IRC-Galleria

Jaa...musta kuulema ei ota selvää että mikä mä oikein oon... ..siis täh...???? Mähän oon niin selkee persoona ja niin ennalta arvattavissa... =DDDD <---- not =DDD

Eipähän puuduta tää elo armainen.

Oooookke...siispä pienen tiivistetyn elämäntarinan paikka =)

Helsingissä tuli mentyä syntymään, kultaisella -70 luvulla. Ujo ja hiljanen olin, opettajaki meinas työntää mua psykologille ku olin niin syrjään vetäytyvä...joo joo..oikeesti.. minä =DD Ei ollu vaan mitään sanottavaa oikein kellekään. Ihmettelin vaan maailman menoa. Ehkä mä olin sit erilainen. En tiiä. Tai vaan arka ja ujo. Yks bestis oli jonka kanssa elettiin ihan eri maailmassa, oltiin jotain kreivittäriä tai cowboyta aina ja kirjotettiin päiväkirjatki siitä maailmasta =DD Kuudennella leikittiin heppaa ku muut opetteli bileitten pitoa.

Keski-Suomessa ramppasin perheen kanssa, isän kotitilalla. Siellä viihdyin. Ah. Saatoin tuntikausia istua vaan jossain ihmettelemässä luontoa. Meditoin jo silloin =D Ja serkkulikan kanssa nuohottiin lähimetät ja soudettiin rannat. Rankametällä olo iskän kanssa oli ihan huippuhommaa =D Olin niin ylpeä itestäni ku jaksoin. Ohan se tollaselle kymmenkesäselle kovaa hommaa... Ja minä nautin ruumiini rankasusta =)

Ja auta armias jos joku tuli päätään aukomaan tai repimään ylpeydenaihettani eli iki-ihanaa karvahäntähattuani!!!! Tuli jokunen poika sotkettua hankeen...ja mullehan ei lumipesua annettu...ellen sitte ite joltain ihastukselta sitä halunnu =D

Yläasteella tein ihan totaalisen muodonmuutoksen. Olin seiskan talveen asti kiltti tyttö. Oli kananpojan keltanen toppatakki, sellanen oikein pikkutyttömeininki. Alko vaan jotenki tympästä sitte kaikki. Yhessä yössä koin muodonmuutoksen.

Kiitos siskolle siitä. Yks aamu marssin kouluun...oli puoli-irokeesi, sellaset ajellut vauhtiraidat toisella puolen päätä ja musta tukka ihan takussa pystyssä. Ja hirveet kajaalit ja mustaa huulipunaaki kai. Ja niittejä ja ihan repaleiset farkut ja kaikki. Ja reppuun oli sisko piirtäny Metallican logon. Hehe. Voi kiesus sitä älämölöä joka koulussa synty =OOO

On kyllä pakko ite sanoo että se oli elämäni cooleimpia hetkiä =D Kellekään en puhunu mitään, murahtelin vaan hiusteni alta. Jep. Sitten mua alettiinki pelkäämään. Vaikka mitä kiltein otus olin. Edelleenkään en pahemmin kellekään puhunu. Tupakkapaikalle pääsin jo mukaan, ja kun sitä mulle tarjottiin, niin mähän poltin. Eikä ees yskittäny. Vähäkö olin cool.

Sitte alko helvetti. Olin niin turhautunu. En vaan jaksanu istua tunneilla. Myöhemmin oon tajunnu että oisin tarvinnu vaan enemmän virikkeitä siellä. Noh, nykyään toi asia onneks ymmärretään paremmin ni lapset saa yksilöllisempää opetusta. Lintsasin. Ja lintsasin lisää. Se oli kivempaa hengailla keskustassa tai jossain. Jengin kanssa. Ja ku väsytti niin mielettömästi. En saanu öisin aina nukuttua. Äiti parka...sillä oli työ mun herättelyssä...

Sain jälki-istuntoa luvattomista poissaoloista. En menny. Sain jälkkäriä istumattomista jälkkäreistä..ja lisää poissaoloista. En menny. Ja taas lisää. En menny. Siirto erityiskouluun, sellanen kokeilu. Viikko työharjottelussa, viikko koulunpenkillä. Kukaan ei jaksanu enää mun kanssa enkä mä kenenkään kanssa. Halusin pois kaikesta. Koko maailmasta. Noh..sitten tyttökotiin. Enhän mä jaksanu niitten "kotiintuloaikoja" noudattaa...oli parempaa tekemistä. Rautatieasemalla olin päässy vähän kovempaan jengiin. Jee. Ängstinpurkua. Jee. Tyttökoti totes että nyt on niitten monikymmen vuotisen historian aikana eka tapaus jolle ne ei mahda mitään. Sain sinne porttikiellon ku vein sieltä muita tyttöjä mukaani...vaikka se oli mun kämppis joka mut Steissin jengiin vei... Noh.

Kotiväkikään ei mahtanu mulle mitään. Menin ja tulin miten halusin. Olin aika vittumainen. Oli niin angstinen olo. Sitten Helsingin tiukimpaan nuorisokotiin, Tutkalle eli Tutkinta-asemalle. Poliisiaseman yläkertaan =DD Ja eihän nekään mua kuriin saanu. Tapasin sitte yhen pojan. Jotenki sain peruskoulun päättötodistuksenki, kuus oppilasta ja mulla koulun paras keskiarvo, 6,8 =DD Sit mentiin kihloihin. Olin yhtäkkiä ihan eri ihminen. Muutin pohan luo ja leikittiin kotia. Kolme vuotta. Olin välillä jossain töissä, välillä en. Oisin halunnu kouluunki johonki, mutta poikaystävä ei päästäny. Töitäkään ei meinannu silloin 90-luvun alussa saada. Oli tehtävä mitä sai. Raksalla siivoilin ja kirpparilla olin myyjänä yms.

No sitte erottiin, tapasin uuden miehen. Kävin ajoneuvoasentajan amiksen. Jee. Ja sain ihan tarpeekseni siitä alasta...enkä osaa vieläkään pahemmin autoille mitään tehä =DD Sitten armeijaan. Sitten lukioon. Yllätyin omasta fiksuudestani. Olin aina aatellu että oon ihan tyhmä ku en peruskoulussa pärjänny. Nyt sai aikuislukiossa edetä omaan tahtiin, ja kas...en paljoa tunneilla istunu, ja revin kymppejä ja ysejä joka aineesta...kävin ylimääräsiä kursseja psykologiasta ja filosofiasta ja nautin niitten opettajien kanssa väittelystä =DD Joo..siis minä... MINÄ PUHUIN tunneilla =DDDD Aina äänessä =D

Samalla koitin käydä töissä. Oli vaan kaikkea. Sain turpaan harva se päivä mieheltä. Poliisit piti joskus hälyttää...noh, se oli aika ninja...aseita seinät täynnä jne... sai oikeesti pelätä. Anoreksian kanssa olin taistellu jo amiksesta asti. Intin aikana se oli vähän helpottanu. Väliaikasesti. Painoin alimmillaan 47kg (158cm) ja se on vähän kun on luonnostaan lihaksikasta sorttia... Muutin omaan asuntoon. Enkä nukkunu. Valvoin ja pelkäsin. Välillä töitä, välillä ei. Välillä kakski työtä. En vaan jaksanu. Ei kuuden tunnin VIIKOTTAISILLA unilla jaksa lukioo ja töitä....

Väsyin totaalisesti. Yksi kesäloma Keski-Suomessa herätti mut. Kiitos pikkuserkku <3 Jätin koko Helsingin kaikkineen. Miehen, lukion, kaikki. Ouuu jea. Elämäni paras ratkasu!!

Alotin eräopaskoulun. Ou jea. Se oli ihanaa. Ja kallista. Ei riittäny opintotuki alkuunkaan, jäin koululle velkaakin. Se oli siis sisäoppilaitos. Töitä ei ollu missään. Olihan se jätettävä kesken. Muutin Kannonkoskelle ja työmarkkinatuella Piispalaan ohjaajaharjottelijaks...eli siivoomaan.

"oikeita" töitä ei ollu missään. Ystäviä ja kavereita oli enemmän ku koskaan ennen! Eihän mulla niitä Helsingissä ollut ollut sitten peruskouluaikojen. Elämä oli ihanaa. Kannonkoskella asustelin sitten ja taistelin pikkukylän sisäsiittosuutta vastaan. Tappouhkauksia oli koko ajan ja kunnanjohtokin vainos. En saanut asuntoa koska olin kuulema saatanapalvoja ja opetin kylän nuorison ryyppäämään ja vaikka mitä. Heh. Jea. Right. Sitä kesti...ja kesti. Olihan kesällä isän kotitalo jossa asua, mutta kun ei sinne talvisin tuu vesiä ja ison iso puulämmitteinen vanha talo korvessa....

Olin auto-onnettomuudessakin...kaveri ajo auton katolleen ja ihme kun ei kukaan kuollu...siis todella, todella ihme... Nahat lähti naamasta niin että luomikin katosi poskesta pitkäksi aikaa. Ihme kun ei arpea jääny. Ja sielu sai reiän.

Onneks oli myös hyvä ystävä joka antoi majailla nurkissaan. Kunnes löysi tyttöystävän ja halusi ymmärrettävästi omaa rauhaa.

Sain poikaystävänki. Sain asustellakin heillä välilä. Mutta eihän sitä ikuisesti voi jatkua..anoppi hermostu. Jep. Alotettiin sama ammattikoulu, rakennusalan amis Äänekoskella. Viikoiks piti ottaa koulun asuntolasta kämppä. Olihan se...heh...asuntolaelämää =DDD Ja kallista ravata tota väliä. Ei ollu muuta vaihtoehtoa ku ottaa opintolaina ja ostaa auto osalla siitä. Pieni söpö mintun vihree 1975-vuoden kadetti <3 litrasella koneella =DDD Kiva oli talvisin ajaa =DDD

Sain tapeltua itelleni asunnon Kannonkoskelta. Vanha koulu ihan korvesta. Kylmä ku helvetti.
Yks kesäloma sitten erottiin, ja pian olikin uusi poikaystävä mulla. Samassa koulussa hänkin, samalta kylältä. Muutettiin Kannonkosken keskustaan rivariin. Oli hienoo...videotki toimi ku ei olleet kohmeessa =OO

Kallista, kovin kallista oli. Eläminen, auton pito, koskien välillä ravaaminen, molempien asuntolamaksut, vuokra, sähköt....kaikki. Opintolainaa se oli vaan otettava taas. Saatiin asunto Äänekoskelta. Valmistuttiin.

Jouduin ventovieraan ihmisen pahoinpitelemäksikin, ja olin teholla aivoverenvuodon takia. Tasapaino meni noin vuodeks.

Sitten oli työttömyyttä joku vuoden päivät kai. Ei oikein ollu mitään missään. Ja mulla oli taas vaikeeta. Pelkotiloja ja itsetuhoisuutta ja masennusta ja syömishäiriöitä joita koitin salailla. En tiiä tajusko sitä kukaan. Masennus- ja pelkolääkkeet vaan pahenti oloa. Ja vaikee se on mitään tehä kun ei oo ihmisellä tasapainoakaan. Ihmeellisiä oireita oli. Joku vamma siitä jäi. Ja aikamoiset oikeuskulut kun selittämättömästä syystä jouduin ite maksumieheks...vaikka ite olin uhri...noh...Suomen oikeuslaitos....

Pääsin yhteen firmaan keväällä laatoittamaan. Sitten yhtäkkiä äiti kuoli. Lamaannuin taas. Erottiinki poikaystävän kanssa. Olin aika sekasin.

Kesällä pääsin kukkakauppaan harjotteleen. Oi ihanaa...olin onnellinen siitä. Ja pian olinkin jo aikeissa perustaa oman kaupan. Puoli vuotta siellä opettelin alan saloja. Oi sitä aikaa. Oli ihanaa. Lainarahat sain tilille, mutta sitten tapahtui taas liikaa ihmissuhderintamalla....epäonnistunut raskaus yms. Panikoin. Se siitä kaupasta.

Sitten tapasin keväällä taas miehen. Ja sain töitä eräästä kaupasta. Osa-aikasen ja lopulta mulle jäi jopa vähemmän käteen kuussa ku työttömänä... Lopetin. Kesäks puutarhaan. Jee. Oli ihanaa. Sitten raksalle onnistuin oppisopimukseen maalariks. Joo. Reenasin taas innolla. Voimaa alko olla... Kävin kisoissakin ja voitin ihan ylläriks... Sitten taas tuli ero. Ja tästä päiväkirjasta voikin seurata sen jälkeistä elämääni =D

Tässä noin vähän jyvää musta =) Ei jaksa enempää nyt. Pitää alkaa syömään...reenit taas kohta ja haettava eka kaupasta evästäki...