IRC-Galleria

niillä on nyt lämmin, ruokaa, ja toisensa.
kahden hylätyn kissan muistoa kunnioittaen kävin hetki sitten ulkona savukkeella
ja huokaisin helpotuksesta. enään ei tarvitse pelätä näkevänsä niiden värjöttelyä
kylmissään katuvalojen alla, pimeässä kevätöisessä pakkasessa.
tähdet eivät lämmitä tarpeeksi kauas...

siitä on nyt yli viikko, jolloin musta kaunis kissa ilmestyi pihapiiriimme. kun ovasin
oven, se juoksi naukuen luokseni. yritimme viedä kissan sisälle, mutta uinun
sisäinen leijona heräsi ja jälki olisi ollut sen mukaista.
siispä emme voineet auttaa kissaa, kuin viemällä ulos ruokaa. sama toistui päivittäin.
myöhemmin kävi myös ilmi, että oli toinenkin kissa, oranssi jolla oli valkoinen
hännänpää. arempi, mutta tuli luokseni jos varovasti kisutin. molemmat olivat
selvästi samasta kodista, sillä silloin harvoin, kun oranssia kissaa näkyi, se oli
mustan kissan seurassa.

kyselin naapureilta, kukaan ei tiennyt kenen kissoja ne olivat. eikä kukaan
suuremmin tuntunut välittävänkään, siltä tuntui.

lopultakin, tänään satuin kurkistamaan ovesta ulos ja molemmat kissat juoksivat
heti luokseni. mikä onni!
koppa odotti jo valmiina eteisessä kyseistä tilaisuutta varten... hieman roisilla
otteella nostin kissat eteiseen ja laitoin oven perässä kiinni. raineri tuli auttamaan
ja työnsimme hädissään olevat kissat kissankoppaan ja luukun kiinni.
siellä ne naukuivat surkeana.
lähdimme samantien kohti viikin löytöeläinkotia.

nyt kaksi äärettömän kilttiä ja rakastettavaa kissaa odottavat omistajaansa /
uutta kotia löytöeläinkodissa. olen äärettömän helpottunut, että niillä on nyt
lämmin. ja ruokaa. ja saimme molemmat yhtäaikaan kiinni.
voikaa hyvin, kultaiset kissat!

kuvat & tiedot tulevat pian esille osoitteeseen: http://www.loytoelaintalo.fi/

porin keskussairaalan päivystyksen vierellä nousivat majesteettiset männyt vasten taivasta, ja
mäntyjen latvoissa mustavarikset raakkuivat elinehtojaan vailla tyhjänpäiväisiä, itserakkaita ja
narrimaisia sanoja, vain kutsumushuutoja, ja puhdasta, aitoa elämäniloaan.
kuinka käsittämätöntä oli kävellessäni kohti tuota sairastelevien seurakuntaa kuulla
vastaantulevien suusta halveksivia ulosteita ’järkyttävästä’ metelistä kyseisiä mustasiipisiä
lintuja kohtaan, samalla kun autoliikenne ’häiritsemättä’ raakkui ääntä ja pakokaasua
siinä ihan vieressä.
jos jotain ikävöin tuosta kaupungista, niin mustavariksia.

maa on saanut valkean peitteen. liekö härmä vaiko tuon aamun sinertävän nousun värjäämä
kevyt lumi. oi talvi, tule jo. tahtoisin tanssia kanssasi. ennen auringonnousua kahvi tuoksui jo.
hitto. hammas irtosi! kuin rämpisin suossa. olen huono. kello 7 heikkouttani annoin itseni
painaa c-näppäintä. kello on nyt 11.37 ja juon toista kupillista kahvia ja siivoan tietokonettani
tuhansista valokuvista. yritän saada sen toipumaan. harmaa maailma, vesipisaroiden
koristama verkko ja kissojen valtakunta, tuo parveke jossa on ruskea märkä lehtimatto.
hajoava vanha. herttoniemen sosiaaliasema. näin anun kaupungilla, kahvia, anun luo, ja lisää
kahvia. suunnitelmaan ei kuulunut humaltumista, mutta siihen päädyimme. anu tuli luokseni ja
valvoimme sydänyöhön ja aamuun. kävin kettutien sossussa hakemassa lomakkeita. kirppari.
en tiedä. kuinka keskeneräisyys tekee ehjän? minulla on syvä itsehallinnan menettämisen
pelko. ei seminaaria! olen täällä ja istun ja olen tyytyväinen HUU. KEVÄT-AIVOT SULAA POIS.
olen köyhä päästäni. aivot syöpyy pois. niinkuin keväisin ne sulavat, liikaa. tuparit. juon toista
kuppia kahvia. aavistan vielä hennon ulkoilman läsnäolon, hetki sitten seistessäni parvekkeella,
kylmän betonilattian yllä. uinu sylissä. nelli naukuen levottomana, kuten aina. taivas on
pilvessä. kahdeksan. yritän itkeä. se jää ripsiin. enempää niissä ei ole voimaa. sunnuntain
olemus lepäsi vahvana ulkona, ainoastaan varpuset lauloivat sunnuntaisaarnaa. lojun
sängyllä punaisen peiton alla. islannissa luotujen sanojen lailla miellyttävään hurinaan
hakeututen. rauha on harvinainen lahja minulle elämältä. anna minulle voimaa. varis. tämä
talvi on astunut eteiseen, mutta ei siitä eteenpäin. menin nukkumaan kello 18. heräsin 21.
jee umppari! leikkaus oli seuraavana päivänä kymmeneltä illalla. osasto 41. vaaleankeltaiset
verhot ja päivystyksessä oli verta seinillä. tapasin rakkaimpani raitiovaunupysäkillä. öinen
kallio. mikä sini! mikä mustarastaiden yö! kuinka lumovoimainen on tämä kahden maailman
yhteinen sävel. viileä niin viiltävän aito sinisyys. kaikkein kaunein laulu, se on rastaiden ja
minä lepään sängylläni ja tunnen sen kaiken. verhoissa vasten huoneen valo, vasten niiden
takana illan tuuli ja kevään palo. hento tuuli, juuri huomattavissa. maailman kaunein ääni,
mustarastas. rastas. kaipuu. suruhuilu. siellä sielu laulaa hiljaisien katujen koivuissa, joissa
silmut tekevät syntymää. kehtolaulu. en mennyt kouluun. voin huonosti. kai. kelan
ilmastointi. kädessäni on numero 057, vuoronumero elämiseen. oksensin aamulla ja juuri
hetki sitten veri nousi kasvoihin. numero 049. minä elän rappion aikaa. entä jos minä en ole
enään riittävä? silmiä särkee kuin olisin valvonut riittävän kauan. zombiewalk. pahinta on
kun ihmiset luulevat minua laiskaksi. lomakkeet kotiinkuljetukseen infosta. joki keroi meille
suuria asioita. lepakko melkein lensi hameeni alle ja tuomet tuoksuivat. leppälintu lauloi yöllä.
punavarpunen. käki. peippo. pajulintu. laulujoutsen. taivaanvuohi. kirjosieppo.
pääskyset...kirjosiepon lennätin navetasta vapauteen. joutsenet, ne ehkä pesivät
järvelläni ja minä olen ylpeä siitä, häikäilemättömästi. ja minä revin ihoni rikki. anna minulle
toivoa, leppälintuni, anna minun nähdä pimeässä, lepakkoni. etenen kauemmas lapsuuteni
puista. kuinka lohdullinen ajatus. sinä olet levännyt tässä sängyssä, sinun sydämesi lämpö
lämmittää minua juuri nyt. sinun tuoksusi lakanoissani. unesi unieni kanssa yhdessä yötä
myöten. työtilojen luovutus. hyvästit. puut runoilevat huoneeseeni sielunsa kuvioita,
läpi kauneutensa valtakunnan salien. koi on säälittävä ja aloitekyvytön. essee auuh. olet
jonossa. ole hyvä ja odota katkaisematta puhelua. please hold. maksullinen saamattomuus.
elokuun tähdet ovat kaunein tunnelmavalaistus. mitäs. ai niin viiniä ja sotarakennelmilla
istumista ja sauna. ja laajasalon ostari hämärine muistikuvineen. yritän saavuttaa arjen.
en ole varma toistaako jokin ukkosen ääntä vaiko onko se itse herra ukko. -ei ollut. sota
rakennusmaalla vain. oh mitä haahuilua. japanilaiset ristikot. värityskirja. pitäisi käydä
kaupassa jotta tulisin taas yltäkylläiseksi ja minulla olisi voita ja maitoa niinkuin
normaaleilla ihmisillä. keimaileva sade. kosiva syksy. oi kyllä, suostun! ja kihlajaistanssit
tanssitaan sateessa ja tuulessa. olen taas saamaton. todellisuus on liian voimakkaana
läsnä, se kiljuu. ja se estää kaiken. ja minä koen sen kauniina. mutta minähän olenkin
masokisti. kuten syksy. rakastan pelkistettyä maisemaa, lehdetöntä. lepään siinä rauhassa,
kun ei ole liikaa. nyt siis virallisesti syyskuu. koti.
pudonneet linnunpöntöt. lasikuisti.

mikä kaikenlävistävä helmikuun valo!
nuo koivujen alimmat oksavat näyttävät jäätyneiltä vesiputouksilta aurinkoa vasten. ja aurinko on kauneimmillaan
kun on talvi. ja kun lepää lumi (ja 'lumi on sama kuin maassa rauha').
tuulenpesät ovat niin majesteettisia makuuhuoneessa. aurinko ja nuo tuhannet valojen taitokset seinillä ah
ja lumi on jään väristä varjoissa.
en mennyt kouluun taaskaan. kuuntelen placebota pitkästä aikaan ja pidän etäisyyttä sosiaalisuuteen.
en osaa elää silleen niinku pitäisi. tai niinkuin oletetaan. HAH
silkkipaperit eivät vielä aivan elä ilmavirtojen mukaan. toivottavasti toukokuussa kuitenkin niin.
ja että maalaukseni eivät olisi vankeja valokuvieni sisällä.
olen muuten sitä mieltä, että koivut ovat kauneimpia puita talvella. ne ovat silloin pitsistä tehtyjä.

antakaa talviauringollekin mahdollisuus.

...aulan luolamaisuus ja holvimaisuus. sitä tilan dramatiikkaa, joita työni myöskin
sisältävät.
maalaukseni käsittelevät metaforia ja yhteisiä lähtökohtia ihmisten pelkojen ja kansanuskomusten
välillä. ihminen on pääosassa. maalaukseni ja piirustukseni ovat pääosin realistisen maailman
kuvausta, joissa todellisen maailman kohtaukset saavat hetkellisesti epätodellisuuden, sadun ja
fantasian kruunun. työni ovat kuin hetkellisiä uskonnollisia kokemuksia tarujen maailmasta, joka kuitenkin on totta. hulluus astuu tässä kohtaan kummittelemaan. pelot saavat uuden muodon esim
tuulenpesinä.
tiukat rajaukset, sommitelmat töissäni olisivat yhtä vinon katon kanssa, joka lopulta päättyy tiukasti
ja armottomasti kiinni lattiaan. kun työni ovat aulan vinon katon alla sermeissä, tila luo
automaattisesti installaatiomaisen tapahtuman, jonka koen tukevan teosteni maailmaa ja antamaan
yhdessä voimakkaan kokemuksen.
katon päätyminen lopulta lattiaan tukee vertauskuvallisesti pelkoja.
sermit voidaan asettaa hallitusti luomaan yhdessä vinon katon kanssa oman maailman teoksilleni.
käytän pääasiassa sekatekniikkaa. koot vaihtelevat suurista (n. 200cm x 150 cm) pieniin (esim. A3) teoksiin, kuitenkin ajatellen yhtenäistä kokonaisuutta. pohjamateriaalinani käytän pääasiassa ruskeaa pahvipaperia.
sermit antavat lisää vapautta tekniikan vaihtelevaan, toisistaan erottuvaan käyttöön, joita kuitenkin
yhdistävät realistinen, pehmeähkö, niukka värien käyttö yhdessä voimakkaiden kontrastien kanssa.
vastakkainasettelu on yksi osa työtäni.
työni sopisivat mielestäni loistavasti aulan hämyiseen tunnelmaan, jonne aurinko ei milloinkaan
paista.
tilan kylmä tumma kolkkous antaisi töilleni mieluisan miljöön. paljon käyttämäni hiili olisi kuin
yhteinen sopimus aulan kanssa.
kiitos.

öiden välinen päivä unen omainen , läheinen , sukulainen , sisar . en saa otetta . en tunne heitä .
tänään oli silti harvinainen hetki (tai ei niinkään. hah!) sillä
oli helpotus herätä. näin unta että minulla oli aivokasvain. ja nyt tiedän miltä tuntuu, kun tietää kuolevansa. sillä se uni oli aito. se oli totta. olin hereillä siinä unessa.
honkajärven kylätieltä lähtevien autojen renkaiden mukana tuli sora, ja valtasi valtatien. ylitin sen unessa. tulin järveltä. oikeastaan se oli hyvä uni. sillä vaikka olen äärimmäisen väsynyt ja jostain syvältä nousee raskaita huokauksia, osaan tänään ehkä arvostaa enemmän sitä, että saan kuitenkin
elää.

minä olen sinun tämän hetken. saat tuntea lattiani uhkaavan narinan, tuntea rikottujen ikkunoitteni
särjetyn vankilan. metsä lähempänä, metsä sisälläni. saat olla hetken turvassamme.
tuen itse itseäni, ota oppia minusta. te olette itsenne pahimpia vihollisia.
lepään puuta vasten, annan itsestäni tulevan yhtä ympäristöni kanssa. muutun hiljalleen
hoitamattomaksi metsäksi, seinäni annan kaartuvan kaarnaksi, sammaleen tuoksua, tuulen laulaa.
talven elää sisälläni, syksyn lehtien lentää lävitseni.
ja mustarastaan laulavan kuolleen omenapuuni harmailla kauniilla oksilla.

leikkaussali oli kiehtova, kuten myös heräävien ihmisten huumaantuneet huudot.

Umpisuolettomat :D