”Valvo koko yö. Juo kavereiden kanssa kesänlämmintä kaljaa. Äläkä istu siinä katukivellä.” Äiti kertoi, että viimeisestä seuraa kusitauti. Vaikka niin ei ole, seurasin äidin ohjeita kuuliaisesti. Join keltaista Jaffaa flunssassa ja hörpin kuumaa kaakaota kurkkukivun yllättäessä. Tein näin, koska halusin olla pieni. Järki sanoi tuon hölynpölyn olevan yhtä tyhjän kanssa, mutta henkisellä tasolla olin silti aina voittaja. Kerrankin sain kaipaamani halauksen ja huomion. Olin iloinen jokaisesta hymystä, jolloin koetin näyttää entistä surullisemmalta. Tämän takia sain olla varma, että peitto ympärilläni pysyi tiukkana ja villasukat jalassa nukkuessanikin.
Olin katkera yksiöni ryöstäjälle, sillä häntä ei vieläkään näkynyt. Olin tarkoituksella jättänyt postit postiluukkuun jo kahden viikon ajalta. Kolmannella viikolla jätin myös oven raolleen ja pidin valon sammutettuna arkisin. Vietin useamman yön tuijottaen metsään ikkunasta, jolloin tunsin hiljaisuuden ympäröivän koko maailman. Toivoin kuulevani askeleita ulkoa, kun makasin ainoan mattoni päällä tuijottaen kattoa. Olin sisäisesti hiekanjyvä kilometrien hiekkarannalla, joka toivoi seuraavan aallon sekoittavan tasapaksua tunnelmaa.