IRC-Galleria

Mietinpä tuossa eräänä päivänä...tai no...aloitetaanpa alusta.

Kerran, jokunen viikko sitten olin tulossa katsomasta taekwondon kisoja ja satoi vettä. Jäimme siihen pihalle hengailemaan ja aurinko paistoi sateen lomasta. Oli hyvä fiilis, kurssikaveri oli voittanut ja muutenkin, ainahan meillä on =) Yllättäen huomasimme sateenkaaren laskeutuvan ihan siihen ehkä 15m päähän pihalle... ohhoh... enpä ole koskaan nähnyt niin läheltä tai kuullutkaan moisesta...en edes tiennyt että sen voi niin läheltä nähdä =O

Tälläinen kukkaislapsi kun olen, niin mieleeni tulvahti heti suunnaton ilo ja kehoni jo melkein lähti hyppimään sateenkaaren päähän katsomaan josko siellä olisi aarre....mutta enhän sitten kehdannutkaan....ja sitäpaitsi näkihän siinä kun se keskelle kivettyä pihaa laski, ettei siinä muuta ollut kuin pihakiviä....

Mutta mieltä jäi kaivamaan....entäpä...entäpä jos olisin mennyt....

...entäpä jos kun olisin siinä seissyt, tai polvistunut vesilammikkoon, hymysuin kääntänyt kasvoni sateenkaarelle, aivan suoraan sitä kohti, ja se olisi valunut ylleni...

...entäpä jos jokin suuri, suunnaton taika, jokin ylimaallisen taivaallisen ihana taika olisi langennut... jotain sanoinkuvaamatonta olisi tapahtunut...minut olisi tempaistu korkeuksiin, johonkin....minua olisi hetki kannateltu ilmassa ja täytetty tulvilleni jotain ihanaa valoa ja voimaa...

....jospa olisin saanut kaikkein korkeimman ja kalleimman lahjan... vaikka näkemisen tai parantamisen lahjan...tai vaikkapa minut olisi siunattu ja olisin saanut olla taivaallisen sanan välittäjä.... tai enkelien apuri.....

....murheellista....arvelenpa että tulen katumaan ja harmittelemaan tuota ainutlaatuista tilaisuutta loppu elämäni.....ainakin tämän elämäni...huokaus...ehkä seuraavankin.... =(

Mutta toisaalta, koin tuon ihmeen samalla niinkin, että minulle koitettiin kertoa että tämä tie on oikea, juuri se jota minun tulee kulkea. Taekwondo, ja sen myötä moni siihen liittyvä asia, on tuonut elämääni paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella. Tuntuu suorastaan huvittavalle kuinka voi ajatusmaailma tarkentua ja henkinen kasvu kiihtyä itsepuolustuslajin myötä...heh... Mutta onhan se paljon muutakin. Kehoni ja mieleni hakevat nyt toisiaan vahvasti....olen matkalla eheyteen...tai jotain...

Mutta.... sitten siis tuossa viikko sitten mieleeni palasi tuo tilanne. Oivalsin silloin, että koska sateenkaaren näkee aina vain tietystä suunnasta ja kuvakulmasta...valo taittuu jne...niin tajusin että vaikka olisinkin tuohon sateenkaaren päähän mennyt, en olisi välttämättä sitä itse nähnyt, se olisi paennut ja olisin joutunut turvaamaan kaverien neuvoihin.."vielä metri eteen...vähän takas...vasemmalle, eiku oikeelle...siinä..." Olisinko silloin edes ollut sen päässä kumminkaan, oikeasti...? Itse olisin kuitenkin tuijottanut tyhjää, olisin nähnyt kaaren olevan kauempana.....

Ja entäpä jos olisin ollut, niin eikös silloin ole mahdollista olla periaatteessa ihan milloin vain sateenkaaren päässä...? Mitä jos joku katsoo kilometrin päässä että hei, vau sateenkaari se tuolla laskee tonne ton talon päälle...ja minä olen siinä talossa tyynen tietämättömänä...

Niin onhan sateenkaari voinut osua meihin kaikkiin jo vaikka tuhat kertaa...tai vaikka miljoona...niin että olemmehan voineet jo saada osamme sen taiasta =) Aina ei näe lähelle, ja usein palkkiomme ja aarteemme on aivan jalkojemme juuressa, emmekä onnettomat sitä tajua...

.....mutta silti...entäpä jos se nyt olisi todella laskeutunut syliini.....niin...entäpäs jos.... huokaus...entäpä jos..... huokaus... ...huokaus....

....huokaus....

Jospa tämä selventäisi joillekin hiukan omituisuuttani....

Aurasi pääväri:
Kristalli



Kirkas kristalli on harvinainen auran väri. Kristalli-ihmisen oma aura on läpinäkyvä, ja hän pystyy omaksumaan siihen minkä tahansa auran värin, ympäristönsä mukaan. Hän on kameleontti, joka vaihtaa väriä aina sen mukaan, kuka sillä hetkellä vaikuttaa häneen voimakkaimmin. Värin mukana hän adoptoi myös sille ominaiset käytös- ja ajattelutavat.
Tämän ansiosta kristalli tulee toimeen oikeastaan kaikkien kanssa. Hän heijastaa kohtaamilleen ihmisille näiden omaa väriä, ja ihmiset kokevat löytäneensä todellisen sielunkumppanin - oivaltamatta, että kristallin väri voi vaihtua silmänräpäyksessä aivan toiseksi.

Mitä enemmän kristallin ympärillä on eri värisiä auroja, sitä vaihtelevammaksi hänen oma käytöksensä - ja koko persoonallisuutensa - muuttuu. Koska kristalli vetää värejä puoleensa, saattavat herkimmät ihmiset tuntea hänen lähellään oman energiansa vähenevän.


Vahva kristalli on kuitenkin synnynnäinen parantaja, hän voi toimia kanavana parantaville voimille. Kristalli pystyy auttamaan ihmisiä avaamaan solmukohtiaan ja tekemään tilaa luonnolliselle, minästä lähtevälle parantumiselle. Parantajan tehtävässä kristalli kykenee pitämään omat tunteensa poissa tieltä, avaten kanavat puhtaalle parannusvoimalle.
Kristalli ei kuitenkaan aina tunnista parantajan kykyjään, ne saattavat jopa pelottaa häntä. Parantajan rooli on vaativa, voimia vievä, ja kristalli onkin usein fyysisesti hyvin hauras.


Epätavallisen herkkyytensä vuoksi kristalli pystyy parantamaan vain yhden ihmisen kerrallaan, ja tarvitsee paljon rauhaa ja hiljaisuutta pitääkseen oman auransa puhtaana, kirkkaana. Liian monien ihmisten ympäröimänä kristalli imee liian monia värejä auraansa ja menee tukkoon.

Aurassasi voimakkaita:
turkoosi, lila, indigo, keltainen, okra, vihreä

äh

ei ole kyllä nyt yhtään luova olo

ihan jumissa

morkkis ja masennus meinaa iskeä pitkästä aikaa

sen siitä saa......

...juhannus... höh...

Taas oli tyttö pahoilla teillä...

tuli juotua olutta ja oltua perushumalainen hölmö.. tässä kotiuduttuani taas mietin miksi.

Mikä meidät saa alkoholia käyttämään ja olemaan tyhmä. Hmm... no vaikka olen aina sanonut etten usko saatanaan ja personalliseen pahaan niin jokin peruspaha meitä houkuttelee aina poikkeamaan siltä hyvältä kiltiltä ja fiksulta polulta.

Entäpä jos onkin olemassa jokin perustavaa laatua oleva Pahuus. Entäpä jos on Paha, Saatana.

Entäpä jos tämä Saatana on alunperin Jumalan luoma hyvä olento... tämä olento on hairahtunut polultaan ja houkuttelee meitä remmiinsä, pois hyvältä tieltä...

Mitäpä jos ei se tee sitä pahuuttaan vaan vain ymmärtämättömyyttään tai vaikka huonon itsetunnon takia?

Mitä jos suhtautuisimme Saatanaan kuin keskenkasvuiseen lapseen, olentoon joka hakee paikkaansa maailmassa...

Ja kun Jeesuskin sanoo että rakasta vihollistasi....

Entäpä jos yksinkertaisesti rakastaisimme Saatanaa? Entäpä jos hän on kuin lapsi joka vain kaipaa hyväksyntää ja rakkautta, rajoja ja turvaa? Siinähän taisi käydä niin, että Jumala ensin loi enkelin ja vertaan nyt tätä lapseen. Jumala heitti tämän lapsensa taivaasta pihalle tämän tehtyä virheen. Okei, tämä enkeli koitti syrjäyttää Jumalan ja ryttyili..

...kuten tekee moni lapsi vanhemilleen...

..entäpä jos suhtautuisimmekin rakastavasti ja anteeksiantavasti Saatanaan?

Vaikka Saatana kuinka meitä kiusaisi ja houkuttelisi, saisi meidät jopa tekemään mieluisiaan tyhmyyksiä, niin entäpä jos antaisimme sen hänelle anteeksi?

Meitä opetetaan vihaamaan Saatanaa ja halveksumaan ja kääntämään selkä...

Entäpä jos ottaisimme avosylin vastaan...? Jos tekisimme selväksi, että rakastamme ihan siinä kuin ketä tahansa, vaikka yhtä paljon kuin itseämme tai Jumalaa, niin entäpä jos hän löytäisi tasapainon ja luopuisi taistelustaan Jumalaa vastaan?

Entäpä jos Saatana onkin vain kuin kuka tahansa meistä, joka hylättynä ja vihattuna oikkuilee ja kieroilee saadakseen porukkaa puolelleen, puolelleen sitä vastaan joka on hänet hyljännyt?

Vaikka eihän Jumala varmaan ole Saatanaa hylännyt...mutta vihastunut niin ettei enää halua olla ystävä kanssaan ja on evännyt pääsyn luoksee..

Entäpä jos uskaltaisimme sen verran uhmata Jumalaa, että voisimme Saatanalle sanoa että "Rakas lapsi, tule tänne, istu syliini, potki minua, pure ja hauku, petä, huijaa, koita käyttää hyväksesi, langeta minulle kaikki demonisi ja kiusasi, tee kaikkesi jotta minä alentuisin samaan johon sinä olet alentunut, tule, niin kaikesta huolimatta minä sinua rakastan, rakastan kuin itseäni, kuin veljeäni. Rakastan sinua enkä pahastu mistään mitä teet. Otan vain lempeästi kaiken vastaan ymmärtäen tuskasi. Sillä tuskasi on oltava valtava ja sanoinkuvaamaton sillä pääsysi taivasten valtakuntaan on iäksi evätty."

Muistuttaismme häntä, kuten kaikkia muitakin siitä, että anovalle annetaan, kutsuvalle vastataan....

Entäpä jos Saatana pystyisi antamaan anteeksi itselleen ja Jumalalle, ja Jumala hänelle, niiin entäpä jos Saatana silloin luopuisi "pahuudestaan" ja vallanhimostaan? Entäpä jos kyse on ihan normaalista ego-ongelmasta? Entäpä jos Saatana onkin vain pikkupoika joka kaipaa huomiota ja hyväksyntää? Entäpä jos voisimme hyviä puoliaan kehumalla tms saada hänet pitämään Jumalan vastaista toimintaansa vääränä.

Entäpä jos Saatana ei halua muuta kuin tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi?

Entäpä jos rakastaisimme Saatanan hyväksi, ja Jumala voisi joskus antaa hänelle hyväksi...

....vapautuisiko jokainen helvettiin joutunut sielu ja helvetti lakkaisi olemasta?

Niin, paitsi etten usko helvettiin vaan sielunvaellukseen ja karmaan ja kaikkeen sellaiseen... Ja tämä oli vain oletusta.....

En tiedä onko nyt ihan joka ikinen askel ja pieni kyynärpään kolhaisu karmallista... joskushan sitä voi vain toheloida....

Mutta tänään sattui hassu juttu. Maalailen nyt täkäläisen ammattikoulun tiloja, nyt on menossa luokkien kattojen ruiskumaalaus. Touhutessani pohdin että mitähän sitä pitäisi elämällään tehdä ja miten tästä edetä, sekä mitä tulen tekemään vielä.

Juu. Siinä katossa on akustiikkalevyjä ja niiden ja katonrajan välillä on viiden sentin rako.
Yhtäkkiä sieltä putosi melkein päähäni puinen karttakeppi !!! En edes ymmärrä miten on mahdollista että joku on sen saanut sinne piilotettua kun ei siellä ole mitään sellaista rakoa tai mitään minkä päällä tai varassa se olisi siellä voinut olla...en vain voi käsittää. Ja kaiken huipuksi olen haaveillut että jotenkin voisin parantaa ja opastaa ihmisiä...jaa....että tuota....


En tiedä mikä oli asialla tai oliko tämä mulle miksikään viestiksi tarkoitettu, mutta kuitenkin. Tuli vain mieleen että ehkäpä musta tulee vielä jonkunsortin opas ja auttaja, suunnannäyttäjä ja tulkki henkimaailman asioissa ja opetan ihmisiä toteuttamaan tarkoitustaan tai jotain.... =)

Joskus siis vaikka karttakepin putoaminen päähän ei välttämättä ole karman rangaistus... ellei mua sitten kehoitettu parempaan kuriin ja ruotuun =D

Avalonin opetuksia Morgainen mukaan:

"...en mielelläni kajoa taikoihin ja loitsuihin. Avalonissa opetettiin että yksinkertainen kansa saattaa tarvita sellaisia asioita, mutta viisaat eivät niihin kajoa vaan kantavat sen taakan jonka Jumalat ovat heille asettaneet."

Niin. Kun taekwondossa opetetaan olemaan rento, ja sehän toimii... mikään ei onnistu jos jännittää ja koittaa vääntää voimalla, mutta kun on aivan rento, niin kaikki sujuu kuin ajatus (ehkä ei hyvä vertaus ainakaan kun lukee takkuisia tekstejäni=))...

....niin tämä pätee kaikessa muussakin. Kun ei liikaa yritä ja kankea elämäänsä johonkin ja pidä kiinni kaikesta kynsin ja hampain, niin silloin kaikki sujuu helpommin ja vieläpä menee parempaan suuntaan. Suohonkin vain uppoaa syvemmälle jos räpiköi.

Soljuu kivasti virrassa, hiukan vain kevyesti ohjailee. Ja kuitenkin pysyy tietoisena, tekee itse omat valintansa. Niissä rajoin kuin se ylhäältä sallitaan =)

=OOOOO no johan innostuin...... =D

Ja taas tuli pohdittua kaiken laista.

Kyse on taas energioista ja värähtelyistä. Eräänä juonena on ihmisen uskomaton jästipäisyys ennakko- ja epäluuloissaan. Hoohhoh. Noh, eihän sähköönkään muinoin uskottu jne....

Ensinnäkin vaikka ääni. Mitäs ääni on, no värähtelyä. Senhän kaikki oppivat jo ala-asteella. Kaikki tietävät että kuuro voi säveltää aivan uskomattoman kaunista musiikkia, eikö vain, ja esimerkkejä tästä on muitakin kuin Mozart. Kuuro voi myös "kuunnella" musiikkia, ja soittaakin sitä. Esimerkkejä on, en nyt ala niitä luettelemaan. Toisilla tämä on hienovaraisemmaksi kehittynyt kyky, toisilla karkeampi.

Mutta kuulevakin ihminen tuntee etenkin matalat äänet koko kehossaan, ja tärisyttää bassonjytke talojakin. Korkeammatkin äänet voi herkempi ihminen tuntea. Mutta siis.

Katopa. Jos kerran ääni liikuttaa ainetta ja saa aikaan aistimuksia, niin sillähän on silloin jokin vaikutus ihmiseen. Jokainen tietää tämän, ja tajuaa että erilainen musiikki vaikuttaa mieleenkin erilailla. Joten, sanopa yksikin pätevä perustelu sille, miksi sitten äänellä ei voisi muka olla parantavia vaikutuksia? Tä?

Miten niin moni ihminen voi edelleenkin tyrmätä musiikin parantavan voiman täysin huuhaana? En ymmärrä.



Ja sitten valo. No mitäs se sitten on? Noh, värähtelyä sekin, aaltoilua, energiaa. Valolla on suuri voima. Kasvit saavat siitä voimansa yhteytykseen ja ihminenkin jotenkin kummasti siitä muodostaa D-vitamiinia. En ymmärrä mikä on tämä tapahtumaketju tarkemmin mutta eipäs nyt puututa siihen.

Valoakin on monenlaista ja siis lähinnä monen väristä. Mehän aistimme värit sen perusteella, minkä väristä valoa mikäkin heijastaa, tämänhän kaikki myös tietävät. No niin. Eri värisillä valoilla on myös aavistuksen verran erilainen aallonpituus. Hei, sehän on ihan selvä juttu. Johonkinhan senkin on perustuttava että eri materiaalit heijastavat eri värejä....ja tämä riippuu aallonpituudesta. No niin.

Eriväriset pinnat myös heijastavat eriverran lämpöä. Musta nahkapenkki Cadillacissa on helteellä paljon kuumempi kuin vaaleanpunainen nahkapenkki vaaleanpunaisessa Cadillacissa. Valkeasti sisustettu asunto on viileämpi kuin tummanpuhuva mahonkilukaali. Ihan selvä juttu kaikille.

Eli. Jos kerran aistimme eri väristen pintojen heijastamat aallot ja säteet niin niillähän on silloin jokin vaikutus kehoomme. Jokaisella on jokin väri jota vain ei voi sietää vaatteissaan vaikka saattaisi muuten pitää väristä. Selittämättömästä syystä vain siinä tulee jotenkin huono olo. Tai sitten tuntee rauhoittuvansa vaikkapa herkän vaaleansinisessä huoneessa jne. Niin minkä hemmetin takia sitten on niin vaikea uskoa, että väreillä on meihin vaikutuksia.

Siispä, sanopa yksikin pätevä perustelu sille, että väreillä ei olisi meihin parantavia tai terapeuttisia vaikutuksia? Miksi muka väriterapia ei toimisi, tai väreillä ei voisi ohjata omaa vireyttään tai hyvintoinitaan, vaikkapa auttaa itseään keskittymään tai iloitsemaan? Täh? En ymmärrä.

By the way. Ostin kerran, siis tosi harvoinhan niin teen, mutta kerran ostin pussillisen irtokarkkeja. Karkit olivat kaikki samanmuotoisia sileitä kiiltäviä rakeita. Niitä oli punaisia, mustia, vihreitä ja keltaisia ja ne olivat läpinäkymättömässä paperipussissa. Aikani kuluksi päätin kokeilla arvata niiden väriä. Otin siis katsomatta karkin kerrallaan ja etukäteen päätin minkä värisen poimin. Ja kappas, yksi kymmenestä nostamastani karkista oli eri värinen kuin päätin. Eli eikö muka värejä voi tunnistaa näkemättä?







Ja sitten vielä tuoksut. No eivät ole ehkä väreitä, tai kaiketi nekin loppujen lopuksi saattavat vaikka nekin olla, mene ja tiedä. Mutta kumminkin.

Jälleen kerran, kaikkihan me tiedämme että tuoksuilla on meihin aina jokin vaikutus. Joku yököttää, joku miellyttää, saa hymyilemään, huokailemaan jne. Tuoksun perusteella valitaan monia asioita.

Vauvan tuoksu saa hoivaviettimme heräämään, mansikan tuoksu herauttaa veden kielelle ja tiedämme jopa että pelon voi toisinaan suorastaan haistaa ilmassa. Eri tuoksut herättävät meissä erilaisia tuntemuksia ja vaikuttavat hormonitoimintaamme. Tiedämme jo ihan yleisesti että vaikkapa miehen nuuhkiminen auttaa menkkakipuihin...emmekös tiedäkin...?

Pitemmittä puheitta...siis eli sanohan hemmetti sentään yksikin pätevä perustelu, miksi muka aromaterapia ei toimisi? Täh?



Ja kun kerran kaikki on jonkin sortin värähtelyä täynnä, niin silloinhan kivet ja metallitkin ovat. Jep. Nekin heijastavat värejä, niillä on joka lajilla ikioma kidemuotonsa ja koostumuksensa. Hei, miettikääpä maanjäristyksiä. Nehän ovat maankuoren laattojen välistä hankausta. Samalla tavalla kivi on täynnä hienoja halkeamia ja joka kiteen välillä on samankaltainen jännite kuin maankuoren laatoilla, eikö vain? Näin minä sen ainakin pähkäilin. Ja eri metallit johtavat sähköä eri lailla, se taas johtuu sitten tästä atomien ja elektronien varauksista ja siitä miten ne liikkuvat. Niin, liikkuvat. Metallien sisällä on näkymätöntä elämää.

Molekyyli- vai mikälierakennekin jo täynnä erilaisia jännitteitä ja sähkövarauksia yms. Siispä. Eiköhän ole päivän selvää, että kivet ja metallitkin heijastavat energioita eri lailla, ja niillä on aivan oma energiavarauksensakin. Hei, säteileehän uraanikin kuin hullun silmät?!?!?

Ja kuten jo miljoonaan kertaan on todettu, ihminenhän aistii monenlaista. Joten.

Sanopa yksikin pätevä perustelu miksi muka kivillä ja metalleilla ei olisi meihin parantavia ominaisuuksia? Miksi ne muka eivät voisi vaikuttaa mielialaamme ja terveyteemme? Mitä? Täh?


Ja sitten ihmisen oma energia. Jokainen on joskus kokenut jonkun sinänsä miellyttävän ihmisen jostain selittämättömästä syystä vastenmieliseksi. Jonkun kosketus tuntuu miellyttävälle, jonkun lähellekään ei pysty menemään. Jonkun seurassa rauhoittuu, jonkun seurassa ärsyyntyy, eikä aina keksi reaktiolle syytä vaikka kuinka yrittää.

Noh, ihmisillä on erilainen energiakenttä. Olemme täynnä sähköistä toimintaa, ihmeellisiä kemiallisia fysikaalisia tapahtumia. Kaikki nämä vaikuttavat väkisinkin johonkin.

Äh. Miksi siis ei muka voisi energiaparantaminen toimia? Yksikin pätevä perustelu, kiitos. Miksi ei voisi akupunktio toimia, sehän vaikuttaa hermojemme toimintaan joka taas vaikuttaa kehomme toimintaan ja hormonitoimintaan jne jne jne. Miksi ei meridiaanihieronta, sehän vaikuttaa sisäiseen sähköiseksi käsitettävissä olevaan toimintaamme. Miksi ei vyöhyketerapia, sama homma. Miksi ei kuppaus, se vaikuttaa lymfa-eli nestekiertoomme.

Nestekierrosta aasinsilta veteen. Vedellä on molekyylirakenne. Siihen vaikuttaa ympäristön sähköiset ja muut varaukset. Erilaisilla vesillä on erilainen vaikutus kehoomme. Kehomme on suurilta osin vettä. Veteen vaikuttaa ympäistön sähköiset tapathumat, miksi siis ei kehossamme olevaan veteen. On jo tieteellisesti todistettu sitäpaitsi että vedellä on muisti. Lue vaikka Tieteen Kuvalehtiä.

Miksi siis muka ei kehoomme vaikuttaisi mikään, mikä vaikuttaa sähköiseen toimintaan ja muuhun fysikaaliseen ja kemialliseen? Mitääääääh tähh hähh????

Niin ja sitten vaikka kukat ja muut kasvit, miksi eivät muka yrtit toimisi? Ja kukkauutetipat? Kuukauutetipat ovat vettä johon on uutettu kukkien ominaisuuksia ja siihen on veden muistiin perustuen siirretty kukan värähtely yms.

Aargh. Uskokaa jo te vähäuskoiset, vaihtoehtoishoitomuodot toimivat.

Ja tällä tekstillä avaamaani keskustelua voi seurata osoitteessa www.nakokulma.net/index.php?topic=14130.0;topicseen





Suihkussa äsken yhtäkkiä koin tämän kaiken niin selkeästi, aivan näin kaiken kuin viedona. Ihan selväähän tämä kaikki kai monelle on, ja ollut minullekin, mutta nyt ymmärsin tämän niin paljon konkreettisemmin.

Oikeastaanhan fyysistä minäämme ei ole olemassakaan. Ihan samalla tavalla kuin vaikkapa jäkälää ei ole itseasiassa olemassa. Jäkälä ei ole itsellinen olento vaan kahden eri olennon symbioosi. Tosin näitä kahta muutakaan olentoa ei ole olemassa.

Ei ole olemassa sellaista ainetta kuin minä. Jokainen solumme muodostuu monista eri komponenteista ja kaiken maailman hiukkasista ja mistä lie. Ja ne taas muodostuvat vaikka mistä. Jokainen atomi joka meissä on, muodostuu sekin lukuisista eri osasista, ja nykyään tiedetään neutronien ja sen sellaistenkin vielä pilkkoontuvan eri osiin. Veikkaanpa että niin tekevät vielä nekin osat.

DNA:mmekin on vain alkuaineita. Kaikki tämä on sekin vain energiaa. Alkeellisin olemisen alku, kaikkein pienin ja yksinkertaisin aineen osa on vain aavistus heräävästä energiasta ja sen alulle panemasta tapahtumaketjusta. Eikä mikään voi olla olemassa ilman vähintään kahta vaikuttavaa voimaa.

Tämä kaikki koskee myös sieluamme. Itseasiassa sekään ei taida olla edes olemassa. Loppujen lopuksi. Sielummekin koostuu jostain vielä tieteellisesti todentamattomista alkuenergioista ja käsityskykymme ylittävistä aineksista.

Vai voisiko sielumme olla olemassa ihan omana itsenään...mutta jostainhan senkin pitää koostua? Voiko se koostua jostain aivan itsessään olemassa olevasta aineesta, onko olemassa ainetta nimeltään "juuri minun henkilökohtainen sieluni"? Jokainen sielu on kuitenkin erillinen, joten voiko olla miljardeja biljoonia alkuvoimia nimiltään sielu?

Sielunkin on koostuttava jostain. Ja jotenkin kaikki sielut ovat kytköksissä toisiinsa ja muodostavat yhdessä universaalin maailman sielun tai energian johon yhdistyy aivan kaikki mitä on olemassa. Kaikki voimat kuitenkin vaikuttavat toisiinsa joko suoraan tai välillisesti.

Alkuaineiden ja alkuenergioiden luonnollista toimintaa häiritsee kaikki epäpuhtaus ja epävire. Tämä pätee niin fyysisellä tasolla kuin hengenkin puolella. Niin kauan kuin epäpuhtauksia on, vähänkään, se täydellinen harmonia kaiken välillä ja sisällä ei voi toteutua, johon tämä kaikki olevainen pyrkii. Ja se pyrkii siihen aivan luonnostaan, tahattomasti, väsymättä, niin kauan kuin vain suinkin on tarpeen. Kun tämä joskus vielä, ja uskonpa että se vielä joskus tapahtuu, niin mitä sitten tapahtuu?

Voi se on varmasti jotain niin uskomattoman kaunista ettei sitä voi koskaan ihminen kyetä tällä tasolla käsittämään... Mitähän sitten tapahtuu.... oih...

Meidän olisi elettävä ja toimittava niin niin niin niin paljon puhtaammin joka tasolla jotta tämä voisi joskus tapahtua. Ja vaikka me kaikki, siis aivan joka ikinen iikka maailmassa yhtäkkiä valaistuisimme täysin ja puhdistuisimme yhtäkkiä niin tekojemme vaikutukset varmaan kuitenkin tuntuisivat pitkään... ja entäpä kaikki muilla planeetoilla asuvat? Koko universumin jokaisen osapuolen pitäisi olla mukana tässä.

Oi ja voi. Kyllä se vielä joskus tapahtuu.

Jos aina vain nielet kiltisti mutisematta sinuun kohdistuneet loukkaukset ja ilkeydet, teet väärin itseäsi kohtaaan. Jokainenhan tietää tämän.

Mutta muistammeko että teemme väärin myös toisia kohtaan? Ilmaisemalla loukkaantumisemme ja suuttumuksemme kerromme loukkaajallemme hänen tehneen väärin. Muutoin hän ei ehkä sitä itse tajuaisi, emmehän me aina ole niin tietoisia teoistamme. Näin annamme hänelle myös mahdollisuuden muuttaa käyttäytymistään.

Ja oppia. Esim parisuhteessa... Selän takana ystäville valitetaan kuinka puoliso tekee sitä ja tätä, vaikka puolisolle ei ole välttämättä tästä edes sanottu. Onko ihme jos tilanne vain pahenee kun mukaan tulee kertynyttä patoutunutta ärtymystä jolloin kaikki muukin alkaa ärsyttää ja kaikki menee ihan sotkuun ja sekaisin. Lumipallo ilmiö. Mutta täähän pätee kaikissa ihmissuhteissa, niin pysyvissä kuin ohimenevissäkin.

Meidän on ilmaistava tunteemme. Olemme vastuussa toki lähinnä omista teoistamme, mutta on meillä silti myös yhteisvastuu toisistammekin.

Emmekä saa antaa periksi ja kääntää polkumme suuntaa ja luopua meille tärkeistä asioista vain siksi, että joku koittaa meihin vaikuttaa. Kahnauksia ja vastuksia tuleekin elämässä olla, ja missä olisimme jos jokaisen myötä vaihtaisimme suuntaa.....

Eiköhän sovita niin, että tästä lähin sanomme aina kun jokin painaa mieltämme tai ei tunnu oikealle, jooko? Ja jos ei oppi mene toielle perille, niin muistutamme pariin kertaan, ja jos ei vieläkään mene perille, niin jätämme asian taaksemme ja jätämme sitten omaan arvoonsa. Emmekä ota siiä kantaaksemme pahaa oloa vaan annamme anteeksi.

Eikö?