Pitäisi etsiä kalenterista sopiva viikonloppu Jyväskylän reissua ajatellen.

Kaarnapolulla kaikki oli niin kuin ennenkin. En tunne olevani sielä vieraana. Se on edelleen mulle kuin koti. Vähän kuin tämä Pyhärannan kotikin silloin, kun asuin jo Järvenpäässä ja kävin täällä vain satunnaisesti. Laitoin hammasharjani ja -tahnani keskimmäiseen hammasmukiin, join teetä muumimukista, siivosin vessaa ja leivoin. Olin siis kuin kotonani.

Perjantaina tapasin tutor-tiimiläisiäni. Söimme ja puhuimme. Mukava tiimi. Ikävää, jos kaikki eivät ole koulussamme enää, kun palaan kaukaa ja alan opiskella heidän kanssaan.

Illalla vietimme Bärren synttäreitä. Bärre ajatteli hyvin paljon meitä vieraita. Saimme vaaleanpunaista (!) kakkkua ja katsoimme BB:n finaalin [Sari voitti!!]. Veeran silmälasitkin pestiin. Yöllä teen jälkeen emme vielä malttaneet nukkua, vaan lähdimme ajelulle. Kävimme kävelyllä Mäntsälän hautausmaalla, ajelimme Haarajoen aseman hissillä ylös ja alas sekä tarkistimme & korjasimme mun auton renkaiden ilmanpaineet. Bensa ei suinkaan mennyt hukkaan, meillä oli mukavaa.

Lauantaina nukuimme Bärren kanssa pitkään. Siivosimme hieman ja menimme syömään. Aamupalaksi salaattia ja heti perään lounaaksi pizzaa. Kasvatimme siis jälleen mahojamme.

Järvenpäästä ajoin suoraan Laitilaan, Laurin mökille. Vietimme pikkujoulua. Saunoimme, joimme glögiä ja söimme pipareita. Pelasimme korttia ja nauroimme kummallisille asioille. Minulla oli kumisaappaat ja otsalamppu ja olin onnellinen, vaikka minulle naurettiinkin.

Aamulla heräsin aivan liian aikasin. Puin hameen päälle saunan pukuhuoneessa ja lähdin Raumalle messuun & kirkkokahveille. Emma siunattiin virkaansa. Se tilaisuus oli oikeesti tosi lämmin ja välitön jotenkin. Kivaa. Ja sain taas laulaa kaikki ekan adventin virret.

Kotona söimme pikkujouluruokaa. Kinkkua, lanttulaatikkoa ja lohta. Jouluvalotkin on nyt sytytetty. Pidän meidän pikkujouluperinteistä. Illalla glögiä.

Odotan joulua.

Hyllyni on jo täynnä kirjoja ja kansioita, mutta monta laatikkoa on vielä purkamatta. Tallinnasta ostetut turkinpippurit ovat kovettuneet yhdeksi klöntiksi pussiin, pussi on ollut niin kauan avaamatta ja syömättä. Elän elämää, jossa olen vain harjoittelussa, näen ystäviäni, olen netissä tai katson televisiota.

Viikonloppu Ryttylässä teki hyvää vaihtelua tähän kaikkeen. Haluan isona lähetystyöntekijäksi. Tuntuu kummalta sanoa se ääneen monessa paikkaa, kun sitä on kuitenkin monta vuotta ajatellut lähinnä vain omassa pienessä mielessään. Siihen menee vielä vuosia, ja tiedän vaihtavani usein suunnitelmiani, mutta se tuntuu aika vahvalta kutsulta ja hyvin paljon siltä, että niin tulen tekemään. Tietysti kaikki on hyvin monesta asiasta kiinni, tiedän sen.

Vietin sunnuntai-iltapäivän/illan Järvenpäässä. Siellä oli hyvä olla.

Opettajani kävi tänään harjoitteluvierailulla. Hän sanoi monta fiksua asiaa. Keskustelu teki hyvää. Pitäisi vain ajatella kovin kovasti raporttia tehdessä.

Äiti oli löytänyt ensimmäisen tyynyliinan, jonka Meri on mulle tehnyt. Siinä on muumipeikko ja niiskuneiti. Minulla on ikävä, vaikka järki sanoo, etten edes tunne ihmistä kunnolla.

Paljon pieniä hyviä hetkiä on ollut monen väsyneen päivän joukossa.

Kirjoitin lukion ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen aineen, jossa arvostelin sitä, etteivät nykynuoret enää mieti, mikä on syntiä. Loppuun laitoin kuitenkin Jeesuksen ajatuksia siitä, että synnitön heittäkööt ensimmäiset kivet syntiä tehneen naisen kivittämiseksi.. Yhtään kiveä ei lentänyt. Ja minäkään en siis aineessa väittänyt olevani parempi kuin muut. Miten minä sitten unohdan tämän aika ajoin, tai ehkä aivan liian usein? Päässä on muutenkin pyörinyt viimeisen vuorokauden aikana erilaisia kohtia Raamatusta.

Usein tekisi hyvää katsoa ensin peiliin, ja arvostella vasta sitten muita. Ja kun katsoisi ensin oikein oikein tarkkaan siihen peiliin, varmasti jättäisi muiden arvostelun kokonaan.

Viime yönä nukuin Mikon sängyssä. En halunnut olla yksin vintissä. En muista, koska oisin nukkunut ovi auki alakerrassa. Nyt se oli ihan auki. Yöllä äiti ruokki kissaa ja kysyi, pärjäänkö yhdellä peitolla vai hakeeko hän vintistä mulle toisen peiton. Yleensä en jaksaisi kaikenlaista hössöttämistä ja sellaista, mutta yöllä olo oli kuin pienellä lapsella ja mitään muuta en halunnutkaan kuulla kuin sen, että äiti hakee kyllä toisen peiton, jos vain tarvitsen. Aamulla kävin vähien yöunien jälkeen pitämässä päivänavauksen entisessä lukiossani ja sitten palasin kotiin. Nukuin taas. Äiti keitti kahvia ja laittoi ruuan lämpenemään. Puhuin sille asioista. Teki hyvää.

Ansaitsematon rakkaus minun osakseni... tällaisina päivinä sitä on vaan niin vaikea käsittää. Että kuinka joku voi minusta tällaisenakin välittää, kaiken jälkeen. Vaikeinta on aina antaa anteeksi itselleen. Ihmeellinen on meidän Taivaallinen Isämme, joka antaa anteeksi kaiken. Ymmärrys ei riitä.

Tulin vaan kertomaan, että on kiva lähteä festareille ja kiva nähdä mun marttoja ja kiva nukkua pitkään ja kiva mennä raisioon yhdeks yöks ja kiva olla tiina ja kivaa kun on toinenkin höpsö tiina ja kivaa on elämä. Pakkaaminen ei ole kivaa mutta juokin vielä yhden kupin kahvia ennen kuin teen sen.

On taas ollut viikko.. Pitkiä päiviä. Ei sillä et harkassa ois ollu pitkiä päiviä, mut jotenkin olen vaan kaikki päiväni saanut venytetyiksi pitkiksi. Nukkunut vähän ja valvonut paljon. Ollut välillä hirvee haahuilu-olo vain. Ystäväni on pitäneet mut järjissäni. Jonsku, joka soitti maanantai-iltana myöhään. Ja varmisti, että torstaina tavataan. Ja laittoi vielä "turhan" viestin perään. Turhat viestit on niitä kaikkein tärkeimpiä. Ja sitten torstaina tavattiin, enkä tiedä, miten olisin selvinnyt siitä päivästä ilman Jonskua ja Suskia, joiden kanssa syötiin pizzaa ja kahviteltiin. Ja mun hömpät martta-ystäväni, jotka keskustelevat mun päiväkirjan kommentointi-osuudessa. Jokainen viesti sai hymyilemään ja taas jaksamaan. Onneksi viikonloppuna näkee melkein kaikkia.

Harkassa viihdyn edelleen. Harkka-sana on muuten kuulemma outo. Olen kuitenkin jo oppinut käyttämään sitä ja oikee sana on paljon pidempi ja vaivalloisempi, joten pitäydytään harkassa. Joo. Siis pidän siitä, että saan itse tehdä ja toisaalta saan myös katsoa. Ja että mitään ei pakoteta tekemään, vaan saadaan itse myös vaikuttaa siihen, mitä tehdään. Ja joka harkkapäivä kokee jonkun oivalluksen ja tuntee oppineensa jotakin. Seurakuntaan tunnen kuuluvani, toisin kuin oli päiväkotiharkan aikana.

Tänään mulla oli ihana ilta. Nukuin varmaan puolitoistatuntia "päikkäreitä". mapitin harkka- & kv-linjapapereita, katselin salkkarit. Ja sitten viimeinen Everwood. Se oli paras sarja ikinä. Sen jälkeen en tehnyt mitään niistä sadasta tärkeästä asiasta, jotka ois pitänyt hoitaa. Olin hetken netissä, puhuin varmaan puolitoista tuntia puhelimessa.. hymyilin, hymyilin, hymyilin. Katsoin puolet BB:stä ja sitten videolta vanhoja Hovimäkiä. Ja tulin taas tänne vinttiin. Pidän kovasti pienestä nurkastani täällä.

Kello on kohta kaksi, eikä mua väsytä yhtään. En ymmärrä, miten saan tänäyönä unta. Mutta en välitä. Hymyilen vain. Tiedän, että tulee taas päiviä, jolloin hymyily ei ole niin helppoa. En kuitenkaan halua ajatella sitä vielä. Tunteiden vuoristorata on ihan ok, niin kauan kun kaikki tunteensa saa jakaa jonkun / joidenkin kanssa.