IRC-Galleria

kolme kaunista ilta-auringon siunaamaa hirveä metsittyneellä pellolla.
sitä kutsutaan onneksi.

olkipatjat pedattuna perintösängyssä. odotan tulevaa yötä avoimen ikkunan alla, josta
kuuluu järven huokailu ja huuto.

kirjoitan aamukahvin voimalla, ennen varmasti lähestyvää päivän hämärää, joka pian taas
koittaa. vieressä lepää nenäliina, jossa pieniä veripisaroita. Kissa on petoeläin.
se tuli jälleen koettua.
sataa vettä lopultakin siellä missä elän. etelässä nyt, idässä juuri, jossa kevät edellä ja
pihlajissa pian puhkeavat nuput.
pelkäsin yöllä ukkosta, jota ei milloinkaan tullut. ikkuna oli avoin ja kuului vain sateiden
laulut, kuurojen kuorot ja yöhämärän hento lento.
varpuset. kadut ja käytävät kaikuvat pienten sielujen sirkutusta. sade voimistaen kaikua.
on aamupäivä minulla ja vielä kaikki hyvin.

odotan, että sade tulisi. odotan, että kevät menisi. olisi vain kesäyö ja yksin hereillä.

toivoisin, että olo paranisi, kipu katoaisi. lähti kurja muille maille.

merkityksien hukuttaminen kaiken saastan alle ei tee elämästä hyvää ja kaunista.

voisinpa tanssia hyvän ja kauniin käsistä kiinni pitäen ihan rauhassa, ihan rauhassa.

yksinkertaisuudessaan , ei jaksa .

revin verhot ikkunoista alas, sillä muuten olisin repinyt hiukset päästäni pois.

auta

kevät on vuodenajoista julmin.
perhoset,koit ja kärpäset heräävät unestaan auringonpaisteeseen ja lämpöön, tietämättään varjoissa piilevästä pakkasesta ja kuolemasta.
kuulin aamulla järveltä hentoa joutsenen huudahtelua.
kaksi nokkosperhosta navetassa vasten kevätauringon valottamaa lasia,valheellista lämpöä.

Â…

mikä on totta ja mikä on valhetta?mikä on hyödyllistä taistelua ja mikä turhaa sotaa?

ja aika on vastaan.mitä tehdä kun ei kykene mihinkään?
taide ei enään elä minussa,se on latistunut,muuttunut kuolioksi sisälleni.
mitä tehdä kun vaellat kuin levoton aave vailla leposijaa päivisin jolloin ei ole
lupaa edes nukkua?vaellat kalliolla ja kauniin auringonlaskun aikaan mutta
tunnet vain valtavaa pelkoa ja inhoat itseäsi.
koiperhosia ikkunalla.mitä järkeä tässä elämässä on kun niinkin kauniiden
olentojen on tuomittu herättyään unesta vain pyrkimään mahdottomaan,lasin
läpi lentämiseen?

ja tämä syvä sattuva huokailu,inhoan sitä.ja tämä pahoinvointisuus,kuin olisin syönyt itseni liian täyteen,en voi sietää sitä.hengitys vaatii liikaa,on saastunutta ja tukossa.tukossa oleva viemäri.
lisäksi jotta se ei riittäisi,eräs tulva nimeltään itku yrittää epätoivoisesti kavuten saavuttaa päämääränsä ja päästä ulos vapaana virtaamaan.mutta tunteiden risut ja muu saasta ovat solmineet yhteistyösopimuksen ja tehneet padon.ja se pato ei helpolla petä.
petä omaa isäntäänsä jolle tuottaa kärsimystä.