IRC-Galleria

Mielikuvitusystävä #1: Eihän ole edes väittänyt pitävänsä.
Minä: Totta, ei olekaan. Ei siis syytä olettaa, että pitää.
M: Ja paljon syitä olettaa, ettei pidä. Se selittääkin kaiken.

Onko modernilla kehittyneellä - eli sekulaarilla - yhteiskunnalla tarvetta uskonnolle? Tai papistolle?

Kaikkia papiston aikanaan hoitamia tehtäviä hoitavat nyky-yhteiskunnassa kyseisiin tehtäviin erikoistuneet korkeastikoulutetut ammattilaiset. Avioliittokin on saatu sekularisoitua ja siten osoitettu sen tosiasiallinen luonne: se on lainvoimainen sopimus kahden yksilön välillä, jonka mukaan heillä on yksi yhteinen talous. Aikanaan viranomainen, joka virallisti avioliiton, oli papiston jäsen, mutta nykyään viranomaiset, jotka hoitavat avioliiton virallistamisen, ovat tehtävään erikoistuneita - sikäli, että tuntevat yksityiskohtaisesti asiaan liittyvän lainsäädännön - korkestikoulutettuja virkailijoita.

Entäpä uskonto ja siihen liittyvä ajattelu, eli teologia? Teologian tarve on selvä: uskontoa on ajateltava. Mutta tarvitsisiko sitä ajatella, jos sitä ei olisi? Alkukantainen ihminen teki teologiaa, koska yritti selittää, miksi maailmassa tapahtuu asioita, joita maailmassa tapahtuu. Kun nykyihmisellä on tiede, joka on vastannut siihen kysymykseen, eikö se ole tehnyt teologian tarpeetomaksi? Tuo kysymys on teologiaa ja turha, kun vastaus siihen on: kyllä.

Pappi, eli papiston jäsen, on ajattelija, joka on erikoistunut teologiaan. Koska pappi on ajattelija, jonka ajatukset ovat turhia, on pappikin turha, koska hänen ainoa tuotteensa on turha. Papin ylläpitäminen on niiden voimavarojen tuhlaamista, jotka ylläpitoon kuluvat.

Jokainen pappi, eli teologiaan erikoistunut ajattelija, johon joku tuhlaa voimavarojansa, tietää olevansa loinen. Kun pappi pyytää ylläpitoa itselleen ja muille vähäosaisille (pappi on melkoisen vähäosainen, kun ainoa lahjakkuus, joka hänellä on, on turha), hän on asiassaan rehellisempi - vaikkakin ilmeisen itsekäs - kuin sellainen viranomainen, jonka asema yhteiskunnassa on taattu ja hyväksyttävä.
Papiston tosiasiallinen asema yhteiskunnan tosiasiallisena pohjasakkana ei ole koskaan muuttunut. Myöskään papin asema yhteiskunnan loisena ei muutu, toisin kuin muiden "yhteiskunnan loisten". Rikollinen saatta ohjauksen (mieluiten ammattimaisen terapian ja ammattikoulutuksen) myötä kehittyä yhteiskunnan hyödylliseksi jäseneksi, mutta papista sama ohjaus tekee vain hyödyttömämmän - kehittyneemmän teologin. Jopa vanhukset kuolevat, jolloin heidän yhteiskunnalle asettamansa rasite poistuu, mutta hyvin harva pappi on niin epäitsekäs, että päästää yhteiskunnan hänen ylläpitämisensä aiheuttamasta taakasta. Myöskin perinnöllisistä haitoista kärsivät ihmiset saattavat päästä esteidensä yli ja olla erittäinkin hyödyllisiä yhteiskunnalle - varsinkin suuntautuessaan oikeasti tuottaville, eli taiteellisille, aloille.


>Isä: Johannes, sinä unohdat jotain.
>Poikasensa: Mitä? En ole... Ai niin, unohdin sen toisen uskonnon. Ja teologian. Ja papiston.
>P: Mutta en kuulu siihen papistoon enkä osaa sitä teologiaa. Osaan vain oman teologiani, eikä se toinen uskonto ole uskonto sen mukaan, miten pystyn uskonnon ymmärtämään.
>I: Kunhan muistutin, ettet voi määrätä muiden ihmisten uskonnosta - varsinkaan, kun et ymmärrä sitä.
>P: Joo joo. Tiedän: koska he kutsuvat itseään papistoksi en voi kiistää sitä, vaikkeivät he minun ymmärtääkseni ole pappeja.
>I: Aivan. Sinä voit korkeintaan kiistää heidän olevan pappeja sinulle, mutta, jos teet niin, et sinäkään ole pappi heille.
>P: Haluankohan minä olla heidän pappinsa?
>I: Haluat. Et välttämättä halua olla pappi niin kuin sen ymmärrät, mutta haluat olla heidän pappinsa.
>P: Totta. Ja joka tapauksessa olen pappi niin kuin sen ymmärrän, eli olen "ammatiltani" ihminen ja haluan olla juuri sellainen pappi heillekin.
>P: Mitään muutahan papille ei ole jäänyt kuin inhimillisyys, kun insinööreillä, terapeuteilla ja lääkäreillä on ihan oikeaa ammattitaitoa kertoa miten on hyvä elää, valtiolla on viranomaisia, jotka voivat saatella ihmiset avioliiton auvoiseen satamaan, ja taiteellakin on ihan oikeita ammattilaisia. Eihän pappi koskaan ole tosiasiassa ollutkaan mitään muuta kuin ihminen, mutta aiemmin ei ollut muita ammattilaisia, jotka olisivat neuvoneet, joten papit joutuivat siihen, kun eivät kuitenkaan voineet - "ammattitaitonsa" takia - olla kohtaamatta ihmisiä ihmisinä. Mutta nyt pappi voi todellakin tehdä sitä, minkä papin "ammatitaito", eli teologia, mahdollistaa: olla ihminen toiselle ihmiselle.
>P: Se ei tietenkään ole mikään oikea ammatti eikä edes tarpeelista, koska ihmisillä on kuitenkin ihan omastakin takaa ystäviä ja perhe.
>I: Taas sinä unohdit.
>P: No, voi helvetin perkele, en koskaan muista niitä tyyppejä enkä todellakaan tiedä, mitä se papisto touhuaa. Voihan olla, että he tekevät jotain oikeasti ansiokasta, joten sikäli olisi tärkeää tietää.
>I: Muttei taida olla niin tärkeää, että luopuisit omasta teologiastasi ja omista ajatuksistasi?
>P: En tiedä. Jos se on jotain oikeasti hyödyllistä, en varmaan kuitenkaan pystyisi siihen.
>P: Minun on varmaan tyytyminen loisen osaani. Teologia on kieltämättä ovela juttu, kun se mahdollistaa tyytyväisyyden minunkin tilanteessani, jossa ei oikein ole syytä olla tyytyväinen. "Ooppiumia kansalle" tosiaankin.
>I: Miten niin ei ole syytä olla tyytyväinen?
>P: No, kun olen tällainen loinen. Enkä edes kauhean fiksu sellainen.
>I: Tiedätkö, kun puhut tilanteestasi, joku voisi luulla sen tarkoittavan...
>P: Joo, tiedän. Jännä juttu: se, että minulla on niin paljon hyviä asioita elämässäni, tuntuu epäreilulta, kun en ole selvästikään ansainnut niitä enkä näillä näkymin tulekaan ansaitsemaan.
>I: No, kun aiot nyt lopettaa tämän merkinnän, voisitko nyt selvästi ja suhteellisen täsmällisesti sanoa, mikä se pappi on.
>P: Pappi on inhimillisyyden "ammattilainen", jota on turha pyytää neuvomaan missään asiassa, koska pappi ei oikeasti osaa neuvoa ketään, kun on itse sellainen loinen kuin on, mutta pappia voi pyytää rakastamaan ja olemaan oikeasti läheinen ihminen, koska "ammattitaitonsa" takia pappi tekee niin pyytämättäkin.
>I: Entäs...
>P: Joo, sitten on niitä tyyppejä, jotka kutsuvat itseään papeiksi, mutta minä en tiedä, mitä ne tyypit touhuavat. Tällä kertaa en unohtanut, vaan jätin pois, kun en osaa sanoa mitään niistä.

...mutta seksikäs mies ei välttämättä ole isä.

Ihminen, jolla on paljon rahaa, on rahakas ja, jolla on paljon mahaa, on mahakas ja, jolla on viisautta, on viisas ja, jolla on paljon seksiä, on seksikäs.

Mies on seksikäs, koska useat naiset haluavat hänet jälkeläistensä siittäjäksi, eli haluaa paritella miehen kanssa, koska kokevat miehen olevan erinomainen ihmisyksilö, eli hyvä isä. Miehen seksikkyys määrittyy aina samoin, riipumatta siitä kummasta sukupuolesta mies on kiinnostunut.

Vanhemmuus on kuitenkin muuta kuin jälkeläisten tuottamista. Isyyskin on siis muutakin kuin jälkeläisten siittämistä. Mies voi olla seksikäs, eli erinomainen ihmisyksilö, ilman, että on isä. Mies ei voi päättää tuleeko hänestä isä, mutta mies voi päättää, ettei hänestä ikinä tule isää (tietenkin, jos on seksikäs mies, toteuttaminen edellyttää huolellisuutta). Jos mies ei tahdo jälkeläisiä(-än, jos on sattunut vahinko), hän ei ole isä, eikä siis hyvä isä sen enempää kuin huonokaan.

Isän tahto, eli isyyden tahtominen, on se, mikä tekee miehestä isän, ja seksikkyys on se, mikä tekee isästä hyvän.

...toisaalta, voisi määritellä, että, koska nainen kokee miehen erinomaiseksi ihmisyksilöksi ja haluaa tämän siittävän naisen jälkeläiset, eli paritella miehen kanssa, seksikäs mies on hyvä isä, vaikkei hän tahtoisikaan olla isä, eli ei tahdo jälkeläisiä.
Jos nainen tapaa seksikkään miehen, jonka kanssa sitten parittelee, ja tulee raskaaksi, miten voitaisiin väittää, ettei kyseinen mies ole hyvä isä, vaikka hän kieltäytyisi olemasta tekemisissä siittämänsä jälkeläisen ja jälkeläisen äidin kanssa? Eikö se tarkoita, että, hylkääminenkin on hyvää isyyttä? Nainenhan kuitenkin kokee miehen olevan erinomainen ihmisyksilö ja hyvä isä: eihän hän muuten olisi halunnut tämän siittävän jälkeläistään.

Onko seksikäs mies - ja vain seksikäs mies - joka tapauksessa hyvä isä?

Selkein esimerkki järjenkäytöstä päätoksenteossa on shakkipeli.
Kun shakissa on selkeät säännöt, joiden mukaan peli etenee, pelaaja voi järjen avulla ennakoida kaiken tulevan (no ei aivan kaikkea, ellei ole jonkinlainen yli-ihminen) ja pystyy tekemään siirron (päätöksen), joka vie hänet lähemmäs voittoa, joka on sääntöjen määrittelemä tilanne, eli matti.
Elämä ei ole shakkipeli. Elämä eroaa shakkipelistä siinä, että elämässä ei ole selkeästi määritelty mitään tilannetta, jossa ihminen (pelaaja) saavuttaisi lopullisen voiton, joten järki ei voi ohjata ihmistä hänen elämässään, koska järki ei aseta mitään saavutusta voitoksi, vaan voi vain auttaa löytämään reitin/keinon siihen tilanteeseen, joka on määritelty voitoksi.
Koska jokaisen elävän on kuoltava joskus, elämässä ei ole mitään järkevää "lopullista voittoa". Ehkä elämässä on joitain hetkellisiä voittoja, joihin järki voi paljastaa reitin, mutta järki ei voi siltikään määrätä, mitä nämä voitot ovat.
Esimerkkinä toimikoon seksi, joka ainakin miesten mielestä on voitto. Mies ei kuitenkaan ole järkensä avulla määrittänyt sitä voitoksi, vaan se on hänen kaikkein primitiivisimmän ja järjetömimmän osansa tavoite. Muitakin tavoitteita on, mutta niitä on niin paljon, etten varmaan pystyisi niitä luettelemaan.
Järki on siis evoluution antama keino päästä tavoitteisiin, mutta järki ei voi määrittää niitä tavoitteita.

Tulipa sekava kirjoitus, mutta ymmärrän tämän itse, joten en välitä.

Vastaan haasteeseen...

1. Valitse 5 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö, jossa esiintyy kyseinen nimi!
3. Haasta 3 ystävääsi tekemään tämän.

1. vesa ennusti tän, vesan vika!
2. Jenni auta...
3. Jania saa aina odottaa !
4. NATALIA ON LÄSKIII
5. Saanalle kielari

Haastan sut sut ja sut.

Tulin miettineeksi iskurepliikejä, kun ostin ystävälleni tupaantuliaislahjaksi kirjan "Parhaat iskurepliikit". Tärkeä huomio iskurepliikeistä on se, ettei niiden ole tarkoituskaan herättää toisen osapuolen kiinnostusta, vaan olla humoristinen tapa rikkoa jää.
Hyvä iskurepliikki on koominen - jopa älytön. Iskurepliikki osoittaa esittäjän olevan kiinnostunut ihmisestä, jolle se esitetään. Jos ihminen, jolle iskurepliikki esitetään, ei ole kiinnostunut esittäjästä, hän kokee iskemisen tyhmäksi, karkeaksi ja ehkä hieman kiusalliseksi ja käskee iskijää suksimaan... jos hän on kiinnostunut esittäjästä, iskurepliikki huvittaa - ehkä jopa naurattaa - häntä, jää on murrettu ja iskijä ja isketty alkavat juttelemaan (mahdollisesti siitä, kuinka älyttömiä iskurepliikit ovat).

Jaa'a. Pitäisiköhän minun alkaa pikkuhiljaa kirjoittamaan sitä "Joukon ja Mirjamin tarina":a? Tiedän kyllä suurin piirtein, miten juoni kulkee, ja tiedän, mitä haluan tuoda esiin heidän elämästään, mutten tiedä tarpeeksi hahmoistani.
Tiedän tärkeimmät tekijät kummankin hahmon taustassa, mutten tiedä vielä aivan tarkkaan millaisessa maailmassa he elivät, kun en ole vielä tehnyt tarvittavaa tutkimustyötä. En varmaankaan ehdikään tekemään vielä moneen vuoteen, mutta pitäisikö minun alkaa kirjoittamaan asioita, jotka eivät ole riippuvaisia hahmojeni maailmasta?
Minulla pitäisi olla jonkinlainen hahmotelma tekstin kokonaisuudesta: missä kohdin tekstiä, mitkäkin asiat, jotka haluan tuoda esiin, tulevat esiin. Ensi viikko minulla on lomaa iltalukiosta, niin voisin periaattessa tehdä juuri tuon hahmotelman; minun on tehtävä se käsin, kun omalla koneellani on pipi, enkä saa sille lääkettä ennen kuin minulla on rahaa, mikä on niitä etäisen tulevaisuuden tapahtumia näillä näkymin.
Blääh. Aikani tällä kirjaston koneella alkaa tulla loppuunsa, joten joudun lopettelemaan kirjailuni tähän.

Minun pitäisi tällä hetkellä piirtää erään kryptonilaisen avaruusaluksen ( jonka kyydissä eräskin seikkailijaporukka tulee hillumaan ) pohjapiirrosta, mutta nyt on pakko tähän väliin kirjoittaa, kun olin jumalanpalveluksessa ja saarna sai väsyneet aivoni kierähtämään ylivaihteelle.
Saarnan aiheena oli rakkaus. Vaikka se olisikin aivan pätevä väite, on inhottavan pelkurimaista sanoa "Jumala rakastaa". Jos Jumala rakastaa Adolf Hitleriä, niin ihmisen ei tarvitse itse rakastaa, mikä on usein tuon väitteen tarkoitus.
On yksi poikkeus, jossa tuo väite ei ole kuvottavan pelkurimainen. Jos väite on osa ateistista viitekehystä ja sen tarkoitus on määritellä Jumalaa. Jumala rakastaa, mutta Jumala ei ole olemassa, eli ei ole olemassa ketään, joka rakastaa, jollei ihminen itse rakasta.
Tietenkin, jos väite "Jumala rakastaa" määritellään päteväksi, väite "Jumala ei rakasta" on joka tapauksessa epäpätevä.

Noin. Nyt voin hoitaa pelinjohtajan "velvollisuuksiani", kun sain tuon asian pois mielestäni.

Haluaisin vastata tuohon kysymykseen, etten vaadi mitään, mutta olen pettynyt itseeni ja joskus muihinkin, joten vaadin varmaankin jotain.
Olen pettynyt toiseen ihmiseen silloin, kun olen huomannut hänen olevan erilainen kuin mielikuvani hänestä. En kuitenkaan ole aina pettynyt, kun olen huomannut ihmisen olevan erilainen kuin kuvittelin hänen olevan, vaan olen usein ilahtunut.
Kun muistelen pettymyksyäni, huomaan - suureksi pettymyksekseni - että vaadin muita ihmisiä olemaan samanlaisia kuin minä. Olen pettynyt silloin, kun ihmisellä ei ole jotain minun ominaisuuttani, jonka olen heijastanut mielikuvaani hänestä.
Petyn itseeni, koska en täytä itselleni tietoisesti asettamaani vaatimusta ymmärtää toista ihmistä hänen ehdoillaan, eli sisältämällä itseeni jotain jonkin hänessä olevan kanssa yhtenevää, vaan yritän pakottaa hänet olemaan samanlainen kuin minä, jotta voisin ymmärtää häntä. Minun pitäisi tajuta, että ihmiset ovat erilaisia myös niiltä osin, jotka ovat samanlaisia, koska ne ovat osa ja niihin vaikuttaa ihmisen oma viitekehys, joka on kaikilla ihmisillä täysin muista ihmisistä poikkeava. Onneksi en ole koskaan joutunut pettymään itseeni sen takia, etten olisi täyttänyt toista tietoisesti itselleni asettamaani vaatimusta, joka on oma variaationi toisesta käskystä.
Olen erityisen pettynyt itseeni sen takia, että vaadin muita olemaan itseni kaltaisia, vaikka olen pysyvästi pettynyt itseeni, koska en täytä mitään vaatimuksia.

(Hahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahah> ^_^
Jumala vaatii... (Heheheheh> ^_^ Ei voi mitään: tuo on niin huvittava väite kaikessa hullunkurisuudessaan (Hohohohohohohohoh> ^_^

Miksi Jumala, eli ylivoimainen ja kaikkivaltias jumala, vaatisi mitään miltään tai keneltäkään? Tarvitseeko Jumala jotain? Jos Jumala tarvitsisi jotain, Häneen ei voisi luottaa, koska Hänhän olisi tekemisissä ihmisten kanssa saadakseen sen, mitä tarvitsee.
"Jumala vaatii meiltä uskoa." on vinhalla tavalla paikkansa pitävä väite. Jos Jumala, jonka tahdosta kaikki olisi olemassa, ovat sellaisia kuin ovat, tapahtuisi ja tapahtuisi niin kuin tapahtuisi, ei ole olemassa, Hänen kanssaan tekemisissä oleminen edellyttäisi uskomista, koska Häntä ei ole olemassa muuten kuin niiden kautta, jotka ovat, luottamalla Häneen, omistaneet elämänsä Hänelle ja näin tehneet omasta elämästään Hänen elämänsä. Näin Jumala, joka ei ole olemassa, olisi olemassa ja elossa.
Ihminen, joka uskoisi olemattomaan jumalaan, joka luo kaiken niin kuin kaikki on, ymmärtäisi, että Luojana hänen jumalansa luo kaiken niin että, ihmisen, joka mielii olla tekemisissä Hänen kanssaan, on uskottava, eli Hän edellyttäisi, eli "vaatisi", uskoa. Ihminen, joka uskoisi olemattoman jumalan luovan kaiken tahtonsa mukaan, ymmärtäisi myös, ettei Jumala vaadi uskoa, vaan luo sen silloin, kun sitä on, ja on jättänyt luomatta silloin, kun sitä ei ole.
Siispä ihmisen, joka uskoisi olemattomaan jumalaan, mukaan ihmiset, jotka eivät usko, eivät usko, koska Jumala tahtoo niin. Olisi siis Jumalan tahdon uhmaamista yrittää saada joku, joka ei usko, uskomaan - paitsi, jos niin tekisi, koska silloinhan sen tekisi Jumalan tahdosta, mutta, jos ei tekisi, sen jättäisi tekemättäkin Jumalan tahdosta. Usko olemattomaan jumalaan ei siis motivoi lähetystyöhön, mutta se saattaa motivoida olemaan ihmisten puolella, koska kaikkihan ovat, ovat olleet ja tulevat olemaan juuri sellaisia kuin heidän pitääkin olla, olla ollut ja tulla olemaan.

Olen käyttänyt koko yön tämän kirjoittamiseen, mikä on hyvä asia, koska yritän valvoa koko tämän vuorokauden.